Tom loisti vielä kerran urosna -- vanhain lemmikki, nuorten kateus.
Hänen nimensä tuli kuolemattomaksi painossakin, sillä kauppalan
sanomalehti ylisti häntä. Ihmisiä löytyi, jotka luulivat hänen kerran
pääsevän presidentiksi, jos hän vaan voi välttää hirsipuun.
Niin kuin tavallista on, niin otti tuo huikenteleva, ajattelematon
maailma nyt Muff Potters'in helmoihinsa, ja hyväili häntä nyt yhtä
paljon, kuin ennen oli haukkunut häntä. Vaan tämmöinen käytös on
maailman kunnia; sentähden on väärin moittia sitä.
Tom'in päivät olivat loistoiset ja iloiset, vaan hänen yönsä olivat
kauhun öitä. Indiani-Joe myrkytti kaikki hänen unensa, aina kostosta
välkkyvillä silmillään. Tuskin niin viehättävää houkutusta löytyi,
joka olisi voinut saada pojan ulos, pimeän tultua. Huck-parka oli
samanlaisessa pelon ja kauhun tilassa, sillä Tom oli kertonut koko
asian asian-ajajalle, iltaa ennen tuota suurta käräjäpäivää, ja Huck
pelkäsi, että hänen osa asiassa tulisi ilmi, vaikka Indiani-Joen pako
oli säästänyt häntä vaivasta todistaa oikeuden edessä. Asianajaja
oli tehnyt lupauksen poikaparalle olla asiasta vaiti, vaan mitäpä se
hyödytti?
Kun Tom'in vaivattu omatunto oli pakoittanut hänet illalla menemään
asian-ajajan luokse ja antaa huulensa, jotka olivat lukitut julmimmalla
ja kauheimmalla valalla, ilmaista tuon hirvittävän salaisuuden, niin
menetti Huck melkein kokonaan luottamuksensa ihmisiin. Tom iloitsi
kyllä jokapäivä siitä että oli puhunut, nähdessänsä Muff Potters'in
kiitollisuuden; vaan joka yö toivoi hän, ett'ei olisi avannut lukkoa
huuliltansa. Puolet aikaa pelkäsi Tom sitä, ett'eivät saisi kiini
Indiani-Joe'a; toiset puolet taas sitä, että hänet saavutettaisiin. Hän
oli vakuutettu siitä, että hän ei kuunaan voisi elää rauhassa, ennen
kuin tuo mies oli kuollut, ja hän nähnyt hänen ruumiinsa.
Palkinnoita oli luvattu; maakunta etsitty ristiin rastiin, vaan
Indiani-Joe'a ei löydetty. Eräs noita kaikki-tietäviä ja peloittavia
kummituksia, eräs salapoliisi, tuli St. Louis'ta, nuuski ympäriinsä,
puisti päätänsä, oli viisaan näköinen, ja onnistuikin tavallansa,
niinkuin nämä herrat tavallisesti onnistuvat. Hän nimittäin pääsi
"jälille." Vaan "jälkiä" ei voi hirttää murhasta, jonkatähden, kun
salapoliisi oli tehnyt tehtävänsä ja matkustanut kotiansa, Tom oli yhtä
pelon-alainen kuin ennenkin.
Pitkät päivät kuluivat vähitellen, jokainen hieman huojentaen hänen
tuskaansa.