nykyään kohdellaan, tahdon vaan kertoa seuraavan kohtauksen: Me
olimme istahtaneet keskelle raunioita, levätäksemme hetken aikaa ja
syödäksemme aamiaista. Suuri joukko miehiä, kumminkin 50 luvulta,
istui meidän ympärillämme, katsellen meitä kummastuksella ja
uuteliailla silmäyksillä. Joukko vanhoja ja nuoria naisia oli myöskin
lähestynyt katselemaan vieraita; muutamat miehistä ärjäsivät heille,
että korjaisivat luunsa. Kun eivät he kohta noudattaneet heidän
epäkohteliasta käskyänsä, viskasivat he isoja kiviä heidän jälistänsä
ja ajoivat heidät pois, ikäänkuin lammaslaumaa ajetaan.
Tämän paikkakunnan väestö on tunnettu hyvin villiksi. He kokoontuvat
aina suurissa joukoissa matkustavain ympärille ja pyytävät hyvin
vaativalla tavalla "baksjista". He kalistelevat samassa miekkojansa ja
pitkiä pyssyjänsä, ja jos he matkustajissa havaitsevat vähänkin pelkoa,
tulevat he yhä rohkeammiksi ja hävyttömämmiksi; mutta he ovat itse
tavallisesti hyvin pelkureita ja pysyvät tarpeenmukaisen matkan päässä,
jos matkustajat näyttävät heistä kelvollisilta ja vakavilta.
Me pitkitimme matkaamme Pohjoseen päin. Me kävimme tänä päivänä
yli Judean rajan ja tulimme Samarian maakuntaan. Nuo alastomat,
hedelmättömät kalliot rupesivat nyt harvenemaan ja me sivusimme yhden
viljavan lakeuden toisensa perästä. Useampia kyliä näkyi etäällä ja
näköalat levisivät joka askelelta.
Me tulimme vihdoin ylängölle, josta meillä oli vapaa ja ihana näköala
edessämme. Suuri, puoltatoista penikulmaa pitkä lakeus ulottui täältä
etelästä Pohjoseen ja sen leveys saattoi olla noin puolta penikulmaa.
Idässä rajoittivat tätä lakeutta synkät, matalat vuoret, lännessä
päin olivat vuoret paljoa korkeammat, niin että niiden kukkulat
nousivat yli koko ympärillä olevan seudun. Korkein näistä vuorista on
tuo tunnettu Garizim, jonka kukkulalla vielä löytyy Samarialaisten
temppelin jäännöksiä. Heti Garizimin pohjoispuolelta tulee näkymiin
Ebal. Wedellä runsaasti siunatussa laksossa näiden molempain mahtavain
vuorten välissä on tuo tunnettu Sichar, ja idänpuolella kaupungista
tuon suuren äsken mainitun lakeuden rajalla on mainio Jakobin lähde.
Kaukana pohjassa päin näkyy Hermonin mahdottoman suuri vuorenhuippu
kohottavan hopealta hohtavaa lumilakeansa pilviä kohden. Maksaa kyllä
vaivan seisahtaa tähän hetkeksi aikaa vähän likemmin tarkastelemaan
tätä näköalaa, joka on kauniimpia pyhässä maassa.
Kun sitte ratsastat yli tämän suuren lakeuden, havaitset sen joka
paikassa olevan hedelmällisen ja verrattavasti hyvin viljellyn ja tie
luikertaa edelleen yhtä mittaa läpi peltoin ja viljavainioiden. Samalla
lakeudella, jossa maamies kyntää peltoa, jonka hän äsken on niittänyt,
häälyttelee tuuli juuri hänen vieressään kypsinyttä eloa, joka odottaa
leikkuuta.
Kylät eivät ole lakeudella, vaan niitä nähdään siellä täällä vuorten
välissä, jonne ne ovat raketut paremman turvallisuuden vuoksi
vihollisen päällekarkauksilta.
Kaksi tietä käy tätä lakeutta pitkin Sichariin, toinen seuraa noiden
läntisten vuorien juurta, toinen kulkee lakson pohjassa. Tuo viimeksi
mainittu vie matkustajan Jakobin lähteen ohitse, jonka tähden me
tietysti valitsimme tämän tien.
