Niinpä onkin asianlaita. Toisten työllä elävien ihmisten aseman
perusteena ei ole ainoastaan usko, vaan kokonainen oppi, eli
oikeastaan kolme oppia, jotka aikain kuluessa ovat kasvaneet toinen
toisensa päälle ja sitten yhtyneet yhdeksi hirviömäiseksi valheeksi
-- humbuugiksi, niinkuin englantilaiset sanovat, joka peittää
ihmisiltä heidän vääryytensä.
Kaikkein vanhin oppi maailmassa, joka sallii ihmisten laiminlyödä
päävelvollisuuttaan tehdä työtä elämän ylläpitämiseksi, oli
kirkollis-kristillinen oppi. Sen mukaan eroavaisuus ihmisten välillä
perustuu Jumalan tahtoon, niinkuin eroavaisuus auringon, kuun ja
tähtien välillä. Yhdet ovat saaneet Jumalalta käskyn hallita kaikkia,
toiset käskyn hallita useita, kolmannet käskyn hallita muutamia,
neljännet käskyn alistua.
Tämä oppi, vaikka sen perustukset jo horjuvatkin, inertian lain
voimasta yhä vielä vaikuttaa ihmisiin niin, että monet tunnustamatta
itse oppia ja usein sitä tuntemattakin kuitenkin sitä seuraavat.
Toinen maailmamme oppi on se, jota en voi nimittää muuksi kuin
valtiollis-filosoofilliseksi opiksi. Tämän opin mukaan, jonka ilmaisi
täydellisimmin Hegel, kaikki, mikä on olemassa, on järjellistä, ja
ihmisten laittama ja ylläpitämä elämän järjestys ei ole ihmisten
laittama eikä ylläpitämä, vaan hengen eli yleensä ihmiskunnan
elämän ainoa mahdollinen ilmestymismuoto. Tätä oppia eivät yleistä
mielipidettä johtavat ihmiset nykyään enää tunnusta, vaan se pysyy
ainoastaan inertian lain voimasta.
Viimeinen nykyään vallalla oleva oppi -- se, johon nykyään perustuu
niin hyvin valtion virkamiesten, kuin myös teollisuutta, tiedettä ja
taidetta harjoittavien eturivin miesten puolustus, on tieteellinen
oppi -- ei sanan tavallisessa merkityksessä, vaan sekä muotonsa että
sisältönsä puolesta erityisen laatuisen tieteen merkityksessä.
Tähän uuteen tieteeksi nimitettyyn oppiin perustuukin meidän
aikanamme pääasiallisesti se puolustus, joka salaa joutilailta
ihmisiltä heidän uskottomuutensa kutsumuksensa seuraamisessa.
Tämä uusi oppi ilmestyi Euroopassa samaan aikaan kuin siellä ilmestyi
suuri luokka rikkaita ja joutilaita ihmisiä, jotka eivät palvelleet
ei kirkkoa eikä valtiota ja jotka tarvitsivat asemaansa vastaavaa
puolustusta.
Siitä ei ole kauan, vähää ennen Ranskan vallankumousta, kun
Euroopassa oli vallalla vaatimus, että kaikilla työtä tekemättömillä
ihmisillä täytyi olla hyvin määrätyt toimet, että he olisivat
oikeutettuja käyttämään hyväkseen toisten työtä: heidän piti palvella
kirkkoa, valtiota tai sotalaitosta. Valtiota palvelevat ihmiset
hallitsivat kansaa, kirkkoa palvelevat opettivat sille jumalallisia
totuuksia ja sotajoukossa palvelevat puolustivat sitä vihollisia
vastaan.
Ainoastaan kolme säätyä -- hallitseva sääty, pappis- ja sotilassääty
-- pitivät itseään oikeutettuina käyttämään hyväkseen työmiesten
työtä ja saattoivat aina vedota kansalle tekemiinsä palveluksiin.
Muut rikkaat ihmiset, joilla ei ollut tuota puolustusta, olivat
halveksittuja ja, tuntien epäoikeutetun asemansa, häpesivät
rikkauttansa ja joutilaisuuttansa.
