Muutamia harvoja raunioita löytyy vielä jälillä, mutta enimmät niistä

ovat tuon erinomaisesti runsaan lehvistön peitossa.

Woidaan jotenkin varmasti näyttää todeksi, että tämä paikka tosiaankin

on Wanhan Testamentin Dan.

Meidän tiemme vei meidät nyt koillista suuntaa Baniasiin päin.

Maisema oli ihana ja suuremmoinen. Wuoret ja laksot olivat peitetyt

lehtimetsillä, joissa kasvoi kaikenlaisia kauniita puita. Maa oli

heleän vehreässä puvussa ja koristettu kaiken värisillä villisti

kasvavilla kukilla. Siellä täällä näkyi vuorten huipulla jonkun kylän

tai ikivanhan linnan rauniot, ja edessämme seisoi "Wuoripäällikkö"

(Hermon) kaikessa komeudessaan ja kohotti uljaasti valkeata päätänsä

pilviä kohden — Harvoin saa matkustaja katsella näin ihanata luontoa

kuin tämä.

Me lähenimme nyt vähitellen niitä jyrkkiä vuorentörmiä, joita voisi

verrata mahdottoman suuriin sille kantakivelle vieviin portaisin, jolla

tuo mahtava hermon seisoo. Meidän karavani saapui vihdoinkin jotenkin

avaralle ylängölle, jossa kylä Banias on rakettuna tuon Wanhan Cæsarea

Philippin raunioiden keskelle.

Tällä ylängöllä kasvoi runsaasti metsää ja veden-johdatuksia kävi

kaikille tahoille.

Täältä saa Jordanin toinen lähde alkunsa ja kilpailee tuon edellisen

kanssa, jota muutamia tiimoja takaperin ihmettelimme. Se lähtee erään

kallion juurelta, ja kohouu 100 jalkaa korkealle pohjois-puolella

Baniasta. Tämän kallion juurella on suuri rotko, josta tuo raitis vesi

juoksee.

Lähellä lähdettä löytyy erään vanhan temppelin rauniot, joka temppeli

oli osaksi hakattu kovaan kallioon.

Wesi virtaa sitten vihaisena etelään päin, yhtyäksensä kotvasen ajan

kuluttua tuohon vilppaasen virtaan, joka Tell el-Kadyn lähteestä

juoksee samaa suuntaa kohden, ja sillä tavoin syntyy tuo kaunis

kuuluisa Jordani.

Tämän lähteen itäisellä puolelta nousee 1000 jalkaa korkea vuori, jonka

kukkula on seppelöitty Syrian kauniimmalla rauniolla, jota kutsutaan

Kul'at es-Subeibeh (Su-beibeh'n linna).

Tämän raunion tavallisin nimi on kuitenkin Baniasin Linna.

Me ratsastimme ylös tälle rauniolle jyrkkää mutta kumminkin hyvää

tietä, joka monimutkaisena kierteli ylös vuoren itäistä rinnettä

myöten. Wuoren muut sivut olivat melkein pystysuorat.

Tähän uhkeaan rakennukseen tullaan vähäisen yhdessä tornissa olevan

portin kautta.

Wuoren huippu, joka on kokonaan linnan hallussa, on 100 jalkaa pitkä

ja leveimmästä paikasta 200 jalkaa leveä ala. Tämä tasapintainen ala

ei ole jokapaikasta yhtä korkea, vaan viertää tuntuvasti länteen päin,

niin että linnan itäinen torni kohouu yli koko rakennuksen.

Länteen ja etelään päin oli näköala täällä erinomaisen avara. Koko

lakeus lähellä Meromia ynnä ne vuoret, jotka eroittavat tämän lakeuden

Galilean merestä, näkyvät täältä. Pohjassa ja idässä päin näkyy vaan

Hermon vuorihaaroinensa.

Warmaankin on tämä linna Phoinikialaisten tekemä ja on siis hyvin

vanhoilta Phoinikialaisten kukoistusajoilta.

Tämän vuoren juurella viruvat nyt Cæsarea Philippin rauniot. Niistä on

jälellä sangen suuri nelikulmainen linnoitus, jota ympäröivät vahvat,

paikka paikoin vielä 10 ja 20 jalkaa korkeat muurit. Ilman sitä nähdään

joka paikassa tässä soraläjiä ja pylvästen palasia.

