Kameli, jota tässä käytin, oli paras kaikista, kuin koko matkallani

tapasin; se oli valkean karvainen ja hyvin korkea — samalla haavaa

vilkas ja säisevä ja hyvä ratsastaa erittäinkin sen ravatessa. Hänen

käyntinsä oli vakaa, ettei minun ollut tarvis pelätä hänen luiskahtavan

tältä jyrkältä vuoripolulta; minä voin siis häiritsemättä katsella

karavaniamme, kuinka se vaivalloisesti kiivetä tepasteli ylös vuorta

pitkin, ja sain ihastella sitä näkyä, joka näyttihe tuolla alhaalla ja

joka suureni suurenemistansa mitä ylemmäksi me tulimme. Kun vihdoin

onnellisesti olimme päässeet vuoren huipulle, näimme allamme koko sen

lakeuden, jonka ylitse äsken olimme matkanneet, ja erämaa vivahteli

kaiken kaltaisilta väreiltä, aina sen mukaan miten heitä oli valkea,

keltainen, harmaa, musta tahi ruskea. Tuolla etäällä taivaan toisella

rannalla muodostivat sitte Sinain ja Serbelin synkät törmät mahtaman,

tumman sinisen reunan tälle avaralle näköalalle.

Me sanoimme täältä viimeiset jäähyväisemme tuolle pyhälle vuorelle,

joka taivaan rannalla kohosi kuin hirmuisen suuri pilvi. Nyt kadotimme

sen iäksi päiväksi näkymistämme, ja saimme tästä lähin vaan johdattaa

mieleemme ja aatoksiimme näitä kalliita, ihmeellisiä seutuja.

Kun Gebet a Thin olimme jättäneet, matkasimme kaksi päivää yli erään

ylhäisen tasangon, jossa tapasimme ainoastaan harvassa joitakuita

vähäpätöisiä mäkiä, ja tulimme niin perjantaina, 30:s päivä

Maaliskuuta, paikkaan, nimeltä Nukhl. Täällä löytyi jonkinlainen

linnoitus, joka oli Egyptin varakuninkaan oma. Siellä asuu kuvernöri

ja hänen komentonsa alla on muutamia sotamiehiä. Paikka on aiottu

pysäyspaikaksi muhamedilaisille pyhissävaeltajille, heidän

matkustaessaan Mekkaan. Linnoituksen ympärillä oli vähäinen kylä, jonka

asukkaat asuivat matalissa, viheliäisissä mökeissä, ja uuteliaisina

kokoontuivat he kaikki meidän ympärillemme, katsomaan matkustajia.

Tämä pysäyspaikka on yksinänsä keskellä autiota erämaata, ympäröitynä

ainoastaan hedelmättömiltä hieta-lakeuksilta, jotka ovat niin suuria,

niin eksyttäviä, että kokonaiset karavanit, ovat eksyneet ja hukkuneet

Akaban ja Mekkan välillä.

Beduini-joukkoja kuleksii näillä tienoilla ristiin rastiin etsimässä

elatusta karjallensa. Matkustaja tapaa heidät joko asuvina siellä

täällä laksoissa, joista ovat löytäneet laitumia ja vettä, tahi

kuleksivina pitkissä karavanijonoissa, tiedustellen paikkaa, johon

voisivat asettua asumaan.

