Kalavartion ei onnistunut kertaakaan vangita Big Alekia. Hän kerskui
tällä sekä puhui, ettei antaudu elävänä kenenkään käsiin ja kertoi
kalavartion monista epäonnistuneista yrityksistä ottaa hänet vangiksi!
Mainittiin muun muassa, että kaksi vartiomiestä, jotka olivat
päättäneet saada hänet kiinni, maksoi mitä maksoi, olivat tässä
yrityksessä menettäneet päänsä. Eikä kukaan niin järjestelmällisesti ja
tahallaan rikkonut kalastuslakeja kuin Big Alek.
Häntä kutsuttiin Big Alekiksi jättiläismäisen kokonsa, kuusi jalkaa ja
kolme tuumaa, vuoksi. Hän oli vastaavan leveähartiainen mahtavine
rintoineen ja erittäin voimakkaasti kehittyneine lihaksineen, jotka
olivat kovat kuin teräs. Kalastajien kesken kulki paljon taruja hänen
suunnattomista voimistaan. Hän oli yhtä rohkea ja vallanhimoinen
mieleltään kuin voimakas ruumiiltaan ja sen vuoksi useimmat tunsivatkin
hänet vain nimeltä "kreikkalaisten kuningas". Kalastajien keskuudessa
oli paljon kreikkalaisia ja kaikki he katselivat häntä kunnioituksella
ja tottelivat hänen käskyjään niinkuin oman päällikkönsä. Ja niinkuin
päällikkö hän tappeli heidän puolestaan, suojeli heitä, auttoi heitä
virastojen edessä, kun he joutuivat kiinni ja yhdisti heidät niin, että
hälyytyksen sattuessa he kaikki seisoivat hänen takanaan omasta ja
toistensa puolesta.
Erääseen aikaan kalavartio yhtämittaa koetti saavuttaa hänet, mutta
onnistumatta, niin että lopuksi oltiin pakoitettuja luopumaan koko
ajatuksesta. Kun siis kulki huhu, että hän oli saapunut Beniciaan,
halusin kärsimättömästi nähdä hänet. Ahdistaa häntä en aikonut.
Saavuttuaan hän tavallisella rohkeudellaan ensiksi tuli meidän
luoksemme. Charles Le-Grant ja minä olimme siihen aikaan Carmintelin
päällikkyyden alaisia ja kaikki kolme majailimme "Pohjan Hirvellä"
valmistautuen pienelle retkelle, kun Big Alek astui alukseemme.
Nähtävästi Carmintel tunsi hänet, sillä he tervehtivät toisiaan
kädestä. Minuun ja Charlesiin ei Big Alek kiinnittänyt mitään huomiota.
-- Tulin tänne pariksi kuukaudeksi pyydystämään kaloja, -- sanoi hän
Carmintelille.
Hänen silmänsä välähtivät taisteluun vaativasti hänen puhuessaan ja me
huomasimme, että päällikkömme katse laskeutui hänen edessään.
-- Hyvä on, Alek, -- sanoi Carmintel hiljaa. -- Minä en teitä häiritse.
Menkäämme kajuuttaan ja puhukaamme asiasta siellä -- lisäsi hän.
Kun he olivat menneet kajuuttaan ja sulkeneet oven jälkeensä, vilkutti
Charles minulle merkitsevästi silmää. Mutta minä olin nuorukainen, en
tuntenut ihmisiä enkä heidän tapojaan -- ja en ymmärtänyt siis mitään.
Charles ei koskaan minulle asiasta enempää puhunut, mutta minä tunsin,
että siinä oli jotain vinossa.
Jättäen heidät neuvottelemaan me Charlesin ehdotuksen mukaan
istuuduimme pieneen veneeseen ja sousimme vanhalle höyrylaiva
laiturille, jossa seisoi Big Alekin "arkki". Arkki on laivatalo, ei
erikoisen suuri, mutta hyvin mukava ja yhtä välttämätön Ylälahden
kalastajalle kuin verkko ja veneetkin. Olimme hyvin uteliaita näkemään
Big Alekin arkin, koska olimme kuulleet sen olleen monen tulisen
ottelun näyttämönä ja olevan aivan kuulien repimä.
