Willmar. Fransiska. Osvald (ratsupuvussa).
_Willmar_. Minun täytyy pyytää sinua, rakas Osvald, täksi päiväksi
luopumaan ratsastamisestasi. Meillä on vieraita ja minä jätän sinulle
isännän viran, koska minun on lähteminen erään sairaan luo ja Evelina
on kiinni askareissaan kyökissä. Päivälliseksi tulee ystäväsi, herra
von Lautern, ja tässä esitän sulle toisen rakkaan odottamattoman
vieraan, neito Fransiska Winterin. (Fransiska katselee Osvaldia
lornetilla.) Evelinan pensionikumppani, nuoruuden-ystäväni tytär. Neito
Fransiska -- Osvald Born, holholaiseni.
(Kumarrus.)
_Osvald_. Te tulette, neito, iloisen juhlan viettämiseen osaa ottamaan?
_Fransiska_. Yhdenkö juhlan vaan? Minä olen odottanut useampia,
sillä --
Jumalat yksin
Ei ilmesty koskaan --
Ei ikinään! --
Bacchus jos saapuvi vaan hupapäinen,
Rientävät Amorkin hymyileväinen,
Ylevä Phoiboskin lähenemään.
_Osvald_. Pidättekö Schiller'in sanoja profetallisena totuutena?
_Fransiska_. Minä luotan runoilijoihimme -- sentähden että pidän heitä
rakkaana.
_Osvald_ (vähän ilkkuisesti). Ja koska heitä pidätte rakkaana, osaatte
heidät ulkoa.
_Fransiska_ (kylmäkiskoisesti). Ei sentähden, vaan siitä syystä, että
minulla on hyvä muisti.
(Antaa nenäliinansa pudota).
_Osvald_. Ja kuitenkin on teiltä jotakin unhottunut.
_Fransiska_. Nenäliinani.
(Ilman teeskentelemistä, mutta sievällä luottavaisuudella
astuu hän askelen takaisin, Osvald kumartuu liinaa ottamaan,
jääpi polvelleen ja katsoo häneen.)
_Osvald_ (syrjään). Kaunis on hän.
_Fransiska_. Ettekö tahdo nousta ylös, herra Born?
_Osvald_ (hymyillen). Kohteliaisuuden oikeus salli minun maata
jalkainne juuressa.
_Fransiska_ (hymysuin astuen syrjään). Kohteliaampi työ olisi, jollette
kauemmin minua odotuta.