Tom tuli kotia huonolla tuulella, ja ensimäiset sanat, jotka tätinsä
sanoi hänelle näyttivät sen, että hän oli tuonut surunsa huonoille
markkinoille:
"Tom, minun mieleni tekee suomustamaan sinut aivan elävänä."
"Hyvä täti, mitä minä olen tehnyt?"
"Oh, kyllä sinä olet tehnyt tarpeeksi. Tässä juoksen minä Serena
Harper'in luo, ikäänkuin muu vanha hanhi, luullen hänet saavani
uskomaan kaikkea turhaa puhettasi tuosta unesta, vaan, oletkos kuullut
kummempia, hän on saanut kuulla Joe'lta, että sinä olet ollut täällä
ja kuullut kaikki, mitä silloin yöllä puhuttiin. Tom, minä en voi
kuunaan käsittää, mikä mies semmoisesta pojasta tulee, joka voipi tehdä
noin. Minua suututtaa jokseenkin kovasti ajatellessani sitä, että sinä
voit antaa minun mennä Serena Harper'in luo, heidän naurettavaksensa,
sanaakan minulle sanomatta."
Tämä oli uusi puoli asiasta. Sukkeluutensa aamuisilla oli hänestä vaan
hauskaa pilantekoa. Nyt oli se suoraa kelvottomuutta. Hän seisoi alla
päin, eikä tiennyt tässä silmänräpäyksessä mitä hänen piti sanoman;
sitten sanoi hän:
"Hyvä täti soisinpa, ett'en olisi tehnyt sitä -- vaan minä en tullut
ajatelleeksi."
"Voi, hyvä lapsi, sinä et ajattele koskaan. Sinä et ajattele koskaan
muuta kuin omaa etuasi. Sinä kyllä voit ajatella sen, yöllä tulla
Jackson'in saarelta nauramaan meidän surullemme, ja sinä voit ajatella
tuon unen minun kanssani ilveilläksesi; vaan sinä et voi koskaan
ajatella sitä, että sinulla pitäisi olla sääliväisyyttä meidän
kanssamme ja huojentaa surujamme."
"Hyvä täti, minä tiedän, että se oli pahasti tehty, vaan minun
tarkoitukseni ei ollut se. Ei todellakin. Ja paitsi sitä niin en minä
tullut nauramaan surullenne tuona yönä."
"Mitäs vasten sinä tulit?"
"Aikeeni oli ilmoittaa se, että me olimme tallella, emmekä hukkuneet,
jotta te saisitte olla rauhassa."
"Tom, Tom, minä olisin kiitollisin luontokappale koko maailmassa, jos
minä voisin uskoa sen, että sinulla kerrankaan on ollut niin hyvä
ajatus, vaan sinä tiedät, että sinulla ei ollut sitä -- ja _minä_
tiedän sen kanssa, Tom."
"Vaan se on oikein, oikein totta, hyvä täti -- olkoon ett'en kuunaan
voi liikauttaa jäsentänikään, ell'ei se ole totta!"
"Voi, Tom, älä valehtele -- älä tee sitä. Se tekee vaan asiasi tuhatta
hullummaksi."
"Se ei ole valhetta, täti kulta; se on pelkkää totta. Minä tahdoin
estää sinua suremalta -- ainoastaan sen tähden tulin minä."
"Minä antaisin mitä hyvänsä jos minä vaan voisin uskoa sinua -- se
vastaisi hyvän joukon synnistäsi, Tom. Olisimpa melkein iloissani
siitä, että karkasit ja teit niin pahoin. Vaan siinä ei ole järkeä;
sillä miks'et olisi ilmoittanut siitä minulle, lapsi?"
"Sentähden, kun sinä rupesit puhumaan hautaisista, hyvä täti, minulle
juuri silloin pölähti tuo ajatus mieleen, että me tulisimme ja
piiloutuisimme kirkkoon hautaispäivänämme, ja kuinkahan sitte lienee
ollutkin, niin ei ollut minulla sydäntä turmella tätä ajatusta.
Sentähden pistin tuohi-kappaleen taskuuni ja olin hiljaa."
"Minkä tuohi-kappaleen."
"Tuohi-kappaleen, jolle olin kirjoittanut, että me olimme menneet
merirosvoiksi. Toivoisimpa nyt, että olisit herännyt silloin kuin
suutelin sinua -- teenpä sen, todellakin."
Nuo kovat kureet tätin muodossa muuttuivat lempeämmiksi, äkillinen
hellyys ilmautui hänen silmissänsä.
"Suutelitko sinä minua, Tom?"
"Sen tein."
"Oletko varma siitä?"
"Aivan varma, hyvä täti, -- niin varma kuin nyt olen tässä."
"Miksi sinä suutelit minua, Tom?"
"Sentähden kun pidin sinusta. Sinä huokailit unissasi ja tuo säälitti
minua."
Sanat kaikuivat todelta. Vanha rouva ei voinut salata vähäistä
vavistusta äänessään, kun sanoi: "Suutele minua vielä kerran, Tom -- ja
jouduttaudu kouluun, äläkä vaivaa minua enää."
Poika oli tuskin ennättänyt mennä, kuin täti jo jouduttautui
vaatekaappiin ja kaivoi esiin riekaleet siitä nutusta joka oli ollut
Tom'in päällä kun oli merirosvona. Sitten viivähti hän, pitäen sitä
kädessään, ja sanoi itsekseen:
"En, en minä uskalla. Poika-parka -- luulen hän valehteli; vaan se on
niin kaunis, siunattu valhe, niin täynnä lohdutusta. Minä toivon, että
Jumala -- ja _minä_ tiedän, että Jumala antaa hänelle tämän anteeksi,
sillä se ei osottanut mitään muuta kuin sydämen hyvyyttä kuin hän
kertoi tästä minulle. Vaan minä en tahdo ottaa selkoa siitä, jos se oli
valhe tai ei. Minä en tahdo katsoa."
Hän ripusti takin paikoillensa ja viipyi hetkisen miettien sen
vieressä. Kaksi kertaa ojensi hän kätensä uudelleen ottaaksensa
nuttua, ja kaksi kertaa heitti hän sen tekemättä. Vielä kerran uskalsi
hän tehdä sen, vaan vahvisti itseänsä nyt tällä ajatuksella: "Se on
hyvää tarkoittava valhe -- se on hyvää tarkoittava valhe -- minä en
tahdo surra siitä." Niin tarkasteli hän nutun taskut. Silmänräpäystä
myöhemmin luki hän Tom'in tuohi-kappaletta juoksevien kyynelten läpi ja
sanoi:
"Minä voisin nyt antaa pojalle anteeksi, jos olisi tehnyt
miljoonittainkin syntiä."