puhutaan sen palmupuistoista ja balsami-tarhoista siihen aikaan,
jolloin Herodes osti sen Kleopatralta ja vielä enemmän kaunisti
kaupunkia. Tämä uusi Jeriko oli, niinkuin mainittiin, rakettu
Kelt-virran rannoille, noin ¾ penikulman päähän eteläänpäin vanhasta
kaupungista.
Tässä uudessa Jerikossa oli Jesus vieraana Zakeuksen luona, joka
nähdäksensä mestarin, oli noussut metsä-viikunapuuhun.
Ennenkuin jätimme Jerikon lakeuden, kävimme erällä Ain-Dyk nimisellä
lähteellä, joka on kauniimpia lähteitä mitä nähdä saadaan. Se on noin
tiiman matkan päässä Jerikosta luoteesen päin. Tie oli erinomaisen
vaivalloinen ja nousi paikottain yli jyrkkäin vuorien, mutta aina niin,
että Jerikon suuri lakeus oli näkyvissä. Waivamme tuli täydellisesti
palkituksi, perille päästyämme. Lähteen kirkas ja maukas vesi kumpuaa
kalliosta kahden ison yhteenkasvaneen puun juurelta ja koko lähitienoo
rehoittaa vihantavana, runsas kasvullisena. Joukko maan puoliraakoja
asukkaita oli koossa lähteen ympärillä, kun me saavuimme paikalle,
ja kohta kun he meidän äkkäsivät, pötkivät he tiehensä. Luulivat kai
meidän karkaavan heidän päällensä. Me huusimme heille tulkkimme kautta,
ettei heidän ollut tarvis pelätä. He tulivat vähitellen takaisin ja me
puhuimme heidän kanssansa hetken aikaa.
Sitte käännyimme takaisin, ratsastaaksemme suorastaan Jerusalemiin.
Meidän oli nyt ensiksi ratsastaminen taipaleen matkaa etelään päin,
kunnes tulimme juuri Jerikon kohdalle. Tässä poikkesi tie länteen
ja vei meidät uudestaan Judean jylhille vuorille, jotka tässä
limat miltei jylhempiä kuin ne, joiden ylitse olimme kulkeneet
Kuolleelle merelle. Tuo jyrkkä tie kiertelee ylös pitkin valkoisia
kalkkikivivuoria ja huimaavia syvyyksiä jää matkamiehen sivulle toinen
toisensa perästä. Näiden vuorten luonto on todellakin omituisinta ja
jylhintä laatua mitä ajatella voi. Tohtori Olin sanoo niistä: "näyttää
siltä kuin olisivat nämä vuoret heltineet perustuksiltaan ja joku
maanmullistus olisi ruhjonut ne palasiksi, jättäen ne sitten auringon
polttavain säteitten hävitettäväksi". "Ne näyttävät todellakin siltä",
sanoo eräs toinen matkustaja, "kuin olisi tuli tehnyt täällä tuhojansa".
Matkustusta näillä vuorilla pidetään vaarallisimpana matkana koko
Palestiinassa, ja jossakin näillä tienoin ryöstettiin Englantilainen
Sir Fredrik Henniker 1820, haavoitettiin ja jätettiin kuoliaana
verihinsä makaamaan.
Puolipäivän aikaan saavuimme me Bethaniaan ja Bethfageen Öljymäen
juurella ja näimme uudestaan rakkaan Jerusalemimme. Siltä puolen, kuin
nyt tulimme, näytti tuo pyhä kaupunki sangen komealta. Kun olimme
tulleet niin korkealle Öljyvuorelle, että näköala oli vapaa, näimme
koko kaupungin yhtäaikaa melkein kuin jalkaimme alla. Tältä puolelta
olisi Jerusalem ensimäisen kerran nähtävä! Täällä Jesus luultavasti
itki Jerusalemia, aatellessaan mitä tuon kopean kaupungin ennen pitkää
piti kärsimän.
