kuulla kulkusten kilinän. Me kävimme ääntä kohden ja saimme iloksemme
nähdä tulkkimme ja miehemme, jotka myös iloitsivat nähdessänsä meitä.
Leirimme pystytettiin illalla lähellä kylää, nimeltä Meshara, joka oli
korkealla vuorien keskellä.
Tänä päivänä olimme tavanneet isompia ja vähempiä joukkoja aseellisia
miehiä, jotka joko tulivat tahi menivät sotaan, joka nyt riehui
parhaallansa meidän läheisyydessämme.
Seuraava päivä oli sunnuntai, jonka me mietimme leväten tällä paikalla.
Tänäkin päivänä olimme pilvien peitossa, ja ilma oli kylmä ja vilvakka.
Ali ja pasurimme sairastuivat äkisti ja muutamat matkakumppaneistanikin
tunsivat itsensä pahoinvoiviksi.
Seuraavana päivänä piti meidän saapua Beirutiin, ja oli meillä siis
enää maan yksi päivämatka jälillä pyhässä maassa.
Omituisilla tunteilla kävimme viimeisen kerran levolle teltteihimme,
joita olimme käyttäneet kolme kuukautta aikaa.
Seuraavana päivänä otimme alas siirtonaiset majamme, joita emme koskaan
enää tulleet käyttämään. Me astuimme hevostemme selkään ja alotimme
viimeisen päivämatkamme.
Hetken-aikaisen matkustuksen perästä tuli Wälimeri uudestaan näkymiin,
ja muutaman päivän kuluttua saimme taas keikkua sen sinisillä
aalloilla. Meidän matkamme Itämailla kävi loppuansa kohden. Tämä ajatus
oli niin outo. Me olimme iloiset ja kiitolliset, samalla kertaa kuin
sydän oli täynnä kaipausta.
Koko joukkoja aseellisia miehiä näkyi lakkaamatta sinä päivänä, ja
kylissä olivat asukkaat koossa neuvottelemassa millä tavoin parhaiten
voisivat puolustaa itseänsä noita yhä läheneviä voitollisia Druseja
vastaan. Me olimme nimittäin Maroniitein alueella, juuri lähellä kyliä,
jotka sota jo oli hävittänyt.
Nuot ihmisraukat, jotka me täällä näimme, tulivat muutamain päiväin
perästä kurjalla tavalla teurastettaviksi. Nuot kauniit, hyvinvoivat
kylät runsasten istutustensa kanssa tulivat pian tulenliekkien
saaliiksi. Hotellimme katon päältä Beirutissa saimme sittemmin katsella
tätä kamalaa polttoa.
Me tulimme vihdoin alas syvään laksoon ja seurasimme Koirajoki-nimisen
virran pohjoista rantaa, kunnes viimein saavuimme Wälimeren rannalle.
Me kävimme yli virran aimollista vanhaa kivi-siltaa myöten. Täällä oli
useampia satoja aseellisia miehiä koossa. Useat niistä tervehtivät
meitä; ei yksikään meitä millään tavoin häirinnyt.
Eräällä vuorella lähellä merenrantaa löytyy koko joukko Phoinikilaisia
kallioon hakattuja kirjoituksia ja kuvia. Me seurasimme nyt Wälimeren
rantaa ja kohtasimme yhtä mittaa aseellista väkeä.
Me saavuimme onnellisesti Beirutiin, ja ratsastimme Bellevue nimiseen
hotelliin. Siellä astuimme viimeisen kerran alas hevostemme selästä,
ja meidän muistorikas, pitkällöinen ja vaivalloinen ratsastuksemme oli
loppunut.
Kahdeskolmatta Luku.
Beirutista Athenaan.
