tapasin; se oli valkean karvainen ja hyvin korkea — samalla haavaa
vilkas ja säisevä ja hyvä ratsastaa erittäinkin sen ravatessa. Hänen
käyntinsä oli vakaa, ettei minun ollut tarvis pelätä hänen luiskahtavan
tältä jyrkältä vuoripolulta; minä voin siis häiritsemättä katsella
karavaniamme, kuinka se vaivalloisesti kiivetä tepasteli ylös vuorta
pitkin, ja sain ihastella sitä näkyä, joka näyttihe tuolla alhaalla ja
joka suureni suurenemistansa mitä ylemmäksi me tulimme. Kun vihdoin
onnellisesti olimme päässeet vuoren huipulle, näimme allamme koko sen
lakeuden, jonka ylitse äsken olimme matkanneet, ja erämaa vivahteli
kaiken kaltaisilta väreiltä, aina sen mukaan miten heitä oli valkea,
keltainen, harmaa, musta tahi ruskea. Tuolla etäällä taivaan toisella
rannalla muodostivat sitte Sinain ja Serbelin synkät törmät mahtaman,
tumman sinisen reunan tälle avaralle näköalalle.
Me sanoimme täältä viimeiset jäähyväisemme tuolle pyhälle vuorelle,
joka taivaan rannalla kohosi kuin hirmuisen suuri pilvi. Nyt kadotimme
sen iäksi päiväksi näkymistämme, ja saimme tästä lähin vaan johdattaa
mieleemme ja aatoksiimme näitä kalliita, ihmeellisiä seutuja.
Kun Gebet a Thin olimme jättäneet, matkasimme kaksi päivää yli erään
ylhäisen tasangon, jossa tapasimme ainoastaan harvassa joitakuita
vähäpätöisiä mäkiä, ja tulimme niin perjantaina, 30:s päivä
Maaliskuuta, paikkaan, nimeltä Nukhl. Täällä löytyi jonkinlainen
linnoitus, joka oli Egyptin varakuninkaan oma. Siellä asuu kuvernöri
ja hänen komentonsa alla on muutamia sotamiehiä. Paikka on aiottu
pysäyspaikaksi muhamedilaisille pyhissävaeltajille, heidän
matkustaessaan Mekkaan. Linnoituksen ympärillä oli vähäinen kylä, jonka
asukkaat asuivat matalissa, viheliäisissä mökeissä, ja uuteliaisina
kokoontuivat he kaikki meidän ympärillemme, katsomaan matkustajia.
Tämä pysäyspaikka on yksinänsä keskellä autiota erämaata, ympäröitynä
ainoastaan hedelmättömiltä hieta-lakeuksilta, jotka ovat niin suuria,
niin eksyttäviä, että kokonaiset karavanit, ovat eksyneet ja hukkuneet
Akaban ja Mekkan välillä.
Beduini-joukkoja kuleksii näillä tienoilla ristiin rastiin etsimässä
elatusta karjallensa. Matkustaja tapaa heidät joko asuvina siellä
täällä laksoissa, joista ovat löytäneet laitumia ja vettä, tahi
kuleksivina pitkissä karavanijonoissa, tiedustellen paikkaa, johon
voisivat asettua asumaan.