Vihdoinkin saavuimme leiriimme, joka oli Gihonin laaksossa ja me olimme
varsin väsyneinä yhdeksän tiimaisen vaivalloisen ratsastuksen perästä.
Me levähdimme täällä lähes kaksi vuorokautta, lähteäksemme sitten
uudelle retkelle Filisteaan ja siellä oleville merkillisille paikoille.
Kymmenes Luku.
Matkustus Filisteassa.
Tultuamme takaisin Jerusalemiin, käytimme ensimäisen päivän
valmistuksiin uudelle retkellemme. Lejonhufvud, joka oli hyvin
väsyksissä äsken päättyneen rasittavan retken jälkeen, päätti nyt
jäädä Jerusalemiin eikä tahtonut lähteä tälle matkalle, joka oli
kestävä vähän yli kahdeksan päivää. Hän siirtyi sentähden erääsen
kaupungin hotelliin. Jerusalemissa on kolme semmoista, joissa voi asua
hyvin mukavasti. Minun oli siis nyt asuminen yksin meidän sievässä
hupaisessa teltissämme, jota L. ja minä tähän asti olimme yhteisesti
käyttäneet, ja minä kaipasin hyvää ruotsalaista matkatoveriani niin
suuresti, että tämä ikävyys turmeli minulta melkein koko tämän suloisen
viikon. Lievittääkseni kaipaustani kehoitin erästä Amerikalaista
matkakumppania, herra Daughty'a, jonka seurassa parhaiten viihdyin,
muuttamaan täksi ajaksi minun telttiini, johon pyyntööni hän ilokseni
suostui.
Meidän seuramme oli nyt lisääntynyt kahdella Englantilaisella, joista
toinen herra Botcharby, oli iällinen mies. Hänellä oli harmaat
hivukset, harmaat viikset ja suuri, samaten harmaa parta. Hän
matkusteli tämän talven Itäisillä mailla erään nuoren, 17 vuotisen
maanmiehen, herra Taylorin kanssa, jonka opettaja hän oli. Me olimme
tavanneet nämä molemmat Englantilaiset jo Niili-virralla, ja kun nyt
täällä taasen satuimme yhteen, päätimme matkustaa yhdessä; sillä meillä
oli sama tie Palestinan läpitse; ja heidän seurastansa oli meillä
suurta huvitusta matkallamme.
Olimme aikoneet tällä retkellä käyttää samoja hevosia kuin
edelliselläkin, mutta koska emme voineet sopia niiden omistajan kanssa
hinnasta, ja koska hän ei myöskään suostunut antamaan toista hevosta
yhdelle kumppaneistamme, joka pyysi saada vaihtaa, päätimme vuokrata
itsellemme toiset hevoset. Tämä vaihto viivytti meitä, niin että vasta
lauvantaina Huhtikuun 21 p:nä pääsimme lähtemään.
Me sanoimme varhain aamulla L:lle jäähyväiset ja lähdimme matkalle.
Me seurasimme nyt taipaleen matkaa sitä tietä, joka Jerusalemista käy
Joppeen. Suuri joukko pyhissävaeltajia lähti Jerusalemista samaan
aikaan kuin mekin ja eteni hiljakseen pitkin tuota kapeata, epätasaista
polkua loppumattomana jonona, niin kauvaksi kuin silmä kantoi. Osa
heistä kulki jalkaisin, toiset ratsastivat hevosilla, borikka-aaseilla
ja muuleilla, ja tämän joukon keskellä astua keikkui eteenpäin useita
kameleja, kantaen selässään koko perhekuntia kapineineen, kamsuineen.
Meidän oli nyt liittyminen tähän äärettömään matka-seurueesen ja vaikea
oli päästä heidän ohitsensa, sillä tie oli kaita ja muulit, jotka
kantoivat meidän kapineitamme, tahtoivat mielellään seurustella toisten
kumppaneinsa kanssa. Wiimeinkin löysimme sivutien, joka vei etelään
Päin, ja sitä meidän nyt oli kulkeminen, tullaksemme Filisteaan.