Kun karavanimme saapui Beirutiin, oli tulkkimme ja pasurimme hyvin
huonossa tilassa. Hra Botcharby sairasti myös viimeisen päivämatkan
aikana ja vaikeroi suuresti. Hän pantiin kohta vuoteelle, eikä kauvoja
viipynyt, ennenkuin hän meni tunnottomaksi ja rupesi hourailemaan.
Ilman-ala on Syriassa tähän vuodenaikaan erinomaisen vaarallinen,
erittäinkin Europalaiset vaipuvat helposti koviin, usein
kuolettaviinkin, taudinpuuskiin.
Me lähetimme kohta noutamaan lääkäriä, sairaita hoitamaan. Tohtori
Barklay (tuon ennen mainitun, saman-nimisen, Jerusalemissa asuvan
tohtorin poika) antoi meille hyvää toivoa sairasten parantumisesta.
Hän kertoi, että päivää ennen, kuin me saavuimme Beirutiin, eräs
englantilainen pappismies, hra Baker, oli kuollut siellä Syrian
kuumetautiin. Hra Baker oli Jerusalemissa samaan aikaan kuin me, ja oli
sitte sairastanut matkalla Libanonin vuorelta ja oli tuotu tunnottomana
Beirutiin.
Beiruti on erinomaisen kauniilla asemalla juuri meren rannalla.
Kaupunkia ympäröivät runsaat ja avarat istutukset. Lakeutta, jolle
se on rakettu, rajoittavat idässä, pohjoisessa ja etelässä Libanonin
mahtavat vuoret.
Itse kaupunki on rakettu erään töyrään vierteelle, joka nousee tältä
lakeudelta. Mereltä päin katsoen näyttää sentähden Beirut kauniille,
valkeine huoneineen ja vihannoivine puutarhoineen.
Myöskin Muhamedilaisten hautausmaat ovat erinomaisen kauniita; niissä
nähdään alinomaa itkeviä naisia haudoilla, sillä tämä sureminen kuuluu
hautaustemppuihin.
Kun illalla, päivää jälkeen tulomme, nousimme ylös hotellin katolle,
nauttiaksemme tuota suloista viileyttä, näkyi jo joukko isoja
tulipaloja vuorilla. Drusilaiset olivat nimittäin sytyttäneet
Maroniitein kylät tuleen. Näiden tulten ympärillä näimme heidän
pyssyistänsä lähteviä leimauksia, ja sota riehui niin lähellä Beirutia,
että selvästi voi kuulla pamaukset.
Me näimme kylän kylän perästä syttyvän tuleen, ja voimme selvästi
eroittaa kuinka sodan-liekki leveni levenemistänsä Maroniitein alueella.
Nämät tulet paloivat palamistansa niiden kuuden päivän kuluessa, jotka
me Beirutissa viivyimme, ja Libanonin kukkulat olivat kaiken aikaa
vahvan savupilven peitossa.
Koko joukkoja kodittomia naisia ja lapsia tulvasi alas vuorilta, ja
me näimme heitä ryhmittäin kokoontuneena kaduilla tahi ahdistettuina
ahtaisin hökkelöihin, joissa säälivä talon-omistaja oli antanut heille
majapaikan.
Muutamana päivänä joutui kaupunki suureen hämmästykseen. Huhu oli
nimittäin levinnyt, että Beirutissa asuvat Muhamedilaiset, jotka
tietysti pitivät Drusein puolta, olivat koossa neuvottelemassa,
käyttäisivätkö nyt tilaisuutta, tappaaksensa kaikki kaupungissa olevat
kristityt.
Tätä kokousta pidettiin iltapuolella päivää ja tietty oli, että jos he
olivat päättäneet ryhtyä teloitukseen, verilöyly oli alkava seuraavana
yönä. Me menimme sentähden levottomina maata sinä iltana, peläten yön
kuluessa heräävämme pyssyn-paukauksista ja kuoleman-parjauksista.
Europan konsulit olivat lähettäneet sanansaattajia lähimpiin
paikkoihin, joissa heidän kansalaisillansa oli sotalaivoja,
kehoittamaan näitä niin pian kuin mahdollista purjehtimaan Beirutiin.
