LIISA (keskeyttäen). Ovat tuulesta temmattuja. Leenakin hyvin tietää,
että Hakala on turhaan odottanut ystävyyttäni, tai oikeammin sanoen
isäni kontua, päästäksensä tänne isännäksi.
SAARIMÄKI. Sillä tavallako asiat ovatkin?
LIISA. Isäni ei siitä mitään tietänyt, eikä havainnut sitäkään, että
Hakala monet yöt kävi vaanimassa huoneeni oven takana. Jos en olisi
ollut kyllin älykäs suojelemaan itseäni, niin olisin isäni silmäin
edessä saanut menetellä miten hyvänsä.
SAARIMÄKI. Etkö ole isällesi mitään kertonut?
LIISA. En minä sellaista viitsi ruveta hänelle juttelemaan. Harvoinhan
naiset mieshenkilöille omista asioistansa haastavat.
SAARIMÄKI. Eivätkö yhdellekään mieshenkilölle?
LIISA. No enhän minä kaikkia naisia tiedä.
SAARIMÄKI. Mutta itsesi tiedät. Juttelithan sinä minulle.
LIISA. Niin — sinulle.
SAARIMÄKI. Enkös minä olekaan mieshenkilö mielestäsi?
LIISA. Kaspa vaan kun olet lystikäs! Mutta entäs jos olisi pahin asia
kertomatta?
SAARIMÄKI. Sitä en usko.
LIISA. Minkätähden et?
SAARIMÄKI. Sen vuoksi, että sinulla ei ole mitään pahempaa kerrottavaa.
LIISA. Ei olekaan. En minä tahdo sinua narrata.
SAARIMÄKI. Niin minäkin ajattelen. (Sieppaa Liisan polvelleen.) Mehän
aiomme yhdessä maailman tanteria taivaltaa, niin ei meillä ole mitään
salattavaa toisiltamme. — Ajatteles että meillä on kohta oma mökki
päiväpaisteisella mäkirinteellä. Siellä hommaa ja häärää tuommoinen
sievä emäntä, ja onpa ehkä hepo tallissa ja oma lehmä navetassa.
KIVIAHO (tulee pirttiin). Mitä tämä merkitsee? Ja sinäkin Liisa haet
lymypaikkoja tuommoisille vehkeilyille. Minä olen sinua jo kauan
turhaan etsinyt.
SAARIMÄKI. Ei hae lymypaikkoja Liisa, enkä minäkään piilosilla kulje.
Ihan olemme rehellisesti aikoneet mennä naimisiin, ja pyydämme teidän
suostumustanne.
KIVIAHO. Mutta minä en koskaan siihen suostu. Tämmöisistä vehkeilyistä
pitää tulla kerrassaan loppu.
LIISA. Mutta isä, mitä te oikeastaan ajattelette?
LEENA (on raottanut ovea ja huomattuaan Kiviahon, käy sisään). Jopa
vihdoin on isäntä saapunut. Nyt kai uskaltanee sisällekin tulla.
KIVIAHO (Leenalle). No johan toki Leenakin on tullut. Minä olen saanut
kauan odottaa. (Oikaisee selkäänsä.) Voih, kun noita harteita yhä
pakottaa! Auttaisikohan nyt hierominen vai kuppaaminen?
LEENA. Ehkä koetetaan molempia. Tullee kai vähemmälläkin harteet
kipeiksi, saatikka tuommoisen joukon keskellä. Jo minä olen monta
kertaa sanonut, että on sillä Kiviaholla kärsimistä, kun kaikki kylän
heittiöt pyrkivät hänen asunnolleen rauhattomuutta tekemään. Tässä
äsken tulin jo tänne isännän käskyn mukaan, mutta nuo koirankuonolaiset
ajoivat minut ulos paljaan taivaan alle. (Nyyhkien.) Semmoistahan
se on, kun ihminen joutuu näin köyhäksi ja halvaksi syntiseksi kuin
minäkin olen.
KIVIAHO. Kuka sellaista on uskaltanut tehdä minun kotonani? Olisiko
Liisa?
LEENA. Saarimäkihän se sellainen. Rehentelee toisen asunnossa. Vai
aikoneeko tähän haltijaksi kohota, koska jo alkaa isännän mahtia
näyttää.
SAARIMÄKI. Se on totta, että ajoin äsken Leenan ulos. Mutta Kiviaho ei
sitä pahaksi panne, sillä puolustin tyttärenne kunniaa ilkeäsisuista
parjaajaa vastaan.
LEENA. Sinäkö olisit Kiviahon tyttären kunnian puolustusniekka!
Katsokoon vaan Kiviaho tytärtään, ettei joudu häpeään sellaisten
puolustajoitten tähden.
LIISA. Eiköhän olisi parasta, että Leena jättäisi minun kunniastani
huolehtimisen sikseen.
SAARIMÄKI. Ja te Kiviaho, elkää pahaksi panko, jos minäkin syrjäisenä
sanon teille muutaman sanan. Te pidätte kotirauhasta, ettekä
suvaitse riitaa talossanne. Mutta tuollaisia maineen pahentajoita ja
valhekielisiä juorukelloja te suositte ja suojelette. Katsokaa, ettei
siitä johdu ikävyyksiä omaan huoneeseenne.
LEENA. Itse olet valhekielinen konstinnäyttäjä, ja vielä tulet
muita neuvomaan, mokomakin maitoparta ja piimäsuu kapustan nuolija.
(Surkutellen.) Voi sinua syntisparka, kuinka osaat haukkua. Kiviahokin,
vanha mies, sallii tuollaisten husaarien häväistä rehellisiä ihmisiä.
KIVIAHO. Sinä tiedät, Saarimäki, ettei sinulla ole mitään tekemistä
täällä. Ja kun ajattelet kieroja aikeitasi minua kohtaan, niin et
viitsisi tulla kasvojasi näyttämään, vielä vähemmin minua neuvomaan.
Jos olisin nuorempi mies, niin näyttäisin sinulle, mistä on viisi
hirttä poikki, niinkuin olit äsken tehnyt Leenalle.
LEENA. Siinä sen nyt kuulit oikein isännän suusta!
SAARIMÄKI. Mutta Kiviaho, minä en tahdo olla loukkauksena teille enkä
muille tämän talon asukkaille. Kyllä minä lähden ilman riidatta.
(Aikoo lähteä.)
LIISA. Elä mene, Juho, on minullakin vähän sanomista. Te isä tahdotte
ajaa Juhon ovesta ulos, ja te tiedätte, että hän on minun parhain
ystäväni, jolle kerran olen ijäistä uskollisuutta vannova. Te tahdotte
siis samalla hyljätä minutkin. Nähtävästi olisitte tyytyväinen erään
vieraan ja vanhemman hoitoon, jossa tapauksessa minä olisin liikaa.
On siis parempi, että minä aikanansa lähden. Hyvästi, isä! (Menee
Saarimäen kanssa.)
KIVIAHO. Mitä! Mikä tuolla puheella oli tarkoituksena? Aikoiko Liisa
lähteä pois, vai mitä tämä tietää?
LEENA. Ei se uhkaus taida kovin vaarallista olla. Kyllä routa porsaan
kotiin ajaa.
KIVIAHO (aukaisee oven). Liisa, elä mene, Liisa!
Esirippu alas.