TUOMAS: Ne hirttävät mentyäkin.
AINA: No kuvitelkaa, ettette olekaan mennyt, kun menette.
TUOMAS: Jaa-a. Se on kultainen neuvo. Jos selkää kirpelöittää,
kuvittelee, ettei se olekaan sinun selkäsi, vaan jonkun muun. Ja pahan
mielellään toiselle suopi. Niin pettyy kauniisti ja elää kauniisti
elämänsä, vapaana ja arvollisena, vaikka olisi kuin epävapaata ja
arvotonta elämä. Ja kun hauta on edessä, hyppää siihen, on kaikelta
turvassa. Niin, lyhyt kuvitelma se on elämä ja samaa kuvitelmaa
kärsimyskin, mitäpä tuosta -- heleijaa vain, hyvä, että elämä yhä
eteenpäin vyöryy.
AINA (katsoen ulos): Vyöryypä tuollakin jotakin. Miina vyöryy tännepäin.
TUOMAS (peloissaan): Voi kauhistuksen kuilu -- kaiken maailman tuskat
päälleni vyöryy -- minne minä nyt pääsen -- eilen menivät tilini
naisväen kanssa sekaisin. (Katselee ympärilleen.)
AINA: Ha-ha-haa. Huono kirjanpito, kun tilit on sekaisin. Menkää tiskin
alle. Ettäpä naista pelkää!
TUOMAS (ryömien tiskin alle): En pelkää, vaan on maailmassa hetkiä,
jolloin sankarikin vapisee -- öh -- (rykäisee).