Yö sai kumminkin kuluneeksi hiljaisuudessa ja aamulla, kun juuri
olimme nousseet, kuului muutamia jykeäin kanunain jyräyksiä. Kaikki
Europalaiset hengittivät taas vapaammin, sillä me arvasimme että
tämmöisiä laukauksia lähti ainoastaan jostakin Europalaisesta
sota-laivasta. Kun tulimme hotellimme katolle, saimme nähdäkkin
aimollisen meikäläisen linjalaivan, ja me katselimme sen monia
kanunaportteja jonkinlaisella turvallisuuden tunteella. Nyt eivät
Muhameditaiset olisi uskaltaneet vuodattaa Europalaisten verta,
vaikka kuinkin olisivat eilisessä neuvottelussaan päättäneet, sillä
Europalaisten kuulat olisivat pian tasoittaneet heidän kaupunkinsa maan
tasalle.
Meidän oli odottaminen kuusi päivää Beirutissa, sillä se höyrylaiva,
jolla me aioimme matkata ei ollut vielä tullut.
Se tuli viimeinkin lauvantai-iltana, ja sunnuntaina oli se pitkittävä
matkaansa Smyrnaan. Me valmistimme itsemme siis lähtöön.
Osa aseistamme ja muista kapineistamme, joita matkalla olimme
käyttäneet, myytiin ja osa lahjoitettiin tulkillemme.
Ali parka oli vielä kovin huonona, kun me hänen jätimme; kuitenkin
näytti hän olevan vähän parantumiseen päin. Hän ynnä kokkimme ja
pasurimme, jotka kaikki kolme olivat Kairosta, aikoivat nyt mitä
pikemmin palata sinne takaisin höyrylaivalla. Matkarahaksi olimme
me, jo Kairossa suostutun sovinnon mukaan, antaneet heille yhden
kuukauden palkan, että heillä olisi ollut jotakin jäämään. Me erosimme
heistä niinkuin hyvistä ystävistä erotaan; erittäinkin tuntui minusta
katkeralle sanoa "jäähyvästi" Alille. Hän pyysi minua silloin, että
jos minä tapaisin jonkun maanmiehistäni, joka aikoi Itämaille, minä
kehoittaisin häntä ottamaan Alia tulkiksi; ja minä luulen, ettei
matkustaja, joka aikoo retkeillä Egyptissä, erämaassa ja Palestinassa,
voi löytää parempaa tulkkia, kuin Ali Hagasai Kairosta on.
Sunnuntaina Kesäkuun 3 p:nä piti meidän jättää Syrian rannikko.
Lauvantaina sälytimme me jo kapineemme kokoon ja laitimme kaikki
valmiiksi lähtöön, saadaksemme olla sunnuntain levossa.
Me olimme aamupuolella päivää Saksalaisessa jumalanpalveluksessa, jota
pidetään täällä joka sunnuntai.
Syötyämme päivällistä Ruotsin konsulin luona, astuimme kohta
päivällisen jälkeen laivaan. Hämärässä nosti "Afrika" ankkurinsa ja
johti kulkunsa Välimerelle.
Ilma oli erinomaisen kaunis. Aurinko oli juuri laskenut ja kuu valaisi
haikeasti Itämaan rannikkoa, joka nyt katosi yhä syvemmälle mereen.
Wielä näimme kuitenkin Libanonin mahtavat kukkulat Maroniitien kylistä
lähtevän savun peitossa. Wihdoin katosi sen viimeinenkin haamotus. Pyhä
maa sanomattomine muistoineen jäi taaksemme. Meidän matkustuksemme
siinä maassa, nuot kalliit hetket, jotka me siellä olimme mieltäneet,
meidän vaihtelevaiset kokemuksemme siellä — kaikki tämä oli nyt kuin
yht'äkkiä kadonnut kaunis unelma.
