PEKKA. Ihanko totta? Kuule, nyt on minulla se toinen asia toteutunut,
saako jo ajatella ensimmäistä?
KATRI. Mitä ensimmäistä?
PEKKA. No asuintoveria sinne Palolahden torppaan.
KATRI (leikillä). Ketä sinä olet jo ajatellut asuintoveriksi?
PEKKA. Ketäs muita kuin sinua, Katri.
KATRI. Tokkohan sinä minusta huolisit?
PEKKA. Johan minä sanoin, että sinun kanssasi lähden vaikka autioon
korpeen kiviä ja kantoja vääntämään.
KATRI (liikutettuna). Pekka hyvä, minä kadun entistä pahaa käytöstäni
sinua kohtaan.
PEKKA. Siis se on päätetty. Ja kohta leimuaa onnen valkea omalla
liedellä, jonka ympärillä uurastamme kotoisessa työssä siihen asti kuin
iltarusko valkaisee elämämme ehtoota. Tosin on siellä viljelemätöntä
pelto, ja sitkeässä lienee leipä juuren alla, mutta siitä emme
hämmästy, kun on neljä tervettä kättä työn tekoon. Eikö niin Katri?
KATRI. Aivan niin, Pekka.
Esirippu alas.