Me löysimme todellakin kuulien jälkiä (niiden reiät olivat paikatut
puutapeilla ja maalatut), mutta niitä ei ollut niin monta kuin olin
odottanut. Charles huomasi pettymykseni ja hymyili. Lohduttaakseen
minua kertoi hän pitkän jutun vartiomiehistöstä, joka oli lähetetty
ottamaan kiinni Big Alekia hänen uivassa talossaan. Oli päätetty ottaa
hänet kiinni elävänä, mutta jos kävisi välttämättömäksi niin --
kuolleena. Puoli päivää kestäneen ottelun jälkeen kalavartio lähti
matkoihinsa seulaksi ammuttuine veneineen, mukanaan yksi kuollut ja
kolme haavoittunutta. Ja kun he palasivat seuraavana aamuna apuväen
kera, niin löysivät he vain seipäät, joihin arkki oli ollut
kiinnitettynä; uiva talo piileskeli muutamia kuukausia jossakin
tuntemattomilla vesillä.
-- Mutta miksi ei häntä hirtetty murhasta? -- kysyin minä. --
Yhdysvallat ovat epäilemättä kyllin voimakkaita tuomitakseen mokoman
miehen!
-- Hän jättäytyi itse oikeuden käsiin, -- vastasi Charles. -- Hänelle
maksoi viisikymmentätuhatta dollaria tämän jutun voittaminen, jossa
häntä avustivat Valtojen taitavimmat lakimiehet. Jokainen kreikkalainen
kalastaja oli osallisena tämän summan kokoamisessa. Big Alek kokosi
rahaa ikäänkuin veroja kokoova kuningas. Yhdysvallat voivat olla
täysivaltaisia, poikaseni, mutta tosiasiana pysyy, että Big Alek on
Valloissa olevien kreikkalaisten kuningas ja on hänellä omat
alamaisensa ja hallitusalueensa.
-- Kuinka te aiotte menetellä häneen nähden nyt? Hän aikoo laskea
"kiinalaisen siiman".
Charles kohautti olkapäitään.
-- Katsotaan -- sanoi hän arvoituksellisesti. "Kiinalainen siima" on
sen kansan taitavaa valmistetta, josta se on nimensäkin saanut.
Yksinkertainen järjestelmä painoja, korkkisia kannattimia ja tuhansia
koukkuja, jokainen eri rihmasessa, riippuen noin kuuden tuuman tahi
jalan välimatkan päässä toisistaan aivan pohjan yläpuolella.
Huomattavimmat tässä pyydyksessä ovat koukut. Ne ovat ilman syöttejä,
varustettuina eriskummallisilla, hyvin terävillä kärjillä. Nämä koukut
ovat hyvin lähellä toisiaan ja riippuvat tuhansittain juuri pohjan
yläpuolella neljänsadan metrin pituudelta, muodostaen täten syvällä
uiville kaloille läpipääsemättömän esteen. Sampi ui aina syvällä,
kyntäen pohjaa kuin sika ja sitä todella kutsutaankin usein
"sikakalaksi". Tartuttuaan ensimmäiseen koukkuun, johon on koskettanut,
se pelästyksissään hypähtää ja tarttuu puoleen tusinaan samanlaisia.
Silloin alkaa se mielettömästi hyppiä ja temmeltää, ja koukku koukun
jälkeen tunkeutuu sen pehmeään ruumiiseen ja kun niitä on joka taholla,
niin onneton kala ei voi selviytyä, vaan sotkeutuu yhä enemmän, kunnes
kuolee. Ei yksikään sampi voi mennä tämän pyydyksen läpi ja senpävuoksi
tämä keksintö onkin lännessä kielletty, koska se uhkaa hävittää
sukupuuttoon kaikki sammet. Ja me saimme tietää, että juuri tällaisen
"kiinalaisen siiman" aikoi Big Alek laskea aivan avoimesti ja
häikäilemättömästi ivaten lakeja.
