hallussa. Kuitenkin käy puhe Arabialaisten kesken, että kristityt vielä
kerran valloittavat kaupungin ja kukistavat muhamedilaisten vallan, ja
huhu kertoo myöskin minkä portin kautta he tunkevat sisään, nimittäin
"Kultaisen portin" kautta, joka on kaupungin itäisessä kyljessä juuri
vastapäätä Omarin moskejaa ja joka johtaa isolle temppelikartanolle.
Tämän ennustuksen tähden on tuo Kultainen portti muurattu kiini,
etteivät Kristityt pääsisi sisään.
Omituista oli johtaa mieleensä tämän kaupungin monivaiheista
historiaa ja kaikkia niitä verisiä mullistuksia, jotka täällä ovat
tapahtuneet, samalla haavaa kuin olimme tilaisuudessa leiristämme
katselemaan tuon suuren kuninkaan kaupunkia, semmoisena kuin se
näkyy matkustajan silmiin. Se ei tätä nykyä ole paljon sen ihanan
kaupungin näköinen, jonka Titus hävitti, mutta sillä on sama nimi,
ja sen pyhät muistot kirkastavat sitä ja tekevät sen kalliiksi
kaikille kristityille, niin kauvan kuin maailma seisoo. Me emme
väsyneet katselemasta Jerusalemia, ja illoin viivyin minä kauvan
ulkona leiristäni, katsellen, tuota muistojen kallista kaupunkia
ympäristöineen, heleän kirkkaan kuuvalon valaisemana. Jerusalemin
väkilukua ovat eri kirjailijat hyvin erinkaltaisesti arvostelleet.
Muutamat eivät sano sen nouseman yli 10,000, toiset lukevat taas sen
30,000 asti. Erään laskun jälkeen, jonka minä olen nähnyt ja jonka
sanotaan olevan kaikkein todenperäisimmän, olisi väkiluku 4,000
muhamedilaista, 6,000 Judalaisia, 1,610 Kreikkalaista kristittyä, 1,200
Romalais-katolilaista, 200 Armenialaista, 150 Syrialaista, Kopteja ja
Abyssinialaisia ynnä 100 protestanttilaista — yhteensä 13,340.
Kaupunki on jaettu neljään suureen kortteeriin, joissa eri uskolaiset
asuvat erillään toinen toisistaan. Koillisessa kortteerissa asuvat
Muhamettilaiset, luoteisessa kristityt, lounaisessa Armenialaiset ja
kaakkoisessa Judalaiset.
Näistä kortteereista on erittäin Judalaisten kortteeri silmiinpistävä
huonoin rakennustensa ja äärettömän likaisuutensa tähden. Sen perästä
on muhamedilaisten kortteeri kurjin. Molemmat jälillä olevat ovat
paljoa siivommat. Nämä kortteerit ovat erotetut toisistaan kaupungin
kahden suurimman kadun kautta, joiden varrella bazarit ovat.
Jerusalemissa on useampia isoja, eri kirkkokunnille kuuluvia
luostareita, ja juuri nykyään on Zionin vuorelle rakennettu
yksinkertainen, mutta erinomaisen soma protestanttinen kirkko. Tämän
kirkon esimiehenä on pispa Gobat ja hänen allensa kuuluu useita
englantilaisia ja saksalaisia evankelisia opettajia.
Tuossa protestanttisessa kirkossa olimme, täällä viipyessämme, joka
sunnuntaina tilaisuudessa muiden kristiveljein kanssa viettämään
harrasta jumalanpalvelusta ja veisaamaan Jumalan kunniaa juuri samoilla
virsillä, joita David tällä sialla teki ja lauloi. Hyvin liikuttava oli
kuulla Jerusalemissa saarnattaman ristiinnaulitusta.
Me saimme useiksi illoiksi ystävällisen kutsumuksen pispa Gobatin
luokse ja kohtasimme siellä ne protestanttiset opettajat ja
lähetyssaarnaajat, jotka asuvat Jerusalemissa. Nämät olivat: pastori
Crawford Englannista, pastori Valentiner Preussista, herrat Hefter ja
Baeley, erään Londonissa löytyvän judalaisen lähetysseuran lähettämät
saarnaajat, ja herrat Klein ja Sandrecsky, jotka Englannin kirkon
lähetysseura oli lähettänyt. Paitsi näitä tapasimme täällä koko joukon
matkustavia niinhyvin Englannista kuin Saksanmaalta.
