XVII.

Raha! Mitä on raha?

Raha edustaa työtä. Olen tavannut sivistyneitä ihmisiä, jotka ovat

vakuutetut, että raha edustaa senkin työtä, joka sitä omistaa.

Tunnustan itsekin ennen aikaan ajatelleeni siihen tapaan. Mutta minä

tahdoin perinpohjin päästä selville siitä, mitä oli raha. Ja siinä

tarkotuksessa käännyin tieteen puoleen.

Tiede sanoo, että raha ei ole itsessään mitään väärää tai

vahingollista, että se on yhteiskunnallisen elämän luonnollinen

ehto, joka on välttämätön: 1) vaihtokauppaa varten, 2) arvojen

hinnan määräämistä varten, 3) säästämistä varten ja 4) maksujen

suoritusta varten. Se silminnähtävä ilmiö, että, jos taskussani on

kolme liikaa ruplaa, en tarvitse muuta kuin viheltää saadakseni

missä sivistyneessä kaupungissa tahansa kokoon satakunnan ihmisiä,

jotka ovat valmiit näistä kolmesta ruplasta minun määräykseni mukaan

tekemään mitä raskaimpia, vastenmielisimpiä ja alentavimpia tehtäviä,

ei johdu rahasta, vaan hyvin monimutkaisista kansojen taloudellisen

elämän ehdoista. Toisten ihmisten valta toisten yli ei johdu

rahasta, vaan siitä, että työmies ei saa täyttä hintaa työstään.

Tämä taas johtuu pääoman koron ja työpalkan ominaisuuksista sekä

monimutkaisista suhteista niitten ja itse tuotannon sekä rikkauksien

jakaantumisen ja käyttämisen välillä. Tavallisella kielellä

sanottuna se kuuluu, että rahalliset ihmiset voivat punoa köyttä

rahattomista. Mutta tiede sanoo, että kysymys ei ole siitä. Tiede

sanoo: kaikessa tuotannossa on kolme tekijää: maa, työn varastot

(pääoma) ja työ. Ja eri suhteista näitten tuotannon tekijäin välillä,

siitä, että kaksi edellistä tekijää -- maa ja pääoma -- eivät ole

työmiesten, vaan toisten käsissä, siitä sekä siitä johtuvista

monimutkaisista olosuhteista riippuu toisten ihmisten orjuuttaminen

toisten kautta. Mistä johtuu se rahavalta, joka hämmästyttää meitä

kaikkia vääryydellään ja julmuudellaan? Miksi toiset ihmiset rahan

avulla hallitsevat toisia? Tiede sanoo: se tulee tuotannon tekijäin

jakaantumisesta sekä siitä johtuvista seikoista, jotka sortavat

työmiestä. Tämä vastaus on aina näyttänyt minusta kummalliselta ei

ainoastaan sen puolesta, että se jättää huomioon ottamatta yhden

osan kysymyksestä -- nimittäin: rahan merkityksen tässä kohti, --

mutta myöskin sen puolesta, että se jakaa tuotannon tekijät tavalla,

joka tervejärkisestä ihmisestä aina näyttää keinotekoiselta ja

todellisuutta vastaamattomalta. Vakuutetaan että tuotannossa on

aina kolme tekijää: maa, pääoma ja työ, ja samalla otaksutaan, että

rikkaudet (eli niitten arvo -- raha) luonnollisesti jakaantuvat

niitten kesken, joitten hallussa on toinen tai toinen tekijöistä:

maakorko -- maan arvo -- kuuluu maanomistajalle, pääomakorko pääoman

omistajalle ja työpalkka työmiehelle. Niinköhän on asianlaita?

Ensiksikin onko se totta, että kaikessa tuotannossa on kolme

tekijää? Esimerkiksi nyt, paraikaa minun tätä kirjoittaessani,

tapahtuu heinän tuotanto. Mitkä ovat tämän tuotannon tekijät?

