tarinoiden niistä olevan täydellisesti luotettavia. He eivät siitä
välitä, että kaupunki viisitoista kertaa on ryöstetty, raastettu ja
kukistettu, sitte kuin Jesus kantoi ristiänsä, niin ettei varmaankaan
yhtäkään rakennusta ole jälillä niiltä ajoilta sitä vähemmin yhtäkään
kokonaista katua.
Siinä rakennuksessa, jonka sanotaan olleen Pilatuksen palatsin, asuu
nykyään Turkkilainen maaherra, ja tämän huoneen katolta on hyvä näköala
yli suuren osan kaupunkia. Erittäinkin selvästi näkyy täältä se
hirmuisen suuri piha, jolla temppeli muinoin seisoi. Tämä piha ulottuu
yli koko Morian vuoren, ja pihan tasoittamista varten on sivuille tehty
korkeita muureja suurista hakatuista kivistä, ja nämä muurit ovat vielä
jälillä, vaikka ne luultavasti ovat raketut jo Davidin ja Salomonin
aikana.
Itse temppelistä ei ole jäänyt jälille kiveä kiven päälle, ja keskellä
sitä pihaa, jossa temppeli muinoin seisoi, nähdään nyt Omarin kaunis
moskeija. Tuo avara piha moskeijan ympärillä kasvaa runsaasti ruohoa ja
istutettuja puita.
Kokonaisuudessaan näyttää se oudolta, autiolta. Yksinäisenä seisoo
tuon väärän prophetan temppeli keskellä avaraa pihaa, jossa joukko
Muhamettilaisia naisia käärittyinä, pitkiin valkoisiin huntuihinsa
nähdään aaveentapaisesti hiipivän synkkäin kypreissein varjossa, ja
Turkkilaiset ja Arabialaiset rukoilevat polvillaan samalla paikalla,
jossa Jehovan liitonarkkia säilytettiin.
Judalaisten temppeli, aikakautensa ihmeteos, kaikkine kalleine
koristuksineen, kaikkine iloisine kartanoineen on poissa — on
kadonnut maan päältä. Egyptissä on vielä monta tätä vanhempaakin
temppeliä jälillä; mutta täällä ei pitänyt kiveä jäämän kiven päälle
— täällä oli hävitys oleva täydellinen — Jerusalemin temppeli piti
tasoitettaman maan tasalle ja — miksikä? sillä täällä olivat Israelin
jälkeiset tappaneet prophetat ja kivittäneet ne, jotka Jumala oli
lähettänyt. Sentähden piti heidän huoneensa tulla kylmille, ja kun
he sitte hylkäsivät ja "ristiinnaulitsivat itse kunnian Herran",
silloin oli määrä täytetty; kun he vihdoin tappoivat "ainoan Pojan",
silloin loppui viina-mäen isännän kärsivällisyys, silloin "lähetti Hän
sotajoukkonsa ja hukutti ne murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa"
— silloin Romalaiset sotalaumat hävittivät Jerusalemin ja sen rikas
ihana temppeli, jonka romalaisen sotamiehen tulisoitto oli sytyttänyt,
paloi tuhaksi. Niin kosti Jehova vihdoinkin kauvan ja usein tarjotun,
mutta aina hylätyn rakkautensa. Ja temppelin autio sia, jolla nyt
epäjumaluutta ja väärää jumalan palvelusta harjoitetaan, on ikäänkuin
todistuksena siitä, ettei Jumala anna itseänsä pilkata.
Oltuamme koko edelläpuolen päivää kaupungissa, palasimme päivällisen
aikaan leiriimme takaisin. Illalla läksin kävelemään ympäri kaupungin
erään matkakumppanini seurassa.
Me seurasimme ensimmältä pohjoista muuria. Keskellä tätä muuria on yksi
kaupungin viidestä suuresta portista. Tätä porttia sanotaan Damaskon
portiksi ja sen kautta tullaan sille tielle, joka vie Judean pohjoisen
osan läpitse, Samarian ja Galilean kautta Syrian pääkaupunkiin,
Damaskoon, josta kaupungista portti on saanut nimensä. Turkkilaiset
sotamiehet vartioivat tarkasti portteja. Ne suljetaan kaikki auringon
laskeissa ja avataan taasen aamun koitteissa. Heti idän puolla Damaskon
porttia on ahdas sisäänkäytävä hirmuisen suureen luolaan, joka on
hakattu siihen vuoreen, jolle Jerusalem on rakettu, ja tämä luola
ulottuu monta sataa jalkaa kaupungin alle. Luolan sisäänkäytävä on
ollut suljettuna ja tietämättömissä monta vuosisataa. Wasta neljä
vuotta sitten löysi sen eräs Amerikalainen, t:ri Barklay, joka vielä
asuu Jerusalemissa lähetyssaarnaajana sikäläisten Judalaisten tykönä.