Luultavaa on, että tällä paikalla siihen aikaan, kuin Israelin lapset

valloittivat Palestinan, oli nimenä Baal Gad, jonka kerrotaan olleen

Libanonin laksossa alapuolella Hermonin vuoren, jonne saakka Josua

levitti valloituksiansa.

Paikkaa kutsuttiin sittemmin Panium erään Pan-jumalalle pyhitetyn

temppelin jälkeen, jonka Josephus sanoo olleen tuossa ylhäällä

mainitussa rotkossa, josta Jordanin toinen lähde saa alkunsa.

Nimi Panium muutettiin sitten Paniaaksi.

Philippus, Iturean ja Trachonitin maakunnan Tetrarka, kaunisti aikanaan

tätä temppeliä ja kutsui sen Cæsareaksi, keisari Tiberius Cæsarin

jälkeen, ja Philippiksi, oman nimensä jälkeen, eroittaaksensa sitä

tuosta toisesta Wälimeren rannalla olevasta Cæsareasta.

Tämä nimi katosi vähitellen ja paikka sai takaisin vanhan nimensä,

muutettuna Baniaaksi.

Wapahtajamme kävi myös tällä paikalla, josta käynnistä luemme

Matheuksen evankeliumissa: Koska Jesus tuli Cæsarean maan ääriin,

joka kutsutaan Philippuksen, kysyi hän opetuslapsiltansa ja sanoi:

kenenkä sanovat ihmiset minun, Ihmisen pojan olevan? Niin he sanoivat:

monitahdat Johannes Kastajan; mutta muutamat Eliaan; muutamat taas

Jeremian, taikka jonkun prophetaista. Sanoi hän heille: mutta kenenkä

te sanotte minun olevan? Wastasi Simon Pietari ja sanoi: Sinä olet

Kristus, sen elävän Jumalan poika. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle:

autuas olet sinä Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut

sitä sinulle, mutta minun Isäni, joka on taivaissa. Mutta minä myös

sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä

raketa minun seurakuntani ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.

Täällä rupesi Jesus sitten puhumaan opetuslastensa kanssa edessään

olevasta kärsimyksestä, kuinka hänen piti Jerusalemiin menemän ja

paljon vanhimmilta ja pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta kärsimän,

ja tapettaman ja kolmantena päivänä ylösnouseman.

Täällä nuhteli hän Pietaria ankarasti, kun hän neuvoi häntä säästämään

itseänsä ja sanoi: älköön sinulle se tapahtuko.

Täällä näyttää Vapahtaja viipyneen muutamia päiviä, koska kohta

tämän jälkeen kuuluu — ilman että on mainittu hänen matkustaneen

muualle — ja kuuden päivän perästä otti Jesus Pietarin ja Jakobin ja

Johanneksen hänen veljensä, ja vei heidän erinänsä korkealle vuorelle.

Ja kirkastettiin heidän edessänsä ja hänen kasvonsa paistivat niinkuin

aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkiaksi niinkuin valkeus.

Tällä seudulla löytyi monta korkeata vuorta, joille Jesus olisi voinut

mennä erinänsä opetuslastensa kanssa, ja minusta näyttää paljon

luultavammalta, että tämä suuri tapaus tapahtui ennemmin jollakin

näistä vuorista kuin tuolla asutulla ja verrattavasti mitättömällä

Taborilla.

Me olimme saapuneet Cæsarea Philippiin iltapuolella päivää Toukokuun

15:ntenä. Warhain seuraavana aamuna läksimme me taas liikkeelle.

Me matkasimme nyt yli sen paikan, jossa Cæsarean rauniot viruvat

hajallaan, ja kahlasimme useain vähempäin virtain ylitse, jotka, saaden

alkunsa Jordanin vuorilähteestä, täällä juosta vilisevät kaikille

haaroille ja tekevät tämän paikan niin hedelmälliseksi. Jättäen tämän

ylhäisen tasangon, nousimme yhä ylöspäin, kunnes vihdoin näimme tuon

ennen mainitun kauniin linnan raunion töröttävän tuolla vuoren huipulla

syvällä meidän allamme.

Tie oli tämän päiväkauden vaivalloinen, sillä se kierteli monipolvisena

vuorten välistä, jotka ympäröivät tuon mahtaman Hermonin juurta.

Illan päälle saavuimme kylään, nimeltä Kefr Hauvar, joka on juuri

Hermonin juurella.

Tämän kylän asujamet ovat osaksi Muhamettilaisia, osaksi Druseja.