Luultavasti matkusti Mestari opetuslastensa kanssa tätä samaa tietä,
kun hän aikoi Judeasta Galileaan ja silloin täytyi kulkea Samarian
kautta. Hän kävi yli tämän polttavan lakeuden, juuri kuin päivä oli
palavimmallansa, sillä kuudennella hetkellä eli puolipäivän aikaan
saapui hän Jakobin lähteelle, jossa hän matkasta väsyneenä istahti
levähtämään.
Puolipäivän aikaan saavuimme mekin nyt tälle lähteelle ja istahdimme
tähän niinhyvin levätäksemme kuin myöskin saadaksemme itse paikalla
lukea tuota suloista kertomusta Johanneksen 4:ssä luvussa. Kun
Jesus väsyneenä oli istahtanut tähän ja opetuslapset olivat menneet
kaupunkiin ostamaan ruokaa, tuli yksi Samarian vaimo vettä noutamaan ja
Jesus sanoi hänelle: anna minun juodakseni.
Waimon vastaus osoittaa selvästi mikä kiukku malliksi Samarialaisten ja
Judalaisten välillä, kun hän vastasi tuolle janoovalle, joka lähteellä
pyysi häneltä vettä: "kuinka sinä minulta juoda tahdot, joka olet
Judalainen, ja minä olen Samarialainen?"
Wapahtajan vastaus sitä vastaan osoittaa hänen ääretöntä rakkauttansa.
Waimolle, joka ei tahdo antaa hänelle vettä Jakobin lähteestä, tarjoo
hän pyytämättä Elämän vettä, Jumalan anteeksiantavaa rakkautta, joka
ijankaikkisesti sammuttaa sielun janon. Hän avaa vaimon sydämen uskolle
puhumalla hänen kanssansa hänen synneistänsä ja osoittamalla todeksi,
että hän oli propheta, jonka kaikkinäkevä silmä jo aikoja sitten oli
nähnyt hänen, ennenkuin hän nyt tuli lähteelle, vettä noutamaan.
Kun vaimo tämän havainnon johdosta rupesi puhumaan hänen kanssansa
rukouksesta ja sanoi: "meidän isämme ovat tällä vuorella kumartaneet
ja rukoilleet, ja te sanotte: Jerusalemissa on se sia, jossa pitää
rukoiltaman", opettaa vapahtaja hänelle oikean rukouksen laatua,
sanoen: te ette tiedä, mitä te rukoilette, mutta hetki tulee ja on nyt
jo, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa;
sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat. Jumala on
henki, ja jotka häntä rukoilevat niiden pitää hengessä ja totuudessa
häntä rukoileman.
Tähän vastasi vaimo: minä tiedän, että Messias on tuleva, joka
kutsutaan Kristus: koska se tulee, niin hän ilmoittaa meille kaikki.
Jesus ilmoitti silloin kuka hän oli, sanoen: "minä olen se, joka puhun
sinun kanssas". Tämä sana tunki syvälle vaimon sydämeen ja hän uskoi
sen.
Opetuslapset tulivat nyt takaisin ja heidän tulonsa keskeytti tämän
merkillisen keskustelun Jakobin lähteellä.
Waimo jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: Tulkaat
katsomaan sitä ihmistä, joka minulle sanoi kaikki, mitä minä tehnyt
olen: olleeko hän Kristus?
Sillä aikaa rukoilivat opetuslapset häntä, sanoen: Rabbi, syö.
Hän vastasi heille: "minulla on ruokaa syödäkseni, jota ette tiedä", ja
selitti heille mitä ruokaa hän tarkoitti, lisäten: "minun ruokani on
se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen
tekonsa".
Kun sen päivän ilta tuli, jolloin Jesus oli istahtanut levähtämään
lähteelle, oli suuri joukko Samarialaisia kokoontunut hänen
ympärillensä, kuulemaan hänen sanojansa. Moni uskoi hänen sanainsa
tähden ja hän viipyi siellä kaksi päivää, saarnaten Jumalan
valtakunnasta, joka nyt oli tullut aivan lähelle.
Hyvin liikuttava oli tämä kertomus, kun istuttuamme maahan lähteen
ympäri, aukaisimme raamattumme ja luimme sen.
Lähde on viimeisinä vuosina täytetty kivillä ja soralla melkein
aina reunoihin saakka. Kerrottiin minulle että lähiseuduilla asuvat
Muhamedilaiset ovat tämän ilkiötyön tehneet vihasta kristityitä
kohtaan, jotka aina kävivät tällä lähteellä ja pitivät sitä kalliina
paikkana.
