mieluinen vaihto. Ratsastettuamme hetken aikaa pohjaa päin läpi kauniin
vuorimaiseman, mutta kovin hankalaa tietä, saavuimme hirmuisen suuren
tammen luotsi, jota sanotaan "Abrahamin tammeksi". Taru tietää kertoa
että Abraham oli levännyt tämän tammen alla ja että hänen majansa
seisoi tässä Mamren lakeudella, kun enkelit kävivät hänellä vieraina.
Wakuutettuina ettei tämä puu, jos kohta näyttikin vanhalta, kuitenkaan
tarjonnut varjoa Abrahamin aikana, katselimme kumminkin tuota muhkeata
tammea jonkinlaisella kunnioituksella, sillä se oli ikäänkuin niiden
tammein edustajana, joiden varjossa Abraham niin usein puhui Jumalan
kanssa Mamren lakeudella.
Koko Hebronin ympärillä oleva seutu on tavallansa kauniimpia mitä
nähdä saadaan. Joka taholla nousee korkeita vuoria viinamäkinensä ja
kukkuloiden välissä on syviä hedelmällisiä laksoja.
Täällä tuskin löytyy yhtään tietä, yhtään polkua, joita patriarkat ja
prophetat eivät olisi kulkeneet. Heidän kaupunkinsa ovat raunioina,
mutta vuoret, joiden keskellä he asuivat, laksot, joita he viljelivät,
lähteet, joita he käyttivät ovat vielä jälillä. Täällä saarnasi
patriarkka elävän Jumalan nimestä, täällä ennusti moni propheta tulevia
tapauksia, täällä veisasi David — paimenkuningas — ensimäiset, kauniit
psalminsa, jotka vielä tänä päivänä tuottavat lohdutusta monelle
surulliselle sydämelle. Seutu on rikas pyhistä, kalleista muistoista.
Me pitkitimme matkaamme ja jätimme pian taaksemme Hebronin viinamäet,
ja maa tuli nyt ankeammaksi ja näköalat suuremmoisemmiksi ja
vapaimmiksi.
Me sivusimme useampia kyliä, joista muutamain äsken rakettuin
hakatusta kivestä valmistetut, siivot, valkeat huoneet näyttivät
varsin viehättäviltä, toiset sitävastaan olivat ihan rappiolla.
Näistä kävimme me katsomassa ainoastaan Ramet el Kuhlil'in raunioita.
Ne olivat eräällä vuoren-töyräällä joka kohosi yli koko lähiseudun.
Me voimme täältä nähdä Judan pyhät vuoret ja kukkulat, joita idässä
rajoitti Kuollut meri ja Jordanin virta ja lännessä Philistealaisten
lakeus. Tuolla puolla Kuolleen meren ja Jordanin kohosivat sitten
Moabin kauniit kukkulat, joilla Moses sai katsella Pyhää Maata, ja
Philistealaisten maan takana leveni Wälimeren tasainen pinta — suloinen
näky, sillä tämän meren kautta oli meidän tiemme käyvä takaisin
Europaan ja rakkaaseen kaukaiseen kotimaahamme.
Edellä puolenpäivän tulimme avaraan laksoon, jossa tapasimme kolme
suurta vesisäiliötä, joita sanotaan "Salomonin lammikoiksi". Ne olivat
kaikki kolme yhdessä rivissä, toinen toistansa alempana, ja niin
laitetut, että ensimäisen pohja oli tasan toisen vedenpinnan kanssa, ja
samoin oli laita toisen ja kolmannen. Ne olivat osaksi hakatut lakson
kallioiseen pohjaan, osaksi raketut suurista hakatuista kivistä.
Näiden lammikkoin tarkoitus näyttää olleen että voitaisiin koota niihin
vettä niin suuri määrä kuin mahdollista. Ne saivat vetensä eräästä
lähteestä, joka oli vähän ylempänä lammikkoja, ja vettä kuljetettiin
siitä ulos maanalaista torvea myöten. Viimeisestä lammikosta
johdatettiin sitä sitten vedenkuljetuslaitoksen avulla Bethlehemiin ja
sieltä sitten Jerusalemiin.
Nämä lammikot ja vedenkuljettajat ovat varmaankin jätteitä hyvin
vanhoilta ajoilta ja ne on kai rakettu siihen aikaan, jolloin maa oli
kukoistuksensa ja voimansa kukkulalla, niinkuin laita oli Salomonin
hallituksen aikana.