Kului useita päiviä Big Alekin käynnistä ja koko ajan Charles ja minä
tarkasti pidimme häntä silmällä. Hän jätti uivine taloineen vanhan
laiturin ja pysähtyi Turnerin veistämön luo. Tiesimme, että tässä
lahdessa oli paljon sampia ja olimme vakuutettuja, että kreikkalaisten
kuningas aikoi ryhtyä työhön juuri täällä. Vesi tuli tähän lahteen
ikäänkuin myllynrännistä, niin että nostaa, laskea ja asettaa
"kiinalaista siimaa" saattoi vain nousu- ja laskuveden välillä. Niinpä
siis minä ja Charles tarkastelimme tätä lahtea seisovan veden aikana
lakkaamatta vanhalta laiturilta käsin.
Neljän päivän kuluttua, loikoessani laiturin pölkyillä auringonsäteiden
kuumasti polttaessa, huomasin veneen lähtevän vastakkaiselta rannalta
ja ohjaavan lahdelle. Otin silmänräpäyksessä kiikarin ja seurasin
veneen kaikkia liikkeitä. Siinä oli kaksi miestä, ja vaikka vene oli
minusta ainakin mailin päässä, tunsin toisen Big Alekiksi, ja ennenkuin
vene palasi rannalle, tulin aivan riittävästi vakuutetuksi siitä, että
miehet laskivat siimaa.
-- Big Alek laski "kiinalaisen siiman" lahdelle Turnerin veistämän luo,
-- sanoi Charles Le-Grant samana päivänä Carmintelille.
Mielipahan ilme vilahti päällikkömme kasvoilla ja hän sanoi ikäänkuin
itsekseen: -- Niinkö? -- virkkamatta mitään enempää.
Charles pidätti kiukkuaan ja palasi huuliaan purren takaisin.
-- Kuuleppas, nuori mies, oletko rohkea, mitä? -- sanoi hän minulle
myöhemmin illalla, kun lopetimme kannen puhdistamisen "Pohjan Hirvellä"
ja valmistauduimme nukkumaan.
Mielenliikutukselta en saanut ääntäkään, saatoin vain nyökäyttää
päätäni.
-- Hyvä on, silloin, -- ja Charlesin silmät loistivat päättäväisyyttä
-- me otamme Big Alekin kahden, minä ja sinä; teemme sen Carmintelin
harmiksi. Suostutko?
-- Se on vaikea yritys, mutta me voimme sen tehdä, -- sanoi hän hetken
vaitiolon jälkeen.
-- Tietysti voimme, -- sanoin minä ihastuneena.
Senjälkeen puristimme me toistemme käsiä ja menimme nukkumaan.
Mutta me olimme ottaneet todellakin vaikean tehtävän. Sitä varten,
että voitaisiin saada mies edesvastuuseen laittomasta kalastuksesta,
oli välttämätöntä tavoittaa hänet pyydystyspaikalta yhdessä
todistuskappaleiden kera -- koukkuineen, kaloineen y.m. Tämä merkitsi
sitä, että meidän täytyi ottaa Big Alek avoimella merellä, missä hän
saattoi nähdä meidän lähestyvän ja ehti valmistaa meille tavanmukaisen
lämpimän vastaanoton, yhden niistä, joista hän oli kuuluisa.
-- Se ei ole vältettävissä, -- sanoi Charles eräänä aamuna. -- Mennä
kylki kylkeen on kyllä vaikeata, mutta se on ainoa, mitä voimme tehdä.
Mennään, poika!