Kun se viimeisen kerran, ennenkuin se täytettiin, mitattiin, oli
se noin 75 jalkaa syvä. Se on hakattu kovaan kallioon. Se on ihan
ymmyrkäinen ja on 9 jalkaa läpimitaten.
Lähteen ympärillä nähdään erään rakennuksen jätteitä, luultavasti
jonkun kirkon raunioita, joka kristinuskon ensi aikoina oli rakettu yli
tämän kuuluisan lähteen.
Kreekkalainen kirkko on luullakseni juuri nykyään ostanut paikan,
perataksensa puhtaaksi kaivon ja arvattavasti sitte pilataksensa koko
paikan rakentamalla sen ylitse komean kirkon ja varustamalla lähteen
reunat kiiltävällä marmorilla, joten se menettää kaiken sen ihanuuden
mikä sillä nyt on, niin kauvan kuin lähde on avonaisella kentällä
paljaan taivaan alla, jommoinen se oli, silloin kuin vapahtaja lepäsi
sen reunalla.
Wähän matkan päässä Pohjoseen päin lähteestä on Josephin hauta.
Paikkaa osoittaa pieni nelikulmainen rakennus ja on varmaankin
sama paikka, johon Josephin luut todellakin laskettiin, sitte kuin
Israelin lapset olivat ne tuoneet Egyptistä luvattuun maahan. Joseph
vannotti nimittäin kuolinvuoteellaan Israelin lapsia ja sanoi: "kun
Jumala on teitä etsivä, viekäät pois minun luuni täältä". Ja Josephin
luut, jotka Israelin lapset olivat tuoneet Egyptistä, hautasivat he
Sichemissä siihen peltoon, jonka Jakob osti Hemorin lapsilta sadalla
hopiapenningillä; ja tuli Josephin lasten perinnöksi. Jakob osti
nimittäin, palattuaan Mesopotamiasta Kanaan maalle, Hemorin lapsilta
sadalla hopeapenningillä pellon-tilkun juuri lähellä Sichemiä. Tänne
pystytti hän majansa ja rakensi alttarin ja rukoili väkevätä Israelin
Jumalan nimeä.
Tässä kaupungin läheisyydessä, arvattavasti samalla lakeudella, jolla
me nyt olimme, olivat Sichemin ihanat laitumet, joilla Josephin veljet
paimensivat isänsä karjaa, kun Joseph lähetettiin heitä katsomaan,
jolloin he ensin päättivät tappaa hänen, mutta sitten tyytyivät siihen,
että myivät hänen Egyptin kauppamiehille.
Me jätämme Jakobin lähteen ja Josephin haudan ja pitkitämme matkaamme
länteen päin. Meidän oikealla puolellamme on nyt tuo mahtava Ebal
ja vasemmalla kädellämme tuo vielä korkeampi Garizim. Juuri suoraan
edessämme on Sichar, vanha Sichem, jota nyt kutsutaan Nabulus, keskellä
ihaninta ja hedelmällisintä laksoa näiden korkeain vuorten välissä.
Tähän laksoon kokosi Josua koko Israelin seurakunnan, sitte kuin hän
oli valloittanut luvatun maan ja "rakensi Herralle Israelin Jumalalle
alttarin Ebalin vuorella". "Ja koko Israel heidän vanhempainsa,
pää-miestensä ja tuomareinsa kanssa seisoivat molemmilta puolilta arkin
tykönä: puoli heistä Grisimin (Garizimin) vuoren kohdalla ja toinen
puoli Ebalin vuoren kohdalla". Täällä kuulutti Josua "kaikki lain
sanat, siunauksen ja kirouksen, kaiken sen jälkeen kuin kirjoitettu on
lakikirjassa".
Lakso on tässä niin ahdas että kansa, joka seisoi sen kummallakin
vierteellä, hyvin voi kuulla lain käskyt, jotka tässä heille
julistettiin.
Me ratsastimme edemmäksi tätä laksoa pitkin ja saavuimme vihdoin
Sichemin kaupunkiin. Me ratsastimme sen läpitse, tullaksemme leiriimme,
joka jo oli pystytettynä toisella puolella kaupunkia.
Ei juuri kukaan Europalainen pääse tämän kaupungin läpitse tulematta
herjatuksi sen villiltä, kiihkoisilta väestöltä. Me saimme nähdä monta
irvistelevää naamaa ja kuulla monta pistosanaa.
