XXI.

Ei ole kummallista, etteivät orjat itse, jotka ammoisista ajoista

asti aina ovat eläneet orjuuden alaisina, huomaa asemaansa, että he

pitävät orjuuden tilaa ihmiselämän luonnollisena ehtona ja orjuuden

muodon muutosta helpoituksena. Ei ole kummallista sekään, että orjain

omistajat välistä vilpittömästi aikovat vapauttaa orjia, löyhentäen

toista ruuvia, kun toinen jo on tiukalle kiristettynä. Niin hyvin

toiset kuin toisetkin ovat tottuneet asemaansa ja toiset -- orjat,

tuntematta vapautta, etsivät ainoastaan helpoitusta tai vaikkapa vaan

orjuuden muodon muutosta, toiset, orjain omistajat, tahtoen salata

vääryyttänsä, koettavat antaa erityistä merkitystä niille orjuuden

uusille muodoille, joita he entisten asemesta käyttävät ihmisiä

orjuuttaessaan. Mutta kummallista on se, mitenkä tiede, niin kutsuttu

vapaa tiede voipi, kansan elämän taloudellisia oloja tutkiessaan,

olla näkemättä sitä mikä on kansan kaikkien taloudellisten

olosuhteitten perustana? Luulisi olevan tieteen tehtävänä etsiä

ilmiöitten yhteyttä ja niitten yhteistä syytä. Mutta poliittinen

taloustiede tekee juuri päinvastoin. Se koittaa huolellisesti salata

ilmiöitten yhteyttä ja niitten merkitystä, välttäen vastausten

antamista kaikkein yksinkertaisimpiin ja oleellisimpiin kysymyksiin.

Niinkuin laiska, vikuroiva hevonen se kulkee hyvin ainoastaan

alamäkeä, kun ei tarvitse vetää, mutta niin pian kuin täytyy vetää se

heti hypähtää tiepuoleen, teeskennellen että sillä on asiata mennä

jonnekin syrjään. Niin pian kuin tieteelle tarjoutuu jokin totinen,

oleellinen kysymys, alkavat heti tieteelliset tuumailut kysymykseen

kuulumattomista asioista, joilla ei ole muuta tarkotusta, kuin

kääntää huomio pois kysymyksestä.

Kysytään, mistä tulee se luonnoton, järjetön, eikä ainoastaan

hyödytön, vaan vahingollinen ilmiö, että toiset ihmiset eivät voi

syödä eikä tehdä työtä muuten kuin toisten tahdon mukaan. Ja tiede

vastaa aivan tosissaan: se tulee siitä, että toiset ihmiset ovat työn

ja ruokkimisen määrääjinä -- semmoinen on tuotannon laki.

Kysytään mitä on omistusoikeus, jonka nojalla toiset ihmiset

anastavat itselleen toisten maan, ravinnon ja työaseet. Tiede vastaa

tosissaan: tämä oikeus perustuu työnsä suojelemiseen s.o., että

toisten ihmisten työn suojeleminen ilmenee toisten työn anastamisessa.

Kysytään mitä on raha, jota kaikkialla lyöttää ja painattaa hallitus,

s.o. valta, jota niin suunnattomissa määrin väkisin peritään

työmiehiltä ja valtiovelkojen muodossa pannaan tulevien työmiesten

sukupolvien niskoille. Kysytään eikö nämä rahat verojen ollessa

viimeiseen ropoon asti ryöstönalaisia, vaikuta niitten ihmisten

taloudelliseen asemaan, jotka veroa maksavat. Ja tiede vastaa

tosissaan: raha on samallainen tavara, kuin sokeri ja karttuuni, ja

eroaa toisista tavaroista ainoastaan siinä, että sitä on mukavampi

vaihtaa. Verojen vaikutuksia kansan taloudellisiin olosuhteisiin ei

ole minkäänlaisia. Tuotannon, vaihdon, rikkauksien jakaantumisen lait

ovat erittäin, ja verot ovat erittäin.

Kysytään eikö se vaikuta taloudellisiin olosuhteisiin, että hallitus

oman mielensä mukaan voi nostaa ja laskea hintoja ja, kohottamalla

veroja, orjuuttaa kaikki maata vailla olevat ihmiset. Tiede

vastaa tosissaan: ei ollenkaan! Tuotannon, vaihdon, rikkauksien

jakaantumisen lakeja käsittelee poliittinen taloustiede, veroja ja

yleensä valtiotaloutta toinen tiede, finanssioikeus.

Kysytään vihdoin, eikö se asianhaara, että koko kansa on hallituksen

orjana, että hallitus voi mielensä mukaan saattaa häviöön kaikki

ihmiset, riistää kaikki ihmisten työn tuotteet, vieläpä temmata

itse ihmiset pois työstään, ottamalla ne sotilasorjuuteen, --

eikö se ollenkaan vaikuta taloudellisiin oloihin. Tähän ei tiede

edes ota vaivakseen vastata, vaan sanoo: se on aivan erikoinen

asia, se on valtio-oikeutta. Tiede aivan tosissaan tutkii kansan

taloudellisen elämän lakeja, jonka koko meno ja toiminta riippuu

orjuuttajan tahdosta, pitäen tätä orjuuttajan vaikutusta kansan

elämän luonnollisena ehtona. Tiede tekee sitä samaa, mitä tekisi eri

isännille kuuluvain persoonallisten orjain elämän taloudellisten

olosuhteitten tutkija, jos hän ei ottaisi huomioon isännän tahdon

vaikutusta näitten orjien elämään, isännän, joka mielensä mukaan

pakoittaa heitä tekemään sitä tai tätä työtä, mielensä mukaan ajaa

heitä paikasta toiseen, mielensä mukaan ruokkii heitä, tai on

ruokkimatta, tappaa heitä, tai jättää henkiin.

