ovat tuon erinomaisesti runsaan lehvistön peitossa.
Woidaan jotenkin varmasti näyttää todeksi, että tämä paikka tosiaankin
on Wanhan Testamentin Dan.
Meidän tiemme vei meidät nyt koillista suuntaa Baniasiin päin.
Maisema oli ihana ja suuremmoinen. Wuoret ja laksot olivat peitetyt
lehtimetsillä, joissa kasvoi kaikenlaisia kauniita puita. Maa oli
heleän vehreässä puvussa ja koristettu kaiken värisillä villisti
kasvavilla kukilla. Siellä täällä näkyi vuorten huipulla jonkun kylän
tai ikivanhan linnan rauniot, ja edessämme seisoi "Wuoripäällikkö"
(Hermon) kaikessa komeudessaan ja kohotti uljaasti valkeata päätänsä
pilviä kohden — Harvoin saa matkustaja katsella näin ihanata luontoa
kuin tämä.
Me lähenimme nyt vähitellen niitä jyrkkiä vuorentörmiä, joita voisi
verrata mahdottoman suuriin sille kantakivelle vieviin portaisin, jolla
tuo mahtava hermon seisoo. Meidän karavani saapui vihdoinkin jotenkin
avaralle ylängölle, jossa kylä Banias on rakettuna tuon Wanhan Cæsarea
Philippin raunioiden keskelle.
Tällä ylängöllä kasvoi runsaasti metsää ja veden-johdatuksia kävi
kaikille tahoille.
Täältä saa Jordanin toinen lähde alkunsa ja kilpailee tuon edellisen
kanssa, jota muutamia tiimoja takaperin ihmettelimme. Se lähtee erään
kallion juurelta, ja kohouu 100 jalkaa korkealle pohjois-puolella
Baniasta. Tämän kallion juurella on suuri rotko, josta tuo raitis vesi
juoksee.
Lähellä lähdettä löytyy erään vanhan temppelin rauniot, joka temppeli
oli osaksi hakattu kovaan kallioon.
Wesi virtaa sitten vihaisena etelään päin, yhtyäksensä kotvasen ajan
kuluttua tuohon vilppaasen virtaan, joka Tell el-Kadyn lähteestä
juoksee samaa suuntaa kohden, ja sillä tavoin syntyy tuo kaunis
kuuluisa Jordani.
Tämän lähteen itäisellä puolelta nousee 1000 jalkaa korkea vuori, jonka
kukkula on seppelöitty Syrian kauniimmalla rauniolla, jota kutsutaan
Kul'at es-Subeibeh (Su-beibeh'n linna).
Tämän raunion tavallisin nimi on kuitenkin Baniasin Linna.
Me ratsastimme ylös tälle rauniolle jyrkkää mutta kumminkin hyvää
tietä, joka monimutkaisena kierteli ylös vuoren itäistä rinnettä
myöten. Wuoren muut sivut olivat melkein pystysuorat.
Tähän uhkeaan rakennukseen tullaan vähäisen yhdessä tornissa olevan
portin kautta.
Wuoren huippu, joka on kokonaan linnan hallussa, on 100 jalkaa pitkä
ja leveimmästä paikasta 200 jalkaa leveä ala. Tämä tasapintainen ala
ei ole jokapaikasta yhtä korkea, vaan viertää tuntuvasti länteen päin,
niin että linnan itäinen torni kohouu yli koko rakennuksen.
Länteen ja etelään päin oli näköala täällä erinomaisen avara. Koko
lakeus lähellä Meromia ynnä ne vuoret, jotka eroittavat tämän lakeuden
Galilean merestä, näkyvät täältä. Pohjassa ja idässä päin näkyy vaan
Hermon vuorihaaroinensa.
Warmaankin on tämä linna Phoinikialaisten tekemä ja on siis hyvin
vanhoilta Phoinikialaisten kukoistusajoilta.
Tämän vuoren juurella viruvat nyt Cæsarea Philippin rauniot. Niistä on
jälellä sangen suuri nelikulmainen linnoitus, jota ympäröivät vahvat,
paikka paikoin vielä 10 ja 20 jalkaa korkeat muurit. Ilman sitä nähdään
joka paikassa tässä soraläjiä ja pylvästen palasia.