Me keinuimme taas Wälimerellä, joka tällä kertaa oli varsin tyyni ja
rauhallinen. Kun edellisellä kerralla purjehdimme yli tämän meren,
saimme tilaisuuden ihmetellä sen mahtavia, kuohuvia aaltoja, joita
talvimyrskyt ajelivat. Nyt osoitti se itsensä kaikessa levollisessa
suuruudessaan.
Wesi on heleän sininen väriltään, joka on jotakin omituista tälle
merelle.
Pitkät mainingit liikuttelivat meidän alustamme hiljalleen.
Seuraavana päivänä ankkuroimme me Nikosian eli Leukosian, Kypron
pääkaupungin satamassa.
Joukko lipuilla koristettuja purjeveneitä, täynnä ihmisiä, ja
soittokuntia keralla, seilaili edes takaisin kaupungin edessä.
Täällä vietettiin nimittäin niin kutsuttua "Venus-juhlaa", jota
joka kevät aina muinaisista ajoista asti on vietetty tällä saarella
Venus-jumalattaren muistoksi, jonka mytologia sanoo kerran syntyneen
täällä meren vahdosta.
Tätä juhlaa on vietetty, omituista kyllä, sittekin kun saaren asujamet
ovat tulleet kristityiksi.
Me astuimme maalle ja havaitsimme kaupungin olevan ihan täynnä ihmisiä,
jotka olivat tulleet viettämään juhlaa.
Tämän saaren sivusi Paavali matkallaan Romaan: "Kuin me sieltä laskimme
ulos, niin me purjehdimme Kyprin ohitse, että vastatuulet olivat".
Jätettyämme Kypron, näimme vielä kauvan aikaa sen mahtavat vuoret,
joiden korkein kukkula on tuo kuuluisa Olympos.
Paitsi kolmea Amerikalaista matkakumppaniamme, oli useampia
englantilaisia matkustajia laivassa, ja aika kului rattosaan
tuttavallisissa keskusteluissa, joilla ilmoitimme toinen toisillemme
mitä kokemuksia kukin oli tehnyt matkallaan ja mitä paikkoja olimme
nähneet.
Ilma oli yhtä mittaa kaunis ja meri tyyni kuin edellisenä päivänä.
Saman päivän illalla, jolloin Kyprosta lähdimme, tuli muutamia
Wähä-Aasian vuoria näkyviimme, kun tuon mahtaman Taurus-selänteen
kukkulat kohosivat ylös merestä.
Warhain seuraamana aamuna saavuimme Rodos-saareen, jonka olimme nähneet
ainoastaan kaukaa, kun edellisellä erällä purjehdimme yli Wälimeren.
Meidän laivamme ankkuroi nyt Rodon kaupungin satamassa, jossa meillä
oli tilaisuus nousta maalle vähäksi ajaksi.
Me kohtasimme siellä erään Ruotsalaisen, tohtori Hedenborg'in, joka
tätä nykyä asuu tällä saarella.
Alus viipyi vaan täällä puolentoista tiimaa ja ohjasi täältä kulkunsa
pohjaan päin. Me matkasimme nyt keskeltä Kos-saaren ja Aasian
niemekkeen Halikarnasson välistä, ja joka taholla ympärillämme näkyi
suurempia ja vähempiä saaria, jommoisia tuolla kauniilla Arkipelagolla
on yltä kyllin.
Koko sen päiväkauden oli ilma ihana ja illan päälle näimme taas
tuon korkean ja kallioisen Pathmos-saaren, jossa Johannes kirjoitti
Ilmestyskirjansa. Auringon laskeissa oli aluksemme saavuttanut tuon
vielä korkea-vuorisemman Samos-saaren.