Kun kotvasen aikaa, näiltä lammikoilta lähdettyämme, olimme
ratsastaneet, tulimme Bethlehemiin. Ensi silmäys kaupunkiin, joka
töröttäen uljaasti jyrkällä kalliolla, kohosi yli kaunisten laksoin ja
viljavain kenttäin, oli todellakin viehättävä.
Korkealla yli noiden valkoisten huoneitten kohosi tuo hirmuisen
suuri tummanharmaa kirkko, joka on rakettu yli sen luolan, jonka
munkit sanovat samaksi majaksi, jossa Josephin pyhä perhe asui
veronlaskupäiväin aikana ja jossa myös näytetään sitä seimeä, joka oli
äsken syntyneen Juudan kuninkaan kätkyenä.
Kun ratsastimme Bethlehemin katuja pitkin, oudoksuimme tuota
odottamatonta ystävällisyyttä, jolla asukkaat meitä kohtelivat. Tähän
on syynä se että kaupungissa asuu melkein yksinomaisesti kristityitä.
Nämät kuuluivat tosin Katoliseen, Kreekkalaiseen ja Armenialaiseen
kirkkoon, joiden kristillisyys suurimmaksi osaksi on vaan tyhjä
ulkonainen kuori, mutta noiden ympärillä asuvain Muhamedilaisten
vihollisuus, joka uhkaa kaikkia "kristityitä koiria", kuulukoot sitten
mihin kirkkokuntaan tahansa, vaikuttaa sen, ettäs tunnet jonkinlaista
veljeyttä kaikkia kohtaan, jotka kumminkin tunnustavat kristityn nimeä.
Tuo korkealla asemalla oleva kaupunki tuijottaa yli muistorikasten
kenttäin. Sen läheisyydessä kävi Ruth poimimassa tähkäpäitä Boaksen
pellolla. Täällä paimensi David isänsä karjaa, kun Jumala lähetti
Samuelin "Isäin Bethlehemitan tykö", voitelemaan yhtä hänen pojistansa
Herran kansan kuninkaaksi.
Täällä ovat myös ne kedot, joilla paimenet saivat sanoman Messiaan
syntymästä.
Kaupunki on vähäpätöinen — se on "vähäinen Judan tuhanten seassa";
mutta samalla kertaa ei Bethlehem Judan maalla suinkaan ole pienin
Judan pääruhtinasten seassa, "sillä sinusta on tuleva se ruhtinas,
jonka minun kansaani Israelia pitää hallitseman", sanoo Herra.
Täällä syntyi se merkillinen propheta, väkevä sekä sanoissa että töissä
Jumalan ja kaiken kansan edessä — ihmisen poika — kaikkein kaunihin
ihmisen lapsista, jonka elämästä kaikkein sekä Hänen ystäväinsä että
vihamiestensä oli tunnustaminen, että Hän oli ilman synnitä ja ettei
milloinkaan mitään vääryyttä käynyt Hänen suustansa, jonka tähden
heidän myös oli etsiminen vääriä todistajia, kun he vihassaan ja
kateudessaan tahtoivat tuomita puhtaan ja viattoman kuolemaan. Täällä
syntyi se voimallinen kuningas, joka eroaa muista kuningaista ja
ruhtinaista siinä, "ettei Hänen valtakuntansa milloinkaan kukistu",
vaan pysyy voimassa ijankaikkisesti. Koko sivistynyt mailma lepää vielä
vuosisatojen kuluttua niin sanoakseni Hänen jalkainsa juuressa ja
pakanoissa leviää Hänen valtakuntansa leviämistään. Ajanlasku luetaan
Hänen syntymäpäivästänsä ja sillä tavoin tunnustetaan että Hän aloitti
uuden aikakauden mailmalle. Monta erimieltä on Hänestä ollut. Kaikkina
aikoina on löytynyt niitä, jotka ovat tunnustaneet hänen olevan
Jumalan pojan, mailman suuren sovittajan, ja että Hän kärsimisellänsä
ja kuolemallansa on poisottanut mailman synnit. Kaikkina aikoina on
myös löytynyt suuri joukko niitä, jotka tämän ovat hylänneet, jotka
ovat kieltäneet raamatun puhuvan totta ja ovat ylenkatsoneet vieläpä
usein vainonneetkin Jesuksen totisia opetuslapsia, niinkuin sokeat
Juutalaiset vainosivat mestariansa. Jesuksesta on käynyt huhu kaikkina
aikoina melkein samallainen kuin se huhu, joka kerta nousi Jerusalemin
väestössä, joista muutamat sanoivat: "Hän on hyvä", mutta toiset: "Hän
villitsee kansaa". Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin kummankin
puolueen tunnustaminen että Ruhtinas Davidin kaupungista on maailman
suurin henkilö.