Jerusalemista tähän maahan vievä tie on hyvin eksyttävä. Alinomaa
tullaan tienhaaroihin, joista yksi polku menee sinne, toinen tänne,
eikä matkustaja tosiaankaan voi eroittaa, minkä näistä seudun lukuisat
kuttu- ja lammaslaumat ovat polkeneet, tai mikä niistä on Sultanin
valtamaantie Gazaan: sillä ne ovat kaikki yhtä huonot ja epätasaiset.
Täällä täytyy siis välttämättömästi aina käyttää opasta.
Kuljettuamme sillä lamoin muutamia tiimoja näitä eksyttäviä polkuja,
tulimme eräälle isolle kirkolle, joka nyt oli jotenkin raunioina,
mutta joka varmaankin oli rakennettu ristiretkeilijäin aikana. Tätä
temppeliä käytetään nykyään tallina. Me ratsastimme siihen sisään ja
hevosemme luiskahtelivat kirkon likaisella, ryvetyllä lattialla; sen
pylväät, akkunat ja sen korkea kupu — kaikki oli pölyä ja saastaisuutta
täynnä ja sieltä lähti samallainen löyhkä kuin meidän navetoistamme.
Tämä väärinkäytetty temppeli teki omituisen vaikutuksen meihin. Se oli
rakennettu Herran huoneeksi, ja ennen kuultiin täällä Jumalan sanaa
saarnattavan ja kaarrokset kaikuivat virsien veisusta — nyt on se
järjettömäin eläinten saastainen karsina. Niin puhdistetaan ja vihitään
moni sydänkin kasteen kautta Herran temppeliksi, mutta lankeaa sitten
ja tulee epäuskon, synnin ja kuoleman kodiksi.
Illemmällä samana päivänä saavuimme vanhan Bethsemenen raunioille,
jonne liitonarkki tuotiin takaisin Filistealaisten maasta.
Wähän matkan Päässä tästä oli Zorga, Simsonin syntymäkaupunki ja vähän
etäämpänä Thimnath, jossa Simsonin ensimäinen vaimo oli syntynyt.
Me olimme tulleet alas Judean vuorilta ja olimme nyt lähellä Filistean
tasankoa, vaikka maa vielä oli jotenkin mäkistä.
Hetken aikaa Bethsemenessä viivyttyämme, jätimme sen paikan ja
jatkoimme ratsastustamme lounaasen päin. Ehtoolla, kun jo oli pimeä,
saavuimme kylään tahi kaupunkiin, nimeltä Bejt-Nettif, jossa päätimme
viipyä Sunnuntaipäivän.
Täältä on hyvin avara näköala: idässä näkyy Judean vuorimaa kohouvan
amphiteaterin kaltaisesti ja lännessä päin levenee Philistean
ääretön tasanko. Bejt-Nettif on rakennettu kunnaalle mäkisen maan
keskipaikalle, joka ikäänkuin yhdistää ylempänä olevat vuoret alhaalla
olevaan lakeuteen.
Täältä näkyy koko joukko raunioita ja kyliä, joista kumminkin
kymmenellä on raamatussa mainittuja nimiä. Semmoisia ovat: Sanoah,
Lorgah, Jarmuth, Aseka, Socho y.m.. Etelässä päin on tammilaakso Sochon
ja Asekan välillä, lähellä Dammimia, jossa David löi Goliathin. Idässä
kohoavain muorien välistä näkyy myös Gibea ja Gedor.
Me asetimme majamme eräälle kedolle tällä paikalla, joka oli niin rikas
muistoista Simsonin ja Davidin ajoilta. Koko tämän ajan oli paahtava
helle meitä vaivannut, ja seuraavana sunnuntaina oli kuumuus melkein
sietämätön, meillä oli illoin teltissämme yli 40 astetta lämpöä.
