"Minkätähden?"
"Hän kovin hyvä pikku veljelle. Te näki pienokainen -- noin iso."
"Aivan niin. Sievä lapsi. Muistatko muuten iltaa pari viikkoa sitten,
jolloin olin Cherryn luona -- iltaa, jolloin menit ulos sisaresi
kanssa?"
"Muistan."
"Mihin menitte?"
Constantine muutteli jalkojaan, joissa oli mursunnahalla pohjatut
saappaat. "Miksi kysytte?"
"Mitäpä siitä. Mihin menitte?"
"Intiaanikylään. Miksi kysytte?"
"Ilman vain. Jos muuten sattuisit joutumaan selkkauksiin Marshin
kanssa, niin voin ehkä auttaa sinua. Pidän sinusta, mutta en hänestä."
Sekarotuinen murahti jotakin ja kääntyi mennäkseen, mutta samassa
ojensi Boyd kätensä siepaten miehen vyössä roikkuvan puukon tupestaan.
Constantine pyörähti ympäri hätäisesti huudahtaen, kasvot nytkähtelivät
ja sieraimet värisivät kuin säikähtyneellä hevosella, mutta Boyd ei
ollut häntä näkevinäänkään, vaan tunnusteli huolettomasti puukon terää.
"Harvinainen ase", virkkoi hän luoden mieheen omituisen katseen. "Olen
sitä usein ihaillut." Hän ojensi hymyillen veitsen Constantinelle, joka
solahdutti sen nopeasti paikoilleen poistuen sitten sanaa sanomatta.
Pari tuntia myöhemmin huomasi Boyd intiaanien, joille hän oli antanut
maksumääräyksen, keskustelevan kiihkeästi laiturilla. Nähdessään
Constantinen joukon keskellä hän meni kysymään, mitä siellä oli
tekeillä, jolloin Constantine ojensi hänelle hopeisen dollarin rahan
sanoen:
"Nämä miehet sanovat tämä raha ei hyvä."
"Mitä tarkoitat?"
"Raha ei hyvä. Yhtiön kauppa ei huoli siitä."
Boyd huomasi, että miehet kyräsivät häneen epäluuloisesti.
"Lorua! Mikä vika siinä olisi?"
"Kauppamies naura ja sano raha teidän. Käskee korjaamaan se pois. Hän
ei myydä miehilleni ollenkaan jauhoja."
Constantine oli ilmeisesti itsekin epäilevällä kannalla.
Eräs intiaani veti kolikon taskustaan sanoen:
"Tahdomme tämmöisiä rahoja."
Boyd otti rahan ja tutki sitä joka taholta, jolloin asia heti selvisi.
Rahassa näkyi nimittäin aivan selvästi jonkun entiseen kalastusyhtiöön
kuuluneen säilyketehtaan nimikirjaimet, mistä hän heti huomasi, että
kysymyksessä oli eräs vanha temppu, jonka jo ensimmäiset pohjolaan
tunkeutuneet ja keskenään ankarasti kilpailevat, kauppaa harjoittavat
yhtiöt olivat keksineet. Rahoihin, joita intiaanit näiltä yhtiöiltä
saivat, oli lyöty näiden nimikirjaimet, ja kun yhtiöt kieltäytyivät
ottamasta vastaan mitään muuta rahaa, oli intiaanien pakko tehdä
kaikki ostoksensa näiden varastoista. Järjestelmää huolellisesti
kehittämällä hankkivat yhtiöt siten yksinoikeuden kaikkeen tarjolla
olevaan intiaanityövoimaan, ja oli aivan ilmeistä, että Marsh oli
kumppaneineen harjoittanut samaa riistomenettelyä koko ajan aina uuden
yhtymän perustamiseen saakka. Hän alkoi selitellä selkkauksen syytä
ja lupasi järjestää asian, mutta intiaanit olivat monesta vahingosta
viisastuneet, eivätkä luottaneet valkoisen miehen lupauksiin, ja kun
sanoilla ei ollut mitään vaikutusta, virkkoi hän lopuksi:
"Ellei rahani kelpaa yhtiön kauppaan, myyn omista varastoistani, mitä
tarvitsette. Näin pienistä asioista sovitaan aina."
Hän vei koko joukon varastohuoneelle huolehtien, että jokainen sai,
mitä tahtoi, ja auttaen vielä tavarat kanootteihinkin.
Iltapäivä kului rauhallisesti, mutta seuraavana aamuna hän tuli
levottomaksi, kun aleuteja ei alkanut kuuluakaan työhön.
