Päätin käyttää kesäni uuteen Pamiriretkeen, mutta tällä kertaa Pamirin
eteläosiin tutkiakseni suuren Jarkentjoen lähteitä. Tästä ei kuitenkaan
tullut mitään; sillä joki oli niin tulvillaan, että oli aivan
mahdotonta päästä tälle taholle, joten minun täytyi kääntyä tyhjin
toimin takaisin. Tällä matkalla minulla oli kuitenkin pari ylen
vaarallista seikkailua, joita en malta olla kertomatta.
Islam Bajn ja kahden muun palvelijan kera läksin heinäkuun 10 p.
kuudella hevosella Kashgarista. Aavikkomatkaystäväni Kasim jäi
porttivahdiksi konsulinvirastoon. Hevosista oli muuan pieni papuri ori
ollut mukana koko matkan Khotan-darjan lehtimajasta asti. Se oli aina
hilpeä ja hauska ja kesy kuin koira. Itseäni varten olin ostanut ison
oivallisen ratsun, joka oli yli vuoden ajan kantava minua Aasian
aavikoilla. Nuo viisi uutta hevosta maksoivat vain 124 ruplaa. Hevoset
ovat huokeita Kashgarissa.
Neljä solaa johtaa näillä tienoin Mus-tag-atan eli Kashgar-jonon yli,
joka idässä on Pamirin kanssa rajakkain. Valitsimme _Ullug-artin_
(Suuren solan).
Tie solaan kulkee verkalleen nousevaa, kolkkoa aroa, jota leikkaa syvät
ja leveät vesi-uurrokset, joiden pohjalla lammaslaumat syövät rehevillä
niityillä. Niin ratsastimme laakson suuhun. Vielä yhden päivän matkalla
olivat kataja, paju ja poppeli yleisiä, mutta lakkasivat sitten.
Laakson läpi juoksi hopeakirkas puro, joka oli kovertanut uomansa
vuoren pohjaan.
_Heinäkuun 14 p:n_ illalla pimenivät ylemmät seudut. Ukkonen alkoi
jyristä vuoristossa. Länsituulen mukana tuli paksuja sadepilviä laakson
suusta, ja vettä, kylmää ja ilkeää, alkoi valua kuin korvosta kaataen.
Turkkeihimme kääriytyneinä jatkoimme matkaa yhä jyrkemmin kohoavaa
laakson pohjaa myöten Ullug-artin auliin, joka oli ylhäällä laakson
oikealla puolella. Illalla satoi lunta viljalti ja maa kävi valkoisen
vaipan peittoon. Suuria, hiljalleen putoavia hiutaleita karkelehti
ilman läpi, ja paksut, lumiset pilvet peittivät koko maiseman.
Saattoi luulla olevansa keskellä talvea eikä heinäkuun keskivaiheilla.
Kylässä arveltiin yleisesti että kolmepäiväisen lumisateen
perästä sola tulee olemaan ummessa, ehkä tukossa koko vuoden,
jos lumentuloa jatkui. Kirkkainakin päivinä sattui usein hevosia
joutumaan Ullug-artilla hukkaan. Meillä ei ollut muuta neuvoa kuin
kärsivällisesti odottaa hyvää säätä. Eikä meillä hätää ollutkaan, sillä
kylässä oli kaksi muhkeata "ujta". Laidunta oli hevosille ja
isänniltämme ostimme lampaan. Nämä kirgiisit samoin kuin muutaman vielä
ylempänä olevan aulin asukkaat viettävät vain kesät ylemmissä
seuduissa, mutta siirtyvät talvella laakson suuhun ja tasangolle.
_Heinäkuun 16 p._ aijoimme juuri lähteä Ajag-artiin, erääsen toiseen
solaan, mihin kirgiisit tunsivat oikotien, jota pitivät melkoista
helpommin kulettavana, kun saapui muuan mies ylemmästä aulista
varoittamaan meitä Ajag-artiin menosta. Itse solan läpi kyllä mukavasti
kuului pääsevän, mutta toisella puolen olevan _Markan-su_ joen yli oli
mahdoton kulkea ja siitä meidän muka oli pakko kääntyä takaisin tyhjin
toimin.
Kirgiisi vastasi takaavansa, että ehein nahoin pääsisimme Ullug-artin
yli, ja jos hän saisi 150 tengehiä, lupasi hän kymmenen miehen kera
kulettaa matkatavaramme, joita oli kannettava, koska hevoset ilman
kuormiakin vain vaivoin saattoivat kiivetä jyrkänteitä. Ratsastimme
siis tuskin tunnin matkan ylä-aulin kuuteen jurttiin, missä olimme
yötä.