Sen lisäksi häiritsi meitä edellä puolen-päivää lukematon joukko
mustia, kahta tuumaa pitkiä matoja, jotka suoraan sanoen peittivät
sen lakeuden, jolla meidän leirimme seisoi. Ne matelivat ylös meidän
teltteimme päälle ja peittivät ne sekä ulkoa että sisältä samoin
kuin myös sängyt, pöydät, tuolit ja muut kalut. Nämä kutsumattomat
vieraat pakoittivat meidän jättämään telttimme ja etsimään paikkaa,
jossa olimme heistä vapaat. Me löysimme semmoisen paikan erään
suuren, tuuhean viikunapuun alla, jossa meillä myös oli vähän suojaa
tuota ankaraa hellettä ja polttamaa aurinkoa vastaan. Me viivyimme
melkein koko päivän tämän puun varjossa, ja kun ilta vihdoinkin tuli
suloisen toivotun viileytensä kanssa rupesimme hävittämään matoja,
jotka olivat piirittäneet meidän telttimme. Me pääsimme hyvin helposti
heistä, sillä ne olivat nyt ihan liikkumattomia eivätkä osoittaneet
mitään elon merkkiä, kun niitä noukimme pois. Koko seuraavan yön
kiusasivat meitä hyttyset, jotka vuorostaan tulivat meille vieraiksi,
ainakin yhtä lukuisina kuin madot päivällä — tämä kaikki pani meidän
kärsivällisyytemme Bejt-Nettifissä ollessamme kovalle koetukselle.
Seuraavana aamuna lähetimme muulimme suorastaan Bejt-Jibriniin, vanhaan
Eleutheropoliin, jossa aioimme viettää tulevan yön. Itse teimme sinä
päivänä useampia retkilöitä lähitienoilla oleville, merkillisille
paikoille. Ensimäinen paikka, jota nyt kävimme katsomassa, oli
es-Sumt, joka on sama kuin Sochan ja Asekan välillä Dammin'in rajalla
oleva tammilakso, jossa "Saul ja Israelin miehet tulivat kokoon ja
sioittivat leirinsä ja valmistivat itsensä sotimaan Philistealaisia
vastaan". Bejt-Nettifistä tänne vievä tie oli hyvin hankala, se kulki
yli jyrkkäin vuorentörmäin; mutta onneksi oli se hyvin lyhyt, niin
että me 20 minutissa saavuimme laaksoon. Laakso on sangen avara, se on
lähes puolta penikulmaa leveä. Keskellä tätä laaksoa juoksee virta tai
oikeimmin puro, joka kuitenkin kesäisin on kuivilla. Raamatun kertomus
siitä tanteresta, jossa Filistealaisten ja Israelin sotajoukot tulivat
vastatusten ja jossa David teki ensimäisen urostyönsä, viittaa ihan
tesmälleen tähän paikkaan. Laaksoa, joka kulkee kaakosta luoteesen,
sulkee kaksi korkeata vuorenharjaa, joista raamatussa sanotaan:
"Filistealaiset seisoivat vuorella siellä, ja Israelilaiset seisoivat
vuorella täällä, että laakso oli heidän välillänsä". Täällä astui
tuo mahtava sankari Goliath Gathista esiin ja kehoitti yhtä Israelin
miehistä, ken vaan tahtoi, käymään hänen kanssansa taisteluun, ja kun
ei kenkään uskaltanut siihen ryhtyä, pilkkasi hän koko sotajoukkoa. Hän
jatkoi tätä miekkasille vaatimustansa ja näitä pilkkasanojansa monta
päivää, kunnes vihdoin uros astui esiin Israelinkin leiristä ja kävi
pelotta taistelemaan tämän määrällisen vihollisen kanssa. Sotajoukot
katselivat levottomalla uuteliaisuudella, kun David ja Goliath,
