Viimein raitistui tuo unelias ilma, ja vieläpä voimallisella tavalla.
Murhajuttua alettiin tutkia oikeuden edessä. Tämä oli nyt yleisenä
puheaineena kaupungissa. Tom ei voinut karttaa sitä. Kun hän vaan
kuuli mainittavan murhasta, niin rupesi hän vapisemaan, sillä hänen
paha oma-tuntonsa ja pelkonsa vakuuttivat häntä melkein siitä, että
nuo puheet, joita hän kuuli, olivat vaan "tiedusteluja;" hän ei
ymmärtänyt, miten hänen epäiltäisiin tietävän jotakin rikoksesta, eikä
hän kumminkaan voinut olla rauhoitettu kaiken tämän puheen keskellä.
Tämä saattoi hänelle alituisen horkan. Hän kutsui Huck'in yksityiselle
paikalle puhelemaan asiasta. Ehkä tämä saattaisi hänelle vähän
huojennusta, kun saisi irroittaa kielensä kantimia hetkiseksi ja jakaa
murheensa kumppanin kanssa, joka oli samassa onnettomuudessa. Paitsi
sitä tahtoi hän visseytyä siitä, että "Huck oli ollut ääneti."
"Huck, oletkos koskaan puhunut jostakin jotakin?"
"Mistä?"
"Sinä tiedät mistä?"
"Oh, luonnollisesti en."
"Et sanaakan?"
"En sanaakan, niin totta kuin elän. Miksi sitä kysyt?"
"Siksi, että olin vähän peloissani?"
"Oho, Tom Sawyer, me emme saisi elää kahta päivää, jos se tulisi ilmi.
Sen _tiedät_."
Tom tunsi itsensä rauhallisemmaksi. Hetkisen kuluttua sanoi hän:
"Huck, eihän sinua kukaan vaan saisi pakoitetuksi puhumaan, sanos?"
"Minua puhumaan? Jos laittavat tuon pirullisen puoliveren minua
hukuttamaan, niin voivat saada minut puhumaan. Muuta keinoa ei löydy."
"Hyvä, aivan hyvä. Minä luulen meidän olevan varmat, niinkauan kuin
olemme ääneti. Vaan vannokaamme vielä kerran. Se on kumminkin varminta."
"Kernaasti minun puolestani."
He vannoivat uudelleen, kauhistavilla menoilla.
"Mitähän ne tarkoittavat tuolla alinomaisella puheellaan. Huck? Minä
olen heidän kuullut puhelevan siitä yhtä ja toista."
"Puheella? Niin, heillä ei ole nyt muuta hampaissa kun Muff Potters,
Muff Potters ja aina vaan Muff Potters. Kun vaan kuulen mainittavan
hänestä, niin lyöpi se kylmän hien koko ruumiilleni ja toivoisin
useinkin voivani pistäytyä vaikka maan alle piiloon."
"Juuri samalla tavalla on laita minunkin kanssani. Minä luulen hänen
olevan kuoleman oman. Eikö sinulla ole välistä sääli häntä?"
"Melkein aina -- melkein aina. Hän ei juuri kelpaa mihinkään; vaan
toiseksi ei hän ole tehnytkään mitään vahingoittaaksensa ketään. Hän
kalastelee vähin, niin että tienauksillaan saapi pienen humalan -- ja
kutjehtii paljon joutilassa; vaan, hyvä Jumala, senhän teemme me kaikki
-- kumminkin useammat meistä -- papit ja muut tuommoiset ihmiset. Vaan
hän on laisensa siivomies -- hän antoi kerran puolet eräästä kalasta
minulle, joka ei ollut kovin suuri yhdellekään, ja hän on auttanut
minua monta kertaa, silloin kuin minulla on ollut huono onni."
"Niin, hän on tehnyt paperileijoja minulle; Huck, ja solminnut onkia
siimaani. Toivoisin voivani auttaa häntä irti."
"Oho! Me emme voi saada häntä irti, Tom. Paitsi sitä, niin siitä ei
olisi mitään hyötyä, sillä he saisivat hänet kumminkin kohta kiini."