Koska pian tulen puhumaan enemmän tästä lahkokunnasta, joka juuri niinä

päivinä, kuin me saavuimme Syriaan, oli ruvennut veriseen ja julmaan

hävityssotaan Maroniiteja vastaan, jossa sodassa näitä onnettomia yli

80,000 sai surmansa, niin tahdon tässä mainita muutaman sanan sen

ilmaantumisesta.

Eräs mies, nimeltä Hakim, oli ilmestynyt Egyptissä ja sanoi olevansa

suuri propheta. Yksi hänen jälkeläisiänsä ajettiin yhdennellätoista

vuosisadalla ulos Egyptistä ja tämä pakolainen otti turvansa Hermonin

vuoristoon, jossa hän perusti Drusein lahkokunnan.

He uskovat yhden Jumalan olemisen, mutta sanovat hänen ilmoittaneen

itsensä ihmisille monessa personassa, joista Hakim oli viimeinen. He

uskovat myös, samoin kuin Muhamettilaiset, että Kristus on suurimpia

prophetaita, joita Jumala on maailmaan lähettänyt.

Se uskonto, jota he tunnustavat, on kerran riemuitseva voitostaan

kaikkein muiden maailmassa löytyväin uskontoja ylitse, ja Hakim on

kerran omassa personassa hallitseva kaikkia maan sukukuntia.

He uskomat sielun-vaelluksen.

He kokoontumat kappeleihinsa joka tuorstai-ilta, viettämään

jumalan-palvelustansa, mutta millä tavalla he sitä viettävät, on

tietämätöntä ja he koettavat kaiken mokomin pitää sitä salassa.

Yleisesti on havaittu heidän lahkokuntansa askaroivan enemmän

valtiollisella kuin uskonnollisella alalla.

He ovat hyvin yksmielisiä ja peljättäviä sodassa.

He jakauvat kahteen luokkaan eli arvoon: Okkal eli "oppineet" ja Juhall

eli "oppimattomat."

Heidän lahkokuntansa on saanut alkunsa muhamedilaisuudesta, kun Drusien

veriviholliset, Maroniitit, sitä vastaan ovat jonkinlaisia kristityitä;

ja minä tahdon tässä mainita vähän tästäkin lahkokunnasta.

Se ilmaantui Monoteletisen riidan aikana seitsemännellä vuosisadalla.

Sen perustajan nimi on Johan Maron, jonka jälkeen lahkokunta sai

nimensä.

W. 1180 luopuivat he valalla harha-uskostaan ja tunnustivat paavia ja

he ovat vieläkin jonkinlaisessa yhteydessä Roman kanssa.

Libanonilla löytyy noin 80 Maronitista luostaria, joissa oleskelee noin

2,000 munkkia ja nunnaa, joiden tulot nousevat ehkä 70,000 Englannin

puntaan vuodessa — siis jotenkin suureen summaan.

Koko heidän kristillisyytensä näyttää muuten olevan vaan tyhjää

ulkokultaisuutta ja hengetöntä tepastusta, ja he näyttävät seisovan

paljoa alhaisemmalla hengen kannalla kuin Romalaisen ja Kreekkalaisen

kirkon jäsenet.

Molemmilla lahkokunnilla on nyt tyyssiansa Libanonilla. Maroniitit,

joita lasketaan olevan 200,000 jäsentä, asuvat tämän vuoriston

pohjoisella puolella, ja Drusit, 100,000 luvultaan, asuvat etelässä

päin aina Hermoniin saakka.

Me olemme nyt tuon mahtaman Hermonin juurella, ja mielellämme olisimme

nousseet sen korkealle huipulle, mutta sen kautta olisimme tulleet

viivytetyksi enemmän kuin kokonaisen vuorokauden ja me emme tahtoneet

tuhlata niin paljon aikaa, sillä määrättynä päivänä piti meidän olla

Beirutissa.

Näköalat Hermonin vuorelta mahtavat olla mitä avarimpia nähdä saadaan.

Sen korkealta huipulta saattaa nähdä suuremman osan Pyhää maata.

Idässä näkyvät Arabian äärettömät erämaat ja pohjassa Libanonin ja

Anti-Libanonin mahtavat lumella peitetyt harjat.

Ei kukaan ole vielä mitannut Hermonin korkeutta, mutta varma voi olla,

että se nousee yli 10,000 jalan.