Hyvin omituista on kohdata näitä villejä, saaliin-himoisia ja aseilla
varustettuja Beduineja avarassa erämaassa, joka on luontaisin paikka
väkivallan ja ilkiötöiden harjoittamiselle. Erämaa hävittää keveällä,
kuivalla hiedallaan aivan pian jokaisen verisen jäljen, ja voi sekä
kätkeä murhattuin ruumiit että suojella murhaajia takaa-ajavalta
kostajalta. Kuitenkin kavahtavat erämaan lapset Europalaisia ja
pelkäävät suuresti heidän ampuma-aseitansa, jotka ovat paljoa paremmat
kuin heidän omansa; erittäinkin vaikuttaa monikuulainen revolveri
heissä kauhistuksen kaltaista ihmetystä. Sen sain minä itse useat
kerrat nähdä. Kun esim. kerta useampia Beduineja oli kokoontunut
meidän leiriin, laukaisin minä kaikki kuusi latinkia revolveristani,
pitäen vaan vähän väliaikaa kunkin laukauksen välissä. Ensimäiselle
laukaukselle hurrasivat he, koska se pamahti kovasti; kun sitte
lataamatta ammuin laukauksen laukauksen perästä, seisoivat he
äänettöminä ällistyneinä, astuivat sitten esille ja katselivat suurella
kunnioituksella tätä hirveätä asetta.
Nukhl'issa oli meidän vaihtaminen kameleita ja saimme odottaa täällä
kaksi vuorokautta, ennenkuin uudet kamelit saapuivat paikalle. Emme
voineet siis pitkittää matkaamme, ennenkuin vasta maanantaina huhtikuun
2 päivänä.
Me olimme nyt Tyahah-arabialaisten alueella. Tämä on suuri
Beduini-heimokunta, paljoa hurjempi la saaliinhimoisempi kuin
heimokunta Tavarah, jonka alueen juuri olimme jättäneet, ja tulkkimme
ilmoitti että heidän kamelinsakin ovat yhtä kesyttämättömiä kuin he
itse; me saimme sittemmin useassa tilaisuudessa nähdä, että hän puhui
totta.
Tässä en moi olla mainitsematta muutamaa sanaa tulkistamme; hän
ansaitsee hyvin tulla likemmin tunnetuksi.
Hän oli syntynyt Mekkassa ja hänen nimensä oli Ali Hagasay. Hän oli
täysi arabialainen, kookas varreltaan ja roteva. Hänen hivuksensa,
viiksensä ja partansa olivat hiilimustat, silmänsä tummat ja vilkkaat.
Hän oli tavallisesti puettu valkeisiin alusvaatteisiin, jotka olivat
hyvin avarat ja köytetyt kiini heti alapuolelta polvein, valkeat sukat
ja kengät jaloissa, keltainen silkkiliivi uumillaan ja sininen takki
yllä, joka jälkimmäinen oli runsaasti koristettu punoksilla, ja silkki
turbani oli hänellä päässä. Aseena oli hänellä hyvä n.k. Damaskon
sapeli, punaisella tupella ja punaisella kannikkeella.
Hänen luonteensa ei ollut juuri niin tulinen kuin Arabialaisten
tavallisesti. Meitä kohtaan oli hän aina kohtelias. Meidän palveliamme
ärsyttivät häntä toisinaan niin pahoin, että hän kiukuissaan rankaisi
heitä kovalla kädellä, jolloin välistä vertakin vuosi.
Hän kohteli erinomaisen osaavasti niitä Beduineja, joiden kanssa
jouduimme johonkin sanaharkkaan. Hän pysyi semmoisissa tiloissa
järkähtämättömän tyynenä, joka omaisuus on melkein välttämätön erämaan
tulkille.
Hän puhui helposti kuutta kieltä, nimittäin Englannin, Franskan,
Italian, Kreekan, Turkin ja Arabian kieltä. Ylimalkaan oppimat
Arabialaiset hyvin helposti vieraita kieliä.
Tavallisesti valittavat Itämailla matkustajat näiden tulkkein olevan
epärehellisiä ja että he kaikin keinoin koettamat anastaa itsellensä
rahoja, enkä minäkään voi sanoa meidän tulkin olleen varsin vapaan
tästä virheestä; kuitenkin, jos hän tavalla tai toisella otti meiltä
enemmän kuin hänellä oli oikeus ottaa, oli se aivan vähäpätöistä, ja
hänen hyvät asuunsa muuten miellyttivät minua suuresti, niin että, jos
joskus vielä sattuisin näillä tienoin kulkemaan, en ketään parempaa
tulkkia voisi itselleni toivoa.
