Minyilaisten kuningas _Athamas_ Orchomenossa hylkäsi puolisonsa
_Nefelen_, jonka avioliitosta hänellä oli poika _Frixos_ ja tytär
_Helle_, ja nai _Inon_. Kun aviorikoksen takia maata rangaistiin
kuivuudella, kehotti Ino, sillä muka Zevsin vihaa lepyttääkseen,
uhraamaan Frixosta. Mutta Nefele pelasti lapsensa pahan emintimän
käsistä hankkimalla Hermekseltä heille kultataljaisen siipioinaan,
jonka selässä lapset lensivät pakoon kauas maiden ja merien yli.
Ilmaretkellä putosi Helle mereen, joka siitä sillä kohtaa sai nimen
Hellespontos, "Hellenmeri", mutta veli saapui onnellisesti (Aiaan 1.)
Kolchiiseen _Aietes_ kuninkaan luo. Naituaan tämän tyttären uhrasi hän
oinaan Zevsille ja antoi taljan apellensa, joka ripusti sen Areksen
tammistoon erään nukkumattoman lohikärmeen vartioitavaksi.[189]
Thessalian Iolkos kaupungissa hallitsi Athamaan veljenpoika _Aison_,
kunnes velipuolensa _Pelias_ riisti häneltä vallan. Varjellakseen
poikaansa _Iasonia_ Peliaan vainolta lähetti Aison hänet Pelion
vuorelle Cheironin kasvatettavaksi. Uljaana kahdenkymmenvuotiaana
palasi Iason Peliaan eteen ja vaati isälleen takasin vääryydellä
anastettua valtaa. Pelias, kun ei uskaltanut väkisin torjua tieltään
ikävää vierasta vaatimuksineen, turvasi kavaluuteen. Hän lupasi luopua
valtakunnasta, jos Iason hänelle toimittaisi kultataljan Kolchiista.
Maan menestys vaati muka sen, mutta itse ei hän iältään kyennyt
vaivalloiseen toimeen. Iason suostui mielellään ehdotukseen. Hän
rakennutti Pelionin petäjistä Athenen avulla 50-soutuisen laivan, joka
rakentajansa Argoksen mukaan sai nimen _Argo_. Suopeana Herakin sovitti
sen kupeeseen puhekykyisen tammilaudan Dodonasta, Väkeä varustettiin
laivaan sama luku kuin airopariakin, 50 miestä. Ne olivat oikeastaan
Iasonin kotiseutulaisia, niinkuin Akastos, Admetos, Erginos y.m., mutta
sadun levitessä joutui retkeen osallisiksi melkein kaikki sen ajan
kuuluisat sankarit, jotka elivät miespolven iän ennen Troian sotaa,
siis Herakles, Dioskuurit, Idas ja Lynkevs, Kalais ja Zetes, Pelevs,
Meleagros, Amfiaraos, Tydevs, Orfevs y.m. Iasonin johdolla lähti laiva
etäistä määräänsä kohti samoamaan, eikä seikkailuja sen retkeltä
puuttunut. Tultiinpa ensinnä Lemnon saarelle, jossa naisväki vähää
ennen oli tappanut kaikki miehet. Täällä viipyi retkikunta melkoisen
ajan naimahommissa; Iasonin kainaloiseksi kanaksi joutui prinsessa
Hypsipyle, joka lahjoitti hänelle pari lastakin. Siitä tultiin
Hellespontin läpi Kyzikoon, jossa retkeläisiä ensin kohdeltiin hyvin;
mutta kun myrsky uudelleen ajoi heidät sinne, luultiin heitä
merisisseiksi ja syntyneessä kahakassa tapettiin kyzikolaisten
kuningas. Mysiassa nousi Herakles rannalle veistämään itselleen uutta
airoa metsästä, nuori ystävänsä _Hylas_ mukanaan, joka meni juomaan
lähteestä. Mutta vedenneidot vetivät nuorukaisen syvyyteen; ja sillä
välin kun Herakles turhaan etsii ja huutelee kadonnutta, jätti laiva
hänet. Bithynian rannalla tahtoi nyrkkisoturi _Amykos_ estää
vedennoutoa lähteestä, mutta Polydeukeen nyrkki kaasi hänet maahan.
Thrakian Salmydessossa tavattiin sokea tietäjä _Finevs_, jolta saatiin
suurta apua. Finevs oli näkönsä menettänyt siitä kun hän, totellen
pahan vaimonsa (Idaian) yllytystä oli sokaissut silmät pojiltaan[190]
edellisistä naimisista. Toisena vitsauksena oli hänellä Harpyiat, jotka
likasivat tai veivät häneltä kaiken ruuan. Nytpä tuli vaivatulle apu,
kun hänen edellisen vaimonsa veljet Kalais ja Zetes karkoittivat
Harpyiat. Kiitollisena neuvoi Finevs Argolle tietä _Symplegadein_
lävitse. Langot päästivät vielä Finevsin ensimmäisen puolison poikineen
irti tyrmästä johon paha vaimo oli heidät sulkenut, jonka jälkeen
pojatkin vielä jumalain armosta saivat näkönsä. -- Symplegadit olivat
kaksi kalliota Mustan meren suulla, jotka alati lyödä luskuttivat
yhteen. Näiden välitse täytyi kulkea, kun muuta väylää ei ollut --
mutta miten laiva pääsisi musertumatta väliin? Finevs käski ensin
laskea kyyhkysen siitä lentämään, sen jäljissä lähteköön laivakin, jos
lintu ehjänä ehtii lävitse. Kyyhkyseltä meni vain pari peräsulkaa
hukkaan; laiva laskea sujahti perässä ja ainoastaan peräsin särkyi
siltä kallioiden väliin. Siitä päivästä seisovat Symplegadit
liikkumatta, mutta Argo laski Mustaan mereen. Kulkien sen
etelärannitse, niitä näitä seikkailuja kohdaten, saapuivat
argoretkeilijät määränsä perille Kolchiin-maahan, Fasis-joen suulle.
Iason[191] puhui asiansa Aieteelle. Tämä lupasi antaa kultataljan, jos
Iason ottaisi kiinni tulta tuiskivan härkäparin, sillä kyntäisi
kyypellon, kylväisi vakoihin kyynhampaita ja tappelussa voittaisi siitä
kylvöstä kasvaneet miekkamiehet. Tehtäväin tukaluus arvelutti urhoa,
mutta hänelle ilmaantui arvaamaton apu. Kuninkaantytär _Medeia_ (lat.