Puoli 6 aikaan _heinäkuun 17 p._ oli ilma kirkas ja tyyni, vaikka
pienempiä pilviä kokoontui solan kohdalle, jonka itä-rinteiltä eilisen
päivän auringon paiste oli lumijoukkoja hieman huventanut.
Tuntia myöhemmin läksimme liikkeelle kymmenen kirgiisin kera, joilla
itseään varten oli mukana kaksi hevosta, ruokavaroja ja kirves. Polku
kulki kaitaa ja jyrkkää solatietä, jonka pohjassa pieni kirkas puro
solisi pyöreäksi tahkoutuneitten gneissi- ja liuskakivipalaisten
välissä. Molemmin puolin kohosi usein pystysuorat kallioseinät. Niiden
pyöreillä kukkuloilla kameelit ja lampaat söivät nurmikoilla, joita
piti kosteina yläpuolelta sulava lumi.
Vielä ylempänä oli mustia kallion huippuja ja lumipeitteisiä harjoja.
9 aikaan peittyi sola toden teolla paksuun pilveen ja sitten satoi
lunta koko päivän. Ilma oli sanalla sanoen ylen epäsuotuisa ja
kirgiisit pudistelivat päitään.
Vasemmalta näimme kaksi pientä jäätikkökielekettä jyrkkine penkerineen,
pieniä loppumoreeneja ja puroja, jotka yhtyivät pääpuroon. Ratsastimme
puroa pitkin. Rinne kävi kauhean jyrkäksi. Hevoset seisattuivat usein
ja haukkoivat henkeä. Viimeinkin pääsimme itse solan juurelle, josta
satoja mutkia tehden ponnistelimme jyrkänteitä ylös. Lunta oli jalan
syvältä ja hevoset kompastuivat usein piilossa olevaan soraan.
Viimeinen tienpätkä oli tukalin. Kirgiisien täytyi kantaa kaikkia
matkatavaroitamme, vuorotellen he ottivat raskaan taakan selkäänsä.
Kutakin kirstua kantoi mies toisen tukiessa alta- ja takaapäin. Hevoset
vietiin ylös yksitellen.
Klo 11 aikaan pääsin jalkaisin solan kukkulalle, missä kohoo Pyhän
Ullug-artin hautapatsas (masari) -- pieni kiviläjä, jota koristi
muutama tanko ja riepu. Kirgiisit uskovat pyhimyksen täällä vallitsevan
solaa ja ilmoja, kulkijain onnea ja onnettomuutta, ja sen nimi on sen
vuoksi alituiseen heidän huulillaan, etenkin pahoissa kohdissa.
Kirgiisien rehkiessä arkkuineen ja tutkiessa länsirinnettä viivyin minä
puolitoista tuntia tuolla ylhäällä. Korkeusmittarit ilmoittivat 5,150 m
ja lämpömittari näytti -0,6°.
Jos nouseminen oli ollut vaikeata, niin laskeutuessamme me olimme
kerrassaan päätämme kaupalla. Kulettuamme vain hieman viettävää
rinnettä länteen olimme syvänteen reunalla, jossa oli jylhiä lumesta
esiin pistäviä kallion ulkonemia, joiden välitse meidän täytyi kavuta
ja laahautua käsin ja jaloin, selällään ja mahallaan.
Lunta oli 2 jalkaa syvältä ja hankeen kirgiisit hakkasivat kirveellä
polun, jota myöten hevoset sitten taitavasti laskettiin alas, kukin
kahden miehen johdolla. Toinen piti hännästä tarrautuakseen kiinni, jos
hevonen lipesi. Ne pääsivät onnellisesti ensimäisestä ja pahimmasta
jyrkänteestä alas. Sitten tuli arkkujen vuoro. Pitkiä köysiä sidottiin
niihin ja niin saivat ne omalla painollaan liukua lunta pitkin kahden
miehen pitäessä köyden päistä ja ohjatessa vauhtia.
Kallioiden juurelta alkoi 35,5° jyrkkä sorarinne, jossa hevoset saivat
kulkea itsekseen. Khotan-darjasta tuotu papuri ori lipesi ja vieri
muutamia satoja metrejä syvyyteen, selkäranka meni siltä murskaksi ja
siihen paikkaansa se kuoli. Ullug-art on hengenvaarallinen ja
vertaamatta hankalin sola, minkä yli olen kulkenut.