Hän käyskenteli eräsnä päivänä ympäri kaupungin pohjoista muuria, kun
yht'äkkiä hänen koiransa rupesi kiivaasti haukkumaan ja raappimaan
kiviä ja soraa pois muurista. Tämä koiran tepastus veti isännän
huomion puoleensa, ja lähemmin paikkaa tutkittuansa huomasi t:ri
Barklay syvän ja pimeän luolan, joka näytti ulottuvan kauvas vuoren
sisään. Hän ei kuitenkaan näin keskellä kirkasta päivää uskaltanut
pitkittää tutkimuksiansa, sillä hän pelkäsi noiden epäluuloisten
sotamiesten huomaavan hänet ja estämän häntä yrityksistään. Hän päätti
sentähden heittää tutkimuksensa seuraavaksi yöksi. Kun ilta tuli meni
hän ulos kaupungista yhden poikansa ja palveliansa kanssa, ja käveli
kedolla edestakaisin siksi kun pimeä tuli ja portit suljettiin. Nyt
kävi hän uudestaan luolan suulle, aukaisi sisäänkäytävän, jonka jälkeen
he kolmen konttasivat sisään noihin hirmuisen suuriin maanalaisiin
saleihin. He käyskentelivät nyt varovasti noissa pimeissä komeroissa
muutaman myötäotetun kynttilän valassa ja tekivät sinne tänne seiniin
ja pylväisin liidulla merkkejä, osatakseen palata takaisin. Kun sitten
eräsnä päivänä t:ri Barklay'n seurassa kävin nämät pimeät, kamottavat
holvit ja komerot läpitse, ihmettelin todellakin hänen rohkeuttansa,
että hän keskellä pimeätä yötä oli uskaltanut tälle minun mielestäni
hyvin vaaralliselle löytöretkelle. Luolassa oleva käytävä oli monessa
paikoin kostea ja niljakas, ja paikka paikoin nähtiin sivuilla
hirmuttavia syvyyksiä. Eräässä näistä syvistä rotkoista näki t:ri
Barklay ensimäisellä käynnillään ihmisen luurangon; joku onneton oli
kai vuosisatoja takaperin luiskahtanut syvyyteen ja kuollut sinne.
Tämä luola oli tunnettu ja kuuluisa entisinä aikoina ja taru tietää
kertoa että, kun se taasen löydetään, on Kristuksen tuleminen lässä.
Waikeata on päättää mihin tätä luolaa muinoin käytettiin, oliko se sekä
nuo toiset suuret ja lukuisat luolat, joita löytyy useampia Jerusalemin
alla olevassa vuoressa, loakkoina vai olivatko ne ainoastaan
kivilouhikoita, joista kalliita kiviä temppelin ja muiden palatsein
rakennukseen murrettiin.
Tällä kertaa menimme luolan ohitse käymättä siihen sisään, sillä
aikamme ei sitä sallinut, ja meillä oli nyt edessämme vielä paljoa
merkillisempiä paikkoja, joita tahdoimme nähdä ennen auringon laskua.
Kun olimme sivunneet kaupungin koillisen kulman ja seurasimme itäistä
muuria, oli vasemmalla puolellamme tuo kaunis ja syvä Jehosaphatin
lakso. Tämän lakson pohjassa vilisi muinoin Kidronin oja; se on
nyt kuivunut ja siellä löytyy vaan harvoin vettä ankarimmankaan
sateen aikana. Laksoa viljellään ja se näyttää olevan erinomaisen
hedelmällinen. Nähdäänpä kylvettyjä penkereitä vielä lakson syvässä
pohjassakin.
Lakson toisella puolella nousee tuo jyrkkä Öljyvuori, ja sen juurella
näimme, kappaleen matkaa kuljettuamme, suljetun tarhan. Täällä, niin
tietää taru kertoa, oli Gethsemane— se yrttitarha, jossa Jesus vietti
elämänsä viimeisen illan ja jossa hän alotti tuon verisen taistelun
mailman pelastukseksi.