Nämä iltaseurat tuon protestanttisen pispan luona Jerusalemissa alkoivat
rukouksella, jonka pispa itse piti ja jonka aikana kaikki läsnäolijat
olivat polvillansa. Sitten puheltiin kaiken iltaa hengellisistä
asioista, ja kokous päättyi rukouksella ja veisulla. Kalliita olivat
todellakin nämä kristillisten veljesten kokoukset tuossa pyhässä
kaupungissa. Milloinkaan emme unohda sitä rakkautta ja ystävällisyyttä,
jolla pispa ja hänen rouvansa meitä kohtelivat, ollessamme
Jerusalemissa.
Prostestanttinen seurakunta Jerusalemissa ei ole monen vuoden vanha.
Se on sen lähetysseuran toimeen panema, joka Londonissa on syntynyt
Kristinuskon levittämistä varten Judalaisten seassa.
Ensimäinen saarnaaja, jonka tämä seura lähetti Palestinaan, tuli
tänne 1820; mutta vasta m. 1824 asettui ensimäinen lähetyssaarnaaja
Jerusalemiin asumaan; hän oli T:ri Dalton. Hän kuoli jo v. 1826,
melkein kohta sen jälkeen kuin tuo myöskin jo kuollut pappismies
Nicolayson saapui paikalle hänen apulaiseksensa. Wihdoin, monien
vastusten perästä Turkkilaisten puolelta, onnistui saada ostaa
protestanttisen kirkon rakentamista varten tarpeellinen tontti. Useita
rakennuksia ruvettiin heti panemaan toimeen, mutta kun työ jo oli
melkoisesti edistynyt, kuoli rakennusmestari ja tämä tapaus ynnä
Egyptiä vastaan syttynyt sota esti rakennuksen valmistumista.
W. 1841 päättivät Englannin ja Preussin hallitukset yhteisellä
kustannuksella toimeen panna ja voimassa pitää erityistä protestantista
hiippakuntaa Itämailla ja Jerusalem määrättiin pispan istuimeksi. Tämä
hiippakunta oli käsittävä Mesopotamian, Kaldean, Syrian, Palestinan,
Egyptin ja Abyssinian. Englannin ja Preussin hallitukset valitsevat
pispan vuorotellen. Jo syksyllä v. 1841 vihittiin Mikael Salomo
Aleksander, eräs kääntynyt Judalainen, Jerusalemin ensimäiseksi
protestanttiseksi pispaksi. Yksi Judan hajoitetun suvun jäsen palasi
takaisin isäinsä kaupunkiin kristittynä pispana —todellakin merkillinen
tapaus, suuri ajan merkki, jota kristityt, tuo hengellinen Israel,
pitivät enteenä sen lupauksen täyttämiseen, joka sanoo että uudistuneet
heistä tulevat autuaiksi ja tunnustavat sydämessänsä Messiaan, jonka
heidän esi-isänsä tuomitsivat kuolemaan, ja ottavat Hänen nimessään
haltuunsa luvatun maan niinhyvin sanan maallisessa kuin hengellisessä
merkityksessä.
Pispa Aleksander kuoli jo v. 1845 ja hänen jälkeensä tuli pispaksi
Gobat, joka ennen suurella innolla oli lähetyssaarnaajana työtä tehnyt
Itämailla, erittäinkin Abyssiniassa.
Toisena päivänä senjälkeen kuin Filisteasta olimme takaisin tulleet,
oli sapatti. Jo varhain aamulla jätin minä leirimme ja ohjasin kulkuni
Jerusalemiin päin, viettääkseni siellä jumalanpalvelusta. Edessäni
oleva kaupunki, tuo rakas vuori, jonka jyrkkää tietä minä kuljin,
Gethsemane sen juurella, ja sapatin rauhallisuus, — nämä kaikki
yhdistyneenä olivat voimallisin saarna sydämelleni, Minkä milloinkaan
olin kuullut.
Minä kävin ensin hotellissa asuvain ystäväini, Lejonhufvudin ja
Doughtyn luona ja menin sitte heidän seurassansa protestanttiseen
kirkkoon.
Tämä kirkko on rakettu kauniille avonaiselle paikalle Zionin vuorelle,
ja on todellakin siellä Herran Zionina tuon pyhän kaupungin pimeyden
keskellä.
