1800-luvulla, siihen aikaan jolloin ei vielä ollut rautateitä eikä
viertoteitäkään, ei kaasuvaloa eikä steariinikynttilöitä, ei mataloita
vieterisohvia eikä kiilloittamattomia huonekaluja, ei elähtäneitä,
kakkulanenäisiä nuorukaisia eikä vapaamielisiä, järkeileviä naisia eikä
suloisia kamelianaisia, joita nykyjään on niin paljon, -- tuohon
naiviin aikaan, jolloin Moskovasta Pietariin matkustettiin reessä tahi
vaunuissa, otettiin matkalle kaikkea, mitä kotikeittiö tarjosi,
ajettiin kahdeksan vuorokautta pehmeätä, pölyistä tahi likaista tietä
pitkin ja uskottiin posharski-kotletteihin ja valdailaisiin
rinkeleihin, -- jolloin pitkinä syysiltoina poltettiin talikynttilöitä
kaksikymmen- ja kolmikymmenhenkisessä perhepiirissä, mutta
tanssiaisissa pantiin monihaaraisiin kynttiläjalkoihin vahakynttilät,
jolloin oli tapana asettaa huonekalut symmetrisesti, jolloin meidän
isämme olivat nuoria ei vain siinä suhteessa, että heidän kasvonsa
eivät olleet rypyssä eikä hiuksensa harmaat, vaan he toimeenpanivat
kaksintaisteluja naisten takia ja syöksyivät toisesta päästä huonetta
nostamaan maasta vahingossa tahi tahallaan pudotettuja nenäliinoja,
jolloin meidän äideillämme oli lyhyet miehustat ja hyvin isot hihat ja
perheasiat ratkaistiin arvalla, jolloin viehättävät kamelianaiset
karttoivat päivän valoa, -- noihin vapaamuurarilooshien, martinistien
ja nuorisoliittojen naiviin aikoihin, Miloradovitshien, Davydovien ja
Pushkinien loistoaikoihin -- oli K:n maaseutukaupungissa aateliston
kokous, jossa toimitettiin vaalit.