San-Franziskon lahti on niin leveä, että myrskyt siinä ovat
merenkulkijoille usein vaarallisemmat kuin valtamerellä
pahimmillaankaan ollen. Lahdessa on kaikkia mahdollisia kaloja
ja senpävuoksi hääriikin siinä alituisesti tavaton paljous
kalastaja-aluksia ja kaikenkarvaisia kalastajia. Kalojen suojelemiseksi
tältä kirjavalta, uivalta asutukselta on julkaistu joukko erinomaisia
lakeja, joiden noudattamista pitää silmällä kalavartio. Kalavartion
tehtävä ei ole helpoimpia, sen historia kertoo tappioistakin ja useampi
kuin yksi vartiomies on saanut tuhonsa tässä vaarallisessa
palveluksessa. On ollut tietysti voittojakin -- luvattomasti
kalastaessaan kalastajat vielä useammin kadottavat yhteenotoissa
tovereitaan. Kaikista hurjimpina kalastajien keskuudessa pidetään
kiinalaisia meriäyriäisten pyydystäjiä. Suuret äyriäislaumat ryömivät
tavallisesti meren pohjaa myöten makeille vesille, palaten taas
takaisin. Käyttäen hyväkseen luodetta ja vuoksea kiinalaiset
pyydystävät äyriäisiä tiheisiin verkkoihin, joista saalis siirtyy
heidän patoihinsa. Tästä ei olisi mitään sanottavaa, ellei verkoissa
olisi liian kapeat silmukat.
Pieninkään äyriäinen, kaikista pienin, juuri syntynyt, ei vielä
neljännes tuumankaan pituinen äyriäispoikanen, ei pääse verkon silmien
läpi. Pedro- ja Paulo-niemien kauniit rannat, joissa äyriäisten
pyydystäjät asuvat, ovat kauhean näköisiä ja hajuisia miljaardien
mätänevien kalojen vuoksi. Kalavartion velvollisuuksiin kuuluu tämän
varkain pyydystämisen, joka uhkaa puhdistaa lahden kokonaan
äyriäisistä, ehkäiseminen.
Ollessani kuusitoista vuotias poikanen olin jo erinomainen merimies ja
tunsin lahden pitkin ja poikin. Senvuoksi määräsi kalansuojeluskomitea
minun veneeni "Pohjan Hirven" vartiopalvelusveneeksi ja minut itseni
valittiin vartiomieheksi. Kun ensin työskentelimme Ylälahdella ja
joissa kreikkalaisten kalastajien joukossa, missä veitset välähtelivät
heti hälyytyksen sattuessa ja jossa miehet antoivat pidättää itsensä
vain nähdessään heihin suuntautuneen revolverin piipun, tervehdimme
ihastuksella määräystä siirtyä Alalahdelle kiinalaisia vastaan.
Meitä oli kuusi miestä kahdessa aluksessa. Välttääksemme epäluuloja
menimme alaspäin pimeän tultua ja laskimme ankkurin vedestä pistävän
niemekkeen luo, jota kutsuttiin Pinolin saareksi. Kun itä alkoi
vaaleta, me nostimme ankkurin ja ohjasimme rantatuuleen pyrkiäksemme
viistoon yli lahden Pedro-niemelle. Aamusumu syveni ja riippui yli
veden, oli mahdoton nähdä mitään, ja me aloimme lämmittää itseämme
kuumalla kahvilla. Samalla täytyi meidän ryhtyä hyvin epäkiitolliseen
työhön, tyhjentämään alustamme vedestä, sillä jollain tuntemattomalla
tavalla oli "Pohjan Hirvi" saanut huomattavan vuodon. Puoli yötä meni
painolastin siirtoon ja sen tarkastukseen. Vesi tunkeutui
ponnisteluistamme huolimatta alukseemme, vaikkakin keskitimme koko
tarmomme sen poisheittämiseen.
Kahvin jälkeen kolme miestä siirtyi toiseen alukseen -- kolumbialaiseen
lohiveneeseen -- jättäen meidät toiset kolme "Pohjan Hirveen". Molemmat
alukset purjehtivat päivännousuun saakka yhdessä. Kun aurinko nousi ja
sen kuumat säteet hajoittivat sumun, aukeni eteemme eloisa kuva
kalanpyydyslaivastosta, joka muodosti puolikuun muotoisen kaaren ja
jonka äärimmäiset päät olivat kolmen mailin päässä toisistaan. Kukin
"dschonka" oli lujasti sidottu puumerkkiin, joka näytti verkon paikan.
