Lukija muistaa epäilemättä, kuinka meidän onnettomalla
aavikkomatkallamme huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa 1895 täytyi
hiekkasärkille jättää teltta ynnä melkein kaikki matkatavarat,
arvoltaan lähes 7,500 markkaa, sekä kaksi miestä, jotka kuolivat
janoon. Heidän leskensä tulivat sitten itkien ja valittaen Kashgariin
minun siellä oleskellessani ja pyysivät saada kuolleet takaisin. Annoin
heille niin paljon hopeata kuin kassani myönsi. Uusia varustuksia
laittaessa ja uusia seikkailuja ajatellessa koko juttu sitten melkein
unohtui.
Kun kuitenkin jo, kesällä 1895 ruotsalainen upseerin revolveri, joka
oli kuulunut Näär kameelin kuormaan, odottamatta joutui käsiimme
Kashgarissa, heräsi meissä epäluuloja. Sekä pääkonsuli Petrovskij että
Kiinan kuvernööri käskivät Khotanissa toimeenpanna tutkimuksia, joista
kuitenkaan ei ollut mitään hyötyä.
Tammikuun alussa 1896 tulin itse Khotaniin ja läksin taas sieltä täysin
varmana, että teltta, matkatavarat ja kuolleet miehet aikoja sitten
olivat hautautuneet hiekkaan. Arvelkaa sen vuoksi hämmästystäni, kun
Liu Darin samana päivänä kuin palasin Khotaniin, toukokuun 27 p:nä,
lähetti suuren osan noita tavaroitani, joita en ollut vuosikauteen
nähnyt, asuntooni!
Tuo kauppias, Jussuf, joka oli antanut kuolevalle Islam Bajlle
vettä, oli Khotaniin palattuaan jättänyt ruotsalaisen revolverin
länsi-turkestanilaisten kauppiasten aksakalille, _Sejd Akhram Bajlle_,
ilmeisesti tarkoituksella voittaa hänen luottamuksensa ja vaitiolonsa.
Mutta aksakali, jota herra Petrovskij oli aikanaan varottanut,
ei ollut jättänyt asiaa siihen. Hän oli kuulustellut Jussufia
ankarasti, ja tämä oli lopulta tunnustanut saaneensa revolverin _Togda
Bekilta_, Tavek-kelin päälliköltä. Aksakali antoi revolverin sitten Liu
Darinille, joka Dao Tajn kautta toimitti sen minulle. Huomattuaan asian
herättävän jonkunlaista huomiota Jussuf oli pitänyt viisaampana lähteä
Urumtjiin. Kun hänestä ei sen enempää kuulunut, alkoi aksakali epäillä
ja lähetti ovelan vakoojan Tavek-keliin pitämään silmällä Togda Bekiä
ja tämän taloa. Ryysyihin pukeutuneena vakooja meni sinne ja suoritti
osansa niin hyvin, että Togda Bek otti hänet palvelukseensa pannen
hänet lammaspaimeneksi. Niin samoili hän ympäriinsä seudussa bekin
laumojen kanssa ja hoiti toimensa isäntänsä täydelliseksi
tyytyväisyydeksi.
Hänen palkkansa ei ollut suuri, mutta eräänä päivänä hän meni bekin
taloon saadakseen itselleen sen vähän mikä hänellä oli vaadittavana.
Hän aikoi juuri käydä sisään, kun beki syöksyi ylös ja ajoi hänet
pellolle. Mutta enempää hänen ei tarvinnut tietääkkään. Hän oli ehtinyt
nähdä, että beki sekä hänen seurassaan kolme metsästäjäämme: Ahmed
Mergen, Kasim Akhun ja Togda Shah, sekä Jakub Shah, joka oli opastanut
meidät ensimäisen kaupungin raunioille aavikolla, istui kyykistyneenä
muutamien arkkujen ympärillä. Useita tavaroita, jotka olivat saattaneet
kuulua vain eurooppalaiselle, oli otettu niistä ulos ja syydetty
matoille.
Vakooja pysyi tyynen näköisenä, sai palkkansa ja tallusteli hitaasti
matkaansa. Mutta parhaiksi päästyään näköpiiristä hän heittäytyi
parhaan hevosen selkään, minkä tapasi ja ajoi täyttä karkua Khotaniin
ilmoittamaan aksakalille mitä oli nähnyt. Tämä ilmoitti heti asian Liu
Darinille, joka lähetti kaksi virkamiestä ja muutamia sotilaita
Tavek-keliin tutkimaan bekin taloa ja panemaan tavarat takavarikkoon.
Mutta beki oli kohta kaivannut paimentaan, ja kun yksi hevonenkin oli
kateissa, aavisti hän pahaa ja lähetti ratsastajan täyttä laukkaa
ajamaan karkuria takaa. Tämä oli kuitenkin siksi paljon edellä, ettei
häntä enää yllätetty, ja käsitti sitä paitsi hyvin, että henki riippui
ensimäisenä joutumisesta.
