Noin puolen yön aikana heräsi Joe ja havautti toiset. Ilma oli hikinen
ja painava, ja näytti ennustavan jotakin. Pojat vetäysivät yhteen
ryhmään ja etseivät tulen ystävällistä läheisyyttä, vaikka tuon
liikkumattoman ilman kuollut, painava kuumuus oli tukahuttava. He
istuivat hiljaa, huomaavasti odottaen. Tulen valon ulkopuolella oli
kaikki peitetty yön pimeyteen. Nyt tuli väräjävä valonsäde joka hiukan
valaisi lehdistöä, joitakuita silmänräpäyksiä ja katosi sitten. Vähän
ajan perästä tuli toinen ja kirkkaampi. Ja vielä yksi. Sen jälkeen
ikäänkuin huokasi syvään puitten latvoissa, pojat tunsivat suhajavan
henkäyksen koskettavan kasvojansa, ja kauhistuivat ajatellessaan että
yön peikko oli kulkenut heidän sivuitsensa. Hetkisen äänettömyys
seurasi. Nyt muutti eräs turmiota ennustava salama yön päiväksi ja
ilmasi tarkoin ja selvästi pienimmänkin heinäkorren, joka kasvoi heidän
jalkainsa juuressa. Se ilmasi myöskin kolme kalpeata kauhistunutta
naamaa. Syvä ukonjyrinä kuului nyt pilvistä, joka vähitellen jumisten
ja jylisten kuoli pois kaukaisuuteen. Kylmä tuulen puuska puhalsi nyt
lehdikön läpi, lennättäen höyty-tuhan ympäri tulisijaa. Vielä valasi
eräs kauhea salama koko metsän, jota samassa silmänräpäyksessä seurasi
järäys, joka tuntui halkaisevan puun latvat poikain pään päällä. Pojat
vetäysivät pimeydessä, joka nyt seurasi, peloissansa toisiinsa kiini.
Monjaita suuria vesipisaroita putosi rämisten lehdille.
"Vilppaasti, pojat, telttaan!" huusi Tom.
He juoksivat pois, kompastuivat pimeässä juuriin ja viiniköynnöksiin,
jokainen juosten erihaaralle. Kauhistava tuulen puuska vinkui puitten
välissä, pannen kaikki huokailemaan siinä, jossa se kulki. Huikaisevia
salamoita seurasi toinen toisensa perään, samoin myöskin huumaavia
järäyksiä. Nyt alkoi rankka sade, ja tuo kiihtyvä tuuli painoi sen
virtana pitkin maata. Pojat huutelivat toisiansa, vaan vinkuva
tuuli, ja ukkosenjyrinä himmenti heidän äänensä kokonaan. Viimein
tulivat he yksitellen perille, ja saivat värisevinä, pelonalaisina ja
läpimärkinä kun olivat, turvan teltan alla; itsekussakin heistä liikkui
kiitollisuuden tunteet siitä, että heillä oli kumppani onnettomuudessa.
Vanha purje leimusi, niin ett'eivät voineet puhella siltä, jos
muukin jyrinä olisi sallinut sitä. Myrsky kiihtyi kiihtymistään,
repäsi yhtäkkiä purjeen irti ja vei sen mukanansa. Pojat tarttuivat
toistensa käsiin ja pakenivat, usein kompastuen, suuren tammen
suojaan, joka seisoi joen rannalla. Nyt oli ukon-ilma kovimmallaan.
Lakkaamattomassa, pilvistä välkkyvistä salamoitten valossa näkyi kaikki
alapuolella varjottomalla selvyydellä; notkistuvat puut, aaltoileva
joki, valkoisena kuohusta, ympäri räiskyvä vesi, toisella puolen joen
olevain korkeain kallioin epäselvät hahmo-viivat näkyivät nyt selvään
eteenpäin kiitävien pilvien ja vinoon putoavan sadevaipan läpi. Joka
silmänräpäyksessä vaipui joku jättiläinen taistelussa ja kaatui ruskaen
nuorten puitten joukkoon, ja nuo toinen toistaan seuraavat järähdykset
olivat niin kovat, että korvat menivät lumpeen, ja muutoin sanomattoman
kauhistavat. Myrsky nousi ylimmälleen voimattomalla koetuksella; joka
näytti samalla tahtovan repiä saaren kappaleiksi, polttaa sen, hukuttaa
sen puun latvoihin saakka, viedä sen tuulen mukana ja turmella joka
ainoan elävän olennon sillä. Se oli kauhea yö olla ulkona, kodottomalle
nuorisolle.
