TUOMAS: En, Miina. Näethän, minun tilani -- eihän tällaisessa
rakkaudesta puhuta.
AMALIA: Opetanko, opetanko minä sinua jo, Tuomas?
TUOMAS: Elä opeta, ollaan, ollaan levollisia.
AMALIA: Ei, ei mitään enää sappeni siedä.
TUOMAS: Ehkä tämä vielä selviää.
AMALIA: Nyt heti pitää sen selvitä.
TUOMAS (saaden rohkeutensa, sovittelee): Tyst, tyst. Ajatellaan,
odotetaan, mitä on tehtävä. Sitäkö varten Luoja olisi maailman luonut
ja valtaistuimeltaan sitä hallitseisi, ettei meitäkin ohjaisi ja
pulassa neuvoisi, mitä meidän on tehtävä ja miten meneteltävä?
Ajatellaan nyt jokainen lujasti ja kuunnellaan sisäistä ääntä.
MIINA (pyyhkien silmiään): Kuunnellaan.