ELLI: Ja luuletko, että tähän tyydyn? Kun sinä et välitä minusta, olen
pakotettu muualta etsimään rakkautta. Olen nuori vielä ja kaipaan.
Syytä itseäsi -- jos jotakin sattuu, jos kiinnyn toiseen.
JUSSI (istuu synkkänä): Elli, puhutko totta?
ELLI: Puhun.
Äänettömyys.
JUSSI: Voi minua onnetonta!
ELLI (käy neuvottomaksi kun näkee Jussin onnetonna. Kiihkeästi): Ei,
rakas. Elä ole pahoillasi. Ei siinä ole perää. Kuka se olisi? Ei kukaan.
JUSSI: Yrjöä pelkäsin.
ELLI: Yrjöä -- ha-haa. Otaksumahan se oli, leikkipuhetta kaikki.
Tiedäthän, etten muista pidä.
JUSSI (riemuiten): Tiedän.
ELLI (syleillen): Ja jos olisi jotakin -- tämäkin on otaksuma, huomaa
se -- jos olisi, olisi se viatonta lajia, pieni ihastus vain. Ethän
sinä siitä välittäisi? Sinähän olet vapaamielinen ja sivistynyt ja
tiedät, että sellainen pieni ihastus, viaton syrjäajatus, voisi olla
mahdollinen kenelle tahansa. Ymmärräthän?
JUSSI: Ymmärrän, hyvin ymmärrän.
ELLI: Ymmärränhän minäkin, että sinullakin voisi olla sellainen. Enkä
minä ollenkaan siitä välittäisi? Voisihan jossakussa ihastuttaa jokin
mitätön seikkanen enemmän kuin sama seikka omassa vaimossa.
JUSSI: Nyt sinä puhut taas järkevästi kuin viisas vaimo ainakin.
ELLI (iloissaan pyörähtäen): Sano, että olen viisas, hiukan viisaampi
ja vapaamielisempi kuin moni muu.
JUSSI: Olet, olet, rakas.
ELLI: Olen. Kiitos, oma mies.