Wuonna 1842 laski pispa Aleksander tämän kirkon perustuksen. Työtä
jatkettiin sitten yhtämittaa Tammikuuhun v. 1843, jolloin Turkkilaiset
koettivat estää sen pitkittämistä. Wastuksia ilmaantui nyt runsaasti,
mutta Herran avulla ja kristittyjen uutteruuden kautta päästiin niistä
kaikista, ja siellähän nyt seisoo Zionin vuorella tuo yksinkertainen
mutta erinomaisen soma kirkko ikäänkuin Jumalan vartiatornina, josta
hänen sotamiehensä katselevat pyhää maata, valloittaaksensa sitä ja
tehdäksensä sitä pyhän kansan maaksi.
Me olimme täällä evankelisessa jumalanpalveluksessa, joka alkaa
k:lo 10 e.p.p. ja iltapuolla päivää kuulimme saksalaisen saarnan;
semmoinen pidetään täällä joka sunnuntai klo 3. Molemmat saarnat olivat
erinomaisen hyvät.
Jerusalemin protestanttiset kristityt tekevät työtä monella haaralla.
Täällä löytyy eräs sairashuone Judalaisia varten, jossa on siaa
36 sairaalle, ja moni köyhä Israelilainen on täällä saanut sekä
ruumiin että sielun terveyden. T:ri Mac-Gavon on tämän sairashuoneen
esimiehenä ja hänen apunansa on eräs herra Atkinson ynnä useampia
sairashoitajattaria; ja esimiehessä on yhtyneenä totinen kristillinen
rakkaus tottuneen lääkärin taitavuuteen.
Ilman sitä on Jerusalemissa Diakonissa-koulu, jonka pispa Aleksander
on perustanut, ja tätä koulua pidetään voimassa sekä tuon judalaisen
Londonissa olevan lähetysseuran kustannuksella että vapaaehtoisilla
apurahoilla. Poikakoulu on Zionin vuorella, ulkopuolella kaupungin
muuria eräässä nykyään rakennetussa huoneessa. Täällä opetetaan noin 30
lasta. Tyttökoulu on kaupungin sisäpuolella ja oppilasten lukumäärä on
lähes 20.
Täällä löytyy myös työhuone köyhiä varten, jotka ovat joko
kääntyneitä kristityitä tahi semmoisia, jotka siksi tahtovat tulla,
ja erityinen koulu Judalaisia naisia varten. Näiden lisäksi tulee
vielä Preussilainen sairas-huone ja tyttökoulu, joiden johtajina on
neljä diakonissaa, kaikki Kaiserwerthista kotoisin, ja eräs majapaikka
matkustajia varten.
Protestanttinen lähetystoimi näyttää sillä tavoin täällä vakaantuneen,
ja on tämä työ jo ruvennut hedelmiä kantamaan. Paitsi useampia
kääntymisiä sairasvuoteilla, joista kuulimme puhuttavan, kertoi pispa
Gobat että jotenkin suuri joukko turkkilaista sotaväkeä alkoi ruveta
kuultelemaan evankeliumia, ja, samassa kuin tämä häntä ilahutti,
lausui hän vakuutuksensa olevan, että, jos nämä sotamiehet todellakin
muuttuisivat kristityiksi, sen seurauksena voisi olla yleinen
kristittyjen murha.
Kun tulimme takaisin hotelliin, oli siellä minun hevoiseni, jonka
aamulla, ennenkuin leiristä lähdin olin käskenyt tulkin lähettämään
hotelliin jälkeen puolenpäivän. Minä sanoin nyt jäähyväiset ystävilleni
ja ratsastin ylös öljymäelle olevaan leiriimme.
Me viivyimme vielä kolme päivää Jerusalemin läheisyydessä ja kaksi
viimeistä päivää asuin minä itse kaupungissa eräässä hotellissa,
saadakseni sanoa että kumminkin olin asunut Jerusalemin muurein
piirissä.
Me mietimme nämät päivät ystäväin ja kristiveljesten seurassa ja teimme
useampia kävelyitä ulos kaupungista, joilla retkillä meitä useimmasti
seurasi Jerusalemissa asuvia opettajia, jotka hyväntahtoisesti
selittivät meille kaikkein raamatussa nimitettyin paikkain aseman niin
hyvin, kuin he monivuotisten tutkimusten avulla sitä luulivat voivansa
tehdä.