kumpikin vuoreltaan, astuivat alas laaksoon ja lähestyivät toisiansa
tuossa kauniissa, hedelmällisessä tammilaaksossa. Filistealaisten
jättiläisen kaltainen sankari, puettuna rautaan ja varustettuna
oivallisilla aseilla, katseli kummastellen tuota heikkoa, punaposkista
nuorukaista, joka tuli taistelemaan hänen kanssansa, varustettuna
ainoastaan sauvalla, lingolla ja muutamilla kivillä. Goliath ylenkatsoi
hentoa, kaunista vastustajaansa ja sanoi hänelle: "olenko minä koira,
ettäs tulet sauvoilla minua vastaan? Tule tänne minun tyköni, ja minä
annan sinun lihasi taivaan linnuille ja kedon pedoille". Tuo Israelin
kuninkaaksi jo voideltu nuorukainen vastasi: "sinä tulet minun tyköni
miekalla, keihäällä ja kilvellä, vaan minä tulen sinun tykös Herran
Zebaothin, Israelin sotaväen Jumalan nimessä, jota sinä pilkannut
olet; tänäpänä antaa Herra sinun minun käsiini, että minä lyön sinun,
ja otan sinun pääs sinulta pois, ja annan Filistealaisten sotaväen
ruumiin tänäpänä taivaan linnuille ja kedon pedoille, että kaikkein
maan asuvaisten pitää tietämän Israelilla olevan Jumalan, ja koko tämän
seurakunnan pitää ymmärtämän, ettei Herra auta miekan eikä keihään
kautta; sillä sota on Herran, ja Hän antaa teidän meidän käsiimme".
Tuokion perästä makasi tuo väkevä soturi verisenä maassa, nuorukaisen
kivi oli sattunut hänen otsaansa ja hänen oma peloittava miekkansa
eroitti hänen päänsä ruumiista. Filistealaiset pakenivat ja Israelin
miehet ajoivat heitä takaa ja löivät heitä aina Ekroniin ja Gathiin
asti.
Omituista oli lukea kertomusta tästä merkillisestä sodasta samalla
paikalla, jossa se varmaankin oli tapahtunut.
Me ratsastimme alas laksoon siltä vuorelta, jolla Israelin leiri oli
ollut, ja nousimme ylös sille töyräälle, jolla Israelin viholliset
olivat sijoittuneet. Meidän matkamme kävi samaa suuntaa kuin pakenevain
Filistealaisten, kun he voitettuina ottivat turvansa Gathiin ja
Ekroniin.
Maa oli täällä kaikkialla hedelmällistä ja silmiinpistävänä
vastakohtana Judean kaljuihin vuoriin; vuorien rinteetkin olivat täällä
viljeltyinä, ja penkereen-tapaisesti rakennetut kivimuurit estivät
maata vierimästä alas vesivirtain kanssa sadeaikana.
Sillä vuorenharsulla, jossa Filistealaisten sotajoukko seisoi, löytyy
Makedan luola, jonne ne viisi Israelia vastaan sotivaa kuningasta oli
paennut ja jossa Josua heidät otti kiini ja tappoi.
Me ratsastimme eteenpäin läpi tuon viljavan, puita kasvavan seudun ja
seisahduimme silloin tällöin kirkkailla lähteillä, joiden raitis maukas
vesi virvoitti sekä meitä että hevosiamme.
Puolipäivän aikaan tulimme kaupunkiin, joka on rakennettu korkean,
melkein pystysuoran vuoren kukkulalle. Tätä kaupunkia on yleisesti
arveltu Gathiksi, Goliathin syntymäpaikaksi. Sen asema on semmoinen
että se varustettuna mahtoi olla Filistealaisten vahvimpia linnoja.