Kaupungissa on noin 8,000 asukasta, joista 500 ovat kristityttä, 150
Samarialaista, 50 Judalaisia ja tähteet Muhamettilaisia.
Täkäläinen muhamedilainen väestö on tunnettu hurjimmaksi suvuksi,
mitä koko Palestinassa löytyy, ja se on jotakin se. He ovat melkein
yhtämittaa puolittain kapinallisessa tilassa ja Turkkilaiset, maan
herrat, eivät juuri mitään voi näille alamaisillensa.
Ibrahim Pashan voimallisen hallituksin aikana, jolloin hän hallitsi
Syriaa isänsä Mehemed Alin nimessä, oli heidän taipuminen hänen
tahtonsa mukaan, sillä hän lannisti heidän uppiniskaisuutensa suurella
verilöylyllä. Mutta nykyisen heikon hallituksen aikana, ovat he
palanneet takaisin entiseen vallattomuuteensa.
Kristityt raukat, samaten kuin Samarialaiset ja Judalaiset, saavat
yhä kokea heidän julmuuttansa ja vainoansa, ja heitä häväistään,
rääkätään, vieläpä tapetaankin toisinaan hirveällä tavalla. Muutamia
vuosia takaperin ampui eräs Muhamettilainen varsin raakealla
mielellä Judalaisen pojan eräässä puotissa, ilman että hän siitä sai
kärsiä mitään rangaistusta. Juuri hiljakkoin hätyytti roistoväki,
hallitusmiesten yllytyksestä, kristityitä. He ryöstivät kristittyin
kirkon, protestanttisen kouluhuoneen ja lähetyssaarnaajain asuinpaikan
sekä monta muuta kristityille kuulumaa rakennusta. He tappoivat useita
ja harjoittivat monenkaltaisia julmia tekoja; ja kaikki tämä sai
tapahtua, ilman että turkkilaiset hallitusmiehet ryhtyivät mihinkään
toimeen, vallattomuutta hillitäksensä.
Kaupungin rakennukset ovat kivestä, kadut ahtaat ja likaiset, niinkuin
muut itämaalaiset kaupungit. Ei mitään raunioita vanhoilta ajoilta
löydy täällä, siellä täällä maan nähdään särjettyjä pylväitä ja
suurempia hakattuja marmorin ja granitin lohkareita.
Kaupungin historia ulottuu aina 4000 vuotta takaperin, jolloin
kerrotaan että Abraham tultuansa maahan "vaelsi sen maakunnan lävitse,
hamaan Sichemin paikkakuntaan, Morehn lakeuteen asti"; arvattavasti oli
Moreh Sichemin laakson senaikuinen nimi. "Ja siihen aikaan", kuuluu
vielä, "asuivat Kananealaiset maalla".
Sittemmin mainitaan uudestaan tätä paikkaa pyhässä historiassa, kun
kerrotaan kuinka patriarkka Jakob "tuli siihen kaupunkiin Sichem, joka
on Kanaan maalla, sitte kuin hän oli tullut Mesopotamiasta; ja sioitti
itsensä kaupungin kohdalle". Täällä osti hän, niinkuin jo on mainittu,
pellontilkun, johonka hän teki majansa ja asui muutaman aikaa. Täällä
harjoitettiin sitten sitä väkivaltaa Dinaa, Lean tytärtä vastaan, jonka
kaupungin miehet saivat hengellänsä maksaa.
Kuinka Josephia täällä pahoin pidettiin, kuinka hän myytiin ja kuinka
koko Israel maan valloituksen perästä kokoontui tänne kuulemaan lakia,
on jo mainittu.
Sitten mainitaan taas Sichemiä Abi Melechin verisessä historiassa ja
valtakunnan jakamisessa Rehabeamin ja Jerobeamin välillä. Tämän paikan
rikkahin muisto on Wapahtajan viipyminen tässä kaupungissa, jolloin
monta Samarialaista kääntyi ja uskoi Häneen hänen sanainsa tähden.
Sanoin kaupungissa tätä nykyä olevan 150 Samarialaista ja nämät ovatkin
ainoat tähteet tästä lahkokunnasta. Heidän lukunsa, omituista kyllä, ei
ole moneen aikaan enennyt eikä vähennyt. He pitävät vielä katkerinta
vihaa Judalaisia vastaan, mutta odottavat samoin kuin jälkimmäiset
Messiasta, joka on tuleva auttamaan heitä heidän hädässänsä ja on
hankkiva heille valtaa ja rikkautta, armoa ja kunniaa.
