etkö sinä ole se, joka Israelin villitset? Tähän vastasi tuo peloton
Jumalan mies: "En minä Villitse Israelia, vaan sinä ja sinun isäs
huone, että te olette hyljänneet Herran käskyt, ja sinä vaellat Baalin
jälkeen. Lähetä siis", lisäsi hän, "nyt kokoomaan minun tyköni koko
Israel Karmelin vuorelle, ja neljä sataa ja viisikymmentä Baalin
prophetaa ja neljä sataa metsistöin prophetaa, jotka syövät Jesebelin
pöydältä".
Olisi voinut luulla, että Ahab, vastaukseksi tähän uskaliaasen
puheesen, olisi antanut tappaa tuon rohkean saarnaajan. Mutta Eliaan
Jumala, johon hän turvasi, oli hänen kilpensä. Ahabin oli tällä kertaa
häntä totteleminen. Hän lähetti kaikkein Israelin lasten tykö, ja
kokosi prophetat Karmelin vuorelle.
Täällä astui Elias kansan eteen ja sanoi: "kuinka kauvan te onnutte
molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, niin vaeltakaat hänen
jälkeensä, mutta jos Baal, niin vaeltakaat hänen jälkeensä".
Kun ei kansa mitään hänen kysymykseensä vastannut, pitkitti hän: "Minä
olen ainoasti jäänyt Herran prophetaista; mutta Baalin prophetaita on
neljä sataa ja viisikymmentä miestä: Niin antakaat nyt meille kaksi
kalpea, ja antakaat heidän valita toinen kalpei ja hakata kappaleiksi,
ja pankaan puitten päälle, mutta älkään siihen panko tulta; ja minä
otan sen toisen kalpein ja panen myös puitten päälle, ja en pane siihen
tulta. Ja huutakaat te teidän jumalainne nimeä, ja minä huudan Herran
nimeä. Kumpi Jumala vastaa tulen kautta, hän olkoon Jumala".
Arvattavasti eivät Baalin papit mielellänsä tähän kilpailuun suostuneet
tuon pelätyn Jehovan prophetan kanssa, mutta ei heillä tässä ollut
muuta neuvoa; sillä ei Elias kysynyt heiltä vaan kansalta, joka
ikäänkuin yhdestä suusta vastasi Eliaan esitykseen: "Se on oikein".
Noiden vääräin prophetain oli siis koettaminen onneansa, sillä, jos he
olisivat kieltäneet ottamastansa osaa uhraukseen, he silloin julkisesti
olisivat tunnustaneet koko kokoontuneen mäkijoukon edessä, etteivät he
itse luottaneet jumalaansa. Kun siis Elias sanoi heille: "valitkaat
teillenne yksi kalpei, ja tehkäät te ensin, sillä teitä on monta, ja
huutakaat teidän Jumalainne nimeä", niin ottivat he kalpein, jonka
hän heille antoi, ja valmistivat ja huusivat Baalin nimeä aamusta
puolipäivään asti, sanoen: "Baal kuule meitä". Mutta ei siinä ollut
ääntä eli vastausta.
Ikäänkuin pilkaten heidän jumalaansa, sanoi Elias heille: "huutakaat
vahvasti; sillä hän on jumala, hän asettelee jotakin, eli on jotakin
toimittamista, eli on matkalla, eli jos hän makaa, että hän heräis".
Epätoivossaan huusivat he vahvasti ja viileskelivät itseänsä veitsillä
ja naskaleilla heidän tavallansa, niin että he verta tiukkuivat. He
pitkittivät sitä iltapuoliin siihen asti, että ruokauhri uhrattaman
piti, mutta ei ollut siinä ääntä, ei vastaajaa, elikkä joka vaaria otti.
Silloin sanoi Elias kaikelle kansalle: "tulkaat minun tyköni". Ja
koska kaikki kansa tuli hänen tykönsä, paransi hän Herran alttarin,
joka kukistunut oli, ja otti kaksitoistakymmentä kiveä Jakobin lasten
luvun jälkeen ja rakensi näistä kivistä alttarin Herran nimeen, ja teki
kuopan ympäri alttarin, valmisti sitten ja hakkasi kalpein palasiksi ja
pani sen puitten päälle. Hän antoi sitten tuoda neljä saavillista vettä
ja kaataa ne polttouhrin ja puitten päälle ja teki tämän kolme kertaa,
niin että vesi juoksi ympäri alttarin ja kuoppakin täyttyi vedestä.