Tekee mieli otaksua tieteen tekevän tuota tyhmyydestä, mutta kun

vaan syventyy asiaan ja ottaa selvää tieteen päätelmistä, niin tulee

siihen vakuutukseen, ettei se tapahdu tyhmyydestä, vaan suuresta

viisaudesta.

Tällä tieteellä on hyvin määrätty tarkotus ja se saavuttaa sen.

Tarkotus on ylläpitää taikauskoa ja valhetta ihmisissä ja siten

estää ihmiskunnan pyrkimystä totuuteen ja onneen. Jo kauan sitten on

ollut olemassa hirmuinen taikausko, joka on tehnyt ihmisille milt'ei

enemmän vahinkoa, kuin pahimmat uskonnolliset taikauskot ja tätä

taikauskoa ylläpitää kaikin voimin ja koko harrastuksellaan niin

kutsuttu tiede. Tämä taikausko on aivan uskonnollisten taikauskojen

kaltainen. Se vakuuttaa, että, paitsi ihmisen velvollisuuksia toista

ihmistä kohtaan, on olemassa vielä tärkeämpiä velvollisuuksia

oleteltua olentoa kohtaan. Jumaluusopilla on tuona oleteltuna

olentona Jumala, poliittisilla tieteillä -- valtio. Uskonnollinen

taikausko on siinä, että uhrit, välistä ihmiselämän, joka uhrataan

oletellulle olennolle, ovat välttämättömät, ja ihmiset voidaan ja

täytyykin pakoittaa niihin kaikin keinoin, yksin väkivallallakin.

Poliittinen taikausko on siinä, että paitsi ihmisen velvollisuuksia

toista ihmistä kohtaan, on olevassa tärkeämpiä velvollisuuksia

oleteltua olentoa kohtaan, ja uhrit, hyvin usein ihmiselämän,

joka uhrataan oletellulle olennolle -- valtiolle, ovat niinikään

välttämättömiä ja ihmiset voidaan ja täytyykin pakoittaa niihin

kaikilla mahdollisilla keinoilla, yksin väkivallallakin. Tätä

taikauskoa, jota ennen ylläpitivät eri uskontojen papit, ylläpitää

nyt niin kutsuttu tiede. Ihmiset ovat syöstyt mitä kauheinpaan

orjuuteen, pahempaan, kuin milloinkaan on ollut, mutta tiede koettaa

vakuuttaa ihmisiä, että se on välttämätöntä.

Valtion täytyy olla olemassa kansan onneksi ja täyttää tehtävänsä:

hallita kansaa ja puolustaa sitä vihollisia vastaan. Sitä varten

valtio tarvitsee rahaa -- ja sotaväkeä. Rahaa täytyy kaikkien valtion

kansalaisten toimittaa. Ja senvuoksi ovat kaikki ihmisten keskinäiset

suhteet arvosteltavat valtion välttämättömien olosuhteitten

näkökannalta.

Minä tahdon auttaa isääni maanviljelystyössä -- sanoo yksinkertainen

oppimaton mies -- tahdon mennä naimisiin, mutta minut otetaan ja

lähetetään Kasaaniin sotapalvelukseen kuudeksi vuodeksi. Minä

olen päässyt sotapalveluksesta ja tahdon kyntää maata ja elättää

perhettäni, mutta 100 virstan alalla minua ei päästetä kyntämään

muuten, kuin että maksan rahaa, jota minulla ei ole, niille

ihmisille, jotka eivät osaa kyntää ja vaativat maasta niin paljon

rahaa, että minun täytyy antaa koko työni heille. Minä sittenkin

saan jotain säästetyksi ja tahdon antaa tuon säästöni lapsilleni,

mutta silloin tulee veronkantaja ja ottaa minulta säästöni. Minä saan

taas vähän ansaituksi ja minulta taas otetaan kaikki. Koko minun

taloudellinen toimintani on riippuvainen valtion vaatimuksista, ja

minusta näyttää, että minun ja veljeni aseman parantumisen täytyy

riippua meidän vapautumisestamme valtion vaatimuksista. Mutta

tiede sanoo: teidän käsityksenne johtuvat tietämättömyydestänne.