Me olimme kolumbialaisella lohiveneellä, sillä samalla, jolla olimme
olleet kiinalaisia vastassa. Oli lasku- ja nousuveden välinen aika ja
kun menimme vanhalle laiturille, näimme Big Alekin täydessä työssä; hän
kulki pitkin pyydystään ja korjasi kaloja.
-- Vaihtakaamme paikkoja, -- käski Charles, -- ja ohjatkaa häntä kohti
ikäänkuin menisimme veistämölle.
Otin peräsimen ja Charles istuutui keskipenkille asettaen revolverin
viereensä.
-- Jos hän alkaa ampua, -- varoitti Charles, -- painautukaa alas ja
ohjatkaa sieltä, niin että ainoastaan kätenne on näkyvissä.
Nyökäytin päätäni ja tämän jälkeen vallitsi hiljaisuus. Meidän veneemme
lipui hiljalleen eteenpäin, ja Big Alek tuli lähemmäksi ja lähemmäksi.
Me näimme hänet täysin selvästi; hän irroitti innokkaasti sammet ja
heitti ne veneen pohjalle, samalla kuin hänen toverinsa puhdisti koukut
ja heitti ne takaisin veteen. Kun olimme hänestä noin viidensadan jalan
päässä, huusi hän meille:
-- Hei! Te! Mitä haluatte?
-- Jatkakaa ohjaamista ikäänkuin ette olisi kuullut mitään, -- sanoi
Charles.
Seuraavat minuutit olivat hyvin jännittäviä.
Kalastaja seurasi silmillään tarkasti meitä joka hetki lähestyessämme
häntä.
-- Korjatkaa luunne, jos toivotte hyvää itsellenne! -- huudahti hän
yht'äkkiä, ikäänkuin huomaten kenen kanssa oli tekemisissä. -- Jos ette
häviä, niin minä pakoitan teidät pysähtymään.
Hän asetti karbiinin olalleen ja tähtäsi minuun.
-- Menettekö te nyt? -- kysyi hän.
Kuulin, kuinka Charles huoahti pettyneenä.
-- Palatkaamme, -- kuiskasi hän, -- tällä kertaa emme onnistu.
Käänsin peräsimen ja me loittonimme jonkun matkaa. Big Alek piti meitä
silmällä, kunnes olimme ampumamatkan ulkopuolella ja palasi sitten
työhönsä.
-- Parempi olisi, jos jättäisitte Big Alekin rauhaan, -- sanoi
Carmintel melko vihaisesti samana yönä Charlesille.
-- Hän kävi siis teille valittamassa, niinkö? -- sanoi Charles
merkitsevästi.
Carmintel punastui kovin.
-- Jättäkää hänet rauhaan, minä sanon, -- toisti hän. -- Mies on hyvin
vaarallinen ja tietäkää, että hänen kanssaan on laskut lyhyet.
-- Niin, -- vastasi Charles hiljaa. -- Kuulin, että hän maksaa
paremmin, kun jättää hänet rauhaan.
Tämä oli suora haaste Carmintelille ja me näimme hänen
kasvonilmeistään, että isku oli tarkkaan osuttu. Ei ollut kenellekään
salaisuus, että Big Alek oli yhtä halukas lahjomaan kuin tappelemaankin
ja että viime vuosina useampi kuin yksi vartiopäällikkö oli pannut
taskuunsa kalastajien rahoja.
-- Haluatteko sanoa... -- alkoi Carmintel tuimasti.
Mutta Charles keskeytti hänet lyhyesti.
-- En halua sanoa mitään, -- vastasi hän. -- Te kuulitte sanani ja
muuta ei mitään...
Hän kohautti olkapäitään ja päällikkö katsoi vihaisesti häneen, mutta
ei sanonut sanaakaan.
-- Me nähtävästi olemme ryhtyneet mahdottomaan yritykseen, -- sanoi
Charles kerran, kun olimme aamun vaaletessa koettaneet lähestyä Big
Alekia ja joutuneet tulen alle.
