Mutta aika kului. Kuukautta enempää emme saattaneet uhrata lepoon, ja
kohta ikävöimme taas päästä liikeliepeelle. Kesäkuun lopulla oli kaikki
valmiina lähtöön. Islam Baj, joka yhä nautti rajatonta luottamustani,
oli hankkinut uusia palvelijoita ja täyttänyt arkkumme uusilla eväillä.
Muuan basaarin purjeentekijä ompeli ison teltan miesten varalle. Itse
puolestani olin nyt saanut takaisin vanhan, surullisessa muistossa
pysyvän aavikkotelttani.
Jo auringon noustessa _kesäkuun 29 p:nä_ olimme kaikki jalkeilla.
Hevoset valjastettiin kuormasatuloilla, ja arkkumme sälytettiin niiden
kannettaviksi. Muutamat niistä olivat pitkänä lepoaikana käyneet
äksyiksi ja aroiksi, jonka vuoksi niitä ensimäisenä päivänä piti
kutakin miehensä taluttaa.
Sillä aikaa kuin miehet laittoivat karavaania kuntoon ratsastin
minä jäähyväiskäynnillä Liu Darinin luona ja lahjoitin hänelle
kultakellon, jonka olin ostanut rikkaalta ladakilaiselta kauppiaalta.
Sotilaskuvernööri, joka oli antanut minulle oivallisen telttamaton, sai
kaikki liikenevät ampumatarpeemme sekä revolverin. Alim Akhun,
isäntämme, sai kellon ja levätin, ja kaikille miehille, jotka jollain
tavalla olivat palvelleet meitä, jaettiin juomarahoja.
Tattari _Rafikof_ oli ottanut kotiin lähettääkseen muinaiskokoelmani,
kameelin nahkan ja joukon Khotanista ostettuja mattoja. Ja kiitos hänen
ja herra Petrovskijn huolenpidon, saapuivat kaikki nämä tavarat eheinä
määräpaikkaansa.
Vasta klo 10 oli kaikki kunnossa, ja pitkä karavaani, jossa oli 20
hevosta ja 30 aasia ja jota ohjasi kokonainen joukkue palvelijoita
jalan tai ratsain, läksi liikkeelle itää kohti.
Hankkeeni oli erään Kven-lun-ketjussa olevan solan kautta nousta
Pohjois-Tibetin ylätasangoille, joiden yli aijoin kulkea varsinaiseen
Kiinaan. Mutta tälle matkalle tarvitsimme varmoja oppaita ja kameeleja,
ja _Parpi Baj_, muuan parhaita miehiäni, sai sen vuoksi etukäteen
lähteä Mölldjan joelle, jonka ylisen kesäuoman varrella kuului olevan
kameeleja suuret määrät, omistajainsa kaitsemina. Parpi suoritti
asiansa oivallisesti, ja levähtäessämme _heinäkuun 28 p:nä_ Mölldjan
varrella oli hän siellä meitä vastassa 15 hyvän kameelin ja niiden
omistajan kera.
Hyvissä ajoin olimme lähettäneet sananlennättäjän Kopan bekin, _Togda
Muhammed Bekin_ luo, joka nyt saapui ja auttoi meitä kaupanteossa ja
piti hintaa kohtuullisen huokeana. 1,275 tengehillä (715 mk.) ostimme
kuusi levännyttä uros-kameelia, vuoriston matkoihin tottunutta rotua.
_Leiri Mitt'in_ luona oli ensimäinen kokonaan asumattomassa seudussa.
Tuntematon ja asumaton Pohjois-Tibetti oli nyt edessämme, ja kaksi
kuukautta nyt kului ennenkuin tulimme ihmisten ilmoille. Täällä jätimme
ulkonaiselle maailmalle jäähyväiset, ja miellyttävältä tuntui olla
kiinalaisten mandariinien kynsistä loitolla. Mutta meidän täytyikin
tästä puoleen jouduttaa kulkua ja levätä vain semmoisissa seuduissa,
missä oli eläimille laidunta.
Vuoristolaisilta (taglikeilta) tässä suhteessa saamamme tiedot olivat
kuitenkin tuskin rohkaisevia. Ne vakuuttivat yksimielisesti, että maa
etelään päin oli aivan hedelmätöntä, ja minä ajattelin jo valmiiksi
senkin mahdollisuuden, että karavaanieläimet vähitellen uupuisivat ja
nääntyisivät. Mutta itseämme en luullut minkään vaaran odottavan, kun
toivoin pahimmassa tapauksessa jalan voivamme päästä asuttuihin
seutuihin, joko sitten pohjoiseen tai etelään päin.