Hyvin omituista on kohdata näitä villejä, saaliin-himoisia ja aseilla

varustettuja Beduineja avarassa erämaassa, joka on luontaisin paikka

väkivallan ja ilkiötöiden harjoittamiselle. Erämaa hävittää keveällä,

kuivalla hiedallaan aivan pian jokaisen verisen jäljen, ja voi sekä

kätkeä murhattuin ruumiit että suojella murhaajia takaa-ajavalta

kostajalta. Kuitenkin kavahtavat erämaan lapset Europalaisia ja

pelkäävät suuresti heidän ampuma-aseitansa, jotka ovat paljoa paremmat

kuin heidän omansa; erittäinkin vaikuttaa monikuulainen revolveri

heissä kauhistuksen kaltaista ihmetystä. Sen sain minä itse useat

kerrat nähdä. Kun esim. kerta useampia Beduineja oli kokoontunut

meidän leiriin, laukaisin minä kaikki kuusi latinkia revolveristani,

pitäen vaan vähän väliaikaa kunkin laukauksen välissä. Ensimäiselle

laukaukselle hurrasivat he, koska se pamahti kovasti; kun sitte

lataamatta ammuin laukauksen laukauksen perästä, seisoivat he

äänettöminä ällistyneinä, astuivat sitten esille ja katselivat suurella

kunnioituksella tätä hirveätä asetta.

Nukhl'issa oli meidän vaihtaminen kameleita ja saimme odottaa täällä

kaksi vuorokautta, ennenkuin uudet kamelit saapuivat paikalle. Emme

voineet siis pitkittää matkaamme, ennenkuin vasta maanantaina huhtikuun

2 päivänä.

Me olimme nyt Tyahah-arabialaisten alueella. Tämä on suuri

Beduini-heimokunta, paljoa hurjempi la saaliinhimoisempi kuin

heimokunta Tavarah, jonka alueen juuri olimme jättäneet, ja tulkkimme

ilmoitti että heidän kamelinsakin ovat yhtä kesyttämättömiä kuin he

itse; me saimme sittemmin useassa tilaisuudessa nähdä, että hän puhui

totta.

Tässä en moi olla mainitsematta muutamaa sanaa tulkistamme; hän

ansaitsee hyvin tulla likemmin tunnetuksi.

Hän oli syntynyt Mekkassa ja hänen nimensä oli Ali Hagasay. Hän oli

täysi arabialainen, kookas varreltaan ja roteva. Hänen hivuksensa,

viiksensä ja partansa olivat hiilimustat, silmänsä tummat ja vilkkaat.

Hän oli tavallisesti puettu valkeisiin alusvaatteisiin, jotka olivat

hyvin avarat ja köytetyt kiini heti alapuolelta polvein, valkeat sukat

ja kengät jaloissa, keltainen silkkiliivi uumillaan ja sininen takki

yllä, joka jälkimmäinen oli runsaasti koristettu punoksilla, ja silkki

turbani oli hänellä päässä. Aseena oli hänellä hyvä n.k. Damaskon

sapeli, punaisella tupella ja punaisella kannikkeella.

Hänen luonteensa ei ollut juuri niin tulinen kuin Arabialaisten

tavallisesti. Meitä kohtaan oli hän aina kohtelias. Meidän palveliamme

ärsyttivät häntä toisinaan niin pahoin, että hän kiukuissaan rankaisi

heitä kovalla kädellä, jolloin välistä vertakin vuosi.

Hän kohteli erinomaisen osaavasti niitä Beduineja, joiden kanssa

jouduimme johonkin sanaharkkaan. Hän pysyi semmoisissa tiloissa

järkähtämättömän tyynenä, joka omaisuus on melkein välttämätön erämaan

tulkille.

Hän puhui helposti kuutta kieltä, nimittäin Englannin, Franskan,

Italian, Kreekan, Turkin ja Arabian kieltä. Ylimalkaan oppimat

Arabialaiset hyvin helposti vieraita kieliä.

Tavallisesti valittavat Itämailla matkustajat näiden tulkkein olevan

epärehellisiä ja että he kaikin keinoin koettamat anastaa itsellensä

rahoja, enkä minäkään voi sanoa meidän tulkin olleen varsin vapaan

tästä virheestä; kuitenkin, jos hän tavalla tai toisella otti meiltä

enemmän kuin hänellä oli oikeus ottaa, oli se aivan vähäpätöistä, ja

hänen hyvät asuunsa muuten miellyttivät minua suuresti, niin että, jos

joskus vielä sattuisin näillä tienoin kulkemaan, en ketään parempaa

tulkkia voisi itselleni toivoa.