Sanotaan: maa, joka on kasvattanut ruohon, pääoma -- viikatteet,

haravat, heinähangot, häkkirattaat, ja työ. Mutta minä näen, ettei

se ole totta. Paitsi maata ovat osallisina heinän tuotannossa:

aurinko, vesi, yhteiskuntalaitos, joka suojelee niittyjä vahingolta,

työmiesten taito, heidän kykynsä puhua ja ymmärtää puhetta, sekä

monta muuta tuotannon tekijää, joita jostakin syystä ei tunnusta

poliittinen ekonomia. Auringon voima on samallainen tuotannon

tekijä, vieläpä välttämättömämpikin, kuin maa. Ajatelkaa niitten

ihmisten tilaa, jossa toiset (esim. kaupungissa) pitävät oikeutenaan

seinillä pimittää toisilta auringon. Miksikäs ei sitä lueta tuotannon

tekijäin joukkoon? Vesi on toinen, yhtä välttämätön tekijä. Ilma

niinikään. Yhteiskunnallinen turvallisuus on samallainen välttämätön

tekijä, samoin työmiesten ravinto, vaatteet, niinkuin tunnustavatkin

muutamat taloustieteilijät. Sivistys, puhumisen taito, joka tekee

mahdolliseksi työnteon, ovat tekijöitä. Minä voisin täyttää

kokonaisen nidoksen semmoisilla poisjätetyillä tekijöillä. Minkä

vuoksi on valittu juuri nuo kolme tekijää vaikka esim. auringon valoa

ja vettä voi yhtä hyvin pitää erityisinä tuotannon tekijöinä, kuin

muutakin työmiehen ravintoa ja vaatteita yhtä hyvin kuin työkaluja.

Miksi auringon säteet, vesi, ravinto, tiedot eivät muka ole erityisiä

tuotannon tekijöitä, vaan ainoastaan maa, työkalut ja työ? Senkö

vuoksi ainoastaan, että yksien ihmisten oikeutta käyttää hyväkseen

auringon säteitä, vettä, ilmaa, ravintoa, oikeutta puhua ja kuunnella

harvoin evätään, jota vastoin oikeutta maan ja työkalujen hyväkseen

käyttämiseen alituiseen vastustetaan meidän yhteiskunnassamme.

Muuta aihetta ei ole, ja senvuoksi huomaan ensiksikin, että

tuotannon tekijäin jako kolmeen on aivan mielivaltaista, eikä

perustu todellisuuteen. Mutta kenties tämä jako on niin luontaista

ihmisille, että siellä, missä taloudelliset suhteet muodostuvat, heti

eroittuvat juuri nämä, ja ainoastaan nämä kolme tekijää. Katsokaamme,

niinkö on asianlaita? Katsokaamme esim. venäläisiä siirtolaisia,

joita on miljoonan paikoilla. Nämä siirtolaiset tulevat, asettuvat

maalle ja alkavat tehdä työtä, eikä kenenkään päähän juolahda,

että ihmisellä, joka ei käytä maata, voisi olla joitakin oikeuksia

siihen, eikä myöskään maa vaadi itselleen mitään erikoisoikeuksia.