Kun kaikki näin oli valmistettu, korotti Elias äänensä ja sanoi:
"Herra, Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumala! ilmoita tänäpänä, että
sinä olet Israelin Jumala ja minä sinun palvelias, ja että minä kaikki
nämät sinun sanas jälkeen tehnyt olen. Kuule minua, Herra, kuule minua,
että tämä kansa tietäis sinun olevan Herran Jumalan; ettäs kääntäisit
heidän sydämensä takaisin". Niin lankesi Herran tuli ja poltti
polttouhrin, puut, kivet ja mullan, ja nuoli veden kuopasta.
Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat:
"Herra on Jumala, Herra on Jumala". Mutta Elias sanoi heille: "ottakaat
Baalin prophetat kiinni, ettei yksikään heistä Pääsisi", ja he ottivat
heidän kiinni ja Elias vei heidän Kisonin ojan tykö ja tappoi heidän
siellä.
Sillä tavoin kukisti Elias, Jumalan propheta, tuon väärän epäjumalan ja
asetti Israeliin Jehovan palveluksen.
Hän menee vielä toisella ihmetyöllä näyttämään että elävä Jumala on
Herra, kun hän astuu Ahabin eteen, joka, mitä hän liekin itsessään
ajatellut, tämän kaiken tapahtuessa ei kuitenkaan uskaltanut
vastustella Eliasta, sillä kaikki kansa, hänen ihmeestänsä
hämmästyneenä, piti hänen puoltansa.
Elias sanoo Ahabille: "mene ylös, syö ja juo; sillä suuren sateen
hyminä kuuluu".
Kun Ahab meni syömään ja juomaan, meni Elias Karmelin kukkulalle,
ja lankesi maahan, ja kumarsi itsensä kasvoillensa, ja pani päänsä
polveinsa välille; ja sanoi palveliallensa: "mene nyt ylös ja katso
meren puoleen". Hän meni ylös, katsoi ja sanoi: "ei siellä ole mitään".
Elias vastasi: "mene vielä sinne seitsemän kertaa". Ja seitsemännellä
kerralla sanoi palvelia: "katso, sieltä nousee vähä pilvi merestä,
niinkuin miehen kämmen". Elias sanoi silloin hänelle: "mene ja sano
Ahabille: valjasta ja mene, ettei sade sinua käsittäisi". Ja sillä
välillä tuli taivas pilvistä mustaksi ja tuulesta, ja tuli sangen suuri
sade.
Niin osoitti Elias tälläkin ihmeellä että se Herra, jota hän palveli,
oli Jumala.
Heti näiden tapausten jälkeen täytyi Karmelin väkevän prophetan,
joka siellä ikäänkuin käski Jumalan tulta ja taivaan pilviä, paeta
pelastaaksensa henkeänsä ja välttääksensä kuningatar Jesebelin vihaa,
kun hän lähetti sanansaattajat sanomaan Eliaalle: "jumalat minun niin
ja niin tehköön, jollen minä huomenna tällä aikaa tee sinun sielulles
niinkuin yhdelle näitten (Baalin prophetain) sielulle".
Elias pakeni silloin etelän puolella Kanaan maata olevaan erämaahan
ja tuli Jumalan vuorelle Horebille, jossa hän puhui Jumalan kanssa,
niinkuin jo mainitsin Sinailla käydessämme.
Paikka, jossa nämät suuret ihmetyöt tapahtuivat, on varmaankin Karmelin
vuoren harjan itäinen kamara, kuuden tai seitsemän tiiman matkan päässä
luostarista. Paikan nykyinen nimi on el-Muhrakah (uhri), joka nimi
luultavasti on saanut alkunsa Eliaan polttouhrista, jonka Herran tuli
ihmeellisellä tavalla kulutti.
Koska olisi kulunut puolentoista vuorokautta, jos olisimme matkanneet
tälle paikalle, emme tahtoneet tuhlata niin paljon aikaa tämmöiselle
sivuretkelle, vaan tyydyimme siihen, että kumminkin olimme nousseet
vuoren meren-puoliselle harjalle, ja matkalla Kanaan ja Nazarethiin
saimme myös nähdä vuoren itäisen selänteen.
