Vähää ennen puolista levisi tuo kauhistava uutinen sähkön nopeudella
ympäri kaupunkia. Tuota silloin vielä aavistamatonta, sähkölankaa ei
tarvittu -- sillä viesti vieri kumminkin aivan yhtä nopeasti kuin
jos sähkölanka olisi ollut. Luonnollisesti antoi opettaja vapauden
oppilailleen iltapäiväksi; koko kaupunki olisi pitänyt sitä kummana,
jos hän ei olisi niin tehnyt. Verinen veitsi oli löydetty juuri
murhatun vierestä ja tämän oli joku tuntenut Muff Potters'in veitseksi
-- niin kerrottiin. Ja vieläpä sanottiin että eräs myöhästynyt
kaupunkilainen oli tavannut Muff Potters'in peseymässä sivu-joen
rannalla noin yhden tai kahden aikana aamuisella, ja että Potters
nähtyänsä hänet oli lähtenyt pakoon -- epäiltäviä kohtia, varsinkin
peseytyminen, joka ei juuri kuulunut Potters'in tapoihin. Sanottiin
myöskin että tätä "murhaajaa" oli jo etsitty ympäri kaupunkia (yleisö
ei juuri pidä pitkiä tutkinnoita, ennenkuin jo tuomio on valmis),
vaan hän oli kadonnut. Ratsastajia oli laitettu joka haaralle, ja
yli-tuomari (sheriffi) oli vakuutettu siitä, että hän saavuttaisi hänet
ennen iltaa.
Koko kaupunki oli matkalla hautausmaalle. Tom'in sydän-suru hävisi, ja
hän liittyi matkueesen, ei sentähden ett'ei hän olisi mieluukkaammin
mennyt mille muulle haaralle hyvänsä, vaan sentähden että kamala ja
selittämätön lumous veti häntä sinne. Tultuaan tälle hirvittävälle
paikalle, pujotteliin hän, pieni kuin oli, ihmisjoukon läpi ja
näki tuon inhoittavan näön. Hänestä tuntui ikäänkuin miehen ikä
olisi kulunut siitä, kuin viimeksi oli ollut tällä paikalla. Joku,
näpisti häntä käsivarteen. Hän kääntyi ympäri ja silmänsä sattui
Huckleberry'yn. He vilkasivat kumpikin ympärillensä arvellen jonkun
havainneen jotakin heidän silmäyksissänsä. Vaan kaikki puhuivat, ja
koko heidän huomionsa oli kiinnitetty tuohon kauheaan näköön edessänsä.
"Miesparka!" "Nuorukaisraukka!" "Tämä on hyvä varoitus kaikille ruumiin
rosvoille!" "Muff Potters tulee kiikkumaan hirressä tästä, jos he vaan
saavat hänet kiini!" Tämä oli yleisesti puheen sisällys, vaan pappi
sanoi: "Tässä nähdään Jumalan rankaiseva käsi."
Yhtäkkiä alkoi Tom vapista kiireestä kantapäähän saakka, sillä hän
sattui viskaamaan silmänsä Indian-Joen elottomille kasvoille. Samalla
alkoi joukko hoippua ja puukkiloida, ja ääniä kuului:
"Tuossa hän on! Tuossa hän on! Hän tulee itse!"
"Kuka? Kuka?" kysyi parikymmentä ääntä.
"Muff Potters!"
"Katsos, hän seisattuu! Olkaa varuillanne, hän kääntyy takaisin!"
"Älkää päästäkö häntä pakoon!"
Ihmiset puun oksilla Tomin pään päällä sanoivat, että hän tahtoi paeta
-- hän näytti vaan epäilevän ja sekautuneen näköiseltä.
"Hävytön uskaliaisuus!" sanoi muuan ympärillä seisojista; "hän tahtoi
tulla tyynesti katselemaan työtänsä -- eikä odottanut tapaavansa
seuraa."
Ihmisjoukko avasi tien yli-tuomarille, joka mahtavan näköisenä tuli
taluttaen Potters'ia. Miesparan muoto näytti laihtuneelta, ja hänen
silmistänsä loisti pelko. Kun hän seisoi murhatun ääressä, vapisi hän
kuin haavanlehti, hän peitti naamansa käsiinsä ja purskahti itkuun.
