Sashka tuli vyötettynä ilmoittamaan, että hevoset olivat valmiina,
mutta pyysi saada ensin käydä hakemassa kreivin päällysviitan, joka
maksoi kauluksineen kolmesataa ruplaa, ja viedä pois iljettävän sinisen
turkin sille lurjukselle, joka oli jättänyt sen kreivin viitan sijalle
aatelismarsalkan luona. Mutta Turbin sanoi, ett'ei ollut tarpeellista
lähteä viittaa etsimään ja meni omaan huoneeseensa pukeutumaan.
Ratsumies nikotteli koko ajan istuessaan ääneti mustalaistyttönsä
vieressä. Poliisipäälikkö tilasi viinaa ja pyysi kaikkia herroja
lähtemään hänen luokseen aamiaiselle sekä lupasi, että hänen vaimonsa
aivan varmasti tanssii mustalaisnaisten kera. Kaunis nuorukainen
selitteli syvämietteisesti Iljushkalle, että pianossa on enemmän
sielukkuutta kuin kitarassa, jolla ei voi ottaa b-mollia. Virkamies joi
surullisena teetä nurkassaan ja näytti päivän valossa häpeävän
renttuilemistaan. Mustalaiset riitelivät keskenään omalla kielellään ja
tahtoivat välttämättömästi osoittaa kunnioitustaan herroille, mutta
Stjosha pani vastaan väittäen että "barorai" (mustalaiskielellä kreivi
tahi ruhtinas taikka oikeastaan vain suuri herra) voi panna pahakseen.
Yleensä oli humala jo kaikista haihtumassa.
-- No, lähtiäisiksi vielä laulu ja sitten jokainen kotiin! -- sanoi
kreivi astuen saliin matkapuvussa reippaana, iloisena ja kauniimpana
kuin koskaan ennen.
Mustalaiset asettuivat taas piiriin ja olivat juuri aloittamaisillaan
laulun, kun Iljin astui saliin setelitukku kädessä ja kutsui kreivin
syrjään.
-- Minulla oli valtion rahoja kaikkiaan viisitoista tuhatta, mutta sinä
annoit minulle kuusitoistatuhatta kolmesataa, -- sanoi hän. -- Nämä
ovat siis sinun.
-- Hyvä on, anna tänne!
Iljin antoi rahat katsoen arasti kreiviin, avasi suunsa sanoakseen
jotakin, mutta punastui samassa niin että kyyneleet nousivat silmiin,
tarttui kreivin käteen ja alkoi puristaa sitä.
-- Mene tiehesi!... Iljushka!... Kuulehan... tuosta saat rahaa, mutta
teidän pitää saattaa minua laulaen kaupungin portille saakka. -- Ja hän
heitti mustalaisen kitaran päälle tuhat kolmesataa ruplaa, jotka Iljin
oli tuonut. Mutta ratsumiehelle ei kreivi muistanutkaan maksaa niitä
sataa ruplaa jotka oli lainannut edellisenä iltana.
Kello oli jo kymmenen aamua. Aurinko kohosi kattojen yläpuolelle,
kansaa alkoi liikuskella kaduilla, kauppiaat olivat jo aikoja sitten
avanneet puotinsa, aatelismiehet ja virkamiehet ajelivat pitkin katuja
ja rouvat käyskentelivät ostoksillaan kauppahalleissa, kun
mustalaisjoukkue, piiripoliisipäällikkö, ratsumies, kaunis nuorukainen,
Iljin ja siniseen karhunnahkaturkkiin puettu kreivi asuivat ulos
hotellin portaille. Päivä paistoi ja sää oli lauha. Kolme
kolmivaljakkoa ajoi portaitten eteen. Hevoset, joiden hännät oli
lyhyiksi solmittu, kahlasivat vetelässä liassa. Koko iloinen seurue
alkoi sijoittautua rekeen. Kreivi, Iljin, Stjosha, Iljushka ja kreivin
palvelija Sashka istuutuivat ensimäiseen rekeen. Blücher hyppi ilosta,
heilutti häntäänsä ja haukkui aisahevosta. Toisiin rekiin asettuivat
muut herrat mustalaisten kera. Heti hotellista lähdettyä alkoivat
kaikki reet ajaa rinnatusten ja mustalaiset virittivät kuorossa laulun.