Warhain seuraavana aamuna tulimme me Smyrnaan, jossa viivyimme kaksi
päivää, odottaen sitä höyrylaivaa, joka täältä oli vievä meidät
Kreekkalaisessa Arkipelagossa olevaan Syra-saareen, josta saaresta
sitte meidän matkamme oli menevä höyrylaivalla Pireoon, Athenan
satamaan.
Me tapasimme Smyrnassa Ruotsin konsulin Hra van Lennep'in ja teimme
tuttavuutta useampain täällä asuvain opettajain ja lähetyssaarnaajain
kanssa.
Smyrnassa sanoimme "jäähyvästi" kolmelle erämaanmatka-kumppanillemme,
jotka "Afrikalla" aikoivat pitkittää matkaansa Konstantinopoliin, ja me
astuimme Imperatore nimiseen höyrylaivaan, joka oli vievä meidät Syraan.
Molemmat höyrylaivat lähtivät samaan aikaan Smyrnasta ja seurattuamme
toinen toistamme hetken aikaa, ohjasi nyt kulkunsa kumpikin
suunnallensa, he Pohjoseen päin ja me lounaan. Me viittasimme
ystävillemme, niin kauvan kuin hiukankin heitä näimme — me
emme luultavasti enää koskaan tulleet näkemään noita rakkaita
matkatovereita, paitsi Doughty'a, joka Konstantinopolista aikoi matkata
Athenan kautta Parisiin ja luuli saapuvansa sinne, ennenkuin me olimme
jättäneet kaupungin, sillä sinne mekin aioimme Athenasta.
Me läksimme Smyrnasta Kesäkuun 9 p:nä ja jätimme siis Aasian.
Seuraavana aamuna saavuimme Syraan. Tuuli puhalsi nyt jotenkin
tuimasti, niin että laiva rupesi keikkumaan.
Syran saarella on hyvä satama, ja siellä oli hyvin rakettu, kukoistava
kaupunki erään korkean kallion vierteellä.
Me astuimme täällä vähäiseen höyryveneesen joka käy Syran ja Athenan
väliä.
Tuuli kiihkeni kiihkenemistään päivän kuluessa ja illan päälle puhalsi
puolittain myrsky. Hämärässä nosti alus ankkurin ja me läksimme tuolle
avonaiselle, aaltoilevalle merelle.
Alus keikkui kuin pieni lastunen noilla korkeilla aalloilla, emmekä
me olleet kauvoja aikoja kulkeneet, kun jo yleinen merikipu rupesi
vaivaamaan matkustajia.
Koko joukko saaria näkyi joka taholla ja niiden välistä kiiti meidän
pieni sukkela höyryveneemme, huolimatta sekä tuulesta että aalloista.
Seuraavana aamuna heräsimme me Pireossa, ja tunnin aikaa matkattuamme
vaunuilla saavuimme Athenaan, jota joka taholta ympäröivät rauniot
Kreekanmaan suuruuden ajoilta.
Athenassa on tätä nykyä noin 30,000 asukasta. Kaupunki, joka
vapautumissodan aikana kärsi paljon Turkkilaisilta, on nyt vapauden
aikana suuresti hyötynyt, ja yksistään viimeisten neljäin vuotten
kuluessa on melkein kokonaisia katuja ikäänkuin noussut maasta.
Nämät uudemmat kadut ovat erinomaisen kauniita. Rakennukset näyttävät
isoilta viehättäviltä huviloilta ja noita leveitä katuvierustoja
varjostavat puistot.
Kuninkaan linna on suuri nelikulmainen rakennus vapaalla, ylhäisellä
asemalla; se ei ole tehty minkään erittäin kauniin rakennustavan mukaan.
Uusi kaupunki on rakettu samalle paikalle, jossa vanha Athena kerran
seisoi, ja monet ja suuret ovat sen vielä jälillä olevat jäännökset.
Näiden kaikkein kertomiseen kuluisi paljon aikaa ja kertomus paisuisi
pian suureksi kirjaksi.