Mutta sitten tuli aika, jolloin tämä rikkaitten ihmisten luokka, joka
ei kuulunut ei papistoon, ei hallitukseen, eikä sotajoukkoon, noitten
kolmen säädyn paheitten kautta lisääntyi ja tuli voimaksi. Sekin
tarvitsi erikoisasemalleen puolustusta. Ja puolustus ilmaantuikin.
Ei kulunut sataakaan vuotta, ennenkuin kaikki nuo ihmiset, jotka
eivät palvelleet valtiota eikä kirkkoa, eivätkä ottaneet minkäänlaista
osaa niitten toimiin, saivat samallaiset oikeudet toisten työn
hyväkseen käyttämiseen kuin entisetkin säädyt. Hereten häpeämästä
rikkauttaan ja joutilaisuuttaan he alkoivat pitää asemaansa täysin
oikeutettuna. Semmoisia ihmisiä on kasvanut meidän aikanamme
suunnaton joukko, ja heidän lukumääränsä yhä enenee. Ja kummallisinta
on se, että nämä uudet ihmiset, nuo, joitten työnteosta vapautumisen
laillisuus aivan äskettäin vielä oli riidan alaisena, nyt katsovat
yksin olevansa asemaansa täysin oikeutettuja ja ahdistavat entisiä
säätyjä: kirkon, valtion ja sotajoukon palvelijoita pitäen heidän
vapautumistaan työstä epäoikeutettuna ja heidän toimintaansa
vahingollisena.
Ja vielä kummallisempaa on se, että entiset valtion, kirkon ja
sotajoukon palvelijat eivät enää nojaudu Jumalan valintaan, eikä
valtion filosoofiseen merkitykseen, vaan heittävät pois nuo tuet,
jotka niin kauan ovat heitä kannattaneet, etsien niitä samoja
tukia, joihin nojautuu nykyään vallalla oleva uusi sääty. Joskin
valtion virkamies nykyään vielä joskus vanhasta tottumuksesta
puolustaa asemaansa sillä, että hän on muka Jumalan määräämä, tai
sillä, että valtio on persoonallisuuden kehittymismuoto, niin hän
tekee sen senvuoksi, ettei hän seuraa aikaansa ja itsekin silloin
tuntee, ettei kukaan häntä usko. Hyvästi puolustautuakseen hänen
täytyy nyt jumaluusopillisten ja filosoofisten tukien sijaan löytää
uusia, tieteellisiä tukia. Täytyy esiintuoda kansallisuuksien
tai elimellisen kehityksen periaate, täytyy hyvittää vallitsevaa
säätyä, niinkuin keskiajalla piti hyvittää papistoa, niinkuin viime
vuosisadan lopulla piti hyvittää filosoofeja (Friedrich, Katarina).
Joskin rikas mies nykyään vielä joskus, vanhasta tottumuksesta, puhuu
Jumalan kaitselmuksesta, joka on asettanut hänet rikkaitten luokkaan,
tai ylimyssäädyn merkityksestä valtion onnelle, niin hän tekee sen
senvuoksi, ettei hän seuraa aikaansa. Voidakseen hyvin puolustautua
hänen täytyy vedota osanottoonsa sivistyksen edistämiseen
kehittämällä tuotantokeinoja, huoistuttamalla tarve-esineitä ja
aikaan saamalla kansainvälistä yhteyttä. Rikkaan ihmisen on sekä
ajatuksissa että puheissa käytettävä tieteellistä kieltä, ja hänen
täytyy nyt, niinkuin ennen papistolle, kantaa uhrinsa vallitsevalle
säädylle. Hänen täytyy kustantaa aikakauslehtiä ja kirjoja, perustaa
taidekokoelmia, soitannollisia seuroja, lasten tarhoja ynnä muita
kouluja.
Johtavana säätynä on vallitsevan suunnan oppineitten ja taiteilijain
sääty. He ovat täysin oikeutettuja vapautukseen työstä, ja heidän
oikeutukseensa, niinkuin ennen jumaluusoppineitten, sittemmin
filosoofien, perustuu nykyään kaikki oikeutus, ja hepä nyt jakelevat
muille säädyille oikeutusvaltakirjoja.