Oli oikea koiran ilma ja lounastuuli tuprutti ympärillemme sankkoja
pyrypilviä. Vasemmalta puolen näkyi pitkän matkan päästä komea
jäätikkö, jonka pintaa peitti lumi.
Sen oikealta reunalta näkyi pieni kolmisoppinen järvi, jonka muodosti
pienestä, kahden mustan kallion välisestä jäätiköstä juokseva puro.
Niiden juurelta vietti sorakartio järven rantaan asti. Viime päivien
kovat sateet olivat liottaneet koko tämän sorakartion epävarmaksi ja
ajaneet ylimmän kerroksen alas, niin että polku oli hävinnyt.
Marssiessamme nyt irtonaista pintaa soluimme me vähitellen 50 m
syvemmällä sijaitsevaa järveä kohti ja oli meillä pystyssä
pysyttelemistä. Kulkupaikka oli vaarallinen, ei vähimmän sen vuoksi,
että useammat, korkealla jyrkänteellä olevat möhkäleet olisivat voineet
lähteä vierimään. Hevosilta täytyi sen tähden taas kuormat riisua ja
kantaa kaikkia tavaroita puolen kilometriä.
Suunnaton Ullug-artin jäätikkö täyttää, keskeltä hieman kuperana,
yläosan laaksoa vuoren seinien välissä. Kulimme laakson oikeanpuolista
jyrkkää reunaa pitkin ja tulimme vielä järvelle, jonka väri vivahti
vaaleanvihreään ja jossa uiskenteli suuria alas pudonneita
jäämöhkäleitä. Jäätikön pystysuora kylki laski suoraan veteen, kuvastui
sen pintaan ja näytti läpinäkyvältä lasilta.
Kolmannen, suurimman järven luona, joka oli 3 kilometriä pitkä, tapasi
meidät taas läpipääsemätön lumituisku -- näimme tuskin mihin menimme.
Vasta tunnin päästä jyrkkien rinteiden loputtua seestyi ilma, mutta
yläpuolellamme korkeammissa seuduissa tuiskusi yhä.
Nyt laskeuduttiin nopeasti läntisen Ullug-artin laakson kautta. Laakso
yhä leveni ja lumikenttä ympärillä olevilla vuorilla yhä väheni.
Neljätoista tuntia ratsastettuamme pysähdyimme lopuinkin parin kummun
väliin, lähellä sitä paikkaa, missä laakso päättyy Sarik-kolin leveään
alankoon. Laidunta puuttui kokonaan, mutta vettä saimme suojatussa
onkalossa olevasta lumikinoksesta. Kirgiisimme olivat jo kääntyneet
paluumatkalle, kun oli päästy vaarallisten paikkojen ohi.
* * * * *
Tämän matkakuvaukseni aikana olen jo niin kauvan viivyttänyt lukijaa
Pamirin eri seuduissa, ettei kirjani koko salli minun enää yhtä
seikkaperäisesti palata näihin seutuihin. Meillä on vielä pitkä taival
edessämme, ennenkuin ehdimme Pekingiin, ja meidän täytyy joutua.
Kulemme vielä yhdessä Takla-makanin aavikon poikki, sen hiekkamerestä
löydämme tähän saakka aavistamattomia merkkejä ikivanhasta
sivistyksestä ja hautautuneista kaupungeista. Käymme sitten katsomassa
villin kameelin autiota kotimaata, ja löydämme jäännökset _Lop-nor_
järvestä. Sieltä samoamme rientomarssissa sata peninkulmaa, ennenkuin
palaamme Khotaniin.
Tibetin pohjoisten ylätasankojen ja alppimaan yli tunkeudumme sitten
_Tsajdamin_ purolle ja tutustumme mongoleihin, tanguutteihin ja
tibettiläisiin, villiaasiin ja villiin jakiin, kunnes vihdoin
viimeinkin _Ordosin_ ja Pohjois-Kiinan halki kolme ja puoli vuotta
kestäneitten retkeilyjen perästä saavumme matkan loppumäärään
Pekingiin.
Matkan varrella poikkesin tervehtimään erästä komissioonia, johon
kuului ylempiä englantilaisia ja venäläisiä upseereja ja joka juuri nyt
oli Victoria-järvellä vetämässä tarkkaa rajaa Englannin ja Venäjän
Pamirin välille. Sieltä läksin paluumatkalle itään päin Kashgariin. Tie
kävi kokonaista neljän korkean vuorijonon yli, jotka kohosivat toinen
toisensa takaa ja joiden solatkin olivat ylen tukalia. Viimeiseltä
laskeutui karavaanini eräänä päivänä syyskuun loppupuolella
Jarkent-joen avaraan laaksoon.