Mutta ei ollut mitään ääntä, ei pienintäkään elämän merkkiä kuulunut.
Asema alkoi selvitä. Odottaessaan seisovaa vettä, jolloin saattaisi
nostaa raskaat verkot, makasivat kaikki kiinalaiset aluksissaan. Me
teimme nopeasti suunnitelmamme.
-- Jokainen teistä heittäytyköön eri dschonkaan -- kuiskasi minulle
Le-Grant omasta veneestään. -- Me teemme samalla tavoin, eikä ole
mitään syytä epäillä, ettemme onnistuisi sieppaamaan ainakin kuutta
dschonkaa.
Me erosimme. Minä käänsin "Pohjan Hirven", laskin tuulen alapuolelta
erään dschonkan luo, hellitin isoapurjetta lopettaen vauhdin melkein
kokonaan. Aluksemme lipui niin hiljaa dschonkan perän ohi, että eräs
vartiomiehistämme helposti hypähti veneeseen. Tiukensin isoapurjetta,
kohosin hiukan tuuleen ja aloin pyrkiä toisen dschonkan luo.
Tähän saakka ei ollut kuulunut pienintäkään ääntä, mutta tuskin oli
aluksemme kohdannut seuraavan dschonkan, kun nousi melu. Kuului
läpitunkevia itämaisia huutoja, revolverin laukaus ja melu yltyi.
-- Hullusti kävi. He varoittavat toisia -- sanoi George, toinen
vartiomies, joka seisoi kanssani kannella.
Me olimme juuri laivaston keskuksessa, josta hälyytys leveni
uskomattomalla nopeudella. Dschonkkien kansilla tunkeili puoleksi
heränneitä pukeutumattomia kiinalaisia. Vihaiset merkkihuudot
kajahtelivat yli veden ja jossakin lyötiin hälyytysmerkkiä kiivaasti
merisimpukan kuoreen. Minä näin, kuinka oikealla meistä erään dschonkan
päällikkö löi kirveellä poikki kiinnitysköyden ja ryntäsi auttamaan
miehistöään kohottamaan suurta, karkeatekoista hamppupurjetta. Mutta
vasemmalla, toisessa veneessä, olivat kiinalaiset juuri heränneet ja
kurkistelivat kannelle. Käänsin "Pohjan Hirven", laskin kylki kylkeen
ja George hyppäsi kannelle.
Koko laivasto oli nyt lähtenyt liikkeelle. Purjeiden avuksi lisäsivät
he airot ja kiikkuvat dschonkat alkoivat hajaantua joka suuntaan
lahdelle. Minä olin nyt yksin "Pohjan Hirvellä". Kuumeentapaisesti
etsin tilaisuutta siepatakseni kolmannen dschonkan. Ensimmäisellä
yrityksellä kohtasi minua huono onni. Kun ohjasin merkitsemälleni
dschonkalle, pullistuivat sen purjeet ja se kohosi tuuleen tavattoman
jyrkästi. Se kohosi puoli astetta ylemmäksi "Pohjan Hirveä" ja
kunnioitukseni tähän kömpelön näköiseen alukseen kasvoi. Huomaten
takaa-ajon toivottomaksi hellitin isoapurjetta ja laskin tuulen
alapuolella minusta viistoon seisoviin dschonkoihin, sulkien ne tällä
tavoin hyvin epäedulliseen asemaan.
Seuraava merkitsemäni dschonka kiikkui epävarmana edessäni ja kun aioin
kääntää pois tuulesta lieventääkseni iskua yhteensattuessa, nousikin
dschonka yht'äkkiä tuuleen ja pakeni, likaisten mongoolien päästellessä
villejä huutoja kumartuessaan yli airojensa. Mutta minä olin tätä
odottanutkin. Nousin heti tuuleen, heittäydyin koko painollani
peräsimeen, tein jyrkän käännöksen ja hellitin äkkiä suurta purjetta
lieventääkseni yhteentörmäyksestä koituvaa iskua. Dschonkan oikealla
puolella olevat kaksi airoa katkesivat ja molemmat veneet törmäsivät
rasahtaen yhteen. "Pohjan Hirven" kokkapuu pyyhkäsi ikäänkuin
jättiläiskäsi reiästään dschonkan heikon maston ja repi sen
suurpurjeen.
