Arabialainen Sichemistä, joka oli täällä opettajana ja saarnaajana,
ja julisti Kristuksen evankeliumia maanmiehillensä. Tässä tärkeässä
toimessa oli hänellä apulaisena eräs hänen kansalaistansa, joka myös
oli tullut käännetyksi Kristinuskoon. Pispa Gobat Jerusalemissa oli
vihinnyt heidät molemmat protestanttisiksi papeiksi. He puhuivat
molemmat jotenkin hyvin engelskaa ja heillä oli enemmän sivistystä ja
oppia kuin mitä olimme voineet odottaa.
Neljästoista Luku.
Sichemistä Karmeliin.
Iltapuolella päivää jätimme Sichemin, ratsastaaksemme Samariaan. Tie,
jota nyt kuljimme, kävi viljavain seutujen läpitse. Joka paikassa
näimme vuorien välissä vihantavia laksoja ja lakeuksia, joita runsaat,
raittiit lähteet kostuttivat. Useat kukkulat olivat myös viljeltyjä
ja näyttivät runsasten istutustensa kanssa penkeren tapaisilta
puutarhoilta. Tämä iltapuolipäiväinen ratsastus oli sentähden
aivan suloinen ja tuntui pikemmin virvoittavalta huvitukselta kuin
vaivalloiselta, rasittamalta matkalta.
Me saavuimme illan päälle Samariaan, joka on rakettu erään töyrään
kukkulalle, joka nousee tuolta ympärillä olevalta lakeudelta 300 jalan
korkeuteen. Samariasta voi sentähden nähdä erinomaisen avaralle. Me
sivusimme itse kaupungin ja sioitimme itsemme erääsen lehtoon, jossa
oli runsaasti viikunapuu-istutuksia. Täällä saatoimme katsella Saronin
ihanaa lakeutta ja tuolla taaempana kimalteli Wälimeren kiiltävä selkä.
Seuraavana päivänä oli sunnuntai ja me saimme sentähden levätä
päiväkauden tällä kauniilla, varjokkaalla paikalla.
Melkein koko sunnuntain puhalsi raitis merituuli suoraan Wälimereltä.
Tämä tuuli kiihkeni päivän kuluessa varsinaiseksi myrskyksi, niin
että pelkäsimme sen puhaltavan telttimme pois. Yksi teltti — h:ra
Botcharbyn — meni todellakin nurin. Herra Botcharby makasi silloin
telttisängyssään, kun hän yht'äkkiä tuli häirityksi; kaatuva
telttitanko sattui häntä nenään, joka siitä rupesi pahasti verta
vuotamaan.
Sekin paikka, jossa nyt olimme, oli hyvin rikas muistoista.
Tämän kaupungin alku on selvästi kerrottu raamatussa, jota sanoo:
"Assan, Judan kuninkaan, ensimäisenä vuonna neljättäkymmentä oli
Amri Israelin kuningas kaksitoistakymmentä ajastaikaa, ja hallitsi
Thirtsaassa kuusi ajastaikaa. Hän osti Semeriltä Samarian vuoren
kahdella hopiacentnerillä, ja rakensi vuorelle, ja kutsui kaupungin,
jonka hän rakensi, Semerin vuoren herran nimellä Samariaksi".
Samaria kilpaili nyt vanhan Sichemin kanssa pääkaupungin arvosta
Israelin valtakunnassa, joka silloin jo oli eroitettu Judan
valtakunnasta.
Amrin kuoleman jälkeen nai Ahab, hänen poikansa ja jälkeläisensä, tuon
pahamaineisen Jesebelin, Sidonin kuninkaan Eth'in tyttären.
Jesebel houkutteli puolisonsa palvelemaan Baalia ja asettamaan tälle
epäjumalalle alttarin Baalin huoneessa, jonka Kuningas sille rakensi
Samariassa. Arvellaan tämän Baalin temppelin seisoneen sen töyrään
kukkulalla, jolle Samaria oli rakettu.
Ahabin aikana piiritti Samariaa Benhadad, Syrian kuningas, joka oli
tullut maastaan äärettömän suuren sotalauman kanssa. Pieni joukko
Israelilaisia löi heidät Herran avulla ja Samaria tuli tällä erällä
pelastetuksi.