Oppikaa tuntemaan tuotannon, vaihdon ja rikkauksien jakaantumisen

lait, älkääkä sekoittako toisiinsa taloudellisia ja valtiollisia

kysymyksiä. Ilmiöt, joihin te viittaatte, eivät ole teidän vapautenne

sortamista, vaan ne ovat niitä välttämättömiä uhrauksia, joita

te yhdessä toisten kanssa teette oman vapautenne ja oman onnenne

hyväksi. Mutta minultahan on otettu poika ja aijotaan ottaa kaikki

poikani, sanoo taas yksinkertainen ihminen, -- otettu ja ajettu

luotisateeseen johonkin maahan, josta me emme ole milloinkaan

kuulleet puhuttavankaan ja semmoista tarkotusta varten, jota emme

voi ymmärtää. Ja maatahan, jota meidän ei anneta kyntää ja jonka

puutteessa kuolemme nälkään, pitää väkivallalla hallussaan ihminen,

jota emme milloinkaan ole nähneet ja jonka hyödyllisyyttä emme edes

voi käsittää. Mutta verojen suorittamiseksi on veronkantaja väkisin

ottanut lehmän minun lapsiltani, ja nämä verot tietääkseni menevät

sille samalle veronkantajalle sekä kaikellaisille komiteeain ja

ministeristöjen jäsenille, joita en tunne ja joitten hyödyllisyyteen

en usko. Milläs tavalla kaikki tuo väkivalta voi turvata vapauttani

ja koko tuo paha tuottaa minulle onnea?

Voipi pakoittaa ihmisen olemaan orjana ja tekemään sitä, mitä hän

pitää itselleen pahana, mutta ei voi pakoittaa häntä luulemaan, että,

kärsiessään väkivaltaa, hän on vapaa, ja että se silminnähtävä paha,

jota hän kärsii, on hänen onnensa. Se näyttää mahdottomalta. Mutta

juuri se on saatu aikaan nykyään tieteen avulla.

Hallitus, s.o. aseelliset ja väkivaltaa harjoittavat ihmiset,

päättävät, mitä he tarvitsevat väkivallan alaisilta. Niinkuin

englantilaiset fidshiläisten suhteen, he päättävät, paljonko he

tarvitsevat työtä orjiltansa, paljonko he tarvitsevat apulaisia

tuon työn kokoamiseen, ja ottavat apulaisiksensa sotamiehiä,

maanomistajia ja veronkantajia. Orjat luovuttavat työnsä ja samalla

uskovat, etteivät he anna sitä senvuoksi, että heidän isäntänsä sitä

tahtovat, vaan senvuoksi, että heidän vapautensa ja onnensa vaatii

palvelemaan ja kantamaan verisiä uhreja jumaluudelle, jota nimitetään

"valtioksi", ja että, tätä jumaluuden palvelusta lukuunottamatta,

he ovat vapaita. He uskovat sitä senvuoksi, että niin ovat ennen

puhuneet uskonto ja papit, ja nyt puhuu tiede ja oppineet. Mutta

kun vaan herkeää sokeasti uskomasta sitä, mitä puhuvat papeiksi tai

oppineiksi itseänsä nimittävät ihmiset, niin semmoisen väitteen

järjettömyys tulee silminnähtäväksi. Ihmiset, jotka tekevät toisille

väkivaltaa, vakuuttavat heille sen olevan välttämätöntä valtiolle.

Valtio taas on välttämätön ihmisten vapaudelle ja onnelle. Siitä

johtuu, että väkivallan tekijät tekevät ihmisille väkivaltaa heidän

vapautensa hyväksi ja pahaa heidän onneansa varten. Mutta ihmisille

on järki annettu sitä varten, että he ymmärtäisivät, mikä on heidän

onnensa ja vapaasti siihen pyrkisivät.

Se, minkä hyvyyttä ihmiset eivät käsitä ja mihin heitä pakoitetaan

väkivallalla, ei voi olla heille onnena, sillä onnena voi järjellinen

olento pitää ainoastaan sitä, minkä hän järjellään siksi käsittää.

Jos ihmisiä himo tai tyhmyys vie pahaan, niin kaikki, minkä voi

tehdä, on se, että koittaa kehoittaa heitä siihen, mikä on heidän

todellinen onnensa. Voipi vakuuttaa ihmisille, että he tulevat

onnellisemmiksi, jos he kaikki rupeavat menemään sotapalvelukseen,

jos heiltä riistetään maa, jos he antavat koko työnsä verojen

suoritukseen, mutta niin kauan kuin ei kaikki ihmiset pidä sitä

onnenaan eivätkä senvuoksi tee sitä mielellään, ei sitä saa sanoa

ihmisten yhteiseksi onneksi. Ainoa, mikä todistaa, että joku työ

tuottaa onnea, on se, että ihmiset vapaasti sitä tekevät. Ja

semmoisia töitä on ihmiselämä täynnä.

Jos esim. kymmenen työmiestä perustavat tynnyritehtaan, yhdessä

työskennelläkseen, niin he sitä työtä tehdessään epäilemättä tekevät

itselleen onnea antavaa työtä, mutta ei mitenkään voi ajatellakaan,

että nämä työmiehet, väkisin pakoitettuaan yhdennentoista ihmisen

työkuntaansa, voisivat väittää, että heidän yhteinen onnensa on oleva

onni myöskin tuolle yhdennelletoista.