Tämä otettiin vastaan hurjalla, vimmastuneella kirkunalla. Paksu
kiinalainen, epämiellyttävin, rasvaisin naamoin, päässään keltainen
silkkiliina, otti seipään ja alkoi työntää "Pohjan Hirveä" etemmäksi.
Odotin hetken voidakseni hellittää viistopurjeen ja juuri silloin, kun
"Pohjan Hirvi" alkoi jäädä ja oli dschonkan perän kohdalla, hyppäsin
minä siihen kädessäni kiinnitysnuora, jolla kytkin "Pohjan Hirven"
siihen kiinni. Kiinalainen rasvaisine kasvoineen lähestyi uhkaavasti
minua, mutta minä laskin käteni housujeni takataskulle ja hän pysähtyi.
Minä olin aseeton, mutta kiinalaiset olivat oppineet kunnioittavasti
suhtautumaan amerikkalaisten takataskuihin. Tällä tavoin toivoin
voivani pidättää koko tämän villin joukon sopivan välimatkan päähän
itsestäni.
Käskin kiinalaisen heittää ankkurin, mutta hän vastasi: "en ymmärrä".
Hänen miehensä eivät myöskään olleet ymmärtävinään ja vaikka merkeillä
selvästi ilmaisin heille toivomukseni, kieltäytyivät he ymmärtämästä.
Havaitessani tämän kysymyksen edelleen pohtimisen hyödyttömäksi, menin
itse keulaan ja laskin ankkurin.
-- Nyt neljä teistä menee minun alukseeni -- sanoin jyrkästi näyttäen
samalla sormillani, että neljän oli tultava mukaani, mutta viidennen
jäätävä dschonkaan. "Keltainen liina" epäröi, mutta toistin käskyn
uhkaavasti (paljon uhkaavammin kuin tunsin) ja ohjasin käteni samalla
takataskuun. Se vaikutti "Keltaiseen liinaan" ja synkin katsein muutti
hän kolmen toverinsa kera "Pohjan Hirveen". Päästin kiireesti irti
kiinnitysköyden ja viistopurjetta tiukentamatta ohjasin dschonkalle,
jolla George oli. Täällä oli turvallisempaa, koska meitä oli kaksi ja
Georgella oli sitäpaitsi revolveri, jolla äärimmäisessä tapauksessa
saattoi suojella itseään. Tästä dschonkasta me otimme myöskin neljä
kiinalaista alukseemme, jättäen yhden vartioimaan tavaroita.
Vielä lisäsimme kolmannesta dschonkasta neljä kiinalaista
matkustajiimme. Sillä aikaa toinen vartiovene otti myöskin kaksitoista
vankia ja tuli viereemme kuormitettuna aivan liiaksi. Tilannetta
huononsi vielä se, että vene oli hyvin pieni ja vartiomiehet olivat
puristetut niin kiinni vangittujen väliin, että häiriön sattuessa he
tuskin olisivat olleet tilaisuudessa tekemään mitään.
-- Teidän täytyy auttaa meidät pulasta -- sanoi Le-Grant.
Katsoin omiin vankeihini, jotka tunkeilivat kajuutassa ja kannella.
-- Voin ottaa kolme -- sanoin minä.
-- Ottakaa neljä -- sanoi hän -- ja minä otan itselleni Billin
(kolmannen vartiomiehen). -- Meillä on ahdasta ja tappelun tullen on
jokaista valkoista kohti pari keltaista ja se on ehkä juuri sopiva
suhde.
Vaihto suoritettiin. Toisessa veneessä nostettiin keskipurje ja se
alkoi mennä alas lahtea suunnaten San-Rafaelin vastapäätä oleville
soille. Minä asetin paikoilleen viistopurjeen ja seurasin heitä.
San-Rafael, jossa meidän piti jättää saaliimme viranomaisille, oli
yhteydessä lahden kanssa pitkien, matalien jokien kautta, joita myöten
saattoi kulkea vain nousuvedellä. Oli seisova vesi ja koska kohta
alkaisi lasku, oli kiirehdittävä, jos mieli välttää puolipäiväistä
odotusta.