Päinvastoin siirtolaiset tunnustavat itsetietoisesti maan yhteiseksi

omaisuudeksi ja pitävät oikeana, että jokainen niittää ja kyntää

missä tahtoo ja niin paljon kuin ennättää. Siirtolaiset hankkivat

itselleen maan ja puutarhojen viljelemistä sekä talojen rakentamista

varten työkaluja, eikä kenenkään päähän juolahda että työkalut

voisivat itsekseen tuottaa tuloa. Ei pääoma myöskään vaadi itselleen

mitään oikeuksia, vaan päinvastoin siirtolaiset itsetietoisesti

tunnustavat, että kaikki korko työkaluista, lainatusta viljasta,

pääomasta on vääryyttä. Siirtolaiset vapaalla maalla työskentelevät

omilla tai korotta heille lainatuilla työkaluilla kukin itsekseen,

tai kaikki yhdessä yhteiseksi hyväksi, ja semmoisessa yhdyskunnassa

ei ole maakorkoa, ei kapitaalikorkoa, eikä työpalkkaa. Puhuessani

semmoisesta yhdyskunnasta en puhu mielikuvasta, vaan kerron siitä,

mitä aina on ollut olemassa ja mitä paraikaa on olemassa ei yksin

venäläisten siirtolaisten keskuudessa, vaan kaikkialla, niin kauan

kuin ei ihmisten luontainen tila ole häiritty. Minä puhun siitä,

mikä jokaisesta näyttää luonnolliselta ja järjelliseltä. Ihmiset

asettuvat maalle asumaan ja ryhtyvät kukin hänelle luontaiseen työhön

ja jokainen, hankittuaan itselleen sen mitä hän työssään tarvitsee,

tekee työtänsä. Jos taas ihmisille on edullisempaa työskennellä

yhdessä, niin he yhtyvät työkuntaan, mutta ei erityinen talous, eikä

työkunnat tule olemaan erityisiä tuotannon tekijöitä, vaan tekijöinä

ovat työ ja työn välttämättömät ehdot: aurinko, joka kaikkia

lämmittää, ilma, jota ihmiset hengittävät, vesi jota juodaan, maa,

jolla tehdään työtä, vaatteet, jotka ruumista verhoavat, ravinto,

lapio, aura, kone, jolla tehdään työtä, ja silminnähtävää on, ettei

auringon säteet, ilma, vesi, maa, vaatteet, aura, kone voi kellekään

muulle kuulua, kuin niille, jotka käyttävät hyväkseen auringon

säteitä, ilmaa, vettä, leipää, vaatteita, konetta, sillä kaikki

tuo on tarpeen ainoastaan niille, jotka sitä käyttävät. Ja kun he

niin menettelevät, näemme me, että he menettelevät niin, kuin on

ihmisille luontaista, s.o. järjellisesti. Ja siis, tarkastaessani

muodostuneita taloudellisia suhteita, en näe sitä, että tuotannon

tekijäin jako kolmeen olisi ihmisille luontaista. Näen päinvastoin,

että se on ihmisille luonnonvastaista ja epäjärjellistä. Mutta

kenties väestön kasvaessa ja viljelyksen kehittyessä on välttämätön

tämä jako, joka on tapahtunut Euroopan yhteiskunnassa, emmekä me

voi olla tunnustamatta tapahtunutta tekoasiaa. Katsokaamme, niinkö

on asianlaita. Sanotaan, että Euroopan yhteiskunnassa on tapahtunut

tuotannon tekijäin jako, s.o. että yhdet ihmiset omistavat maan,

toiset työkalut, ja kolmannet ovat sekä maan että työkalujen

puutteessa. Työmiehellä ei ole maata eikä työkaluja. Me olemme

niin tottuneet tähän väitteeseen, ettei sen kummallisuus enää

meitä hämmästytä. Mutta jos tarkemmin sitä ajattelemme, niin heti

huomaamme sen vääryyden, jopa järjettömyydenkin. Tuossa väitteessä

on sisällinen ristiriitaisuus. Käsite työmies sisältää käsitteen

maa, jolla hän elää, ja käsitteen työkalut, joilla hän työskentelee.