Kauan seisoimme täällä katsellen vuoria harvassa kasvavain
öljypuittensa kanssa ja laaksoa — yrttitarhaa, jonka muistot olivat
samalla haavaa niin haikeat ja niin autuaat.
Itse kaupungissa olin katsellut kaikkia, mitä minulle näytettiin,
vaan en voinut uskoa mitään mitä minulle kaikista noista eripaikoista
kerrottiin, paitsi sen mitä sanottiin pihasta, jossa Salomonin temppeli
seisoi. Täällä sitä vastaan tiesin että edessäni oli todellinen
Öljy-vuori ja että Gethsemane oli jossakin vuoren juurella lähellä
sitä tietä, joka Stephanin portista kävi yli Kidronin ojan. Täällä oli
edessäni se mainio muori, joka juhlallisen rauhallisuutensa vuoksi
näyttää olleen Jesuksen mieluisin olopaikka — täällä vietti Hän monta
yötä rukouksessa Isänsä kanssa, opetettuansa päivät Jerusalemin
temppelissä — tänne siirtyi hän usein opetuslastensa kanssa ja etsi
yksinäistä paikkaa, jossa Hän sitten kauan rukoili, jossa Hän ilmoitti
opetuslapsillensa mitä tuleva oli ja opetti heille ihmeellisiä asioita
taivaan valtakunnasta;— täällä, tuon mahtavan vuoren juurella Kidronin
vilisevän ojan varrella oli se yrttitarha, johon Hän usein tuli
opetuslastensa kanssa ja jossa hän lepäsi heidän kanssansa, kun Hän
iltasin meni Öljyvuorelle, "niinkuin Hänen tapansa oli". Tänne tuli Hän
myös sinä iltana, jolloin Hän jo oli myyty pahain ihmisten käsiin —
täällä tarjottiin Hänelle kalkki — Jumalan vihan kalkki, jonka meidän
syntimme olivat täyttäneet — se oli katkera, niin hirmuttava, että
rohkeinkin sydän, joka milloinkaan maan päällä on sykkinyt, vapisi
siitä — sitä oli niin vaikea tyhjentää, että Jumalan ja ihmisen Poika,
joka samalla kertaa oli tyynesti kärsivä "Karitsa" ja pelkäämätön
"Leijona Judan suvusta", polvillaan rukoili: "Isä, jos mahdollista on,
niin menköön pois minulta tämä kalkki". Tämä kumottava yöllinen tapaus,
niin kallis, niin rikas jokaiselle synniltä runnellulle ja armosta
paratulle sydämelle, jokaiselle taistelevalle sielulle, tämä tapaus
— meidän Sovittajan ensimäinen varsinainen verinen voitto — tapahtui
kerran tuossa aidatussa tarhassa tuolla alhaalla laksossa meidän
allamme, tahi jossakin sen läheisyydessä.
Omituinen ja sanoilla selittämätön oli se hetki, jolloin ensi kerran
näin nämä armaat paikat. Me katselimme niitä siksi kuin yllättävä
pimeys kehoitti meitä kääntymään takaisin leiriimme; sillä niinpian
kuin yö tulee ja vartiat sulkevat portit, ei kaupungin ulkopuolella
oleva seutu ole oikein turvallinen aseettomalle matkustajalle. Me
kävimme sentähden vielä eteenpäin ympäri Marian vuoren. Kun olimme
poikenneet länteen päin ja siis seurasimme kaupungin eteläistä muuria,
oli vasemmalla puolellamme Gehennan syvä lakso, jota myöskin sanotaan
Hinnomiksi.
Jerusalemin kaakkoiselta kulmalta on vapaa ja kaunis näköala yli
tuon syvän lakson ja sen jyrkkäin, kalIioisten reunain. Juuri meidän
jalkaimme alla yhtyivät Hinnomin ja Jehosaphatin laksot. Siellä täällä
näkyi viljeltyjä penkereitä; muutamat kallioihin hakatut haudat ja
jotkut yksinäiset kypressit antoivat maisemalle vielä viehättävämmän
muodon.