Ja tämän jälkeen, monien päivien kuluessa, koettelin tuumia keinoa,
miten kaksi miestä saattaisi ottaa kiinni avoimella merellä kolmannen,
joka hallitsi erinomaisesti karbiinia eikä jättänyt sitä koskaan.
Säännöllisesti, kun vain lasku- ja nousuveden välinen aika tuli,
saattoi nähdä Big Alekin pyydyksellään. Hän työskenteli, turvautumatta
mihinkään viekkauteen, röyhkeästi ja avoimesti keskellä valoisaa
päivää. Erityisesti herätti kiukkuamme se, että jokainen kalastaja
Beniciasta Vallejoon saakka tiesi, että hän ei meitä pelännyt.
Carmintel vaikeutti toimintaamme vielä sillä, että määräsi meidät
pitämään silmällä rautakalan pyydystäjiä San Paulissa ja meille jäi
näinollen hyvin vähän aikaa kreikkalaisten kuninkaan toimille. Mutta
Charlesin vaimo ja lapset asuivat Beniciassa ja me teimme sen
päämajaksemme ja alituisesti palasimme sinne.
-- Minäpä sanon, mitä voimme tehdä, -- sanoin kerran, kun monta viikkoa
oli kulunut tuloksetta. -- Me odotamme seisovaa vettä ja kun Big Alek
koottuaan kalat vie ne rannalle, niin sieppaamme hänen pyydyksensä.
Silloin täytyy hänen kuluttaa aikaa valmistaakseen toisen ja sillä
aikaa tuumimme, kuinka otamme senkin. Vaikka emme voikaan napata häntä
itseään, osaamme kumminkin estää hänet pyydystämästä.
Charles tuumi ja sanoi, että ehdotus ei ollut hullumpi. Me aloimme
odottaa tilaisuutta ja tuskin oli seisova vesi tullut ja Big Alek
koottuaan kalat palannut rannalle, kun läksimme liikkeelle. Tiesimme
pyydyksen paikan rantamerkkien mukaan ja olimme varmat, että löydämme
sen helposti. Alkoi juuri nousuvesi, kun tulimme paikalle, missä meidän
otaksumamme mukaan pyydyksen täytyi olla ja heitimme naarausankkurin.
Laskettuamme sen lyhyeen nuoraan, niin että se juuri tapasi pohjaan,
sousimme sitä hiukan edestakaisin, kunnes se pidätti veneemme
liikkumattomaksi.
-- Kiinni on! -- huudahti Charles. -- Tule tänne ja auta minua
vetämään.
Aloimme kahden kiskoa nuorasta ja ankkuri näyttäytyi pyydyksineen, joka
oli tarttunut kiinni sen yhteen haaraan. Kymmenittäin kuolemaa
tuottavia koukkuja kimalteli silmissämme, kun päästimme irti ankkurin.
Me päätimme viipymättä nostaa pyydyksen ja menimme jo sitä pitkin sen
alkupäähän, kun äkkinäinen isku veneeseen säpsäytti meitä. Katsoimme
ympärillemme, mutta emme huomanneet mitään ja aloitimme työmme
uudelleen. Minuutin kuluttua sattui uusi äkillinen isku ja puusirpaleet
lentelivät Charlesin ja minun kasvoilleni.
-- Tämä, poikaseni, muistuttaa hyvin paljon kiväärinkuulaa, -- sanoi
Charles tuumivasti. -- Big Alek ampuu. Hän käyttää savutonta ruutia, --
päätti hän katsottuaan rannalle, joka oli noin mailin päässä, -- ja
senvuoksi me emme kuule laukausta.
Minäkin katsoin rannalle, mutta en voinut nähdä jälkeäkään Big
Alekista; hän nähtävästi piileskeli pensaikossa ja me olimme hänen
vallassaan. Kolmas kuula iski veteen, kimmahti ylös ja lensi viheltäen
yli päittemme painuen jälleen veteen.