Luultavaa on, että tällä paikalla siihen aikaan, kuin Israelin lapset
valloittivat Palestinan, oli nimenä Baal Gad, jonka kerrotaan olleen
Libanonin laksossa alapuolella Hermonin vuoren, jonne saakka Josua
levitti valloituksiansa.
Paikkaa kutsuttiin sittemmin Panium erään Pan-jumalalle pyhitetyn
temppelin jälkeen, jonka Josephus sanoo olleen tuossa ylhäällä
mainitussa rotkossa, josta Jordanin toinen lähde saa alkunsa.
Nimi Panium muutettiin sitten Paniaaksi.
Philippus, Iturean ja Trachonitin maakunnan Tetrarka, kaunisti aikanaan
tätä temppeliä ja kutsui sen Cæsareaksi, keisari Tiberius Cæsarin
jälkeen, ja Philippiksi, oman nimensä jälkeen, eroittaaksensa sitä
tuosta toisesta Wälimeren rannalla olevasta Cæsareasta.
Tämä nimi katosi vähitellen ja paikka sai takaisin vanhan nimensä,
muutettuna Baniaaksi.
Wapahtajamme kävi myös tällä paikalla, josta käynnistä luemme
Matheuksen evankeliumissa: Koska Jesus tuli Cæsarean maan ääriin,
joka kutsutaan Philippuksen, kysyi hän opetuslapsiltansa ja sanoi:
kenenkä sanovat ihmiset minun, Ihmisen pojan olevan? Niin he sanoivat:
monitahdat Johannes Kastajan; mutta muutamat Eliaan; muutamat taas
Jeremian, taikka jonkun prophetaista. Sanoi hän heille: mutta kenenkä
te sanotte minun olevan? Wastasi Simon Pietari ja sanoi: Sinä olet
Kristus, sen elävän Jumalan poika. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle:
autuas olet sinä Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut
sitä sinulle, mutta minun Isäni, joka on taivaissa. Mutta minä myös
sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä
raketa minun seurakuntani ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.
Täällä rupesi Jesus sitten puhumaan opetuslastensa kanssa edessään
olevasta kärsimyksestä, kuinka hänen piti Jerusalemiin menemän ja
paljon vanhimmilta ja pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta kärsimän,
ja tapettaman ja kolmantena päivänä ylösnouseman.
Täällä nuhteli hän Pietaria ankarasti, kun hän neuvoi häntä säästämään
itseänsä ja sanoi: älköön sinulle se tapahtuko.
Täällä näyttää Vapahtaja viipyneen muutamia päiviä, koska kohta
tämän jälkeen kuuluu — ilman että on mainittu hänen matkustaneen
muualle — ja kuuden päivän perästä otti Jesus Pietarin ja Jakobin ja
Johanneksen hänen veljensä, ja vei heidän erinänsä korkealle vuorelle.
Ja kirkastettiin heidän edessänsä ja hänen kasvonsa paistivat niinkuin
aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkiaksi niinkuin valkeus.
Tällä seudulla löytyi monta korkeata vuorta, joille Jesus olisi voinut
mennä erinänsä opetuslastensa kanssa, ja minusta näyttää paljon
luultavammalta, että tämä suuri tapaus tapahtui ennemmin jollakin
näistä vuorista kuin tuolla asutulla ja verrattavasti mitättömällä
Taborilla.
Me olimme saapuneet Cæsarea Philippiin iltapuolella päivää Toukokuun
15:ntenä. Warhain seuraavana aamuna läksimme me taas liikkeelle.
Me matkasimme nyt yli sen paikan, jossa Cæsarean rauniot viruvat
hajallaan, ja kahlasimme useain vähempäin virtain ylitse, jotka, saaden
alkunsa Jordanin vuorilähteestä, täällä juosta vilisevät kaikille
haaroille ja tekevät tämän paikan niin hedelmälliseksi. Jättäen tämän
ylhäisen tasangon, nousimme yhä ylöspäin, kunnes vihdoin näimme tuon
ennen mainitun kauniin linnan raunion töröttävän tuolla vuoren huipulla
syvällä meidän allamme.
Tie oli tämän päiväkauden vaivalloinen, sillä se kierteli monipolvisena
vuorten välistä, jotka ympäröivät tuon mahtaman Hermonin juurta.
Illan päälle saavuimme kylään, nimeltä Kefr Hauvar, joka on juuri
Hermonin juurella.
Tämän kylän asujamet ovat osaksi Muhamettilaisia, osaksi Druseja.