Syrian kuningas hyökkäsi toisen kerran Israelin maahan. Propheta
Elisa ilmoitti silloin vihollisen hankkeet Israelin kuninkaalle, niin
että hän voi valmistaida puolustukseen. Kun Syrian kuningas vihdoin
sai tästä tiedon, lähetti hän osan sotajoukkoansa Dothaniin, jossa
Elisa asui, ottamaan hänen kiinni. He saapuivat kaupunkiin yöllä
ja piirittivät hänen. Kun jumalan miehen palvelia varhain aamulla
nousi, mennäksensä ulos: katso, suuri sotajoukko piiritti kaupunkia
hevoisten ja vaunuin kanssa. Palvelia sanoi silloin Elisalle: voi,
minun herrani! mitä me nyt teemme? Propheta vastasi: älä pelkää, sillä
niitä on enämpi kuin meidän kanssamme ovat, kuin niitä, jotka heidän
kanssansa ovat. Ja kuin Elisa samassa rukoili, että Herra avaisi hänen
palveliansa silmät, niin katso, vuori oli täynnä tulisia hevosia ja
vaunuja Elisan ympärillä. Elisa ei ollut niin yksinään kuin hänen
pelästynyt palveliansa luuli. Ylimmäisen voima oli hänen puolellansa
ja hän voi Paavalin kanssa sanoa: jos Jumala meitä puolustaa, ken voi
meitä vastaan seisoa. Wäkevä Herran nimessä kävi hän yksin koko tuota
vihollisten joukkoa vastaan, jonka Jumala löi sokeudella, niin että
Elisa vei heidän keskelle heidän vihollisiansa. Kun Israelin kuningas
näki että viholliset olivat hänen vallassansa, kysyi hän Elisalta,
löisikö hän heitä. Elisa vastasi: älä lyö! Pitääkö sinun lyömän niitä,
kuin sinä vangiksi saat miekallas ja joutsellas? Anna heille leipää
ja vettä, että he söisivät ja joisivat, ja anna heidän mennä heidän
herransa tykö. Ja niin tuli loppu sodasta sillä kertaa.
Sitten tapahtui, että Benhadad, Syrian kuningas uudestaan kokosi
sotajoukkonsa ja meni piirittämään Samariaa. Tämän piirityksen aikana
tuli kauhea nälänhätä kaupunkiin. Wihollisen sotajoukko saarsi
kaupunkia joka taholta niin visusti, ettei yksikään päässyt ulos.
Hätä nousi yhä korkeammalle kaupungissa, niin että vihdoin aasinpäästä
maksettiin kahdeksankymmentä hopiapenninkiä; nälkä sai tästä syystä
niin hirveän vallan, että vaimot rupesivat teurastamaan ja syömään omia
lapsiansa. Kun kuningas sai tämän kuulla päätti hän tappaa Elisan,
ikäänkuin olisi hän syypää tähän kauhistavaan kurjuuteen, vaikka tämä
vaan oli Herran Rangaistus Ahabin ilkeän epäjumaluuden tähden. Kun
kuoleman sanoma tuotiin Elisalle, vastasi propheta: kuulkaat Herran
sanaa: huomenna tähän aikaan maksaa yksi vakkainen pieniä jauhoja
siklin, ja kaksi vakkaista ohria siklin Samarian portissa. Kun yksi
kuninkaan päämiehistä sanoi: jos Herra tekis vielä akkunat taivaasen,
kuinka se tapahtuis? vastasi Elisa: katso, sinun silmilläs pitää sinun
sen näkemän, mutta ei sinun pidä siitä syömän.
Neljä pitalista miestä päättivät seuraavana päivänä mennä vihollisten
leiriin rukoilemaan ruokaa, sillä he pitivät parempana ennen kuolla
vihollisten miekkaan kuin odottaa kaupungissa tuskallista nälkään
nääntymistä. Kun he tulivat Syrialaisten leiriin, katso, ei siellä
ollut ketään; sillä Herra oli antanut Syrialaisten sota joukon kuulla
vaunuin, hevosten ja suuren sotaväen äänen, niin että he pelkäsivät ja
pakenivat, jättäen leirinsä ja kaikki mitä heillä oli. Nuo pitaliset
miehet ilmoittivat tämän kaupungissa. Kun kaupunkilaiset visseytyivät,
että tosiaankin niin oli laita, menivät he kaikki ulos kaupungista ja
paljastivat Syrialaisten leirin ja niin maksoi vakkanen pieniä jauhoja
siklin ja kaksi tunkkaista ohria siklin Herran sanan jälkeen. Kuningas
lähetti sen päämiehen, joka edellisenä päivänä oli puhunut Elisan
kanssa, kaupungin portille, ja kansa, joka nälkänsä innossa riensi ulos
leiriin, tallasi hänen siinä, niin että hän kuoli, niinkuin Jumalan
mies sanonut oli.