Yksi mailman mahtavimmista ruhtinaista, lausui tämän vuosisadan
alussa, kun hän äkisti oli langennut valtansa kukkulalta: "Moni mies,
niinkuin Aleksander, Caesar, Augustus, Tamerlan, Attila ja minä itse,
on valloittanut ja perustanut monta suurta valtakuntaa. Me olemme
tehneet sen kunnianhimosta onnemme ja neromme avulla, ja sentähden ovat
meidän valtakuntamme kutistuneet ja me itse pian joutuneet unhotuksiin:
mutta Kristus perusti kerran valtakunnan ja Hän perusti sen rakkauden
pohjalle ja sentähden ovat vielä tänäpäivänä tuhannet valmiit kuolemaan
Hänen edestänsä".
Bethlehemissä on Jumala antanut langenneelle mailmalle vahvimman
todistuksen rakkaudestaan, koska Hän antoi meille oman Poikansa.
Täällä tuli Sana lihaksi ja asui meidän keskellämme. Täällä näimme me
Hänen kunniansa ikäänkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa
ja totuutta. Tästä vähä-arvoisesta kaupungista on totinen valkeus
sädehtinyt mailmaan, ettei meidän ole tarvis vaeltaa pimeydessä.
Täältä sai elämän kirkas lähde alkunsa, lähettäen täältä virkistävät
virtansa kuolleen mailman perimmäisiin äärihin saakka. Täällä ilmaantui
se kirkas kointähti, joka ennusti Uuden testamentin valoisaa päivää.
Täällä syntyi meidän vapahtajamme, joka on meidän toivomme, meidän
lohdutuksemme, elämämme ja meidän kaikki kaikissa.
Tule lukiani ja seuraa minua nyt "Jesuksen syntymisen kirkkoon". Se
epäileminen munkkein tarinoihin, joka meitä oli seurannut luostarista
luostariin, kirkosta kirkkoon ja kappelista toiseen, ei luopunut
meistä vieläkään. Kirkot semmoiset kuin katolinen, Kreekkalainen ja
Armenialainen, jotka pääasiassa niin ovat erehtyneet totuudesta, että
he hylkäävät raamatun, joka on oikean kristillisen totuuden ainoa
lähde, ja sen siasta seuraamat valhetta ja ihmisten keksimiä sääntöjä,
eivät voi herättää suurta luottamusta. Kun siis heidän munkkinsa — nämä
noiden turmeltuneitten kirkkokuntain kaikkein suurimmat tekopyhät, nämä
kirkon laiskat lapset, palveliat tahi herrat, miksi heitä nimittää
tahtoo — rupeevat kertomaan taruja siitä paikasta, jossa he viettävät
hyödytöntä elämäänsä, niin eihän protestantilainen sille mitään voi,
että hänen sydämensä usein asettuu niitä vastaan ja ettei hän pidä
kaikkia heidän satujansa täytenä jumalallisena totuutena.
Kuitenkin kaikesta tästä epäilyksestä huolimatta, on se kirkko, johon
nyt astumme sisään, hyvin merkillinen paikka, sillä se esittelee
meille silminnähtäväksi sen tapauksen, joka ikäänkuin synnytti mailman
uudesta ja vaikka emme täydellisesti voikkaan uskoa Jesuksen syntymisen
tapahtuneen tässä luolassa, jota kirkko säilyttää holveissansa
pyhimpänä paikkanansa, emme myöskään millään varmalla syyllä voi
kieltää sen mahdollisuutta, kumminkaan minun tietääkseni. Kumminkin
tapahtui tämä suuri ihme jossakin tässä läheisyydessä.
Jo toisella vuosisadalla ruvettiin tätä luolaa pitämään Pyhänä, koska
sitä arveltiin siksi paikaksi, jossa "Poika meille annettiin, jossa
lapsi meille syntyi". Wuonna 327 rakennutti keisarinna Helena sen
ylitse komean kirkon, joka kirkko siis on Kristillisen rakennustaidon
vanhin muistopatsas mailmassa.