_Syyskuun 22 p._ ratsastimme kahdeksan kylän läpi; niissä oli kussakin
vain muutamia taloja, joita ympäröi pellot ja puutarhat, missä
saksanpähkinöitä, aprikooseja, persikkoja, omenia, meloneja y.m.
viljeltiin. Vastaleikatun viljan tuoksu tekee miellyttävän vaikutuksen
matkustajaan, joka on kulkenut hedelmättömiä ylämaita. Jakeja ei ole,
ei kameelejakaan, vain lehmiä, aaseja, hevosia, lampaita ja vuohia
näkee.
Kaunein kylä on _Tong_, jonka upeat puutarhat näyttävät ihanilta,
paljaiden kallioseinäin vastakohtina. Kylän päällikkö, _Hassan Bek_,
oli hupainen ukko, tavattoman hajamielinen ja haasteli herkeämättä
puoliääneen itsekseen. Vähän matkaa loitompana olevassa _Kandalakshin_
kylässä poikkesimme "minbashin" (tuhannen miehen päällikön) luo ja
asetuimme levähtämään hänen ulkoparvelleen.
Tästä oli vain pari kilometriä Jarkent-darjalle, jota Tongissa
yksinkertaisesti nimitetään "Darjaksi" (joeksi). Kesällä joki on niin
tulvillaan, ettei sen yli mitenkään pääse, sen vuoksi vain syksyllä ja
keväällä käydään Jarkentissa, jonne mennäkseen ratsumies tarvitsee
kolme päivää. Kauppiaita saapuu silloin sinne kaupungista myömään
kankaita, sokeria, teetä y.m. Hassan Bek ja hänen miehensä arvelivat,
että jo nyt saatoimme päästä joen yli, mutta pyysi meitä odottamaan
huomiseen ehtiäkseen järjestää kaikki ylimenoa varten.
_Syyskuun 23 p._ ratsastimme Jarkent-darjalle. Vuoren seinässä olevat
merkit ilmaisivat, että joki nyt oli 3,5 m alempana kuin kesätulvan
aikaan, mutta kuitenkin kuului ilmassa kumeata pauhinaa, joka
omituisesti kaikui kallioseinissä, kun valtava kymi vieritteli sameita,
vihreältä vivahtavia vesiänsä syvässä uomassaan.
Tuon tiemme sulkeneen joen yli oli nyt yritettävä. Rannalla tapasimme
kuusi "sutjia" (vesimiestä) väljissä uimahousuissa ja "tulum" (ilmalla
täytetty vuohennahka) sidottuna rinnalle. He olivat kyhänneet "salin"
(lautan), joka ei näyttänyt varsin tukevalta -- tavallinen paari, jota
kannatti kaksitoista "tulumia". Hevosilta riisuttiin kuormat. Ensiksi
asetettiin lautalle muutamia ruokatavara-arkkuja. Yksi hevosistamme
valjastettiin hännästään lautan pitempään puoleen ja muuan sutji ohjasi
sen ulos rannasta virran pyöreäksi sorvaamain rantakivien välitse.
Toiset pitivät lauttaa kohdallaan kovassa aallokossa.
Kohta ei kuulunut pohjaa hevosen jalkain alla, ja se katosi päätään
myöten veteen. Sutji punaisi silloin oikean kätensä sen kaulaan, vaan
vasemmalla hän ui ja ohjasi suuntaa. Koko seurue joutui virran
vietäviin ja liukui huimaavaa vauhtia sitä pitkin vesimiesten pitkin
matkaa uidessa kaikin voimin.
Vastassamme oikealla rannalla oli äkkijyrkkiä kallioita, joita vasten
vesijoukot murskautuivat mielettömän raivoisesti; mutta niiden
alapuolella oli suvannossa pieni poukama, jossa oli loiva hiekkapohja;
sinne nyt hevoset ja vesimiehet varovasti nousivat maihin.
Kilometrin päässä lossipaikan alapuolella joki muodosti mutkan, missä
vesijoukko painui vasemmalle rannalle muodostaen kuohuvia putouksia;
sen vuoksi piti päästä joen yli ennenkuin virta veti pyörteesen, missä
varmasti olisimme ruhjoutuneet palasiksi kallioiden ja kivimöhkäleitten
väliin.