Wielä toisen kohtauksen kertoo raamattu täällä tapahtuneeksi.
Karmelin vuorella asui nimittäin propheta Elisa, kun Sunemin vaimo,
jonka huoneessa jumalan mies kerran oli asunut, tuli häntä etsimään
ilmoittaaksensa hänelle, että hänen poikansa oli kuollut, ja
pyytääksensä häntä herättämään hänen poikaansa kuolleista. Waimo meni
prophetan tykö vuorelle, lankesi maahan hänen eteensä ja tarttui hänen
jalkoihinsa ja rukoili apua. Elisa lähetti silloin palveliansa Gehasin
vaimon huoneesen, että hän laskisi Elisan sauvan pojan kasvoille. Mutta
pojan äiti sanoi prophetalle: "niin totta kuin Herra elää ja sinun
sielus elää, en minä päästä sinua". Elisa nousi, seurasi vaimoa ja
herätti hänen poikansa.
Me jätimme luostarin Myöhäseen illalla ja ratsastimme alas vuorelta
polkua pitkin, joka oli melkein kiviporrasten kaltainen, ja saavuimme
vähässä ajassa Haifa'n kaupunkiin, jossa leirimme jo oli valmisna.
Haifa siaitsee juuri Karmelin juurella meren rannalla. Kaupunki ei ole
mikään merkillinen paikka. Siinä on 2000 asukasta.
Seuraavana päivänä ratsastimme tuon suuren S:t Jean d'Acre'n
(Ptolemais) lahden ympäri. Me kävimme matkallamme yli Kisonin ojan,
jonka rannalla Elias surmasi Baalin papit. Se on hyvin syvä, niin että
täytyy kahlata kappaleen matkaa ulos merelle virran suun ympäri.
Me ratsastimme kauvan aikaa tuota hietaista merenrantaa ympäri lahden
ja kävimme vielä yli toisenkin virran, Namon, joka maantieteessä
on tunnettu nimellä Belus. Täällä, niin kertoo Plinius, keksivät
Phoinikilaiset sattumalta lasin. Neljänneksen tiimaa vielä
ratsastettuamme, saavuimme S:t Jean d'Acre'hen ja ratsastimme sen
aimollisen portin kautta kaupunkiin sisään.
Kaupungin arabialainen nimi on Akka. Wanhassa Testamentissä mainitaan
sitä Accon nimellä, kun kerrotaan että Asser ei ajanut Accon asujamia
pois, vaan asui heidän seassansa.
Tuo Phoinikilainen Acco sai sitten nimen Ptolemais, luultavasti jonkun
Ptolemeus-nimisen Egyptin kuninkaan jälkeen, sillä Aleksander Suuren
valtakunnan jaon jälkeen hallitsivat Egyptin Ptolemeit osaa Syriastakin.
Paavali kävi Ptolemaissa, kun hän matkusti Jerusalemiin, ja tästä
retkestä sanoo hän: "mutta me päätimme meidän purjehdusretkemme,
tulimme Tyrosta Ptolemaidaan, tervehdimme veljiä ja olimme päivän
heidän tykönänsä".
Ristiretkein aikana piiritettiin Akkaa useat erät ja se tuli monasti
valloitetuksi, jolloin aina täällä vertä vuosi virtana.
Paikka oli ristiretkeiliäin vahvimpia linnoituksia. Kun olivat
menettäneet Jerusalemin ynnä koko maan, pysyi Ptolemais vielä heidän
hullussansa, ja täällä puolustivat he itsiänsä niin kauvan kuin
mahdollista Turkkilaisia vastaan, kunnes vihdoin sultani Khalib ibn
Kaluvan verisellä rynnäköllä valloitti kaupungin 1291.
60,000 kristittyä silloin joko tapettiin, tai myytiin orjiksi.
Niin päättyivät ristiretket, sittekuin Europan kristityt kansat kaksi
vuosisataa olivat ponnistelleet voimiansa valloittaaksensa pyhää maata
verivihollisiltansa Muhamedilaisilta, ja sitte kuin enemmän kuin kuusi
miljonaa ihmistä oli menettänyt henkensä näissä yrityksissä. Tämä
jättiläistaistelu oli nyt loppunut — puolikuu oli voittanut — kolkko
ja haikea hiljaisuus vallitsi taas niillä rannoilla, jotka niin kauvan
olivat kajahdelleet mailman suuren sodan pauhinasta.