Näköala täältä on erinomaisen avara ja kaunis. Ylt'ympäri näkyy
Filistean, viljava silmin siintämättömiin ulottuva lakeus, ja tätä
rajoittavat idässä Judean vuoret ja lännessä Wälimeri, jonka välkkyvä
pinta selkeällä ilmalla näkyy Gathiin asti. Lounaassa päin näkyy tummia
pilkkuja lähellä merenrantaa; nämät ovat ne armolliset öljypuistot,
jotka ympäröivät Gazaa ja Askalonia. Lännessä nähdään Asdodin kukkulat,
joilla myös kasvaa öljypuita. Taipaleen matkaa siitä oikealle päin
näkyy Ekron ja Ramlah.
Sen vuoren harjalla, jossa Gath muinoin oli, nähdään muutamia vanhan
linnan raunioita, joiden joukosta nykyisen kaupungin huoneet kohouvat.
Gath oli, siihen aikaan kuin Israel soti Filistealaisia vastaan,
vahvasti varustettu paikka juuri Filistean ja Judean rajalla. Se oli
ikäänkuin avain kumpaankin maahan ja sentähden taisteltiin täällä
usein verisiä taisteluita, jolloin Gath hyvin usein toiselta ja
toiselta valloitettiin. Kun Filistealaiset olivat saaneet liiton arkin,
käsiinsä kuljettivat he sitä paikasta paikkaan; mutta joka paikassa,
jonne se tuotiin, ilmaantui surmaava rutto kansaan. Muiden paikkain
ohessa vietiin se myös Gathiin, jossa sen tulo oli yhtä turmiollinen
asukkaille, niin että se sieltä siirrettiin Ekroniin.
Gathin kuninkaan luona David sai turvapaikan, kun hän pakeni Saulin
vainoa.
Levättyämme hetken aikaa sen vuoren harjalla, jolla varmaankin tuo
vahva ja kuuluisa Gath muinoin seisoi, ja johdettuamme mieleemme niitä
ihmeellisiä, viehättäviä seikkoja, jotka sen läheisyydessä olivat
tapahtuneet, astuimme alas vuorelta ja jatkoimme matkaamme kivistä ja
epätasaista tietä myöten.
Ratsastettuamme tiiman verran saavuimme vähäiseen kylään, nimeltä
Dhikrin. Tämän kylän ympärillä oleva seutu oli hedelmistä rikas ja
kasvoi tiheästi tuuheita viikuna- ja öljypuita, mutta itse kylä
on rakennettu laakson vierteelle, alastomille kallioille. Eräällä
korkealla töyräällä, juuri kylän lähellä etelää kohti töröttää
vähäinen ympyriäinen torni, joka, varsin huolettomasti kokoon kyhätty
kömpelömäisesti hakatuista kivistä, näyttää hyvin rutiskomaiselta.
Useat kerrat on tämä Dhikrinin vähäpätöinen linnoitus saanut kestää
ankaraa piiritystä. Wiime kerta taisteltiin täällä tuimasti, kesällä
1856 jolloin urholliset asukkaat suojelivat kyläänsä voimallisempaa
vihollista vastaan, ja tämä rohkea taistelu olisi todellakin tuottanut
kunniaa mille maalle hyvänsä. Kun melkein kaikki naisväki oli ulkona
pelloilla kokoomassa eloa, hyökkäsi kylään lähes 50 Tyahah-Arabialaista
(sama Beduini-heimo, joka meidän erämaamatkallamme oli kuljettanut meitä
Nukhl'ista Hebroniin), toiset ratsastaen kameleilla, toiset hevosen
selässä. Paimenet huomasivat heidän jo kaukaa, ja kylän asukkailla oli
tuskin aikaa hätä-pikaan kokoomaan karjansa ja ajamaan niitä kylään.
He itse, yhdeksän luvultaan, ottivat turvansa torniin, latasivat
pitkät pyssynsä ja varustivat itsensä puolustukseen, sillä aikaa kuin
vaimot ja lapset piilivät erääsen tornin alla olevaan luolaan. Näillä
tienoilla oli useampia isompia ja pienempiä vuoriin hakattuja luolia.