Kaikista näistä raunioista vetää niin kutsuttu Akropolis kaikkein
ensiksi matkustajan huomion puoleensa. Tämä kaunis maailmanmainio
raunio, eli raunio-ryhmä, on töyräällä, joka nousee 150 jalkaa yli sen
lakeuden, jolle Athena on rakettu.
Tämä temppeli seisoi keskellä vanhaa kaupunkia ja näkyi sen jokaiseen
paikkaan.
Keskeltä Akropolista nousee Parthenon, Minervalle pyhitetty temppeli,
jota temppeliä kaunisti jumalattaren kuva, jonka Phidias oli tehnyt
kullasta ja elfenluusta.
Täällä kohouu toinenkin suuremmoinen raunio, jonka arvellaan olevan
Hadrianon uljaan Pantheon'in jäännökset.
Lähellä Pantheonia ovat tuon ihanan Eudetheum'in rauniot.
Myöskin Kekropium löytyy täällä, ja sanotaan Kekrop'in makaavan
haudattuna sen alla.
Akropolin lounaisessa kulmassa löytyy mahdottoman suuren teaterin
jäännöksiä, jota teateria nimitetään Herodes Atticon nimellä.
Useat osat näistä merkillisistä raunioista ovat vielä jotenkin
säilyneet, mutta kokonaisuudessaan ovat ne hyvin turmeltuneet sen
kautta että noita entisiä temppeleitä eri aikoina on muuteltu
linnoituksiksi, ja muinaisjäännökset ovat kärsineet paljon vahinkoa
niistä piirityksistä, joita nämät västingit tuontuostakin ovat kestää
saaneet.
Noin viisi sataa askelta Akropolista on Thesey'n temppeli, joka
rakettiin muutamia vuosia jälkeen Salamin tappelun Kimonin,
Miltiadeksen pojan, toimella. Tätä temppeliä käytetään nyt Athenan
museumina ja on ihan täynnä kuvia ja muita muistomerkkejä.
Temppeliä ympäröivät pylväsrivit, joiden joukossa seisoo vielä 30
Dorialaista pylvästä melkein ihan eheinä.
Noin viisisataa askelta kaakkoon päin Akropolista seisoo 16 mahdottoman
suurta pylvästä, jotka ovat melkein ainoat jäännökset tuosta yhtä
ihanasta kuin suuremmoisesta temppelistä, joka kerran kaunisti tätä
paikkaa ja joka oli pyhitetty Jupiter Olympiolle.
Ilissus-joen itäisellä rannalla löytyy vielä toinen temppeliraunio,
jota muinoin kutsuttiin virran nimellä.
Muuten koristamat Athenaa vielä seuraavat rauniot, nimittäin: "tuulien
torni", "Dorilainen portti", "Lysikratin ja Trasyllin muistopatsaat",
ynnä koko joukko muita vanhain Kreekkalaisten ihmeteltävän
rakennustaidon tuotteita.
Me viivyimme ainoastaan neljä päivää Athenassa, sillä meidän mielemme
hehkui kotimaahan ja ilman sitä oli kuumuus täällä melkein sietämätön.
Ulkoilmassa ei voinut käydä keskipäivän aikaan, vaan oli meidän
käyttäminen aamu- ja ilta-hetkiä kaupungin ja sen muinaisjäännösten
katselemiseen.
Athenassa tapasimme kuuluisan maalaisemme neiti Fredrika Bremerin. Hän
oli oleskellut täällä jo kauvan aikaa, mutta aikoi vielä viipyä Kreekan
maalla vuoden aikaa.
Tuo kaunokirjallisuutta harjoittava nainen teki nyt kertomusta olostaan
Kreekan maassa.
Kesäkuukaudet aikoi hän käyttää matkoilla ympäri Arkipelagon saaristoa,
jota retkeä varten kuningas Otto oli antanut höyryveneen hänen
käyttääksensä.