500 vuotta sai nyt kuluneeksi, jolla aikaa Akkam kohtalot ovat peitetyt
pimeyteen.
Kahdeksannentoista vuosisadan loppupuolella sai se taas surullisen
maineen hallitsiansa julmuuden tähden. Tämän hirviön nimi oli
el-Jezzar. Monien vaihetten ja seikkain perästä pääsi hän vihdoin
Akkan pashaksi ja koko hänen elämänsä oli sitten yhtämittainen jakso
rikoksia ja julmia tekoja. Hän myi usein saman piirikunnan hallituksen
useammille hakijoille yhtä haavaa; toisinaan veljeksille, välistäpä
isälle ja pojallekin; ja sitten yllytti hän heitä salaisesti surmaamaan
toinen toistansa.
Usein tapahtui, kun hän oli haremissaan lemmityistensä kanssa, että hän
sieppasi jotakuta heistä korvasta kiinni, ikäänkuin pilan vuoksi, ja
keikkasi samassa korvan pois väkipuukollaan.
Eräs Judalainen, joka oli hänen pankkiirinsa, oli tunnettu erinomaisen
kauniiksi. Muutamana päivänä tervehtää Jezzar häntä ja ylistää hänen
kauneuttansa, mutta samassa kutsuu hän palveliansa paikalle ja käskee
puhkaista Judalaiselta silmän pois päästä. Jonkun ajan kuluttua
huomasi Jezzar, että pankkiiri osasi niin kääriä turbaninsa, että hän
melkein sai peittoon tuon puhkaistun silmän, ja hän antoi nyt ilman
arvelematta leikata häneltä nenän. Ja vihdoin leikkautti hän häneltä
päänkin. Tämän Judalaisen perhe elää vielä Damaskussa ja on rikkaampia
pankkiirihuoneita siellä.
Jezzar antoi kerran polttaa hirmuisen suuressa uunissa erään
muukalaisen elävältä, jonka hän yhtenä päivänä tapasi istumasta
ulkopuolella kaupungin porttia ja joka ei noussut seisoalle hänen
tullessansa, ja samassa uunissa poltatti hän myös kaikki orjat, jotka
tällä hänen kävelyllänsä seurasivat häntä, sentähden että hän luuli
yhden heistä matkivan häntä.
Muutamana päivänä tappoi hän omalla kädellään suurimman osan
seraljissaan olevista naisista, ja kun hän itse vihdoin väsyi
teurastamiseen, kutsutti hän saapuville kolme hurjaa soturiansa, jotka
tappoivat nuo jälillä olevat, niin että vähintänsäkin 15 kaunista
nuorta tyttöä sillä tavoin julmimmalla tavalla raadeltiin. Hän pani
tämän tekonsa toimeen eräässä kauniissa puutarhassaan ja syynä oli että
hän epäili heitä kaikkia uskottomuudesta.
Eräällä toisella verisellä tavalla tuli Akka vähän ajan kuluttua
toistamiseen kuuluisaksi, kun Napoleonin laivasto 1799 laski maalle
sen rannalla. S:t Jean d'Acre'n vahva varustusvärkki kesti kuitenkin
piirityksen ja löi takaisin 8 väkirynnäkköä ja Napoleonin oli
veteraneinsa kanssa jättäminen kaupungin tyhjin toimin.
Ei kauvoja kumminkaan kulunut, niin valloittivat Egyptiläiset, tuon
voimallisen Ibrahim Pashan johdossa, tämän vahvasti varustetun
kaupungin.
Kun tämä urhokas ruhtinas sitten levitti valloituksiaan yhä edemmäksi,
niin että Europalainenkin Turkinmaa oli vaarassa, kävivät Englanti,
Itävältä ja Wenäjä keskenänsä liittoon häntä vastaan. Englantilainen
laivasto, amirali Staffordin ja Commodore Charles Napierin komennon
alla, purjehti silloin Akkaan ja ampui maahan kaupungin varustukset
hyvin lyhyellä, mutta ankaralla pommittamisella. Akkan ynnä koko
Palestiinan jätti nyt voittaja tuolle kurjalle Turkin hallitukselle,
maakunnalle itse vahingoksi.
