-- No, samapa tuo, vaikka saliinkin, -- sanoi nuori upseeri, jolla oli.
turkki yllä ja husaarilakki päässä ja joka juuri oli noussut reestä ja
nyt astui sisälle K:n kaupungin parhaaseen hotelliin.
-- Täällä on parhaillaan oikein suuri kokous, teidän ylhäisyytenne, --
puheli hotellin palvelija, joka jo oli ehtinyt kuulemaan upseerin
sotamiespalvelijalta että husaari oli nimeltään kreivi Turbin ja joka
sen vuoksi puhutteli häntä "teidän ylhäisyydeksenne." -- Alremovin
rouva tyttärineen lupasi iltaan mennessä lähteä pois; silloin tulee
numero yksitoista tyhjäksi niin että te saatte sen, -- sanoi hän astuen
kevein askelin kreivin edellä käytävässä ja vilkkuillen koko ajan
taakseen.
Isossa salissa istui pienen pöydän ääressä, joka oli mustuneen, keisari
Aleksanteria esittävän kokovartalokuvan kohdalla, samppanjaa juoden
muutamia miehiä, nähtävästi paikkakunnan aatelisia, ja syrjässä
siniturkkisia, matkustavia kauppiaita.
Tultuaan huoneeseen ja kutsuttuaan sinne ison koiransa Blücherin, joka
hänellä oli matkassa, kreivi riisui viittansa, jonka kaulus vielä oli
kuurassa, tilasi viinaa ja istuutui lyhyeen siniseen atlastakkiinsa
puettuna pöydän ääreen sekä rupesi puheisiin muiden herrojen kanssa,
joihin hänen kaunis ja avoin ulkomuotonsa oli heti tehnyt miellyttävän
vaikutuksen ja jotka tarjosivat hänelle pikarin samppanjaa. Kreivi joi
ensin ryypyn viinaa ja tilasi sitten myöskin pullon samppanjaa
tarjotakseen uusille tutuilleen. Kyytimies tuli pyytämään juomarahaa.
-- Sashka, -- huusi kreivi, -- anna hänelle!
Kyytimies poistui Sashkan kera, mutta tuli kohta takaisin rahat
kädessä.
-- Isä kulta, luullaksenihan koetin parastani teidän armonne hyväksi!
Sinä lupasit minulle puoli ruplaa, mutta tuo antoi vain neljänneksen.
-- Sashka, anna hänelle rupla!
Sashka loi silmänsä alas ja katseli kyytimiehen jalkoihin.
-- Kyllä se hänelle riittää, -- sanoi hän bassoäänellä, -- eikä minulla
enempää rahaa olekaan.
Kreivi veti lompakostaan kaksi viiden ruplan seteliä -- muuta siinä ei
ollutkaan -- ja antoi toisen niistä kyytimiehelle, joka suuteli hänen
kättään ja poistui.
-- Jopa olen pannut menemään! -- sanoi kreivi. -- Tässä ovat viimeiset
viisi ruplaa.
-- Husaarin tavoin tehty, kreivi! -- sanoi hymyillen eräs
aatelismiehistä, joka viiksistä, äänestä ja siitä pontevasta tavasta
päättäen, jolla hän liikutti jalkojaan, ilmeisesti oli entinen
ratsumies. -- Aiotteko olla täällä kauankin, kreivi?
-- Täytyy hankkia rahoja; muuten en suinkaan jäisi. Eikä tässä
kirotussa kapakassa, piru vieköön, ole edes huoneita.
-- Anteeksi, kreivi, -- lausui ratsumies, -- ettekö suvaitsisi
sijoittua minun huoneeseeni. Asun täällä, numero seitsemässä. Jos
nimittäin ette pidä halpana tätä väliaikaista yösijaa. Viipykääpä
luonamme kolmisen päivää. Aateliston puhemiehellä on kohta tanssiaiset.
Hän ilostuisi kovin!
-- Tosiaankin, vierailkaapa täällä, kreivi, -- yhtyi puheeseen muuan
kaunis nuori mies. -- Mikä kiire teillä on! Vaalithan tapahtuvat vain
kerran kolmeen vuoteen. Katselkaapahan vain hiukan naisiamme, kreivi!
-- Sashka, anna alusvaatteita! Lähden tästä saunaan, -- sanoi kreivi
nousten pöydästä. -- Sitten sieltä tultua saamme nähdä -- ehkäpä
tosiaankin voi mennä aatelismarsalkan luo.
Sen jälkeen hän kutsui hotellin tarjoilijan ja puhui tälle jotakin,
johon tarjoilija naurahtaen vastasi, "että kaikki on ihmiskätten työtä"
ja poistui.
-- Minä käsken siis viemään matkalaukkuni teidän huoneeseenne! huudahti
kreivi ovelta.