Rantatuuli alkoi auringon noustessa hiljentyä ja nyt tuuli vain
heikkoina henkäyksinä. Etumaisessa veneessä laskettiin airot ja se
jätti meidät pian kauas taakseen. Muutamia kiinalaisia seisoi kajuutan
oven luona ja kun kumarruin yli puomin korjatakseni purjetta, tunsin,
kuinka joku kosketti housujeni takataskua. Tekeydyin niinkuin en olisi
kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta vilkaistuani "Keltaseen
liinaan" ymmärsin, että hän oli huomannut, ettei taskussani ollutkaan
revolveria, jonka pelko tähän saakka oli pitänyt heitä aisoissa.
Tilanne alkoi käydä vakavaksi, kun sitäpaitsi dschonkkoja pyydystäessä
"Pohjan Hirveen" oli tullut paljon vettä, joka tunkeutui jo kajuuttaan.
Kiinalaiset huomasivat sen ja katsoivat minuun kysyvästi.
-- Niin -- sanoin minä -- te ette halua heittää pois vettä ja me
hukumme kaikki kohta, ymmärrättekö?
Ei, he eivät ymmärtäneet; joka tapauksessa pudistivat he vastaukseksi
päätään, vaikkakin heidän kurttuisilla naamoillaan näkyi levottomuuden
ilme. Kohotin veneen pohjalta muutamia lautoja, otin laatikosta esille
sankoja ja kehoitin merkeillä heitä heittämään vettä pois. Mutta he
nauroivat ryhtymättä mihinkään.
Heidän naurunsa ei miellyttänyt minua. Siinä oli uhkaa, yhdistettynä
pahaan aikomukseen, päättäen heidän synkistä kasvoistaan. "Keltainen
liina" käyttäytyi röyhkeästi siitä lähtien kun huomasi, ettei minulla
ollut revolveria, liikkuen vangin luota toiselle innokkaasti vakuuttaen
heille jotain.
Pidättäen vihani aloin heittää pois vettä. Mutta tuskin olin alkanut,
kun suuri purje täyttyi ja "Pohjan Hirvi" kallistui. Alkoi päivätuuli.
George oli täydellinen "keltanokka" merimieheksi ja minun täytyi
tarttua peräsimeen. Tuuli puhalsi Pedron niemestä ja sen takana
olevilta korkeilta vuorilta ja oli senvuoksi hyvin epätasaista ja
puuskittaista; purjeet joskus pullistuivat, joskus riippuivat
velttoina.
George oli avuttomin ihminen, jonka koskaan olin tavannut. Ollen
yleensä mihinkään sopimaton ja sangen vähän yritteliäs, hänellä oli
sitäpaitsi keuhkotauti ja tiesin, että jos hän ryhtyisi heittämään pois
vettä, voisi hän saada verensyöksyn. Sillä välin vesi yhä lisääntyi ja
minä huomasin, että oli aivan välttämätöntä ryhtyä johonkin. Käskin
vielä kerran kiinalaisten tarttua sankoihin. He nauroivat ilkkuen.
-- Olisi paras, jos ottaisitte revolverin ja pakottaisitte heidät
työhön -- sanoin Georgelle.
Mutta hän pudisti päätään ja antoi liiankin selvästi ymmärtää, että hän
pelkäsi. Kiinalaiset ymmärsivät sen yhtä hyvin kuin minäkin ja heidän
röyhkeytensä kävi sietämättömäksi. Kajuuttaan jääneet vangit särkivät
ruokalaatikoita ja heihin yhtyivät ulkopuolella olevat, jotka
tunkeutuivat sinne sisään ja kaikki yhdessä järjestivät oikean
mässäyksen meidän säilykkeillämme ja leivoksillamme.
-- Mitä tehdään? -- sanoi George hiljaa.
Minussa kiehui voimaton raivo.
-- Jos emme heitä viipymättä aseta aisoihin, niin on myöhäistä tehdä
mitään. Paras, mitä voitte tehdä, on saattaa heidät kuuliaisiksi heti.