Hinnomin laksoa mainitaan raamatussa ensimäinen kerta rajana Judan ja
Benjaminin sukukuntain välillä; ja raja käy sitten En-Semeksen veden
tykö ja Rogelin lähteelle (nyt Joabin lähde, joka on juuri Hinnomin ja
Jehosaphatin taksoin yhtymäpaikassa). "Sitte menee raja Hinnomin pojan
laksoon, Jebusealaisen ohella lounaaseen päin, se on Jerusalem; ja raja
menee vuoren kukkulan ylitse, joka on Hinnomin lakson edessä meren
tykö, joka on Raphaimin lakson äärellä pohjaan päin".
Tässä laksossa seisoivat Baalin ja Molokin kuvapatsaat, ja se
hirvittävän verinen epäjumalan palvelus, jolla näitä jumalia
kunnioitettiin, on saattanut lakson surkuteltavaan maineeseen. Täällä
uhrattiin tuhansittain lapsia Judan epäjumalisten kuningasten aikana.
Tästä armottomasta uhrauksesta valittaa Jeremias elämän Jumalan
nimessä: "he rakentavat Tophetin alttarin Ben-Hinnomin laksossa,
polttaaksensa poikansa ja tyttärensä tulessa; jota en minä käskenyt
enkä ajatellut ole. Sentähden katso, se aika tulee, sanoo Herra,
ettei sitä pidä kutsuttaman Tophetiksi eikä Ben-Hinnomin laksoksi,
vaan murhan laksoksi; ja Tophetissa pitää huudattaman ruumiita, ettei
enää ole siaa". Hieronymus kuvailee Tophetia miellyttäväksi paikaksi
Hinnomin laksossa, ihanain istutettuin puutarhoin kaltaiseksi, jota
Siloan lammikko runsaasti kostutti vedellään. Sen on siis täytynyt olla
juuri lakson suussa, ja itse paikka näyttikin yksinäisen, syrjäisen
asemansa vuoksi, syvällä tuon jyrkän lakson pohjassa — ympäröittynä
jylhiltä alastomilta kallioilta — ihan luoduksi veristen tekojen
näyttöpaikaksi.
Mitä hirmuisia töitä onkaan tässä jylhässä, autiossa laksossa
harjoitettu — pyörryttää jo niitä ajatellessakin ja kauhistuksen tunne
valtaa meidät, kun itse paikalla luemme kertomuksia niistä. Molokin
kuva oli mitallista, ihmisen ruumiilla ja härän päällä. Se oli outo ja
sen sisäpuolella oli iso uuni, niin että koko patsas helposti voitiin
saada tulikuumaksi.
Uhrattavat lapset heitettiin epäjumalan tuliseen syliin, jolla aikaa
rämistettiin rumpuja, ettei lasten parku kuuluisi. Arvata voi, mikä
hirvittävä näky tässä syntyi; tuossa vihannalla puita kasvavalla
kedolla uhkasi tulesta hohtava hirviö, valmisna sulkemaan nuo viattomat
uhrit turmiota tuottavaan syliinsä — ylt'ympärillä seisoivat suuressa
arvossa pidetyt rabbinit, papit, äidit, jos niitä siksi voikaan sanoa,
joukko rummunrämistäjiä ja viimeiseksi koko tuo kiihkoinen kansajoukko.
Siellä täällä nähtiin joku hebrealainen mainio, vaaleana ja sorrettuna,
pusertavan kuolemaan tuomittua lastansa viimeisen kerran rintaansa
vasten.
Tämän kauhistavan epäjumalan palveluksen tuotti, ihmeellistä kyllä,
ensiksi Salomoni maahan; hän rakensi ylhäisen paikan Molokille,
Ammonitain jumalalle, "Öljyvuoren oikealla puolella". Tästä lähtien
kesti tätä uhraamista lakkaamatta joko tässä laksossa eli Tophetissa,
kunnes Josia kukisti molemmat paikat: "hän saastutti Tophetin, joka
on Hinnomin lasten laksossa, ettei yksikään käyttäisi poikaansa eikä
tytärtänsä tulen lävitse Molokille. Ja ne korkeukset, jotka Jerusalemin
edessä olivat, oikialla puolella Masbithin vuorta, jotka Salomo
Israelin kuningas rakentanut oli Astharotille, Zidonin kauhistukselle
ja Milchomille, Ammonin lasten kauhistukselle, ne saastutti myös
kuningas. Hän särki patsaat ja hävitti metsistöt, ja täytti heidän
siansa ihmisten luilla". Hän saastutti paikan julkisesti, ettei
yksikään Judalainen enää voinut sille käydä.