"Niin on. Vaan minusta on kauheaa kuulla heidän haukkuvan häntä
myötäänsä, juuri kuin rakki-koirain, kun hän ei kuunaan -- ole tehnyt
sitä."
"Niin minustakin, Tom. Ah, minä olen heidän kuullut sanovan, että hänen
näkönsä on jo semmoinen kuin olisi kaikkein vertähimoavaisin roisto
koko valtakunnassa, ja he kummastelevat sitä, ett'ei häntä ole jo ennen
hirtetty."
"Niin; tuota he puhuvat. Minä olen heidän kuullut sanovan, että jos
hänet päästetään irti, niin 'lynchavat' hänet."
"Sen he tekisivätkin."
Poikain puhe kesti kauan, vaan he saivat aivan vähän lohtua
siitä. Hämärissä olivat he tuon pienen, yksinäisen vanki-huoneen
läheisyydessä, ja toivoivat ehkä jotakin tapahtuvan, joka poistaisi
vaikeukset heidän tieltänsä. Vaan mitään ei tapahtunut; ei enkelit,
eikä muut haltiattaret näyttäneet pitävän mitään tuosta onnettomasta
vangista.
Pojat tekivät mitä olivat tehneet useita kertoja ennenkin -- he menivät
ikkunan taakse ja antoivat kalterin läpi Potters'ille tupakkaa ja
tikkuja. Hän oli alakerrassa, jossa ei ollut vahtia.
Hänen kiitollisuutensa näistä lahjoista oli aina ennen kovin vaivannut
heidän omaatuntoansa -- tällä erällä koski se heihin kovemmin kuin
koskaan ennen. He tunsivat suurimmassa määrässä arkuutensa ja
pelollisuutensa, kun Potter sanoi:
"Te olette olleet hyvin siivot minua kohden, pojat -- paremmat kuin
kukaan muu kaupunkilainen. Ja minä en unhota sitä, sitä en tee. Usein
sanon itselleni näin, 'minä laitoin kaikkein poikain paperi-leijat
ja kapineet, ja näytin heille paraat kalapaikat, ja tein heille
kaikkea mitä voin, ja nyt, kun vanha Muff on pulassa, niin ovat he
kaikki unhottaneet minut, vaan ei Tom, eikä Huck -- _he_ eivät ole
unhottaneet häntä -- sanon minä --, ja _hän_ ei unhota heitä. Hyvä,
pojat, minä olen tehnyt kauhean työn -- humalassa ja hulluna olin mä
silloin kuin se tapahtui, muulla tavalla en voi sitä selittää -- ja
nyt tulen minä siitä rippumaan hirressä, ja se on oikein. Oikein, ja
_parasta_ myöskin, luulen mä; niin toivon kumminkin. Hyvä, älkäämme
puhuko tuosta. Minä en tahdo tehdä _teitä_ surullisiksi; te olette
olleet hyvät minulle. Vaan sen tahdon sanoa _teille_, että jos ette
koskaan juo itseänne humalaan, niin ette kuunaan tule tänne. Asettukaas
vähän länteen päin; noin, se on niin hauska nähdä ystävällisiä muotoja,
kun on näin pahassa pulassa, ja muita ei tule tänne kuin te. Hyviä,
ystävällisiä muotoja -- hyviä, ystävällisiä muotoja. Nouskaas toistenne
olkapäille, että saan koskettaa niitä. Noin. Puistakaamme kättä --
teidän sopii kallerin läpi, minun on liian suuri. Pienet kädet, ja
heikot -- vaan ne ovat kumminkin auttaneet Muff Potters'ia paljon, ja
auttaisivatpa enemmänkin, kuin vaan voisivat'."
Tom meni kotia surkealla tuulella, ja hän näki kauheoita unia koko
tämän yön. Seuraavana ja sen jälkimäisenä päivänä kuleksi hän
raatihuoneen läheisyydessä, hänen mielensä teki astumaan sisään
käräjä-huoneesen, vaan hän hillitsi itseänsä. Huck'in kokemus oli
sama. Kumpikin kartti toisiansa. Kumpikin menivät pois välistä, vaan
sama kauhea lumous toi heidät aina takaisin vähän-ajan päästä. Tom
piti korvansa auki, kun joku vetelehtiä tölppi ulos käräjä-huoneesta,
vaan uutiset olivat säännöllisesti surulliset; ansa vetäytyi vaan
tiukemmalle Potters paran kaulan ympärille. Toisen käräjäpäivän lopulla
kuului puheesta kaupungilla, että Indiani-Joen todistus seisoi varmana,
ja että siitä, minkälaisen tuomion jury julistaisi, ei enää ollut
epäilemistäkään.