Sillä aikaa kuin Nukhl'issa viivyimme, kokosi t:ri Nickels eräsnä

päivänä Beduinimme ja piti heille jonkinlaisen raamatun selityksen,

jonka Ali tulkitsi heille. T:ri Nickels istui tuolilla ja Arabialaiset

istuivat hiekalla kehässä hänen ympärillänsä. He ilmoittivat milt'ei

jokaisen lauseen perästä suostumustansa, sanoen: "ktaib" (hyvä). Kun

esittely oli lopussa, kiittivät he tohtoria sydämellisimmästi hänen

hyväntahtoisuudestansa, että hän oli puhunut heille niin hyvistä

asioista.

Samana päivänä, kuin Nukhl'ista olimme lähteneet, ratsastimme L. ja

minä vieretysten ja puhuimme yhdestä ja toisesta. Silloin taivas

oikealla puolellamme äkisti rupesi pimenemään, ja kun käännyimme sinne

kohden, kohtasi meitä omituinen näky. Me näimme nimittäin hirmuisen

hietapilven kohoaman aina keskitaivaalle asti ja levenevän yli

taivaanrannan; se oli synkkä kuin paksuin pilvi. Meitä tosin vähän

peloitti, vaan olimme myös iloissamme että etäältä saimme nähdä tätä

luonnon-ilmiötä, josta paljon olimme lukeneet ja jota niin suuresti

olimme pelänneet, nimittäin todellisen hietamyrskyn erämaassa.

Erämaan toisella puolella, vasemmalla kädellä meistä, värjätti samalla

aikaa toinen paksu pilvi, joka lähetti runsaan sateen, niin että

tämäkin puoli taivaanrantaa synkistyi. Tämä kaikki teki erämaan kamalan

ja kolkon näköiseksi ja antoi esineille eriskummallisen värin.

Jo tulla ryöpähytti joku hietavihuri vinkuen yli senkin seudun, jossa

me olimme. Levottomuudella odotimme sitä hetkeä, jolloin myrsky oli

puhkeeva täyteen voimaansa.

Wälistä kiihtyvät nämä hietamyrskyt niin ankariksi, että karavanit ovat

vaarassa tulla haudatuiksi lentohiedan alle.

Me pitkitimme kuitenkin matkaamme, varroten mitä tapahtuva oli.

Kun ensimäiset tuiskut ennättivät meidät, tuli minun kamelini

levottomaksi ja rupesi vihdoin niin pahasti vikuroimaan, etten enää

voinut häntä hillitä, ja koska pelkäsin hänen karkaavan, kun myrsky

kävisi tuimemmaksi, hyppäsin maahan ja pääsin hänestä onnellisesti.

Meidän sheikki otti kamelin kiinni ja talutti sitä sitten koko päivän.

Hiekkamyrsky vetäytyi kuitenkin vähitellen meidän ohitsemme, tekemättä

meille mitään suurempaa haittaa, ja tunsimme itsemme todellakin

kiitollisiksi, että niin vähällä siitä olimme päässeet.

Me asetimme telttimme erään puron rannalle, joka oli paisunut vedestä,

jota päivän kuluessa läheisyydessä oli satanut.

Seuraavana aamuna käytin minä taasen samaa kamelia, ja ratsastettuani

ravia hetken aikaa, en saanut häntä seisahtumaan, vaikka kiristin

riimunvartta niin, että vedin hänen päänsä likelle rintaani. Yksi

miehistömme tuli minua auttamaan ja pysäytti kamelin. Aamiais-atrialla

käskin minä tulkkini hankkimaan minulle toisen kamelin. Hän otti

silloin minun kamelini ja antoi minulle omansa.

Kun niin olimme hetken aikaa ratsastaneet, kuulin takanani huudettavan

että väistyisin pois tieltä. Käännyttyäni taakse päin, näin entisen

kamelini juosta kiitämän täyttä laukkaa ja tulkkimme pitämän kiinni

satulasta kaikin voiminsa, estääksensä putoamistaan.

