Saatuaan kuulla että husaariupseeri oli kreivi Fedor Turbinin poika
joutui Anna Fedorovna aivan haltioihinsa.
-- Voi hyvänen aika! Tuo minun kulta kyyhkyläiseni!... Danilo, juokse
pian sanomaan että rouva pyytää heitä asettumaan tänne, -- puhui hän ja
meni kiireesti Liisan huoneeseen. -- Liisa kulta! Ustjushka! Sinun
huoneesi, Liisa, on laitettava kuntoon. Sinä voit siirtyä enon
huoneeseen ja te, veljeni... veljeni! Te voisitte nukkua salissa. Sehän
on vain yksi yö.
-- Niinpä kyllä, siskoseni. Minä nukun lattialla.
-- Kyllä hän mahtaa olla kaunis, jos on isänsä näköinen. Kunhan vain
saan nähdäkin häntä, kullanmurua... Saatpa nähdä Liisa! Isä oli
kerrassaan kaunis mies... Minne sinä sitä pöytää kuletat, anna olla
täällä! -- puuhaili Anna Fedorovna. -- Ja tuo kaksi sänkyä -- ota
toinen pehtoorilta -- ja ota hyllyltä kristallinen kynttiläjalka, jonka
veljeni antoi minulle nimipäivälahjaksi, ja pane siihen hyvä kynttilä.
Viimein oli kaikki valmiina. Liisa järjesti äidin sekaantumisesta
huolimatta huoneensa kahta upseeria varten oman makunsa mukaan. Hän
haki puhtaat tilavaatteet, joihin oli pantu reseedalta tuoksuvaa
hajuvettä ja laittoi vuoteet kuntoon, käski panemaan vesikarahvin ja
kynttilöitä yöpöydälle ja siirsi oman vuoteensa enon huoneeseen. Anna
Fedorovna alkoi rauhoittua, istuutui tavalliselle paikalleen ja otti
kortitkin esille, mutta ei tehnyt niillä mitään, vaan nojasi päänsä
pulleaan käteensä, ja vaipui mietteisiin. "Kylläpä aika rientää, --
mutisi hän itsekseen. -- Tuntuu kuin se olisi ollut ihan äsken. Muistan
hänet vielä aivan tarkalleen. Siinä oli koko veitikka! -- Ja kyyneleet
ilmestyivät Anna Fedorovnan silmiin. -- Nyt Liisa jo... mutta ei hän
ole kuitenkaan sellainen kuin minä olin hänen ikäisenään... kaunis
tyttö, mutta ei kuitenkaan sitä..."
-- Liisa, sinun pitäisi pukea illalla yllesi musliinipukusi.
-- Aiotteko te sitten kutsua heidät vieraiksi, äiti? Parempi olisi olla
kutsumatta, -- vastasi Liisa tuntien voittamatonta mielenliikutusta
ajatellessaan että hänen pitäisi tulla upseerien seuraan, -- älkää
kutsuko, äiti!
Hän ei todellakaan tuntenut halua saada nähdä heitä, mutta sitä
voimakkaampi oli hänessä pelonsekainen tunne, että suuri onni odotti
häntä.
-- Kenties he itse tahtovat tulla tekemään tuttavuutta, Liisaseni, --
sanoi Anna Fedorovna silittäen hänen tukkaansa ja samalla ajatellen:
"ei, ei ole yhtä hyvä tukka kuin minulla hänen ikäisenään... Ei, Liisa,
minä toivoisin sinulle sydämestäni..." Ja hän toivoi todellakin jotakin
tyttärelleen, vaikka avioliitto kreivin kanssa ei ollut ajateltavissa
ja taas semmoista suhdetta kuin oli ollut hänen ja kreivin isän välillä
hän ei voinut tahtoa, mutta jotakin tähän suuntaan hän hartaasti toivoi
tyttärelleen. Hän tahtoi kenties elää vielä uudelleen tyttärensä
sielussa sen elämän, jota hän oli elänyt kreivi vainajan kanssa.
Vanha ratsumieskin tunsi jonkun verran mielenliikutusta kreivin tulon
johdosta. Hän sulkeutui huoneeseensa. Neljännestunnin kuluttua hän tuli
sieltä ulos univormu yllä ja siniset housut jalassa ja meni vieraille
varattuun huoneeseen hämillään ja tyytyväisenä aivan kuin tyttö, joka
on ensi kertaa tanssiaispuvussa.
-- Tahdon katsella nykyajan husaareja, siskoseni! Kreivivainaja oli
oikein todellinen husaari. Katsonpa heitä.
Upseerit saapuivat samassa takaportaitten kautta heille varattuun
huoneeseen.
-- No, näetkö nyt, -- sanoi kreivi heittäytyen pölyiset saappaat
jalassa vuoteelle, -- eikö täällä ole parempi kuin tuvassa, jossa
vilisi torakoita!
-- Onpa kyllä mutta me joudumme kiitollisuuden velkaan isäntäväelle...
-- Mitä joutavia! Täytyy aina olla käytännöllinen. He ovat luultavasti
hyvin tyytyväisiä... Juha! huusi hän, -- pyydä jotakin tuohon ikkunaan
ripustettavaksi, siitä voi vetää yöllä.
Samassa tuli ukko huoneeseen tekemään tuttavuutta upseerien kanssa. Hän
kertoi tietysti, tosin hiukan punastuen, olleensa kreivi vainajan
toveri ja saaneensa nauttia tämän suosiota, sanoipa vielä vainajan
useamman kerran auttaneen häntä pulasta. Tarkoittiko hän tällä sitä,
että vainaja ei ollut maksanut hänelle lainaamaansa sataa ruplaa, vaiko
sitä että kreivi oli paiskannut hänet lumihankeen ja solvannut häntä,
sen jätti vanhus selittämättä.