Koska pian tulen puhumaan enemmän tästä lahkokunnasta, joka juuri niinä
päivinä, kuin me saavuimme Syriaan, oli ruvennut veriseen ja julmaan
hävityssotaan Maroniiteja vastaan, jossa sodassa näitä onnettomia yli
80,000 sai surmansa, niin tahdon tässä mainita muutaman sanan sen
ilmaantumisesta.
Eräs mies, nimeltä Hakim, oli ilmestynyt Egyptissä ja sanoi olevansa
suuri propheta. Yksi hänen jälkeläisiänsä ajettiin yhdennellätoista
vuosisadalla ulos Egyptistä ja tämä pakolainen otti turvansa Hermonin
vuoristoon, jossa hän perusti Drusein lahkokunnan.
He uskovat yhden Jumalan olemisen, mutta sanovat hänen ilmoittaneen
itsensä ihmisille monessa personassa, joista Hakim oli viimeinen. He
uskovat myös, samoin kuin Muhamettilaiset, että Kristus on suurimpia
prophetaita, joita Jumala on maailmaan lähettänyt.
Se uskonto, jota he tunnustavat, on kerran riemuitseva voitostaan
kaikkein muiden maailmassa löytyväin uskontoja ylitse, ja Hakim on
kerran omassa personassa hallitseva kaikkia maan sukukuntia.
He uskomat sielun-vaelluksen.
He kokoontumat kappeleihinsa joka tuorstai-ilta, viettämään
jumalan-palvelustansa, mutta millä tavalla he sitä viettävät, on
tietämätöntä ja he koettavat kaiken mokomin pitää sitä salassa.
Yleisesti on havaittu heidän lahkokuntansa askaroivan enemmän
valtiollisella kuin uskonnollisella alalla.
He ovat hyvin yksmielisiä ja peljättäviä sodassa.
He jakauvat kahteen luokkaan eli arvoon: Okkal eli "oppineet" ja Juhall
eli "oppimattomat."
Heidän lahkokuntansa on saanut alkunsa muhamedilaisuudesta, kun Drusien
veriviholliset, Maroniitit, sitä vastaan ovat jonkinlaisia kristityitä;
ja minä tahdon tässä mainita vähän tästäkin lahkokunnasta.
Se ilmaantui Monoteletisen riidan aikana seitsemännellä vuosisadalla.
Sen perustajan nimi on Johan Maron, jonka jälkeen lahkokunta sai
nimensä.
W. 1180 luopuivat he valalla harha-uskostaan ja tunnustivat paavia ja
he ovat vieläkin jonkinlaisessa yhteydessä Roman kanssa.
Libanonilla löytyy noin 80 Maronitista luostaria, joissa oleskelee noin
2,000 munkkia ja nunnaa, joiden tulot nousevat ehkä 70,000 Englannin
puntaan vuodessa — siis jotenkin suureen summaan.
Koko heidän kristillisyytensä näyttää muuten olevan vaan tyhjää
ulkokultaisuutta ja hengetöntä tepastusta, ja he näyttävät seisovan
paljoa alhaisemmalla hengen kannalla kuin Romalaisen ja Kreekkalaisen
kirkon jäsenet.
Molemmilla lahkokunnilla on nyt tyyssiansa Libanonilla. Maroniitit,
joita lasketaan olevan 200,000 jäsentä, asuvat tämän vuoriston
pohjoisella puolella, ja Drusit, 100,000 luvultaan, asuvat etelässä
päin aina Hermoniin saakka.
Me olemme nyt tuon mahtaman Hermonin juurella, ja mielellämme olisimme
nousseet sen korkealle huipulle, mutta sen kautta olisimme tulleet
viivytetyksi enemmän kuin kokonaisen vuorokauden ja me emme tahtoneet
tuhlata niin paljon aikaa, sillä määrättynä päivänä piti meidän olla
Beirutissa.
Näköalat Hermonin vuorelta mahtavat olla mitä avarimpia nähdä saadaan.
Sen korkealta huipulta saattaa nähdä suuremman osan Pyhää maata.
Idässä näkyvät Arabian äärettömät erämaat ja pohjassa Libanonin ja
Anti-Libanonin mahtavat lumella peitetyt harjat.
Ei kukaan ole vielä mitannut Hermonin korkeutta, mutta varma voi olla,
että se nousee yli 10,000 jalan.