Medea) rakastui häneen, ja ollen synnystään loihtutaitoinen -- m.m. oli
Kirke hänen tätinsä -- terästeli hän taioillansa Iasonin miekkaa. Hän
antoi hänelle voiteen, joka suojeli häntä härkäin tulihöngältä, antoi
voimaa valjastaa härät ja neuvoi häntä heittämään hiisien parveen
taikakiven, josta he riehaantuivat tappelemaan keskenään. Mutta eipä
Aietes vieläkään taljaa antanut. Silloin Iason Medeian avulla uuvutti
kärmeen, ryösti taljan ja pakeni neiden kanssa, joka suostui hänelle
morsioksi, laivallaan merille. Aietes lähti karkulaisia takaa ajamaan,
mutta Medeia, joka oli mukaansa vienyt pienen _Absyrtos_ veljensä,
tappoi ja palotteli tämän sekä sirotti peräänsä pitkin vesitaivalta
teuraansa palasia; näitä jäi sureva isä poimimaan eikä enää saavuttanut
pakolaisia.[192]
Argoretkeläisten paluumatkasta tarinoitiin eri tavoin. Vanhin taru
tiesi heidän kulkeneen Fasis-jokea myöten itäiseen valtamereen, sieltä
Punaisen meren kautta Libyan rannalle, josta he laahattuaan laivaa
maata myöten 12 päivää pääsivät Tritonin järvelle ja sieltä Välimeren
kautta kotia. Toiset sanoivat heidän palanneen entisiä jälkiänsä. Vielä
toiset sekoittivat vanhoihin retkitaruihin Odysseian juttuja. Niin oli
muka Argo Tonavan latvoja myöten päässyt Adrian mereen. Korkyran luona
olisi hukuttu myrskyssä, ellei Dodonan tammi tiennyt neuvoa etsimään
Kirkeltä sovitusta Absyrtoksen taposta. Niin kuljettiin Eridanoa myöten
Rhodanoon, sieltä Tyrrhenien merelle Kirken puheille. Siitä mentiin
sovitettuina sireenien sivutse, joiden loihdut Orfevs laulullaan teki
tehottomiksi, Skyllan ja Charybdiin ohi, Scheriaan, jossa Iason ja
Medeia viettivät häänsä. Sitten eksyttiin vielä Tritonin järvelle,
kunnes monien mutkien kautta päästiin kotia.
Iasonin poissa ollessa oli Pelias tappanut häneltä isän ja veljen, ja
äiti oli omin käsin henkensä lopettanut. Medeia ryhtyi kostoon.
Teeskennellen ystävyyttä ilmaisi hän Peliaan tyttärille keinon, jolla
he voisivat isänsä nuorentaa. Hän paloittaa vanhan pukin ja keittää
sitä kattilassa; ja kuinka hän noitapataansa sekoittaakaan, nousee
siitä nuori pukki ilmi elävänä esiin. Ihme oli tietysti vain silmäin
lumetta, mutta Peliaan tyttäret uskoivat sen todeksi ja käyttivät samaa
keinoa -- isällensä. He leikkasivat ukko paran paloihin, keittivät
niitä, mutta isä jäi kun jäikin padan pohjaan. Peliaan pojan
karkoittamina pakenivat Iason ja Medeia Korinthoon, jossa elivät useita
vuosia onnellisessa avioliitossa. Tästä teki miehen uskottomuus lopun,
kun hän mielistyi Kreonin tyttäreen _Kreusaan_ (tai Glaukeen). Medeian
rajuus laati kauhean koston. Myrkytetyillä häälahjoilla surmasi hän
morsiammen ja sen isän; sitte tappoi hän Iasonin nähden heidän omat
molemmat lapsensa ja pakeni siipikärmeiden valjakossa ilmojen halki
Athenaan Aigevsin luo. Heidän välillään solmeutui avioliitto, josta
syntyi _Medos_. Kun Thesevs väjyi Medeian henkeä, pakeni tämä kotia
Kolchiiseen isänsä luo, jonka veli oli valtaistuimelta syössyt. Medeia
tappoi setänsä ja asetti isänsä uudestaan valtaan. -- Medos oli
kreikkalaisten luullen mediläisten esi-isä. -- Medeiassa ilmaantuu raju
intohimon voima niin vihassa kuin rakkaudessa. Sentakia oli hän Kreikan
traagikkojen käsiteltäväksi otollinen luonne. Julmista rikoksistaan
huolimatta nautti hän jumalallista kunniaa Korinthossa y.m.
Argo-laiva pystytettiin Korinthon rannalle kuuluisan retken
muistomerkiksi. Kun Iason kerran makasi sen suojissa, sortui siitä laho
peräpuoli ja tappoi hänet allensa.
Argonauttain satu on luultavasti alkujuureltaan yksinkertainen
luonnonmyytti: kuivuuteen nääntyvä Thessalian maa kaipasi virkistävää
sadepilveä, jota kultataljalla kuvattiin. Tähän näkyvät myös muutamat
nimet viittaavan: Nefele = pilvi, Helle = päivänvälke, Prixos =
sadekuuro. Meteorologinen merkitys unohtui, kuten tavallista, ja sadun
kudelma venyi yhä pitemmäksi, kirjavoittui kaikellaisista, eikä enää
koskenut yksityistä maakuntaa -- vaan koko Hellasta.
* * * * *
_Troian retki_, sankarikauden viimeinen suuri puuha, on tullut
muita mainiommaksi syystä että Homerin nimellä käyvät suuret
kansallis-epokset Iliadi ja Odysseia sitä, sen tapauksia ja seurauksia
käsittelevät. Tosin Iliadiin sisältyy vain lyhytläntä episoodi sodan
viime-vuodelta; sen alkua, edellisten 9 vuoden tapauksia ja sodan
loppua Homeros ei varsinaisesti esitä, paitsi mitä hän siellä täällä
sivumennen sattuu niitä koskettelemaan. Mutta Troian retken tarusto
joutui jo varhain (noin 8:lla ja 7:llä vsd.). eepillisten runoilijain
käsiteltäväksi, jotka osaksi runoillen samoista, osaksi eri aineista,
tyhjensivät tarupiirin ja täydentelivät toisiaan, niin että he yhteensä
sulkeuvat ikäänkuin renkaaksi (cyclus epicus). Näiden teokset ovat
kyllä meiltä hävinneet, mutta niistä Kreikan ja Rooman suureksi osaksi
meille säilynyt runous, lyriikka, draama ja eposkin, ovat aineitaan
ottaneet. Reheväkasvuinen runous on varmaan aikojen varrella paljo
muutellut ja lisillään koristellut alkuaan yksinkertaisia satuja, niin
tältä kuin muiltakin aloilta. -- Kerromme aivan lyhyesti päätapauksia,
neuvoen lukijaa tarkemmin asioita katselemaan Homerista, joka niitä
kertoilee ihmeen luontevasti, tuoreesti ja hauskasti.
Ensin selvitelkäämme hiukan päähenkilöitä, niiden sukusuhteita ja
perheoloja.