Nyt oli beki pahassa satimessa; mutta hän suoriutui kuin valtioviisas,
latoi tavarat paikoilleen ja vei ne Khotaniin. Sinne hän saapui Liu
Darinin lähettien seurassa ja jätti koko roskan ambanille sanoen
tavarain vasta pari päivää sitten joutuneen hänen huostaansa.
Metsästäjätkin menivät kaupunkiin, missä kaikki liittolaiset asettuivat
samaan karavaanimajalaan asumaan. Mutta sielläkin oli aksakalilla
vakooja, ja tämä saattoi heti kertoa, että beki illoin opetti
metsästäjille mitä heidän pitäisi vastata Liu Darinille, kun hän
epäilemättä kohta kuulustelisi heitä.
Sitten aksakali kuulusteli metsästäjiämme, samoja miehiä, jotka Islam
Bajn kera vähää ennen haaksirikkoamme aavikolla turhaan olivat etsineet
telttaa. Nyt he kertoivat viime talvella palanneensa noiden kolmen
poppelin luo ja muutaman päivänmatkan siitä noudatelleensa ketun jälkiä
suoraan länttä kohti. He olivat lopulta löytäneet paikan missä kettu
oli pysähtynyt ja kuoputtanut syvältä hiekkaa, joka siinä oli
liituvalkoista. Se havaittiin olevan jauhoja.
Metsästäjät olivat silloin alkaneet kaivaa ja viimein löytäneet teltan,
jota nyt peitti jalan korkuinen hiekka yli teltan seipäiden. Siitä he
sitten olivat nostaneet tavaran toisensa perästä ja vieneet ne aaseilla
joelle.
Tämä kertomus oli itsessään oikein mieltäkiinnittävä. Se osoitti näet,
että hiekkasärkkä, jolle teltta oli pystytetty, oli kasvanut kaksi
metriä. Saattoihan sellaista tapahtua, sillä teltta tietysti pidätti
tuulen lennättämää hiekkaa. Kesällä 1895 oli nähtävästi tuullut paljon,
mutta talvi oli kuten tavallisesti ollut melkein tyyni, ja ketun jälet
pysyivät sen vuoksi selvästi näkyvissä.
Luultavasti ketut olivat jo kesällä saaneet vainua kanoista ja
ruokatavaroista ja lähteneet aavikolle kokeilemaan. Yhden kanan
luurangon metsästäjät olivat löytäneet muutamalta hiekkasärkältä kaukaa
leiristä, mutta kuolleiden ihmisten ruumiita he eivät olleet nähneet.
Mahdollisesti kuolleet olivat toukokuun 2 päivän yönä kontanneet
kappaleen matkan loitommaksi.
Aksakali teki heti johtopäätöksensä asiassa. Mikseivät he olleet heti
vieneet tavaroita Liu Darinille ennenkuin vakooja sekaantui asiaan?
Niin, se oli Togda Bekin syy; (tämä mies oli aikoinaan ollut jus-bashi
Jakub Bekin sotaväessä ja jo silloin tunnettu ja kammottu julmana ja
huonona miehenä), hän oli saanut tiedon asiasta ja houkutellut
itsessään rehelliset ja hyväsydämmiset metsästäjät piiloittamaan
kaikki, sittemmin perästäpäin myymään tavarat ja pitämään sen mitä
saattoi käyttää.
Sen vuoksi sainkin nyt takaisin vain semmoisia kaluja, joilla
alkuasukkaat eivät mitään tehneet, kuten osan tieteellisiä kojeita,
valokuvauskoneen jalustan, apteekin, sikareja, mittalaudan,
petroolikeittiön ja kaksi valokuvauskonetta. Viimeksi mainituista ei
ollut kuitenkaan paljon iloa, Tavek-kelin asukkaat kun olivat
anastaneet levyt käyttääkseen niitä ristikko-ikkunainsa ruutuina. Minun
täytyi sen vuoksi edelleen tyytyä tekemään kynäpiirroksia.
Metsästäjät olivat suostuneet Togda Bekin ehdotukseen ja ehtineet jo
hävittää tavaroita 3,000 markan arvosta. Ahmed Mergen ja Kasim Akhun,
jotka olivat olleet matkassamme Kerija-darjan tienoilla, olivat koko
matkan pysyneet hyvin viattoman näköisinä. Luultavasti heillä kuitenkin
oli paha omatunto, koska aina, kun puhe sattui koskemaan aavikkomatkaa,
vakuuttelivat, että kadotetut tavarat kyllä löydettäisiin ja että he
kotimatkalla _Tjimenista_ etsisivät niitä.