Sillä aikaa kuin Nukhl'issa viivyimme, kokosi t:ri Nickels eräsnä
päivänä Beduinimme ja piti heille jonkinlaisen raamatun selityksen,
jonka Ali tulkitsi heille. T:ri Nickels istui tuolilla ja Arabialaiset
istuivat hiekalla kehässä hänen ympärillänsä. He ilmoittivat milt'ei
jokaisen lauseen perästä suostumustansa, sanoen: "ktaib" (hyvä). Kun
esittely oli lopussa, kiittivät he tohtoria sydämellisimmästi hänen
hyväntahtoisuudestansa, että hän oli puhunut heille niin hyvistä
asioista.
Samana päivänä, kuin Nukhl'ista olimme lähteneet, ratsastimme L. ja
minä vieretysten ja puhuimme yhdestä ja toisesta. Silloin taivas
oikealla puolellamme äkisti rupesi pimenemään, ja kun käännyimme sinne
kohden, kohtasi meitä omituinen näky. Me näimme nimittäin hirmuisen
hietapilven kohoaman aina keskitaivaalle asti ja levenevän yli
taivaanrannan; se oli synkkä kuin paksuin pilvi. Meitä tosin vähän
peloitti, vaan olimme myös iloissamme että etäältä saimme nähdä tätä
luonnon-ilmiötä, josta paljon olimme lukeneet ja jota niin suuresti
olimme pelänneet, nimittäin todellisen hietamyrskyn erämaassa.
Erämaan toisella puolella, vasemmalla kädellä meistä, värjätti samalla
aikaa toinen paksu pilvi, joka lähetti runsaan sateen, niin että
tämäkin puoli taivaanrantaa synkistyi. Tämä kaikki teki erämaan kamalan
ja kolkon näköiseksi ja antoi esineille eriskummallisen värin.
Jo tulla ryöpähytti joku hietavihuri vinkuen yli senkin seudun, jossa
me olimme. Levottomuudella odotimme sitä hetkeä, jolloin myrsky oli
puhkeeva täyteen voimaansa.
Wälistä kiihtyvät nämä hietamyrskyt niin ankariksi, että karavanit ovat
vaarassa tulla haudatuiksi lentohiedan alle.
Me pitkitimme kuitenkin matkaamme, varroten mitä tapahtuva oli.
Kun ensimäiset tuiskut ennättivät meidät, tuli minun kamelini
levottomaksi ja rupesi vihdoin niin pahasti vikuroimaan, etten enää
voinut häntä hillitä, ja koska pelkäsin hänen karkaavan, kun myrsky
kävisi tuimemmaksi, hyppäsin maahan ja pääsin hänestä onnellisesti.
Meidän sheikki otti kamelin kiinni ja talutti sitä sitten koko päivän.
Hiekkamyrsky vetäytyi kuitenkin vähitellen meidän ohitsemme, tekemättä
meille mitään suurempaa haittaa, ja tunsimme itsemme todellakin
kiitollisiksi, että niin vähällä siitä olimme päässeet.
Me asetimme telttimme erään puron rannalle, joka oli paisunut vedestä,
jota päivän kuluessa läheisyydessä oli satanut.
Seuraavana aamuna käytin minä taasen samaa kamelia, ja ratsastettuani
ravia hetken aikaa, en saanut häntä seisahtumaan, vaikka kiristin
riimunvartta niin, että vedin hänen päänsä likelle rintaani. Yksi
miehistömme tuli minua auttamaan ja pysäytti kamelin. Aamiais-atrialla
käskin minä tulkkini hankkimaan minulle toisen kamelin. Hän otti
silloin minun kamelini ja antoi minulle omansa.
