AMALIA (tulee. Hän kättelee ja niiaa): Tervetulemaan, tervetulemaan.
Apteekkarska oli kovin ystävällinen, kun luvalleen tuli. Nythän se ilo
ilolta tuntuukin. Ja apteekkari, kylläpä se on nyt iloinen. Täällä
onkin kaivattu teitä. Nyt ei enää pois lasketakaan. Vaan minä olen
etsinyt sulhasta -- ei koko talosta Lukassonia löydy, minnehän se on
mennyt -- ja nyt olisi jo kiire kirkkoon.
YRJÖ: Kuinkas sitten?
AMALIA: Ei hätää, kun sen löydän, vaikka selässäni vihille vien. (Menee
vasemmalle.)
YRJÖ: Ha-ha-haa, siinä on mies, joka ei hevillä antaudu.
ELLI: Ja sinä naurat.
YRJÖ: Toivonpa, ettei häntä löytyisi.
AMALIA (tulee vasemmalta, vetäen mukanaan Lukassonia): Siellähän
tämä minun sängyssäni jo köllötti. Ha-ha-haa. No, tervehdipäs nyt
herrasväkeä. (Lukasson tervehtii.) No, ja joudupas, lähdetäänpäs nyt
papin pakinoille. Sitä on sitten tehty sekin.
TUOMAS: Jaa, jaa. On tehty sitten se, mitä ei tekemättömäksi koskaan
tehdä. -- Leikkiin, leikkiin syntyi ihminen.
YRJÖ: Voi mies parka, enkö minä varoittanut sinua?
TUOMAS: Ehkäpä samassa kadotuksessa ollaan. Luojanhan ne ovat säätämiä
niin ilot kuin kärsimyksetkin. Kestä pois vain.
AMALIA: Jaa-a. Kestettävä on. No, joudupas. Minä käsken apteekkaria ja
toimitan kahvia.
ELLI: Odotetaan hääväkeä kirkosta toki.