_Pelopidein_ suvun kantaisä _Tantalos_, Frygian kuningas, oli alkuaan
onnen mies. Linnastaan Sipylos-vuorella näki hän viljavia alueitansa
ulettuvan pitkältä aina Propontiin rantaan ja Idan juurille asti. Jopa
jumalatkin suopeina kutsuivat häntä pöytäänsä vieraaksi. Mutta eipä
kurja osannut onneansa kantaa, vaan yltyi ylpeyteen ja rikoksiin. Hän
kielitteli mailmalle jumalain salaneuvoja, varasti heiltä nektaria ja
ambrosiaa tarjotakseen vierailleen, ja -- kaikkein kauheinta --
epäillen heidän kaikki tietävyyttänsä, antoi heille syötäväksi oman
teurastamansa _Pelops_ poikansa lihaa. Jo ehti Demeter syödä siitä
toisen olkapään, kun kamala teko havaittiin. Heti herätettiin poika
henkiin ja sai uuden olan norsunluusta. Mutta jumalattoman isän
survaisi Zevs maahan Sipyloksen huipulta ja sääsi hänelle tuonelassa
kovan vaivan. -- Mutta isän pahat teot jättävät vielä lapsille
kirousta. Nioben kohtalon olemme kertoneet. Pelopsin karkoitti Troian
kuningas Ilos kotoa. Hän läksi länteen Apian niemimaalle, joka sitte
hänen mukaansa sai nimen Peloponesos l. Pelopsinniemi. Siellä oli
samaan aikaan Elis-maan kuningas _Oinomaos_ luvannut antaa tyttärensä
_Hippodameian_ sille ken hänet kilpa-ajoissa voittaisi; vaan tappio
tuottaisi kuoleman. Jo oli Oinomaoksen keihäs lävistänyt 13
kilpakosijaa, kun Pelops tarjousi vävynkokeita suorittamaan. Voiton
tuotti hänelle Poseidonin antamat virjat hevoset sekä kuninkaan ajurin
_Myrtiloksen_ juoni. Tämä oli, ehkä Hippodameian pyynnöstä, ennen ajoa
vetänyt navan nappulat pois Oinomaoksen vaununpyöristä, joten ne kesken
tulisinta vauhtia pääsivät irti, vaunut särkyivät ja kuningas
hengetönnä vierähti radalle.[193] Pelops peri morsiamen mukana
valtakunnan. Mutta Myrtiloksen, joka pyysi palkkaa avustaan, hän
viskasi mereen, joka siitä sai nimensä ("mare Myrtoum"). Kuollessaan
Myrtilos kirosi häntä. -- Pelops pani uuteen kuntoon Olympian
kilpaleikit. Elonsa ehtoon samensi hän aviorikoksella.
Hänellä ja Hippodameilla oli pojat _Atrevs_ ja _Thyestes_, joiden
konnantyöt ovat antaneet runoilijalle paljon puhuttavaa. Ensiksi
tappoivat he yhdessä äpäräveljensä. Kun isä siitä ajoi heidät kotoa,
pakenivat he Mykenaan Eurysthevsin luo, jonka kuoltua perivät
Persiidein vallan siellä. Mutta pian veljesten väliin syttyi riita
vallasta, tulinen viha ja vaino. Atrevs ajoi Thyesteen maasta. Kostoksi
ryösti tämä mukaansa karkoittajan pojan Pleistheneen, jonka hän
kasvatti ikäänkuin omaksi pojakseen, ja sittemmin lähetti Mykeneen
Atrevsiä tappamaan. Salamurhaaja saatiin kiinni ennenkuin ehti
toteuttaa aikeensa, ja sovitti sen hengellään. Kun Atrevs sai tietää
tappaneensa oman poikansa laati hän kamalan koston. Teeskellen
sovinnollisuutta pyysi hän veljeä vieraakseen, jotta sovittaisiin
vanhat vihat. Toinen tuli perheineen. Mutta Atrevs teurasti salaa
veljensä pojat ja pani ne vieraalleen syötäväksi. Aurinkokin käänsi
kasvonsa mointa kauheutta katselemasta. Mutta lastensa lihaa syönyt
Thyestes huusi kostoa ja kirousta paetessaan Epirokseen. Sieltäpäin sai
hän _Aigisthos_ poikansa avulla Atrevsin murhatuksi, ja pääsi vielä
Mykenen kuninkaaksi. Atrevsin pojat _Agamemnon_ ja _Menelaos_ pakenivat
julmaa setäänsä Spartaan Tyndareos kuninkaan turviin, jonka tyttäret he
naivat, toinen _Klytaimnestran_, toinen _Helenen_. Appensa avulla
valloitti Agamemnon takasin valtakuntansa, tappoi Thyesteen ja
karkoitti Aigisthoksen, mutta Menelaos jäi Spartaan appensa
vallanperijäksi. Aigisthos hautoi maanpaossa kostoa, jonka hän aikojen
takaa toteutti -- turmiokseen. Näin Tantaloksen onneton suku kulki
rikosten rataa, jolle jo esi-isä oli astunut, kooten päällensä kirousta
ja perikatoa. Sen loppukohtalot liittyvät Troian sodan tapauksiin.
Troian sodassa oli ylipäällikkyys Agamemnonilla, joka ei oikein sopinut
siihen toimeen, koska hän, jos kyllä muuten tavallisen urhea
taistelussa, kuitenkin vastoinkäymisissä helposti hämmentyi ja oli
epäröivä, mutta toisaalta oli ylpeä ja arvostansa arka.
Kunnialla taistelivat achaialaisten rinnalla Troian edustalla myöskin
Fthian helleenit ja heidän johtajansa _aiakidit_. Tämän ruhtinassuvun
kantaisä _Aiakos_ hallitsi Aiginassa ja hänellä oli pojat _Pelevs_ ja
_Telamon_. Velipuolensa tapettuaan täytyi näiden paeta kotoa. Pelevs
pääsi setänsä Eurytionin turviin Thessalian Fthiassa sekä kotivävyksi.
Kalydonin retkellä tuli hän vahingossa tappaneeksi appensa, ja pakeni
Iolkokseen (Peliaan pojan) _Akastos_ kuninkaan luo, joka puhdisti hänet
verenvelasta. Täällä kävi hänen samoin kuin Bellerofonteen. Emäntä
koetti vietellä häntä, ja kun se ei onnistunut, panetteli hän Pelevsiä
puolisolleen, joka suuttui ja vaani vieraansa henkeä. He metsästivät
kerran yhdessä, kun Pelevs väsyi ja nukkui. Akastos lymytti hältä
miekan ja jätti hänet alttiiksi kentaurien rynnäkölle. Vaivoin sai sen
uro torjutuksi, mutta miekkansa löydettyään hän surmasi Akastoksen
vaimoineen. Palkaksi siveydestään sai hän jumalilta Nerevsin ihanan
tyttären _Thetiin_ vaimokseen. Thetis synnytti hänelle _Achillevs_
(lat. Achilles) pojan, josta tuli Troian sodan kuuluisin sankari.