Vaan viimein oli taistelu lopussa, ja taisteluvoimat vetäysivät
takaisin, aina heikommilla uhkauksilla ja jyrinällä, ja rauha pääsi
taas valloilleen. Pojat palasivat leiriinsä, jokseenkin pelästyneinä:
vaan he havaitsivat, että heillä oli vielä jotakin, josta he saivat
olla kiitolliset, sillä sen korkean sykomorin, joka oli varjonnut
heidän vuoteitansa, oli lyönyt pilstaksi salamat, ja he eivät olleet
sen alla kun se tapahtui. Kaikki leirissä oli läpimärkänä, tulikin;
sillä he olivat ajattelemattomia nuorukaisia, niinkuin heidän ikäisensä
ainakin, ja he eivät olleet valmistauneet sadetta vastaan. Tässä
oli syytä kyllä tekemään heidät onnettomiksi, koska olivat viluiset
ja läpimärät. He olivat kaunopuheliaat onnettomuudessaan; vaan nyt
huomasivat he, että tuli oli syöpynyt niin syvään sen suuren hirren
alle, jota vasten se oli tehty, että noin kämmenen leveys siitä oli
tullut varjelluksi märkyydeltä. He keräsivät kaatuneitten puitten
alta tikkuja ja kuoria, ja työskentelivät kärsivällisesti niitten
kanssa, kunnes onnistuivat saamaan tulen uudelleen palamaan. Sitten
latelivat he siihen suuria katkottuja oksia, kunnes heillä oli
leimuava tuli, ja tulivat näin vielä iloiselle tuulelle. He kuivasivat
keitetyn sianraajansa ja pitivät pitoja, jonka jälkeen he istuivat
tulen ympärillä ja sekä liioittelivat että jalostuttivat keskiöistä
tapaustansa aamuun saakka, sillä koko lähisyydessä ei löytynyt niin
kuivaa paikkaa, jossa olisi voinut nukkua.
Kun aurinko alkoi hiipiä poikain päälle, valloitti heidät väsymys;
he menivät hietikolle ja heittäysivät siihen nukkumaan. Vähitellen
saivat he siinä kovin kuuman, ja he alkoivat harmissaan valmistella
aamiaistansa. Syötyänsä tunsivat he itsensä kiukkuisiksi ja jäykkä
jäsenisiksi, ja alkoipa sitä paitsi ikäväkin uudelleen vaivata. Tom
havaitsi merkit ja koetti saada kumppaniansa iloisemmalle tuulelle niin
hyvin kun voi. Vaan he eivät olleet millänsäkään kuulista, cirkuksista,
uimisesta, eivätkä muusta. Hän muistutti heitä tuosta suuresta
salaisuudesta ja saikin sillä tavoin esille vähäisen ilonsäteen. Niin
kauan kuin tämä vielä kesti, sai hän heidät vielä innostumaan toiseen
vehkeesen. Se oli, heittää merirosvon virka vähäksi aikaa pois ja
vaihetuksen vuoksi ruveta indianiksi. Tuuma oli toisista hyvä, ja siinä
ei viivytty kauan, ennen kuin he olivat alasti ja rannutetut mustilla
savirannuilla kiireestä kantapäähän saakka, ikäänkuin kolme Zebraa;
luonnollisesti olivat he kaikki pääliköitä; sitten tunkeusivat he läpi
metsän ryntäämään erästä englantilaista uudistaloa.
Vähitellen jakautuvat he kolmeen eri sukukuntaan, jotka olivat riidassa
toistensa kanssa, juoksivat esiin lymypaikasta kauhealla sotahuudolla,
tappoivat ja ottivat päälaki-tukkia eli skalppia toisiltaan
tuhansittain. Tämä oli verinen päivä. Senpätähden se olikin tyydyttävä.
Kun ruokatunti läheni kokoontuivat he leiriin, nälkäisinä ja
tyytyväisinä. Vaan nyt syntyi vaikeus; vihollis-indianit eivät voineet
jakaa suolaa leipää toistensa kanssa, ennen kuin olivat tehneet rauhan,
ja tämä oli aivan mahdotointa ilman, ett'ei rauhan piippua poltettu. He
eivät olleet kuulleet kuunaan käytettävän toista tapaa. Kaksi villeistä
toivoivat melkein, että olisivat pysyneet merirosvoina. Kumminkin oli
tämä ainoa keino, jonkatähden he pyysivät piipun niin iloisesti kuin
voivat, ja vetäsivät siitä savun vuorollansa niinkuin ainakin, kun se
kulki ympäri.
Ja katsos, he olivat iloiset siitä, että olivat ruvenneet villiksi,
sillä he olivat havainneet jotakin; he havaitsivat, että he voivat
tupakoida vähän, kadotettujen veitsien etsintään lähtemättä. He eivät
säikähtäneet niin, että olisivat ruvenneet luulettelemaan itseänsä
sairaaksi. He varovat sen kyllä, ett'eivät kadottaisi näin kaunista
taitoa harjoituksen puutteessa. Ei, he harjoittelivat varovasti
illallisen syötyä, kunnioitettavalla menestyksellä ja viettivät
niinmuodoin iloisen illan. He olivat ylpeämmät ja onnellisemmat tästä
uudesta taidostansa, kuin jos olisivat pieksäneet ja ottaneet tukan
koko tuolta kuudelta sukukunnalta. Me annamme heidän tupakoida, puhella
ja kerskua, kosk'emme tässä silmänräpäyksessä ai'o puhua heistä.