Sääty, joka nykyään on täysin oikeutettu vapautukseen työstä, on
tieteen ja etupäässä kokeellisen, positiivisen, kriitillisen ja
evolutsionistisen tieteen harjoittajain ja samaan suuntaan toimivien
taiteilijain sääty.
Joskin oppinut tai taiteilija vanhasta tottumuksesta puhuu vielä
ennustamisesta, ilmestyksestä, niin hän tekee sen senvuoksi,
ettei hän seuraa aikaansa, eikä hän sillä voi itseänsä puolustaa.
Voidakseen seisoa vakavalla pohjalla hänen täytyy jotenkin
sovelluttaa toimintansa kokeelliseen, positiiviseen tai kriitilliseen
tieteeseen ja ottaa tämä tiede toimintansa perustaksi.
Silloin vasta hänen harjoittamansa tiede tai taide ovat todellisia
ja hän seisoo horjumattomalla perustalla, eikä ole epäilystä hänen
ihmiskunnan tuottamastaan hyödystä.
Kokeelliseen, kriitilliseen ja positiiviseen tieteeseen perustuu
nykyään kaikkien niitten ihmisten puolustus, jotka ovat vapauttaneet
itsensä työstä.
Jumaluusopilliset ja filosoofiset puolustukset ovat jo eläneet
aikansa ja esiintyvät arasti ja häveliäästi, koettaen antaa sijaa
tieteellisille puolustuksille. Tieteellinen puolustus taas kumoo
rohkeasti entisten puolustusten jäännökset, astuu kaikkialla niitten
sijalle, vakuutettuna järkähtämättömyydestään ja pää pystyssä.
_Teologinen puolustus_ sanoi, että toiset ihmisistä ovat määrätyt
käskemään, toiset alistumaan, toiset elämään ylellisyydessä, toiset
puutteessa. Senvuoksi Jumalan ilmoitukseen uskova ei voi epäillä
niitten ihmisten aseman laillisuutta, jotka Jumalan tahdosta ovat
kutsutut käskemään ja olemaan rikkaita.
_Filosoofillis-valtiollinen puolustus_ sanoi: valtio kaikkine
laitoksineen, erikoisoikeuksineen ja omaisuuteen perustuvine
säätyineen on hengen ilmenemiselle ihmiskunnassa välttämätön
historiallinen muoto, ja senvuoksi sen aseman, joka jollakin
oikeuksiin ja omaisuuteen nähden on valtiossa ja yhteiskunnassa,
täytyy olla semmoinen, että ihmiskunnan elämä olisi säännöllinen.
_Tieteellinen teoria_ sanoo: kaikki tuo on joutavaa taikauskoa.
Toinen on ihmiskunnan teoloogisen aikakauden ajatuksen tuote,
toinen -- metafyysisen aikakauden. Ihmisyhteiskuntien elämän
lakien tutkimista varten on olemassa ainoastaan yksi epäilemätön
menettelytapa: positiivisen, kokeellisen, kriitillisen tieteen
menettelytapa. Ainoastaan sosiologia, joka perustuu kaikkiin muihin
positiivisiin tieteisiin perustuvaan biologiaan, voipi opettaa meille
ihmiskunnan elämän lait. Ihmiskunta, eli ihmisyhteiskunnat ovat
elimistöjä, joko valmiita, tai paraikaa muodostumassa olevia, jotka
ovat elimistöjen evolutsioonin kaikkien lakien alaisia. Yksi noista
tärkeimmistä laeista on työnjako elimistöjen eri osien kesken. Jos
toiset käskevät, toiset tottelevat, jos toiset elävät ylellisyydessä,
toiset puutteessa, niin se ei tapahdu Jumalan tahdosta, eikä
senvuoksi, että valtio on persoonallisuuden ilmenemismuoto, vaan
senvuoksi, että yhteiskunnissa, niinkuin elimistöissäkin, tapahtuu
kokonaisuudelle välttämätön työnjako: toiset ihmiset suorittavat
yhteiskunnissa jäntereitten työn, toiset -- aivotyön.
Tähän oppiin perustuu meidän aikanamme vallalla oleva puolustus.