Achillevs kasvoi yhdessä toisen nuorukaisen _Patrokloon_ kanssa, josta
tuli hänen paras ystävänsä.[194] Foinix ja Cheiron opettivat heitä
taitaviksi asetten käytössä ja soittelussa. Tehdäkseen poikansa
kuolemattomaksi, voiti äiti häntä ambrosialla ja koetti tulessa polttaa
hänestä kuolevaisen puutteet, mutta yllätettiin ja täytyi jättää työ
kesken. Varjellakseen häntä sodan surmalta, kastoi hän poikasen Stygin
virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi haavalle
alttiiksi. Pojasta yleni uljas, väkevä nuorukainen, joka ilokseen
otteli metsän petojen kanssa. Kun kutsu tuli lähteä sotaan, meni hän
mielellään, vaikka tiesi sieltä ei palaavansa. Myöhempää tekoa on
juttu, että Thetis suojellakseen poikaansa ennenaikaiselta kuolemalta,
piilotti häntä Skyros-saarella Lykomedes kuninkaan luona, jonka
tytärten kanssa hän oleskeli. Mutta Odyssevs tuli muka, etsien häntä,
sinne kauppiaana, ja kaupitteli tytöille korutavaraa, jonka joukossa
myös oli miekka ja kilpi. Äkkiä soida rämähti torvi, jolloin tytöt
säikähtyen juoksivat pakoon, mutta Achillevs ilmaisi itsensä, kun
riemastuen sieppasi aseet käteensä.
Sodassa oli hän pääsankari: uljas, väkevä, vikkelä, rohkea äärettömiin
asti. Hänet nähdessään viholliset pakenevat, ei kukaan uskalla häntä
miekkakäsin kohdata. Mutta hänen sydämmessään asuu myös lempeyttä ja
hyvyyttä; hellästi rakastaa hän äitiänsä ja kasvinkumppaliansa, jalosti
säälii hän voitettua vihollistakin. Suuri on hän vihassa ja
rakkaudessa, kunniastaan peräti arka ja sentakia usein jäykkä ja tyly.
Hänessä yhtyy kylmää kalahtava rauta ja sula vaha. Omituisen
viehättävästi varjostaa häntä vieno surumielisyys siitä tiedosta, että
hänen loistava uransa oli niin lyhyeksi säätty. Mutta hän oli itse sen
valinnut, sillä mainetta pyytämättä olisi hän saanut elää kauan.
Nöyrästi alistuu hän nuorena kuolon kohtaloon.[195]
Paettuaan kotoa pääsi _Telamon_ Salaminin kuninkaan vävyksi ja peri
häneltä valtakunnan. Herakleen kanssa kävi hän Troian retkellä (kts.
Herakl.) ja sai palkakseen Hesionen, josta syntynyt _Teukros_
(l. Teucer) oli Troian sodassa etevä joutsenampuja. Edellisestä
avioliitostaan oli hänellä poika _Aias_ (Ajax), aimo sankari kuten
isänsäkin. Jättiläisen kokoinen ja väkevä on hän norjan Achilleen
rinnalla kankea ja kömpelö. Kuitenkin pyrkii hän tämän verroille töissä
ja maineessa.
Vanha viisas _Nestor_ Pyloksesta oli sen Nelevsin poika, jolle
Herakleen viha toi turmion. Nuorempana Nestorkin kyllä oli osannut
miekkaa käytellä, sen taisivat arkaadit, elilaiset ja epeiot
vaurioillaan todistaa.[196] Olipa hän myös ollut mukana Argolaivan
retkellä ynnä muissa sotapuuhissa; mutta nyt kun hän jo hallitsi
kolmatta ihmispolvea, oli käsi hervahtunut. Mutta kieli ja mieli
pysyivät vielä virkeinä, ja kokemusta oli runsaasti. Niinpä hän
viisailla neuvoillaan enemmin edisti asioita kuin moni muu miekallaan,
Urhea oli hänen poikansa _Antilochos_.
_Aias_ Oilevsin poika Lokriista oli aimo soturi, vikkelä jaloistaan,
sukkela keihästäjä. -- _Diomedes_ Tydevsin poika riehui rajusti
tappelukentällä ja oli aina valmis uhkarohkeihin tekoihin. Jo epigonein
retkellä kosti hän isänsä kuoleman.
Näistä suurista sankareista eriää omituisesti Laerteen poika,
ithakalaisten isäntä _Odyssevs_ (lat. Ulixes). Hänen luonteenaan on
selväpäinen järki, joka toimii ajallaan ja puhuu paikalleen, sukkela
äly, joka ei milloinkaan jää pulaan, vaan selviää "palavasta
tulestakin" (Il.), keksii juonen joka paikkaan, useinkaan turvaamatta
väkivaltaan tai suuriin aineellisiin apuihin. Sukkela kieli ja vikkelä
mieli käyvät käsityksin. Osaapa hän tarvittaissa tapella aseillakin ja
on yhtä urhollinen kuin kukaan muu. Kummako, jos näin älykäs soturi on
Athenen suosikki. Hän on kreikkalaisen luonteen perikuva.
Troian kuningasperheen kanta-isä oli _Dardanos_,[197] joka
siirtolaisena asettausi Hellespontin äyräälle Idan juurelle, saatuaan
siellä maata _Teukros_ kuninkaalta, ja perusti Dardanian kaupungin.
Hänen poikansa oli _Erichthonios_, jolla oli nuo virmat Pohjoisvihurin
varsat.[198] Tämän poika oli _Tros_. Hänen pojistaan _Ganymedes_
kauniin muotonsa takia pääsi jumalain juomanlaskijaksi;[199]
_Assarakos_ oli Anchiseen iso-isä ja _Ilos_ perusti Ilionin l. Troian.
Kun kaupunki oli valmis, pyysi hän taivaasta suosion merkkiä; silloin
putosi sieltä puinen Pallaan kuva, _palladion_, jota sitte säilytettiin
pyhänä, ollakseen onnen takeena Troialle. Iloksen jälkeen hallitsi
_Laomedon_, (kts. Herakleen satua). Sodan syttyessä istui
valtaistuimella tämän poika _Priamos_, jo silloin ikäloppu vanhus,
samoinkuin puolisonsa _Hekabe_ (Hecuba). Heidän lukuisasta perheestään
-- 50 poikaa ja 50 tytärtä[200] -- olivat etevimmät Hektor, Paris,
Helenos, Polydoros, Troilos; ennustaja Kassandra, Polyxena y.m.