Kirkko on noin 120 jalkaa pitkä ja 100 jalkaa leveä ja on jaettu
useampiin kammioihin. Täällä löytyy kolme eri luostaria: yksi
Katolinen, yksi Kreikkalainen ja Armenialainen. Näistä luostareista
käyvät pimeät kiertoportaat ja käytävät alas seimeen, joka on
kappaleen matkaa alapuolla kirkon lattian, kallioon hakattuna.
Kun käyt näitä käytäviä pitkin, havaitset siellä täällä pieniä
kappeleita ja luolia, jotka ovat kaunistetut tauluilla ja valaistut
lampuilla ja kynttilöillä. Jokaisesta näistä paikoista on munkeilla
jotakin kertomista. Tässä on historioitsia Eusebion hauta, vähän
matkaa edempänä on pyhän Hieronymon hauta, jonka yläpuolta rippuu
taulu, esitellen tuota pyhää kirkkoisää lepäävänä leijonan päällä.
Heti hänen hautansa vieressä on eräs pieni nelikulmainen kammio
nähtävänä, jonka sanotaan olleen hänen lukukamarinsa, jossa hän käänsi
raamatun latinaksi; ja munkeilla on paljon kertomista kuinka hänellä
täällä oli ollut ilmestyksiä ja kuinka hän oli ollut kuuleminansa
viimeisen tuomion pasunain äänen j.m.s. Wihdoin sivusimme me erään
alttarin, jonka sanotaan osoittavan sitä paikkaa, jossa muka 20,000
niistä lapsista, jotka Herodes antoi tappaa, lepäävät haudattuina,
ja jonka tähden paikkaa kutsutaan "viattomain alttariksi". Huonosti
tehty öljyvärinen taulu, joka esittelee tätä julmaa murhaamista, on
kaunistamassa paikkaa. Syyllä voi kysyä kuinka niin monta ruumista on
mahtunut niin ahtaaseen luolaan.
Astuttuamme vielä viisi porrasta alas tulimme niin kutsuttuun Josephin
kappeliin, jossa Josephin sanotaan oleskelleen, kun Jesus syntyi.
Täältä vie kaita ja mutkainen käytävä itse "syntymisen kappeliin",
pitkään luolaan, joka on 38 jalkaa pitkä ja 11 jalkaa leveä. Tämän
luolan perällä löytyi vielä toinen pienempi komero, joka kokonaan
oli vuorattu marmorilla. Sen lattiana oli suuri marmorilevy, jonka
keskikohta on kaunistettu hopeaisella tähdellä ja sen ympärillä oli
luettavana nämä sanat hopeaisilla kirjaimitta: Hic de Virgine Maria
Jesus Christus natus est. (Tässä syntyi Jesus Kristus neitsyt Mariasta).
Tämä seimi ja kirkko kappeleinensa oli kokonaan verhottu kullalla,
hopealla, silkillä ja marmorilla, ja joka paikassa rippui koristettuja
kulta- ja hopea-lamppuja, joista muutamat paloivat lakkaamatta, yöt ja
päivät.
Kokonaisuudessaan herätti tämä kaikki omituisen tunteen, ja se
kunnioitus, jota munkit ja pyhissävaeltajat näille paikoille
osoittivat, kun he konttasivat polvillaan ja suutelivat tuota kylmää
marmoria, näytti pikemmin epäjumalan palvelukselta.
Käytyämme vielä useammat käytävät läpitse ja nähtyämme koko joukon
alttareita ja kuultuamme tarinoita niistä, saavuimme viimein, melkein
kyllästyneinä tähän kaikkeen, uudestaan kirkkoon.
Kun meidän piti lähteä kirkosta, tuli koko joukko ihmisiä, jotka
tarjosivat meille kaikenlaisia ebenluusta valmistettuja pieniä kaluja
muistoksi Bethlehemistä. Ostettuamme yhtä ja toista nousimme taasen
hevostemme selkään ja läksimme matkaamaan Jerusalemia kohden.