Samariassa saarnasi Philippus Kristuksen evankeliumia ja perusti siellä
seurakunnan. Kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, saivat kuulla
että Samarialaiset olivat vastaanottaneet Jumalan sanan, lähettivät he
heille Pietarin ja Johanneksen. Silloin pyysi Simon, joka ennen oli
kaupungissa harjoittanut noituutta, opetuslapsilta saada rahalla ostaa
Pyhän Hengen lahjaa. Tästä lähin ei paljon tiedetä Samariasta.
Nykyisessä kaupungissa on noin 60 taloa ja 400 asukasta. Merkillisin
rakennus on niin kutsuttu Pyhän Johanneksen kirkko, joka nyt
on muutettu muhamedilaiseksi moskeijaksi. Tämä kirkko sanotaan
olevan rakettu Johannes Kastajan haudalle, joka on pieni kallioon
hakattu kammio. Taru tietää kertoa että tämä kolo myöskin oli hänen
vankihuoneensa ja sama paikka, jossa hänen kaulansa leikattiin;
kuitenkin sanoo Josephus varmasti että Johannes teloitettiin Macheron
luostarissa, joka oli idän puolella Kuollutta merta.
Tuo vanha kaupunki oli luultavasti töyrään kukkulalla, jossa raunioita
vielä on jälillä. Nykyinen Samaria eli Sebrestieh on rakettu vuoren
itäiselle rinteelle, vahan matkan päähän huipusta, joka nyt on
viljelty ja hedelmällinen ylänkö. Tämän vuoren sivutkin ovat penkereen
tapaisesti viljellyt.
Itse kaupungissa ei löydy mitään raunioita, mutta sen yläpuolella,
tuolla äsken mainitulla ylängöllä, joka on jotenkin laaja, löytyy
melkoisia muinaisjäännöksiä. Suurin osa näitä muinaismuistoja — näitä
pylväitä ja hakattuja kiviä — on korjattu pois tuosta hedelmällisestä
maasta, jolla ne ovat seisoneet. Ne ovat joko kootut läjiin, tahi
käytetyt pengerten rakentamiseen, eli heitetyt alempana oleviin
laksoihin.
Itse vuoren huipulla on kuitenkin vielä noin 15 pylvästä jälellä. Wähän
matkan päässä tästä, vuoren lounaisella vietteellä, nähdään toinen
hirmuisen suuri ylänkö ja siellä löytyy vielä suuremmoisia pylväsrivejä
ja hajanaisia raunioryhmiä, jotka ottavat 1000 jalkaa pitkän tilan.
Nämä rauniot todistavat kuinka mahtavia Samarian temppelit ja palatsit
kerran ovat olleet. Tuo voimakas kaupunki on nyt kadonnut ja nuo
särkyneet pylväät seisovat siellä yksinänsä, osottaen kaupungin entistä
asemaa, ja kaupungin rakennusten jäännökset ovat muuttuneet penkeriä
kannattaviksi kiviaidoiksi, tahi viruvat hajallaan noissa läheisissä
laksoissa. Eräs matkustaja lausuu tästä: kun seisoimme tällä töyräällä
ja katselimme näitä hylätyttä pylväitä, jotka nousivat viinamäistä
ja viljavainioista, ja noita hakatuista kivistä tehtyjä muureja
pengerten ympärillä ja noita suuria soraläjiä, joita oli siellä täällä
öljypuiden keskellä noissa ympärillä olevissa laksoissa, juohtui meille
mieleen Michan oikea, mutta kauhistava ennustus: "minä teen Samarian
kiviraunioksi kedolla, joka pannaan viinamäen ympäri, ja vieritän hänen
kivensä laksoon ja särjen perustukseen asti maahan".
Maanantaina Toukokuun 7 päivänä jätimme nyt Samarian ja ohjasimme
kulkumme suorastaan Cæsareaan, tuohon kerran väkevään merikaupunkiin,
jonka Herodes rakennutti Wälimeren rannalle ja vihki Palestinan
pääkaupungiksi.