Eräänä iltana olimme lähetyssaarnaajain kokouksessa, joka pidettiin
suuressa koulusalissa Zionin vuorella. Kun olimme tulleet paikalle,
kehoitettiin minua kertomaan hengellisistä liikunnoista Ruotsissa,
joista huhu oli levinnyt veljesten kokoukseen Jerusalemissakin ja
joista täällä olevat kristityt iloitsivat. Wähän aikaa arveltuani,
lupasin noudattaa veljesten tahtoa; mutta eräs lähetyssaarnaaja
Indiasta, jonka ensin tuli mainita jotakin kokemuksistaan tältä
lähetysalalla, kulutti niin paljon aikaa kertomukseensa, ettei enää
kellään toisella ollut tilaisuutta nousta puhumaan. Kuitenkin ilmoitin
minä opettajille yksityisesti yhtä ja toista niistä suurista yleisistä
herätyksistä, jotka liikkuvat minun kotimaassani, ja pieninkin
sivuseikka näytti heitä suuresti miellyttävän.
Kun nyt lopetan tämän luvun ja samassa jätän Jerusalemin, tunnen minä
kuinka heikko ja vaillinainen kertomukseni tästä kaupungista on. Minä
olen vaan lausunut muutamia sanoja siitä, enkä voinutkaan muuta tehdä;
sillä jos tätä kaupunkia olisin ruvennut laveammin kertomaan ja sen
erityisiä osia kuvaamaan, olisi siitä syntynyt suuri teos, johon ei
minulla ole kykyä ja johon ilman sitä olisi tarvittu enemmän tutkimusta
ja kauvempaa viipymistä näillä pyhillä seuduilla, kuin mitä minulle oli
sallittu.
Kolmastoista Luku.
Jerusalemista Sichemiin — Samarialaiset.
Tuorstaina 3:s päivä Toukokuuta suorimme me matkaan. Iltapuolella
päivää otettiin teltit alas, kaikki kapineet sälytettiin kokoon,
ja muulit, jotka olimme vuokranneet koko siksi ajaksi, kuin vielä
Palestinassa ja Syriassa matkoillamme viivyimme, olivat aamulla
varhain saapuvilla meidän leirissä. Puolipäivän aikaan läksimme
me hotellistamme Jerusalemissa ja ratsastimme ylös Öljyvuorelle,
nähdäksemme kuinka miehemme kuormittivat muuleja.
Silloin tällöin vilkahti silmä miesten puuhasta alas Gethsemaneen,
Kidronin ojaan ja Morian vuorelle, jolla jälkimmäisellä on temppelin
piha ja koko kaupunki sen ympärillä. Kun rakkaista ystävistä on
erkaneminen, tahtoo mielellään ikäänkuin viivyttää noita viimeisiä
rientäviä hetkiä, että oikein ehtisi painamaan armastensa muodon iäksi
päiviksi muistiinsa. Melkein sama oli meidän laitamme täällä, kun
jätimme nämä armaat seudut. Me nousimme vihdoin hevostemme selkään,
katselimme viimeisen kerran tätä kaunista näkyä — Öljyvuoren pyhää
ympäristöä — ja ulotimme matkamme Pohjoseen päin — meidän rakasta
vaikka kaukaista kotoa kohden.
Me ratsastimme alas Öljyvuoren rinnettä myöten, sivusimme vielä kerran
Gethsemanen ja Kidronin ja tulimme sille tielle, joka Damaskun portista
menee Pohjoseen päin Jerusalemista.
Matkamme alussa katsahdimme me useasti taaksemme, saadaksemme vielä
kerran nähdä Jerusalemin kolkkoja muureja ja Öljyvuoren tummia
kukkuloita laskevan auringon valossa. Wihdoin katosi taaksemme tuon
pyhän kaupungin viimeinen haave ja Öljyvuoren korkein kukkulakin meni
näkymistämme.
Wähän ajan perästä, sitte kuin Jerusalem oli kadonnut näkymistämme,
laski aurinko ja iltarusko levitti punertavaa loistoaan Judean vuorille
ja laksoihin ja valaisi esineitä yhä vaihtelevilla, ihanilla väreillä.