Sama on asianlaita, jos esim. talonpojat päättävät mukavuudekseen

kaivaa lammikon. Niille, jotka katsovat tuon lammikon olemassa oloa

suuremmaksi asiaksi, kuin siihen uhrattua työtä, tulee sen kaivaminen

onneksi, mutta sille, joka pitää tuon lammikon olemassaoloa

vähempänä hyvänä, kuin viljan korjuuta, jossa hän on myöhästynyt,

ei lammikon kaivaminen voi olla onnea. Samoin on laita teitten,

kirkkojen tai museoitten rakentamisen ja kaikkien yhteiskunnallisten

ja valtiollisten toimien. Kaikki nämä toimet voivat olla onnena

ainoastaan niille, jotka pitävät niitä onnena ja sen vuoksi vapaasti

ja mielellään niitä täyttävät. Semmoiset toimet taas, joihin ihmisiä

pitää ajaa väkisin, juuri tuon väkivallan vuoksi eivät voikaan olla

yhteisiä ja onnea antavia.

Kaikki tuo on niin selvää ja yksinkertaista, että, jos ei ihmisiä

olisi niin kauan aikaa petetty, ei tarvittaisi mitään selityksiä.

Otaksukaamme, että me asumme maalla ja että me, kaikki asukkaat,

olemme päättäneet rakentaa sillan suon yli. Me olemme suostuneet

suorittamaan kultakin talolta vissin määrän rahaa, hirsiä tai

päivätöitä. Me olemme siihen suostuneet senvuoksi, että tämän

sillan rakentaminen on meille suuremman arvoista, kuin sen vaatimat

kulungit. Mutta meidän joukossamme on ihmisiä, joille on edullisempaa

olla ilman siltaa, kuin panna siihen rahaa, tai jotka ainakin

luulevat sen olevan heille edullisempaa. Voiko nyt näitten ihmisten

pakoittaminen sillan rakentamiseen saada aikaan sen, että se tuottaa

heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä nämä ihmiset, jotka pitävät

vapaaehtoista osanottoaan sillan rakentamiseen epäedullisena, tulevat

siten pitämään sitä epäedullisempana, kun se tulee pakolliseksi.

Otaksukaamme, että me, kaikki poikkeuksetta, olemme suostuneet

rakentamaan tämän sillan ja luvanneet vissin määrän rahaa tai työtä

kultakin talolta, mutta sitten käy niin, että muutamat osanottajista

eivät suoritakaan sovittua summaa, koska heidän olosuhteensa ovat

sillä aikaa muuttuneet ja heille onkin nyt edullisempaa olla

sillatta, kuin panna siihen rahaa, tai ovat he muuten luopuneet

tuumasta, tai vaikkapa suorastaan luottavat siihen, että toiset ilman

heidän uhrauksiaankin rakentavat sillan, jota hekin sitten saavat

käyttää.

Voiko näitten ihmisten pakoittaminen ottamaan osaa sillan

rakentamiseen saada aikaan sen, että heidän pakolliset uhraukset

tuottavat heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä, jos he eivät

ole täyttäneet lupaustansa muuttuneitten olosuhteitten vuoksi, kun

uhraukset sillan rakennukseen ovat käyneet heille raskaammiksi,

kuin sillan puute, nuo pakolliset uhraukset tulevat heille

sitä suuremmaksi onnettomuudeksi. Jos taas kieltäytyneillä on

ollut aikomuksena käyttää hyväkseen toisten työtä, niin heidän

pakoittamisensa uhrauksiin tulee vaan rangaistukseksi heidän

aikeestaan, ja aije, joka ei ole ollenkaan todistettu, tulee

rangaistuksi ennen kuin se on pantu täytäntöön. Mutta kummassakaan

tapauksessa ei pakoittaminen osanottoon vastahakoiseen työhön voi

antaa heille onnea. Niin on asianlaita silloinkin, kun uhrauksia on

tehtävä kaikille ymmärrettävän, silminnähtävän ja epäilemättömän

hyödyllisen asian hyväksi, niinkuin on silta suon poikki, jonka

yli kaikkien on kuljettava. Kuinka paljon suuremmaksi vääryydeksi

ja järjettömyydeksi tuleekaan miljoonien ihmisten pakoittaminen

semmoisiin uhrauksiin, joitten tarkotus on käsittämätön ja usein

varmasti vahingollinen, niinkuin ovat sotapalvelus ja verot. Tiede

taas väittää, että se, mikä kaikista näyttää onnettomuudelta, on

yhteinen onni. On muka ihmisiä, pikkuinen vähemmistö, jotka yksin

vaan tietävät, mikä on yhteinen onni, ja, vaikka kaikki muut ihmiset

pitävät tätä yhteistä onnea onnettomuutena, tuo vähemmistö pakoittaa

siihen kaikki muut ja pitää sitä yhteisenä onnena.

Tässä on pahin taikausko ja pahin valhe, mikä on esteenä ihmiskunnan

pyrkimykselle totuuteen ja onneen. Tämän taikauskon ja tämän valheen

ylläpitäminen on yleensä poliittisten tieteitten ja erityisesti n.k.

poliittisen taloustieteen tarkotuksena. Sen tarkotuksena on salata

ihmisiltä se sorron ja orjuuden tila, jossa he ovat. Keinona tämän

tarkotuksen saavuttamiseksi se käyttää sitä, että se, tarkastaessaan

väkivaltaa, joka määrää orjuutettujen koko taloudellisen elämän,

varsin tunnustaa tuon väkivallan luonnolliseksi ja välttämättömäksi

ja pettää ihmisiä, johtamalla heidän huomionsa pois heidän

kurjuutensa todellisesta syystä.