_Hektor_ jalo ihmisenä ja suuri sankarina. Hellästi hän rakasti
omaisiaan, mutta palava isänmaanrakkaus ja velvollisuudentunto ajaa
häntä aina miekkoja mittelemään sinne, missä taistelu kuuminna riehuu,
vihollista torjumaan, vaikka hän arvaakin isänmaansa perikadon ja oman
kuolonsa. Ei kysy hän enteitä linnuilta eikä muilta; paras enne on
hänelle "isänmaan puolustaminen".
Omalla tavallaan kuuluisa on _Paris_, sodan surkeuden syy. Kun hänen
äitinsä näki unta, että synnyttäisi tulikekäleen, heitätti hän
vastasyntyneen poikasen surmille. Mutta tuo jäi eloon. Karhun nisiä
poika imi, kunnes joku paimen korjasi hänet. Hän kasvoi paimenten
kanssa ja torjui urheasti petoja, josta sai nimensä _Aleksandros_
(miestenpuolustaja l. torjuja). Karjaa hän paimenteli Ida vuorella, kun
häntä pyydettiin tuomariksi kuuluisaan kauneuden kiistaan. Kotia
ilmaantui hän arvaamatta, juuri kun hänen muistoansa vietettiin
kuolinuhreilla. -- Sodassa on hän huikenteleva, milloin huiman rohkea,
milloin arka pelkuri, jota vain soimaus ajaa liikkeelle. Kansalaisensa
vihaavat häntä syypäänä kurjuuteensa.
Muita troialaisten urhoja mainittakoon Pandaros, Sarpedon, Glaukos,
Polydamas.
Troian sota.
Pelevsin ja Thetiksen häihin oli kaikki muut jumalat kutsuttu vieraiksi
paitsi _Eris_,[201] riidatar. Loukkauksen kostoksi heitti hän
hääseurueen keskelle omenan, päällekirjoitettuna "kauniimmalle". Omenan
omistuksesta syntyi Athenen, Heran ja Afroditen välillä kiista, jonka
tuomariksi pyydetty Paris ratkaisi määräämällä omenan ja kauniimmuuden
arvon Afroditelle. Tästä jumalatar lupasi hänelle palkaksi ihanimman
ihmisten tyttäristä. Lähtien meren taa tuota "ihaninta" etsimään saapui
Paris Spartaan Menelaoksen hoviin ja löysi Afroditen avulla mitä oli
etsinyt. Helenassa syttyi heti hehkuva rakkaus vieraaseen, joka lumosi
häntä loisteellaan ja kauneudellaan, ja puolisonsa poissa ollessa
karkasi hän viettelijänsä kanssa Troiaan.[202] Kostaakseen solvausta
yllytti Menelaos koko Kreikan sotaan Troiaa vastaan, varsinkin kun
vietyä naista ei luvattu antaa takasin. Näin keräytyi suuri sotajoukko
ja laivasto -- 100,000 miestä ja lähes 1,200 laivaa -- Auliin satamaan
lähteäkseen Agamemnonin johdolla kostoretkelle.[203] Lähtöuhria
toimitettaissa ilmestyneestä enteestä -- kärme joka söi varpusen
kahdeksine poikineen ja kivettyi -- päätti uhripappi Kalchas sotaa
kestävän 9 vuotta ennenkuin kaupunki kaatuisi. Toisen tarun mukaan
(jota Homeri ei mainitse) viivytti vastatuuli kauan laivastoa
satamassa, syystä että Agamemnon oli ampunut Artemiilta hirven, josta
jumalatar vaati hänen tytärtänsä sovintouhriksi. Jo välkkyi veitsi
Ifigenian pään päällä, kun Artemis tuulessa tempasi hänet Tauriaan
papittarekseen. Nyt päästiin lähtemään. Tenedokseen täytyi jättää
Filoktetes, jota kärme pisti jalkaan; hänen kanssaan jäi myös Herakleen
joutsi ja nuolet. Troialaiset eivät voi estää kreikkalaisia maalle
astumasta, vaikka _Protesilaos_, joka ensinnä hyppäsi rantaan, heti
kaatuukin heidän iskujensa alle ja Kyknos ankarasti ottelee, kunnes
Achilleen koura hänet kuristaa. Varustettuaan laivaleirin ryhtyvät
kreikkalaiset piiritykseen. Vaan siinäpä eivät saa suuriakaan toimeen;
sillä kun troialaisia on vähän -- tuskin kymmenes-osa vihollisten
lukumäärästä -- eivät nämä useinkaan uskalla astua kentälle
taistelemaan, olletikkin jos Achilles on näkyvissä, vaan peräytyvät
vahvojen muuriensa turviin, ja niitä eivät piirittäjät kykene
valloittamaan. Täytyy siis tyytyä havittelemaan maakuntaa,
väijyilemään, käymään lähiseuduilla ruokavaroja hankkimassa. Näin kului
yksitoikkoisesti ilman mainetöitä yhdeksän vuotta, niin tulee
ratkaiseva kymmenes vuosi.
Asioille antaa uuden käänteen Achilleen ja Agamemnonin riita -- ja
siitä alkaa Iliadi, käsittäen 51 päivän tapaukset. Agamemnon vie
väkisin Briseis neiden Achilleltä, joka siitä niin vihastuu että
vetäytyy erilleen sodan toimista. Turhaan toiset koettavat häntä
lepyttää, eikä auta, vaikka Agamemnon sitte katuen tarjoo loistavaa
hyvitystä. Hän tahtoo nähdä vastustajansa tomuun asti nöyrtyneenä eikä
lepy, ennenkuin itse saa katkerasti kokea vihansa seuraukset. Hän on
koko sotaan suuttunut. Ei kannata muka Atriidein kunnian tähden itseään
kuoliaaksi kiusata. Ei kannata nähdä vaivaa yöt päivät, kun sama kuolo
korjaa urhon ja pelkurin. -- Pojan kunnian loukkaus koskee yhtä
kipeästi äitiä, joka rukoilee Zevsiä suomaan vihollisille voittoa,
kunnes Agamemnon oppisi paremmin arvossa pitämään suurimman sankarinsa
kuntoa. Ja todella Achilleen kanssa voitto hylkää achaialaisten aseet.
He ponnistavat kyllä voimansa, rajusti taistelun laineet vyöryvät edes
takaisin ja loistavia mainetöitä suoritellaan kaksintaisteluissa ja
muutoin, jolloin varsinkin Diomedes uljastelee[204] -- mutta lopuksi
kuitenkin troialaiset ovat voitolla, Heitä innostaa uusi rohkeus ja
Hektorin johdolla ryntäävät he eteenpäin ajaen vihollisiaan
laivaleiriin asti. Hankkivatpa jo polttamaan tätä, kun Patroklos saa
Achiileelta luvan hänen asepuvussaan rientämään avuksi hätääntyneille.