Tom oli myöhään ulkona tänä yönä ja meni nukkumaan ikkunasta. Hän oli
ylen liikutetulla mielenalalla. Tuntia kului, ennen kuin hän nukkui.
Seuraavana aamuna tulvaili koko kaupungin väestö raatihuoneelle, sillä
tämä oli se suuri päivä, jona tuomio piti julistettaman. Sekä miehiä
että naisia oli yhtä paljon kuulia-joukossa. Pitkällisen odotuksen
perästä astui jury sisään jo, istui paikoillensa; vähä myöhemmin
tuotiin Potters sisään raudoissa, kalvakkana ja kuihtuneena, ujon ja
toivottoman näköisenä, asetettiin hänet niin, että kaikkein uteliaiden
silmät voivat tuijottaa häneen. Yhtä suuren huomion nosti Indiani-Joen
eloton naama. Vielä vähäinen odotus, tuomari tuli, ja sheriffi julisti
käräjät avatuiksi. Nyt seurasi nuo tavalliset kuiskeet asian-ajajain
kesken ja paperien kokoaminen. Nämä yksityisyydet, ja näistä rippuva
viivykki, vaikuttivat valmistelevan ilman, joka oli täynnä totuutta ja
vetovoimaa.
Nyt kutsuttiin eräs vierasmies sisään, joka todisti, että hän oli
nähnyt Muff Potterin peseytymässä ojan reunalla, varhain samana aamuna
kuin murha tapahtui, ja että hän heti kuin oli nähnyt hänet oli
hiipinyt pois. Vielä joitakuita kysymyksiä, ja yleinen päälle-kantaja
sanoi:
"Epää vieras-mies."
Vanki nosti silmänsä hetkiseksi, vaan antoi niiden taas laskeutua, kun
hänen asian-ajajansa sanoi:
"Minulla ei ole mitään kysyttävää."
Seuraava vierasmies todisti veitsen löydön ruumiin vierestä. Yleinen
päälle kantaja sanoi:
"Epää vieras-mies."
"Minulla ei ole mitään kysyttävää," vastasi Potters'in asian-ajaja.
Kolmas vieras-mies otti valallensa sen, että hän usein oli nähnyt
veitsen Potters'illa.
"Epää vieras-mies."
Potters'in puolustaja ei vastannut tähänkään mitään.
Kuuliain naamat alkoivat osoittaa tyytymättömyyttä. Aikoiko asian-ajaja
heittää puolustettavansa hengen ilmaiseksi, ett'ei koetellutkaan sitä
puolustaa?
Useampia vieraita-miehiä todisti Potters'in epäiltävän käytöksen siinä
tilaisuudessa kuin hänet tuotiin murhapaikalle. He saivat mennä ilman,
että Potters'in puolustaja olisi kuulustellut heitä ristiin.
Pieninkin sitova seikka, joka tapahtui hautausmaalla murha-aamuna,
jonka läsnäolijat niin hyvin muistivat, todistettiin uskottujen
vierasmiesten kautta joita Potters'in puolustaja ei kuullustellut
ristiin yhden yhtä!
Kansa alkoi hälistä kummastuksesta ja tyytymättömyydestä; tuomarin
täytyi muistuttaa heitä siitä. Nyt sanoi päälle-kantaja:
"Niiden todistusten johdosta, jotka nämä vannotetut kansalaiset ovat
tehneet, ja joiden sanakin olisi kyllin, olemme me todistaneet,
epäilemättömällä selvyydellä, että tämä onnetoin, joka seisoo
syytettynä oikeuden edessä, on tehnyt tämän kauhean murhan. Me
lopetamme tähän tutkistelemisemme."