Wärit välkkyivät joka tuokio eri tavalla, sillä auringon valo heikkoni
heikkonemistansa ja nousseen kuun himeä kumotus rupesi taistelemaan sen
kanssa vallasta, kunnes vihdoin täyden kuun hopealta hohtava kehä oli
ainoa valo, joka johti meidän kulkuamme.
Seutu, jonka läpitse matkasimme, oli hedelmällisempi kuin mikään
toinen paikka, jonka Judeassa olimme nähneet. Eivät ainoastaan laksot
olleet viljellyt, vaan useimmat vuoretkin olivat peitetyt vihannoilla
penkerillä aina huippuun asti, ja näköalat olivat vähän vapaammat kuin
tavallisesti tässä omituisessa vuorimaassa.
Illan suloinen viileys ynnä tuo ihana seutu, jonka läpitse matkasimme,
ja tuo kirkas kuuvalo, joka meitä johti, teki tämän ratsastuksen
eriomaisen viehättäväksi.
Me ohjasimme kulkumme Betheliä kohden, jossa aioimme pystyttää
telttimme ja olla yötä. Matkalla sinne sivusimme me Anathoth'in joka
on yksi niistä neljästä kaupungista, jotka luvatun maan jaossa tulivat
Benjaminin suvulle. Anathoth on erään Israelin suurimman prophetan,
nimittäin Jeremiaan, syntymäpaikka. Hän oli Hiskiaan poika, Anathothin
papeista, Benjaminin maalta. Täällä tuli hän jo nuorukaisena kutsutuksi
Herran prophetaksi. Kun hän täällä vastasi Jumalalle: "voi Herra,
Herra! katso en minä kelpaa saarnaamaan, sillä minä olen nuori" sai hän
vastaukseksi: "älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää kaikkiin
niihin menemän, kuin minä sinun lähetän ja puhuvan kaikkia, kuin minä
sinulle käsken. Älä Pelkää heitä! sillä minä olen tykönäs, ja pelastan
sinun, sanoo Herra". Kun Jeremias tässä syntymäkaupungissaan sai
kärsiä vainoomista ja asujamet eivät tahtoneet ottaa korviinsa hänen
sanojansa, vaan uhkasivat tappaa hänen, jollei hän lakannut puhumasta
Herrasta, julisti Herra prophetan kautta Anathothille seuraavan
rangaistuksen: "Sentähden sanoo Herra näin Anathothin miehiä vastaan,
jotka sinun henkeäs väijyvät ja sanovat: älä ennusta meille Herran
nimeen, jolles muutoin tahdo kuolla meidän käsissämme. Sen-tähden näin
sanoo Herra Zebaoth: katso, minä etsin heitä kostolla, nuoret miehet
pitää heistä miekalla tapettaman, heidän poikansa ja tyttärensä pitää
nälästä kuoleman, niin ettei heistä pidä mitään jäämän; sillä minä
saatan Anathothin miehille onnettomuuden sinä vuonna, koska heitä
kostolla pitää etsittämän."
Me saavuimme sitte Betheliin klo ½ 10 aikaan ja pystytimme leirimme
ihan kaupungin viereen. H:ra Botcharbyn muulit eivät tulleet perille
samaan aikaan kuin meidän, vaan paljoa myöhempään, niin että Botcharby
ja Taylor joivat teetä meidän kanssa ja lepäsivät meidän telteissä klo
1:teen yöllä, jolloin heidän telttinsä vihdoinkin tuli.
Nykyinen Bethel on rakettu jotenkin avaralle vuorelle, jota laaksot
ympäröivät. Wuoret rajoittavat näköalaa joka taholta, etelässä eivät ne
kuitenkaan ole ylen korkeita, niin että kenties tuon suuren moskeijan
kuvusta Jerusalemissa voi nähdä Betheliin. Tuon vanhan kaupungin
rauniot viruivat hajallaan meidän leirimme ympärillä ja näyttivät
todistavan, että me nyt olimme samalla paikalla, jossa raamatussa
mainittu Bethel kerran seisoi. Rauniot ovat kukistuneitten huonetten
perustuksia, muurein jätteitä ja suurempia ja pienempiä kiviläjiä.
Alhaalla länteenpäin antamassa laaksossa on lammikko eli vesisäiliö,
joka on rakettu kivestä 300 jalkaa pitkäksi ja noin 200 jalkaa
leveäksi. Täällä löytyy myös kaksi kirkasta lähdettä.