Lumi peittää sen huippua eli oikeimmin kolmea huippua vuoden ympäri.
Muutamia satoja askelia pohjan puolella Kefr Hauvar'ia juoksee Avaj,
muinoin kutsuttu Pharphar, jota virtaa ynnä Albana-jokea Naaman
Damaskusta ylisti, kun Elisa kehoitti häntä kylpemään Jordanin
virrassa, tullaksensa puhtaaksi pitalitaudistaan.
Avaj saa alkunsa Hermonin vuorelta ja syöksyy vahtoisena alas sen
jyrkkiä kallio-uurroksia myöten ja juoksee sitten yli tuon polttavan
lakeuden Damaskua kohden.
Tämä kaupunki on nimittäin avaralla lakeudella koilliseen päin
Hermonista ja idänpuolella Anti-Libanonin vuorenselkää.
Me jätimme Kefr Hauvar'in varhain seuraavana aamuna ja ratsastimme yli
tämän lakeuden.
Muutaman tiimaisen ratsastuksen perästä havaitsimme me kaukana taivaan
rannalla jotakin vihreätä ikäänkuin vihannoivan ulapan, joka levisi
eteemme — se oli tuo runsas kasvullisuus, joka joka taholta ympäröi
"Itämaan helmeä", itäisten maiden niinhyvin kaunihinta kuin vanhinta
kaupunkia.
Yli tämän polttavan lakeuden ratsasti kerran ratsastajajoukko, kun
Saulus, kristittyjä kiivas vainooja, lähestyi Damaskua, ottaaksensa
kiinni kenen ikinänsä hän tämän tien miehistä eli vaimoista löytäisi,
viedäksensä heitä sidottuna Jerusalemiin.
Täällä leimahti äkisti valkeus taivaasta ympäri häntä, ja hän lankesi
maahan ja kuuli äänen sanoman: "Saul, Saul, miksis vainoot minua?"
Kysymykseensä: "Kuka sinä olet, Herra?" sai hän vastaukseksi: "Minä
olen Jesus, jota sinä vainoot: työläs on sinun potkia tutkainta
vastaan."
Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: "Herra, mitäs minua vaadit
tekemään?" Ja Herra sanoi hänelle: "nouse ja mene kaupunkiin; siellä
sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
Miehet, jotka hänen seurassansa olivat, seisoivat hämmästyksissä; he
kuulivat tosin äänen, vaan eivät he ketään nähneet.
Niin Saulus nousi maasta ja ei nähnyt ketään avoimilla silmillä, mutta
he taluttivat häntä kädestä ja veivät Damaskuun.
Me lähenimme nyt yhä lähemmäksi noita sadunkaltaisesti rikkaita ja
runsaita istutuksia, jotka ympäröivät ja varjostavat tuota ikivanhaa
kaupunkia.
Sai kuitenkin useita tunteja kuluneeksi, ennenkuin ehdimme näihin
vilvottaviin puistoihin, ja saavuttaaksemme niitä niin pian kuin
mahdollista, annoimme hevostemme juosta nelistä.
Nelistäissään meni Lejonhufvud'in hevonen nurin, josta seurauksena
oli että tuo rakas matkatoveri vahingoitti toisen polvensa ja taitti
sormensa; onneksi eivät nämät vauriot olleet kuitenkaan pahempaa laatua.
Päivä oli erinomaisen kuuma, niin että lehtimetsäin siimes tuntui kahta
kertaa suloisemmalta, kun vihdoinkin olimme ehtineet tuon avonaisen
polttavan lakeuden loppuun, jolla nyt juuri puhalsi kuuma erämaan tuuli.
Me tulimme nyt varsinaiseen paratiisiin. Joka taholla oli tuuheita
varjokkaita puita, joiden välissä virtoja vilisi kaikille haaroille.
Jos käänsimme silmämme minne hyvänsä, näimme aina runsainta
kasvullisuutta, joka näytti meistä sitä rikkaammalta, kun me tulimme
sen keskelle suorastaan polttavasta erämaasta.
Me sivusimme useampia kyliä, jotka pilkistivät sieltä täältä esille
noista istutetuista ja runsaasti, melkeinpä ylöllisesti vedellä
siunatuista lehvistöistä ja jotka kylät kehän tapaisesti ympäröivät
Damaskua.