Balt oli tullut särkiltä jo aikaisemmin kertoen, että heidän ja Marshin
miesten välillä oli tapahtunut tiukka yhteenotto. Georgen veneet oli
saarrettu pimeän turvissa, verkot viilletty rikki, mikä kaikki oli
lopulta yltynyt tuimaksi tappeluksi, jossa useat hänen miehensä olivat
saaneet vakavia vammoja. Jättiläinen, joka oli kaikkea muuta kuin
rakastettavalla päällä, oli tullut hakemaan apua, vakuuttaen, että
tilanne kärjistyi joka hetki. Kuullessaan intiaanien petollisuuden hän
pihahti pilkallisesti ja lähti kaikki aseet mukanaan särkille takaisin,
Boydin, joka oli nyt todella säikähtynyt, rientäessä veneeseen ja
soutaessa kaikin voimin virtaa ylös Cherryn luo toivoen tämän saavan
alkuasukkaat palaamaan.
Tyttö oli heti valmis lähtemään ja he aikoivat juuri nousta veneeseen,
kun Chakawana syöksähti ulos pelosta kalpeana.
"Minne menette?" kysyi hän.
"Intiaanikylään. Sinä jäät tänne ja --"
"Ei, ei! Yksin en tänne jää. Tulen mukaan." Hän katsahti arasti
taaksensa.
"Mutta, Chakawana, mikä sinua oikein vaivaa? Pelkäätkö?"
Tyttö nyökäytti kiihkeästi kaunista päätään.
"Ketä?" tiedusteli Boyd, mutta tyttö vain tuijotti häneen
kirsikanmustilla silmillään toistaen sitten pyyntönsä. Cherry myöntyi
huomauttaen Boydille:
"Muuta neuvoa ei ole. Hän ja Constantine ovat olleet niin omituiset
viime aikoina, etten tiedä oikein mitä heistä ajattelisin. Tyttö, joka
on ollut tähän saakka luoduista onnellisin, aina iloinen ja hilpeä, on
nyt kokonaan muuttunut. Hän ja Constantine kuiskailevat aina keskenään
ja käyttäytyvät muutenkin niin salaperäisesti ja kummallisesti, että
aivan hermostuttaa." Intiaanityttö oli käynyt hakemassa pienokaisen ja
riensi nyt heitä kohti lapsi sylissään. "Eikö hän ole sievä?" lisäsi
Cherry. "Rumia ihmisiä en voi läheisyydessäni sietää."
Kylään saavuttuaan he tekivät molemmat parhaansa saadakseen miehet
mukaansa, mutta turhaan; kaikki kieltäytyivät jyrkästi. Suurin osa,
kuten he kuulivat, oli jo hajaantunutkin toisille säilyketehtaille
tohtimatta luottaa Emersonin lupauksiin ja peläten loukata vanhoja
työnantajiaan, ja jäljelläolevat olivat vanhoja laiskureita, jotka
eivät tahtoneetkaan tehdä työtä, vaan kuuntelivat houkutteluja
olkapäitään kohautellen ja maleksien vihdoin tiehensä.
"Kun rahanne ei kelpaa yhtiön kauppaan, eivät he siitä välitä", virkkoi
Cherry lopuksi.
"Annan heille elintarpeita koko ensi talveksi", vastasi Boyd alkaen
menettää malttinsa moisen härkäpäisyyden suututtamana. "Käskekää
heidän muuttaa koko kirottu kylänsä tehtaalleni kiluineen kaluineen,
vaimoineen ja kaikkineen. Pidän heistä huolen." Mutta joukkoon
ei tepsinyt mikään. Marsh oli ollut jälleen liikkeellä, ja nuo
ihmispoloiset pelkäsivät hänen kostoaan.
"Näitä raukkoja ei voi moittia", sanoi Cherry. "He ovat oppineet
pelkäämään yhtiöitä, joiden varastojen turvissa he pääsevät talven yli,
niin että jos elintarpeiden myynti lopetetaan kostoksi niskuroimisesta,
nääntyvät kaikki nälkään. Kurjaa menettelyä!" Tyttö polkaisi vihaisesti
jalkaansa. "Ja minä kun olin niin ylpeä työstäni, sillä luulin
todellakin voineeni vihdoinkin jotenkin auttaa. Nyt en tiedä enää
mitään mihin ryhtyä; olen tehnyt voitavani."
"Samoin minäkin", huokaisi Boyd. "Näiden viidenkymmenen aleutin avulla
saimme sentään jotakin aikaan, mutta nyt!" Hän heilautti käsiään
toivottomasti. "George on myös jälleen pulassa, sillä Marshin kätyrit
ovat silponeet verkkomme ja laiva voi saapua millä hetkellä hyvänsä."