Kun niin olimme hetken aikaa ratsastaneet, kuulin takanani huudettavan
että väistyisin pois tieltä. Käännyttyäni taakse päin, näin entisen
kamelini juosta kiitämän täyttä laukkaa ja tulkkimme pitämän kiinni
satulasta kaikin voiminsa, estääksensä putoamistaan.
Kameli karkasi nyt meidän ohitsemme kelpo vauhtia ja viilsi hyvän
matkaa ulos aavikolle, kunnes hän vihdoin seisahtui ja laskihe maahan.
Tulkkikin heitti nyt tämän kamelin ja otti yhden meidän kameleistamme,
toivottaen minulle samassa onnea, että otollisella ajalla olin luopunut
eläimestä, sillä hyvin työläs on pysyä nelistävän kamelin selässä.
Wedestä, jota edellisinä päivinä oli runsaasti satanut, oli paikka
paikoin syntynyt joukko pieniä puroja. Useat näistä olivat juuri
meidän tiellämme, niin että meidän oli ratsastaen kahlaaminen niiden
ylitse, joka oli hyvin tukalaa, sillä koska kamelein jalkapohja on
litteä, käyvät he hyvin epävakaisesti märällä ja liukkaalla maalla.
Kaksi heistä suistuikin nurin ja niiden joukossa oli se, jolla minä
ratsastin. Kuitenkaan ei meille mitään vahinkoa tullut, vaan saatoimme
paikalla pitkittää matkaa.
Muutaman päivän vielä matkattuamme, tulimme paikkaan, jota kutsuttiin
Ebodaksi. Täällä löytyi erään roomalaisen kaupungin raunioita. Eräällä
töyräällä ulkopuolla kaupunkia näkyi hirmuisen suuren linnoituksen
rauniot.
Saman päivän illalla pystytimme me telttimme lähelle erään toisen
roomalaisen kaupungin raunioita. Näiden kaupunkein nimet ja historia
ovat kokonaan hävinneet; mutta noista jälillä-olevista raunioista
päättäen, ovat ne kerta mahtaneet olla hyvin väkirikkaita.
Näiden kaupunkein ympärillä oleva seutu ei ollut enää erämaata. Isoja
viljavainioita löytyi siellä, ja niitä Beduinit viljelevät vielä tänä
päivänä, ja täällä me myös näimme monesta ajasta ensimäisen kerran
vihannoivia, lukemattomilla kukkasilla kaunistettuja niittuja, ja
erämaassa-kulkumme oli siis jo melkein kuin päättynyt.
Kun seuraavana päivänä olimme ratsastaneet lähes parin tunnin ajan,
tuli etäällä edessämme näkyviin kauniita sinertäviä kukkuloita — ne
olivat Judan vuoria, joilta totinen valkeus loistaa pimeään mailmaan —
Judan vuoria, joilla Jesus oli syntynyt, joilla hän oli työskennellyt,
kärsinyt, rakastanut, kuollut — jossa hän opetuslasten nähden jätti
maan ja palasi Isänsä luoksi, valkeuden maahan, jättäen meille sanansa
valaisemaan ja opastamaan syntistä samaan maahan.
Kun siinä nyt vieretysten ratsastimme, kysyi tohtori Nickels minulta,
tokko minä oikein voin käsittää että silmämme nyt tähtäsivät Pyhän Maan
vuoria — saman maan, josta olimme niin paljon lukeneet, josta niin
usein olimme saarnanneet meidän kaukaisilla kotiseuduilla, ja jossa ne
tapaukset olivat tapahtuneet joihin meidän toivomme ja ilomme perustuu;
— minä ymmärsin mitä hän tarkoitti näillä sanoilla ja mitkä tunteet
häntä liikuttivat. Tätä kaikkea oli mahdoton yhtä-haavaa käsittää,
sillä sydämeen tunki niin monta ajatusta, niin monta pyhää muistoa,
että tuskin millekkään näytti siellä olevan siaa. Kuitenkin — kaikesta
omasta heikkoudesta huolimatta — oli tämä päivä ylen rikas.