Näillä lähteillä juotti Abraham usein karjaansa, sillä patriarkka on
tänne toisinaan pystyttänyt telttinsä; laaksoin runsaat laitumet ja
lähdetten raitis vesi houkutteli häntä tänne.
Täällä lepäsi kerran Jakob, paetessaan veljensä Esaun vihaa, ja oli
yötä paljaan taivaan alla, kivi päänalaisena. Täällä näki hän unissaan
ne kummalliset tikapuut, jotka olivat taivaan ja maan välillä, ja
näki Jumalan enkelein käyvän niitä myöten ylös ja alas, ja Herra itse
seisoi ylimpänä ja sanoi: "Minä olen Herra, Abrahamin sinun isäs
Jumala, ja Isakin Jumala: tämän maan, jonka päällä sinä makaat, annan
minä sinulle ja sinun siemenelles. Ja sinun siemenes pitää olevan
niinkuin maan tomu, ja sinun pitää leviämän länteen ja itään, pohjaan
ja etelään päin. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä
siunatuksi tuleman, ja sinun siemenessäs. Ja katso, minä olen sinun
kanssas, ja varjelen sinua, kuhunkas ikänäs joudut, ja saatan sinun
jälkensä tälle maalle: sillä en minä hylkää sinua siihen asti, että
minä kaikki teen, mitä minä sinulle puhunut olen". Kun Jakob heräsi,
pelkäsi hän ja sanoi: "totisesti on Herra tässä paikassa; eikä tässä
muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi" Hän pystytti kiven, jota hän
oli käyttänyt päänsä alaisena, muistopatsaaksi ja kutsui paikan Bethel
(Jumalan huone). Hän teki täällä lupauksen että jos Jumala oli hänen
kanssansa ja varjeli häntä matkalla ja toi hänen takaisin rauhassa
kotia isänsä tykö, Herra oli oleva hänen Jumalansa ja tämä kivi, jonka
hän oli pystyttänyt, oli oleva Jumalan huone.
Kolmenkymmenen vuoden perästä tuli Jakob takasin Betheliin, mutt'ei
silloin yksinäisenä pakolaisena, vaan suuren palvelia-joukon ja
mahtavan karjalauman kanssa, jotka hän oli ansainnut sukulaisensa
Labanin luona Mesopotamiassa. Täällä hautasi hän erään tammen alle
Deboran, Rahelin imettäjän. Täällä ilmestyi uudestaan Jumala Jakobille
ja antoi hänelle toistamiseen nimen Israel. Täällä pystytti hän
alttarin Herralle Jumalalle, niinkuin hän luvannut oli.
Kun Israelin valtakunta jaettiin, tuli Bethet kahdessa suhteessa
merkilliseksi, ensiksi että se oli pyhä paikka, toiseksi että se oli
rajalinnana ja tosiaankin avaimena molempiin valtakuntiin.
Kuningas Jerobeam rakensi Betheliin alttarin ja asetti sen päälle
kultaisen vasikan ja pakoitti kansansa uhraamaan sille, eikä päästänyt
heitä menemään Jerusalemin temppeliin viettämään jumalan palvelustansa,
sillä hän pelkäsi että kansa siinä tapauksessa kääntyisi uudestaan
Judan kuningasten puolelle. Kun Jerobeam kerran oli valmistanut
Bethelissä suuren juhlan ja juuri seisoi alttarinsa edessä, valmisna
uhraamaan, tuli Jumalan mies Judasta Herran sanan kautta Betheliin
ja huusi alttaria vastaan ja sanoi: "Alttari, alttari! näin sanoo
Herra: katso, Davidin huoneelle on syntymä poika, Josia nimeltä:
hän on uhraava sinun päälläs korkeuden pappeja, jotka sinun päälläs
suitsuttavat, ja on polttava ihmisen luita sinun päälläs". Ja hän
lisäsi: "tämä on se ihme, jonka Herra puhunut on: katso, alttarin
pitää halkeaman, ja tuhka, joka sen päällä on, pitää hajotettaman".