"Laiva! Mikä laiva?"
"Herra Waylandin huvipursi. Hän on matkalla tänne trustin toisten
päämiesten ja -- Mildredin keralla."
"Tuleeko -- tuleeko neiti Wayland tänne?" kysyi Cherry jäykästi.
"Kyllä."
"Miksi ette ole sitä minulle sanonut?"
"Luulin sen olevan teille samantekevää."
"Hän ei siis malta odottaa, vaan seuraa jäljessänne aina Chicagosta
saakka. Siinä tapauksessa ette kait enää välitäkään avustani?" Katse
painui alas ja piirteet kovettuivat.
"Tietysti tarvitsen apuanne. Hänen tulonsa ei muuta tilannetta millään
tavalla."
"Olette jo pitänyt minua kyllin kauan narrinanne", sanoi Cherry
vihaisesti. "Tämän yrityksen takia en ole viettänyt huoletonta hetkeä,
vaikka tiesitte koko ajan, että hän oli tulossa. Olemme olleet vain
välikappaleita -- George, minä ja kaikki muutkin, joiden avulla olette
valmistautunut vain tuota hetkeä varten." Hän naurahti katkerasti.
"Nyt ette ymmärrä", sanoi Boyd. "Neiti Wayland --"
"Oh, kyllä. Eihän mikään vi olla hänelle sen mieluisempaa kuin
vapauttaa teidät kaikista huolistanne. Vain sana hänen huuliltaan,
ja vaikeudet häviävät olemattomiin kuin aamun usva. Tunnustakaamme
joutuneemme tappiolle ja kerjätkäämme häntä pelastamaan meidät."
Boyd pudisti päätään aikoen sanoa jotakin, mutta tyttö ei antanut hänen
puhua.
"Halusitte kaikesta päättäen esiintyä sankarina hänen edessään, minkä
riemuvoiton saavuttaaksenne turvauduitte meihin. Olenpa, totisesti
iloinen, ettemme onnistuneet, iloinen siitä, että Marsh osoitti teille
täydellisen avuttomuutenne. Tulkoon nyt neiti Wayland avuksenne. Minä
väistyn. Ymmärrättekö?"
Emerson tuijotti häneen ymmällään, sillä tuo kaikki oli jotakin
aivan odottamatonta, mutta hän tiesi olevansa tytölle niin suuressa
kiitollisuudenvelassa, että loukkautuminen oli mahdotonta.
"Neiti Waylandilla ei ole mitään tekemistä asioideni kanssa",
vastasi hän rauhallisesti, "ja epäilen, mahtaisiko hän käsittääkään
vastoinkäymisteni laatua. Sankaria en ole tahtonut näytellä, ja kun
hanke pantiin alulle, ei päämaali, johon olen pyrkinyt, tosin teidän
kaikkien avullanne, ollut teille mikään salaisuus."
"Miksi ei neiti Wayland sitten auta teitä"? kysyi Cherry. "Niinkö vähän
hän välittää teistä? Eikö hänellä ole järkeä ymmärtää, miten tukala
asemanne on."
"Kyllä, mutta tämä on koetukseni, josta tahdon suoriutua omin voimin.
Hän ei huoli puolisokseen miestä, joka ei ole itse pystynyt onneaan
luomaan, eikä hän sitäpaitsi tohdi vastustaa isänsä tahtoa, ei edes
ajatellakaan sinnepäin -- hän on niin kasvatettu. Wayne Waylandin
vastarinta ei ole suinkaan ainoa este tielläni. Minun täytyy osoittaa
hänen tyttärelleen olevani samaa maata kuin tämäkin, sillä Mildred ei
siedä velttoja henkilöitä."
"Ja te uskotte tuon naisen rakastavan teitä! Hän ei olekaan mikään
nainen -- hän ei edes tiedä, mitä rakkaus on. Kun nainen rakastaa,
luuletteko hänen välittävän rahasta, kuuluisuudesta tahi menestyksestä?
