KIVIAHO (yksin). Mitähän tällä elämällä nyt enää lienee virkaa
torpallisena tai torpattomana. Joutaviin selkkauksiin olen takertunut
minäkin, vanha mies.
NIEMINEN (tulee). Päivää, Kiviaho! Joko aiot kuulutuksille pappilaan
mennä, vai mitä varten näille maille astelemaan läksit?
KIVIAHO. Mitäs se isäntä nyt joutavia vanhasta miehestä leikkiä
laskettelee.
NIEMINEN. Mitäs joutavaa se olisi. Vanhanahan elämää jatkettaman pitää.
KIVIAHO. Minä läksin kysymään, uudistaisitteko te vielä niitä
torpankirjoja. Sattui johtumaan mieleeni, että vuokra-aika on jo umpeen
kulunut.
NIEMINEN. Kaikki ihmisethän tänä päivänä puhuvat torpista ja
torpankirjoista.
KIVIAHO. Onko ollut muitakin samalla asialla?
NIEMINEN. Oli täällä äsken Saarimäki teidän loukolta, ja olihan niitä
muitakin.
KIVIAHO. Oliko Liisakin samaan aikaan täällä?
NIEMINEN. Oli sekin.
KIVIAHO (itseks.). Jopa aavistan, että tässä todellakin ovat vehkeilyt
käymässä. En olisi uskonut Liisankin olevan osallisena sellaisessa.
(Ääneen.) Mitäs on isäntä tuumannut sen torpan suhteen?
NIEMINEN. Ettäkö sinäkin olisit halunnut viljellä vielä sitä kontua?
KIVIAHO. Olisiko se ihme, etten omia vaivannäköjäni raaskisi jättää.
Isäntä hyvin tietää, että siinä kaksikymmentäviisi vuotta sitte oli
ainoastaan autio korpi. Se on minun ja vaimovainajani ansiota, että
siinä nyt on viljeltyjä ja perattuja maita. Ja onhan siitä isäntäkin
hyötynyt, jos minäkin.
NIEMINEN. Kyllä sinä hyvin olet torpan hoitanut ja vuokran
säännöllisesti maksanut. Mutta minä luulin, että aiot hyljätä koko
konnun pitämisen, kun et ennemmin ole käynyt kirjoja uusimassa, ja kun
olit ajanut Liisankin, nuoremman työntekijän, pois. Minä senvuoksi
äsken lupasin torppasi toiselle miehelle.
KIVIAHO. Mutta isäntä, ettehän tietysti totta puhu, vaan tahdotte
narrata.
NIEMINEN. Kyllä se on aivan totta. Kirjat tehtiin äsken kahden
todistajan läsnäollessa.
KIVIAHO. Aiotteko siis ajaa minut pois?
NIEMINEN. Säälittää minua kyllä, vaan minkäs sille enää taitaa.
KIVIAHO. Mutta minä en lähde torpastani kenenkään käskyllä. Valitan
asiasta vaikka keisariin (menee.)
NIMISMIES (tulee). Onko torpparille nuhteita annettu, koska vihoissaan
näkyi talosta lähtevän.
NIEMINEN. Ei, vaan taisi suuttua, kun vuokra-ajan loputtua en hänelle
uudistanut torpankirjoja.
NIMISMIES. Vai niin. Tehän kuulutte hänen tilalleen ottaneen jo toisen
torpparin.
NIEMINEN. Jo tänään tehtiin kirjat.
NIMISMIES. Ja uusi torpparinne Hakala antoi teille hinnaksi 800 markkaa
20 markan seteleissä, eikö niin?
NIEMINEN. Mistä te sen tiedätte?
NIMISMIES. Todistajat kertoivat. Siis nämä asianhaarat vielä
vahvistavat syntynyttä epäluuloa. Sanokaa minulle, onko Hakala vielä
täällä, vai onko hän jo ehtinyt mennä?
NIEMINEN. Kyllä hän on jo mennyt. Mutta mitä tahdotte hänestä?
NIMISMIES. Aion toimittaa hänet vähäksi aikaa kruunun huostaan.
Pönttösen kauppamieheltä on toissa yönä varastettu rahoja 800 markkaa,
ja Hakala, joka niinä aikoina oli oleskellut Pönttösessä, on kaikista
merkeistä päättäen ne ottanut.
NIEMINEN. Tämäpä juttu oli! Ja minäkin olen tullut petetyksi sen miehen
kautta.
NIMISMIES. Niin, kyllä minun täytyy vaatia Hakalan antamia rahoja
haltuuni siksi kun asia tulee täysin selvitetyksi.
NIEMINEN. Tietysti minä ne annan. (Antaa rahat. Nimismies tarkastaa
niitä.)
KATRI (tulee, ja hänen jälessään Pekka. Its.). Mitä ihmettä tuo Pekka
yhäti minun jälestäni juoksee kirjoinensa. Luulisi vähemmälläkin
uskovan.