Orjuuden poistamishommissa on jo kauan sitten oltu. Sitä on yritetty

Roomassa, Amerikassa ja meillä, mutta poistetuksi on saatu ainoastaan

sanat, vaan ei itse asiaa.

Orjuus on sitä, että toiset vapauttavat itsensä työstä ja tämä työ

väkivallalla siirretään toisten niskoille. Siellä, missä on olemassa

ihminen, joka on työtä tekemättä ei senvuoksi, että toiset kaikessa

rakkaudessa tekevät sitä hänen hyväkseen vaan senvuoksi, että hän

voi itse olla työtä tekemättä pakoittamalla toiset sitä edestään

tekemään, -- siellä on olemassa orjuus. Siellä taas, missä, niinkuin

kaikissa Euroopan yhteiskunnissa, on ihmisiä, jotka väkivallan

avulla käyttävät hyväkseen tuhansien ihmisten työtä, pitäen sitä

oikeutenaan, ja toisia ihmisiä, jotka alistuvat väkivallan alle,

pitäen sitä velvollisuutenaan, -- siellä on olemassa orjuus

hirvittävässä muodossa.

Orjuus on olemassa. Mitä se on? Se on sitä, mitä se aina on ollut ja

mitä paitsi se ei voi olla olemassa: väkevän ja aseellisen väkivalta

heikkoa ja aseetonta kohtaan.

Orjuus ja sen kolme persoonallisen väkivallan peruskeinoa:

sotapalvelus, maavero, jota ylläpidetään sotaväen avulla, ja kaikkien

asukasten suoritettavat suoranaiset ja välilliset verot, joita

niinikään ylläpidetään sotaväen avulla, ovat olemassa aivan niinkuin

ennenkin. Me vaan emme sitä näe senvuoksi, että jokainen kolmesta

orjuuden muodosta on saanut uuden puolustuksen, ja se peittää

meiltä sen merkityksen. Aseellisten aseettomia vastaan harjoittaman

persoonallisen väkivallan oikeutuksena pidetään isänmaan puolustusta

kuviteltuja vihollisia vastaan, vaikka sillä on ainoastaan vanha

merkityksensä: kukistettujen alistuminen sortajan vallan alle.

Maan riistämisen oikeutus siinä työskenteleviltä perustuu muka

yhteiskunnallisten palveluksien palkitsemiseen, ja se vahvistetaan

perintöoikeuden kautta, vaikka se itse asiassa on samaa maan

riistämistä ja ihmisten orjuuttamista, joka on tapahtunut sotaväen

(vallan) avulla. Viimeistä rahan -- veron avulla harjoitettua

väkivaltaa, joka nykyaikaan on kaikkein voimakkain ja tärkein,

puolustetaan mitä kummallisimmalla tavalla nimittäin: omaisuuden,

vapauden ja koko onnen riistäminen ihmisiltä tapahtuu muka vapauden

ja yhteisen onnen nimessä. Itse asiassa se ei ole mitään muuta, kuin

samaa orjuutta, vaikkei persoonallista.

Missä on olemassa laiksi julistettu väkivalta, siellä on olemassa

orjuuskin. Esiintyipä väkivalta miten hyvänsä, joko siten, että

ruhtinaat sotilaineen hyökkäävät maahan, tappaen vaimoja ja lapsia

ja polttaen kyliä, tai siten, että orjain omistajat vaativat orjilta

työtä tai rahaa maasta ja, jos maksua ei suoriteta, kutsuvat avukseen

aseellisia, tai siten, että toiset veroittavat toisia ja kulkevat

sitten kylästä kylään aseilla pakoittaen maksamaan, tai siten,

että sisäasiain ministeerio perii rahaa kuvernöörien ja muitten

viranomaisten kautta ja, jos maksamasta kieltäydytään, lähettää

sotilaskomennuskuntia, -- sanalla sanoen, niin kauan kuin on olemassa

pajunettien tukemaa väkivaltaa, ei voi olla rikkauksien oikeata

jakoa ihmisten kesken, vaan kaikki rikkaus on joutuva väkivallan

tekijöitten käsiin.

Hämmästyttävän todistuksen tämän asianlaidan todellisuudesta antaa

George'in ehdotus maan tekemisestä kansanomaisuudeksi. George

ehdottaa, että kaikki maa tunnustettaisiin valtion omaisuudeksi,

ja senvuoksi kaikki verot, sekä suoranaiset että välilliset,

vaihdettaisiin maakorkoon, s.o., että jokainen maata käyttävä

maksaisi valtiolle sen koron arvon.

Mitä siitä seurasi? Maaorjuus häviäisi kokonaan valtion rajojen

sisällä, s.o. maa kuuluisi valtiolle: Englannille omansa, Amerikalle

omansa j.n.e., s.o. olisi olemassa käytännössä olevan maan paljouden

määräämä orjuus.

Kenties paranisikin muutamien työmiesten (maatyömiesten) asema, mutta

jos kerran jäisi jälelle verojen väkivaltainen periminen maakorosta,

niin jäisi orjuuskin. Maanviljelijä, kun hän katovuotena ei kykenisi

suorittamaan maakorkoa, jota häneltä väkivallalla peritään, olisi

pakoitettu, saadakseen pitää maansa, antautumaan sen ihmisen orjaksi,

jolla on rahaa.