Jollei hän eläisi maalla, eikä hänellä olisi työkaluja, niin ei hän

olisi työmies. Semmoista työmiestä, jolta puuttuu maa ja työkalut,

ei ole milloinkaan ollut eikä voi olla. Ei voi olla maanviljelijää

ilman maata, jolla hän työskentelee, ilman viikatetta ja hevosta,

ei voi olla suutaria ilman taloa maalla, ilman vettä, ilmaa ja

työkaluja. Jos talonpojalla ei ole maata, hevosta ja viikatetta,

suutarilla taloa, vettä ja naskalia, niin se merkitsee, että joku

on ajanut hänet pois maalta ja ottanut häneltä pois viikatteen,

hevosen, naskalin, mutta se ei mitenkään merkitse sitä, että voi olla

maanviljelijöitä ilman auraa ja suutareita ilman työkaluja. Niinkuin

kalastajaa ei voi ajatella kuivalla maalla ja ilman verkkoja muuten,

kuin siinä tapauksessa, että joku on ajanut hänet pois vesiltä ja

riistänyt häneltä verkot, samoin on mahdotonta ajatella talonpoikaa

ja suutaria ilman maata, jolla he elävät, ja ilman työkaluja muuten,

kuin siinä tapauksessa, että joku on ajanut heidät pois maalta ja

ottanut heiltä pois työkalut. Voi olla semmoisia ihmisiä, joita

ajetaan pois paikasta toiseen, ja semmoisia, joilta on riistetty

työkalut ja joita väkisin pakoitetaan tekemään vierailla työkaluilla

heille tarpeettomia esineitä, mutta se ei merkitse, että tuotannon

luonne on semmoinen, se merkitsee ainoastaan, että on tapauksia,

jolloin tuotannon luonnollisuus on häiritty. Jos taas pidetään

tuotannon tekijöinä kaikkea sitä, minkä voi riistää työmieheltä

toisen väkivalta, niin miksikä ei pidetä tuotannon tekijänä

omistusvaatimusta orjan persoonaan? Miksi ei pidetä semmoisina

tekijöinä omistusvaatimusta auringon säteisiin, ilmaan, veteen? Voi

ilmestyä ihminen, joka rakentamalla seinän pimittää naapureilta

auringon, voi ilmestyä ihminen, joka johtaa joen veden lammikkoon ja

siten saastuttaa sen, voi ilmestyä ihminen, joka pitää koko ihmistä

omaisuutenaan, mutta ei mikään näistä omistusvaatimuksista vaikkapa

se pantaisiinkin väkivallalla täytäntöön, voi olla perusteena

tuotannon tekijäin jaolle, ja sen vuoksi on yhtä väärin pitää

luuloteltua oikeutta maahan ja työkaluihin erityisinä tuotannon

tekijöinä, kuin tarkastella luuloteltua oikeutta auringon säteitten,

ilman, veden ja toisen ihmisen persoonan hyväkseen käyttämiseen

semmoisina tekijöinä. Voi olla ihmisiä, jotka vaativat oikeutta

maahan ja työkaluihin, niinkuin on ollut ihmisiä, jotka ovat

vaatineet omistusoikeutta työmiehen persoonaan, ja niinkuin voi olla

ihmisiä, jotka vaativat yksinomaista käyttämisoikeutta auringon

säteisiin, veteen, ilmaan. Voi olla ihmisiä, jotka ajavat työmiestä

paikasta toiseen ja väkisin riistävät häneltä hänen työnsä tuotteet,

sen mukaan kuin ne valmistuvat, ja tämän työn välikappaleet sekä

pakoittavat häntä tekemään työtä ei omaksi hyväkseen, vaan isännän

hyväksi, niinkuin tapahtuu tehtaissa -- kaikkea tuota voi olla;

mutta työmiestä ilman maata ja työkaluja ei sittenkään voi olla,

niinkuin ei voi olla ihminen toisen omaisuutena, vaikka hyvin kauan

aikaa on sitä vakuutettu. Ja niinkuin väite omistusoikeudesta toisen

ihmisen persoonaan ei voinut riistää orjalta hänen synnynnäistä

taipumustaan etsiä omaa onneaan, eikä isännän, niin nytkin väite

omistusoikeudesta maahan ja työkaluihin ei voi riistää työmieheltä

jokaisen ihmisen synnynnäistä taipumusta elää maalla ja tehdä

omilla tai yhteisillä työkaluilla sitä, mitä hän pitää itselleen

hyödyllisenä. Kaikki, minkä voi sanoa tiede, tarkastellessaan

nykyistä taloudellista tilaa, on se, että muutamat ihmiset vaativat

omistusoikeutta maahan ja työmiesten työkaluihin, jonka johdosta

osalta näitä työmiehiä (ei suinkaan kaikilta) riistetään ihmisille

ominaiset tuotannon ehdot, niin että heiltä riistetään maa ja

työkalut ja he pakoitetaan käyttämään vieraita työkaluja, mutta ei

suinkaan sitä, että tämä satunnainen tuotannon lain häiriö olisi

itse tuotannon laki. Väittäessään, että tuotannon tekijäin jako

onkin juuri tuotannon peruslaki, taloustieteilijä tekee samaa, kuin

tekisi eläintieteilijä, joka, nähtyään hyvin paljon leikkosiipisiä

viheriä varpusia häkeissä, tekisi sen johtopäätöksen, että häkki

vesiastioineen on juuri oleellinen ehto lintujen elämälle ja että

lintujen elämän muodostavat nämä kolme tekijää. Olipa kuinka

paljon hyvänsä leikkosiipisiä viheriä varpusia häkeissä, niin ei

eläintieteilijä voi pitää häkkejä lintujen luontaisena olopaikkana.

Olipa kuinka paljon hyvänsä työmiehiä, jotka ovat ajetut pois

paikastaan ja joilta on riistetty sekä tuotteet että työkalut, niin

työmiehen luontainen ominaisuus asua maalla ja tehdä työkaluillaan

sitä, mitä hän tarvitsee, tulee aina pysymään samana. On olemassa

muutamien ihmisten vaatimukset omistusoikeudesta maahan ja työmiehen

työkaluihin, aivan samoin kuin ennen muinoin oli vaatimuksia toisen

ihmisen persoonan suhteen, mutta ei mitenkään voi olla ihmisten jakoa

herroihin ja orjiin, niinkuin tahdottiin säätää vanhaan aikaan, eikä

mitenkään voi olla tuotannon tekijäin jakoa maahan ja pääomaan,

niinkuin tahtovat säätää taloustieteilijät nykyisessä yhteiskunnassa.