Heidän jumalanpalveluksensa on hyvin Judalaisten jumalanpalveluksen
kaltainen ja he viettävät useimpia Israelilaisten juhlia ja juhlallisia
menoja.
Sinä päivänä, jolloin me saavuimme Sichemiin, viettivät Samarialaiset
Garizimin kukkulalla Passah'nsa (Pääsiäistä). Me olimme sentähden
kiiruhtaneet matkaamme, ehtiäksemme paikalle hyvään aikaan näkemään
tätä juhlallisuutta. Pääsiäistä viettävät Samarialaiset samoin kuin
Judalaiset jälkeen auringon laskun. Kun saavuimme leiriimme, saimme
harmiksemme kuulla että juhlallisuus oli jo lopussa, vaikka aurinko
tuskin vielä oli laskenut. Syynä siihen oli että seuraavana päivänä oli
sapatti (lauvantai) ja heidän Pääsiäisensä täytyi siis loppua klo 6
perjantai-iltana, jolloin lepopäivä alkaa.
Toisena päivänä ratsastimme me ylös Garizimin vuorelle; vuori ei ole
nimittäin niin jyrkkä, ettei sen huipulle voisi ratsastaa.
Täällä näimme Samarialaisten leirin, johon kuului useampia telttejä. He
jäivät nimittäin vuorelle sapatin päiväksi.
Me kävimme ylimmäisen papin luona hänen teltissään ja puhelimme hetken
aikaa hänen kanssansa tulkkimme avulla. Hän kertoi meille muun ohessa
että Garizim oli korkein vuori maan päällä, vaikk'ei se nouse yli 3,600
jalan yli merenpinnan. Kun me vastasimme että vuoria voidaan mitata
erinomaisen tarkasti ja että löytyy pian lukemattomia vuoria, jotka
ovat korkeammat kuin Garizim, sanoi hän kyllä olevan mahdollista että
vuoria voi löytyä, jotka juuresta huippuun olivat korkeammat kuin
tämä pyhä muori, jolla me nyt olimme, mutta että Garizim seisoi niin
korkealla ylängöllä, että sen juuri melkein kohosi yli korkeimpain
kukkulain. Kun me todistukseksi väitteellemme, että löytyi korkeampia
muoria kuin Garizim, osoitimme Hermonia, jonka täältä näimme kaukana
taivaanrannalla ja joka vuori on peitetty lumella ja jo siitäkin syystä
näyttää olevan korkeampi, vastasi hän syynä Garizimin lumettomuuteen
olevan sen, että tämä vuori oli likempänä aurinkoa kuin Hermon. Tähän
väitteesen emme tietäneet mitään vastata. Me käänsimme sentähden puheen
toisaalle ja ylimmäinen pappi jäi luultavasti siihen luuloon, että
meidän oli myöntäminen hänen olevan oikeassa, kun hän ilmoitti meille
kuinka korkea Garizim oli.
Hän sanoi myöskin Garizimin sisuksista virtaaman vettä kaikkiin
lähteisin maan päällä ja että sillä tavoin kaikki maailman maakunnat
saavat hedelmällisyytensä ja kaikki ihmiset elatuksensa tästä vuoresta.
Täällä oli, hänen ennustuksensa jälkeen, Messias kerta ilmestyvä.
Silloin on hän siunaava Samarialaisia ja tekee heidän suureksi ja
voimalliseksi kansaksi.
Tässä olisi ehkä paikallaan lausua muutaman sanasen Samarialaisten
synnystä ja historiasta. Kun Israelin lapset olivat viedyt pois
Babelin vankeuteen, lähetettiin uudisasukkaita heidän hävitettyihin
kaupunkeihinsa idänpuolella Palestinaa olevista maista. Maa oli sillä
aikaa sodan kautta paljastunut ja oli muuttunut melkein erämaaksi, ja
kun kansa oli viety vankeuteen, oli maa tullut autioksi ja asuttomaksi.
Sentähden oli melkein koko Kanaan maa tähän aikaan joutunut petojen
valtaan. Danista Bersabaan, Wälimerestä Jordaniin kuleksi leijonia,
karhuja, pantteria, hyenoja, susia ja sjakaleja. Uudisasukas ei voinut
niissäkään olla turvassa näiltä pedoilta. Ne hävittivät hänen karjansa
ja uhkasivat hänen omaakin henkeänsä.
