IV.

Soittajat, jotka olivat aatelismarsalkan maaorjia, seisoivat takin

hihat ylös käärittyinä ja alkoivat merkin saatuaan soittaa

vanhanaikaista poloneesia "Aleksanteri, Elisabet." Vahakynttiläin

kirkkaassa ja pehmeässä valossa alkoi isossa, parkettilattialla

varustetussa salissa sulavasti liikuskella ihmisjoukko, etunenässä

vanha kenraalikuvernööri, jonka rintaa koristi tähti ja jonka

käsivarteen laiha aatelismarsalkan rouva nojasi, sitten

aatelismarsalkka taluttaen kuvernöörin rouvaa ja sen jälkeen muut

läänin virkamiehet monenkaltaisina yhtyminä ja ryhminä, kun

Savalshevski puettuna siniseen isokauluksiseen ja pussihihaiseen

hännystakkiin, sukat ja kengät jaloissa ja levitellen ympärilleen

hajuveden tuoksua, jota hän oli runsaasti valellut viiksiinsä,

takinkäänteeseen ja nenäliinaansa, astui sisälle saliin kauniin

husaarin kanssa, jolla oli jalassa siniset tiukasti istuvat

ratsashousut ja yllä kullalla kirjailtu punainen husaaritakki sekä

rinnalla Vladimirin ritarikunnan risti sekä mitali vuodelta 1812.

Kreivi ei ollut pitkä, mutta hänen vartalonsa oli erittäin kaunis.

Siniset, tavattoman kirkkaat silmät ja jokseenkin runsas, suuriin

kiharoihin taipunut tummanruskea tukka tekivät hänen kauniin

ulkomuotonsa tavallisuudesta poikkeavaksi. Kreivin tuloa tanssiaisiin

odotettiin, sillä kaunis nuorukainen, joka oli nähnyt hänet hotellissa,

oli jo kertonut hänestä aatelismarsalkalle. Tämä uutinen otettiin

erilaisin tuntein vastaan, mutta yleensä sen vaikutus ei ollut aivan

miellyttävä. "Tuo poika tekee meistä vielä pilaa", arvelivat vanhat

naiset ja miehet. "Entäpä jos hän ryöstää minut", ajattelivat enemmän

tahi vähemmän itsekseen nuoret naiset ja neidot.

Heti kun poloneesi oli loppunut ja parit kumartaen eronneet, niin että

naiset ja miehet taas jakaantuivat eri ryhmiin, vei Savalshevski

onnellisena ja ylpeänä kreivin emännän luo. Aatelismarsalkan rouva

tunsi sisimmässään pelkäävänsä, että tuo husaari ehkä voisi kaikkien

nähden tuottaa hänelle jonkun ikävyyden, käännähti ylpeästi ja

alentuvasti ja sanoi: "oikein hauskaa, toivottavasti tanssitte." Sitten

hän loi husaariin epäluuloisen katseen, jossa kuvastui ajatus: "jos

sinä loukkaat naista, niin olet todellinen roisto." Mutta kreivi voitti

kohta hänen ennakkoluulonsa rakastettavuudellaan, huomaavaisuudellaan

ja kauniilla sekä iloisella ulkomuodollaan niin että jo viiden minuutin

kuluttua emännän kasvojen ilme puhui ympäristölleen: "minä tiedän,

kuinka nuo herrat on otettava. Hän käsitti kohta, kenen kanssa hän on

tekemisissä. Nyt hän tulee koko illan liehakoimaan minua." Samassa

astui kuitenkin kreivin luo kuvernööri, joka oli ollut tuttu hänen

isänsä kanssa, ja vei hänet hyvin suosiollisesti syrjään puhellakseen

hänen kanssaan, mikä yhä enemmän rauhoitti yleisöä ja kohotti kreiviä

sen silmissä. Sen jälkeen tutustutti Savalshevski hänet sisareensa,

nuoreen lihavahkoon leskeen, joka heti alusta pitäen oli iskenyt

kreiviin isot mustat silmänsä. Kreivi pyysi lesken valssiin, jota

soittajat olivat alkaneet soittaa, ja tanssitaidollaan hän voitti

lopullisesti kaikki puolelleen.