Potters-parka huokasi syvään, peitti kasvonsa käsillänsä, tuuditellen
sinne tänne ruumistansa, samalla kuin tuskallinen hiljaisuus
vallitsi oikeus huoneessa. Moni mies oli liikutettu, ja monen naisen
sääliväisyys antautui ilmi kyynelissä. Syytetyn puolustaja nousi ylös
ja sanoi:
"Korkea oikeus! Muistutuksissamme, tämän tutkinnon alkaessa, annoimme
ymmärtää, aikovamme todistaa, puolustettavamme tehneen tämän kauhean
työn semmoisessa tilassa, josta hän ei voi tulla vastuunalaiseksi,
nimittäin humalan hulluudessa. Me olemme jättäneet tämän mieli-piteen;
me emme tahdo käyttää tätä perustukseksi puolustuksessamme. (Kääntyen
sihteeriin). Käskekää sisään Tuomas Sawyer."
Utelias kummastus näyttäytyi kaikkein salissa olevien naamoilla,
samoin Potters'inkin. Kaikkein silmät kääntyivät nyt uteliaasti
Tom'in puoleen, kun hän astui oikeus pöydän eteen. Poika näytti hyvin
hämmästyneeltä, sillä hän oli peloissansa. Hän sai vannoa.
"Tuomas Sawyer, missä olitte te seitsemästoista päivä Kesäkuuta, noin
puoliyön aikana?"
Tom katsahti Indiani-Joen tylyihin silmiin, ja hänen kielensä tarttui
kurkku-lakeen kiini. Läsnäoliat kuuntelivat niin tarkkaan, ett'eivät
edes uskaltaneet hengittääkään; vaan Tom ei saanut sanaa suustansa.
Vähän ajan kuluttua sai poika toki niin paljon uskallusta, että sai
vastanneeksi niin kovalla äänellä, että likimmäiset kumminkin kuulivat:
"Hautausmaalla!"
"Vähän kovemmalla äänellä, olkaa hyvä. Älkää peljätkö. Te olitte --"
"Hautausmaalla."
Ylen-katseellinen nauru välähti Indiani-Joen muodolla.
"Olitteko te jossain Horse Williams'in haudan läheisyydessä?"
"Olin."
"Puhukaa kovemmalla äänellä. Kuinka lähellä sitä te olitte?"
"Niin lähellä kuin nyt olen teitä."
"Olitteko te piilossa?"
"Olin."
"Missä?"
"Jalavain takana, jotka ovat haudan vieressä."
Indiani-Joe värähti tuskin näkyvästi.
"Itseksennäkö te olitte? Oliko teillä ketään mukananne?"
"Oli. Minä olin mukana --"
"Odottakaa -- odottakaa silmänräpäys. Älkää sanoko kumppaninne nimeä.
Sen saamme kyllä sittenkin tietä. Veittekö te sinne mitään mukananne?"
Tom epäili ja näytti hyvin ujostelevan.
"Sano pois, poikaseni -- älä pelkää. Mitä kannoitte te sinne?"
"Ei muuta kuin yhden -- yhden kissan raadon."
Tirskumista kuului salista, tuomarin piti kieltää.
"Tässä on sen kissan luuranko. Nyt poikani, kertokaa kaikki mitä
tapahtui -- kertokaa omalla tavallanne -- älkääkä peljätkö."
Tom alkoi -- ensin epäillen, vaan kuta enemmän hän kiintyi aineesensa
sitä helpommin valui sanat hänen suustansa; hetkisen kuluttua ei
kuulunut muuta kuin hänen oma äänensä, joka silmä oli kiinitetty
häneen. Avo-suin ja hengittämättä riippuivat kuuliat hänen sanoissansa,
unhottaen ajan, innostuneena kertomuksen julmuudesta. Pingoitus, jossa
heidän liikutetut tunteensa olivat, kohosi korkeimmilleen, kun poika
sanoi:
"Ja kun tohtori löi laudalla, ja Muff Potters kuukertui, juoksi
Indiani-Joe esiin veitsi kädessä --"
Piu! Nuolen nopeudella lensi puoli-veri ikkunaan, pujahti niiden
välitse, jotka olivat tiellä, ja hävisi!