Lama-tjimenin luona söivät eläimemme tyynesti ja rauhallisesti
viimeistä kertaa aavistamatta odottavaa kohtaloaan. Kaksi kuukautta
myöhemmin makasivat useimmat niistä kuolleina Pohjois-Tibetin
ylätasangoilla, eikä karavaanimme tälle matkalle lähtiessä ollut
suinkaan pieni. Meillä oli mukana 17 hevosta, 12 aasia ja 6 kameelia,
lukuunottamatta moniaita tilapäisesti vuokrattuja eläimiä. Mutta
Sarik-kolissa lisättiin karavaania 4 hevosella ja 17 aasilla. Aaseja
käytettiin kantamaan säkkejä, joissa oli maissia eläimille.
Kaikkiaan oli meillä siis 56 eläintä, ja jos mainitsen, että ainoastaan
3 kameelia, 3 hevosta ja 1 aasi nääntyneinä ja puolikuolleina saapui
_Tsajdamin_ reunavuorelle eli toisin sanoen 90 % kaatui, saattaa
käsittää kuinka rasittavia ponnistuksia näiden eläin raukkojen oli
kestettävä. Itsessään ei se niin suuria tehnyt, että vähin erin
menetimme ne, sillä tämä tapahtui ylipäänsä sitä mukaa kuin
ruokavaratkin vähenivät, mutta niiden kärsimysten näkeminen oli
surkeata.
Sarik-kolin aulista olimme ostaneet 12 lammasta ja 2 vuohta liikkuviksi
ruokavaroiksi, jotka vuoronsa mukaan tulivat teurastettaviksi. Minä
olin tahtonut ottaa 20, mutta palvelijani selittivät, että tavattomilla
korkeuksilla, missä tästä puoleen tulisimme kulkemaan, liharuoka ei
maistu ja mieluummin syö riisiä. Osoittautui kuitenkin, että mukaan
otetut lampaat olivat hyvään tarpeesen, ja niitä riitti vain puolelle
matkalle, jonka vuoksi sitten ajoittain saimme pitää villin jakin lihaa
hyvänämme.
Kuleksivaan menaseriiaamme kuului lopuksi 3 komeata koiraa. Ensinnäkin
uskollinen korlalainen Jolldashini, joka aina nukkui vieressäni ja
vartioi telttaa niin innokkaasti, ettei kukaan muu kuin Islam Baj
päässyt sisään. Edelleen _Jollbars_ (Tiikeri) Kara-sajsta, iso,
keltainen, pörheä koira, sekä musta ja valkoinen _Buru_ (Susi)
Dalai-kurganista. Kaksi viimeksi mainittua pysyttelivät aina miesten
telttojen luona, missä ne pitivät hirveätä melua öisin, haukkuivatpa
karavaanieläimiäkin, jos nämä poistuivat kovin kauvas leiriltä.
Marssiessa seurasivat kaikki koirat leikkien ja toisiaan ajaen
karavaania, josta kuitenkin urkenivat pitkät matkat nähdessään joitain
otuksia vuorilla. Hauskoja matkatovereita ne aina olivat ja
vilkastuttivat suuresti yksinäistä vaellustamme sekä muutoin äänetöntä
leiriämme. Matkalla ylätasankojen yli koirat tulivat parhaiten koko
seurueestamme toimeen. Ilman oheneminen ei tuntunut rasittavan niitä
ollenkaan, ja syödä saivat ne kyllältään, sillä niiden osaksi tuli
teurastettujen lampaiden perkeet, vasta ammutut jakit ja khulanit sekä
paremman puutteessa kaatuneet hevoset ja aasit, joista etempänä yksi
tai useampia jäi joka leiripaikalle.
Minulla oli 8 vakinaista palvelijaa: Islam Baj, karavaaninbashi, Fong
Shi, kiinan tulkki, Parpi Baj Oshista, Islam Akhun Kerijasta, _Hamdan
Baj_ Tjertjenistä, _Ahmed Akhun_, puoleksi kiinalainen, _Roslak_
Kara-sajsta ja _Kurban Akhun_ Dalai-kurganista. Viimeksi mainitusta
paikasta otimme sitä paitsi 17 taglikia, heidän aksakalinsa johdolla.