Aamiaisen aikaan saavuimme Bersabaan ja olimme siten siis jo Pyhän Maan
piirissä. Täällä löytyi ennen kaupunki, joka oli vanhimpia kaupunkeja,
mitä milloinkaan on löytynyt. Paikalla on nimensä niistä lähteistä,
jotka Abraham tänne kaivoi ja siitä valasta, jonka hän vannoi
käydessään liittoon Abimelekin kanssa. Wielä nyt löytyy siellä kaksi
lähdettä, joissa on raitista juoksevaa vettä. Ne ovat lähes 40 jalkaa
syvät. Me istahdimme tähän ja käytimme aamiaisatriaamme tuota hyvää
vettä Abrahamin lähteestä, joka erittäinkin virkistytti meitä, jotka
erämaassa matkustaissamme olimme saaneet juoda ainoastaan kameleimme
kantamaa vettä. Yhtä virkistävää kuin vesi olivat myös paikan muinaiset
muistot.
Täällä ovat nuo kolme patriarkkaa aikansa oleskelleet, toinen toisensa
perästä. Täällä istutti Abraham puita, jotka olivat sinä luonnon
temppelinä, jossa hän palveli Jumalaansa ja saarnasi Herran nimestä.
Näillä seuduilla kuleksi palkkavaimo Hagar poikansa kanssa, kun hän
ajettiin ulos Abrahamin majasta.
Täällä osti Jakob veljeltänsä esikko-oikeuden ja hankki petoksella
itselleen isänsä siunauksen. Täällä uhrasi Jakob Herralle, kun hän
perheinensä aikoi lähteä Egyptiin poikansa Josephin luotsi, ja jolloin
hän sai lupauksen Herralta, että hänen siemenensä oli tuleva suureksi
ja voimalliseksi kansaksi.
Täällä teki Samuel poikansa tuomareiksi.
Tänne jätti Elias palveliansa, kun hän pakeni Isebeliä ja matkasi
eteläänpäin korpeen ja lepäsi katavan alla, jossa häntä ruokittiin
leivällä taivaasta, jonka jälkeen hän kulki Jumalan vuorelle Horebille
ja puhui siellä Jumalan kanssa.
Tämä oli vihdoin Palestinan eteläisenä rajana, kun maan pituus
pohjasesta etelään ulottui Danista Bersabaan.
Itse paikkakunta on jotenkin lakeata maata mutta hedelmällistä, vaikka
ainoastaan pieni osa siitä tätä nykyä on viljelyksen alaisena.
Muutaman tiiman levähdyksen perästä pitkitimme matkaamme, ja kun ilta
tuli, sioitimme leirimme kaunihimpaan kevätpukuun verhotulle niitulle.
Mikä eroitus tämän ja edellisten leiripaikkaimme välillä erämaassa!
Siellä kasvoi tuskin ruohonkortta, siellä vallitsi syvin hiljaisuus —
täällä hengitimme suloisinta kukkasten lemua, kuultelimme lintusten
iloisinta laulua. Sinailla oli mailma kuollut, kolkko, alaston, mutta
niinpian kuin tulimme Pyhän Maan rajalle, muuttui kaikki eloisaksi,
hedelmälliseksi. Nämä kuvat näyttävät kuinka laki yksistään kuolettaa,
mutta evankeliumi antaa hengen, kuinka Sinai musertaa, mutta Kristus
parantaa. Onhan Hän Pyhän Maan kirkas tähti! Eihän maa olisikkaan pyhä,
jollei se olisi täynnä muistoja Hänen pyhästä elämästänsä!
Warhaiseen aamulla seuraavana päivänä oli muutamia Beduineja
kokoontunut meidän leiriimme pyytämään "baksjishia," koska tämä paikka
oli heidän maatansa. Muutamat matkakumppaneistamme väittivät, ettei
meidän pitäisi antaa heille mitään, kosk'ei heillä ollut oikeutta
veroittaa meitä. Me kuormitimme siis kamelimme ja läksimme matkoihimme.