Jos ämpäri vuotaa, niin on varmaa, että siinä on reikä. Katsoessamme

ämpärin pohjaa meistä voi näyttää, että vesi vuotaa eri reijistä,

mutta vaikka me kuinka tukkisimme noita kuviteltuja reikiä ulkoapäin

vesi yhä vuotaa. Pysäyttääksemme vuodon, täytyy meidän löytää se

paikka, josta vesi kulkee, ja tukkia se sisältäpäin. Sama on tehtävä

myöskin aijottujen toimenpiteitten suhteen rikkauksien väärän

jakaantumisen estämiseksi, jos mieli tukkia ne reijät, joitten kautta

rikkaus vuotaa pois kansan käsistä. Sanotaan: perustakaa työmiesten

yhdyskuntia, tehkää pääoma yhteiskunnan omaisuudeksi, tehkää maa

yhteiskunnan omaisuudeksi! Kaikki tuo on vaan niitten kohtien

ulkoapäin tukkimista, josta luulemme veden vuotavan. Pysäyttääksemme

rikkauksien hupenemisen työmiesten käsistä työtä tekemättömien

käsiin, pitää meidän löytää sisäpuolelta se reikä, jonka kautta tuo

hupeneminen tapahtuu. Tuo reikä on aseellisen väkivalta aseetonta

kohtaan, sotajoukkojen väkivalta, jonka avulla itse ihmisetkin

otetaan työstä ja maa ihmisiltä ja työn tuotteet ihmisiltä. Niin

kauan kuin on olemassa yksikin aseellinen ihminen, joka on oikeutettu

tappamaan minkä toisen ihmisen hyvänsä, niin kauan on oleva

rikkauksien väärää jakaantumista, s.o. orjuutta.

* * * * *

Siihen erehdykseen, että minä voisin auttaa toisia, saattoi minut se,

että kuvailin rahojen olevan samallaisia rahoja, kuin Simon rahat.

Mutta niin ei ollut asianlaita.

On olemassa yleinen mielipide, että raha edustaa rikkautta, että

rikkaus on työn tuote ja että senvuoksi raha edustaa työtä. Tämä

mielipide on yhtä oikea, kuin sekin, että jokainen valtiojärjestys on

sopimuksen tulos, (contrat social). Kaikki mielellään uskovat, että

raha on ainoastaan työn tuotteiden vaihtokeino. Minä olen tehnyt

kenkiä, sinä olet kasvattanut leipää, hän on elättänyt lampaan.

Mukavammin voidaksemme vaihtaa näitä tuotteita me keksimme rahaa,

joka edustaa vastaavaa määrää työtä, ja sen avulla vaihdamme kengän

anturat lampaan lihaan ja jauhoihin. Rahan avulla me vaihdamme

tuotteitamme ja meidän rahamme edustaa meidän työtämme. Se on aivan

oikein, mutta se on oikein ainoastaan niin kauan kuin yhteiskunnassa,

jossa vaihto tapahtuu, ei ole olemassa toisen ihmisen väkivaltaa

toista kohtaan ei ainoastaan väkivaltaa toisen työn suhteen,

niinkuin tavallisesti on sodissa ja orjuudessa, vaan ei edes

väkivaltaa puolustaakseen oman työnsä tuotteita toisia vastaan. Se

voi olla oikein ainoastaan semmoisessa yhteiskunnassa, jonka jäsenet

täydellisesti täyttävät kristillistä lakia, yhteiskunnassa, jossa

pyytävälle annetaan ja ottaneelta ei pyydetä takaisin. Mutta niin

pian kuin yhteiskunnassa käytetään jonkinlaista väkivaltaa, niin heti

rahan merkitys sen omistajalle kadottaa työn edustajan merkityksen ja

saapi väkivallan eikä työhön perustuvan oikeuden merkityksen.

Niin pian kuin on sota, ja toinen ihminen on toiselta jotain

riistänyt, niin raha ei voi enää aina olla työn edustajana. Raha,

jonka sotilas on saanut myymästään sotasaaliista, ei ole suinkaan

hänen työnsä tuote ja sillä on aivan toinen merkitys, kuin rahalla,

joka on saatu kenkien teosta. Kun vaan on olemassa orjain omistajia

ja orjia, niinkuin aina on ollut maailmassa, ei voi myöskään sanoa,

että raha edustaisi työtä. Jos esim. vaimot ovat kutoneet kangasta,

myyneet sen ja saaneet siitä rahaa, ja maaorjat ovat kutoneet

kangasta herralleen, joka on myynyt sen ja saanut siitä rahaa, niin

kumpaisenkin raha on samallaista, mutta kuitenkin on toisen raha

työn tuote, toisen taas väkivallan tuote. Aivan sama on laita jos

isäni tai joku muu on lahjoittanut minulle rahaa. Kaikki tietävät,

ettei näitä rahoja kukaan voi minulta ottaa, ja että, jos joku

sitä yrittäisi, viranomaiset minua puolustaisivat, väkivallalla

pakoittaen antamaan minulle rahat takaisin, -- ja silloin on taaskin

silminnähtävää, että tätä rahaa ei voi mitenkään sanoa työni

edustajaksi sen rahan rinnalla, jonka Simo sai puuni hakkuusta.