Koska kuningas Jerobeam tämän kuuli, julmistui hän, oikaisi kätensä
tuota uskaliasta miestä kohden ja sanoi: ottakaat hän kiinni; mutta
samassa kuivettui hänen kätensä, ettei hän taitanut sitä jälleen vetää
puoleensa, ja ennenkuin kukaan ehti tuohon rohkeaan mieheen kiinni
käymään, halkesi alttari ja tuhka sen päältä hajosi. Kuningas sanoi
miehelle: "rukoile sinun Jumalaas minun edestäni, että minun käteni
taipuis minun tyköni. Niin Jumalan mies rukoili nöyrästi Herraa, ja
kuninkaan käsi taipui jälleen hänen puoleensa ja tuli niinkuin se oli
ennenkin ollut".
Tämän epäjumalan palveluksen tähden muutettiin Bethel'in nimi toisinaan
Bethaven'iksi: epäjumalain huone.
Yli näiden vuorten ja näiden laaksoin kautta matkusti Elias Jordanin
virralle viimeisellä matkallaan maan päällä.
Jumalan miehen ennustus Bethelin alttarista kävi viimein toteen, kun
Josia, täynnä kiivautta epäjumalia vastaan, myöskin tuli Betheliin
sille korkeukselle, jonka Jerobeam tehnyt oli ja joka Israelin saatti
syntiä tekemään. Hän kukisti sen alttarin ja korkeuden, survoen sen
tuhkaksi ja poltti myös metsistön. Kun Josia kääntyi taaksepäin,
sai hän nähdä haudat, jotka olivat vuorella, ja lähetti noutamaan
luut haudoista ja poltti ne alttarilla ja saastutti sen Herran
sanan jälkeen, kuin Jumalan mies huutanut oli. Ja hän tappoi kaikki
korkeusten papit, kuin siellä olivat, alttareilla ja poltti ihmisten
luut niitten päällä ja palasi Jerusalemiin.
Me jätimme Bethelin varhain seuraavalla aamulla ja pitkitimme matkaamme
Pohjoseen päin. Meillä oli aikomus sioittaa illaksi leirimme Sichariin,
jonka "maa-kartanon" Jakob antoi pojallensa Josephille ja jossa me
olisimme tilaisuudessa käymään tuolla rakkaalla Jakobin lähteellä,
jolla Herra kerran matkasta väsyneenä levähti.
Me poikkesimme matkallamme Siloon, joka on taipaleen matkan päässä
itäänpäin Bethelin ja Sicharin välillä käyvällä tieltä. Silon ympärillä
oleva seutu on ruma; et näe muuta kuin pyöreitä alastomia vuoria ja kun
tulet tuon entisen kaupungin raunioille, eivät ne mitään erinomaisia
ole. Ensin tullaan eräälle neliskulmaiselle rakennukselle, joka
silminnähtävästi ei ole aivan vanhoilta ajoilta; se näyttää ensin
olleen kirkkona, mutta on sitte muutettu linnaksi; sen muurit omat 4
jalkaa paksut. Wähän matkan päässä tästä rakennuksesta viruvat Silon
rauniot siellä täällä hajallaan.
Paikan pyhät muistot ainoastaan voivat houkutella matkustajaa tälle
syrjäretkelle Siloon.
Täällä sai liitonarkki ensimäisen vakinaisen paikkansa, sitten kuin
Israelin lapset olivat valloittaneet maan, joka heille oli luvattu, ja
täällä jakoivat he keskenänsä maan arvalla. Arkki jäi Siloon, siksi
kunnes se Aphek'in tappelussa joutui voittavain Philistealaisten
käsiin. Täällä lankesi pappi Eli alas tuoliltaan ja kuoli, saadessaan
sanoman tästä tappelusta, arkin ryöstöstä ja molempain poikainsa
kuolemasta.
Siloon vei kiitollinen Hanna pienokaisen poikansa Samuelin,
"antaaksensa häntä Herralle kaikeksi elinajaksensa, että hän Herralta
rukoiltu oli".
Silossa vietettiin joka vuosi suurta juhlaa sen ajan muistoksi, jolloin
liitonarkki oli täällä. Silon tyttäret hyppivät tässä juhlassa ja
eräsnä vuonna, kun tätä juhlaa vietettiin, kätkivät nuoret miehet
Benjaminin suvusta itsensä läheisiin viinamäkiin. Kun hyppy oli
parhaimmallansa, riensivät miehet esille ja ryöstivät nuo tanssivat
neidot, veivät heidät kotiansa ja jokainen otti vaimoksensa sen, jonka
hän oli kiinni saanut.