istutetuissa paikoissa, ja syötyämme päivällistä maanmiestemme
seurassa, läksimme rautatien pysäyspaikkaan, matkataksemme sieltä
pika-junalla suorastaan Parisiin.
Iltapuolella seuraavana päivänä saavuimme tähän kaupunkiin ja olimme
nyt valtiollisen elämän keskustassa. Tuo hyörinä täällä näytti meistä
niin omituiselta ja me emme voineet olla vertaamatta tämän mailman
pääkaupungin melskettä ja tuota häiritsemätöntä lepoa ja hiljaisuutta,
joka vallitsi Pyhässä maassa ja sen hieta-aavikoilla, toinen toisiinsa.
Me viivyimme kahdeksan päivää Parisissa ja jatkoimme kotimaallamme
taas lauvantaina Kesäkuun 29 p:nä. Meidän tiemme kulki nyt Kölnin
ja Hampurin kautta, ja pari päivää viivyttyämme viimeksi mainitussa
kaupungissa pitkitettiin matkaa Lyybekkiin, jossa näimme taas Svean.
Me menimme Heinäkuun 5 p:nä taas tällä höyrylaivalla Itämerelle.
Tuuli puhalsi jotenkin tuimasti, niin että Svea keikkui vahvasti koko
yökauden. Seuraavana aamuna näimme taas rakkaan Ruotsimme, kun Skoonen
rannikko nousi ylös aalloista. Tämä halattu näky täytti sydämemme
kiitollisuudella Häntä kohden, joka oli varjellut meitä pitkällä
matkallamme.
Wielä yksi merimatka, ja me olimme keskellä Tukholmin saaristoa ja
saimme taas nähdä syntymäkaupungin — ei syksyn kolkossa puvussa, vaan
suven suloisessa ihanuudessa; ja kauniimpaa kaupunkia emme nähneet
missään koko matkallamme. — Ihana on Tukholmi ainakin asuttuine
saarineen ja töyräineen, välkkyvine lahtineen ja vilppaine virtoineen,
ja rakkaus syntymäseutuun ynnä katoamattomat lapsuuden ja nuoruuden
muistot tekevät sen vielä ihanammaksi.