Wiimein tuli näkymiimme tuo mahtava kaupungin portti ja me ratsastimme
sen kautta mailman "vanhimpaan kaupunkiin" sisään.
Kahdeskymmenes Luku.
Damaskus.
Olimme jo nähneet useoita itämaalaisia kaupunkeita, mutta emme yhtäkään
niin nimenomaan itämaalaista kuin Damaskus.
Konstantinopolissa, Smyrnassa, Alexandriassa, Kairossa, Jerusalemissa
ynnä muissa kaupungeissa, joissa olimme käyneet, näimme kaikkialla
Europalaisia ja useat rakennukset olivat rakennetut puoliksi
europalaiseen malliin ja huoneitten sisustus muistutti paljon meidän
maanosasta.
Damaskussa emme nähneet ketään europalaisessa puvussa paitsi muutamia
harvoja matkustajia hotelleissa ja Englannin konsulin ynnä Franskan
prinsit, jotka olimme nähneet Sinailla ja jotka tapasimme taas täällä.
Muuten olivat kaikki puvut ihan itämaalaisia.
Kaikki rakennukset ja kadut olivat epäsäännöllisiä muodoltaan, joka on
omituista näille seuduille.
Melkein kaikki kadut olivat varustetut katolla, niin että suloinen
puolihämärä vallitsi kaikkialla.
Batsarit olivat täällä lukuisammat kuin missään toisessa kaupungissa,
kuin ennen olimme nähneet. Niissä oli puoti puolin kyljessä, katu kadun
vieressä ja yksi kaupungin-osa toisensa perästä.
Jokaisessa puotissa istui omistaja keskellä kauppa-tavaroitansa, jalat
ristissä, erinomaisen ahtaalla alalla, joka tuskin oli puoltatoista
jalkaa pitkä ja leveä. Hän istui tässä Europalaiselle kovin
haitallisessa asemassa tunti tunnin perästä koko päiväkauden.
Vaatetuksena on turbani ja pitkä silkkitakki ynnä keltaiset tahi
punaiset tohvelit.
Useimmat kadut olivat täynnä ihmisiä ja silloin tällöin tuli näkyviin
joku ratsastaja tulisen, täysiverisen, arabialaisen hevosen selässä,
jotka elävät ovat tunnetut yli koko mailman.
Kauniimpaa, kuin nähdä jonkun taiturin ratsastus-temppuja, on nähdä
Arabialaista täysiverisen hevosensa selässä, jota hän näyttää
rakastavan yhtä paljon ja usein enemmänkin kuin henkeänsä. Hevonen
rakastaa ratsastajaansa takaisin ja ymmärtää häntä varsin hyvin.
Hän voi käydä tyynesti ja rauhallisesti kuin lammas, jos ratsastaja
tahtoo. Hän voi hypätä pystyyn ja tehdä hurjimpia ja sukkelimpia
harppauksia ratsastajan mielen mukaan. Hän voi kantaa häntä tulisessa
juoksussa ja kiitää pois kuin tuuli, kun ratsastaja pakenee
vihollistansa, tahi hyökkää hänen päällensä.
Ken ei tunne sitä tuttavallista sopua, joka useinkin vallitsee
Arabialaisen ja hänen hevosensa välillä?
He kasvavat usein yhdessä isoiksi, he lepäävät usein samassa teltissä,
he kiitävät niin usein yhdessä yli noiden hiljaisten äärettömäin
lakeuksien. He tulevat parhaimmiksi ystäviksi.
Damaskussa olevat talot ovat tavallisesti sisustetut itämaalaisella
loistoisuudella. Huoneet ovat korkeat ja kaarrokkaat, ikäänkuin
kirkon-holvit. Seinät ja katot ovat maalatut ihanimmilla väreillä.
Lattiat ovat viileästä marmorista ja useimmissa huoneissa löytyy
marmorisia vesisäiliöitä ja ruiskulähteitä, joista raittiinta
lähdevettä juoksee, alati loristen. Pitkin seinuksia on pehmoisia,
leveitä, tavallisesti silkillä verhottuja patjakoita.
Huoneet ympäröivät suuren, avonaisen, marmorilla lasketun pihan, ja
siellä täällä kasvaa marmorin halkeimissa etelämaan puita, täynnä
hedelmiä tahi loistavia kukkia. Keskelle tätä pihaa on tehty mahdottoman
suuri allas marmorista, jonka raittiissa ruiskulähteistä tänne
pirskuvassa vedessä kimaltelevia kulta- ja hopea-kaloja leikittelee
joukottain.