Kameli karkasi nyt meidän ohitsemme kelpo vauhtia ja viilsi hyvän

matkaa ulos aavikolle, kunnes hän vihdoin seisahtui ja laskihe maahan.

Tulkkikin heitti nyt tämän kamelin ja otti yhden meidän kameleistamme,

toivottaen minulle samassa onnea, että otollisella ajalla olin luopunut

eläimestä, sillä hyvin työläs on pysyä nelistävän kamelin selässä.

Wedestä, jota edellisinä päivinä oli runsaasti satanut, oli paikka

paikoin syntynyt joukko pieniä puroja. Useat näistä olivat juuri

meidän tiellämme, niin että meidän oli ratsastaen kahlaaminen niiden

ylitse, joka oli hyvin tukalaa, sillä koska kamelein jalkapohja on

litteä, käyvät he hyvin epävakaisesti märällä ja liukkaalla maalla.

Kaksi heistä suistuikin nurin ja niiden joukossa oli se, jolla minä

ratsastin. Kuitenkaan ei meille mitään vahinkoa tullut, vaan saatoimme

paikalla pitkittää matkaa.

Muutaman päivän vielä matkattuamme, tulimme paikkaan, jota kutsuttiin

Ebodaksi. Täällä löytyi erään roomalaisen kaupungin raunioita. Eräällä

töyräällä ulkopuolla kaupunkia näkyi hirmuisen suuren linnoituksen

rauniot.

Saman päivän illalla pystytimme me telttimme lähelle erään toisen

roomalaisen kaupungin raunioita. Näiden kaupunkein nimet ja historia

ovat kokonaan hävinneet; mutta noista jälillä-olevista raunioista

päättäen, ovat ne kerta mahtaneet olla hyvin väkirikkaita.

Näiden kaupunkein ympärillä oleva seutu ei ollut enää erämaata. Isoja

viljavainioita löytyi siellä, ja niitä Beduinit viljelevät vielä tänä

päivänä, ja täällä me myös näimme monesta ajasta ensimäisen kerran

vihannoivia, lukemattomilla kukkasilla kaunistettuja niittuja, ja

erämaassa-kulkumme oli siis jo melkein kuin päättynyt.

Kun seuraavana päivänä olimme ratsastaneet lähes parin tunnin ajan,

tuli etäällä edessämme näkyviin kauniita sinertäviä kukkuloita — ne

olivat Judan vuoria, joilta totinen valkeus loistaa pimeään mailmaan —

Judan vuoria, joilla Jesus oli syntynyt, joilla hän oli työskennellyt,

kärsinyt, rakastanut, kuollut — jossa hän opetuslasten nähden jätti

maan ja palasi Isänsä luoksi, valkeuden maahan, jättäen meille sanansa

valaisemaan ja opastamaan syntistä samaan maahan.

Kun siinä nyt vieretysten ratsastimme, kysyi tohtori Nickels minulta,

tokko minä oikein voin käsittää että silmämme nyt tähtäsivät Pyhän Maan

vuoria — saman maan, josta olimme niin paljon lukeneet, josta niin

usein olimme saarnanneet meidän kaukaisilla kotiseuduilla, ja jossa ne

tapaukset olivat tapahtuneet joihin meidän toivomme ja ilomme perustuu;

— minä ymmärsin mitä hän tarkoitti näillä sanoilla ja mitkä tunteet

häntä liikuttivat. Tätä kaikkea oli mahdoton yhtä-haavaa käsittää,

sillä sydämeen tunki niin monta ajatusta, niin monta pyhää muistoa,

että tuskin millekkään näytti siellä olevan siaa. Kuitenkin — kaikesta

omasta heikkoudesta huolimatta — oli tämä päivä ylen rikas.