-- Sepä vasta on mestari tanssimaan! -- sanoi paksu tilanhaltijatar

seuraten silmillään sinisiin ratsashousuihin puettuja jalkoja, jotka

vilahtelivat salissa, ja laskien itsekseen: yks', kaks', kolm', yks',

kaks', kolm'!... -- koko mestari!

-- Kylläpä laskettelee, kylläpä laskettelee, -- sanoi muuan toinen

naikkonen jonka käytöstapaa ei pidetty kyllin hienona, kumma kun hän ei

sotkeudu kannuksiinsa! Ihmeen vikkelä mies!

Kreivi himmensi tanssitaidollaan läänin kolme parasta tanssijaa,

nimittäin kuvernöörin pitkän ajutantin, joka oli tanssiessaan hyvin

nopealiikkeinen ja piti naista hyvin lähellä itseään, ratsumiehen, joka

huojui sulavasti valssia tanssiessaan ja tavan takaa iski kantapään

kevyesti lattiaan, ja erään siviilimiehen, josta kaikki sanoivat, että

hän älynsä puolesta oli sangen keskinkertainen, mutta aivan erinomainen

tanssija ja kaikkien tanssiaisten sielu. Tämä siviilimies pyysi

todellakin tanssiaisten alusta loppuun saakka kaikkia naisia tanssiin

siinä järjestyksessä kuin he istuivat ja tanssi herkeämättä pysähtyen

vain silloin tällöin pyyhkiäkseen läpimärällä batistiliinalla väsyneitä

mutta iloisia kasvojaan. Kreivi saattoi heidät kaikki varjoon ja

tanssitti kolmea huomattavinta naista: erästä isokokoista, joka oli

rikas, kaunis ja tyhmä, keskikokoista, joka oli laiha eikä erittäin

kaunis, mutta oikein hyvin puettu, ja pientä, joka oli ruma, mutta

hyvin älykäs nainen. Hän tanssi muittenkin ja erittäinkin kaikkien

kauniitten kanssa, joita viimeksimainituita olikin koko joukko. Mutta

kaikkein enimmän miellytti kreiviä pikku leski, Savalshevskin sisar.

Tämän kanssa hän tanssi sekä katrillia että masurkkaa. Kun he olivat

asettuneet paikoilleen katrillissa, lausui kreivi hänelle aluksi koko

joukon kohteliaisuuksia, vertasi häntä Venukseen ja Dianaan,

ruusupensaaseen ja muihin kukkiin. Kaikkia näitä mielistelyjä

kuullessaan leski vain taivutti valkeata kaulaansa, loi silmänsä alas,

katseli valkoista musliinipukuaan ja muutti viuhkaansa kädestä toiseen.

Kun hän sitten lausui: "älkää joutavia, kreivi, te laskette leikkiä"

j.n.e., niin hänen syvältä kurkusta tuleva äänensä kaikui niin naivilta

ja hyväsydämiseltä sekä samalla niin naurettavan typerältä, että häntä

katsellessa todellakin täytyi ajatella, ett'ei siinä ollut nainen, vaan

kukka, eikä ruusu, vaan jokin villi, upea, tuoksuton, valkea kukka,

joka oli kasvanut esille neitseellisen valkeasta hangesta, jossakin

hyvin kaukaisessa maassa.

Tämä yksinkertaisuus ja riippumattomuus kaikesta sovinnaisesta yhdessä

tuoreen kauneuden kanssa teki kreiviin niin omituisen vaikutuksen, että

hän katsellessaan keskustelun lomassa ääneti noita silmiä tahi kätten

ja kaulan kauniita viivoja useampia kertoja tunsi niin voimakasta halua

tarttua yht'äkkiä noihin käsiin ja suudella niitä, että hänen täytyi

aivan väkisin hillitä itseään. Pikku leski huomasi mielihyvällä, minkä

vaikutuksen hän teki, mutta hän alkoi tuntea jonkinmoista levottomuutta

ja pelkoa kreivin käytöksen johdosta, vaikka nuori husaari ei ollut

ainoastaan mielistelevä, vaan myöskin aivan äärimäisyyteen asti

kunnioittava. Hän juoksi hakemaan naiselleen virvokkeita, nosti

lattialta nenäliinan, tempasi tuolin erään nuoren rokonarpisen

tilanomistajan käsistä, kun tämäkin tahtoi palvella pikku leskeä j.n.e.

