Vielä omituisempi oli minun suhteeni lapsiin. Hyväntekijänä kiinnitin
huomiotani myöskin lapsiin, haluten pelastaa tuohon turmeluksen
pesään sortuvia viattomia olentoja, ja kirjoittelin heidän nimiänsä
kirjaan, ryhtyäkseni pelastukseen "sittemmin".
Lasten joukossa herätti erityistä huomiotani eräs 12 vuotias poika
Serjosha. Tätä reipasta, älykästä poikaa, joka asui erään suutarin
luona ja oli jäänyt turvattomaksi sen kautta, että hänen isäntänsä
oli joutunut linnaan, tuli minun sääli sydämmeni pohjasta ja tahdoin
tehdä jotakin hänen hyväkseen.
Kerron nyt, mitenkä minun hyväntekeväisyyteni päättyi, sillä
historia tuon pojan kanssa osoittaa paraiten minun väärän asemani
hyväntekijänä. Minä otin pojan luokseni ja sijoitin hänet kyökin
puolelle. Enhän voinut likaista, turmeluksen pesästä tullutta
poikaa panna omien lasteni joukkoon. Pidin itseäni jo senkin
vuoksi hyvin armeliaana ja hyvänä, että olin ottanut hänet talooni
kyökkipalvelijoitten vastukseksi, että häntä ruokki kyökkipiika,
ja että annoin hänen käytettäväkseen joitakin kuluneita vaatteita.
Poika oli meillä noin viikon ajan. Tämän viikon aikana minä pari
kertaa ohi mennessäni sanoin hänelle muutamia sanoja ja kerran
kävelyllä ollessani pistäysin tuttavan suutarin luona tarjotakseni
poikaa hänelle oppipojaksi. Eräs minun luonani vieraileva talonpoika
pyysi poikaa lähtemään työmieheksi maalle, perheeseen, mutta poika
kieltäytyi ja vähän ajan perästä katosi. Minä menin Rshanovin taloon
tiedustelemaan. Hän oli palannut sinne, mutta ei ollut kotona sillä
kertaa. Hän oli jo kahtena päivänä käynyt eläintarhassa, missä hän
30 kopeekasta päivässä otti osaa jonkinlaiseen kulkueeseen, jossa
yleisölle näytettiin puettuja villejä norsun kanssa. Kävin vielä
toisen kerran, mutta hän oli niin kiittämätön, että suorastaan
karttoi minua. Jos olisin silloin tarkemmin tullut ajatelleeksi tuon
pojan elämää ja omaani, olisin ymmärtänyt pojan menneen pilalle
sen kautta, että oli päässyt maistamaan iloista elämää, jossa ei
tarvinnut tehdä työtä ja siten tottunut pois työnteosta. Minä olin,
hyvää tehdäkseni ja häntä parantaakseni, ottanut hänet talooni. Ja
mitä saikaan hän siellä nähdä? Minun lapseni -- sekä häntä vanhemmat,
että häntä nuoremmat, että hänen ikäisensä, jotka eivät milloinkaan
mitään työtä tehneet, vaan sen sijaan kaikin tavoin tuottivat minulle
työtä, töhrivät ja pilasivat kaikki ympärillään, söivät vatsansa
täyteen maukasta ruokaa, särkivät astioita ja heittivät koirille
semmoista ruokaa, joka olisi ollut tuolle pojalle herkkua. Kun minä
turmeluksen pesästä toin hänet hyvään paikkaan, niin hänen tietysti
pitikin omistaa se elämänkäsitys, joka oli olemassa tuossa hyvässä
paikassa, ja tämä käsitys hänelle opetti, että hyvässä paikassa pitää
elää työtä tekemättä, syödä ja juoda makeasti ja pitää hauskaa. Tosin
hän ei tiennyt, että minun lapsillani oli suuri taakka kannettavanaan
latinan ja kreikan kieliopin sääntöjen oppimisessa, eikä olisi
voinutkaan ymmärtää näitten vaivojen tarkotusta. Mutta varmaa on,
että, jos hän olisi sen ymmärtänyt, lasteni esimerkillä olisi ollut
vielä suurempi vaikutus häneen. Hän olisi silloin ymmärtänyt,
että lapsiani kasvatetaan tuolla tavoin siinä tarkotuksessa, että
he vastaisuudessakin olisivat tilaisuudessa, oppitodistustaan
hyväkseen käyttämällä pääsemään niin vähällä työllä, kuin suinkin, ja
nauttimaan elämän onnesta niin paljon kuin suinkin. Hän ymmärsikin
sen, eikä mennyt talonpojan luo hoitamaan elukoita ja syömään hänen
kanssaan perunoita ja ryyppimään sahtia, vaan meni eläintarhaan
näyttelemään villiä 30 kopekasta.
Minun olisi pitänyt ymmärtää, miten mieletöntä se oli että minä, joka
kasvatin omia lapsiani mitä täydellisimmässä joutilaisuudessa ja
ylellisyydessä, tahdoin parantaa toisia ihmisiä ja heidän lapsiansa,
jotka joutuivat perikatoon joutilaisuuden kautta turmeluksen pesäksi
nimittämässäni Rshanovin talossa, kun kuitenkin kolme neljäsosaa
tämän talon ihmisistä tekee työtä itsensä ja toisten hyväksi. Mutta
minä en laisinkaan sitä ymmärtänyt.
Mitä kurjimmassa tilassa olevia lapsia oli hyvin, paljon tuossa
talossa. Siellä oli porttojen lapsia, siellä oli orpoja, siellä
oli lapsia, joita kuletettiin kerjäämässä pitkin katuja. Kaikki
he olivat hyvin kurjia. Mutta kokemukseni Serjoshan suhteen oli
osoittanut minulle, etten minä, jatkaen entistä elämääni, kyennyt
heitä hoitamaan. Siihen aikaan, kun tuo poika asui meillä,
huomasin yrittäväni salata häneltä elämäämme, erittäinkin lastemme
elämää. Minä tunsin, että kaikki yritykseni johtaa häntä hyvään,
työteliääseen elämään menivät hukkaan meidän ja lastemme antaman
esimerkin kautta. Ottaa lapsi portolta tai kerjäläiseltä on hyvin
helppoa. Kun on rahaa, niin on hyvin helppoa pestä puhtaaksi ja
pukea hänet siistiin pukuun, ruokkia hänet, vieläpä opettaa hänelle
kaikellaisia tieteitä. Mutta opettaa hänet ansaitsemaan leipänsä, on
meidän, jotka itse emme leipäämme ansaitse, suorastaan mahdotonta,
sillä sekä esimerkillämme, että aineellisessa suhteessa parantamalla
hänen elämäänsä opetamme hänelle aivan päinvastaista. Koiran pennun
saattaa ottaa hoitaakseen, ruokkiakseen ja opettaakseen kaikellaisiin
temppuihin, mutta ei ole kylliksi, että ihmislapsi hoidetaan,
ruokitaan ja opetetaan kreikkaa puhumaan. Ihminen on opetettava
elämään, s.o. vähemmän ottamaan toisilta ja enemmän antamaan
toisille. Mutta me emme voi olla opettamatta hänelle päinvastaista,
otimmepa sitten hänet omaan taloomme, tai sitä varten perustettuun
turvakotiin.