Troialaiset luullen näkevänsä itse Achilleen, väistyvät peloissaan,
mutta Patroklos ahdistaen liian likeltä pakenevia joutuu kahakkaan
Hektorin kanssa ja saa surmansa. Kauheasti suree Achilles ystävänsä
kuolemaa ja miettii vaan kostoa. Saatuaan Hefaiston takomat uudet
komeat sota-aseet ja sovittuansa yläpäällikön kanssa, hän ryntää
taisteloon. Summalta kaataa hän vihollisia, jotka pakenevat hänen
edessään kuin akanat tuulessa, ja vihdoin Hektorinkin. Patrokloksen
juhlallisiin peijaisiin ja liikuttavaan kohtaukseen, kun Priamos käy
pyytämässä poikansa ruumista murhaajalta, sekä Hektorin hautajaisiin ja
kuolinkaihoon päättyy Iliadi.
Mitä sitten tapahtui, tunnetaan muista lähteistä.[205] Hektorin kuoltua
toi amatsoni-ruhtinatar _Penthesileia_ apua troialaisille ja urhokas
naiskansa pani jo kreikkalaiset pulaan, kun Achilles taistelussa kaataa
P:n. Uutta apua toi Troiaan Eoksen poika _Memnon_ Ethiopiasta, mutta
hänenkin kaasi saman sankarin miekka. Poikansa katoa suree siitä päivin
Eos (= aamurusko) itkien maahan kastekyyneliä.[206] Mutta jopa tuli
senkin sortua, joka niin monta oli sortanut. Achilles ahdisti kovalla
rynnäköllä Skaialaisporttia, kun hänen kantapäähänsä lensi Pariksen
ampuma ja Apollonin suuntaama surman nuoli. Kaatuneen ruumiin ympärillä
riehuu hurja taistelu, kunnes Kreikan soturit saivat sen korjatuksi.
Sydäntä särkevästi itki Thetis merenneitoinen kaunokaisensa poismenoa.
Mutta sankarin haudalla riidellä rähisivät Aias ja Odyssevs siitä,
kumpi hänen aseensa saisi; kun ne joutuivat Odyssevsin omaksi, pahaksui
Aias sitä niin kovin, että mielenhäiriössä tappoi itsensä (josta
Sofokles on tehnyt tragedian[207]).[208]
Tästä lähtien Odyssevs älyllään ohjasi asiain menoa. Hän otti vangiksi
Helenos tietäjän ja kiristi hänestä sen salatiedon, että Troia vasta
voitaisi valloittaa Herakleen asetten avulla. Niinpä tuotiin haavaansa
vielä poteva Filoktetes paikalle ja hän ampui tuolla taikajoutsella
Pariksen kuoliaaksi. Edelleen Odyssevs valepuvussa Diomeden kanssa
hiipi Troiaan ja varasti palladion kaupunkia suojelemasta. Toipa hän
sitte taistelutanterelle Achilleen pojan _Neoptolemoksen_ isän hengellä
innostamaan kansaansa.[209] Vihdoin hänen tuumansa mukaan _Epeios_
rakensi sen kuuluisan puuhevosen,[210] joka vasta tehot teki, ja hän
sen juonen keksi, johon konia käytettiin. Kolmekymmentä miestä piilousi
koljon kupuun; sotajoukko hävitti itse leirinsä ja oli kotiin
lähtevinään, jätettyään muka hevosen jumalien lepyttimeksi ja
onnellisen matkan takeeksi. Kavala Sinon uskotteli troialaisille
tuommoisia hevosella tarkoitettavan, että sen hävitys toisi turmion
heille, mutta sen säilyttäminen kaupungin linnassa turvaisi tuleviksi
ajoiksi Aasian voittoa Euroopasta. Tyhmistyneet raukat uskoivat
valheen, etenkin nähtyänsä Laokoon papin kohtalon. Tämä varotti
kansalaisiaan vihollisten salajuonilta, vakuuttaen hevosellakin vain
pahaa mielittävän; mutta kun hän paraikaa uhrasi, nousi merestä kaksi
kärmettä ja tappoivat hänen poikineen.[211] Siinäpä Troialaiset
luulivat että viisastelevaa jumalain lahjan herjaajaa oli ansion mukaan
rangaistu. Riemuiten vetävät he surmakoneen kaupunkinsa sisään. Mutta
yöllä astuivat piiloutuneet soturit siitä ulos, samaan aikaan kuin
saaren takana lymynnyt laivasto palasi ja väki siitä auki jätetyistä
porteista ryntäsi sisään. Uneen uupunut tai iloissaan mässäilevä
kaupunki joutui hirveän murhan, ryöstön ja häviön alaiseksi. Miekka ja
tuli tekivät lopun Aasian uljaimmasta kaupungista, kuten Kassandra
aikaa oli ennustanut, vaikkei kukaan häntä uskonut. Priamos itse
miehineen sai siinä surmansa. Naiset, lapset ja äärettömän saaliin vei
voittaja. Kurjuuden alkusyy Helena vältti kuin ihmeen kautta kuoleman
ja palasi Menelaoksen kanssa vanhaan kotiinsa.[212]
Paluuretki.
Harvojen sankarien suotiin vaurioitta päästä kotia tai tavata kotiolot
ehjinä.[213]
Agamemnon ehti juuri päästä Mykeneen, kun uskoton Klytaimnestra yksissä
juonin rakastajansa Aigisthevsin kanssa murhasi hänen sekä Kassandran,
jonka kuningas toi vankina. Mutta kosto valvoi. Fokiissa eli
Agamemnonin poika _Orestes_ turvassa, johon hänen oli äitinsä vainolta
kätkenyt hellä sisko _Elektra_; täältä palasi hän aika miehenä
ystävänsä _Pyladeen_ kanssa ja kosti isänsä kuolon Aigisthoksen
verellä. Mutta kun hän samassa surmasi äitinsäkin, joutui hän Erinysten
vihaan. Harhailtuaan kauan rauhatonna, sovitti hän vihdoin rikoksensa
tuomalla Attikaan Artemiin kuvan Tauriasta. -- Pelopiidein surkeita
kohtaloita käsittelee usea vanha murhenäytelmä: Aischyloksen Agamemnon,
Choeforoi, Eumenides; Sofokleen, Elektra; Euripideen Ifigeneia
Tauriissa y.m.
Menelaoksen ajoi myrsky Kretan ja Egyptin puolille, josta hän vasta
seitsemän vuoden mentyä osasi kotia. Sitte eli hän onnellisena
Helenansa kanssa.