Huomattuaan että sen aikuisen seuraelämän kohteliaisuudet eivät tehneet

sanottavaa vaikutusta pikku leskeen hän koetti saada tämän nauramaan.

Hän kertoi lystikkäitä juttuja ja vakuutti olevansa valmis, jos hänen

kaunottarensa vaan käskisi, heti seisomaan päälaellaan, kiekumaan kuin

kukko, hyppäämään ulos ikkunasta tahi menemään avantoon. Tämä keino

auttoi. Pikku leski tuli iloiseksi ja nauraa heläytteli niin että

kauniit valkoiset hampaat näkyivät ja oli hyvin tyytyväinen

kavaljeeriinsa. Kreivi taas mieltyi yhä enemmän hänen, niin että oli

katrillin loppuessa aivan rakastunut daamiinsa.

Kun pikku lesken luo katrillin päätyttyä saapui hänen

kahdeksantoistavuotias ihailijansa, paikkakunnan rikkaimman

tilanomistajan poika, sama kivulloinen nuori mies jonka käsistä Turbin

oli temmannut tuolin, niin pikku leski otti nuoren miehen sangen

kylmästi vastaan eikä hänessä enää ollut havaittavissa kymmenettäkään

osaa siitä hämillään olosta, joka häntä oli vaivannut kreivin seurassa.

-- Kylläpä olette hyvä, -- sanoi hän nuorukaiselle katsellen samalla

Turbinin selkää ja ajatellen tietämättään, paljonko kultanauhaa oli

mennyt koko takkiin, -- kyllä olette hyvä! Lupasitte hakea minut

ajelemaan ja tuoda minulle konvehtia.

-- Tulinhan minä, Anna Fedorovna, mutta te olitte jo lähtenyt, ja minä

jätin teille kaikkein parhaita konvehtia, -- sano nuori mies, jolla

pituudestaan huolimatta oli hyvin vieno ääni.

-- Aina te löydätte verukkeita. En minä huoli teidän makeisistanne.

Älkää luulkokaan.

-- Minä huomaan kyllä, Anna Fedorovna, kuinka suuresti teidän suhteenne

minuun on muuttunut ja tiedän, mistä se johtuu. Mutta se ei ole oikein,

-- lisäsi hän lopettamatta kuitenkaan lausettaan, sillä jokin voimakas

sisällinen liikutus pani hänen huulensa nopeasti ja omituisesti

vapisemaan.

Anna Fedorovna ei kuunnellut häntä, vaan seurasi edelleen silmillään

Turbinia.

Aatelismarsalkka, talon isäntä, joka oli komea ja paksu hampaaton ukko,

astui kreivin luo, tarttui hänen käsivarteensa ja pyysi häntä

viereiseen huoneeseen tupakoimaan ja ryyppäämään jotakin, ell'ei

kreivillä ollut mitään sitä vastaan. Kun Turbin oli poistunut tunsi

Anna Fedorovna ett'ei hänellä enää ollut mitään tekemistä salissa. Hän

tarttui erään vanhan, kuivan neidin käsivarteen ja meni tämän

ystävättärensä kanssa pukuhuoneeseen.

-- No, mitä arvelet, eikö hän ole miellyttävä? -- kysyi neiti.

-- Kyllä, mutta tavattoman tunkeilevainen, -- vastasi Anna Feodorovna

astuen kuvastimen luo ja tarkastellen itseään siinä.

Hänen kasvonsa kirkastuivat, silmät nauroivat, hän punastui ja

kiepsahti ympäri yhdellä jalalla aivan kuin balettitanssijattaret,

joita hän näitten vaalien aikana oli saanut nähdä, ja alkoi sitten

nauraa miellyttävällä kurkkuäänellään ja hypähti lopuksi ilmaan

polviaan koukistaen.

-- Kylläpä on mies! Hän pyysi minulta muistoesinettä, -- sanoi hän

ystävättärelleen, -- mutta semmoista hän ei kos-ka-an saa, -- hän

venytti viimeistä sanaa ja nosti pystyyn sormensa vaaleanpunaisessa

sormikkaassa, joka ulottui aina hänen olkapäähänsä asti.

Huoneeseen, johon marsalkka vei Turbinin, oli esillä eri lajeja vodkaa,

liköörejä, einepaloja ja samppanjaa. Tupakan savussa istui ja käveli

aatelisia keskustellen vaaleista.