-- Luulen, että meidän täytyy jättää tämä homma, -- sanoi Charles
kylmäverisesti. -- Mitä sinä ajattelet?
Ajattelin samoin ja sanoin, että ei ole syytä sääliä pyydystä. Nostimme
ankkurin ja kohotimme purjeen. Heti lakkasivat kuulat viheltämästä ja
me poistuimme epämiellyttävin tuntein tietäessämme Big Alekin nauravan
tappiotamme.
Ja vielä enemmänkin; kun seuraavana päivänä tarkastimme kalastajien
verkkoja laiturilla, katsoi hän asiakseen nauraa ja ivata meitä koko
kalastajajoukon edessä. Charlesin kasvot mustuivat vihasta, mutta hän
pidättäytyi, sanoen vain istuttavansa Big Alekin loppujen lopuksi
linnaan. Kreikkalaisten kuningas alkoi kerskailla, että koskaan ei
kalavartio ole häntä siepannut eikä sieppaa, ja kalastajat yhtyivät
häneen. He alkoivat tulla levottomiksi ja hetkittäin näytti juttu
saavan vaarallisen käänteen, mutta Big Alek säilytti kuninkaallisen
arvonsa ja rauhoitti heidät.
Carmintel myöskin naureskeli Charlesta, tehden ivallisia huomautuksia,
mutta tämä säilytti kylmäverisyytensä, vaikka salaisesti ilmoitti
minulle aikovansa, maksoi mitä maksoi, ottaa kiinni Big Alekin,
vaikkapa hänen siihen täytyisi käyttää koko jälellä oleva elämänsä.
-- En tiedä, kuinka sen teen, -- sanoi hän, -- mutta niin minä
kumminkin teen, se on yhtä varma kuin että olen Charles Le-Grant, --
aikanaan minä sen keksin, älkää peljätkö.
Ja todellakin, aikanaan hän sen keksikin, vaikkakin meille aivan
odottamattomalla tavalla. Kului enemmän kuin kuukausi, jona aikana me
lakkaamatta risteilimme jokea ja lahtea pitkin sekä poikin, ilman että
meillä oli mahdollisuutta saada vähääkään aikaa pitääksemme silmällä
kuuluisaa kalastajaa "kiinalaisine aitoineen". Kerran jälkeen
puolenpäivän, kun me olimme virka-asioissa Celbyssä, meille aivan
odottamatta sattui suotuisa tilaisuus ajelehtivan aluksen muodossa,
jossa ihmiset olivat merisairaita. Vasta äärimmilleen jännitettyämme
aivojamme me huomasimme, että tämä alus tarjosi meille suotuisan
tilaisuuden. Se oli suuri alus, joka oli joutunut ajelehtimaan
pasaadituulten takia ja senvuoksi, ettei siinä ollut ainoatakaan kunnon
merimiestä.
Celbyn laiturilta me huolettomasti seurasimme sen epäonnistuneita ja
nurinkurisia liikkeitä, joiden tarkoituksena oli saada alus
ankkuroiduksi ja vene lähetetyksi rannalle. Säälittävän näköinen mies
likaisissa, purjekankaisissa vaatteissa läheni meitä veneellä, joka
kovan aallokon vuoksi milloin painui hyvin syvälle, milloin taas kohosi
tavattoman korkealle. Mies heitti meille köyden ja kompuroi veneestä.
Hän heilahti puolelta toiselle ikäänkuin laituri hänen allaan olisi
heilunut ja kertoi meille onnettomuudestaan. Ainoa kokenut, hyvä
merimies, -- mies, josta kaikki riippui, oli sähköteitse kutsuttu
San-Franziskoon ja he koettelivat jatkaa matkaa ilman häntä. Mutta he
olivat voimattomia myrskyn ja San-Paulin lahden leveyden edessä; kaikki
sairaina, kukaan ei tiennyt, mitä olisi tehtävä, ja niin he päättivät
lähettää jonkun maihin etsimään miehen, joka voisi viedä aluksen
Beniciaan, muussa tapauksessa täytyisi heidän jättää se. Emmekö ehkä me
voisi neuvoa miestä, joka veisi aluksen Beniciaan?