Lumi peittää sen huippua eli oikeimmin kolmea huippua vuoden ympäri.

Muutamia satoja askelia pohjan puolella Kefr Hauvar'ia juoksee Avaj,

muinoin kutsuttu Pharphar, jota virtaa ynnä Albana-jokea Naaman

Damaskusta ylisti, kun Elisa kehoitti häntä kylpemään Jordanin

virrassa, tullaksensa puhtaaksi pitalitaudistaan.

Avaj saa alkunsa Hermonin vuorelta ja syöksyy vahtoisena alas sen

jyrkkiä kallio-uurroksia myöten ja juoksee sitten yli tuon polttavan

lakeuden Damaskua kohden.

Tämä kaupunki on nimittäin avaralla lakeudella koilliseen päin

Hermonista ja idänpuolella Anti-Libanonin vuorenselkää.

Me jätimme Kefr Hauvar'in varhain seuraavana aamuna ja ratsastimme yli

tämän lakeuden.

Muutaman tiimaisen ratsastuksen perästä havaitsimme me kaukana taivaan

rannalla jotakin vihreätä ikäänkuin vihannoivan ulapan, joka levisi

eteemme — se oli tuo runsas kasvullisuus, joka joka taholta ympäröi

"Itämaan helmeä", itäisten maiden niinhyvin kaunihinta kuin vanhinta

kaupunkia.

Yli tämän polttavan lakeuden ratsasti kerran ratsastajajoukko, kun

Saulus, kristittyjä kiivas vainooja, lähestyi Damaskua, ottaaksensa

kiinni kenen ikinänsä hän tämän tien miehistä eli vaimoista löytäisi,

viedäksensä heitä sidottuna Jerusalemiin.

Täällä leimahti äkisti valkeus taivaasta ympäri häntä, ja hän lankesi

maahan ja kuuli äänen sanoman: "Saul, Saul, miksis vainoot minua?"

Kysymykseensä: "Kuka sinä olet, Herra?" sai hän vastaukseksi: "Minä

olen Jesus, jota sinä vainoot: työläs on sinun potkia tutkainta

vastaan."

Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: "Herra, mitäs minua vaadit

tekemään?" Ja Herra sanoi hänelle: "nouse ja mene kaupunkiin; siellä

sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."

Miehet, jotka hänen seurassansa olivat, seisoivat hämmästyksissä; he

kuulivat tosin äänen, vaan eivät he ketään nähneet.

Niin Saulus nousi maasta ja ei nähnyt ketään avoimilla silmillä, mutta

he taluttivat häntä kädestä ja veivät Damaskuun.

Me lähenimme nyt yhä lähemmäksi noita sadunkaltaisesti rikkaita ja

runsaita istutuksia, jotka ympäröivät ja varjostavat tuota ikivanhaa

kaupunkia.

Sai kuitenkin useita tunteja kuluneeksi, ennenkuin ehdimme näihin

vilvottaviin puistoihin, ja saavuttaaksemme niitä niin pian kuin

mahdollista, annoimme hevostemme juosta nelistä.

Nelistäissään meni Lejonhufvud'in hevonen nurin, josta seurauksena

oli että tuo rakas matkatoveri vahingoitti toisen polvensa ja taitti

sormensa; onneksi eivät nämät vauriot olleet kuitenkaan pahempaa laatua.

Päivä oli erinomaisen kuuma, niin että lehtimetsäin siimes tuntui kahta

kertaa suloisemmalta, kun vihdoinkin olimme ehtineet tuon avonaisen

polttavan lakeuden loppuun, jolla nyt juuri puhalsi kuuma erämaan tuuli.

Me tulimme nyt varsinaiseen paratiisiin. Joka taholla oli tuuheita

varjokkaita puita, joiden välissä virtoja vilisi kaikille haaroille.

Jos käänsimme silmämme minne hyvänsä, näimme aina runsainta

kasvullisuutta, joka näytti meistä sitä rikkaammalta, kun me tulimme

sen keskelle suorastaan polttavasta erämaasta.

Me sivusimme useampia kyliä, jotka pilkistivät sieltä täältä esille

noista istutetuista ja runsaasti, melkeinpä ylöllisesti vedellä

siunatuista lehvistöistä ja jotka kylät kehän tapaisesti ympäröivät

Damaskua.

Wiimein tuli näkymiimme tuo mahtava kaupungin portti ja me ratsastimme

sen kautta mailman "vanhimpaan kaupunkiin" sisään.