Me puhuimme paljon Ruotsista, joka maa oli meille kaikille rakas. Neiti
Bremer kertoi yhtä ja toista neljä-vuotisilta matkoiltaan ulkomailla.
Eräällä kävelyllä jonka me teimme kaupungissa ja sen ympäri, osoitti
neiti Bremer meille kaikki ne eri paikat, jotka säilyttävät muistoja
Kreekan maan suuruuden ajalta, ja jotka hän pitkällisen täälläolonsa
aikana täydellisesti oli tullut tuntemaan.
Eräällä itäpuolella ajoimme L. ja minä ulos kaupungista lähellä
kaupunkia olevalle kedolle, jonne muutamia tuhansia miehiä sotaväkeä
oli koottu.
Kuningas Otto tuli illalla sinne hevosen selässä ja hänen seurassansa
oli koko joukko herroja. Hän ratsasti ympäri kedon, tervehtien
sotajoukkoja, jotka sitte marssivat hänen ohitsensa.
Kuningas oli puettu Europalaiseen univormuun, hänellä oli
höyhentupsuinen kolmikulmainen hattu päässä, mutta muutamat hänen
seuralaisistansa olivat puetut noihin koreihin kreekkalaisiin
vaatteisin.
Omituista oli nähdä Kreekkalaisten sotamiesten ekseeraavan. Ajatus
lensi ehdottomasti takaisin kaukaiseen muinais-aikaan, jolloin
Kreetalaiset uroot tekivät ihmeteltäviä töitä, jolloin Kreekan maan
vallat joko yhteisesti sotivat "Barbareja" vastaan, tahi taistelivat
keskenänsä toinen toisensa kanssa.
Mutta ei ainoastaan ikivanhoja muistoja herännyt mieleen, näitä
sotureita katsellessa, vaan ajatuksiin juohtui myös tuo rohkea
vapautumisen sota, jolloin tuo pieni Kreekanmaa suurilla ponnistuksilla
heitti hartioiltansa Turkkilaisten ikeen.
Lähetysretkillään tuli Apostoli Paavali myöskin Athenaan. Hänen
henkensä syttyi täällä, kun hän näki kaupungin aivan epäjumaliseksi.
Hän väitteli Judalaisten kanssa heidän synagogeissansa ja turulla joka
päivä niiden kanssa, jotka sinne tulivat kokoon.
Kreetalaiset Epikureit ja stoalaiset philosophit riitelivät hänen
kanssansa, ja muutamat sanoivat: mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa?
Mutta muut sanoivat: hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa.
He ottivat viimein hänen kiini ja veivät oikeuden paikkaan ja sanoivat:
emmekö me mahda tietää, mikä uusi opetus tämä on, josta sinä puhut?
Niin Paavali seisoi keskellä oikeuspaikkaa ja sanoi: "Athenan miehet!
minä näen teidät kaikissa kappaleissa epäjumalisiksi! sillä minä
kävelin tässä ympäri ja katselin teidän jumalanpalvelustanne, ja löysin
yhden alttarin, jossa oli kirjoitettu: tuntemattomalle Jumalalle. Jota
te siis tietämättä palvelette, sen minä teille ilmoitan".
Niin rupesi Herra tässä temppeleillä koristetussa kaupungissa
valmistamaan itsellensä elävää temppeliä julistamalla sitä
"evankeliumia, joka on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle
autuudeksi, ensin Judalaisille niin-myös Grekiläisille", ja elävä
kristillisyys rupesi juurtumaan ja kasvamaan Kreekan klassillisella
maalla.
Kolmaskolmatta Luku.
Kotimatka Athenasta Tukholmiin.
Perjantaina Kesäkuun 15 p:nä jätimme varhain aamulla Athenan,
noustaksemme Pireon satamassa Franskalaiseen höyrylaivaan, joka oli
vievä meidät Marseilleen.
