SAARIMÄKI. Kyllä tuollaisen suun saa vähemmälläkin vaivalla tukituksi.
(Leenalle.) Ulos, suunsoittaja, tuossa on ovi! (Ajaa ulos.) Ja tuossa
on sarvipussisi. Nyt ei sitä täällä tarvita.
LIISA. En minä ymmärrä, mikä tuolle akalle on tullut. Se käy yhä
hävittömämmäksi mitä paremmin isä on sitä kestittänyt,
SAARIMÄKI. Mutta minä ymmärrän. Etkö ala uskoa, mitä sillä on mielessä?
LIISA. Ihanko todellakin se aikoo saada narratuksi vanhan isäni
päästäkseen tähän emännäksi? Minun on vaikea uskoa, että isäni
sellaista ajatteleisi, ja kumminkin pelkään.
SAARIMÄKI. Pelkään minäkin. Tiedäthän, että isäsi on muutamissa
suhteissa hieman yksinkertainen, vaikka perin rehellinen ja uuttera
työntekijä. Ei tiedä, vaikka Leena saisi hänen ajatuksensa sotketuksi.
LIISA. Sitte täällä elämä alkaisi, jos isä menisi naimisiin tuon
kanssa. Minä en silloin tulisi viikkoakaan kotona toimeen. Mihinkä
silloin joutuisin?
SAARIMÄKI. Elä ole pahoillasi. Ehkä me löydämme jonkun kolkan
asuaksemme ja myös maan turvetta kuokkiaksemme. Olen puhunut Niemisen
kanssa, että hän antaisi minulle Takakorven maan viljeltäväksi. Kun
saamme sen kohtuullista vuokraa vastaan ja oikeudella viljellä kolme-
tai neljäkymmentä vuotta, niin voimme iloisella mielellä voimiamme
uhrata uudismökin hyväksi.
LIISA. Mutta kuinka sitte käy, jos ei Nieminen suostu?
SAARIMÄKI. Suostuu kyllä. Onhan hän jo puoleksi luvannut.
LIISA. Säälittäisi minua jättää isän koti ja kontu. Tässä olisi
asumista kyllä, ja työmiestä tarvittaisiin. Ja niinhän olen aina
toivonut, että sinä tulisit meille taloudesta huolta pitämään, jotta
kivulloinen isäni saisi levollisemmin viettää vanhuutensa päiviä. Mutta
nyt näyttää se ajatus mahdottomalta.
SAARIMÄKI. Mahdotonta se on siinä tapauksessa, jos isäsi Leenan tähän
emännäksi ottaa.
LIISA. Surkuttelen isä parkaani, jos hän todellakin semmoista
ajattelee. Hänelle tulisi paljon kärsimyksiä, ja pian kai olisi
molemmilla tie edessä ja keppi kädessä.
SAARIMÄKI. Se voi olla hyvin mahdollista.
LIISA. Kyllä se niin kävisi, jos sellainen kuin Leena tulisi tänne
talouden hoitajaksi. Eihän isässäkään ole enää työntekijää niinkuin
ennen. Minä en ymmärrä, kuinka saisin sen estetyksi.
SAARIMÄKI. Vaikeata ja ilkeätäkin olisi ruveta esteitä tekemään,
jos Kiviaholla on varma aikomus mennä vielä naimisiin. Mutta kun
ajattelemme, että tuo naimiskauppa tuottaisi hänelle onnettomuutta,
niin olisi jotakin tehtävä sen estämiseksi.
LIISA. Etkö voisi keksiä mitään keinoa?
SAARIMÄKI. Maltahan. Niemisen kanssa tuli sattumalta puheeksi
isäsi torpankirjat, ja hän mainitsi, että vuokra-aika on jo umpeen
kulunut. Luulen, ettei kirjoja ole sen jälkeen uudistettu. Mitähän
jos puhuisimme Niemiselle minne päin asiat näkyvät kääntyvän, ja
pyytäisimme Niemistä vähän peloittelemaan isääsi sillä, ettei muka
uudistaisikaan torpankirjoja, jos tämä Leenan aikoisi emännäksi ottaa.
Ehkä tuo keino tepsisi.
LIISA. Mutta sehän olisi pelkkää narraamista.
SAARIMÄKI. Niinpä kyllä olisi. Mutta en minä sellaiseen keinoon
kehoittaisi, ellei se tapahtuisi hänen itsensä tähden.
LIISA. Ja mahtaisiko Nieminen taipua tuolla tavoin konstailemaan?
SAARIMÄKI. Nieminen on ymmärtäväinen ihminen, kyllä hän hoksaa asian
oikean puolen.
LIISA. No eihän tuo pikku petos mahtaisi kovin suuri synti olla, jos
vain isärukka tuosta hulluudestansa vapautuisi. Mutta entä jos Nieminen
muuttaisi leikin todeksi ja ajaisi isän pois tästä torpasta?
SAARIMÄKI. Ei suinkaan hän sitä tee.
LIISA. Kuka sen voi varmasti tietää. — Kun vain ei mitään vehkeilyjä
tapahtuisi. Ei voi arvata mitkä asiat ovat Hakalallakin ajettavana.
Hänellä näyttää olevan meille vanhaa vihaa, ja kun hän oleskelee paljon
Niemisessä, niin voisi siellä juoruja jutella.
SAARIMÄKI. Mutta mitä välityksiä teillä on tuon Hakalan kanssa?
Muistathan, että Leenakin äsken puhui jotain semmoista.
LIISA. Ja sinä uskot Leenan puheita! Rupeatko minua epäilemään?