Kahdeskymmenes Luku.

Damaskus.

Olimme jo nähneet useoita itämaalaisia kaupunkeita, mutta emme yhtäkään

niin nimenomaan itämaalaista kuin Damaskus.

Konstantinopolissa, Smyrnassa, Alexandriassa, Kairossa, Jerusalemissa

ynnä muissa kaupungeissa, joissa olimme käyneet, näimme kaikkialla

Europalaisia ja useat rakennukset olivat rakennetut puoliksi

europalaiseen malliin ja huoneitten sisustus muistutti paljon meidän

maanosasta.

Damaskussa emme nähneet ketään europalaisessa puvussa paitsi muutamia

harvoja matkustajia hotelleissa ja Englannin konsulin ynnä Franskan

prinsit, jotka olimme nähneet Sinailla ja jotka tapasimme taas täällä.

Muuten olivat kaikki puvut ihan itämaalaisia.

Kaikki rakennukset ja kadut olivat epäsäännöllisiä muodoltaan, joka on

omituista näille seuduille.

Melkein kaikki kadut olivat varustetut katolla, niin että suloinen

puolihämärä vallitsi kaikkialla.

Batsarit olivat täällä lukuisammat kuin missään toisessa kaupungissa,

kuin ennen olimme nähneet. Niissä oli puoti puolin kyljessä, katu kadun

vieressä ja yksi kaupungin-osa toisensa perästä.

Jokaisessa puotissa istui omistaja keskellä kauppa-tavaroitansa, jalat

ristissä, erinomaisen ahtaalla alalla, joka tuskin oli puoltatoista

jalkaa pitkä ja leveä. Hän istui tässä Europalaiselle kovin

haitallisessa asemassa tunti tunnin perästä koko päiväkauden.

Vaatetuksena on turbani ja pitkä silkkitakki ynnä keltaiset tahi

punaiset tohvelit.

Useimmat kadut olivat täynnä ihmisiä ja silloin tällöin tuli näkyviin

joku ratsastaja tulisen, täysiverisen, arabialaisen hevosen selässä,

jotka elävät ovat tunnetut yli koko mailman.

Kauniimpaa, kuin nähdä jonkun taiturin ratsastus-temppuja, on nähdä

Arabialaista täysiverisen hevosensa selässä, jota hän näyttää

rakastavan yhtä paljon ja usein enemmänkin kuin henkeänsä. Hevonen

rakastaa ratsastajaansa takaisin ja ymmärtää häntä varsin hyvin.

Hän voi käydä tyynesti ja rauhallisesti kuin lammas, jos ratsastaja

tahtoo. Hän voi hypätä pystyyn ja tehdä hurjimpia ja sukkelimpia

harppauksia ratsastajan mielen mukaan. Hän voi kantaa häntä tulisessa

juoksussa ja kiitää pois kuin tuuli, kun ratsastaja pakenee

vihollistansa, tahi hyökkää hänen päällensä.

Ken ei tunne sitä tuttavallista sopua, joka useinkin vallitsee

Arabialaisen ja hänen hevosensa välillä?

He kasvavat usein yhdessä isoiksi, he lepäävät usein samassa teltissä,

he kiitävät niin usein yhdessä yli noiden hiljaisten äärettömäin

lakeuksien. He tulevat parhaimmiksi ystäviksi.

Damaskussa olevat talot ovat tavallisesti sisustetut itämaalaisella

loistoisuudella. Huoneet ovat korkeat ja kaarrokkaat, ikäänkuin

kirkon-holvit. Seinät ja katot ovat maalatut ihanimmilla väreillä.

Lattiat ovat viileästä marmorista ja useimmissa huoneissa löytyy

marmorisia vesisäiliöitä ja ruiskulähteitä, joista raittiinta

lähdevettä juoksee, alati loristen. Pitkin seinuksia on pehmoisia,

leveitä, tavallisesti silkillä verhottuja patjakoita.

Huoneet ympäröivät suuren, avonaisen, marmorilla lasketun pihan, ja

siellä täällä kasvaa marmorin halkeimissa etelämaan puita, täynnä

hedelmiä tahi loistavia kukkia. Keskelle tätä pihaa on tehty mahdottoman

suuri allas marmorista, jonka raittiissa ruiskulähteistä tänne

pirskuvassa vedessä kimaltelevia kulta- ja hopea-kaloja leikittelee

joukottain.