Niin että siinä yhteiskunnassa, jossa on jonkinlaista toisten rahaa

anastavaa, tai vaikkapa vaan rahan omistamista toisilta suojelevaa

väkivaltaa, ei raha enää voi joka tapauksessa olla työn edustajana.

Se on semmoisessa yhteiskunnassa milloin työn milloin väkivallan

edustajana.

Niin olisi asianlaita, jos sattuisi yksikin väkivallan teko yhden

ainoan ihmisen puolelta toista kohtaan muuten aivan vapaissa oloissa.

Mutta nyt, kun koottujen rahojen vuoksi vuosisatojen kuluessa on

tehty mitä erilaisinta väkivaltaa, kun tuo väkivalta, muuttaen vaan

muotoansa, yhä jatkuu, kun itse raha koottuna, niinkuin kaikki

tunnustavat, on väkivaltaa, kun raha, joka suoranaisen työn tuotteena

on ainoastaan pieni osa kaikenlaisella väkivallalla saadusta rahasta,

-- nyt sanoa rahan edustavan sen työtä, joka sitä omistaa, on

ilmeistä erehdystä tai itsetietoista valhetta. Saattaa sanoa, että

niin pitäisi olla, että se olisi suotavaa, mutta ei suinkaan, että

niin on.

Raha edustaa työtä. Niin, raha edustaa työtä, mutta kenenkä työtä?

Meidän yhteiskunnassamme on raha ainoastaan hyvin, hyvin harvoissa

tapauksissa rahan omistajan työn edustajana, mutta melkein aina

toisten ihmisten työn edustajana, ihmisten entisen tai tulevan

työn. Se on väkivallan asettaman toisten ihmisten työtä vallitsevan

sitoumuksen edustajana.

Raha on, tarkimmin ja yksinkertaisimmin määriteltynä, sovittuja

merkkejä, jotka antavat oikeuden tai, oikeammin sanoen,

mahdollisuuden käyttää hyväkseen toisten ihmisten työtä.

Ihanteellisessa merkityksessään rahan pitäisi antaa tämän oikeuden

tai mahdollisuuden ainoastaan silloin, kun se itse on työn edustajana

ja sinä voisi raha olla semmoisessa yhteiskunnassa, missä ei olisi

minkäänlaista väkivaltaa. Mutta niin pian kuin yhteiskunnassa on

väkivaltaa, s.o. mahdollisuus käyttää hyväkseen toisten työtä

ilman omaa työtä, niin tämä mahdollisuus, kohdistumatta määrättyyn

henkilöön, ilmenee myös rahassa.

Tilanomistaja on esim. veroittanut maaorjansa luonnossa

suoritettavilla veroilla, jollakin määrällä palttinaa, viljaa,

karjaa, tai vastaavalla määrällä rahaa. Yksi talo on toimittanut

karjaa, mutta palttinan on suorittanut rahalla. Tilanomistaja ottaa

rahamäärän ainoastaan senvuoksi, että hän tietää, että näistä

rahoista hänelle valmistetaan yhtä paljon palttinaa (useimmiten

hän ottaa vähän enemmän, ollakseen varma aina saavansa sen

palttinamäärän) ja tämä raha silminnähtävästi edustaa tilanhaltijalle

oikeutta toisten työhön.

Talonpoika antaa rahaa, ja tämä raha on sitoumuksena semmoisten

ihmisten puolelta, joita on paljon ja jotka ottavat sen edestä

valmistaakseen vissin määrän palttinaa. Ihmiset taas, jotka ottavat

valmistaakseen palttinan, ottavat sen tehdäkseen senvuoksi, etteivät

ole ennättäneet kasvattaa lampaita, ja lampaista heidän pitää maksaa

rahaa. Talonpoika taas, joka ottaa rahaa lampaista, ottaa sen

senvuoksi, että hänen täytyy maksaa viljasta, jota ei ole kasvanut

sinä vuonna. Samoin käy valtiossakin ja koko maailmassa.

Ihminen myy työnsä tuotteet -- entisen, nykyisen ja tulevan työnsä --

välistä ravintonsakin, harvoin senvuoksi, että raha on hänelle mukava

vaihtokeinona -- hän toimittaisi kyllä vaihtokauppansa rahattakin,

-- mutta senvuoksi, että häneltä väkivallalla vaaditaan rahaa,

sitoumuksena oman työnsä luovuttamisesta.

Kun Egyptin hallitsija vaati työtä orjiltaan, antoivat orjat hänelle

koko työnsä, mutta he antoivat ainoastaan entisen ja nykyisen työnsä,

eivätkä voineet antaa tulevaa. Mutta kun rahamerkit levisivät ja

siitä johtuva luotto, tuli mahdolliseksi tule vankin työn antaminen

rahasta. Raha, kun väkivalta on olemassa yhteiskunnassa, tekee

mahdolliseksi persoonattoman orjuuden uuden muodon, joka tulee

persoonallisen orjuuden sijaan. Orjain omistajalla on oikeus Pekan,

Jussin ja Matin työhön. Mutta rahanomistajalla, siellä missä rahaa

vaaditaan kaikilta, on oikeus kaikkien niitten nimittämättömäin

ihmisten työhön, jotka tarvitsevat rahaa. Raha poistaa kyllä tuon

raskaan puolen orjuudesta, mutta poistaa samalla myös kaikki

inhimilliset suhteet omistajan ja orjan välillä, jotka lievensivät

persoonallisen orjuuden vaikeutta.