Vesi kohosi korkeammalle ja korkeammalle ja puuskat, jotka ennustivat
uuden tuulen tuloa, tulivat yhä kovemmiksi. Tuulenpuuskien välillä
vangit, syöden koko viikoksi varaamiamme ruokavaroja, alkoivat
kokoontua milloin toiselle, milloin toiselle laidalle ja "Pohjan Hirvi"
kiikkui kuin kaukalo. Minun luokseni astui "Keltainen liina" ja,
näyttäen kädellään Pedron niemessä olevaa kyläänsä, antoi minun
ymmärtää, että jos laskisin heidät maihin sinne, he auttaisivat aluksen
tyhjentämisessä vedestä. Tällöin vesi kajuutassa ulottui jo vyötäisiin
saakka ja kaikki siellä olevat vaatteet olivat aivan märkinä.
Kieltäydyin kuitenkin ja näin Georgen kasvoista, että hän oli hyvin
tyytymätön päätökseeni.
-- Jos te ette näytä niille nyrkkiä, ryntäävät ne päällemme ja
heittävät meidät yli laidan -- sanoin minä hänelle. -- Jos haluatte
säilyttää nahkanne, antakaa revolverinne minulle.
-- Kaikista vaarattominta, -- mutisi hän pelkurimaisesti, -- olisi
laskea heidät rannalle. -- Minä en halua mennä pohjaan muutamain
likaisten kiinalaisten vuoksi.
-- Ja minä, minä en halua asettautua likaisten kiinalaisten pilkaksi,
vaikkapa sillä voisinkin estää pohjaan menon, -- vastasin kiivaasti.
-- Senpä vuoksi te hukutatte "Pohjan Hirven" ja meidät kaikki, -- sanoi
hän itkevällä äänellä. -- Ja mitä hyötyä siitä on, sitä en ymmärrä.
-- Jokaisella on oma makunsa, -- vastasin minä.
Hän ei vastannut mitään, mutta minä näin, että hän vapisi. Uhkaavien
kiinalaisten ja lisääntyvän veden vuoksi hän oli suunniltaan kauhusta.
Ja enemmän kuin kiinalaisia ja vettä pelkäsin minä häntä ja sitä, mihin
kauhu saattaisi hänet johtaa. Minä näin, kuinka hän heitti
kärsimättömiä katseita pieneen veneeseen, joka kulki jälestämme
köydessä ja kun tuli sopiva aika, vetäsin sen laidan luo. Huomatessaan
tämän välkkyivät hänen silmänsä toivosta. Mutta ennenkuin hän saattoi
arvata aikomustani, rikoin minä kirveellä veneen heikon pohjan ja vene
täyttyi laitojaan myöten vedellä.
-- Me joko hukumme tai uimme yhdessä, -- sanoin minä. -- Mutta jos
annatte minulle revolverin, niin on "Pohjan Hirvi" vapautettu vedestä
aivan heti.
-- Heitä on paljon enemmän kuin meitä, -- vikisi hän. -- Me emme voita
heitä.
Tunsin kiukkua ja vastenmielisyyttä tuollaista miestä kohtaan ja
käännyin häneen selin.
Etumainen aluksemme oli jo kauan sitten kadonnut näkyvistä pienen
saariryhmän taa, joka tunnettiin nimeltä "Merisaaret" ja sieltä päin ei
siis ollut apua odotettavissa. "Keltainen liina" lähestyi minua
tuttavallisesti veden loiskiessa hänen jaloissaan. Hänen katseensa ei
minua miellyttänyt. Tunsin, että sen hyväntahtoisen hymyn takana, jonka
hän koetti saada naamalleen, piili jotain häijyä. Käskin hänen poistua
edemmäksi ja tein sen niin jyrkästi, että hän totteli.
-- Ja nyt muista paikkasi! -- ärjäsin -- ja älä tule enää likelleni!
-- Mutta minkävuoksi? -- kysyi hän tyytymättömänä. -- Minä halusin vain
sanoa... sanoa... auttaa...
-- Sanoa -- katkasin jyrkästi, sillä tiesin nyt hänen ymmärtäneen
kaikki, mitä tapahtui minun ja Georgen välillä. -- Mitä sanoa? Tehän
ette ymmärrä mitään, ette osaa puhua kieltämme.