Raikuvin lauluin ja kilisevin kulkusin ajettiin läpi kaupungin.
Vastaantulijain oli pakko väistyä käytävien reunaan.
Oli siinä ihmettelemistä kauppiaille ja oudoille vastaantulijoille,
mutta enimmän ihmettelivät tutut nähdessään jalosukuisten
aatelismiesten ajavan keskellä päivää katuja pitkin laulellen
mustalaisnaisten ja juopuneitten mustalaisten kanssa.
Kun oli ajettu ulos kaupungista, niin valjakot pysähtyivät ja kaikki
alkoivat sanoa jäähyväisiä kreiville.
Iljin, joka oli juonut vahvasti lähtiäisiksi ja koko ajan itse ohjannut
hevosia, tuli yht'äkkiä surulliseksi, ja alkoi pyydellä kreiviä jäämään
kaupunkiin vielä päiväksi, mutta kun hän huomasi, että se oli
mahdotonta, niin hän hyökkäsi yht'äkkiä kyyneleet silmissä suutelemaan
uutta ystäväänsä ja lupasi pyrkiä husaariksi samaan rykmenttiin, jossa
Turbin palveli. Kreivi oli hyvin iloinen, työnsi lumihankeen
ratsumiehen, joka koko aamun oli häntä sinutellut, usutti Blücherin
poliisipäällikön kimppuun, sieppasi Stjoshkan syliinsä ja tahtoi viedä
hänet muassaan Moskovaan, hyppäsi lopulta rekeen ja pani viereensä
istumaan Blücherin, joka pyrki seisomaan keskellä rekeä. Sashka pyysi
vielä kerran ratsumiestä ottamaan huostaansa kreivin turkin ja
lähettämään sen, ja hyppäsi sitten pukille. Kreivi huudahti: "anna
mennä!" otti lakin päästään, heilutti sitä päänsä päällä ja vihelsi
hevosille. Troikat erosivat.
* * * * *
Edessä oli yksitoikkoinen lumiaavikko, jossa kiemurteli kellertävä,
likainen tie. Kirkkaat auringonsäteet leikkivät kimallellen lumella,
joka oli alkanut sulaa ja oli kuultavan jääkuoren peitossa; ne
lämmittivät miellyttävästi kasvoja ja selkää. Hevoset höyrysivät,
kulkunen kilisi. Talonpoika, joka kuletti kuormaa, nyki nuoraohjaksia
ja koetti kiiruusti väistää sivulle vierivän rekensä sekä juoksi
pehmeätä tietä pitkin niin että läpimärät tallukat lotisivat.
Paksu, punaposkinen talonpoikaisvaimo, joka kuletti lasta
lampaannahkaturkkinsa sisällä, istui toisen kuorman päällä ja löi
ohjasperillä valkoista hevoskaakkia. Kreiville muistui yht'äkkiä
mieleen Anna Fedorovna.
-- Takaisin! -- huusi hän.
Kyytimies ei heti ymmärtänyt.
-- Käännä takaisin! Aja kaupunkiin! Pian!
Kolmivaljakko ajoi taas kaupunkiin ja pysähtyi rouva Saitsevan talon
puisten portaitten eteen. Kreivi juoksi nopeasti ylös portaita, kulki
eteisen ja salin läpi, löysi pikku lesken vielä makaamasta, tarttui
hänen käsiinsä, kohotti ylös vuoteesta, suuteli unisia silmiä ja juoksi
nopeasti tiehensä. Anna Fedorovna maiskutti unissaan suutaan ja kysyi:
"mitä on tapahtunut?" Kreivi hyppäsi rekeen, käski ajamaan eikä
pysähtynyt enää mihinkään. Muistamatta enää Luhnowia tahi pikku leskeä
tahi Stjoshkaa ja ajatellen vain sitä mikä häntä odotti Moskovassa hän
jätti ikuisiksi ajoiksi K:n kaupungin.