Tämä kauhea epäjumalan palvelus, nämä hirvittävät lapsimurhat saattivat
tuon langenneen kansan Jumalan vanhurskaan vihan alaiseksi; ne
viattoman veren virrat, jotka alituisesti juoksivat Tophetissa Hinnomin
pojan laksossa, huusivat Jumalalta kostoa. Herra viivytti kauan
vitsauksiansa, kunnes ne vihdoin yllättivät nämä julmat murhaajat.
Jumala varoitti heitä usein prophetainsa kautta ja ilmoitti ennakolta
mitä tapahtuma oli, kun Hän esim. käski Jeremiaan sanoa: "että he
ovat hylänneet minun ja antaneet tämän sian vieraalle (jumalalle) ja
ovat suitsuttaneet siinä muille jumalille, joita ei he, eikä heidän
isänsä eli Judan kuninkaat tunteneet, ja ovat täyttäneet tämän sian
viattomalla verellä; sillä he ovat rakentaneet korkeuksia Baalille,
polttaaksensa lapsiansa tulessa Baalille polttouhriksi, jota en minä
ole käskenyt eli siitä puhunut eikä myös minun sydämeeni tullut
ole. Sentähden katso, se aika pitää tuleman, sanoo Herra, ettei
tätä siaa pidä enää kutsuttaman Tophet, eli Ben-Hinnomin laksoksi,
vaan murhalaksoksi. Sillä minä tahdon hävittää Judan ja Jerusalemin
neuvon tässä siassa ja tahdon antaa heidän langeta miekalla heidän
vihollistensa edessä ja niitten käsiin, kuin seisovat heidän henkensä
perään; ja tahdon antaa heidän ruumiinsa taivaan linnuille ja eläimille
kedolla ruuaksi. Minä tahdon antaa heidän syödä poikainsa ja tytärtensä
lihaa, ja heidän pitää syömän toinen toisensa lihaa siinä vaivassa
ja ahdistuksessa, jolla heidän vihollisensa ja ne, kuin seisovat
heidän henkensä perään, heitä ahdistaman pitää. Näin tahdon minä
tehdä tälle sialle ja asuvaisille, sanoo Herra, että tämän kaupungin
pitää tuleman niinkuin Tophet. Wielä sitte pitää Jerusalemin huoneet
ja Judan kuninkaan huoneet juuri niin saastaiseksi tuleman kuin se
paikka Tophet." Ja kun Jeremias tuli takaisin Tophetista, jonne Herra
hänen oli lähettänyt ennustamaan, meni hän Herran huoneen pihaan ja
sanot kansalle: "Näin sanoo Herra Zebaoth, Israelin Jumala: katso minä
annan tulla tämän kaupungin ja kaikkein hänen kaupunkeinsa päälle
sen kovan onnen, kuin minä olen puhunut heitä vastaan; että he ovat
uppiniskaiset, eivätkä tahdo minun sanaani kuulla".
Tämä ennustus on käynyt sanasta sanaan toteen. Kansa kaatui joukottain
vihollistensa miekkaan, kaupungit poltettiin ja kukistettiin
soraläjiksi. Jerusalemin piirityksen aikana söivät vanhemmat lapsiansa
kauhistamassa nälänhädässä. Heidän huoneensa ja heidän temppelinsä —
kaikki saastutettiin surkeasti ja verta vuoti yhtä paljon kuin ennen
Tophetin uhrilaksossa. Jumala näytti olevansa väkevä kostaja kaiken
sen viattoman veren tähden, jota oli vuodatettu ja joka oli tullut
Judalaisten ja heidän lastensa päälle.
Jerusalemin eteläisessä muurissa on kaksi porttia, toinen hyvin pieni
ja vähäpätöinen, joka muutamia vuosia sitten on suljettu. Toinen on
isompi ja sitä käytetään vielä. Matkustajille on se tuttu Zionin portin
nimellä.
Kun olimme kiertäneet kaupungin lounaisen kulman, oli vielä vasemmalla
puolellamme Hinnomin lakso, joka tässä oli noin 50 jalkaa syvä ja 100
jalkaa leveä. Syvällä lakson pohjassa on iso lammikko, joka on saanut
alkunsa arvattavasti Davidin tai Salomonin ajalta. Tätä lammikkoa
kutsutaan Berket es Sultan, mutta se tunnetaan myöskin nimellä "alinen
lammikko" eli Gihon, josta jälkimäisestä lakson pohjoinen puoli on
saanut nimen Gihonin lakso.