Ja näitä muutamien ihmisten laittomia vaatimuksia toisten vapauden

suhteen tiede nimittää tuotannon luonnollisiksi ominaisuuksiksi.

Sen sijaan, että tiede olisi ottanut perusteensa ihmisyhteiskuntien

luonnollisista ominaisuuksista, on se ottanut ne yksityisestä

tapauksesta ja, tahtoen puolustaa tätä yksityistä tapausta, on se

tunnustanut toisen ihmisen oikeuden siihen maahan, jolla toinen

itseään elättää, ja työkaluihin, joilla toinen työskentelee, s.o.

tunnustanut semmoisen oikeuden, jota ei milloinkaan ole ollut eikä

voi olla ja joka itsessään sisältää ristiriidan. Sillä sen ihmisen

oikeus maahan, joka ei työskentele maalla, on itse asiassa samaa,

kuin oikeus käyttää maata, jota ei käytä. Oikeus työkaluihin taas on

samaa, kuin oikeus työskennellä työkaluilla, joilla ei työskentele.

Tiede tuotannon tekijäin jaollaan väittää työmiehen luonnolliseksi

tilaksi sitä epäluonnollista tilaa, jossa hän on, aivan samoin, kuin

ennen muinoin jakamalla ihmiset kansalaisiin ja orjiin väitettiin,

että orjien epäluonnollinen tila on ihmiselle luontaista. Tämäpä

jako, jonka tiede on omaksunut ainoastaan puolustaakseen olemassa

olevaa pahaa, kaikkien tutkimustensa perustaa, onkin tehnyt sen, että

se turhaan koettaa antaa jonkinlaisia selityksiä olevista ilmiöistä,

kieltäen kaikkein selvimpiä ja yksinkertaisimpia vastauksia

esiintyviin kysymyksiin, ja antaa vastauksia, jotka eivät mitään

sisällä.

Taloustieteen kysymys on seuraava: mikä on syynä siihen, että toiset

ihmiset, joilla on maata ja pääomaa, voivat orjuuttaa niitä, joilla

ei ole maata eikä pääomaa? Terveen järjen antama vastaus on, että

se johtuu rahasta, jolle on ominaista ihmisten orjuuttaminen. Mutta

tiede kieltää tämän ja sanoo: se ei johdu rahan ominaisuudesta, vaan

siitä, että toisilla on maata ja pääomaa, toisilla ei niitä ole. Me

kysymme: miksi ne ihmiset, joilla on maata ja pääomaa, orjuuttavat

niitä, joilla ei niitä ole, ja saamme vastaukseksi: siksi, että

niillä on maata ja pääomaa. Mutta sitähän me juuri kysymmekin.

Maan ja työkalujen riistäminen onkin juuri orjuuttamista. Sehän

on samallainen vastaus, kuin: facit dormire quia habet virtus

dormitiva. Mutta elämä ei lakkaa tekemästä oleellista kysymystään,

ja itse tiedekin näkee sen ja koettaa siihen vastata, mitenkään sitä

voimatta ja, kadottaen perusteensa, pyörii loihditussa ympyrässään.

Voidakseen sen tehdä on tieteen ennen kaikkea luovuttava väärästä

tuotannon tekijäin jaostaan, s.o. pitämästä ilmiöitten seurauksia

niitten syynä, ja on etsittävä ensin lähintä ja sitten vasta etempää

syytä tutkimustensa esineenä oleviin ilmiöihin. Tieteen on vastattava

kysymykseen: mikä on syynä siihen, että toisilta ihmisiltä puuttuu

maata ja työkaluja, ja toiset niitä omistavat, tai mikä syy saa

aikaan maan ja työkalujen puutteen niillä, jotka viljelevät maata ja

työskentelevät työkaluilla? Niin pian kuin tiede asettaa itselleen

tämän kysymyksen, ilmaantuu aivan uusia näkökohtia, jotka kääntävät

nurin kaikki entisen valetieteen päätelmät, tieteen, joka pyörii

loppumattomassa ympyrässä, vakuuttaen, että työmiehen kurja tila

johtuu siitä, että se on kurja. Yksinkertaisista ihmisistä näyttää

eittämättömältä, että lähinnä syynä siihen, että toiset ihmiset

orjuuttavat toisia, on raha. Mutta tiede kieltää tämän ja sanoo, että

raha on ainoastaan vaihdon välikappale, jolla ei ole mitään yhteyttä

ihmisten orjuuttamisen kanssa. Katsokaamme, niinkö on asianlaita.