PEKKA (itseks.). Kas, nimismies täällä! Mitähän jos näyttäisin hänelle
tätä passia.
NIMISMIES. Aivan nämät ovat samallaisia rahoja kuin ne mitkä Pönttönen
kertoi hävinneen. Näyttää siltä, että Hakala on nämät varastanut.
KATRI (itseks.). Mitä! Hakalako varastanut rahoja!
PEKKA (itseks.). Vai sillä tavalla se Kiviahon rustholli hankittiin?
NIEMINEN (Nimismiehelle). Kuka olisi uskonut miehestä sellaista.
NIMISMIES. Kyllä näkyy olevan heittiöitä yhtä jos toistakin lajia.
Olen ajanut takaa myös erästä Limberg nimistä kuleksivaa petkuttajata,
joka salomaan tietämättömiltä ihmisiltä narrailee rahoja myymällä muka
passeja Austraaliaan. Eikö liene sattunut täälläpäin liikkumaan?
PEKKA (itseks.). Voi turkasen tupakka, minkä kepposen teki mies!
KATRI. Eikö tuo meidän Pekka jotakin tietäne miehestä, sillä näkyy
hänellä vieläkin olevan kädessään paperilappu, jota sanoo Austraalian
passiksi.
PEKKA (Katrille). Mitä tuostakin piti kaikille ilmoittaa, kielikello.
NIMISMIES. Minä vaadin, että Pekka antaa minulle paperinsa nähtäväksi
ja ilmoittaa, jos tietää jotakin mainitusta miehestä.
PEKKA (antaa vastahakoisesti paperin). Kyllä täällä kävi tänä päivänä
eräs herrasmies, joka sanoi olevansa Austraalian keisarikunnasta
kotoisin. Uskoimme hänen koreata puhettaan ja päätimme mennä
Austraaliaan, koska ei täälläkään satuttu saamaan torpanmaata.
NIMISMIES. Tämän tytön kanssako sinä aioit lähteä?
PEKKA. Eihän tämä Katri ruvennut suostumaan, mutta Saarimäen Juho
Kiviahon Liisan kanssa lunasti passin.
NIEMINEN. Vai aikoi Saarimäki ja Kiviahon Liisakin. Mutta miksi juuri
yhdessä?
PEKKA. No kun yhtä leipää aiotaan syömään ruveta, niin kai samaa
matkaakin kuljettaisiin.
NIMISMIES. Kylläpä näkyy, että se kuleksija on aika lailla petkuttanut,
mutta nyt pitää lähteä se köysiin panemaan.
NIEMINEN. Mutta eikö nimismies kulkiessaan ole sattunut näkemään
tukkiherra Pölkkyliiniä? Hänen pitäisi saapua tänne rahojen kanssa
päättämään metsänkauppoja.
NIMISMIES. Tuskin tuleekaan, sillä hänen liikkeensä on nyt heikolla
pohjalla. Eilispäivänä kuuluu jättäneen oikeudelle konkurssihakemuksen.
NIEMINEN. En olisi uskonut aikoja niin huonoiksi.
NIMISMIES. Kyllä se niin on, että maamiehen ei auta muu kuin kahta
lujemmin kiintyä maan kamaraan, ja jos ei jaksa itse muokata ja
viljellä, niin antakoon turvetta toiselle, jolla on halua ja voimia
maatyöhön. Vaikka koko maailma muuten olisi konkurssitilassa, niin maa
antaa kuitenkin jokavuotiset antimensa, joskin toiste niukemmin, niin
toiste sitä runsaammin. (Menee.)
PEKKA. Eikö siis isäntä teekään metsänkauppoja?
NIEMINEN. Ei siitä nykyisin mitään taida tulla. — No vieläkö sinulla
olisi halua pyrkiä torpanmieheksi?
PEKKA. Kyllä minä niin olen ajatellut, että parempi olisi uurastaa
omilla mailla kuin mennä etsimään tuntemattomia aarteita.
NIEMINEN. No saat sen Palolaliden autiotorpan edullisilla ehdoilla.
PEKKA. Kiitoksia, isäntä!
NIEMINEN. Teemme vaikka huomenna välikirjat. Tänään minun täytyi' vielä
kiiruhtaa Saarimäen ja Kiviahon torpille. (Menee.)
PEKKA. Tämmöistä on tämä maailman myllerrys, kieroa ja konstillista.
Petti kuin peijakas se Austraalian herra. Niin meni minun vaivalla
ansaitut rahani kuin Kankkulan kaivoon.
KATRI (leikillisesti). Mutta nimismieshän sinulle petoksen teki, kun
otti pois Austraalian passin. Milläs nyt pääset luvattuun maahan.
PEKKA. Elä ilvehdi, Katri, tänä petturien ja narrien päivänä!
KATRI. Kiitä onneasi, ettet enemmältä joutunut narrina juoksemaan.
PEKKA. Välittäisitkö sinä siitä, Katri?