Ylös kylään vievä tie on ratsastajille vaikea kulkea, ja Arabialaiset
lähestyivät sentähden vitkaan, toivoen helposti voittavansa saaliinsa.
Laukaus tornista kaatoi heidän johtajansa maahan, ja vaikka hän sai
ainoastaan pienen haavan, täytyi heidän kumminkin viedä hänet pois.
Toiset vetäysivät takaisin mutta yksi heidän hevosistansa ammuttiin
kuoliaaksi. Rosvot kiersivät nyt tornin itäiselle kulmalle, jossa maa
oli verrattavasti tasaisempi ja lähestyivät tiheässä joukossa. He
otettiin hyvin tähdätyillä laukauksilla vastaan ja useampia miehiä
ja hevosia kaatui. He hyökkäsivät uudestaan päälle, mutta paimenet
ampuivat heitä niin tuimasti, että he vihdoin vetäytyivät takaisin,
ikäänkuin aikoen luopua koko yrityksestä. Dhikrinin vähälukuinen väestö
päästi voittohuudon, naiset juoksivat ulos luolastaan ja yhtyivät
miesten riemuun; mutta ei kauvan viipynyt ennenkuin tämä voiton hälinä
vaikeni. Arabialaiset seisahtuivat niin pian kuin pääsivät ulkopuolelle
ampuma-alaa, he astuivat alas hevostensa ja kameleinsa selästä ja
sitoivat ne erään vuorentörmän taa. He laskivat tähän haavoitettunsa
ja jättivät muutamia miehiä heitä vartioimaan. He asettivat vanhat
sytyttimillä varustetut kivärinsä kuntoon, sillä kahdella- tai
viidellätoista heistä oli tälläiset aseet. Wähän aikaa neuvoiteltuansa,
jakautuvat he kahteen osaan. Yksi joukko ryntäsi suorastaan kylään,
toinen, joka oli suurempi, kiersi itäänpäin, hätyyttääksensä tornia
siltä puolelta. Paimenet, jotka tämän kaiken näkivät, valmistivat
itseänsä urholliseen puolustukseen. Naiset kehoittivat heitä ja
kymmenkunta reippaimpia vaimoja täytti helmansa kivillä ja kantoi ne
torniin. He riensivät sitte lähimpään taloon ja varustivat itsensä
nuijilla, kuokilla ja mitä vaan käsiinsä saivat, jonka perästä he
yhtyivät miesten kanssa yhteiseen puolustukseen. Hetken aikaa kesti
tuskallinen odotus. Arabialaiset tulivat hiipien kallioiden, mäkien
ja pensaiden suojassa. Merkki annettiin, ja he hyökkäsivät kaikki
yht'aikaa tornia vastaan, laukaisten samassa pyssynsä. Piiritetyt eivät
ampuneet laukaustakaan, ennenkuin koko joukko oli 20 askeleen päässä.
Silloin ampui 5 paimenta ja 5 Arabialaista kaatui, toiset hämmästyivät
ja naiset viskasivat heidän niskaansa kiviä. He tahtoivat paeta, mutta
päällikkö paljasti miekkansa ja pakoitti heidät rynnäkköön. Kun he
ehtivät tuon vähäisen linnoituksen muurille, ammuttiin sieltä vielä
kolme hyvin tähdättyä laukausta. Päällikkö nousi siitä huolimatta
muurille ja oli juuri aikeissa ampua pistoolillaan torniin, kun samassa
eräs vaimo löi häntä nuijalla päähän, niin että hän kaatui. Toisen
yhtä urhokkaan Arabialaisen kävi samoin ja muut pakenivat sinne tänne.