Hän ikäänkuin sairaaloisesti myhähti kiristellen hampaitaan.
-- Tietysti... kyllä... minä ymmärrän hyvin. Olen kunniallinen
kiinalainen.
-- Hyvä on -- vastasin minä. -- Te osaatte puhua ja ymmärrätte, ottakaa
siis ja heittäkää veneestä vesi pois. Puhella ehdimme myöhemmin.
Hän pudisti päätään samalla osoittaen olkansa yli tovereitaan.
-- Eivät anna. Hyvin pahoja kiinalaisia, huonoja ihmisiä. Minä
halusin...
-- Pois! -- karjasin minä, sillä huomasin hänen työntävän käden
vyöhönsä ja aikovan hyökätä päälleni.
Hämmästyneenä meni hän takaisin kajuuttaan, nähtävästi neuvottelemaan
toisten kiinalaisten kanssa, kuinka olisi meneteltävä, sillä heti hänen
mentyään kuului sieltä hyvin vilkasta keskustelua. "Pohjan Hirvi"
makasi vedessä hyvin syvällä ja liikkui raskaasti. Kovassa aallokossa
alus ehdottomasti hukkuisi, mutta puuskittainen tuuli oli rannalta päin
ja saattoi lahden pinnan vain hienoon väreeseen.
-- Minusta tuntuu, että teidän olisi paras ohjata rannalle -- sanoi
George äkkiä sellaisella äänensävyllä, että arvasin kauhun saaneen
hänen päättämään jotain.
-- Sitä en tee -- vastasin lyhyesti.
-- Minä käsken teitä niin tekemään! -- sanoi hän koroittaen ääntään.
-- Minä olen saanut määräyksen kulettaa nämä vangit San-Rafaeliin --
vastasin.
Me puhuimme hyvin kuuluvasti ja kiinalaiset, kuultuaan ääntä, tulivat
kajuutasta.
-- Nyt te ohjaatte rannalle!
Sen sanoi George ja minä näin revolverin piipun olevan suunnattuna
itseeni, -- revolverin, jota hän ei uskaltanut pelkuruutensa vuoksi
kohdistaa kiinalaisiin, mutta kyllä minuun!
Tuntui kuin aivoni olisivat yht'äkkiä saaneet häikäisevän valon.
Tilanne ja jokainen sen yksityiskohta oli selvästi edessäni: häpeä
kadottaa vangit, Georgen alhaisuus ja pelkuruus, kohtaus Le-Grantin ja
muiden vartiomiesten kanssa, riittämättömät puolustussyyt. Sitten
muistin, minkälaista vaivaa olin nähnyt saadessani voiton, joka nyt
liukui käsistäni -- liukui hetkellä, jolloin olin siitä aivan varma. Ja
silmieni edessä olivat kiinalaiset kokoontuneina kajuutan oven eteen
iskien toisilleen riemastuksissaan silmää. Ei, niin ei saisi koskaan
tapahtua!
Kohotin nopeasti käteni ja laskin pääni alas. Ensimmäisellä liikkeellä
väistin revolverin suun ja toisella -- väistin pääni kuulalta, joka
viheltäen lensi ohitse. Toisella kädellä tartuin Georgen käteen ja
toisella revolveriin. "Keltainen liina" rosvojoukkoineen syöksyi
eteenpäin. -- Nyt tahi ei koskaan -- ajattelin minä. Jännittäen kaikki
voimani minä äkkiarvaamatta tyrkkäsin Georgen kiinalaisia vastaan
iskien hänet nurin ja temmaten häneltä revolverin. Hän putosi
"Keltaisen liinan" jalkoihin, joka kompastui, ja molemmat pyörivät
vedessä veneen pohjalla. Samassa silmänräpäyksessä uhkasin heitä
revolverillani; villit kalavarkaat laskeutuivat veneen pohjalle ja
alkoivat nöyrästi kumarrella.
Mutta minä huomasin pian, että on suuri ero ihmisten välillä, jotka
ryhtyvät suoranaiseen vastarintaan ja ihmisten, jotka vain
yksinkertaisesti kieltäytyvät tottelemasta ilman mitään muuta. Kun
käskin heitä uudelleen vetäytymään kajuuttaan, he kieltäytyivät.