Sittenkuin kaikki matkatavarat oli neljässä erässä viety yli, oli minun
vuoroni. Olin odottanut kärsimättömästi, mutta kuitenkin likipitäen
samanlaisella tunteella kuin poikanen, jonka pitäisi vedessä kylpeä
eikä vielä osaa uida. Sillä lautta keikkui pahasti ilmalla täytetyillä
nahkoillaan ja varsinkin missä vesimäärät pahimmin kuohuivat, uhkasivat
ne kaataa sen joka hetki, olisivatpa tehneetkin sen, jolleivät sutjit
olisi pitäneet tasapainoa.
Minä pidin parempana olla käyttämättä hevosta, vaan annoin miesten
tarttua kuhunkin lautan nurkkaan. Tuokiossa tempasi virta meidät
valtoihinsa ja hurjaa vauhtia syöksyimme alaspäin.
Toisella rannalla olevat kalliot näyttävät kiitävän virran matkassa,
katsantoala muuttuu alinomaa, aivan kuin näköala pikajunan ikkunasta.
Voimakkaasti käsillään ja jaloillaan ponnistaen miehet kiskovat lautan
vuolteesta, ja viimeinkin olemme verrattain tyynessä lahdelmassa ja
nousemme maalle.
Paluumatkalla vasemmalle rannalle painoi virta lauttaa vielä hyvän
matkan jokea alas, jonka vuoksi se täytyi rannalla olevalla hevosella
vedättää lähtöpaikalle. Toiset hevoset vietiin uittamalla yli, kukin
sutjinsa ohjaamana.
Islam Bajkin piti parempana mennä joen yli tällä tavoin. Mutta hänen
päätään rupesi pyörryttämään, hän ei tuntenut enää paikkoja, pyöri
keskellä kymiä ympäri useita kierroksia, unohti minnepäin hänen piti
mennä ja oli hukuttaa hevosensa, jota hän ahdisti liian kovasti. Hän
katosi joen alapuolelle ja minä olin kovin peloissani, että vuolle
painaisi hänet koskiin, joissa hän ruhjoutuisi.
Mutta lopulta hänkin pääsi maalle, ja hauskalta tuntui, kun koko
karavaani kimpsuineen, kampsuineen oli onnellisesti Jarkent-darjan
oikealla rannalla. Sutjit saivat 100 tengehiä palkakseen, heidän
johtajansa sitä paitsi lakin ja veitsen, ja enemmän kuin tyytyväisiä he
olivat.
Tultuamme kaikki yli kuormitettiin taas karavaani ja lähdettiin
jatkamaan matkaa oikeata rantaa alas. Mutta kohta sulki tien
kallioryhelmä, joka laskeutui pystysuorasti veteen. Täällä olivat
tadjikit, luultavasti hyvin kaukaisena aikana, itse kallion seinään
hakanneet syvennyksen, jonka pohjaa pitkin polku kulki. Tämän
kalliopolun ulkoreuna oli jo rapautunut, niin että se alaspäin
viettää äkkisyvänteesen ja kuohuvaan kymiin. Salkojen, oksien ja
liuskakivipaasien avulla on sitä tasoitettu. Mutta parissa kohti on se
niin kaita, etteivät hevoset pääse siitä kulkemaan tavara-arkkuineen,
jotka myötäänsä raappivat oikeanpuoleisiin kallion seiniin.
Hiuskarvasta riippui, ettemme menettäneet yhtä kuormahevosta, joka
kaatui kapeimmalla kohdalla ja ehdottomasti olisi syöksynyt jokeen,
jollei Islam Baj olisi oikeana hetkenä heittäytynyt sen päälle ja
pitänyt sitä kiinni meidän toisten yhteisvoimin päästellessä arkkuja
irti. Kaikki tavarat oli sitten kannettava vaarallisten paikkojen
kohdalla.
_Lokakuun 3 p_. olin taas Kashgarissa. Täällä vallitsi vielä lauha
ilma. Äkkinäinen ilmanalan muutos tuotti minulle kuitenkin kovan
kuumeen, josta en tointunut ennenkuin marraskuun puolivälissä.
Onnettomalla aavikkomatkalla karsimani häviöt oli nyt korvattu.
Berliinistä oli minua vastassa arkku sisältävä erinomaisia tieteellisiä
koneita, kaikki parhaassa kunnossa, kiitos huolen, millä nämä hauraat
esineet oli pakattu Berliinissä ja Ruotsin konsuli Batumissa sitten ne
toimittanut edelleen.
Tashkentista oli saapunut 3 laatikkoa sisältäen useita tarpeellisia
tavaroita: vaatteita, säilykkeitä ja tupakkaa y.m. ja minulla oli taas
yhtä hyvät varustukset kuin pitkää matkaa alkaessani.
13.