Maahan muuttaneet muukalaiset luulivat syynä tähän onnettomuuteen
olevan sen, että Kanaan Jumala oli vihoissaan että he vielä palvelivat
vanhoja jumaliaan ja kun eivät he tietäneet kuinka heidän tuli
palvella Israelin Jumalaa, pyysivät he Assyrialaisia lähettämään
heille Judalaisia pappeja, jotka voisivat opettaa heille Judalaisten
jumalanpalvelusta. Uksi Kanaan maasta vankeuteen viedyistä papeista
lähetettiin nyt heille ja hän asettui asumaan Betheliin ja opetti
heitä Herran pelkoon. "He pelkäsivät Herraa ja palvelivat myös
epä-jumalitansa pakanain tavan jälkeen, kusta he tulleet olivat".
Semmoinen oli Samarialaisten lahkokunnan synty. He saivat sillä
tavoin osan Judalaisten raamatusta, oikeastaan Moseksen viisi kirjaa,
ja omistivat koko joukon Judalaisia juhlamenoja. He nimitettiin
Samarialaisiksi, koska he enimmästä päästä asuivat Samariassa.
Kun Judalaiset tulivat takaisin vankeudesta, pyysivät Samarialaiset
saada auttaa heitä temppelin rakennuksessa ja sillä tavoin yhtyä
heihin; mutta Judalaiset kielsivät tämän heiltä ja sanoivat itse
tahtovansa rakentaa Jumalansa huoneen. Kun Judalaiset sillä tavoin
hylkäsivät Samarialaiset, päättivät he rakentaa itsellensä erityisen
temppelin Garizimin vuorella, jonka temppelin he saivatkin valmiiksi
noin 420 vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Sichem tuli nyt Samarialaisten pääkaupungiksi ja, Josephon luulon
mukaan, myöskin turvapaikaksi Judalaisille, jotka olivat tehneet
rikoksen, tahi semmoisille, jotka eivät tahtoneet noudattaa kirkkolain
ankaria käskyjä.
Tähän aikaan syttyi tuo tunnettu vihollisuus Judalaisten ja
Samarialaisten välillä, joka on kestänyt aina meidän aikoihin saakka.
Näistä ajoista asti näyttämät Samarialaiset aina pysyneen näillä
seuduilla. Kun he kerran hyökkäsivät Sicharissa asumain kristittyin
päälle, ajettiin he joksikuksi ajaksi pois Garizimin vuorelta.
Kristityt rakensivat silloin vuorelle kirkon ja kun Samarialaiset
yhtenään sitä ahdistivat, ja ottaaksensa sitä maahan, antoi keisari
Justinianus ympäröidä kirkon vahvalla linnoituksella, suojelluksensa
sitä Samarialaisten päällekarkauksilta.
Kun ristiretkein aikana maassa marsi milloin minkäkin vihollisen
sotajoukko, sai Sichar kärsiä samoja kovia kohtaloita kuin muut
kaupungit; se valloitettiin ja ryöstettiin kerta toisensa perästä.
Koko tällä melskeisellä ajalla ei, minun tietääkseni, mainita sanaakaan
Samarialaisista niissä kertomuksissa, jotka puhuvat Sicharista, ja
vasta eräs matkustava Judalainen, Benjamin Tudelasta, mainitsee
heistä jotakin, kun hän kahdennellatoista vuosisadalla kävi näillä
tienoilla. Hän sanoo tavanneensa Cæreassa Wälimeren rannikolla noin
200 Samarialaista ja Nabulossa, vanhassa Sichemissä lähes 100.
Muuten kuvailee hän heitä, heidän uskontoansa ja tapojansa melkein
samallaisiksi, jommoisina matkustaja ne vielä tänäpäivänä näkee.
Tästä lähin ovat matkustajat tuon tuostakin kertomuksissaan vähän
maininneet tätä merkillistä kansaa.
Oikein alakuloiseksi tuli mieli nähdessä tätä vähäistä vielä elävää
Samarialaisten joukkoa kokoontuneena sen vuoren huipulla, jolla heidän
esi-isänsä tavallisesti rukoilivat ja jossa he turhaan odottamat
Messiastansa.
Se paikka vuoresta, jossa me kohtasimme Samarialaisten leirin, oli
jotenkin avara ala heti alapuolella vuorenhuipun.