Warustusvärkit, jotka sodasta ovat kärsineet niin paljon että ne
näyttävät suurelta raunioryhmältä, ovat jääneet sillensä lahistumaan
eikä Turkin hallitus näy ottavan niitä korjataksensa.
Kaupungissa on lähes 5,000 asukasta, eikä sillä ole mitään erittäin
merkillistä näytettävänä, jonka tähden emme viipyneetkään täällä
kauvoja aikoja, vaan pitkitimme matkaamme, katseltuamme varustusvärkit.
Ilma ei ollut tänä aamuna niin kaunis, kuin meillä tavallisesti oli
ollut. Taivas oli pilvessä ja tuontuostakin tuli sadekuuroja.
Kun olimme jättäneet S:t Jean d'Acre'n, ratsastimme itäänpäin yli
suuren viljavan lakeuden. Tie, eli oikeimmin polku, oli täällä
erinomaisen tasainen ja hyvä, niin ettei mikään estänyt meidän virkkuja
hevosiamme ravaamasta ja tuontuostakin heittämästä nelistä.
Kun olimme tulleet lakeuden loppupuoliin, sanoi tienopas, jonka Akkasta
olimme ottaneet, ettei hän voinut käydä etemmäksi, mutta vakuutti
samassa, ettemme voineet eksyä tieltä, kun vaan seurasimme polkua. Me
tulisimme, hänen sanainsa jälkeen, pian kylään, josta voisimme pyytää
uutta opasta. Me maksoimme hänelle hänen palkkansa ja laskimme hänet
menemään.
Kun aamulla läksimme liikkeelle Haifasta, olimme lähettäneet miehemme
muulein kanssa menemään suorinta tietä Kanaan. L., joka oli väsynyt,
seurasi heitä, ettei hänen tarvinnut tehdä niin pitkää matkaa sinä
päivänä. Meitä oli siis vaan nuot toiset matkakumppanit ja tulkkimme.
Sitte kuin oppaamme oli meistä luopunut, pitkitimme me omin päimme
ratsastustamme itää kohden. Me jätimme nyt heti pian tuon ennen
mainitun lakeuden ja tulimme keskelle korkeita ja kauniita puita
kasvavia kumpuja, joiden välissä meidän tiemme luikerteli edelleen
läpi hedelmällisten laksoin, joista muutamat olivat viljellyt, toiset
villisti kasvavan heinän vallassa.
Emme olleet pitkälle ehtineet, ennenkuin jo kokonaan eksyimme
tieltämme. Laksot olivat niin toinen toisensa kaltaisia, ettemme
tietäneet missä olimme, tai mihin ohjaisisimme kulkumme. Me ratsastimme
sentähden suorastaan itää päin, toivoen löytävämme jonkun polun tai
tapaamamme jonkun ihmisellisen olennon, joka voisi neuvoa meitä taas
oikealle uralle.
Kuleksittuamme sillä tavoin noin kaksi tiimaa aikaa, löysimme
viimeinkin hyvän ja tasaisen tien ja päätimme seurata sitä, sillä, jos
ei se vienytkään meitä Kanaan, johtihan se meidät kumminkin johonkin
kylään, josta voisimme saada tienoppaan.
Juuri kuin parhaiden iloitsimme että olimme löytäneet tämän tien,
hämmästyimme suuresti kun emme nähneet H:ra Tayloria seurassamme; hän
oli jäänyt perään, eikä ollut kai sitten enää löytänyt meidän jälkiämme.
H:ra Botcharby hämmästyi kaikkein pahimmasti, sillä hän pelkäsi
hoidokkaansa niin eksyneen vuoristoon, ettemme enää löytäisi häntä.
Me ratsastimme nyt kaikille haaroille etsimään häntä, ja huusimme hänen
nimeänsä voimaimme perästä. Me etsimme häntä kauvan aikaa turhaan,
mutta vihdoin näimme hänen tulla ratsastaman täyttä nelistä juuri samaa
tietä, jonka äsken olimme löytäneet.
Me olimme iloissamme että tapasimme hänen, mutta hän sai ankaria
nuhteita varomattomuutensa tähden, että oli eronnut meistä semmoisella
paikalla, jossa helposti olisimme voineet erota iäksi päiviksi.