Kun kappaleen matkaa olimme ratsastaneet, tulivat Beduinit, jotka
olivat oikotietä rientäneet meidän eteemme, ja seisattivat kamelimme.
He ottivat yhtäaikaa pyssyt alaltansa ja ilmoittivat sillä tavoin
ettemme pääsisi, jollemme maksaisi heille mitä he vaativat. Etäällä
näkyi suuri Beduinein leiri, jossa oli kolmen neljän kymmenen teltin
paikoille. Yksi amerikalaisista matkatovereistamme, joka oli hyvin
tulinen luonteeltaan, väitti lujasti ettei meidän pitänyt maksaa
mitään ja oli kovin pahoillaan heidän hävyttömyydestänsä, kun tohtivat
seisattaa meidän kameleitamme. Me kysyimme tulkiltamme mitä hän arveli
asiasta, ja hän sanoi meillä ei muuta neuvoa olevan kuin maksaa mitä
he vaativat; sillä muuten ottaisivat he yhden meidän kameleistamme
ja veisivät sen leiriinsä, ja meidän olisi siinä tapauksessa ollut
maksaminen paljoa suurempi summa sen lunastukseksi. Me maksoimme siis
vihdoinkin dollarin, ja saimme vapaasti matkata tietämme.
Kilo 11 aikaan samana päivänä tulimme me kaupunkiin nimeltä Dhoheriych,
joka on keskellä Judan eteläistä vuorenjonoa. Se ei ole mikään
merkillinen paikka, emmekä olisikaan pysähtäneet täällä, jollei meidän
täällä olisi ollut vaihtaminen kameleita viimeisen kerran.
Täällä syntyi hirveä kiista meidän tulkin ja kylän asukasten välillä,
sillä he pyysivät enemmän kameleistansa kuin me tahdoimme maksaa.
Viimein oli meidän kuitenkin maksaminen mitä he vaativat ja päälliseksi
vielä puoli napoleondoria juomarahaksi, lepyttääksemme kylän
päällikköä, joka oli suuttunut siitä että eräs Amerikalaisista oli
uhannut häntä nyrkillään.
Pitkällisen puuhan ja viivytyksen perästä tulimme vihdoinkin valmiiksi
lähtöön, ja viiden tiimaisen kovin vaivalloisen matkustuksen perästä
saavuimme illan tullen Hebroniin, ensimäiseen varsinaiseen kaupunkiin,
jonka Kairosta lähdettyämme tapasimme.
Me jätimme nyt kamelimme iäksi päiväksi. — Erämaa luultuin ja
todellisten vaarainsa kanssa oli nyt takanamme. Kiitollinen olin,
että olin saanut matkata sen läpitse, ja kiitollinen myös siitä
suojeluksesta, jota sillä aikaa olin saanut.
Erämaassa matkatessamme olimme ikävyydellä halanneet onnellisesti
päästä matkamme perille; kun sinne olimme päässeet, muistelimme
kaipauksella menneitä, tämän matkan aikana kuluneita päiviä.
Nyt olimme muistorikkaalla paikalla. Täällä saatoimme aatoksessamme
ikäänkuin keskustella noiden kolmen suuren patriarkan kanssa, jotka
olivat täällä viettäneet enimmän aikansa. Täällä oli heidän majansa,
heidän keveä telttinsä usein pystytettynä. Näillä vuorilla, näissä
laksoissa kävivät heidän karjalaumansa laitumella. Täällä eleli
Abraham "uskovaisten isä", täällä Isaak, "lupauksen poika", ja Jakob,
"jota Jumala rakasti" — täällä elivät nämä kolme armoitettua miestä
tuttavallisessa yhteydessä Jehovan kanssa, joka tunnusti itsensä
"Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumalaksi". Täällä saivat he lupauksen
lupauksen perästä siitä siunatusta "vaimon siemenestä", joka jo oli
luvattu Paradisissa, joka oli poistava kirouksen ja sen siaan tuova
runsaimman siunauksen kaikille sukukunnille, sillä Jumala lupasi että
vapahtaja oli syntyvä heidän siemenestänsä.