Tämä höyrylaiva oli iso kolmemastoinen alus ja kuului niiden laivain
joukkoon, jotka käyvät Marseillen ja Konstantinopolin väliä.
Ennen puoltapäivää nostimme me ankkurin ja läksimme Aegina-lahteen.
Ilma oli tänään kaunis, ja "Danube" viilsi uljaasti edelleen, seuraten
Kreekanmaan rantoja.
Seuraavana sunnuntaina katosi viimeinen Kreetan niemeke näkyvistämme
ja me ohjasimme kulkuamme länteen päin Messinan salmea kohden. Puhalsi
jotenkin vahva tuuli, mutta siitä ei ollut apua, sillä se oli vastainen.
Seuraavana päivänä puolipäivän aikaan tulivat Kalabrian vuoret
näkyviimme ja me purjehdimme niiden kohdalla koko iltapuolen päivää.
Wähän ajan kuluttua saimme nähdä suoraan edessämme tuon mahtavan
tultasuitsevan Aetnan vuoren Sisilian saarella. Wuori, joka on noin
10,000 jalkaa korkea, on kolmikulmainen ja näyttää luonnolliselta
jättiläis-pyramidilta.
Me lähenimme nyt lähenemistämme Messinan salmea ja näimme Kalabrian
vuorilla joukon sotaväen vartiatulia. Frans II oli nimittäin lähettänyt
tänne sotamiehiä, estääksensä Garibaldia voittoretkellään lähenemästä
Neapelia. Tämä sankari oli nyt uskaliaisten vapaajoukkoinsa kanssa
matkalla Palermosta Messinaan.
Oli jo pimeä, kun ankkuroimme Messinan satamassa, jossa laiva viipyi
yötä. Kaupunki näytti autiolta. Kaikki asukkaat, jotka joinkin
voivat, olivat lähteneet tiehensä, peläten tuon tätä nykyä riehuvan
vapaus-sodan aikana verisiä tekoja täällä tapahtuvaksi. Näkyi melkein
vaan sotaväkeä ja eräällä kedolla kaupungin vieressä ekseerasi
Neapelilaisia sotajoukkoja.
Kaksi höyrylaivaa saapui satamaan, tuoden tullessaan osan sitä
kuninkaallista sotaväkeä, joka oli antaunut vangiksi Palermossa.
Me läksimme nyt varhain aamulla Messinan satamasta ja ohjasimme
kulkumme yli Tyrrhenan meren Bonifacion salmea kohden, joka eroittaa
Korsikan ja Sardinian. Ilma oli yhtä mittaa kaunis, ja nuo rauhalliset
illat merellä olivat niin viehättävät, että kaipauksella viimein
jätimme laivankannen, mennäksemme levolle kojuumme.
Keskiviikon aamulla matkasimme tuon kauniin, kallioisen salmen läpitse
Korsikan ja Sardinian välillä. Kun taas tulimme avonaiselle merelle,
nousi raitis, myötäinen tuuli. "Danube" kohotti purjeensa ja tuulen ja
höyryn avulla kiiti laiva Franskan maan rannikkoa kohden.
Kello 8 seuraavana aamuna ankkuroimme Marseillen satamassa.
Kun nousimme maalle täällä, tuntui meistä ikään kuin olisimme ihan
lähellä rakasta kotimaatamme. Wilpas höyryveturi oli pian vievä meidät
takaisin Itämeren rannoille.
Me viivyimme ainoastaan yhden päivän Marseillessa — tässä
suuressa kauppakaupungissa, jossa piammiten jokainen ajattelee
vaan ansaitaksensa rahoja ja jossa muukalaisilla tavallisesti on
sanomattoman ikävä. Meistä tuntui kuitenkin tämä päivä liian lyhyeltä,
sillä meille onnistui täällä tavata muutamia tuttuja maanmiehiämme,
joiden seurassa hetket kuluivat rattosaan.