Toinen joukko oli kuitenkin sillä aikaa tunkenut kylään ja ruvennut
kuljettamaan karjaa pois, mutta muutamat pyssynlaukaukset karkoittivat
heidät sieltä, sitten kun ensin kuitenkin kostoksi olivat sytyttäneet
kaksi huonetta tuleen. Kylän urhokkaat naiset hyökkäsivät nyt ulos
tornista ja luolasta ja heille onnistui sammuttaa valkean, huolimatta
niistä luodeista, joita pakenevat Beduinit etäältä ampuivat heitä
kohden. Dhikrinin uskaliaat asukkaat olivat sillä tavoin pelastaneet
kylänsä, henkensä ja omaisuutensa.
Paimenet tervehtivät meitä ystävällisesti ja puhuivat jonkinlaisella
kopeudella urosteostaan ja näyttivät meille ne paikat, joissa oli
taisteltu.
Me jätimme sitte Dhikrinin ja vähän yli tiiman aikaa ratsastettuamme
saavuimme hyvään aikaan iltapäivällä Bejt Jibrin nimiseen kylään, jota
ennen kutsuttiin Eleutheropolis.
Syötyämme päivällistä oli meillä aikaa ennen pimeän tuloa käydä
katsomassa muutamia luolia, joiden kautta Bejt Jibrin on merkillinen.
Nämä hirmuisen suuret salit ovat hakatut suuriin kalkkikivisiin
vuoriin, jotka kahden puolin sulkevat avaran, eteläänpäin viertävän
laakson.
Me kävimme ensin laakson itäisellä puolella olevissa luolissa.
Isompain ja vähempäin kaarrosaukkojen kautta tullaan isoihin saleihin,
jotka ihmiskäsi on hakannut kallioon; sivulla oli siellä täällä koko
rivit pienempiä kammioita ja etehemme aukeni sali salin perästä.
Muutamissa luolissa voimme tungeida aina viimeiseen saliin saakka,
muutamissa taasen oli meidän seisahtaminen hirveän, pilkkopimeän
syvyyden reunalle, joka näytti johtavan vuoren sisuksiin asti.
Muutamain näiden salein katot olivat luhistuneet, niin että me
kävelimme ikäänkuin jonkun suuren haudan pohjassa. Enimmät katot
olivat avarain kirkonkupuin kaltaisia. Salit olivat lähes 100 jalkaa
pitkiä ja 60 jalkaa korkeita, syrjäkammiot olivat 70 jalkaan saakka
pitkiä ja yhtä korkeita kuin salit. Eräs matkustaja lausuu näistä
ihmeellisistä luolista, että Virgilius olisi voinut ottaa ne kaavoiksi
niille onkaloille, joista hänen lauluissaan puhutaan ja joissa Eolus
tavallisesti piti ulvovia tuuliaan suljettuina.
Näiden luolien toisella puolella, melkein laakson päässä, ovat
niinkutsutun S:t Annan kirkon rauniot. Ainoastaan osa niistä on enää
jälillä todistamassa, kuinka jalo tämä rakennus ennen on ollut.
Tämä kirkko lienee ollut hyvin vanha, sillä jo Eusebius mainitsee
Eleutheropolista pispan istuimena, joka todistaa täällä olleen
kristillisen seurakunnan.
Laakson läntisenä rajana oleva vuori on kokonaan luolia täynnä. Monta
käytävää vie tämän ontoisen vuoren sisään. Me ratsastimme yhdelle
näistä ja, sidottuamme hevosemme, kapusimme alas kaitaa ja jyrkkää
kivikäytävää, joka vei tuohon pimeään luolaan. Heti, aukon alapuolella
oli jonkinlainen lattia, josta kaitaiset kiertoportaat johtivat alas
huimaavaan syvyyteen. Me sytytimme tässä kaksi vahakynttilää ja,
seuraten molempia oppaitamme, menimme tähän eksyttävään sokkeloon,
täynnä portaita, holveja ja käytäviä, jotka kävivät ristin rastin tuon
ison vuoren sisustassa.