Charles katsoi minuun. "Pohjan Hirvi" seisoi tyynessä paikassa. Meillä
ei ollut mitään tekemistä ennen puoliyön vahtipalveluksen alkamista.
Tällä tuulella veisimme aluksen perille parissa, kolmessa tunnissa,
viettäisimme hetken rannalla ja palaisimme iltajunassa tänne.
-- Hyvä on, kapteeni, -- sanoi Charles masentuneelle merenkulkijalle,
joka alakuloisesti hymyili kuullessaan nimityksen.
-- Minä olen vain laivan omistaja, -- selitti hän.
Sousimme hänet alukseen, paljon nopeammin ja paremmin kuin hän oli
rannalle tullut, ja varmistauduimme omin silmin matkustajien
avuttomuudesta. Heitä oli noin tusina, miehiä sekä naisia, ja kaikki
olivat niin sairaita, etteivät jaksaneet edes iloita meidän tulostamme.
Oli kova syrjätuuli ja tuskin oli aluksen omistaja astunut kannelle,
kun hän suistui jaloiltaan ja yhtyi muihin. Heillä ei ollut kenelläkään
voimia liikauttaa kättäkään ja meidän täytyi kahden nostaa ankkuri,
kohottaa purjeet y.m.
Se oli raskasta, vaikka nopeata kulkua. Carquinezin lahti muodosti
riehuvan ryöpyn vaahtoa. Me kiisimme myötätuuleen kokkapuun kohotessa
joskus suoraan ilmaan, joskus taas laskeutuessa syvään vesikuiluun.
Kaksi tai kolme, omistaja mukaan luettuna, virui kannella vavahtaen
joka kerran kun alus heittäytyi päätäpyörryttävällä nopeudella ylös ja
alas. Aika-ajoin heittivät he murheellisia silmäyksiä rannalle. Toiset
loikoivat kajuutan lattialla tyynyjen keskellä. Välistä kuului sieltä
vaikerrusta, mutta suurimman osan aikaa lepäsivät he kuin kuolleet.
Kun meidän eteemme aukeni lahti Turnerin veistämön luona, ohjasi
Charles aluksen sinne, sillä siellä oli tyynempää. Edessämme näkyi
Benicia ja olimme verrattain rauhallisella vedellä, kun äkkiä näimme
edessämme, sillä suunnalla, johon olimme menossa, veneen, joka
hypähteli aallokossa. Oli matalan veden aika. Charles ja minä katsoimme
toisiimme. Ei sanaakaan vaihdettu välillämme, mutta yhtäkkiä alus otti
ihmeellisen suunnan kallistellen puolelta toiselle ja kääntyen sinne
tänne ikäänkuin peräsimessä seisoisi aivan kokematon maamyyrä.
Merimiehelle tarjosi se hauskan näyn. Näytti kuin karannut alus
mielettömästi nelistäisi yli lahden, ajoittain jonkun sitä pidättäessä
ja toivottomasti koettaessa ohjata Beniciaan.
Aluksen omistaja unohti sairautensa ja alkoi rauhattomasti katsella
ympärilleen. Kaukana huomaamamme pilkku kävi yhä selvemmäksi ja
selvemmäksi, ja lopuksi tunsimme me Big Alekin ja hänen toverinsa. He
ivasivat meitä ja tervehtivät meitä sillä halveksimisella, jota
ammattimerimies tuntee aloittelijoita kohtaan, eritoten silloin, kun
alottelija itse saattaa itsensä naurettavaan asemaan.
Me purjehdimme kalastajien sivu ilman minkäänlaista ohjausta. Charles
naurahti nähdessään kasvoillani hämmästyksen ilmeen ja huusi sitten:
-- Tiukkaa purjetta!