Me seurasimme nyt tietä, jonka olimme löytäneet ja muutaman tiimaa
ratsastettuamme, tulimme avaralle lakeudelle, jossa muutamat paimenet
paimensivat laumaansa. Me huusimme näille miehille että tulisivat
näyttämään meille tietä Kanaan, mutta he pelästyneinä ottivat turvansa
käpälämäkeen ja potkivat tiehensä.
Me näimme nyt kumminkin etäällä kylän, jonne ohjasimme kulkumme. Kylän
asukkailta saimme tietää että Kanaan kaupunki oli kappaleen matkan
päässä Pohjosessa päin tällä lakeudella.
Lakeus oli erinomaisen kaunis ja viljava, sen nimi on el-Battauf.
Me ratsastimme nopeasti hyvää tietä viljavain vainioin läpitse. Aurinko
laski juuri noiden ympärillä olevain vuorten taa ja lähetti pitkiä
varjoja lakeudelle lähellä Kanaata Galileassa.
Wihdoinkin näin taas ruotsalaisen matkakumppanini ja sain kuulla
että hän oli saanut kokea samoja vastuksia kuin me; miehemme, joita
hän seurasi, olivat nimittäin käyneet harhaan, niin että he, samoin
kuin me, olivat kuleksineet sinne tänne koko päiväkauden ja saapuivat
Kanaan ainoastaan puolta tiimaa ennen meitä. Me olimme sentähden kaikki
jotenkin väsyneitä sinä iltana.
Kanaa on rakettu sen vuoren vierteelle, joka sattuu tuohon äsken
mainittuun lakeuteen, ja sieltä on jotenkin avara näköala yli tuon
kauniin lakeuden ja yli vuorten, jotka sitä ympäröivät.
Täällä ei löydy mitään raunioita ja luultavaa on ettei Kanaa
milloinkaan ole ollut mikään etevä kaupunki. Ainoa, mitä kaupungista on
muistettavaa, on tuo kertomus Joh. 2:ssa luvussa Jesuksen ensimäisestä
ihmetyöstä Galileassa, jonka hän teki "ilmoittaaksensa kunniaansa".
Me jätimme nyt Kanaan seuraavana päivänä, ratsastaaksemme Nazaretiin,
joka on noin kolmen tiiman matkan päässä täältä. Me ratsastimme yli
tuon kauniin el-Battauf'in lakeuden ja tulimme taas vuoriselle maalle.
Kohta kun olimme lakeuden jättäneet, sivusimme erään kylän, jota nyt
kutsutaan Sefurieh, muinoin oli sen nimi Sepphoris ja Diocæsarea. Kylä
on rakettu erään ymmyrkäisen kummun vierteelle, jonka huippua kaunisti
jotenkin ison linnan raunio. Ylt'ympäri virui pylvästen ja suurten
hakattuin kivein kappalia, jotka osoittavat että paikka ennen on ollut
sangen tärkeä paikka.
Josephus mainitseekin useassa paikassa että Sepphoris oli vahvimpia
kaupunkeita, mitä Romalaisilla Galileassa oli. Itse kaupungissa löytyy
gootilaiseen malliin raketun kirkon raunioita. Kirkko rakettiin
luultavasti ristiretkein aikana ja taru tietää kertoa sen seisoneen
samalla paikalla, jossa Neitsyt Marian vanhemmat, Joakim ja Anna,
kerran asuivat.
Sefurieh'n ja Nazaretin välillä oleva tie kävi koko ajan vuoristen
seutujen kautta. Kerran vei se meidät korkealle vuoren-selälle, josta
meillä oli vapaa ja ihana näköala. Länteen päin näimme maan ulottuvan
aina Wälimereen asti. Etelässä näimme ainoastaan korkeita muoria,
toinen toisensa takana; kaikkein kauvimpana idässä päin olivat Gilboan
vuoret, sitte Samarian kauniit kukkulat keskellä, ja lännessä päin
Karmelin harja, ulottuen aina Wälimeren rantaan saakka. Pohjoisessa
päin katosi myöskin näköala vuoristoihin ja korkealle yli tämän harmaan
ryhmän kohosi tuo lumella peitetty Hermon, jonka valkea huippu kopeasti
katseli ympärillään olevia alempia vuorenselkiä. Syyllä siis ansaitsee
se nykyisen nimensä Gebel es-Sheik (vuoripäällikkö). Itäänpäin leveni
tuo yhtä suuri kuin kaunis Esdraelonin lakeus, ja tuolla toisella
puolella Jordanin kohosivat Gileadin vuoret. Lakeudella, taipaleen
matkan päässä, törötti tuo kaunis tammia kasvava Tabor ja samalla
suunnalla, vaikka hyvän matkaa toisella puolella vuoren, tiesimme tuon
kuuluisan Genesarethin järven eli Galilean meren olevan. Nämä vapaat,
ihanat näköalat viehättivät kauvan meidän silmiämme, ja katseltuamme
niitä hyvän hetken, ratsastimme nyt alas vuorelta ja saavuimme pian
Nazaretiin.