Lokriin Aias oli Troiaa valloitettaissa tehnyt törkeitä rikoksia:
sysännyt kumoon Pallaksen kuvan ja tukasta raastanut papitarta
Kassandraa. Siitä merelle tultua salama särki hänen laivansa; itse ui
hän paljaalle kallioille. Mutta kun hän vieläkin ylvästeli Poseidonia
vastaan, särki tämä hangollaan kallion ja Aias hukkui aaltoihin.[214]
Diomedeen, Filokteteen ja Idomenevsin karkoitti kapinat kotoa Italiaan,
jossa Diomedes perusti kaupunkiloita. Kun Teukros palasi veljetönnä,
veljen kuolemaa kostamatta, ei isänsä Telamon tahtonut nähdäkään häntä.
Hän siirtyi Kypron Salamiiseen.[215]
Enemmän kuin kukaan muu koki Odyssevs onnen vaiheita. Niistä on
syntynyt laaja, hauska _Odysseian epos_. Moniin mutkiin hän retkeili.
Eksyttyään ensin _kikonein_ maalle ja siellä monta miestä menetettyään,
läheni hän jo omia vesiä; vaan Maleian niemen luona yllätti myrsky ja
heitti laivat aina Afrikan puolelle. _Lotofagein_ maassa söivät hänen
miehensä makeaa lootos-hedelmää, josta koti unohtui, ja ainoastaan
pakolla sai hän heidät merelle lähtemään. Tultiin sitte _kykloopein_
maahan, jossa _Polyfemos_[216] oli vähällä syödä heidät kaikki; vasta
kun Odyssevs juovutti hirviön ja hänen nukkuessaan uursi häneltä ainoan
silmän otsasta, pääsivät he pakoon hänen luolastaan. Mutta tästäpä
Poseidon, poikansa Polyfemoksen puolesta vihoissaan, yhäti vainosi
retkeilijöitä ankarasti. Odyssevs on jo kotirantaan tulemillaan ja
vaipuu sulo-uneen, kun toverit uteliaina avaavat Aiolokselta saadun
tuulisäkin, aarteita siitä urkkien, ja nyt viimat ja vihurit päästen
pussista irralle ajavat laivat kauas harhateille. _Laistrygoni-hiidet_
ja Antifates ruhjoivat sitte 11 laivaa, niin että jäi vain yksi. Tällä
tuli sankari _Kirken_ luo, joka loihti useimmat miehet sioiksi. Vasta
Hermeen avulla pakotti Odyssevs noitaa antamaan heille takasin
ihmismuodon. Täällä vuoden viihdyttyä ja käytyä manalassa Teiresias
tietäjän puheilla lähdetään taas matkalle ja vältetään monta vaaraa.
Turhaan koettavat _seireenit_, nuo sydämmettömät haukkakyntiset neidot,
lauluillaan lumota heitä perikatoon: miehet, joilta on korvat vahalla
tukitut, eivät kuule mitään; Odyssevs kuulee ja ihastuu, mutta ei pääse
mihinkään, ollen omasta käskystään mastoon sidottuna. Onnella päästään
haukkuvan _Skyllan_ ohi, joka luolastaan kurkottaa kuutta pedon päätä
siepatakseen ohikulkevia; eipä myöskään hukuta _Charybdin_ muuten
kaikki nielaisevaan kuiluun. Vältetään nuo kaksi surman paikkaa, vaikka
ne ovat niin likekkäin, että:
"Incidit in Scyllam, qvi vult evitare Charybdin".[217]
Mutta surma vaanii toisialla. _Thrinakiassa_ pakottaa nälkä Odyssevsin
tovereita teurastamaan ja syömään Helioksen karjaa, rikos, jonka
pahuutta kamalat enteet osottavat, kun nyljetyt nahat ryömivät ja liha
mylvii paistinvartaissa. Siitä salama pirstoo laivan ja miehet
suistuvat meren pohjaan, paitsi Odyssevs, joka laivan pirstaleella uipi
_Ogygian_ rantaan. Täällä _Kalypso_ neito viivyttää häntä luonaan
7 vuotta, luvaten ikinuoruutta ja kuolottomuutta, jos Odyssevs jäisi
hänen omakseen. Mutta tämä istuu ikävissään rannalla, kyynelsilmin
katsellen kaukaista kotoa kohden, ajatellen vaimoaan ja poikaansa.
Vihdoin Athene saa muut jumalat suosiollisemmalle mielelle kärsivää
sankaria kohtaan, ja Hermes pakotta Kalypson laskemaan hänet luotansa.
Itse laatimallaan lautalla hän luovii merta, kunnes Poseidon pirstoo
sen häneltä myrskyssä ja hän hädin uiden Inon vaipalla pelastuu
_Scherian_ rantaan, josta herttainen _Nausikaa_ korjaa hänet kotiinsa
isänsä, _Alkinoos_ kuninkaan loistolinnaan. Herttaisesti holhotaan
sankaria täällä onnellisen _faiakilais_-kansan luona, joka ei
surupäiviä tunne, ja sitte saatetaan hänet kotia tuommoisella
ihmelaivalla, joilla he kuljeksivat, jotka kenenkään ohjaamatta osaavat
matkansa ja tekevät sen nopeana kuin kotka tai aatos. Nukkuen saapuu
sankari kotirantaan oltuaan poissa kaksikymmentä vuotta.
Mutta vieläkin vaaditaan taistelua saattamaan koto-olot oikealle
kannalle. Odyssevsin kodissa elämöi joukko nuoria ylpeitä ylimyksiä,
jotka, ollen Penelopea kosivinaan ja hänen vastaustaan vartovinaan,
kuluttavat talon tavaraa alituisiin kemuihin ja pitävät pahaa
vallatonta menoa. Uskollinen aviovaimo reputtaisi koko parven, mutta
kun ei uskalla, viivyttelee hän ja vetelee verukkeita. Hän tahtoo muka
ensin saada appensa hautavaipan kudotuksi -- mutta kangas ei valmistu
ikinä, sillä minkä hän päivällä kutoo, sen hän yöllä pärvöttää. Juoni
joutuu ilmi ja vaaditaan varma vastaus. No, hän lupaa mennä sille
sulholle, joka kilpa-ammunnassa voittaisi Odyssevsin jousella.
Määräpäivä on käsissä, kun Odyssevs, joka tähän asti outona on
oleskellut rehellisen _Eumaios_ paimenen majassa, kerjäläisenä saapuu
paikalle ja joutuu röyhkeän pilkan alaiseksi. Kun ei kukaan kykene
jousta virittämään, virittää hän sen ja ampuu pilkkuun. Samalla heittää
hän ryysyt yltään ja hämmästyneiden kosijain edessä seisoo sankari,
jonka luulivat aikaa sitte kuolleeksi. Kosto alkaa Athenen avulla.