Mainitsin Bersaban olevan vanhimpia kaupunkeita mailmassa, mutta Hebron
on vielä vanhempi; sitä mainitaan vanhemmaksi Damaskoa Syriassa ja
Laonia Egyptissä, jotka molemmat kaupungit ovat iki-vanhoja.
Kaupungin asema on erinomaisen kaunis. Se on syvällä Escholin lakson
pohjassa, jonka korkeita äyräitä kaunistavat viinamäet ja runsaat öljy-
ja muiden hedelmäpuiden istutukset. Wuorilla ja laksoissa on siellä
täällä kyliä, jotka näyttävät kaunisten esikaupunkien kaltaisilta.
Kaupungilla on kaksi jotenkin suurta lammikkoa, joista kumminkin toinen
on Davidin aikuinen.
Tänne jäi Abraham asumaan, kun hänen ja Lotin oli eroaminen. Täällä
eli hän hiljaisuudessa ja rauhassa, kun sanoma Sodoman perikadosta ja
Lotin vankeudesta tuli hänelle. Täällä kokosi hän sitte miehensä, ajoi
pahantekiöitä takaa, tappoi heidät ja pelasti sukulaisensa.
Täällä sai hän vieraiksensa kolme miestä, kun hän Mamren lakeudella
istui majansa ovella, koska päivä oli palavimmallansa, ja sai lupauksen
poikansa syntymisestä. Täällä piti hän sittemmin tuota merkillistä
keskustelua Jumalan kanssa Sodomasta ja Gomorrasta, jotka kaupungit
Jumala oli sanonut aikovansa hävittää.
Täällä kuoli Sara ja Abraham osti pellon, jonka perällä oli Macpelan
luola, Ephronilta Hethläiseltä hautauspaikaksi Saralle, itsellensä
ja jälkeentulevaisillensa. Tämä oli ainoa osa siitä maasta, joka oli
luvattu hänelle ja hänen siemenellensä, jota hän voi sanoa omaksensa.
Tänne haudattiin ensin Sara, sitte Abraham itse; senjälkeen Isaak ja
hänen vaimonsa Rebekka, sitten Lea, ja muutaman ajan perästä tuotiin
tänne Jakobinkin balsameerattu ruumis Egyptistä.
Hauta on vielä jälillä — kaksoisluola jonka Abraham osti — ja
arvattavasti säilyttää se povessaan patriarkkain tomun, ja luultavaa on
että Jakobin ruumis, joka Egyptissä balsameerattiin, on kestänyt ajan
hammasta samoin kuin Egyptin mumiat.
Tuo suuri patriarkkain hauta, jonka nimenä on Haram — Macpelan luola
— on tätä nykyä merkillisin paikka Hebronissa. Sitä on pidetty pyhänä
vuosisatain kuluessa lähes 4000 vuotta. Sitä ovat sekä Juutalaiset,
että Kristityt ja Muhamettilaiset pitäneet kunniassa. Tämä seikka
juuri selittää, kuinka tämä paikka on säilynyt kaikilta myrskyiltä,
jotka Pyhällä Maalla ovat riehuneet. Kun Jerusalem niin monasti on
hävitetty, tasoitettu maan kanssa, sen temppelit ja muurit kukistetut,
ovat kaikki taistelevat puolueet kuitenkin kunnioittaneet tätä pyhää
paikkaa, ja jokainen voittava kansa on aina pitänyt tämän haudan
omistamista kalliimpana voittonansa. Muhamedilaiset, joiden hallussa
tämä paikka, niinkuin koko maa, tätä nykyä on, pitävät patriarkkoja
suurimpina prophetoinansa ja heidän hautaansa niin pyhänä, että
niinhyvin Kristityiltä kuin Juutalaisilta on hengen-uhalla kielletty
sisäänpääsy sinne, sillä Muhamedilaiset luulevat että "uskomattomain"
salat saastuttaisivat tämän pyhän sian.