-- Olkaa niin hyvä ja tuottakaa minulle se ilo, -- vastasi ratsumies
rientäen ovelle. Numero seitsemän, älkää unohtako!
Kun kreivin askeleita ei enää kuulunut, palasi ratsumies paikalleen,
istahti aivan lähelle tshinovnikkaa, katsoi häntä hymyilevin silmin
suoraan kasvoihin ja sanoi:
-- Sehän on sama mies.
-- No?
-- Niin, minä sanon sinulle, että se on sama kaksintaistelija ja
husaari, tuo kuuluisa Turbin, ymmärräthän. Hän tunsi minut, lyön vaikka
vetoa siitä. Sehän on luonnollista. Me mellastimme hänen kanssaan yhtä
päätä kolme viikkoa Lebedjanissa, kun minä olin siellä korjaustöitten
takia. Siellä tapahtui eräs juttu -- me panimme sen yhdessä toimeen.
Eikö se ole aika poika, mitä?
-- Onpa kyllä. Ja kuinka mielyttävästi hän käyttäytyy! Ei hänestä
huomaa mitään semmoista, -- vastasi kaunis nuori mies. -- Kuinka pian
me tutustuimmekaan... Hän on kai korkeintaan viidenkolmatta ikäinen?
-- Ei, hän näyttää siltä, mutta on vanhempi. Ajattelehan vain, mikä
mies siinä on! Kuka vei Migunovan mukanaan? Hän. Sabrinin hän surmasi.
Matnevia hän otti koivista ja heitti hänet ulos ikkunasta, ruhtinas
Nesterovilta hän voitti pelissä kolmesataatuhatta. Siinä on kerrassaan
huimapää -- peluri, tappelija ja naisten viettelijä -- mutta todellinen
husaari, ihan oikeata maata! Siitä on heille kunniaa! Täytyy vain
ymmärtää, mitä oikea husaari merkitsee. Oi, se oli ihanaa aikaa!
Ja ratsumies kertoi puhekumppanilleen semmoisista juomingeista
Lebedjanissa kreivin kanssa, jommoisia ei koskaan ollut ollutkaan eikä
voinutkaan olla. Koko juttu oli mahdoton ensiksikin siitä syystä, että
hän ei ollut koskaan ennen nähnyt kreiviä, vaan oli eronnut
sotapalveluksesta kaksi vuotta aikaisemmin kuin kreivi siihen astu; ja
toiseksi siitä syystä, että ratsumies ei koskaan ollut palvellutkaan
ratsuväessä, vaan oli ollut neljä vuotta aivan vähäpätöisenä
junkkarina Bjelevin rykmentissä ja heti vänrikiksi ylettyään eronnut
sotapalveluksesta. Mutta kymmenen vuotta sitten hän oli saanut perinnön
ja tehnyt todellakin matkan Lebedjaniin, juonut siellä korjaustöissä
olevien upseerien kanssa seitsemänsataa ruplaa ja teettänyt itselleen
oranssivärisillä taitteilla koristetun ulaanin puvun, koska hänellä oli
aikomuksena astua ulaaniväkeen. Tuo aikomus mennä ratsuväkeen ja nuo
kolme viikkoa, jotka hän oli elostellut Lebedjanissa upseerien kanssa,
olivat hänen elämänsä onnellisimmat ja valoisimmat muistot ja
niinpä tuo harras aikomus muuttuikin hänen mielikuvituksessaan
todellisuudeksi, niin että hän lopulta itsekin alkoi uskoa palvelleensa
muinoin ratsuväessä; tästä huolimatta hän oli mitä hyväsydämisin ja
rehellisin ihminen.
-- Niin, se joka ei ole palvellut ratsuväessä, se ei voi koskaan
ymmärtää meikäläisiä.
Hän istahti hajareisin tuolille, työnsi alaleukansa eteenpäin ja alkoi
puhua bassoäänellä:
-- Siellä sitä ratsastetaan eskadroonan edessä; hevonen allasi on koko
piru, hyppii ja reutoo kaiken aikaa, niin että on peijakkaan vaikeata
pysyä selässä. Eskadroonan päällikkö tulee tarkastamaan. "Luutnantti",
sanoo hän, "olkaa hyvä ja johtakaa eskadroona perille juhlamarssissa."
Hyvä on, ei muuta kuin käännyt vain ympäri ja huudat isoviiksisille
miehillesi... Voi, hitto soikoon, se oli ihanaa aikaa!
