ja me saavuimme tuolle avaralle lakeudelle Kuolleen meren ja
Jordanin varrella. Oikealla puolellamme näimme tämän ihmeellisen
meren ja vasemmalla kädellä Jordanin virran kauniin laakson, jossa
vihreältä vivahtava juova osoitti tuon pyhän virran monimutkaista
uomaa. Se vihannuus, jonka näimme, lähti nimittäin tuosta rikkaasta
kasvullisuudesta molemmin puolin virtaa.
Me ratsastimme yli lakeuden Kuolleen meren rannalle.
Mikä merkillinen meri! Wesi on kirkas kuin läpi-kuultavin lasi ja
katkeraa, kuin katkerin suola. Sen pimeässä pohjassa vallitsee
ainoastaan kuolema samoin kuin sen rannoilla, jotka ovat erämaita ja
kaljuja kalkkivuoria.
Eräs Franskalainen, joka oli käynyt Kuolleella merellä, kertoi minulle
kerran kotimaassani, että hän köydessänsä täällä oli syönyt tästä
merestä pyydettyjä kaloja; minä ihmettelin sitä silloin suuresti, mutta
nyt selkeni minulle asia, ja minä ymmärsin että jos hän todellakin oli
syönyt kaloja täällä, oli ne saatu Jordanin laskupaikoilta, jossa ei
virran vesi vielä ollut ehtinyt sekaantua Kuolleen meren myrkyllisiin
nesteisin, sillä niissä ei voi mikään elää.
Kuollut meri on hirmuisen suuressa laaksossa, ulottuva pohjasta
etelään, Hermonin vuoren juurelta Akaban poukamaan asti, joka on
Punaisen meren itäinen lahdeke. Tätä laaksoa kostuttaa vedellään
tuo kaunis raitis Jordanin virta, joka laakson pohjoisessa osassa
juoksee läpi Genesarethin järven eli Galilean meren ja sitte luikertaa
pitkin laaksoa, kunnes se laskeuu Kuolleesen mereen. Tätä pitkää
laaksoa ympäröivät kahden puolin korkeat vuoret, aina Hebronista
ruveten Akabaan asti. Kuollut meri on alhaisin paikka maan päällä;
sen pinta on 1,300 jalkaa alempana tavallista meren pintaa. Tämä
seikka vaikuttaa, että tässä laaksossa, erinomattainkin Kuolleen
meren läheisyydessä, on tuskin kärsittävä kuumuus. Meren ympärillä
olevat seudut ovat kokonaan vulkaanillista luontoa; siellä tavataan
usein laavaa ja tulikiven kappaleita. Toisinaan, erittäinkin kuumana
vuodenaikana, nousee maasta myrkyllisiä tulikiven höyryjä, jotka ovat
kovin vaarallisia terveydelle. Meidän tulkkiamme kertoi kuinka hän
eräänä kesänä tuli muutamain matkustajain seurassa Kuolleelle merelle,
jolloin yksi matkustajista tuli niin kovasti sairaaksi, että hänet
täytyi niin pian kuin mahdollista viedä takaisin Jerusalemiin.
Niinä päivinä, jolloin viivyimme Kuolleen meren läheisyydessä, oli
ilma erinomaisen raitis, niin ettei meillä ollut mitään haittaa siitä
kuumuudesta, joka tavallisesti täällä rasittaa matkamiestä.
Paitsi lavaa ja tulikiveä on usein löydetty paljon maanpihkaa joko
juoksevana meren pinnalla tahi viskattuna rannoille; erinomattainkin
on sitä tavattu maanjäristysten jälkeen, jotka eivät ole
harvinaisia näillä kummallisilla seuduilla. Tohtori Robinson puhuu
matkakertomuksessaan, että täällä asuvat Arabialaiset olivat kertoneet
hänelle, kuinka vuoden 1834 maanjäristyksen perästä meri oli ajanut
rannalle maapihkaa suuressa määrässä kaakkoiselle kulmalle, ja että
vuoden 1837 maan-vavistuksen perästä sitä nähtiin ihmeteltävän
paljon uiskentelevan merenpinnalla, kunnes se vihdoin ajautui maalle
läntiselle rannikolle. Nämä havainnot ansaitsevat todellakin suurta
huomiota, kun niitä verrataan siihen mitä raamattu kertoo näistä
seuduista.