"Minä en ole tuota tehnyt", nyyhki hän! "en, niin totta kuin olen
tässä, ole tuota tehnyt."
"Kukas sitä on sanonut?" kuului eräs ääni.
Tämä näytti sattuvan. Potters paljasti silmänsä ja katseli ympärilleen
patetisella toivottomuudella. Hän havaitsi Indiani-Joen, ja sanoi:
"Oo, Indian-Joe, sinä lupasit, ett'et koskaan --"
"Onko tämä sinun veitsesi?" kysyi yli-tuomari, näyttäen sitä hänelle.
Potters olisi kaatunut, jos ei joku olisi ottanut vastaan, ja antanut
hänen hiljalleen painua maahan. Sitten sanoi hän:
"Joku sisällinen ääni sanoikin minulle, että jos en kävisi veistä
hakemassa --"
Hän vapisi; sitten viittasi hän voimattomalla kädellään, ikäänkuin että
hän oli voitettu, ja sanoi:
"Kerro, Joe -- kerro koko asia -- ei tässä enää kielto auta mitään."
Huckleberry ja Tom seisoivat katsoa tuiottaen äänetöinnä, kun tuo
kovasydäminen valehtelia lateli selityksen, ja he odottivat joka
silmänräpäys että Jumala, vaikka taivas oli kirkas ja selkeä,
lähettäisi salaman hänen päähänsä, ja kummastelivat kun se niin kauan
viipyi. Ja kun hän vielä lopetettuaan aina edelleen seisoi tervennä ja
raitisna, sammui ja katosi heissä kokonaan tuo kiihtynyt halu rikkomaan
valaansa pelastaaksensa tuota petettyä miesparkaa, sillä se oli aivan
silminnähtävä asia, että tämä rikkoja oli myönyt sielunsa perkeleelle,
jonka tähden tällaisen ihmisen kanssa ei ollut hyvä antautua asioihin.
"Miks'et sinä paennut? Miksi sinä tulit tänne takaisin?" kysyi joku.
"Minä en voinut -- en voinut", vaikeroi Potters. "Minä koettelin paeta,
vaan minusta tuntui, ikäänkuin en pääsisi muualle kuin tänne." Hän
alkoi uudelleen itkeä pursuta.
Indian-Joe todisti, joitakuita minuutia myöhemmin, valan uhalla,
ruumiin tarkastuksessa, yhtä tyynesti kuin ennenkin aivan samalla
tavalla; ja pojat nähdessään, ett'ei salama nytkään taivaasta tullut,
vahvistuivat siinä uskossaan, että Joe oli myönyt itsensä perkeleelle.
Hän oli nyt heidän silmissänsä tullut kaikkein surkuteltavimmaksi
olennoksi, jonka he olivat nähneet, jonka tähden he eivät voineetkaan
kääntää silmiänsä hänestä. Sydämessään päättivät he illoin pitää häntä
silmällä, jos tilaisuus niin myönsi, saadaksensa edes vilaukselta nähdä
hänen julmaa mestariansa.
Indian-Joe oli avullisna nostamassa ruumista kärryille poisvietäväksi;
ja kuiskeita kuului tuosta peljästyneestä joukosta, että haavasta
juoksi verta. Pojat luulivat tämän onnellisen sattumuksen vetävän
epäilykset oikealle haaralle, vaan he pettyivät; sillä useampi kuin
yksi kyläläisistä huomautti:
"Muff Potters ei ollut kolmeakaan jalkaa paikalta tämän tapahtuessa."
Tom'in hirvittävä salaisuus ja arka omatunto häiritsivät tämän jälkeen
enemmän kuin viikonajan hänen untansa öillä, niin että Sid eräänä
aamuna sanoi aamiaista syödessä:
"Tom, sinä heitteleit ja puhut unissasi niin, ett'en minä saa nukkua
yökausiin."
Tom vaaleni ja alkoi katsella alaspäin. "Se on paha merkki", sanoi täti
Polly totisena. "Mitä sinulla on omalla tunnollasi, Tom?"
"Ei tietääkseni mitään." Vaan pojan käsi vapisi niin, että hän läikytti
kahvia kupistansa.
