Liisa punastui upseerien astuessa huoneeseen, loi silmänsä alas
uskaltamatta katsoa upseereihin ja oli puuhailevinaan teen
valmistamisessa. Anna Fedorovna sitävastoin hyppäsi kiiruusti pystyyn,
kumarsi ja alkoi puhella kääntämättä pois katsettaan kreivin kasvoista.
Hän huomautti, että kreivi oli tavattomasti isänsä näköinen, esitti
tyttärensä, tarjosi teetä, hilloa ja kotileivoksia. Kornettiin ei
hänen vaatimattoman ulkomuotonsa vuoksi kukaan kiinnittänyt huomiota ja
hän olikin tästä mielissään, sillä hän katseli ja tarkasteli mikäli se
seurassa kävi päinsä, yksityiskohtia myöten Liisan kauneutta, joka
näkyi tehneen häneen syvän vaikutuksen.
Eno kuunteli kreivin ja sisarensa keskustelua ja odotti tilaisuutta
päästä kertomaan omia sotilasmuistojaan.
Kreivi poltti teetä juodessaan vahvaa sikaria, joka tahtoi väkisinkin
panna Liisan yskimään, puheli paljon ja oli hyvin herttainen. Alussa
hän pisti aina Anna Fedorovnan puheitten lomaan jonkun kertomuksistaan,
mutta johti lopuksi yksin keskustelua.
Yksi seikka tuntui kuulijoista hieman omituiselta. Kertomuksissaan hän
käytti usein sanoja, jotka kyllä menivät mukiin hänen toveripiirissään,
mutta tässä seurassa tuntuivat liian rohkeilta saadenkin Anna
Fedorovnan säpsähtelemään ja Liisan punastumaan korvia myöten. Mutta
kreivi ei huomannut tätä, vaan pysyi koko ajan yhtä rauhallisena,
teeskentelemättömänä ja rakastettavana.
Liisa kaatoi mitään puhumatta teetä laseihin, mutta ei antanut niitä
vieraille käteen, vaan siirsi heidän eteensä, ja kuunteli ahneesti
kreivin puheita voimatta vapautua mielenliikutuksestaan. Tämän
yksinkertaiset kertomukset ja ei kovin sujuva puhetapa rauhoittivat
hänet vähitellen. Hän ei saanutkaan kuulla kreivin suusta niin
älykkäitä puheita kuin oli odottanut eikä nähnyt sitä suloa kaikessa,
josta hän oli uneksinut.
Kun kolmatta lasia juodessa hänen arka katseensa sattui kreivin silmiin
eikä kreivi kääntänyt katsettaan pois, vaan katsoi omituisen tyynesti
ja hiukan hymyillen häneen, niin hän tunsi vihan tapaista tunnetta
kreiviä kohtaan ja huomasi kohta, että tässä miehessä ei ollut mitään
erikoista, vaan että hän oli aivan samanlainen kuin kaikki muutkin,
sekä ett'ei ollut syytä pelätä häntä. Hänen kyntensä olivat kylläkin
puhtaat ja pitkät, mutta erikoisen kaunis hän ei ollut.
Liisa tunsi hiukan surua, kun hänen unelmansa raukesi, ja tuli
yht'äkkiä aivan tyyneksi. Vain harvapuheisen kornetin katse, jonka hän
tunsi suunnatuksi itseensä, saattoi hänet hiukan hämilleen.
"Kenties se ei olekaan hän, vaan tuo toinen", ajatteli hän.