Lähes 4000 vuotta takaperin, kun paimenten riidat pakoittivat Abrahamin
ja Lotin erkanemaan toisistansa, silmäili tuo jälkimmäinen Bethelin
ylängöltä itäänpäin viertävää maata ja "katseli kaiken Jordanin
lakeuden; sillä se oli vedestä viljainen: ennen kuin Herra Sodoman ja
Gomorran hukutti, oli se niinkuin Herran yrttitarha, niinkuin Egyptin
maa. Ja Lot valitsi hänellensä koko sen lakeuden Jordanin tykönä, ja
matkusti itään päin". Maata kuvaillaan sitte likemmin, kun seuraavassa
luvussa puhutaan Siddimin laaksosta, jossa nyt on suolainen meri,
ja joka laakso runsasten lähteillensä ja viljavain ketoinsa kanssa,
keskellä erämaita ja vuoria, oli kuin vihannoitseva Eedeni, kuin Herran
suloinen yrttitarha. Mikä eroitus tämän kuvauksen ja sen aution,
elottoman maiseman välillä, joka samalla paikalla nyt nähdään!
Raamattu puhuu sitten niistä kauhistavista synneistä, joita Sodoman ja
Gomorran sekä niitä lähellä olevain kaupunkein asukkaat harjoittivat,
ja kuinka enkelit kävivät Abrahamin luona, joka silloin asui Mamren
tammien siimeksessä, ja kuinka hänelle edeltäpäin ilmoitettiin mitä
Siddimin laksolle tapahtuva oli. Tämän kuultuansa rukoili Abraham, joka
muisteli siellä asuvaa sukulaistansa Lotia, hartaasti Jumalaa, ja Herra
lupasi vihdoin hänelle, että jos hän löytäisi kymmenen vanhurskasta
Sodomasta ja Gomorrasta, ei Hän hukuttaisi noita jumalattomia
kaupunkeita. Abraham palasi silloin majaansa; mutta varhain seuraavana
aamuna tuli hän uudestaan samalle paikalle, jossa hän oli puhunut
Herran kanssa ja katseli Sodomaan ja Gomorraan päin ja kaiken sen maan
lakeuteen, ja näki että savu nousi maasta niinkuin pätsin savu.
Kuinka Herra oikeastaan "hävitti Sodoman ja Gomorran", ei ole lähemmin
kerrottu; raamattu sanoo vaan: "ja Herra antoi sataa Sodoman ja
Gomorran päälle tulikiveä ja tulta taivaasta ja kukisti ne kaupungit
ja kaiken sen lakeuden niin myös kaikki niiden kaupunkein asuvaiset ja
maan kasvon".
Kenties oli tähän kauhistavaan paloon syynä joku maanalaisen tulen
vaikuttama maanmullistus, jolloin maa repesi ja tulisia laavavirtoja ja
kokonaisia pilviä tuli-kiveä ja palavaa maapihkaa syöksihe korkealle
ilmoihin ja sitten putosivat alas turmiollisena tulisateena. — Kaikki
paloi tuhaksi, kaupungit, niiden asukkaat, kaikki mitä kedolla
kasvoi ja vielä ketokin, josta sanotaan että Siddimin laaksossa oli
monta maapihkakuoppaa. Tämä maassa oleva palava aine, joka kohta
syttyi tuleen, esti noita tuomituita asukkaita pakenemasta ja enensi
hirmuttavalla tavalla tämän kauhean rovion liekkejä, niin että koko
paikkakunta oli tulen ja savun peitossa ja näytti Abrahamin silmiin
yhdeltä ainoalta palavalta pätsiltä. Halennut maa näyttää sitte
nielleen nuo hävitetyt kaupungit samoin kuin koko niiden läheisyydessä
olevan seudun, kunnes kaikki vajosi ja sillä tavoin syntyi maan
syvin laakso — oikein jättiläishauta, täynnä myrkyllisiä höyryjä ja
kuollettavia huuruja, ja kun Jordanin raitis lähdevesi, joka ennen toi
siunausta Siddimin hedelmällisille kedoille, nyt kokoontui Sodoman
ja Gomorran hautaan, syntyi siitä tuo ihmeellinen meri, jota syystä
sanotaan Kuolleeksi mereksi.