Wähän aikaisen ratsastuksen perästä, ennenkuin Bethlehem vielä katosi
näkymistämme, sivusimme Rahelin haudan. Sen ylitse tehty rakennus
nähtävästi ei ole vanha, mutta mitään epäilemisen syytä ei löydy, ettei
se olisi rakettu yli saman haudan, jossa hän todellakin lepää. Tämä
hauta on yksi niistä harvoista muistoista, joita kristityt Juutalaiset
ja Muhamedilaiset yhtä suuresti kunnioittavat, ja kaikki kertovat he
saman tarinan siitä.
Jakob aikoi matkata perheensä kanssa Bethelistä, ja kun hän tuli juuri
lähelle Ephrathia, sairastui Rahel, ja hän kuoli siellä synnyttäissänsä
Benjaminin. Jakob hautasi hänen Ephrathin tien varrelle, joka nyt on
Bethlehem. Ja Jakob pystytti muistopatsaan hänen haudallensa; samalla
paikalla on Rahelin muistopatsas vielä tänä päivänä. Hautapatsas
löytyi siis vielä täällä Moseksen aikana. Se on jo aikoja sitten
hävinnyt, mutta muisto Rahelin katkerasta kuolemasta ja hauta, johon
hän laskettiin, ovat vielä pysyneet ja Bethlehem näkyy etäällä tuskin
neljänneksen penikulman päässä hänen haudaltansa.
Kun olimme sivunneet haudan ja ratsastaneet ylös loitosti viertävälle
ylängölle, siinti etäällä korkeilla muureilla ympäröitty kaupunki.
Tuolla häämötti nyt todellakin edessämme Jerusalem "suuren kuninkaan
kaupunki" — kaikkein Pyhäin ja kallisten muistoin pesäpaikka.
Illan aurinko valaisi kirkkaasti tuota pyhää seutua, ja teki Zionin ja
Morian vuorilla heloittavat rakennukset häikäsevän valkeiksi; tuolla
kaupungin toisella puolella näkyi tuon rakkaan Öljyvuoren kukkula,
jonka juurella Gethsemane oli, ja pitkiä varjoja rupesi jo levenemään
Hinnomin ja Jehosaphatin laksoissa.
Meidän matkamme vaarat ja vaivalloisuudet unohtuivat kokonaan, tuo
ihana iltahetki korvasi ne kylliksi, ja siinä me nyt ratsastimme kaikki
viisi matkakumppania kokonaan aatoksiimme vaipuneina ja äänettöminä,
lausumatta tuskin sanaakaan toinen toisillemme. Kaikkein silmät
tähtäsivät vaan yhä meidän matkamme suurta päämäärää.
Kun aurinko laski, olimme jo pystyttäneet telttimme ulkopuolelle
kaupungin muureja Gihonin lakson vierteelle kaupungin luoteisella
kulmalla.
Kahdeksas Luku.
Ensimäinen viikko Jerusalemissa.
Mitäpä haastelisin "tuosta suuren kuninkaan kaupungista?" Minulla on
niin paljon sanomista käynnistäni siellä, etten tiedä mistä alan, mihin
lopetan.
Illalla Huhtikuun 9 p:nä oli meidän karavanimme saapunut Jerusalemiin
ja levättyämme yön levollisemmin kuin moneen yöhön sitä ennen, koitti
vihdoinkin toivottu aamu tällä pyhällä paikalla.
Warhain aamusella, kun ensin hätäpikaan olimme aamiaista nauttineet,
läksimme leiristämme ja kävimme kaupunkiin. Ikäänkuin unissa kävelin
minä edestakaisin sen katuja pitkin; — oliko se todellakin Jerusalem,
jonka nyt näin? Olinko todellakin keskellä sitä kaupunkia, jossa
Jesus oleskeli niin usein, jossa Hän opetti ja jossa hän kärsi niin
katkerasti? Tätä kaupunkia, joka muistossani oli niin likeisessä
yhteydessä vapahtajani elämän kanssa, olin minä ruvennut pitämään
jonakin ylenluonnollisena kaupunkina, taivaallisten asuntona, jonka
tähden minua vähän oudostutti, nähdessäni sen olevan jotenkin muiden
itamaalaisten kaupunkein kaltainen.
Kuitenkaan ei nykyinen Jerusalem ole enää sen kaupungin kaltainen, jota
Jesus itki, ajatellessaan mitä vähän ajan kuluttua oli sille tapahtuva.
Nykyinen kaupunki on rakettu entisen Jerusalemin raunioille. Tuo uljas
temppeli, korkeain harjainsa kanssa on kadonnut, ei ole kiveä kiven
päälle jätetty, ja sen asemalla Morian vuorella on nyt Omarin moskeija.