Kreivi oli hyvin kohtelias vanhalle ratsumiehelle ja kiitti asunnosta.
-- Suokaa anteeksi, että täällä on näin yksinkertaista kreivi. (Hän oli
vähällä sanoa "teidän ylhäisyytenne", sillä hän ei ollut pitkiin
aikoihin ollut tekemisissä ylhäisten henkilöitten kanssa.) Sisareni
talo on pieni. Mutta tuohon me ripustamme aivan heti jotakin, niin
ett'ei vedä, -- lisäsi ukko ja kompuroi ulos huoneesta muka
ikkunaverhoa etsimään, mutta oikeastaan päästäkseen pikemmin kertomaan
upseereista.
Kaunis Ustjushka tuli ja ripusti rouvan shaalin ikkunaan. Hän oli sitä
paitsi saanut rouvalta tehtäväksi kysyä, suvaitsevatko herrat juoda
teetä.
Miellyttävä huone oli nähtävästi saanut kreivin hyvälle tuulelle.
Iloisesti hymyillen hän ilvehti Utsjushkan kanssa, niin että Ustjushka
jo sanoi häntä vekkuliksi, kyseli onko talon neiti kaunis ja vastasi
kysymykseen, haluavatko he teetä, että teetä kyllä sopi tuoda, mutta
koska heidän illallisensa ei vielä ollut valmis, niin olisi hyvä saada
viinaa ja jotakin haukattavaa tahi sherryä, jos sitä sattui olemaan.
Eno oli ihastuksissaan nuoren kreivin kohteliaisuudesta ja ylisti
pilviin asti nuorta upseeripolvea, joka hänen mielestään oli
verrattomasti parempaa kuin entinen.
Anna Fedorowna oli toista mieltä -- parempaa miestä kuin kreivi Fedor
Ivanovitsh ei voinut olla olemassa. Lopulta hän oikein suutahti ja
huomautti kuivasti: "teistä, veliseni, on kulloinkin se paras, joka
viimeiseksi teitä pitää hyvänä. Tietysti nykyajan ihmiset ovat
viisaampia, mutta kreivi Fedor Ivanovitsh tanssi niin mainiosti ja oli
niin rakastettava, että kaikki olivat hullaantuneet häneen; mutta hän
ei välittänyt kenestäkään muusta kuin minusta. Siitä näette, että
entisaikoinakin oli hyviä ihmisiä."
Samassa tultiin sanomaan, että vieraat tahtovat viinaa, einepaloja ja
sherryä.
-- Kas niin, veliseni, aina te teette kaikki nurin päin. Olisi pitänyt
tarjota illallista, -- sanoi Anna Fedorovna. -- Liisa, hommaa sinä!
Liisa juoksi aittaan hakemaan sieniä ja voita ja käski kokin laittamaan
kotletteja.
-- Vaan kuinka on sherryn laita? Onko teillä sitä, veliseni?
-- Ei, eihän minulla ole sitä ollutkaan.
-- Kuinka niin? Mitä te sitten juotte teen kanssa?
-- Tämä on rommia, Anna Fedorovna.
-- Eikö se sitten ole sama asia? Antakaa tuota rommia, samahan se on.
Mutta eikö olisi parempi kutsua heidät tänne, veliseni? Tehän sen
paremmin ymmärrätte. Eivätkö ne pane pahakseen?
Ratsumies selitti voivansa taata, että kreivi hyväsydämisyydessään
kyllä tulee ja lupasi kutsua heidät. Anna Fedorovna meni pukemaan
ylleen toisen puvun ja otti päähänsä uuden myssyn, mutta Liisalla oli
niin paljon hommaa, ett'ei hän ennättänytkään vaihtaa toiseen
ruusunpunaista pumpulikangaspukuaan, jossa oli leveät hihat. Hän oli
sen lisäksi hyvin liikutettu. Hänestä tuntui että jotakin ihmeellistä
oli tulossa; oli aivan kuin musta pilvi olisi noussut hänen ylleen. Tuo
kreivi, kaunis nuori husaari, tuntui hänestä aivan uudelta,
käsittämättömältä, mutta ihanalta olennolta. Hänen käytöksensä ja
puheensa olivat varmaankin jotain tavatonta, jommoista hän ei ollut
koskaan nähnyt. Kaiken, mitä hän ajattelee ja sanoo, täytyy olla
älykästä ja totta. Kaikki, mitä hän tekee, on rehellistä. Koko hänen
ulkomuotonsa on ihana. Tämä oli hänestä aivan varmaa. Jos kreivi ei
olisi tyytynyt pyytämään vain sherryä ja einepaloja, vaan olisi
vaatinut kylvyn, joka olisi ollut valmistettava hyvänhajuisista
yrteistä, niin Liisa ei olisi pitänyt tätä outona ja liiallisena vaan
olisi ollut vahvasti vakuutettu, että niin on oleva.
Kreivi suostui heti, kun ratsumies esitti hänelle sisarensa
toivomuksen, kampasi hiuksensa, heitti viitan hartioilleen ja otti
sikarikotelonsa.
-- Mennään, sanoi hän Polosowille.
-- Eiköhän olisi parempi olla menemättä, -- vastasi kornetti. -- Ils
feront des frais pour nous recevoir.
-- Joutavia, se on heille suuri ilo. Minä olen jo ottanut selvää
asioista -- siellä on kaunis tytär... Mennään -- sanoi kreivi
ranskaksi.
-- Je vous en prie, messieurs! -- sanoi ratsumies näyttääkseen että
hänkin osasi ranskaa ja oli ymmärtänyt upseerien keskustelun.