Sen tapainen on raamatun yhtä vanha kuin yksinkertainen kertomus tämän
paikan historiasta, ja seudun nykyinen tila ja oppineitten tutkimukset
todistavat että täällä kerran on tapahtunut kauhistavia asioita, ja
koko tämä meri on vielä suurena ihmeenä, yhtä suurena ainakin kuin
Sodoman ja Gomorran hävitys. Me pysähdimme nyt tämän merkillisen meren
autiolle rannalle ja lepäsimme täällä muutamia tiimoja. On jo mainittu,
että vesi on erinomaisen kirkasta, mutta tavattoman katkeraa, ja on
laskettu, että kun tavallisessa merivedessä on 4 osaa sadasta suolaa,
on Kuolleen meren medessä 26¼ osaa, joka vaikuttaa sen että tämä
vesi on viidettä osaa painavampi kuin valtameren vesi. Tästä syystä
on mahdoton vajota Kuolleesen mereen; ihmisen ruumis ui sen pinnalla
melkein yhtä keveästi kuin korkki tavallisella vedellä. Me olimme
usein kuulleet puhuttavan tästä merkillisestä seikasta ja saimme nyt
tilaisuuden itse sitä koetella, jonka useimmat meistä tekivät sillä
aikaa kuin aamiaista valmistettiin. Kylpy oli varsin virkistävä; mutta
pitää tarkoin varoa, ettei vesi pääse silmiin, sillä se kirventelee
sanomattomasti, eikä sitä saa ottaa suuhunkaan, sillä silloin on
vaarassa läkähtyä. Jälestäpäin tunsimme kirventelemisen ihossamme, joka
ei loppunut ennenkuin vasta muutamien tuntien perästä. Samana päivänä
saimme uida tuossa raittiissa ja kauniissa Jordanissa.
Kuolleen meren läntiset ja eteläiset rannat ansaitsemat huomiota,
mutta sinne vievä tie on hankala ja muutoinkin sangen vaarallinen tuon
polttavan helteen tähden, ja siellä asuviin Beduineihin ei ole paljon
luottamista. Kunnaalla juuri lähellä meren kaakkoista kulmaa ovat tuon
vähäisen Zoarin kaupungin rauniot, jonne Lot vietiin sen kauhean päivän
koittaessa, joka oli Sodomalaisten viimeinen päivä. Jos sitte ratsastat
pitkin eteläistä rantaa, kohtaat lähellä meren lounaista kolkkaa
eriskummaisen vuoren tahi oikeimmin vuorijonon, joka ulottuu luoteesen
päin yli 3/4 peninkulmaa. Kun tätä likemmin tutkistelet, havaitset koko
vuoren olevan puhdasta kivennäissuolaa. Suuria lohkareita on pudonnut
vuoren sivuilta ja viruvat nyt sikin sokin pitkin rannikkoa.
Aikomuksemme oli ollut käydä katsomassa näitäkin seutuja, mutta me
pelkäsimme hellettä ja aikamme oli myöskin täpärällä, jonka tähden
muutimme ennen tehdyn matkasuunnitelmamme. Jätimme siis Kuolleen
meren ja käänsimme kulkumme Pohjoseen päin. Wähän enemmän kuin tiiman
ratsastettuamme yli avaran lakeuden jotenkin hyvää tietä, jolla
saatoimme ajaa aika vauhtia, saavuimme tuolle "pyhälle virralle",
kuuluisalle Jordanille. Kun lähestytään tätä virtaa, nähdään tiheän
lehvistön molemmin puolin reunustavan virran uomaa. Itse virtaa ei
vielä näy ollenkaan; vasta silloin kun tullaan keskelle tuota tuuheata
lehdikköä, näkyy virta tuolla kapean mutta syvän laakson pohjassa
kirkkaana kimaltelevan. Tämän uoman molemmat äyräät kasvavat runsaasti
puita ja pensaita, jotka virran reunalle muodostavat tiheän, melkein
läpipääsemättömän seinän. Näiden ihmeen ihanain äyrästen välissä
juoksee tuo raitis virta hyvällä vauhdilla. Sitä katselee mielellään
niin kauvan kuin mahdollista. Jordan oli semmoinen, kuin olin sitä
itselleni kuvaillut, ja joka sen on kerran nähnyt, sen mielestä ei
milloinkaan haihdu luo rakas virta kauniine rantoinensa ja vielä
kauniimpine muistoinensa.