Näiden molempain lammikkoin välistä käy se vedenkuljetustorvi, joka
tulee Bethlehemin toiselta puolelta noista kolmesta ennen mainituista
Salomonin lammikoista. Sekin on nyt, samoin kuin kaikki muut sen ajan
muistot, raunioina.
Kun kotvasen aikaa olimme seuranneet läntistä muuria ja pitäneet yhä
pohjoista suuntaa, katsellen ylängöltä alas syvään laksoon noiden
molempain suurten lammikkoinsa ja ikivanhan vedenkuljettajansa kanssa,
ja silmäiltyämme noita uljaita jyrkkiä kallioita toisella puolella,
tulimme viimeinkin niin kutsutulle Joppen portille.
Lakso oli jo näillä tienoin tuntuvasti noussut ja jyrkät kalliot
toisella puolella olivat jo muuttuneet ylängön näköiseksi.
Muutaman tuokion vielä matkattuamme muuria pitkin Pohjoseen päin
saavuimme takaisin leiriimme.
Ensimäisen päivän, jonka Jerusalemissa mietimme, olimme käyttäneet niin
monen paikan, kuin mahdollista, katselemiseen sekä kaupungin sisällä
että sen ulkopuolella. Joka päivä, jonka täällä vielä viivyimme,
tulivat nämä pyhät paikat meille yhä tutuimmiksi. Mutta niinä
kahdeksana päivänä, jotka me mietimme kaupungissa ja sen lähitienoilta,
ennenkuin täältä läksimme retkillemme Kuolleelle merelle, Jordanin
virralle ja Philistealaisten maalle, en oikein vielä voinut käsittää
että tosiaankin olin Jerusalemissa ja sen pyhillä lähiseuduilla.
Usein kävelin näinä päivinä Gethsemaneesen ja sieltä rakkaalle
Öljyvuorelle. Usein ratsastin Bethaniaa kohden tuota kivistä,
vaivalloista tietä, joka yli Kidronin ojan ja pitkin Oljyvuoren
eteläistä kylkeä vie sinne — tietä, joka varmaankin on sama, jota
Mestari niin usein kulki, kun hän iltasin jätti Jerusalemin ja meni
Bethaniaan, viettämään ehtoohetkiä häiritsemättömässä levollisuudessa
siellä asuvan armoitetun perheen seurassa, ystävänsä Lazaruksen ja
hänen sisariensa Marthan ja Marian kanssa.
Bethania on ainoastaan puolen tiimaisen matkan päässä Jerusalemista
toisella puolella Öljyvuoren. Seutu on kaunis syvine jyrkkine
laksoineen, joista monet vielä kasvavat runsaasti öljypuita.
Kun Bethaniaan mennään, on tien varrella paikka, jossa löytyy nyt jo
melkein kokonaan kadonneen kaupungin jätteitä. Täällä on koko joukko
pieniä lähteitä, jommoisia tavallisesti löytyy jokaisessa talossa
Itämailla, niin että niiden luvusta melkein voi laskea kuinka monta
taloa kaupungissa on ollut. Hyvällä syyllä voi otaksua tämän kaupungin
nimen muinoin olleen Bethphage, jota kaupunkia mainitaan kertomuksessa
Jesuksen viimeisestä retkestä Jerusalemiin vähän ennen Hänen
kuolemaansa.
Kummallinen näky oli silloin nähtävänä tällä vuoritiellä, joka
Bethphagesta käy Jerusalemiin. Sillä käydä tulvaili silloin suuri
väkijoukko ja heidän keskellänsä oli Mestari itse — tämä Zionin
tyttären siviä kuningas — ratsastaen aasintamman varsalla; nuo
ympäröivät vuoret ja laksot kajahtelivat moniäänisestä Hosiannasta,
jolla ihastunut ihmisjoukko ylisti suurta prophetaansa.
Kuinka ihana, kuinka juhlallinen oli tämä Jesuksen viimeinen tulo
Jerusalemiin! Hänen viaton lapsuutensa aika, Hänen puhdas, vilpitön
nuoruutensa, Hänen ahkera rakkauden työnsä opettajana ja ihmeitä
tekevänä prophetana — niin, melkein koko Hänen synnitön vaivalloinen
matkustuksensa maan päällä oli nyt päätetty — ainoastaan muutamia
päiviä enää oli jälillä. Hän tuli nyt lopettamaan työtänsä. Hän tuli
mailman suurena ylimmäisenä pappina uhraamaan uhria ihmisten syntein
edestä, palataksensa kuoleman kautta siihen ijankaikkiseen elämään,
siihen kunniaan, joka Hänellä oli Isän tykönä, ennenkuin mailman
perustus laskettiin.