Kreivi palasi saunasta aivan punaisena ja tukka märkänä meni suoraan
numero seitsemään, jossa ratsumies jo istui yöviitta yllä ja piippu
suussa ajatellen ihastuksissaan, mutta myöskin jonkun verran peloissaan
sitä onnea, mikä oli tullut hänen osakseen -- nimittäin että sai asua
samassa huoneessa kuuluisan Turbinin kanssa. "Entäpä" -- tuli hänelle
äkkiä mieleen, -- "jos hän äkkiarvaamatta riisuu minut alastomaksi, vie
ulos kaupungista ja paiskaa lumihankeen... tahi voitelee tökötillä...
tahi yksinkertaisesti... ei, toverina hän ei tee sitä..." lohdutteli
hän itseään.
-- Anna ruokaa Blücherille, Sashka! -- huusi kreivi.
Sashka tuli esille. Hän oli juonut viinaa matkan päälle ja oli melko
juovuksissa.
-- Taaskaan et ole malttanut olla juomatta itseäsi humalaan, lurjus!...
Anna ruokaa Blücherille!
-- Ei sillä hengenhätää ole. Kas kuinka lihava se on! -- vastasi Sashka
silittäen koiraa.
-- Älä siinä lörpöttele! Mene syöttämään.
-- Teistä on pääasia, että koira on kylläinen, mutta kun ihminen ottaa
ryypyn, niin te heti moititte.
-- Saat selkääsi! -- huudahti kreivi semmoisella äänellä, että
ikkunanruudut tärisivät ja ratsumiestä alkoi hieman peloittaa.
-- Kysykäähän, onko Sashka vielä mitään syönyt. No, lyökää vain, jos
koira on teille rakkaampi kuin ihminen, -- puheli Sashka.
Mutta samassa hän sai niin voimakkaan nyrkin-iskun vasten kasvoja että
hän kaatui, löi päänsä seinään ja pakeni nenäänsä pidellen ovesta ulos
käytävään, jossa hän vaipui viljalaarin päälle.
-- Hän on lyönyt hampaani mäsäksi, -- murisi Sashka pyyhkien toisella
kädellään veristä nenäänsä ja silittäen toisella Blücheriä, joka
nuoleskeli itseään, -- hän on lyönyt hampaani mäsäksi, Bljushka, mutta
sittenkin hän on minun kreivini ja minä olen valmis menemään hänen
edestään vaikka tuleen -- tiedä se! Sentähden että hän, näetkö, on
minun kreivini. Tahdotko ruokaa?
Loikoiltuaan jonkun aikaa hän nousi, syötti koiran ja meni sen jälkeen
huoneeseen jo melkein selvänä palvelemaan kreiviänsä ja tarjoamaan
hänelle teetä.
-- Te suorastaan loukkaatte minua, -- puhui ratsumies arasti seisoen
kreivin edessä, joka loikoi hänen vuoteessaan jalat seinää vasten, --
olenhan minäkin vanha sotilas ja toveri, tiedämmä. Miksi te lainaisitte
muilta, minä annan teille mielelläni käytettäväksi parisataa ruplaa.
Minulla ei nyt ole enempää kuin sata, mutta minä saan ihan kohta. Te
loukkaatte minua kreivi!
-- Kiitos, ystäväni, -- sanoi kreivi, joka heti arvasi, millainen suhde
heidän välilleen syntyisi. -- Kiitos, lisäsi hän tarttuen ratsumiestä
olkaan. -- No, siinä tapauksessa lähdemme tietysti tanssiaisiin. Vaan
mitäs me nyt teemme? Kerro mitä kaikkea teillä täällä on. Ketä
kaunottaria? Kuka täällä hurjistelee? Kuka pelaa korttia?
Ratsumies selitti, että tanssiaisissa tulee olemaan suuri joukko
kaunottaria; että suurin elostelija on piiripoliisipäällikkö Kolkow,
joka on valittu uudelleen, mutta hänessä ei ole oikeata husaarin
uljuutta, vaikka hän kyllä muuten on mukava mies; että vaalien aikana
täällä laulelee mustalaiskuoro, jossa Stjoshka on esilaulajana ja että
nykyjään kaikki aatelismarsalkasta alkaen käyvät näitä kuuntelemassa.
-- Ja kyllä täällä kelpo lailla pelataankin, -- kertoi hän. -- Luhnow,
matkustavainen, pelaa rahapeliä ja Iljin, ulaanikornetti, joka asuu
numerossa kahdeksan, pelaa myöskin paljon. Hänen luonaan on peli jo
taas alkanut. Joka ilta siellä pelataan ja minä sanon teille, kreivi,
miten ihastuttava mies tuo Iljin on: se sitten ei ole vähääkään saita,
vaan antaa vaikka viimeisen paitansa.
-- Mennään sitten hänen luokseen. Saamme nähdä, mitä väkeä siellä on,
-- sanoi kreivi.
-- Mennään, mennään! He tulevat hirveän iloisiksi.