Jos rakastaisin jotakin miestä, luuletteko, että pysähtyisin
neuvottelemaan isäni kanssa, menenkö hänen kanssaan naimisiin vai
odotanko, kunnes lemmittyni osoittaa olevansa mahdollinen rinnalleni
astumaan? Arveletteko, että antaisin hänen kestää kaikki ne helvetin
tuskat, jotka te olette kärsinyt, nähdäkseni mihin hän pystyy? En
konsanaan! Olisin ottanut hänet sellaisenaan ja taistellut yhdessä
hänen kanssaan. Olisin antanut hänelle kaikki, mitä minulla on --
rahaa, aseman, ystäviä ja vaikutusvaltaa, ja jos omaiseni olisivat
vastustelleet, olisin käskenyt heidän mennä hornaan. Heidät olisin
heittänyt ja liittynyt häneen! Olisin käyttänyt viimeisen dollarinikin
ja kaiken naisellisen neuvokkuuteni ja viekkautenikin häntä
auttaakseni. Kun nainen rakastaa, ei hän välitä maailman puheista; hän
seuraa lemmittyään, olipa tämä minkälainen hyvänsä."
Sanat tulivat niin kiihkeästi, että Cherryn täytyi hengähtää.
"Tätä ette ymmärrä", sanoi Boyd. "Olette alkuperäinen ja vapaudessa
kasvanut, kun taas Mildred on täydellinen vastakohtanne. Vanhoillisuus
on hänellä veressä, eikä hän sille mitään mahda. Minunkin oli
ensin vaikea häntä ymmärtää, mutta kun tutustuin hänen elämäänsä,
oloihin, joissa hän oli kasvanut, selveni kaikki. En huolisi hänestä
toisenlaisena kuin mitä hän on, ja siinä on minulle aivan kyllin, kun
tiedän, että hän pitää minusta omalla tavallaan."
Cherry nykäisi niskojaan. "Heleänpunainen, elämänhalusta lämmin veri on
aina siirappia parempi, ja kun rakastan, tahdon myös tuntea, mitä se on
-- en vaadi, että se todistetaan minulle kuin mikäkin mittausopillinen
tehtävä. Tahdon rakastaa ja vihata, tehdä mitä päähäni pälkähtää,
vaikka se olisikin vastoin järkeni ääntä."
"Oletteko milloinkaan noin rakastanut?" kysyi Boyd äkkiä.
"Kyllä", vastasi tyttö empimättä luoden häneen katseen, jonka
syvyyteen hän ei kyennyt tunkeutumaan. "En ole Luojan kiitos, noita
keinotekoisia, vaan alkuperäinen, kuten sanoitte. Olen elänyt!"
Punaiset huulet vääntyivät pilkalliseen hymyyn.
"En odottanutkaan teidän ymmärtävän Mildrediä", sanoi Boyd. "Mutta hän
rakastaa minua ja minä palvon häntä jumalattarenani. Ihmisellä täytyy
olla joku, jota hän jumaloipi; omaa kuvaansa hän ei voi kumarrella."
Cherry Malotte kääntyi hitaasti ja astui veneeseen, istuen äänettömänä
koko paluumatkan, Boydin, joka oli ymmällään ja pahoilla mielin
uskonsa muuria vastaan suunnatun hyökkäyksen johdosta, yrittämättäkään
vaitioloa rikkoa.
"Sormeton" Fraser oli laiturilla heitä vastassa. "Missä helvetissä
olette ollut?" huusi hän.
"Intiaanikylässä väkeä etsimässä. Miten niin?"
"Iso-George on lujilla; pyysi apua jo pari tuntia sitten."
"Mikä hätänä?"
"Kuusi miestänne makaa pahoin runneltuina parakissa tapeltuaan Marshin
miesten kanssa, jotka kävivät päälle kuin sudet. Saalis pantiin
laidan yli, eivätkä nuo poikaparat taida pitkään aikaan kyetä uutta
hankkimaan. Tässä on pian kuumat paikat."
"Särkiltä meitä ei karkoiteta", kiljahti Boyd. "Hoilaan rantamiehet
heti koolle, ja menkää te etsimään Altonia; tarvitsemme kaikki
saatavilla olevat miehet."
"Hänestä ei ole mihinkään; vetelee jo unia kuin kotikissa."
"Taitaapa ollakin selvintä, että hän on jaloista poissa."
Hän riensi tehtaan läpi, nyt melkein autio ja äänetön, huusi miehet
saapuville ja törmäsi joukkoineen veneisiin jättäen intiaanit ja pari
vahtia tehdasta vartioimaan.
Lahdella sukeutunut tappelu kesti koko iltapäivän jatkuen vielä
hämäränkin tultua. Veneet olivat kietoutuneet yhteen rykelmään, jossa
puolialastomat miehet huitoivat ympärilleen nyrkeillä, airoilla ja
sauvoimilla kiroillen ja kiljuen lohien samotessa koko ajan taukoamatta
sankoissa parvissa virtaa ylös kohtalokkaita synnyinvesiään kohti
silvottujen ja revittyjen verkkojen läpi ja tappelusta keinahtelevien
kölien alitse.