-- Kun kerran koko meidän piirimme jalosukuinen aatelisto teki

hänelle sen kunnian että valitsi hänet, -- puhui äsken valittu

piiripoliisipäällikkö, joka jo oli aika lailla päissään, -- niin hänen

ei olisi pitänyt loukata koko seuraa, ei olisi koskaan pitänyt.

Kreivin tulo katkaisi keskustelun. Kaikki alkoivat tehdä tuttavuutta

hänen kanssaan ja varsinkin piiripoliisipäällikkö puristi kauan aikaa

hänen molempia käsiään ja pyysi useita kertoja häntä kaikin mokomin

lähtemään tanssijaisten päätyttyä yhdessä heidän kanssaan uuteen

ravintolaan, jossa piiripoliisipäällikkö aikoi pitää kemut aatelisille

ja jossa mustalaiset laulaisivat. Kreivi lupasi varmasti lähteä ja

tyhjensi hänen kanssaan muutamia pikareita samppanjaa.

-- Miksi te ette tanssi, hyvät herrat? -- kysyi hän ennen kuin lähti

huoneesta.

-- Me emme ole tanssijoita, -- vastasi poliisipäällikkö nauraen, -- me

pidämme enemmän viinasta, kreivi... Nuo neitoset kaikki olen muuten

nähnyt silmieni edessä kasvavan, kreivi! Mutta kyllähän minäkin joskus

hiukan otan osaa tanssiin...

-- Mennäänpä nyt ottamaan osaa, -- sanoi Turbin. -- Saamme sitten pitää

lystiä mustalaisten luona.

-- No, mennään, hyvät herrat, tehdään isännälle mieliksi!

Ja kolme vierasta, jotka jo tanssiaisten alusta asti olivat istuneet

sivuhuoneessa juomassa, alkoi aivan punakkana vetää käsiinsä ken mustia

ken silkistä kudottuja hansikkaita mennäkseen kreivin kanssa saliin,

kun heidän tielleen ilmestyi rokonarpinen nuorukainen aivan kalpeana ja

kyyneliään pidätellen ja astui Turbinin luo.

-- Te, kreivi, luulette voivanne tuuppia ihmisiä kuin markkinoilla

ikään, -- sanoi hän läähättäen, -- mutta se on hävytöntä...

Hänen huulensa alkoivat taas vavahdella eikä hän voinut jatkaa.

-- Mitä? -- huudahti Turbin synkistyen. -- Mitä? Nulikka!... -- huusi

hän tarttuen nuorukaisen käsiin ja puristaen niitä niin että tällä

nousi veri päähän enemmän pelästyksestä kuin suuttumuksesta. -- Mitä,

tahdotteko kaksintastelua? Olen kyllä käytettävänänne.

Heti kun Turbin päästi irti kädet, joita hän oli niin lujasti

puristanut, tarttui pari miestä nuorukaiseen ja vei hänet peräovelle.

-- Oletteko tullut hulluksi? Varmaankin olette juovuksissa. Antakaahan,

kun kerromme isällenne. Mikä teitä vaivaa? -- puhelivat he hänelle.

-- Ei, en minä ole juovuksissa, mutta hän tuuppii eikä pyydä anteeksi.

Hän on sika, siinä kaikki! -- vikisi nuori mies itku suussa.

Hänen puheistaan ei välitetty, vaan hänet vietiin kotiin.

-- Älkää välittäkö hänestä, kreivi, -- rauhoittivat poliisipäällikkö ja

Savalshevski Turbinia. -- Hänhän on vielä lapsi, joka saa selkäänsä

kotona, vasta kuudentoista ikäinen. On ihan käsittämätöntä, mikä häntä

riivasi, mikä kärpänen sattui puraisemaan. Hänen isänsä on perin

kunnianarvoisa mies ja meidän ehdokkaamme.

-- No, hitto hänet vieköön, jos hän kerran ei tahdo...

Kreivi palasi saliin ja tanssi yhtä iloisena kuin ennenkin kauniin

pikku lesken kanssa sekä nauroi täyttä kurkkua katsellessaan hänen

kanssaan sivuhuoneesta tulleitten herrain pyörähtelyjä ja purskahti

lopulta nauruun, joka kaikui yli koko salin, kun poliisipäällikön jalka

luiskahti ja hän lensi pitkälleen tanssivien parien keskelle.