Me seisahduimme viimein sille kohdalle virran rantaa, jossa katoliset
pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät, vaeltaissansa pyhässä maassa. Se
on pieni, mutta kuitenkin aukea paikka, josta voi lähestyä itse virran
reunaa, tarvitsematta tunkea tuon tiheän lehvistön läpitse.
Wirta on näillä kohdin 80—100 jalkaa leveä ja 10—12 jalkaa syvä;
leveimmästä paikasta on se kenties vähän yli 150 jalan.
Wirran vesi oli niin viehättävä, emmekä luultavasti enää toistamiseen
olisi olleet tilaisuudessa kylpeä Jordanissa; sentähden päättivät
useimmat meistä uida täällä uudestaan. Kuolleessa meressä pysyimme
helposti veden päällä, täällä sitä vastoin saimme ponnistaa kaikki
voimamme; muutoin virta olisi meidät voittanut ja vienyt meidät
muassaan.
Jordanin virtaan liittyy kalliita muistoja. Tämän ylitse kävi lupauksen
kansa, tullessaan valloittamaan luvattua maata. Mistä paikasta Israelin
lapset kävivät ylitse, ei voida tarkoin sanoa, siitä ei muuta tiedetä
kuin että se tapahtui vastapäätä Jerikoa ja että kansa tuli lakeudelle
Moabin vuorilta. He asettivat ensin leirinsä idänpuolelle Jordania.
Seuraavana päivänä kävivät papit virralle, kantaen liiton arkkia. He
seisahtuivat niin lähelle virtaa, että heidän jalkansa koskivat veteen
ja kaikki kansa seurasi heitä 2,000 kyynärän päässä. Kun pappein jalat
kastuivat Jordanin veteen, joka silloin "oli täynnä partaasen saakka
kaiken elonajan", niin seisoi se vesi, joka ylimmäiseltä puolelta
juoksi, koottuna yhdessä läjässä sangen kaukana sen kaupungin puolessa,
joka on Zarthanin tykönä; mutta se vesi, joka juoksi alas mereen,
Suolaiseen mereen, väheni ja juoksi pois; niin meni kansa ylitse
Jerikota kohden. Ja papit, jotka kantoivat Herran liiton-arkkia,
seisoivat alallansa kuivina keskellä Jordania, kunnes kaikki kansa kävi
ylitse. Hyvä matka virran uomaa, niin kauvas kuin silmä voi kantaa
kahden puolen, tuli siis kulmille. Kaksitoista kiveä pystytettiin
keskelle virtaa sille paikalle, jossa papit olivat seisoneet, ja ne
ovat siellä vielä tänä päivänä. Toiset kaksitoista kiveä otettiin
samalta paikalta ja pystytettiin Gilgalissa tämän ihmeen muistoksi.
Kenties jakoi Eliaskin tällä samalla paikalla Jordanin veden, kun
hän Elisan kanssa kävi tämän virran yli, mennessänsä Elisan nähden
otettavaksi taivaasen; ja tässä ehkä Elisakin, takaisin tullessaan,
"otti Elian hameen, joka häneltä pudonnut oli, löi veteen ja sanoi:
kussa on nyt Herra Elian Jumala?" ja niin jakautui kolmannen kerran
Jordanin vesi.
Tällä virralla on kuitenkin vielä kalliimpiakin muistoja kuin äsken
mainitut. Täällä kasti Johannes ja saarnasi parannusta syntein
anteeksi-saamiseksi. Tänne tuli koko Jerusalemin kaupunki kuulemaan
tätä ankaraa parannuksen saarnaajaa. Hän asui noissa läheisissä
erämaissa, ja täällä tunnusti hän itsestään: "minä olen huutavan ääni
korvessa, valmistakaat Herran tietä". Tänne tuli Jesus Galileasta
Johanneksen tykö, että hän kastaisi Hänen. Tällä kauniilla rannalla
sanoi Johannes, nähdessään Jesuksen tulevan tykönsä: "Katso, se Jumalan
karitsa, joka pois ottaa mailman synnin. Tämä on se, josta minä sanoin:
minun jälkeeni tulee mies, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli
ennen kuin minä. Tässä virrassa kastettiin Jumalan poika — vihittiin
suureen kutsumukseensa, ja täällä tunnusti Jumala hänestä: 'tämä on
minun rakas poikani, johon minä mielistyin'."