Me jätimme nyt Samarialaiset ja kävimme ihan vuoren huipulle. Täällä
löytyi avaria raunioita, jotka varmaankin olivat tuon äsken mainitun
kristillisen kirkon ja sen linnoituksen jäännöksiä, ja kenties löytyi
näiden raunioin seassa myöskin Samarialaisten entisen temppelin kiviä.
Wähän matkan päässä etelään päin näistä raunioista löytyy jonkinlainen
tasainen paikka, jonka luonto itse on tehnyt kallioon. Tämä tasakatto,
joksi sitä voisi sanoa, on epäsäännöllinen soikio muodoltaan, ja se on
lähes 45 jalkaa läpimitaten.
Tämä paikka on Samarialaisten "kaikkein pyhin". Joka kerta kuin
he lähestyivät sitä, riisuvat he kenkänsä ja tätä paikkaa kohden
kääntyivät he aina rukoillessaan, samoin kuin Muhamedilaiset aina
rukoillessaan kääntävät kasvonsa itäänpäin.
Samarialaiset luulevat että Abraham tällä kalliolla aikoi uhrata
poikansa ja että Jakob makasi täällä, kun hän näki unta taivaan
tikapuista, jonka tähden he kutsumat tätä paikkaa "Jumalan huoneeksi"
Betheliksi.
Wähän matkan päässä länteenpäin tuosta äsken mainitusta suuresta
linnanrauniosta seisoo 12 kiveä yhdessä rivissä. Samarialaiset sanovat
näiden olevan ne kivet, jotka otettiin Jordanista, kun Israelin lapset
tullessaan pyhälle maalle kävivät yli tämän virran.
Rauniot ovat siellä täällä hajallaan itse vuoren kukkulalla ja kun
suurella vaivalla olimme nousseet raunion korkeimmalle kohdalle, joka
on jonkinlainen torni, oli meillä sieltä niin suuri ja avara näköala,
että se veti vertoja mille näköalalle hyvänsä niistä, kuin jo pyhässä
maassa olimme nähneet.
Idässäpäin oli juuri alapuolellamme tuo rikas ja hedelmällinen
Mukhuan lakeus, jonka ylitse edellisenä päivänä olimme matkanneet.
Näin korkealta katsoen, näytti lakeus levitetyltä matolta. Sarat
olivat nelikulmaisia pilkkuja siinä, joista muutamat, äsken kynnetyt,
näyttivät tummanharmailta, toiset taasen, äsken kylvetyt, rehoittivat
ihanimmassa vihannuudessa ja vielä toiset, kypsinä leikkuuseen,
häikäsivät silmää heleänkeltaisella loisteellaan.
Tästä alangosta lähtee kaksi vihreätä haaraa. Toinen menee länteen päin
ja se on Sichemin lakso. Toinen kulkee vastaisella puolella itään päin
harmahtavain vuorentörmäin välissä. Tätä jälkimmäistä laaksoa sanotaan
Salemin laksoksi ja se on saanut nimensä eräästä vähäisestä kylästä,
joka on öljypuiden keskellä lakson pohjoisella vierteellä.
Täällä oli varmaankin Salem, yksi Sichemin kaupungeista, johon Jakob,
palattuaan Mesopotamiasta Kanaan maalle, pystytti majansa.
Täältä ulottuu sitte vuoren selänne pohjoista kohden, kunnes se näyttää
loppuvan hopealla seppelöityyn Hermoniin, joka tuolla etäällä näyttää
mahtamatta kulmakiveltä.
Lännessä päin kohouu koko joukko vuoria, joista muutamat ovat
terävähuippuisia, toiset ymmyrkäisten kumpuin näkösiä. Näiden vuorten
välistä vilkahtelee sieltä täältä esiin Saronin viljava, tammia kasvava
lakeus, joka ulottuu länteen päin aina Wälimeren rantaan asti.
Ympärillämme töröttävät Ephraimin vuoret, joiden välissä hedelmällisiä
lakeuksia ja viljavia laksoja luikertelee joka taholle mahdottoman
suuren verkon tavalla.
Kun jätimme Garizimin, ratsastimme alas toista tietä kuin vuorelle
nousseet olimme, ja tulimme nyt juuri Jakobin lähteen edessä olevalle
kedolle. Me kävimme vielä kerran tuolla rakkaalla paikalla ja palasimme
sitte leiriimme.