Heidän oli autettava meidät vain pahimpien solien yli ja parin viikon
perästä palattava. Taglikit, joiden piti näyttää meille helpoimmat
Kvenlunin poikki johtavat solat eteläisille ylätasangoille, veivät
meidät tahallaan harhaan. He pelkäsivät nimittäin Kiinan viranomaisten
vihaa, jos osoittavat vieraille oikean solan. Lopulta heidän
aksakalinsa tunnusti vieneensä meidät harhaan, ja hänen johdollaan
tulimme kyllä helposti ylätasangoille.
Se ulottui laidattomana arona pohjoisen puolelta Kvenlunin ja etelässä
_Arka-tagin_ myös lumipeitteisen jonon välissä. Alussa kyllä löysimme
eläimille hyvää laidunta, mutta se kävi kohta yhä niukemmaksi; lopulta
oli kasvullisuus vain kankeita pensaita ja arokasveja.
Pahinta oli, että väkeni alkoi kovasta ilman ohenemisesta noilla
kukkuloilla sairastua vuoritautiin. Fong-Shi, kiinan tulkki, kävi niin
huonoksi, että minun täytyi päästää hänet pyynnöstään paluumatkalle, ja
paitsi muita sairastui itse Islam Baj niin kovin, että minä jo
muutamana hetkenä pelkäsin hänet kokonaan menettäväni. Hänen luja
luontonsa ja antamani lääke pelastivat hänet kuitenkin ja neljäntenä
päivänä hän oli taas täydessä touhussa.
Vielä toinenkin huoli oli minulla tällä aromarssilla. Taglikit, jotka
olivat seuranneet karavaania ylä-Kerijan varrella olevilta
vuoriseuduilta asti, rupesivat ikävöimään kotiaan, ja joukko heitä
karkasi eräänä yönä.
Elokuun 18 päivän iltana tehtiin seuraava sopimus muiden taglikien
kanssa. Kolmelle heistä maksettiin palkka palvelusajastaan, ja he
saivat nyt palata samaa teitä, mitä olimme tulleet. Muista oli kahden
seurattava Arka-tagin toiselle puolelle, jonne tultua hekin pääsisivät
paluumatkalle. Mutta jälellä olevien oli vakinaisten länsi- ja
itäturkestanilaisten palvelijaini kanssa seurattava karavaania, kunnes
saapuisimme asuttuihin seutuihin, tapahtui se sitten missä tahansa.
Jälelle jääneet taglikit pyysivät saada puolet palkastaan etukäteen ja
minä katsoin voivani huoletta suostua heidän pyyntöönsä. Muutamat
itäturkestanilaiset, joilla oli perheet Kerijassa ja Khotanissa,
lähettivät melkoisen suuria summia palkastaan palaavien taglikien
myötä, joiden ennen lähtöään seuraavana aamuna oli annettava
kirjallinen todistus siitä, että olivat vastaanottaneet rahat, ja siinä
myös sitoutua toimittamaan ne määrätyille henkilöille.
Kaiken tämän suoritettua menimme levolle. Taglikit makasivat kuten
tavallisesti paljaan taivaan alla, rakennettuaan suojaksi vallituksen
maissisäkeistä, satuloista ja muista tavaroista.
Palvelijani olivat sen vuoksi kuin puusta pudonneet viiden aikaan
seuraavana aamuna, _elokuun 19 p:nä_, havaitessaan että kaikki taglikit
lukuunottamatta sihteeriäni Emin Mirzaa -- olivat karanneet. Islam
herätti minut heti ja ilmoitti asianlaidan. Rupesimme neuvottelemaan.
Miehet olivat nukkuneet kuin pölkyt koko yön eivätkä olleet kuulleet
mitään epäiltäviä ääniä. He luulivat taglikien karanneen jo puoliyön
aikaan; ja kun nämä olivat päässeet siksi paljon edelle, olivat he
luultavasti uskoneet pääsevänsä kaikesta takaa-ajosta. He tiesivät
hyvin, että jokainen päivä oli meille kallis näissä laitumista niin
polonalaisissa seuduissa.
Tarkastaessamme karavaania havaitsimme, että kymmenkunta aasia, kaksi
hevosta ja runsas varasto leipää, jauhoja ja maissia oli poissa.
Pahinta kuitenkin oli, että he olivat saaneet palkkaansa etukäteen ja
veivät toisille miehille kuuluvat rahat jättämättä kirjallisia
sitoumuksia.