Minä en puhu siitä, että semmoinen tila kenties on tarpeellinen

ihmiskunnan kehitykselle, -- minä en sitä vastaan väitä. Minä olen

ainoastaan koettanut selvittää itselleni rahan ja sen yleisen

erehdyksen käsitteen, johon jouduin, pitäessäni rahaa työn

edustajana. Tulin kokemuksen kautta vakuutetuksi siitä, ettei raha

edusta työtä, vaan useimmiten väkivaltaa tai väkivaltaan perustuvia

ylen mutkikkaita vehkeitä.

Raha on nykyaikaan jo kokonaan kadottanut tuon sille toivottavan

merkityksen työn edustajana. Semmoinen merkitys sillä on

poikkeustapauksissa, jota vastoin yleisenä sääntönä on, että se on

oikeus eli mahdollisuus käyttää hyväkseen toisten työtä.

Rahan, luoton ja kaikellaisten rahamerkkien leviäminen yhä enemmän

vahvistaa tätä rahan merkitystä. Raha on mahdollisuus eli oikeus

käyttää hyväkseen toisten työtä. Raha on uusi orjuuden muoto, joka

eroaa vanhasta ainoastaan sen kautta, että se on persoonaton ja

vapauttaa sen omistajan kaikista inhimillisistä suhteista orjaan.

Raha on arvo, joka on aina itsensä arvoinen ja pidetään aina

täysin oikeutettuna ja laillisena, ja jonka käyttämistä ei pidetä

epäsiveellisenä, niinkuin pidetään orjuuden hyväkseen käyttämistä.

Nuoruuteni aikana tuli klubeissa käytäntöön lottopeli. Kaikki

riensivät sitä pelaamaan, ja monet joutuivat vararikkoon, saattaen

perheensä onnettomuuteen, hävittivät vieraita, kruunun rahoja ja

ampuivat itsensä. Peli kiellettiin, ja se kielto on voimassa vieläkin.

Muistan vanhojen hentomielisten pelaajien, sanoneen tätä peliä

erittäin miellyttäväksi sen puolesta, ettei siinä nähnyt, keltä

voitti, niinkuin tavallisesti on laita muissa peleissä. Palvelija

ei tuonut edes rahoja, vaan pelimerkkejä. Jokainen oli menettänyt

pienen panoksen, eikä hänen mielipahaansa tarvinnut nähdä. Sama on

rulettipelin laita, joka ei ole suotta kielletty.

Mutta sama on laita rahankin. Minulla on tyhjentymätön taikakukkaro

ja minä vetäydyn pois kaikista maailman asioista. Ketä minä

vahingoitan? Minä olen mitä viattomin ja hyväluontoisin ihminen.

Mutta tämä on vaan lotto- tai rulettipeliä, missä en näe sitä, joka

hävitessään ampuu itsensä. Minä saan vaan ne kupongit, joita sitten

huolellisesti ja tasaisesti leikkaan irti talongeistani.

Minä en ole mitään tehnyt, en tee, enkä tule tekemään. Minä vaan

leikkaan kuponkeja, lujasti uskoen, että raha on työn edustaja.

Sehän on merkillistä! Ja sitten vielä puhutaan hulluista! Mikäs

hulluuden laji voi olla tätä kauheampaa? Viisas, oppinut, kaikissa

muissa suhteissa ymmärtäväinen ihminen elää mielettömästi, lohduttaen

itseään sillä, että hän jättää sanomatta erään asian, joka on

välttämättömästi sanottava, jotta olisi ajatusta hänen päätelmässään,

ja katsoo olevansa oikeassa. Kupongit ovat työn edustajia! Mutta

kenenkä työn? Silminnähtävästi ei niitten omistajan, vaan sen, joka

tekee työtä.

Raha on samaa kuin orjuus. Sama on sen tarkotus ja samat ovat sen

seuraukset. Sen tarkotus on itsensä vapauttaminen alkuperäisestä

laista, niinkuin sitä sattuvasti nimittää eräs syvämielinen

kansankirjailija, elämän luonnollisesta laista, niinkuin me sitä

nimitämme, persoonallisen työn laista tarpeittensa tyydyttämiseksi.

Ja orjuuden seuraukset omistajaan nähden: yhä uusien ja uusien

tarpeitten syntyminen ja keksiminen, jotka eivät milloinkaan tule

tyydytetyksi, veltostunut tylsämielisyys, turmelus, ja orjiin nähden:

ihmisen sorto, hänen alentamisensa eläimen asteelle.

Raha on uusi hirmuinen orjuuden muoto, joka samoin kuin vanhakin

persoonallisen orjuuden muoto turmelee sekä orjan että orjan

omistajan, mutta paljoa pahempi, sillä se vapauttaa orjan ja orjan

omistajan heidän keskinäisistä persoonallisista ihmissuhteistaan.