Uhkasin heitä revolverilla, mutta he istuivat yksipäisesti tylsinä
veneen pohjalla vedessä, haluamatta liikahtaa mihinkään.
Kului neljännes tunti. "Pohjan Hirvi" painui yhä syvemmälle; isopurje
liikehti laiskasti edestakaisin. Mutta Pedron niemen takaa näin vedessä
tumman viivan, joka läheni meitä. Se oli pysyvä tuuli, jota olin niin
kauan odotellut. Kutsuin kiinalaiset ja näytin heille viivan. He
tervehtivät sitä huudoilla. Silloin osoitin minä purjeita ja aluksessa
olevaa vettä ja selitin merkeillä, että kun tuuli saavuttaa purjeen,
niin veneessä olevan veden vuoksi me kaadumme. Mutta he nauroivat
ivallisesti tietäen, että minä voin kääntyä päin tuuleen, jolloin
vältämme haaksirikon.
Mutta minä olin jo päättänyt. Kiristin purjenuoraa, niin että sain sitä
käsiini jalan tahi kaksi ja tukien laidasta jaloillani nojasin
selälläni peräsimeen. Toisella kädellä pitelin purjenuoraa ja toisessa
oli minulla revolveri. Tumma viiva läheni ja kiinalaiset katsoivat
milloin minuun, milloin aseeseen, pelolla, jota he huonosti kykenivät
salamaan. Minun järkeni, tahtoni ja itsepäisyyteni olivat asetetut
heidän tahtoaan ja itsepäisyyttään vastaan ja kysymys oli siitä, kuka
saattoi kauemmin katsella edessä olevaa välttämätöntä kuolemaa
antamatta perään.
Silloin puhalsi tuuli. Purjenuora vetäytyi kitisten tiukalle, purje
pullistui ja "Pohjan Hirvi" alkoi kallistua yhä enemmän ja enemmän.
Oikea laita oli jo veden alla, kajuutan ikkuna peittyi ja vesi alkoi
virrata yli keulakatoksen. Alus kallistui niin nopeasti, että
kiinalaiset alkoivat toinen toisensa jälkeen hyppiä kajuutasta
kannelle; he kaatuilivat, kompastelivat ja tungeksivat oikeanpuoleisten
penkkien luona aivan märkinä, samalla kuin alimmaiset heistä olivat
vaarassa tukehtua veteen.
Tuuli alkoi piristyä ja "Pohjan Hirvi" kallistui yhä enemmän. Tänä
hetkenä arvelin, että vene menisi pohjaan ja minä tiesin, että vielä
yksi sellainen puuska ja me uppoisimme varmasti. Minun tuumiessani,
antaisinko perään tahi en, alkoivat kiinalaiset rukoilla armoa. Minusta
tuntui kuin olisi se ollut miellyttävin ääni, minkä milloinkaan olin
kuullut. Ja silloin, mutta ei ennen, minä hellitin purjetta ja "Pohjan
Hirvi" alkoi hyvin hitaasti kohottautua. Kun se asettautui oikeaan
asentoon, oli siinä niin paljon vettä, että minä epäilin, oliko vene
todella pelastettu.
Mutta kiinalaiset tunkeutuivat ikäänkuin sekapäisinä etukeulaan alkaen
työskennellä sangoilla, lautasilla, hatuilla ja kaikilla, mitä käteen
sattui. Oli miellyttävää ja hauskaa katsella, kuinka vesi aluksesta
lensi yli laidan! Ja kun "Pohjan Hirvi" kohottautui ylpeästi vedestä,
ohjasimme me määräpaikkaamme ja pääsimme viime hetkellä, ennen
laskuveden tuloa, yli savi- ja liitukerroksen jokeen.
Kiinalaisten itsepäisyys oli murrettu ja he tulivat niin kuuliaisiksi,
että ennen San-Rafaeliin tuloamme he, "Keltainen liina" etupäässä,
hoitelivat purjeita täysin käsin. Mitä tulee Georgeen, niin tämä oli
hänen viimeinen matkansa kalavartion mukana. Hänen omien sanojensa
mukaan ei se häntä suurestikaan surettanut. Hän sanoi olevansa täysin
tyytyväinen kirjanpitäjän toimeen maissa ja että se sopi hänelle
paremmin kuin merellä olo. Me olimme samaa mieltä.