Pako oli nähtävästi suunniteltu edeltä käsin ja ovela oli epäilemättä
tuo tuuma hankkia mahdollisen suuret palkkarahat etukäteen. Mutta se
meitä kaikkia ihmetytti, että he olivat niin äänettömästi päässeet
pakoon. Joku miehistä oli kyllä kuullut koirien haukkuvan kiukkuisesti
puolissaöin, mutta luullut niiden haukkuvan vain kameeleja, jotka
tavallisesti läksivät leiristä liikkeelle ja tarsivat ohi kuin varjot
pimeässä.
Mutta niin hevin emme olleet petettävissä. Tutkimme leirin lähimmät
ympäristöt jälistä nähdäksemme minnepäin karkurit olivat lähteneet, ja
havaitsimme heidän eri suuntiin ja hajaryhmissä menneen pohjoisen
vuorijonon juurella olevaan yhtymäpaikkaan alusta pitäen eksyttääkseen
meidät. Pari varkaista oli käynyt jalan, pari ratsastanut hevosella,
muut aasilla.
Kun useimmat jälkimäisistä olivat kuitenkin melkoisesti riutuneita, ei
hätäisesti kuntoon pantu karavaani varmaankaan ollut ehtinyt kovin
kauvas. Käskin siis, että karkureja oli lähdettävä takaa-ajamaan ja
tuotava heidät hinnalla millä hyvänsä kimpsuineen kampsuineen takaisin
leiriin. He olivat pettäneet meitä niin hävyttömästi, että ansaitsivat
rangaistuksensa. Parpi Baj, joka oli vanha mies, määrättiin johtajaksi
ja sai seuralaisiksi Hamdan Bajn ja Islamin Kerijasta. Pyssyillä ja
revolvereilla varustettuna he hyppäsivät parhaiden ratsujen selkään ja
läksivät nelistä ajaen matkaan solan yli meneviä jälkiä noudatellen,
missä he heti katosivat näkyvistä. Jos karkurit kieltäytyivät mukaan
lähtemästä, oli näiden kolmen ammuttava muutamia laukauksia, mutta
ankarasti oli heitä kielletty haavoittamasta ketään.
Meillä ei ollut muuta neuvoa kuin kärsivällisesti odottaa. Päivä meni
ja yö kului heistä mitään kuulumatta. Aloin pelätä heidän ratsastaneen
harhaan, jonka vuoksi toinen hämmennys tulisi ensimäistä pahemmaksi.
Klo 5 seuraavana iltana he palasivat viimeinkin melkein kuoliaiksi
uupuneilla hevosillaan ja kertoivat nyt seuraavaa.
Rivakkaa ravia ajaen he olivat noudatelleet jälkiä ja keskeyttämättä
ratsastaneet koko päivän ja illan. Kun heillä ei ollut kuormaa ja
hevoset olivat jotenkin levänneet, oli heillä matka hyvästi eistynyt.
Kulettuaan leiripaikkojemme n:o 7 ja 6 sivuitse, he olivat puolenyön
aikaan heti jälkimäisen takaa etäältä havainneet tulen, jota kohti
olivat heti lähteneet ajamaan.
Perille tultuaan he näkivät muutamia miehiä istumassa tulen ympärillä.
Siinä ne karkurimme olivat. Heidän kaksi hevostansa ja kaksitoista
aasiansa olivat laitumella. Miehistä oli viisi asettunut tulen
ympärille, toiset jo menneet levolle. Kaikki, niin hyvin miehet kuin
eläimet olivat nähtävästi tuiki uuvuksissa pitkän päivänmarssin
perästä. Heillä oli kuitenkin ollut etuna se, että kaikki olivat
lähtiessä olleet levänneitä ja matka kävi alamäkeen. Pysähtymättä
olivat he voineet sen vuoksi kulkea. Mutta kun useimmat heistä olivat
kulkeneet jalan, täytyi ratsastajaimme toki heidät lopulta yllättää.
Kun Parpi Baj kahden seuralaisensa kera ajaa karautti tulen luo, olivat
kaikki hypänneet pystyyn ja puhaltuneet pakoon eri tahoille. Mutta hän
läksi ajamaan takaa, ampui yhden laukauksen ilmaan ja huusi, että
jolleivät he heti paikalla tule takaisin, ampuisi hän heidät joka
kynnen. Karkurit heittäytyivät silloin suin päin ja rukoilivat armoa.
Heiltä sidottiin kädet selän taakse ja Parpi otti heiltä pois kaikki
rahat mitä olivat saaneet.