Mainitsin että me pysähdyimme sille paikalle virran rannalla, jossa
pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät; tällä paikalla pidetään nimittäin
omituisia juhlamenoja määrättynä päivänä pääsiäisviikolla joka vuosi.
Pääsiäis-rnaanantaina tulla tulvaa tuhansittain pitkämatkaisia
pyhissävaeltajia Jerusalemista alas Jerikoon. Tuo jylhä autio tie
näyttää silloin omituiselta. Joukon etupäässä kulkee Jerusalemissa
hallitsema turkkilainen Pasha, tai se, jonka hän siaansa määrää,
aseilla varustetun miesjoukon kanssa, suojellaksensa kristityttä niiltä
rosvoilta, jotka vielä väijyvät matkamiestä Jerikoon vievän tien
varrella; sen perässä seuraa koko tuo kirjava ihmisjoukko, jota on
karttunut tänne melkein kaikista mailman osista. Koko joukko sijoittuu
nyt lähelle Jerikoa, semmoiseen paikkaan, josta Gilgal on näkyvissä, ja
siinä ollaan yötä ulkoilmassa. Tuo muuten autio lakeus on nyt täynnä
eloa ja liikettä.
Aamupuolella, kaksi tiimaa ennen auringon nousua, täräytetään leirissä
torviin ja rummun rätinällä annetaan merkki lähteä liikkeelle. Koko
joukko vaeltaa nyt syvimmässä hiljaisuudessa yli tuon vielä pimeän
lakeuden Jordania kohden. He ehtivät tämän virran rannalle ennen päivän
koittoa, ja, valaistuina aamun vielä himmeältä koitteelta, rientävät he
täällä Jordanin veteen, jonka he luulevat viruttavan pois sekä ennen
tehdyt että vasta tehtävät synnit. Muutamat hyppäävät virtaan ihan
alastomina, mutta enimmät puettuina valkoisiin vaatteisin.
Pyhissa-vaeltajain joukosta heittäyvät Koptilaiset kristityt kaikkein
suurimmalla rohkeudella tuohon vihaiseen virtaan; sillä kotimaassaan
ovat he tottuneet uimaan Niilivirran sangen kiireesti juoksevassa
vedessä. Näiden kylpeväin pyhissävaeltajain joukossa nähdään
kaiken ikäisiä miehiä ja naisia sekaisin. Täällä auttavat lapset
voimattomia vanhempiansa virtaan ja vanhemmat kantavat pienokaisiansa
käsivarsillaan veteen.
Ennenkuin päivä on ehtinyt puolille, on tämä toimitus tehty ja koko
joukko on taas siirtynyt leiriin lähelle Jerikoa. Puoli-yön aikaan
herätetään pyhissävaeltajat uudestaan rummun rätinällä, joka tällä
kertaa on merkkinä palausmatkaan. Wähässä ajassa on koko ihmisjoukko
kadonnut ja tuo suuri lakeus lähellä Jerikoa ja Jordania on taas
hiljainen ja rauhallinen kuin ennen.
Me nousimme taas hevostemme selkään ja aloitimme virkistyneillä
voimilla ratsastustamme Jerusalemia kohden. Ajettuamme täyttä
nelistä yli lakeuden, tuntui meistä melkein odottamattomalta, kun
niin pian saavuimme leiriimme, joka oli asetettu siihen paikkaan,
jossa Jeriko muinoin oli; me olimme nimittäin lähettäneet kaikki
tavaramme luostarista suorastaan Jerikoon, niin että ne tulivat
perille useampia tiimoja ennen meitä. Me söimme hyvällä ruokahalulla
päivällisemme, jonka meidän oivallinen kokkimme (sama, joka meillä
oli erämaassa ollut) jo oli valmistanut yhtä maukkaaksi kuin ainakin.
Iltapuolella joimme L. ja minä teetä yhteisessä teltissämme kolmen
erämaan-kumppanimme kanssa ja pakisimme yhtä ja toista, kun yhtäkkiä
maa rupesi vapisemaan allamme, niin että teltti värisi; me katselimme
kummastuksella toinen toisiamme — tämä oli ensimäinen maantäristys,
jota yksikään meistä oli havainnut, ja me olimme kiitolliset, ettei se
ollut sitä rajumpi. Hetken ajan perästä tulivat toisetkin kumppanimme
meidän luoksemme puhumaan tästä merkillisestä ilmiöstä. Me istuimme
sitten yhdessä ja keskustelimme koko iltakauden, kunnes tuli aika mennä
levolle.
