Boydista tuntui, että seuraavat päivät olivat hänen elämänsä ihanimmat.
Hän laski leikkiä miestensä kanssa ilahduttaen ja kiihoittaen heitä
päivänpaisteisella hymyllään ja väsymättömällä tarmollaan, eikä hän
ollut milloinkaan joutilaana, paitsi niitä niukkoja hetkiä, jolloin
hänen täytyi pakostakin nukkua joku tunti. Hän oli yhtä aikaa
kaikkialla, eikä ainoakaan pyörä seisahtunut eikä yhtään määräystä
koneisiin nähden annettu hänen tietämättään. George Balt vimmastui
lopulta hänen kiihkolleen, sillä intiaanit eivät ole valkoisten
miesten kaltaisia; saaliin hankkiminen niiden avulla pani jättiläisen,
joka oli tottunut käsittelemään väkeään säälimättömän esimiehen
melkeinpä rikollisella julmuudella, kovalle koetukselle. Äärimmäisistä
ponnistuksistaan huolimatta hän ei saanut kuitenkaan saalista
niin paljon kuin tehdas olisi niellyt, mistä kaikesta hän syytti
sankarillisesti vain itseään.
Boyd oli, siitä huolimatta ettei saalista tullutkaan toivottua
määrää, sangen hyvillään, sillä hän arveli joka tapauksessa voivansa
pelastua täydellisestä häviöstä, ja päästyään kerran kunnialla tämän
kesän yli ei Marsh eikä mikään muukaan mahti kykenisi häntä enää
murskaamaan. Vaikka nuo ihanat unelmat suurenmoisesta menestyksestä
eivät toteutuneetkaan, laski hän joka tapauksessa saavansa kohtuullisen
voiton.
Trustin päämajassa oli rajuilma riehahtanut valloilleen. Marsh oli
vimmoissaan, ja kaikki, joille se vain oli mahdollista, karttoivat
häntä. Työnjohtajat ja päällysmiehet, jotka oli käsketty yhtiön
punaiseksi maalattuun konttoriin kesken kiireen, poistuivat kulmat
rypyssä ja arkoja silmäyksiä olkansa yli heitellen. Monet heistä
saivat pitää paikkansa vain tekemällä yhtiölle palveluksia, joita ei
milloinkaan kirjoihin merkitty, mutta nyt pudistelivat hekin päätään
kiroten, että jotakin tavallista kummempaa oli tekeillä.
Marsh olisi voinut olla aivan levollinen ja antaa ajan lopettaa,
minkä hän oli alkanut, ellei Boyd olisi ollut niin varovainen, että
myi saaliinsa etukäteen. Tuo temppu uhkasi kumota kaikki Marshin
suunnitelmat. Trustin suunnattomat käyttövarat tukenaan hän olisi
voinut polkea hinnat niin alas, että Emerson olisi joko joutunut
kokonaan tappiolle ja puille paljaille tahi saanut pitää saaliinsa
seuraavaan vuoteen, mitä hanketta Wayne Wayland olisi varmasti
lämpimästi kannattanut. Mutta asiain näin ollen olisi sellainen
menettely aiheuttanut vain suuria tappioita kaikille välittäjille ja
samalla trustille itselleenkin. Sentähden täytyi tuo nuori mies saada
tuhotuksi jo Kalvikissa ja heti.
Marsh tiesi viipyneensä jo aivan liian kauan Kalvikissa, sillä hänen
läsnäolonsa oli välttämätön toisissakin paikoissa kaukana etelässä,
mutta hän ei voinut luovuttaa tätä taistelua toisiin käsiin. Hän odotti
sitäpaitsi kiihkeästi _The Grande Dame'n_ tuloa, jolla Mildredin ja
herra Waylandin piti saapua.
Pyynnin kolmantena päivänä tuli Constantine Boydin puheille mukanaan
joukko aleuteja, joiden tulkkina hän toimi. Miehet pyysivät saada
palkkansa.
"Eivätkö he voi odottaa viikon loppuun?" tiedusteli Boyd.
"Ei! Ellei rahaa, ei ruokaakaan. Pienokaiset nälissään ja raha nyt
tarpeen. Ostettuaan ruokaa he palaavat heti työhön."
"Hyvä on. Anna tämä maksumääräys kirjanpitäjälle."
Boyd kirjoitti pari sanaa muistikirjansa lehdelle, jonka hän repäisi
irti ja antoi Constantinelle.
"Oletko tuntenut Marshin jo kauankin."
"Hyvin kauan."
"Pidätkö hänestä?"
Tummat silmät välähtivät.
"Kyllä. Hän hyvä mies."
"Olet ollut hänen työssään?"
"Kyllä?"
"Miksi lähdit pois?"