Ratsastettuamme alas Samarian vuorelta, kuljimme hyvin hedelmällisen
seudun kautta, jota lähteet ja lorisevat purot kostuttivat.
Täällä näimme koko joukon kyliä, muutamia laksoissa, toisia kaunisten
kukkulain huipuilla, ja vähän välistä vilkahteli Saronin avara lakeus
näkymiimme.
Näiden kyläin asujamet olivat kaikki varustetut kantapäästä kiireesen,
sillä heidän on aina oleminen valmisna puolustamaan henkeänsä ja
omaisuuttansa heidän ainaisia vihollisiansa, noita verenhimoisia
Havara-Arabialaisia vastaan, jotka kuleksivat Saronin lakeuksilla.
Me jätimme vihdoin taaksemme Samarian vuorimaiseman ja tulimme alempana
olevalle suurelle lakeudelle. Ei mitään tietä käynyt yli Saronin
lakeuden Cæsareaan, vaan me ratsastimme poikki lakeuden niin suoraan
kuin mahdollista matkamme määrää kohden.
Tuo avara lakeus kasvoi melkein joka paikassa korkeata ohdaketta, joka
oli niin tiheä ja niin kietoontunut toinen toisiinsa, että meidän
hevosraukat ja muulit toisinaan töin tuskin pääsivät läpitse.
Joka taholla näkyi yksinäisiä tammia, ja siellä täällä seisoi niitä
koossa suurempiakin joukkoja, muodostaen kauniita, tiheitä puistoja.
Kun ratsastimme näiden lehtimetsäin läpitse, voimme melkein luulla
olevamme sivistyneessä maassa, ja me milt'emme odottaneet kohtaavamme
jotakin viehättävää maataloa, jonka isäntä tavallisella europalaisella
ystävyydellä ottaisi meitä vastaan; mutta kun metsiköstä olimme
päässeet, tulimme taas tuolle polttavalle ohdakkeita kasvavalle
lakeudelle, ja ystäväin siasta, jotka ilolla olisivat tervehtineet
matkustavia, kohtasimme ainoastaan mustanruskeita, ryysyistä olentoja,
joista koko joukko aseita pistihe näkyviin, ja nämä maan villit lapset
katselivat meidän kuormaa kantavia muulejamme ja meidän pelätyitä
europalaisia ampuma-aseitamme silmäyksillä, jotka näyttivät sanovan:
"jos vaan tohtisimme".
Mitä enemmän lähestyimme meren rannikkoa, sitä autiommaksi ja
kolkommaksi tuli seutu. Lakeus muuttui nyt vähitellen hedelmättömiksi
hietakummuiksi, joita myrskyin tuoma hiekka tekee ja johon hiekkaan
koko Wälimeren rantamaa vähitellen hautaantuu. Samoin kuin Philistean
hedelmällinen maa joka vuosi vähenee tämän erämaista tulevan
turmiollisen elementin kautta, niin tapahtuu täälläkin Saronin
lakeudella, joka on lähinnä Philisteaa sen pohjoisella puolella.
Saronin lakeudet eivät ole raamatun muistoja vailla. Täällä paimensi
Sithrai, Saronilainen, kuningas Davidin karjaa, ja Esaias sanoo että
Saronin pitää oleman laumain huoneen. Esaias puhuu vielä Karmelin ja
Saronin ihanuudesta ja Salomo on ylistänyt Saronin kukkia, sen laksojen
liljaa ja sen ruusua orjantappurain seassa.
Wielä nyt on tämä lakeus maan kauniimpia, tammiensa, vihreän ketonsa,
pyöreäin kumpuinsa ja vienosti viertäväin laksoinsa kanssa; Pohjosessa
kohouu tuo kaunis Karmel ja idässä Samarian vuorentörmät.
Me olimme nyt, illan tullessa, ratsastaneet yli tämän lakeuden ja
saapuneet noiden hedelmättömäin hietakumpujen keskelle, jotka lännessä
sitä rajoittavat ja eroittavat sen Wälimeren rannasta. Me jätimme
tähän muulimme ja miehemme ja joudutimme ratsastustamme, niinhyvin
sen vuoksi että ehtisimme Cæsareaan niin aikaseen, että vielä päivän
lopulla saisimme katsella sen raunioita, kuin myöskin sentähden että
miehemme rupesivat napisemaan ja tahtoivat seisahtaa, sillä he sanoivat
eksyneensä Cæsareaan vievältä tieltä. Me arvasimme tämän vaan olevan
veruketta ja päätimme itse omin päimme ratsastaa merenrannalle etsimään
Cæsareaa, sillä me tiesimme että miehemme kyllä seuraisivat meitä.