Kuudestoista Luku.
Nazaret.
Niiden vuorien sylissä, jotka ympäröivät Esdraelonin suurta lakeutta
pohjan ja luoteen puolelta, on Nazaret. Kaupungin rakennukset ovat
kaikki kivestä ja paremmin raketut ja huolellisemmin hoidetut kuin
minkään muun kaupungin rakennukset pyhässä maassa. Ne seisovat joko
alhaalla ahtaan lakson pohjassa, tahi niiden vuorten vierteillä, jotka
ympäröivät laksoa. Kadut ovat kapeat ja likaiset, niinkuin kaikissa
itämaalaisissa kaupungeissa.
Asukasten lukumäärä on 4000 paikoille. Niistä ovat ainoastaan 680
muhamedilaista, muut kristityitä.
Ne tapaukset, jotka ovat tehneet Nazaretin kuuluisaksi ja ovat
houkutelleet tänne lukemattomia joukkoja pyhissä vaeltajia, ovat
"Marian ilmestys", joka tapahtui tässä kaupungissa, ja Jesuksen
lapsuuden ja nuoruuden aika, jonka hän vietti täällä vanhempainsa luona.
"Kuudentena kuukautena lähetettiin enkeli Gabriel Jumalalta Galilean
kaupunkiin, joka oli Nazaret, neitseen tykö, joka oli kihlattu
miehelle, jonka nimi oli Joseph, Davidin huoneesta; ja neitseen nimi
oli Maria. Ja enkeli tuli sisälle hänen tykönsä ja sanoi: terve,
armoitettu! Herra on sinun kanssas: siunattu sinä vaimoin seassa!
"Mutta kuin hän näki hänen, hämmästyi hän hänen puheestansa ja ajatteli,
millainen se tervehdys oli. Ja enkeli sanoi hänelle: älä pelkää,
Maria! sillä sinä löysit armon Jumalan tykönä. Ja katso, sinä siität
kohdussas ja synnytät Pojan, ja sinun pitää kutsuman hänen nimensä
Jesus. Sen pitää oleman suuren ja pitää kutsuttaman ylimmäisen pojaksi;
ja Herra Jumala antaa hänelle Davidin hänen isänsä istuimen, ja
hänen pitää Jakobin huoneen kuningas ijankaikkisesti oleman ja hänen
valtakunnallansa ei pidä loppua oleman".
Niin sanoi Maria enkelille: "kuinka tämä tulee, sillä en minä miehestä
mitään tiedä?" Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun
päälles ja ylimmäisen voima varjoo sinun: sentähden myös se Pyhä, kuin
sinusta syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi".
Täällä ilmestyi myös enkeli Josephille, Marian kihlatulle miehelle, kun
hän salaisesti aikoi hylätä hänen; ja enkeli sanoi: "Joseph, Davidin
poika! älä pelkää ottaakses Mariata puolisotas tykös; sillä se kuin
hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hänen pitää synnyttämän
pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus; sillä hän on vapahtava
kansansa heidän synneistänsä". Tämä kaikki on tapahtunut, että
täytettäisiin mitä Herralta sanottu on prophetan kautta, joka sanoo:
"katso neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän pojan, ja hänen
nimensä pitää kutsuttaman Emanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala
meidän kanssamme".
Kun Joseph ja Maria tulivat takaisin Israelin maalle lapsen kanssa
pakoretkeltään Egyptistä, "tulivat he ja asuivat kaupungissa, joka
kutsutaan Nazaret, että täytettäisiin kuin prophetain kautta sanottu
oli: hän pitää Nazareukseksi kutsuttaman".