"Ja sinä puhut semmoisia hullutuksia", sanoi Sid. "Toissa yönä huusit
sinä. 'Se on vertä, se on vertä, se juuri on sitä kun se on!' Sinä hoit
sitä useampia kertoja. Ja sinä sanoit: 'Älä nyt minua vaivaa noin --
minä kerron kaikki tyyni.' Kerron mitä? Mitä sinulla on kerrottavaa?"
Maailma musteni Tom'in silmissä. Vaikea on sanoa, mitä nyt olisi
voinut tapahtua, vaan kaikeksi onneksi katosi kaikki suru täti Pollyn
silmistä, ja hän tuli Tom'in avuksi tietämättänsä. Hän sanoi:
"Ooh! Se on tuo hirmuinen murha. Minäkin uneksin siitä melkein joka yö.
Välistä uneksin niinkin kuin itse olisin sen tehnyt."
Mary sanoi, että häntäkin vaivasi samallaiset kelvottomat unet. Sid
näytti tyytyvän tähän selitykseen. Tom meni pois niin sievään kuin
mahdollista, valitti koko seuraavan viikon hammastautia, ja pani
kasvonsa kääryihin joka ilta. Hän ei tiennyt, että Sid vahtasi häntä
joka yö, otti usein pois kääreet, ja sitten nojautuen kyynäspäilleen
kuunteli pitkät ajat kerrassaan, ja pani kääreet sitten paikoilleen.
Tom'in sielun voimat heikkenivät heikkonemistaan, ja hammastaudille,
joka alkoi käydä tukalaksi, annettiin jäähyväiset. Jos Sid'in
todellakin onnistui saada jotakin selvää Tom'in sekaisista puheista,
siitä hän ei puhunut kellenkään, vaan piti sen salassa. Tom'ia
vaivasi kovin se, että hänen koulukumppaninsa eivät tahtoneetkan
heretä tarkastelemasta kuolleita kissoja, koska he aina tällä tavoin
muistuttivat häntä murheistansa. Sid havaitsi, ett'ei Tom ollut enää
kaupungin lääkärinä näissä tarkastuksissa, vaikka hän ennen aina oli
ollut johdattajana niitä uusia vehkeitä vaan tuli esiin, tarkkasi
myöskin, ett'ei Tom koskaan ruvennut vieraaksimieheksi -- ja se
oli kummallista. Sid näki kyllä senkin, että Tom inhosi tällaisia
tarkastuksia ja koetti karttaa niitä kun vaan voi. Sid'ia kummastutti,
vaan hän ei virkkanut mitään. Vähitellen kävivät tarkastukset kumminkin
vanhaksi ja herkesivät niinmuodoin vaivaamasta Tom'in omaatuntoa.
Joka tahi joka toinen päivä meni Tom tänä ikävänä aikana, kun vaan sai
tilaisuutta, tuon pienen kallerilla varustetun vankihuoneen ikkunan
taakse, ja antoi "murhaajalle" niitä pieniä nautinto-aineita, joita
hän voi saada käsiinsä. Vankihuone oli pieni vähäpätöinen tiilistä
suolle rakennettu luola kauppalan ulko-reunassa, jolle ei kustannettu
minkäänlaista vartiaa; sillä siinä oli aivan harvoin asukkaita.
Nämä lahjat rauhoittivat jokseenkin Tom'in omaatuntoa. Kauppalan
asukasten teki hyvin mieli tervaamaan ja höyhenissä ryvettämään
Indian-Joe'a, ja asettamaan häntä kahan-reisin ratsastamaan aidalle
ruumiin-rosvoamisesta, vaan hänen luonteensa oli niin julma, ett'ei
koko kauppalassa löytynyt ketään, joka olisi uskaltanut ruveta
asian edusmieheksi, ja niin se jäi silleen. Hän oli varovasti kyllä
kummallakin kertaa alkanut todistuksensa paininlyönnistä, puhumatta
mitään ruumiin varkaudesta, joka oli tapahtunut sitä ennen; sentähden
pidettiin se parhaana, ett'ei tästä asiasta tällä kertaa puhuttaisi
mitään.