Me olemme nyt taas merkillisellä paikalla. Muikea on sanoa missä vanha
Jeriko seisoi. Täällä näkyi kyllä meidän leirimme ympärillä hajonneita
jäännöksiä hyvin vanhoista ajoista; mutta vaikea on päättää ovatko
nämät tuon ikivanhan Jerikon jätteitä, jonka muurit Jumala voimallansa
kukisti Israelin pasunain kaikuessa, tai sen saman-nimisen kaupungin
jonka Betheliläinen Hiel rakensi Ahabin aikana, tai sen Jerikon, jonka
Herodes Suuri osti Kleopatralta ja jonka hän kaunisti ja koroitti
pääkaupunkeinsa joukkoon.
Täällä tehtyin havaintoimme johdosta arvelimme leirimme nyt seisoman
vanhan Gilgalin, vaan ei Jerikon asemalla. Josephus sanoo nimittäin
Gilgalin olleen 10 vakomittaa Jerikosta ja 50 Jordanista, ja Jordanista
tähän paikkaan oli ihan sama matka, ja 10 vakomittaa meidän leiristämme
Judeaan päin löysimme seuraavana päivänä hirmuisen suuren vesisäiliön,
joka oli noin 660 jalkaa pitkä ja 460 jalkaa leveä, ja sen ympärillä
oli jotenkin isoja raunioita; me tiesimme siis varmaan että se Jeriko,
josta Josephus puhuu, oli ollut tässä.
Gilgalissa, näin kertoo Josua, sijoitti Israelin kansa ensimäisen
kerran leirinsä, sitte kuin he luvattuun maahan olivat tulleet, ja
täällä pystyttivät he ne kivet, jotka Jordanista olivat otetut.
Täällä levähtivät nuo väsyneet erämaan kulkijat, se sukukunta, joka
Arabian korvessa oli kasvanut siitä kansasta, joka paetessaan Egyptin
orjuudesta neljäkymmentä vuotta takaperin meni yli Punaisen meren.
Täällä vietti Israel ensimäistä pääsiäistänsä siinä maassa, joka heidän
isillensä luvattu oli.
Täällä näki Josua miehen seisoman edessänsä, jonka kädessä oli
paljastettu miekka, ja kun Josua kysyi, oliko hän Israelin taikka
heidän vihollistensa puolella, sanoi hän olevansa Herran sotajoukon
päämies ja julisti Jumalan antavan Jerikon Israelilaisten käsiin.
Tähän asetettiin "seurakunnan maja" eli tapernakeli, ja se oli täällä
kaiken sen aikaa kuin Israelilaiset kävivät sotaa sisämaassa, kunnes
se muutettiin Siloon. Gilgal oli sittemmin yksi niistä kolmesta
kaupungista, joihin Samuel eri aikoina kokosi kansan, tuomarina
ratkaistaksensa heidän riitojansa. Tänne kokoontui kansa uhraamaan
poltto- ja kiitosuhria. Täällä korotettiin Saul Israelin kuninkaaksi
ja täällä teki hän sen rikoksen, jonka tähden kruunu otettiin häneltä
ja hänen suvultansa. Tänne kokoontui Judan sukukunta vastaanottamaan
Davidia, kun hän palasi pakomatkaltaan. Täällä toimitti Elisa monta
ihmetyötä; hän poisti kuolettavan aineen myrkytetystä padasta, hän
paransi Naamanin, Syrian maaherran, ja rankaisi palvelijaansa Gehasia.
Gilgal näyttää jo varhain tulleen hylätyksi ja jääneen autioksi.
Tästä paikasta ei lausuta mitään Judalaisten vankeuden jälkeen, eikä
Josephuskaan sano sen olleen asutun hänen aikanansa.
Tätä paikkaa nimitetään kuitenkin tätä nykyä Jerikoksi, jonka tähden
minä käytin tätä nimitystä mainitessani leirimme olleen sijoitettuna
Jerikon lähelle.
Täällä vanhan Gilgalin tienoilla on nykyään muutamia savikojuja,
ja näissä asuu Beduineja, jotka osaksi viljelevät tätä avaraa
lakeutta. Keskeltä heidän kyläänsä kohosi vanha mahtava torni, jonka
ristiretkeilijät luultavasti ovat rakentaneet.
Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle sangen varhain ja kävimme niillä
raunioilla, joista ennen olen puhunut, ja jotka todenmukaisesti ovat
vanhan Jerikon jäännöksiä. Ne ovat vähän matkan päässä länteen päin
Gilgalista. Me kävimme tuolla ennen mainitulla vesisäiliöllä; siitä
kulki jono raunioita Pohjoseen päin pitkin erään kirkkaan virran
kumpaakin rantaa; tämän virran nimi oli Kelt ja sen vesi kostutti
muinoin Jerikon ympärillä olevan maan, niin että tämä seutu oli ihanan
puutarhan kaltainen. Kelt on varmaankin sama kuin Cherith, jonka
reunalla Elias oleskeli Israelissa vallitsevan kovan nälän aikana
ja jonne kaarneet toivat hänelle ruokaa. Wielä nyt on lakeus virran
rannoilla viljeltyä maata ja näyttää kasvavan runsaasti viljaa. Kaksi
tai kolmekymmentä minuutia kuljettuamme tulimme kauniille lähteelle,
nimeltä Ain-es-Sultan, joka pursuaa erään kummun juurelta. Tämän
vesi koottiin muinoin tuohon suureen säiliöön ja johdettiin sieltä
vesikuljetuslaitosten avulla noille avarille kentille, jotka sen kautta
tulivat sanomattoman hedelmällisiksi. Eräässä vanhassa kertomuksessa
Jerusalemista ja sen lähitienoista on mainittu, että Jeriko neljännellä
Vuosisadalla seisoi erään vuorenselänteen juurella 1½ romalaisen
penikulman päässä lähteestä. Tämä sopii ihan tesmälleen yhteen sen
kanssa, mitä me paikalla havaitsimme. Keltin rannoilla olevat rauniot,
tuon suuren vesisäiliön luona, olisivat sillä tavoin tuon Uuden
Testamentin aikaisen Jerikon jäännöksiä, jonka Herodes kaunisti,
ja itse lähteellä löytyvät muistomerkit osoittaisivat tuon vanhan
saman-nimisen kaupungin asemaa.
Meidän on tässä taasen vähän seisahtaminen, luodaksemme silmäys Jerikon
historiaan. Me olimme täällä keskellä näitä ainoita jäännöksiä siitä
kaupungista, jonne Josua lähetti vakojat Moabista, ja tuolla takanamme
olivat ne vuoret, jossa vakojat Rahabin kehoituksesta piilivät kolme
päivää, välttääksensä takaa-ajajia. Herran käskystä kävi Israel,
liitonarkkia kantaen, tämän kaupungin ympäri 7 päivää; ja seitsemäntenä
päivänä, käytyänsä 7 kertaa sen ympäri, puhalsivat papit torviin
ja kaikki kansa nosti suuren huudon ja muuri jakosi itsestänsä ja
kaikki kansa itse kukin kohdastansa astui kaupunkiin, ja he voittivat
kaupungin. Jeriko kukistettiin silloin tykkänään; ja siitä langetettiin
tämä tuomio: "kirottu olkoon se mies Herran edessä, joka nousee ja
rakentaa tämän Jerikon kaupungin; koska hän laskee siihen perustuksen,
niin kadottakoon esikoisensa, ja koska hän rakentaa sen portit, niin
kadottakoon nuorimman poikansa". Viiden sadan vuoden perästä rakettiin
kaupunki uudestaan ja tämä tuomio täytettiin. Ahabin aikana rakensi
Betheliläinen Hiel Jerikon, ja hän menetti vanhimman poikansa Abiramin,
kun hän laski perustuksen, ja nuorimman poikansa Segubin, kun hän
pystytti portit, niinkuin Herra Josuan Nunin pojan kautta sanonut
oli. Täällä oli melkein alituinen koulu Israelin prophetaita varten.
Elias ja Elisa tulivat alas Bethelistä tähän kouluun, jonne sieltä oli
tuskin päivä-kauden matka. Täältä pitkittivät he matkaansa yli tuon
avaran lakeuden Jordanin rannoille ja "prophetain pojat" seurasivat
heitä etäältä ja seisahtuivat viimein kauvas heistä ja näkivät heidän
käyvän yli Jordanin ja kävivät sitten tervehtimään Elisaa, kun hän
yksin palasi. Täällä paransi Elisa Kelt-virran veden ja teki sen
terveelliseksi ja siunausta tuottavaksi.