Davidin linna Zionin vuorella, jossa hän kanteleen ääressä lauloi
ihania virsiänsä, on nyt kukistunut ja tuskin jättänyt mitään jälkeä
olostaan. Kaupungin pitkät ja vahvat muurit paksuin torneinsa kanssa
ovat maahan jaotetut, ja niiden siassa ympäröitsee Jerusalemia nyt
verrattavasti heikko muuri, jonka Sultani Suleiman rakennutti v. 1542.
Niiden palatsein siassa, jotka muinoin kaunistivat kaupungin katuja,
nähdään nykyään vaan suurimmaksi osaksi vähäpätöisiä rakennuksia.
Kaikesta tästä huolimatta on paikka kumminkin sama, ja omituinen
pyhä tunne valtaa matkustajaa, kun hän kävelee sen epätasaisilla,
eksyttävillä kaduilla. Muutamat kadut ovat erinomaisen kapeat, joista
jotkut ovat peitetyt kiviholveilla, suojaksi auringon säteitä vastaan,
toiset taas ovat avonaisia.
Käytyämme hetken aikaa, tulimme eräälle matalalle ja ahtaalle portille,
josta päästiin avonaiselle pienemmän torin kaltaiselle paikalle. Tätä
paikkaa sulkivat kolmelta sivulta korkeat epäsuuntaiset rakennukset,
jotka kuuluivat noihin monilukuisiin luostareihin ja kirkkoihin, joita
kaikkia sanotaan yhteisellä nimellä "pyhän haudan kirkoksi".
Tänne tulla tulvaa tuhansittain Pyhissä vaeltajia kaukaisimmista
maista, ja tämä kirkko on heille pyhin paikka maan päällä. Täällä
näyttävät munkit heille ne paikat, jotka ovat jossakin yhteydessä
vapahtajan viimeisen kärsimyksen kanssa, ja jokaiselle tämmöiselle
pyhälle paikalle on rakettu kappeli, jonka katto on täynnä riippumia
kulta- ja hopealamppuja.
Täällä näytetään sitä holvia, jossa vapahtajaa pidettiin vankina. Heti
sen vieressä paikkaa, jossa Hän naulittiin ristinpuuhun. Sitten juuri
lähellä tätä itse Golgathaa ja sitä paikkaa, jossa risti seisoi. Ja
tässä, sanoo sinua seuraava munkki, seisoi tuon katuvan ryövärin risti,
tässä jakoivat sotamiehet Jesuksen vaatteet ja heittivät arpaa Hänen
hameestansa; tässä seisoi Hänen äitinsä, se opetuslapsi, jota Jesus
rakasti, ja ne vaimot, jotka olivat seuranneet Häntä Galileasta ja
näkivät Hänen katkeran kuolemansa.
Täällä on viimein itse hautakin ja sen ylitse rakettu 26 jalkaa
pitkä ja 18 jalkaa leveä kirkko. Tämä kirkko on keskellä hirmuisen
suurta temppeliä, jonka kupu kohouu huimaavan korkealle. Itse hauta
on marmorisen ruumisalttarin näköinen. Täällä näytetään heti vähän
syrjempänä sitä paikkaa, isossa Jesus jälkeen ylösnousemisensa
ilmaantui Maria Magdalenalle.
Näytetäänpä täällä sitäkin paikkaa, josta risti sittemmin löydettiin.
Jos rupeisin kertomaan kaikkea, mitä munkit täällä näyttävät, ja
matkimaan kaikkia heidän tarinoitansa, kuluttaisin aikaa vaan turhaan.
Kirkko on niin sanoakseni keskellä kaupunkia. Raamatusta tiedämme
että Golgatha ja hauta olivat ulkopuolella kaupungin muureja ja
sentähden ovat melkein kaikki protestanttiset matkustajat, jotka
viimeisinä aikoina ovat ajatelleet ja tutkineet tätä seikkaa, jotenkin
yksimielisiä siinä kohden, ettei tuo pyhän haudan kirkko ole rakettu
Golgathalle eikä Kristuksen haudalle, vaan että se seisoo väärällä
paikalla. Wastustellaksensa niitä väitteitä, joita matkustajat ovat
tehneet, sanovat munkit kaupungin vanhan muurin käyneen niin, että
heidän Golgathansa ja heidän hautansa tosiaankin olisivat olleet
ulkopuolella muuria.