Hän heittäytyi koko painollaan peräsimeen ja alus alkoi kuuliaisesti
kääntyä; isopurje lensi humisten toiselle puolelle. Alus kallistui
vesirajaan saakka ja sairaiden matkustajien keskuudesta kuului äänekäs
valitus, kun he lensivät kajuutan lattialle, kaikki yhteen kasaan;
mutta meillä ei ollut aikaa huolehtia heistä.
Alus, suoritettuaan tämän liikkeen, meni jälleen myötätuuleen ja
palautui tasapainoon. Jatkoimme kulkuamme ohjaten suoraan venettä
kohden. Minä näin, kuinka Big Alek hyppäsi yli laidan ja hänen
toverinsa tarttui meidän kokkapuuhumme. Silloin kuului räiske, alus
iski voimakkaasti veneeseen, joka katosi kölimme alle ja särkyi.
-- Nyt ei hänellä ole tilaisuutta tarttua karbiiniin, -- sanoi Charles
hypätessään kajuutan kannelle katsomaan, olisiko Big Alek jossain
meidän perässämme.
Sillä välin tuuli ja meri kiireesti pysähdyttivät kulkumme eteenpäin ja
me aloimme risteillä sille paikalle, missä vene oli. Big Alekin musta
pää ja tummat kasvot näyttäytyivät hyvin läheltä, niin että saattoi
tarttua häneen kiinni. Mitään aavistamatta, vihastuneena kaikesta
siitä, mitä hänen täytyi kärsiä ymmärtämättömien maamoukkien tyhmyyden
takia, vedettiin hänet kannelle. Hän saattoi tuskin vetää henkeään,
sillä hänen oli täytynyt sukeltaa syvälle ja olla kauan veden alla,
jottei olisi joutunut kölimme alle.
Minuutin kuluttua, aluksen omistajan suureksi kummaksi ja kauhuksi,
Charles makasi Big Alekin päällä ja minä autoin häntä sitomaan tämän
köysiin. Omistaja juoksi levottomana ympärillämme pyytäen meitä
selittämään, mitä tämä merkitsi, mutta samalla ryömi Big Alekin toveri
kokkapuuta myöten ja ikäänkuin jotain aavistaen katseli yli etukojun.
Charles sieppasi häntä kauluksesta ja pian lepäsi hänkin Big Alekin
vieressä.
-- Lisää köyttä! -- huudahti Charles ja minä kiiruhdin tuomaan.
Haaksirikon kärsinyt vene ajelehti hitaasti tuulen mukana lyhyen matkan
päässä. Kiristin purjetta ja Charles ohjasi sen luo.
-- Nämä kaksi miestä ovat vanhoja rikollisia, -- selitti hän
suuttuneelle aluksen omistajalle, -- mitä suurimpia kalastus- ja
pyydystyslakien rikkojia. Te näitte, kuinka me sieppasimme heidät itse
teossa ja voitte odottaa, että teidät valtion puolesta pyydetään
oikeuteen todistajaksi.
Sillä aikaa saavuimme veneelle, jonka perässä riippui kappale
repeytynyttä pyydystä. Charles kiskoi sitä neljä-, viisikymmentä jalkaa
kannelle kaloineen, jotka olivat sotkeutuneet koukkuihin, leikkasi
pyydyksen poikki veitsellään ja heitti vangittujen viereen.
-- Kas tässä todistuskappaleet yleisöä varten, -- jatkoi Charles. --
Katsokaa näitä tarkoin, jotta voitte ne tuntea oikeudessa ja mainita
täsmälleen ajan ja paikan, mistä ne otettiin.
Sen jälkeen, enää puolelta toiselle kääntelemättä, ohjasimme
riemukulussa Beniciaan, mukanamme kreikkalaisten kuningas, joka ensi
kertaa oli kalavartion vankina.