Pari tuntia nukuttua lähdettiin paluumatkalle varhain aamulla. Vain
eronsa saaneet kolme miestä saivat jatkaa matkaa edelleen. Karkurien
johtaja, muuan neljäkymmenvuotias tagliki, jonka hyvää työtä pako oli,
pakotettiin varkaan tavoin käymään koko matkan kädet selän taakse
sidottuina.
Vasta klo 10 illalla saapuivat sidotut pakolaiset Islamin johdolla
leiriin. Minulle annettiin nyt kaikki mitä heiltä oli saatu takaisin.
Mutta he olivat hukanneet meiltä kaksi kallista päivää, jotka eivät
olleet korvattavissa, johtaja tuotiin telttani luo ja muut saivat
asettua puoliympyrään hänen ympärilleen.
Osoitin hänelle, että hän oli varas ja lisäsin, että jos kiinalainen
ambani olisi saanut hänet kiinni samoissa oloissa, olisi hänet paha
perinyt. Jottei hän eikä hänen kumppalinsa luulisi rankaisematta
saavansa kohdella eurooppalaista niin kuin hän nyt oli tehnyt, sai hän
kuusi paria lieviä raippoja, vaikka uskolliset palvelijani vaativat,
että hänelle piti antaa vankka selkäsauna.
Tuomiossa määrättiin lisäksi, että varkaiden täytyi hyvittää petollinen
menettelynsä työllä ja öisin olla kahleissa siksi kunnes olimme heidän
suhteensa varmat. Edelleen he saivat suorittaa Parpille, Hamdan Bajlle
ja Islamille Kerijasta kolmen hukkaan menneen päivän palkan sekä oli
heidän seurattava meitä niin kauvas kuin tahdoimme, ja kun heille
viimein ero annettaisiin, riippuisi heidän palkkansa minusta ja heidän
vastedes osoittamastaan käytöksestä.
Tuomiota julistaessa miehet seisoivat turkkeihinsa puettuina,
äänettöminä teltan aukon edessä, kuun ja kynttiläin loisteen heikosti
valaisemina. Eihän ollut huvittavata heitä rangaista, mutta itsehän he
sen olivat ansainneet, ja hyvää se näytti heille tehneen, sillä heidän
käytöksensä oli sen perästä moitteeton.
Epärehelliset taglikit pidettiin sitten sidottuina. He nukkuivat paksun
huopapeitteen alla, joka oli pantu eläinten ruokavarasäkkien päälle,
sillä saatoimme milloin hyvänsä odottaa heiltä uutta pakoyritystä.
Heidän johtajansa pyysi muutamien päivien perästä hartaasti päästä
kotiinsa, ja kun emme häntä enää tarvinneet, suostuttiin pyyntöön.
Minua pelotti, ettei hän jaksaisi käydä pitkää matkaa kotiinsa, mutta
hän sanoi aikovansa etsiä käsiinsä muutamia Arka-tagin pohjoisrinteellä
olevia kullankaivajia. Hän sai riittävästi leipää, jauhoja ja rahaa ja
oli erittäin tyytyväinen.
Toiset taglikit pitivät parempana seurata meitä Tsajdamiin sieltä
palatakseen Tjimen-tagin kautta. Kun he olivat viime päivinä
käyttäytyneet tyydyttävästi, päästettiin heidät kahleistaan ja saivat
nukkua vapaasti.
Lähtiessämme elokuun 21 p:nä itää kohti sai eron saanut matkalle
lähtijä vielä aasin, jonka kannettavaksi hän sälytti neljäksitoista
päiväksi laskemansa ruokatavarapussit, ja tallusteli sitten aivan yksin
jälkiämme länteen päin ajaen aasia edellään. Minun tuli surku tuota
mies poloista, jonka yksinään piti kulkea pitkä taival, mutta hän oli
itse ylen tyytyväinen päästessään meistä eroon. Hän oli itse käynyt
meille virittämäänsä ansaan, eikä meitä ollut niin helppo rosvota kuin
hän oli luullut.
Joka ilta on meillä erikoinen ilo kameeleista, kun ne auringon
laskiessa juhlallisina kuin jumalat, hitaasti ja vaappuvin kyttyröin
astuivat teltalle syömään joka päivä annettavaa maissikappaansa. Se
kaadetaan purjekangaspalaselle maahan. Kameelit paneutuvat ympärille
pitkälleen ja syövät ahvatisti.
22.