Joka itse paikalla saa tilaisuuden tarkastella paikallisia suhteita,
on helposti havaitseva tämän otaksumisen mahdottomaksi. Kirkko seisoo
nimittäin melkein keskellä nykyistä kaupunkia, vähän läntiselle
puolelle antain. Idässä ja etelässä olivat vanhan Jerusalemin rajat
määrätyt; sillä täällä suistuu vuori, jolle kaupunki oli rakettu,
melkein pystysuoraan alas Jehosaphatin, Gehennan ja Hinnomin syviin
laksoihin. Lännessä rajoitti kaupunkia Gihonin lakso, jonka eteläinen
osa on sangen syvä, mutta joka lakso sitten kohouu vähitellen Pohjoseen
päin, kunnes lakso vihdoin nousee ympärillä olevien kukkuloiden tasalle
ja sillä tavoin katoo siihen ylänköön, jolle kaupungin pohjoinen
puoli oli rakettu. Kaupungin läntinen muuri seurasi varmaankin ensin
Gihonin lakson vierrettä, ja jatkautui sitten Pohjoseen päin. Muurin
pohjoisessa osassa, jossa tasaantunut laakso ei enää suojaa tarjonnut,
seisoivat varmaankin, tämän puutteen korvaukseksi, ne kolme vahvaa
tornia, joista Josephus puhuu, kirjoittaissaan Jerusalemista.
Kirkko ei siis voinut seisoa kaupungin muurin ulkopuolella, ellei
muuri semmoisella paikalla, jossa se vielä voi seurata Gihonin syvää
laksoa, tehnyt useampaa sataa jalkaa pitkän kaarroksen sisään päin,
jota on vallan mahdoton otaksua. Meidän aikoina on kyllä tarpeellista
että linnoitukset omat varustetut kulmikkailla muureilla eli valleilla
(risteilevillä varustuksilla). Sentähden että ristitulella voitaisiin
estää vihollisen lähenemistä; mutta semmoisella ajalla, jolloin ruuti
ei vielä ollut keksitty, vaan muureja ahdistettiin niin kutsutulla
muurinmurtimella, olisi ollut ihan hulluutta rakentaa senkaltaisia
muureja, erinomattainkin kun oli tilaisuus rakentaa ne juuri syvän
lakson äyräälle, jossa jo luontokin esti vihollisen lähenemistä. On
siis syytä kyllin otaksua todeksi, että vanha muuri, samoin kuin v.
1542 rakettu uusi, joka vielä on jälillä, seurasi laksoa ja sulki sillä
tarvoin kehäänsä paikan, jossa tuo luultu haudan kirkko seisoo.
Omituinen oli kumminkin meidän ensimäinen käyntimme tässä kirkossa; tuo
todellinen pääkallopaikka ja todellinen hauta eivät liian etäällä tästä
olleet. Minä olisin mielelläni toivonut voivani uskoa paikan oikeaksi,
sillä nyt en tietänyt missä se kallis paikka oli, jossa koko mailman
velka ikuisiksi ajoiksi maksettiin, vaikka jalkani näiden päiväin
kuluessa kenties useasti kävi sen ylitse.
Kun lähtee kirkosta ja menee koillista suuntaa kohden, tulee vähässä
ajassa kadutte, jonka nimi on via dolorosa (katkera tie). Tätä tietä,
kertoo tarina, kävi Jesus, kantaen ristiänsä; myöskin näytetään
paikkaa, jossa Hän uupui väsymyksestä ja jossa risti laskettiin Simonin
olalle, jonka täytyi kantaa sitä Jesuksen perästä. Täällä näytetään
sitäkin paikkaa, jossa vaimot vaikeroivat ja itkivät Jesusta ja jossa
Hän vastasi heille: "Te Jerusalemin tyttäret, älkäät itkekö minua, vaan
itkekäät itseänne ja tiedän lapsianne".
Alempana samalla kadulla näytetään Pilatuksen palatsi, raatihuone ja se
paikka, jossa Jesus, orjantappurakruunu päässä ja purpuraan puettuna,
näytettiin kansalle ja lausuttiin: "Katso ihmistä". Wastapäätä toisella
puolella katua on kirkko, joka on rakettu sille paikalle, jossa
Kristusta ruoskittiin.