Jumala näyttää suojeleman tätä hautaa, jossa "uskovaisten isän" tomu
lepää, vaikka Hän muutamaksi ajaksi on hylännyt sen kansan, jotka ovat
hänen jälkeläisiänsä lihan jälkeen. Sillä ajalla kuin Abrahamin maja
täällä on ollut rauhassa, on hänen kansansa kummallisia kohtaloita
kokea saanut. He ovat huo'anneet Egyptin kovassa orjuudessa, sieltä
tulleet takaisin siihen maahan, joka oli heille annettu. He ovat
kärsineet Babylonin vankeutta ja sieltä toistamiseen palanneet isäinsä
maahan. He ovat nyt, ristiinnaulittuansa Kunnian Herran, hajoitetut
kaikkiin maihin ja kansakuntiin, joiden joukossa he vielä ovat häväisty
sukukunta, jonka ajoittain on täytynyt kärsiä kovimpaa vainoomista.
Jumalan lupauksen jälkeen ovat he vielä kerta palajavat maahansa,
isäinsä haudalle. He tulevat takaisin, löydettyänsä Messiaansa, ei
sitä, jota he vielä yhtenään etsivät, vaan sen, jonka heidän isänsä
ristiinnaulitsivat Golgathalla. He tulevat takaisin otettuansa vastaan
sen evankeliumin, jonka niin tylysti ja ykspäisesti ovat hylänneet. He
palavat siunattuna sillä siunauksella, jonka Abrahamin siemen Herran
lupauksen jälkeen oli tuottava mailmaan; sama siunaus on vihdoin
kohtaava heitäkin. Silloin ylistävät he täällä Abrahamin haudalla sitä
Jumalaa, jonka hämäräisiin lupauksiin Abraham uskoi, joka usko luettiin
hänelle vanhurskaudeksi.
Yli haudan on tehty iso rakennus, joka on 200 jalkaa korkea, 115 jalkaa
leveä ja viittä eli kuutta kymmentä jalkaa korkea. Muurit ovat isoista
hakatuista kivistä, samoin kuin Jerusalemin temppeli.
Kun lähestyimme tämän rakennuksen sisäänkäytävää, kokoontuivat kaikki
kadulla olevat Muhamettilaiset meidän ympärillemme, ja katsellen meitä
vihaisilla silmäyksillä, seurasivat he meitä aina portille asti,
nähdäksensä astuimmeko me siitä sisään.
Hebronissa asui kuningas David Saulin kuoleman jälkeen 7 vuotta, niin
kauvan kuin hän oli ainoastaan Judan kuninkaana. Hebronin väkiluvun
arvellaan nousevan 10,000 henkeen, joiden joukkoon on luettu 500
Juutalaista. Täällä ei löydy yhtään kristittyä. Asukkaat ovat tunnetut
kaikkein hurjimmiksi ja raivokkaimmiksi koko maassa, jonka vuoksi
heidän usein nähdään jollakin tavoin osoittavan nurjuutta matkustavia
kohtaan.
Huhtikuun 9 p:nä läksimme me varhain aamulla Hebronista ja matkasimme
nyt tuota ikivanhaa tietä täältä Jerusalemiin. Tämä oli omituisin
päivämatka kaikista kuin me teimme, sillä illaksi aioimme ehtiä
"pyhään kaupunkiin", viivyttyämme ensin matkallamme muutaman tiiman
Bethlehemissä. Minä olin aina pitänyt Jerusalemia meidän matkamme
varsinaisena päämääränä, ja nyt olin tätä määrää niin lähellä.