Sateena vinkuu vasamia salissa kaadellen ilkivaltaisia, ja koston
työssä avustelee _Telemakhos_, hiljan palattuaan isäänsä peräämästä
mannermaalta. Surman jäljet puhdistetaan ja riemulla syleilevät
puolisot toisiaan oltuaan niin kauan erillänsä. Näin koki Odyssevs
toisen onnen kuin Agamemnon kotiin tultuaan.
Läpi vilkaseloisen, vaihtelevan runoelman käy elähyttävänä henkenä
harras rakkaus kotoon ja kotimaahan,[218] antaen sankarille voimaa
taisteluissa kestämään.
Myöhempi satu tiesi kertoa Odyssevsin saaneen surmansa pojaltaan,
jonka äitinsä Kirke oli lähettänyt isää etsimään. Tuntematta
toisiaan joutuvat he kahakkaan, jossa poika kalanluisella vasamalla
ampuu isänsä. Odysseiassa on vaan hämärä viittaus hänen
loppuvaiheisiinsa (XXIII 265-284).
Satuaika on lopussa. Sen puolihämäristä astuu Kreikan kansa vähitellen
historian valoon.
Rooman sankarisatu.
Sankareita semmoisia kuin kreikkalaisilla, jotka urotöillään loivat
kokonaisen taikamailman jumalain ja -ihmiskunnan välille, ei
roomalaisten järkevä mieli ja köyhä kuvatti kypsynyt luomaan.
Sankarintapaisia olentoja oli heillä kuitenkin muutamia, joiden
luultiin kuninkaina hallinneen Latiumissa ja joita sitten palveltiin
pellon ja viljelyksen haltiahenkinä. Semmoinen oli _Saturnus_, josta jo
on puhuttu. Samoin hänen pojakseen oletettu _Picus_ (= "tikka"), joka
oli sotaisa ja hyvin rikas ja kun ei huolinut Kirken lemmestä -- kuten
myöhempi tarina sanoi -- loihdittiin tikkalinnuksi.[219] Tämän poika
oli _Faunas_ (kts. s.), hänkin Lation kuningas. Hänen ja Marica nymfin
poika oli _Latinus_ kuningas.[220]
_Aeneaan_ (l. Aineiaan) satu on alkuaan kreikkalainen, mutta sovitellen
siihen roomalaisia aineksia saatiin siitä vähitellen roomalaisten
sankarisatu, jolle Virgilius loi taiteellisen kansallisepoksen muodon,
mukaillen alkuosassa Odysseiaa, loppuosassa Iliadia.
Aeneaan isä oli Dardanian kuningas Anchises, äiti Afrodite. Kun
Anchises julkisesti kerskasi jumalattaren suosiosta, halpasi hänet Zevs
salamalla, ja Aeneas sai hallituksen. Sukulaistaan Priamusta hän tuli
auttamaan, kuin Achilles ryösti hänen karjansa. Ollen hurskas, viisas
ja rohkea sai hän kunnioitusta ja mainetta, ja jumalain armo suojeli
häntä. Troian häviöstä hän ja _Antenor_ yksinään pelastuivat, kun hän
joko urheasti murtausi vihollisrivien lävitse tai nämä ehdollaan
päästivät hänen menemään, hän kun aina oli tahtonut rauhaa ja Helenan
takaisin antamista. Vanhempi satu jättää hänet Dardaniaan, kansansa
lopuista luomaan uutta valtakuntaa. Vasta Homeron jälkeen syntyi satu
että hän lähti meren taa valtaa perustamaan. Alussa nähtävästi ei
luultu hänen kauaskaan siirtyneen; vasta aikaa myöten ulotettiin,
Odyssevsin retkien esikuvaa noudattaen, hänen matkansa yhä loitommas
länteen. Stesichoros runoilija (600 e.Kr.) tietää jo hänen tulleen
Italiaan. Mikäli Rooman valta paisui ja levisi kreikkalaistenkin
asuma-aloille, syntyi ja vakautui luulo että Aeneas oli siirtynyt
Tiberin rannalle ja että hän oli Rooman kansan kantaisä. Jo 3:lla
vuosisadalla oli tuo luulo yleinen Kreikassa ja roomalaiset antoivat
sille pian virallisen vahvistuksen. Ahkerasti koetettiin ajan ja paikan
puolesta järjestellä tiedot Aeneaasta, niihin sovitellen sopivia
italialaisia muinaisjuttuja. Virgiliuksen Aeneidin taru on tää:[221]
Aeneas pakenee penaatteineen palavasta Troiasta, kantaen hartioillaan
isäänsä, taluttaen Ascanius poikaansa, puolisonsa _Creusan_ kanssa Ida
vuorelle. Täältä lähtee hän, mukanaan jäännös maanmiehiään, 20
laivassa, poiketen Thrakiaan ja Delokseen, Kretan saarelle, jossa
erehtyen luuli Apollonin määränneen heille kotimajat. Mutta ruttotauti
karkoitti sieltä ja unessa käskettiin häntä pyrkimään Italiaan. Myrsky
ajoi hänet kuitenkin Epirukseen ja sieltä Siciliaan, jossa Anchises
kuoli. Tästä yrittää sankari tulla Italiaan, kun troialaisia
leppymättömästi vihaava Juno myrskyllä ajaa hänet Afrikaan. Täällä
Carthagon kuningatar _Dido_ rakastuu sankariin, ja avioliitto on jo
syntymäisillään Junon juonista, joka täten tahtoo estää uuden, hänen
suositulleen Carthagolle turmioksi tulevan valtakunnan syntyä; mutta
Aeneas saa Jupiterin käskyn heittämään lemmen viehätykset sikseen ja
pyrkimään suuren tehtävänsä perille. Salaa jättää hän Didon, joka
onnetonna tappaa itsensä, ja monien harharetkien perästä -- jolloin hän
m.m. _Cuman_ sibyllan ohjeilla käy manalassakin -- saapuu hän Tiberin
suulle Latiumiin. _Latinus_ ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja antaa
hänelle tyttärensä _Lavinian_ puolisoksi. Tämän johdosta Lavinian
entinen sulho, Rutulien kuningas _Turnus_ Junon yllyttämänä nostaa
sodan, mutta joutuu häviölle. Latinus kaatuu myös tappelussa, jonka
jälkeen Aeneas saa valtakunnan.
Tämän lisäksi kerrottiin että Aeneas ei kuollut kuten tavallisesti,
vaan katosi tietämättömiin, jonka jälkeen hän _Jupiter indiges_
(koti-Jup.) nimisenä nautti jumalain kunnioitusta.[222] Hänen ja
Lavinian tytär _Ilia_ synnytti Mars jumalalle pojat Romulus ja Remus,
joten Aeneasta melkein tuli Rooman perustaja. Mutta kun sitten nähtiin,
että Rooman perustus täten joutui ajaltaan liian lähelle Troian sotaa,
täytettiin ajanaukko olettamalla sarjan albanilaisia kuninkaita.