Tulkkimme jäi myös perään ja tuli muulein kanssa, sillä hänen hevosensa
oli väsynyt.
Me — 7 matkakumppania — ratsastimme suorastaan länteenpäin tullaksemme
merenrannalle. Joka kerta kuin pääsimme jonkun kumman kukkulalle,
toivoimme saamamme näkyviimme Cæsarean rauniot, mutta kerta toisensa
perästä petyimme me toivossamme, me emme nähneet edes mertakaan
vilaukselta. Useat kerrat jouduimme niin tiheään, läpipääsemättömään
viidakkoon, että meidän oli palaaminen takaisin ja tekeminen suuri
väärä, päästäksemme pois. Hevosemme rupesivat väsymään, sillä tätä
vaivalloista ratsastusta syvässä hiekassa kesti kaksi tiimaa aikaa.
Koska minun hevoseni oli vahvimpia, ratsastin minä edeltäpäin
korkeuksille, tähystelläkseni toisella puolella olevaa maisemaa ja
havaitakseni merta tahi Cæsarean raunioita. Ilokseni sain vihdoinkin
eräältä töyräältä nähdä kaukana lännessä päin kolme kivipylvästä,
jotka eivät voineet olla muuta kuin tuon muinoin voimallisen Cæsarean
jäännöksiä. Minä viittasin kumppaneille, jotka nyt riensivät ylös
töyräälle, ja me olimme kaikki yhtämieliset siinä, että vihdoinkin
matkamme määrä näkyi edessämme, ja me ohjasimme iloisina kulkuamme
sinnepäin.
Kun sillä tavoin olimme ratsastaneet noin puolen tiiman aikaa, tulimme
eräälle lakeudelle meren rannalla, joka lakeus kasvoi viljaa, ja
täällä saimme yhtäkkiä nähdä jotenkin suuren joukon hurjimman näköisiä
Beduineja. Muutamat näistä miehistä puivat eloa, sillä aikaa kuin
toiset pitivät vaaria, oliko joku vihollinen lähestymässä. Niinhyvin
työntekijät kuin vartiat olivat hyvästi varustetut.
Tämä oli meille hieman odottamaton näky, erittäinkin kun tiesimme
seudun väestön olevan erinomaisen villiä ja verenhimoista kansaa. Heitä
oli myös enemmän luvultaan kuin meitä. Me ratsastimme kaikki yhdessä
koossa ja sivusimme heidät ihan läheltä ja kysyimme heiltä Arabian
kielellä, niinhyvin kuin voimme, tietä Cæsareaan, ja he osoittavat sen
meille ja tarkastelivat meitä uuteliailla silmäyksillä, niin kauvan
kuin olimme näkyvissä.
Me tulimme sillä tavoin viimeinkin onnellisesti Cæsareaan. Se kaupunki,
jolla muinoin oli tämä nimi, on nyt kokonaan hävinnyt. Ei ole siitä
yhtäkään huonetta jälillä eikä sillä alalla asuta. Rauniot ovat
ainoastaan sjakalein, hyenain ja kärmetten tyyssiana ja toisinaan
myöskin Beduinein, joita matkustajan tulee pelätä enemmän kuin petoja.
Nuo vielä jälillä olevat rauniot ovat hyvin suuret ja enimmäksi osaksi
erään vahvan linnoituksen jäännöksiä. Me ratsastimme tähän raunioon
sisään, riisuimme hevosemme ja laskimme heidät laitumelle siksi ajaksi,
kuin katselimme Cæsarean muinaisjäännöksiä. Kun hyvän aikaa olimme
odottaneet ja kun jo rupesi hämärtämään, saimme vihdoinkin etäältä
kuulla muuleimme kellojen kilinän ja vähän ajan kuluttua olivat sekä
tulkkimme että kaikki miehemme luonamme.
Me sioitimme itsemme raunioin keskelle ja lepo oli tänä yönä hyvin
tervetullut tuon tavallista enemmän rasittavan päivämatkan perästä.