Kun nyt tämä suuri Propheta, ylimmäinen pappi ja Kuningas kulki
Bethphagen kautta ja kävi Öljyvuoren sivua alas tuota palmunoksilla
peitettyä tietä pitkin, osoitti myötäseuraava ihmisjoukko hänelle
täydellistä kunnioitusta, ja jos he olisivat oikein käsittäneet tämän
retken merkityksen, ei olisi heidän innostuksellansa ollut rajoja.
Suuri Kuningas oli saapa ylistyksen, kiitoksen ja kunnian. Hän myönsi
itse tähän riemuun tyytymättömille Phariseuksille, että jos ihmiset
olisivat vaienneet, olisivat kovat, hengettömät kivet huutaneet —
huutaneet sen suuren kuninkaan ylistystä, joka rakkaudesta tuli
kuolemaan niiden edestä, jotka Hänen lakinsa olivat rikkoneet.
Tämä ihmeellinen kohtaus, tämä kunnian osoitus tapahtui juuri lähellä
tuota kadonnutta Bethphageta. Jesuksen riemukulku kävi pitkin tätä
kivistä, melkein pääsemätöntä tietä, jolla meidän hevosemme olivat
kompastua milt'ei joka askeleella.
Wähän aikaisen ratsastuksen perästä päästään Bethphagesta Bethaniaan,
kauniisen, vaan jotenkin vähäpätöiseen itämaalaiseen kylään. Täällä
asui Lazarus, jota Jesus rakasti, ja hänen molemmat sisarensa, joista
Maria mielellänsä istui kalliin Mestarinsa jalkain juuressa — ja Martha
aina oli valmis häntä palvelemaan.
Tämä vähäpätöinen kylä sai usein nähdä ylhäisen taivaallisen vieraan,
kun Hän kävi täällä katsomassa kolmea ystäväänsä ja viipyi heidän
luonansa, — autuas perhe, jossa Jesus viihtyi kuin kotonansa!
Wielä tänä päivänä näytetään siellä hautaa, johon Lazarus pantiin ja
jossa Jesus monen todistajan lässä ollessa osoitti olevansa elämän ja
kuoleman Herra. Hautana on syvä luola, johon astutaan kaitoja portaita
pitkin. Luolan sisällä on holvi niin korkea, että tavallinen mies voi
seisoa siellä pystyssä. Mahdollista kyllä että ihme tapahtui täällä,
mutta toteen ei sitä voida näyttää; luolan läheisyydessä se kumminkin
tapahtui, jollei täällä.
Bethaniasta käy sitte toinen tie yli Öljyvuoren kukkulan Jerusalemiin.
Sitä myöten kuin noustaan ylemmäksi tätä tietä, lavenevat näköalat.
Wihdoin näet Bethanin syvällä tuolla lakson pohjassa. Ympäri on
kauniita, puita kasvavia harjanteita ja laksosa, vaihetellen alastomain
kallioin kanssa; etäämpänä idässä nousee toinen törmä toisen takaa,
kunnes silmä vihdoin seisahtaa Jordanin kauniisen, vihannoivaan laksoon
ja Kuolleen meren sinertävään selkään, jonka takana siintää Moabin
korkeat, tasaiset vuoret.
Jos Öljyvuoren kukkulalla luomme silmämme länteen päin, voimme nähdä
suoraan alas Jehosaphatin laksoon ja Kidronin osaan. Lakson toisella
puolella näkyy koko Jerusalemin kaupunki ikäänkuin levitettynä jalkaisi
eteen. Ensimäiseksi pistää silmääsi tuo avara vihreä temppelipiha
Omarin moskeijan kanssa, sitten sen takaa pyhän haudan kirkko ja
nuo monet kauniit rakennukset Zionin vuorella. Tuonnempana toisella
puolella kaupungin, näet yhden vuoren kukkulan kohoavan toisensa takaa
aina siintävään etäisyyteen asti.
Kaikki ovat pyhiä paikkoja, joiden katseleminen täyttää
pyhissävaeltajan sydämen sanomattomalla haikeudella, liikutuksella,
jota ei voi kertoa, vaan ainoastaan tuntea.