Tähän tapaan olivat useimmat niistä huoneista sisustetut, joita me

olimme tilaisuudessa näkemään Damaskussa; samoin oli myös se hotelli

varustettu, jossa me nämät päivät asuimme.

Damaskussa on kaksi hotellia, yksi vanhempi ja toinen, joka vasta

nykyään on tullut valmiiksi. Tuo vanhempi hotelli on huonossa huudossa.

Se on vähemmän siisti ja monessa kohdin epämukava, ja sen isäntä ei ole

tunnettu erittäin rehelliseksi.

Tuo uusi hotelli sitä vastaan, nimeltä El Locanda el Jedid, eli Locanda

Melluk, on samalla kertaa kauniimpia ja parhaimmin sisustettuja

huoneita Damaskussa, kuin se on siistein ja mukavin hotelli, missä

matkustaja milloinkaan saa asua.

Täällä syödään yhteisessä vieraspöydässä aamiaista ja päivällistä ja

ruokia oli aina yltäkyllin.

Isäntä on Kreekkalainen, nimeltä Demetrius (nykyään kenties murhattu

siinä kauhistavassa verilöylyssä, jota Damaskussa asuvat kristityt

sittemmin ovat kärsiä saaneet, ja kenties on tuo komea hotellikin

niiden talojen seassa, jotka nuot vimmatut Drusit tässä onnettomassa

tilaisuudessa polttivat). Demetrius oli oivallisin isäntä. Hän

oli kohtuullinen otoissaan ja rehellinen, aina kohtelias ilman

hätäilemättä. Paitsi näitä kahta hotellia on kaupungissa koko joukko

majapaikkoja eli n.k. "Karavan-seraita".

Me emme voineet aavistaakaan niinä päivinä, kuin me Damaskussa

viivyimme, mitä kauheita verisiä töitä täällä oli tapahtuva muutamia

viikkoja jälistä päin. Me kyllä kuulimme puhuttavan yhtä ja toista

tuimasta ja verisestä sodasta, joka Libanonilla oli syttynyt Drusein ja

Maroniitein välillä. Mutta näiden lahkokuntain keskinäiset riidat ovat

niin tavallisia, ettei kukaan näyttänyt pitävän mitään lukua tuosta

nykyisestä taistelusta, sitä vähemmin voitiin aavistaa että muutamana

päivänä joukko Druseja oli hyökkäävä itse Damaskuun ja siellä asuvain

Muhamedilaisten avulla rupeeva armottomalla tavalla teurastamaan noita

raukkoja kristityitä, jotka eivät aavistaneet mitään vaaraa.

Kristittyin teloitus tässä kaupungissa on nyt koko mailmassa

tunnettu asia. Damaskun väkiluku on arvosteltu 150,000, jotka ovat

Muhamettilaisia, kristityitä ja Juutalaisia.

Kaupunki harjoittaa melkoista kauppaa. Europan tavarat menevät

mielellään tätä tietä itäisiin maihin, ja paljo itämaiden tuotteita

kuljetetaan Damaskun kautta Europaan.

Damaskus on Syrian pääkaupunki ja suurin kaupunki turkkilaisessa

Aasiassa. Täällä on Syrian armeijan pääkortteeri ja "Seraskierin" eli

sotamarsalkin asunto.

Kaupungin historia ulottuu aina satuaikakauteen asti, vieläpä sitä

kauvemmaksikin.

Josephus sanoo Uzin, Aramin pojan ja Noakin pojanpojan, perustaneen

tämän kaupungin; eikä ole mitään syytä epäillä sitä. Aramin

jälkeentulevaiset asettuivat asumaan Syrian koilliseen kolkkaan ja

kansoittivat sen ja antoivat maalle nimen, jolla se tavallisesti

raamatussa on tunnettu, nimittäin Aram.

Miten kaupunki liekään perustettu, oli se kumminkin jo Abrahamin aikana

tunnettu paikka. Patriarkan "huoneenhaltia" oli nimittäin "Eleasar

Damaskusta".

Myöhempään Benhadadin hallituksen aikana oli Damaskus paisunut

suur'-vallaksi ja Israel pelkäsi usein vapisten sen voitollisia

sotajoukkoja.

Kun Syrialaiset kerran olivat sotaretkellä Israelin maassa, toivat he

tullessaan muiden vangein joukossa myöskin Israelilaisen tytön, joka

sitte palveli Naamanin vaimoa.