Niinikään ymmärsin nyt minkä vuoksi beki oleskellessani Tavek-kelissä
oli pitänyt minua tavallisessa talossa eikä milloinkaan ollut kutsunut
omaansa. Varastetut tavarat olivat näet siellä kätkettyinä mattoihin ja
huopapeitteisiin ja olisi ne mahdollisesti voinut huomata.
Myöskin Liu Darin oli kuulustellut miehiä, ja havaittuaan että
lukitsemani arkut oli murrettu auki hän oli kysynyt miehiltä, kuinka he
olivat uskaltaneet tehdä semmoista, ja eivätkö he tienneet, että niin
hyvin Kiinan laki kuin muhammettiläisten "sherie" kieltää väkivallan
teon toisen omaisuudelle. Arkut olivat olleet niin raskaat, olivat he
selittäneet, että sisällys täytyi kantaa pikku osissa.
Kaikki tämä tapahtui pari kuukautta ennen Khotaniin palaamistani.
Metsästäjiä oli kidutettu pakottaakseen heidät tunnustamaan, heille oli
annettu selkään ja sitten viety vankilaan. Vaan ovela beki oli vapaalla
jalalla.
Minun palattuani Khotaniin ruvettiin asiaa taas tutkimaan. Aksakalilla
oli vakooja "jamenissa" ottamassa selkoa mitä siellä tapahtui.
Olimme kuitenkin vakuutetut, että Liu Darin menettelisi täysin
oikeudenmukaisesti eikä antaisi itseään ostaa.
Mutta varkaiden kohtalo oli kokonaan minun vallassani, sillä
kiinalainen kidutus tekee rangaistavista raajarikkoja, ja ne päivät,
jotka vanki poloiset olivat viettäneet tuomiotaan odottaen, olivat
tuskin kadehdittavia. Alun pitäen oli tietysti aikomukseni päästää
heidät paljaalla säikäytyksellä ja kohdella heitä lempeästi.
Nyt rupesi Liu Darin tuomariksi ja esiintyi pontevasti ja mahtavasti.
Hän pyysi tietoa arkuissa olleista tavaroista ja niiden arvosta. Ne
saatuaan hän läksi itse etäiseen Tavek-keliin, missä jutun
käsitteleminen uudelleen alkoi, sittemmin Khotanissa jatkettavaksi.
Tiedot olivat hyvin ristiriitaisia. Liu Darin tahtoi sen vuoksi käyttää
kiristyspenkkiä ja tulikouria. Mutta kun minä mitä lujimmin vastustin
sitä, tahtoi hän ainakin käyttää raipparangaistusta, ja piiskaajat
raippoineen olivat koko kuulusteluajan läsnä. Minä selitin silloin,
että minun, jos semmoinen tuomio pannaan toimeen, täytyy poistua, sillä
maani tavan mukaan pidetään vääränä rikollisenkin pahoin pitelemistä.
Hän lupasi täyttää toivomukseni.
Kun metsästäjät yksimielisesti väittivät jättäneensä kaikki tavarat
Togda Bekille ja että, jos jotain puuttui, vain hän saattoi antaa
tietoja, mutta hän puolestaan piti kiinni siitä, että metsästäjät
olivat varastaneet kaikki mitä oli kateissa, julisti Liu Darin
seuraavan Salomonin tuomion: "Toinen asianosainen valehtelee, mutta
kuulustelusta ei käy selville kumpiko. Minä tuomitsen siis molemmat
asianosaiset kahden päivän kuluessa vieraallemme maksamaan hävinneiden
tavarain arvon 5,000 tengehillä (3,000 markalla)."
Heti sen perästä ja rikoksellisten läsnäollessa minä selitin pitäväni
kyllä tuomiota täydellisesti oikeana, mutta en tahtovani ottaa
syytteenalaisilta rahoja vastaan, olivatpa he kuinka rikoksellisia
tahansa.
Liu Darin vastasi mitä päättävimmin, että vaikka summa olisikin minulle
yhdentekevä, oli sangen tärkeätä Kiinan viranomaisille opettaa
alamaisilleen, etteivät he rankaisematta saaneet rosvota eurooppalaista
vierasta, sillä siinä tapauksessa uudistuisi ryöväys heti ensi
kerralla, kun joku matkustaja näille tienoille saapui.
Kun minä kuitenkaan en katsonut täysin todistetuksi, että siltäkin
kameelilta, joka oli jätetty joelle, oli kuorma rosvottu, ja kun
metsästäjät olivat vakuuttaneet, ettei kaikkia tavaroita oltu otettu,
vaan osa oli jätetty telttapaikalle, onnistuin minä saamaan summan
tingityksi 1,000 tengehiin (600 mk.). Jollen minä asiasta muuta
hyötynyt, voitin ainakin kaikkien hyväksymisen ja pahantekijäin
kiitollisuuden.
21.