Tähän tapaan olivat useimmat niistä huoneista sisustetut, joita me
olimme tilaisuudessa näkemään Damaskussa; samoin oli myös se hotelli
varustettu, jossa me nämät päivät asuimme.
Damaskussa on kaksi hotellia, yksi vanhempi ja toinen, joka vasta
nykyään on tullut valmiiksi. Tuo vanhempi hotelli on huonossa huudossa.
Se on vähemmän siisti ja monessa kohdin epämukava, ja sen isäntä ei ole
tunnettu erittäin rehelliseksi.
Tuo uusi hotelli sitä vastaan, nimeltä El Locanda el Jedid, eli Locanda
Melluk, on samalla kertaa kauniimpia ja parhaimmin sisustettuja
huoneita Damaskussa, kuin se on siistein ja mukavin hotelli, missä
matkustaja milloinkaan saa asua.
Täällä syödään yhteisessä vieraspöydässä aamiaista ja päivällistä ja
ruokia oli aina yltäkyllin.
Isäntä on Kreekkalainen, nimeltä Demetrius (nykyään kenties murhattu
siinä kauhistavassa verilöylyssä, jota Damaskussa asuvat kristityt
sittemmin ovat kärsiä saaneet, ja kenties on tuo komea hotellikin
niiden talojen seassa, jotka nuot vimmatut Drusit tässä onnettomassa
tilaisuudessa polttivat). Demetrius oli oivallisin isäntä. Hän
oli kohtuullinen otoissaan ja rehellinen, aina kohtelias ilman
hätäilemättä. Paitsi näitä kahta hotellia on kaupungissa koko joukko
majapaikkoja eli n.k. "Karavan-seraita".
Me emme voineet aavistaakaan niinä päivinä, kuin me Damaskussa
viivyimme, mitä kauheita verisiä töitä täällä oli tapahtuva muutamia
viikkoja jälistä päin. Me kyllä kuulimme puhuttavan yhtä ja toista
tuimasta ja verisestä sodasta, joka Libanonilla oli syttynyt Drusein ja
Maroniitein välillä. Mutta näiden lahkokuntain keskinäiset riidat ovat
niin tavallisia, ettei kukaan näyttänyt pitävän mitään lukua tuosta
nykyisestä taistelusta, sitä vähemmin voitiin aavistaa että muutamana
päivänä joukko Druseja oli hyökkäävä itse Damaskuun ja siellä asuvain
Muhamedilaisten avulla rupeeva armottomalla tavalla teurastamaan noita
raukkoja kristityitä, jotka eivät aavistaneet mitään vaaraa.
Kristittyin teloitus tässä kaupungissa on nyt koko mailmassa
tunnettu asia. Damaskun väkiluku on arvosteltu 150,000, jotka ovat
Muhamettilaisia, kristityitä ja Juutalaisia.
Kaupunki harjoittaa melkoista kauppaa. Europan tavarat menevät
mielellään tätä tietä itäisiin maihin, ja paljo itämaiden tuotteita
kuljetetaan Damaskun kautta Europaan.
Damaskus on Syrian pääkaupunki ja suurin kaupunki turkkilaisessa
Aasiassa. Täällä on Syrian armeijan pääkortteeri ja "Seraskierin" eli
sotamarsalkin asunto.
Kaupungin historia ulottuu aina satuaikakauteen asti, vieläpä sitä
kauvemmaksikin.
Josephus sanoo Uzin, Aramin pojan ja Noakin pojanpojan, perustaneen
tämän kaupungin; eikä ole mitään syytä epäillä sitä. Aramin
jälkeentulevaiset asettuivat asumaan Syrian koilliseen kolkkaan ja
kansoittivat sen ja antoivat maalle nimen, jolla se tavallisesti
raamatussa on tunnettu, nimittäin Aram.
Miten kaupunki liekään perustettu, oli se kumminkin jo Abrahamin aikana
tunnettu paikka. Patriarkan "huoneenhaltia" oli nimittäin "Eleasar
Damaskusta".
Myöhempään Benhadadin hallituksen aikana oli Damaskus paisunut
suur'-vallaksi ja Israel pelkäsi usein vapisten sen voitollisia
sotajoukkoja.