Illalla olivat miehemme kovin pelonalaisia ja sanoivat, että
Beduinit, jotka he olivat kohdanneet, varmaankin hyökkäisivät meidän
leiriimme yöllä. He kehoittivat sentähden meitä lataamaan pyssymme ja
pistoolimme, voidaksemme puolustaa itseämme.
Juuri kuin meidän piti mennä levolle, kuulimme pyssyn laukauksen
lähellä leiriämme, ja me melkein jo luulimme vihollisen karkaavan
päällemme, mutta hetken ajan kuluttua saimme kuulla, että eräs
miehistämme oli laukaissut pyssynsä, peloittaaksensa Beduineja, jos
niitä ehkä oli läheisyydessä.
Cæsarean rauniot ovat jotenkin Askalonissa löytyväin muinaisjäännösten
kaltaisia. Ne ovat vahvain linnoitusten jätteitä, joita luultavasti
ristiretkeiljät rakensivat; mutta joka paikassa nähdään muureissa tuon
vanhan komean Cæsarean jäännöksiä; sillä joukko sievästi hakatuita
pylväitä näkyy jokaisessa muurissa; ne tekevät tässä saman toimituksen
kuin rautaliitokset meidän muureissa. Paitsi muureja, on jälillä
vielä useita torneja, jotka ovat joko raketut mereen ulkoneville
niemekkeille, tahi sioitetut niin, että ne suojelevat paikkaa maan
puolelta nousevaa vihollista vastaan. Nuo ennen mainitut kiviset
pylväät, jotka nousevat noiden sortuneiden muurein ylitse, ovat
arvattavasti kaupungin ensimäisiltä loistavilta ajoilta.
Paikka näytti niin autiolta, niin oudolta, että minun on työläs sitä
kuvata. Meidän ympärillämme kohosivat nuo tumman harmaat särkyneet
rauniot, joiden halkeillusta melkein joka paikassa liukkaat sisiliskot
tirkistivät esiin. Ympärillä oleva seutu ei ollut erämaata parempi, ja
sen tiheissä pensaikoissa hiipii väijyviä Beduineja; mitään muuta ääntä
ei kuulunut kuin tuon meuroavan meren alituinen pauhu, kun kuohuiset
aallot särkyivät rantaa vastaan tahi huuhtoivat tuon suuremmoisen
raunion perustuksia.
Cæsareaa mainitaan usein, kun kerrotaan apostolein lähetystoimesta
pyhässä maassa: niin on kirjoitettu esimerkiksi, että Philippus,
kastettuansa Ethiopian kamariherran, matkusti ympäri ja saarnasi
evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes hän tuli Cæsareaan, ja että
hän sitte jäi tänne asumaan ja teki työtä neljän tyttärensä kanssa
lähetystoimen hyväksi.
Cæsareassa asui sadanpäämies Kornelius, joka erään ilmestyksen johdosta
lähetti noutamaan Pietaria, joka silloin oli Joppessa Simon parkkarin
luona, ja täällä sitte kastettiin Kornelius ja koko hänen perheensä,
kun hän sitä ennen oli kuullut evankeliumia saarnattavan ja oli saanut
Pyhän hengen. Tänne tuotiin Paavali vankina Jerusalemista. Täällä tämä
apostoli myös puhui vanhurskaudesta, puhtaudesta ja tuomiosta, niin
että Felix peljästyi ja sanoi: "mene tällä haavalla matkaas; vaan koska
minä saan tilan, niin minä sinun tyköni kutsutan". Tämän kaupungin
palatsissa puolusti tämä uskollinen totuudensaarnaaja itseänsä
niin väkevästi, ja antoi niin hyvän tunnustuksen opetuksestaan,
että kuningas Agrippa huudahti: "ei paljo puutu, ettes minua saa
Kristityksi". Tästä satamasta läksi se laiva merelle, jolla Paavali
alotti pitkän monivaiheisen retkensä maailman pääkaupunkiin Romaan,
todistaaksensa siellä yhtä lujasti hänestä, jota hän ennen vainosi,
kuin hän kotimaassaan oli tehnyt.