Naaman oli korkea-arvoinen mies kuningas Benhadadin hovissa ja oli

pitalinen.

Eräsnä päivänä sanoi tämä Israelilainen tyttö emännällensä: "O, jos

minun herrani olis prophetan tykönä, joka on Samariassa, niin hän

parantais hänen pitalista".

Naaman päätti seurata hänen neuvoansa ja kun hän läksi Damaskusta, sai

hän Syrian kuninkaalta kirjan viedäksensä Israelin kuninkaalle.

Kun Naaman oli tullut Samariaan, antoi hän kirjeen Israelin

kuninkaalle, ja sen sisältö oli tämä: "Koska tämä kirja tulee sinulle,

katso, minä lähetin minun palveliani Naamanin sinun tykös, ettäs hänen

puhdistaisit pitalistansa".

Koska Israelin kuningas oli kirjan lukenut, repäisi hän vaatteensa

ja sanoi: "Olenko minä Jumala, että minä kuolettaisin ja eläväksi

tekisin? Sillä hän lähettää minun tyköni, että minä puhdistaisin miehen

pitalistansa. Havaitkaat siis ja katsokaat kuinka hän etsii tilaa

minua vastaan."

Kun Jumalan mies Elisa kuuli Israelin kuninkaan reväisseeksi

vaatteensa, lähetti hän kuninkaan tykö ja antoi sanoa hänelle: "miksis

olet reväissyt vaattees? Tullaan nyt minun tyköni, että hän tietais

prophetan olevan Israelissa".

Niin tuli Naaman hevosillansa ja vaunuillansa, ja seisahti Elisan

huoneen oven eteen. Ja Elisa lähetti sanansaattajan hänen tykönsä,

sanoen: "Mene ja pese itses seitsemän kertaa Jordanissa, ja sinun lihas

pitää entisellensä ja puhtaaksi tuleman".

Niin Naaman vihastui ja meni matkaansa, sanoen: "Katso, minä luulin

hänen kumminkin tulevan ulos minun tyköni, seisovan ja huutavan

avuksensa Herran hänen Jumalansa nimeä, ja hänen kädellänsä pitelevän

tätä paikkaa ja niin parantavan pitalin. Eikö Abanan ja Pharpharan

virrat Damaskussa ole kaikkia Israelin vesiä paremmat, että minä itseni

niissä pesisin ja tulisin puhtaaksi?"

Ja hän palasi ja meni matkaansa vihoissansa. Ei pidä kummaksua että

Naaman ylvästeli Damaskun vesistä, sillä ne voittavat kauneuden

ja hedelmällisyyden suhteen kaikki Israelin vedet, vieläpä itse

Jordaninkin. Palveliansa kehoituksesta seurasi hän kumminkin viimein

prophetan neuvoa ja astui terveenä ylös Jordanista.

Hasael tuli Benhadadin jälkeen kuninkaaksi, ja hänen hallituksensa

aikana nousi Damaskus suureen voimaan. Hasael valloitti Israelin maan

ja tappoi paljon kansaa.

Tätä mahtavuutta kesti vaan vähän aikaa.

Nuot alituiset päällekarkaukset ja hävitykset Palestinaan pakoittivat

Israelin kuningasta vihdoin etsimään apua Tiglat Pileseriltä, Assyrian

kuninkaalta.

Tämä marssi nyt sen erämaan halki, joka eroittaa Syrian Assyriasta.

Damaskus valloitettiin, sen kuningas sai surmansa, koko maa hävitettiin

ja enimmät asukkaat vietiin pois vankeuteen Kisiin.

Monta vuosisataa oli Damaskus jo ollut voimallisen kuningaskunnan

pääkaupunkina, ja nyt oli kaupunki raunioina. Se ennustus täytettiin,

joka sanoo: "Katso, ei Damaskun pidä oleman enää kaupunkina, vaan

rauvenneen kiviroukkion".

Taas sanoo toinen propheta: "Minä lähetän tulen Hasaelin huoneesen;

sen pitää Benhadadin huoneet kuluttamaan. Ja rikon Damaskun salvat ja

hävitän Avenin lakson asuvaiset — — — niin että Syrian kansa pitää

Kisiin vietämän, sanoo Herra".

Matkamuistelmia Egyptistä, Siinailta ja Palestiinasta 1859-1860 · 第 22 / 25 段