Kun Syrialaiset kerran olivat sotaretkellä Israelin maassa, toivat he
tullessaan muiden vangein joukossa myöskin Israelilaisen tytön, joka
sitte palveli Naamanin vaimoa.
Naaman oli korkea-arvoinen mies kuningas Benhadadin hovissa ja oli
pitalinen.
Eräsnä päivänä sanoi tämä Israelilainen tyttö emännällensä: "O, jos
minun herrani olis prophetan tykönä, joka on Samariassa, niin hän
parantais hänen pitalista".
Naaman päätti seurata hänen neuvoansa ja kun hän läksi Damaskusta, sai
hän Syrian kuninkaalta kirjan viedäksensä Israelin kuninkaalle.
Kun Naaman oli tullut Samariaan, antoi hän kirjeen Israelin
kuninkaalle, ja sen sisältö oli tämä: "Koska tämä kirja tulee sinulle,
katso, minä lähetin minun palveliani Naamanin sinun tykös, ettäs hänen
puhdistaisit pitalistansa".
Koska Israelin kuningas oli kirjan lukenut, repäisi hän vaatteensa
ja sanoi: "Olenko minä Jumala, että minä kuolettaisin ja eläväksi
tekisin? Sillä hän lähettää minun tyköni, että minä puhdistaisin miehen
pitalistansa. Havaitkaat siis ja katsokaat kuinka hän etsii tilaa
minua vastaan."
Kun Jumalan mies Elisa kuuli Israelin kuninkaan reväisseeksi
vaatteensa, lähetti hän kuninkaan tykö ja antoi sanoa hänelle: "miksis
olet reväissyt vaattees? Tullaan nyt minun tyköni, että hän tietais
prophetan olevan Israelissa".
Niin tuli Naaman hevosillansa ja vaunuillansa, ja seisahti Elisan
huoneen oven eteen. Ja Elisa lähetti sanansaattajan hänen tykönsä,
sanoen: "Mene ja pese itses seitsemän kertaa Jordanissa, ja sinun lihas
pitää entisellensä ja puhtaaksi tuleman".
Niin Naaman vihastui ja meni matkaansa, sanoen: "Katso, minä luulin
hänen kumminkin tulevan ulos minun tyköni, seisovan ja huutavan
avuksensa Herran hänen Jumalansa nimeä, ja hänen kädellänsä pitelevän
tätä paikkaa ja niin parantavan pitalin. Eikö Abanan ja Pharpharan
virrat Damaskussa ole kaikkia Israelin vesiä paremmat, että minä itseni
niissä pesisin ja tulisin puhtaaksi?"
Ja hän palasi ja meni matkaansa vihoissansa. Ei pidä kummaksua että
Naaman ylvästeli Damaskun vesistä, sillä ne voittavat kauneuden
ja hedelmällisyyden suhteen kaikki Israelin vedet, vieläpä itse
Jordaninkin. Palveliansa kehoituksesta seurasi hän kumminkin viimein
prophetan neuvoa ja astui terveenä ylös Jordanista.
Hasael tuli Benhadadin jälkeen kuninkaaksi, ja hänen hallituksensa
aikana nousi Damaskus suureen voimaan. Hasael valloitti Israelin maan
ja tappoi paljon kansaa.
Tätä mahtavuutta kesti vaan vähän aikaa.
Nuot alituiset päällekarkaukset ja hävitykset Palestinaan pakoittivat
Israelin kuningasta vihdoin etsimään apua Tiglat Pileseriltä, Assyrian
kuninkaalta.
Tämä marssi nyt sen erämaan halki, joka eroittaa Syrian Assyriasta.
Damaskus valloitettiin, sen kuningas sai surmansa, koko maa hävitettiin
ja enimmät asukkaat vietiin pois vankeuteen Kisiin.
Monta vuosisataa oli Damaskus jo ollut voimallisen kuningaskunnan
pääkaupunkina, ja nyt oli kaupunki raunioina. Se ennustus täytettiin,
joka sanoo: "Katso, ei Damaskun pidä oleman enää kaupunkina, vaan
rauvenneen kiviroukkion".
Taas sanoo toinen propheta: "Minä lähetän tulen Hasaelin huoneesen;
sen pitää Benhadadin huoneet kuluttamaan. Ja rikon Damaskun salvat ja
hävitän Avenin lakson asuvaiset — — — niin että Syrian kansa pitää
Kisiin vietämän, sanoo Herra".