Täällä tapahtui eräs kuuluisa, surullinen tapaus, joka myöskin on
kirjoitettuna Apostolein Tekoraamatussa. Herodes, sen Herodeksen
pojanpoika, joka oli perustanut Cæsarean, tuli tänne alas
Jerusalemista, vangittuansa siellä useampia seurakunnan jäseniä ja
kidutettuansa heitä ja tapettuansa Jakobin, Johanneksen veljen miekalla
ja vangittuansa Pietarin, joka kuitenkin ihmeellisellä tavalla pelastui
hänen käsistänsä. Täällä määräsi Herodes juhlapäivän ja puki itsensä
kuninkaallisiin vaatteisin ja istui tuomioistuimelle ja piti puheen
kansalle, ja koko seurakunta huusi silloin: "Jumalan ääni (tämä on),
ja ei ihmisen". Ja kohta löi Herran enkeli häntä, ettei hän kunniata
Jumalalle antanut, ja madot söivät hänen, ja hän antoi henkensä.
Yökausi, jonka vietimme Cæsarean autioilla raunioilla, sai kuluneeksi
rauhallisesti, vaikka seuralaisemme olivat pahaa aavistaneet, ja
varhain seuraavana aamuna läksimme taas liikkeelle. Me seurasimme
nyt merenrantaa matkallamme Karmeliin, jonne aioimme ehtiä illaksi.
Me sivusimme matkallamme kaksi kaunista rauniota, jotka olivat hyvin
Cæsarean raunioin kaltaisia; ja tällä päivämatkalla oli meidän
kahlaaminen muutamain virtain poikki, jotka laskevat tässä Wälimereen.
Ne olivat jotenkin syviä, niin että vesi nousi aina hevostemme
satuloihin asti.
Koko päiväkauden näimme Karmelin mahtavat kukkulat ja saavuimme tälle
vuorelle ennen auringon laskua ja ratsastimme ylös sen harjalle erääsen
luostariin, joka on rakettu vuoren korkeimmalle huipulle ja jonka nimi
on Eliaan-luostari.
Wiidestoista Luku.
Karmel. Matka Karmelista Nazaretiin.
Rakettuna Karmelin korkean harjan läntiseen päähän on Eliaan
luostarilla vapaain ja kauniin asema. Sieltä katselet 1750 jalan
korkeudesta yli tuon uljaan meren, jolla näimme useita valkeita,
pullistuneita purjeita, "noita meren muhkeita joutsenia". Oikealla
kädelläsi tuolla alhaalla on tuo kaunis S:t Jean d'Acre'n lahti ja
vasemmallasi viljava lakso, nimeltä Dor, jonka läpitse juuri olimme
matkustaneet.
Itse rakennus on kaunis ja suuremmoinen ja matkustaja voi asua
täällä niin mukavasti kuin hän milloinkin toivoa saattaa. Wierasten
huoneet ovat isot ja ilmaiset ja sisustus on parhaimmassa kunnossa.
Munkit ovat erinomaisen ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Tuo mahtava
luostarirakennus on monenkertainen ja katon päältä nousee pyöreä torni,
josta matkustaja älköön laiminlyökö tuon ihanan näköalan katselemista.
Keskellä tätä rakennusta on kirkko, jonka alla näytetään sitä luolaa,
jonne Elias kätki itsensä, Jesebelin vainoomista välttääksensä.
Jo varhain kokoontui tänne koko joukko erakolla, jotka sitten
yhdistyivät, seuraten missejä sääntöjä, ja muuttuivat sillä tavoin
munkeiksi.
Kun Napoleon piiritti S:t Jean d'Acre'ta, käytettiin luostaria
sairashuoneena haavoitettuja Franskalaisia varten, ja kun hän vetäytyi
takaisin, ryöstivät Turkkilaiset luostarin ja hävittivät sen milt'ei
kokonaan.
Wuonna 1826 hankki eräs munkki, Jean Baltista, itsellensä luvan Turkin
hallitukselta, saada uudestaan rakentaa luostarin, ja 14 vuoden perästä
seisoi se valmisna vuorella kaikessa komeudessaan ja oli maksanut lähes
puolen miljonaa riksiä.
Paikan mainio muisto on se suuri ihmetyö, jonka Herra täällä
palveliansa Eliaan kautta teki. Hänen pyynnöstänsä oli Herra sulkenut
taivaan, niin ettei satanut moneen vuoteen eikä myöskään langennut
kastetta. Tästä syystä tuli suuri nälänhätä maahan, kunnes vihdoin aika
tuli, että Herra tahtoi lakkauttaa rangaistuksensa. Hän sanoi silloin
Eliaalle: mene ja osota itses Ahabille, että minä annan sataa maan
päälle.