Aamiaisen aikaan saavuimme Bersabaan ja olimme siten siis jo Pyhän Maan

piirissä. Täällä löytyi ennen kaupunki, joka oli vanhimpia kaupunkeja,

mitä milloinkaan on löytynyt. Paikalla on nimensä niistä lähteistä,

jotka Abraham tänne kaivoi ja siitä valasta, jonka hän vannoi

käydessään liittoon Abimelekin kanssa. Wielä nyt löytyy siellä kaksi

lähdettä, joissa on raitista juoksevaa vettä. Ne ovat lähes 40 jalkaa

syvät. Me istahdimme tähän ja käytimme aamiaisatriaamme tuota hyvää

vettä Abrahamin lähteestä, joka erittäinkin virkistytti meitä, jotka

erämaassa matkustaissamme olimme saaneet juoda ainoastaan kameleimme

kantamaa vettä. Yhtä virkistävää kuin vesi olivat myös paikan muinaiset

muistot.

Täällä ovat nuo kolme patriarkkaa aikansa oleskelleet, toinen toisensa

perästä. Täällä istutti Abraham puita, jotka olivat sinä luonnon

temppelinä, jossa hän palveli Jumalaansa ja saarnasi Herran nimestä.

Näillä seuduilla kuleksi palkkavaimo Hagar poikansa kanssa, kun hän

ajettiin ulos Abrahamin majasta.

Täällä osti Jakob veljeltänsä esikko-oikeuden ja hankki petoksella

itselleen isänsä siunauksen. Täällä uhrasi Jakob Herralle, kun hän

perheinensä aikoi lähteä Egyptiin poikansa Josephin luotsi, ja jolloin

hän sai lupauksen Herralta, että hänen siemenensä oli tuleva suureksi

ja voimalliseksi kansaksi.

Täällä teki Samuel poikansa tuomareiksi.

Tänne jätti Elias palveliansa, kun hän pakeni Isebeliä ja matkasi

eteläänpäin korpeen ja lepäsi katavan alla, jossa häntä ruokittiin

leivällä taivaasta, jonka jälkeen hän kulki Jumalan vuorelle Horebille

ja puhui siellä Jumalan kanssa.

Tämä oli vihdoin Palestinan eteläisenä rajana, kun maan pituus

pohjasesta etelään ulottui Danista Bersabaan.

Itse paikkakunta on jotenkin lakeata maata mutta hedelmällistä, vaikka

ainoastaan pieni osa siitä tätä nykyä on viljelyksen alaisena.

Muutaman tiiman levähdyksen perästä pitkitimme matkaamme, ja kun ilta

tuli, sioitimme leirimme kaunihimpaan kevätpukuun verhotulle niitulle.

Mikä eroitus tämän ja edellisten leiripaikkaimme välillä erämaassa!

Siellä kasvoi tuskin ruohonkortta, siellä vallitsi syvin hiljaisuus —

täällä hengitimme suloisinta kukkasten lemua, kuultelimme lintusten

iloisinta laulua. Sinailla oli mailma kuollut, kolkko, alaston, mutta

niinpian kuin tulimme Pyhän Maan rajalle, muuttui kaikki eloisaksi,

hedelmälliseksi. Nämä kuvat näyttävät kuinka laki yksistään kuolettaa,

mutta evankeliumi antaa hengen, kuinka Sinai musertaa, mutta Kristus

parantaa. Onhan Hän Pyhän Maan kirkas tähti! Eihän maa olisikkaan pyhä,

jollei se olisi täynnä muistoja Hänen pyhästä elämästänsä!

Warhaiseen aamulla seuraavana päivänä oli muutamia Beduineja

kokoontunut meidän leiriimme pyytämään "baksjishia," koska tämä paikka

oli heidän maatansa. Muutamat matkakumppaneistamme väittivät, ettei

meidän pitäisi antaa heille mitään, kosk'ei heillä ollut oikeutta

veroittaa meitä. Me kuormitimme siis kamelimme ja läksimme matkoihimme.

Kun kappaleen matkaa olimme ratsastaneet, tulivat Beduinit, jotka

olivat oikotietä rientäneet meidän eteemme, ja seisattivat kamelimme.

He ottivat yhtäaikaa pyssyt alaltansa ja ilmoittivat sillä tavoin

ettemme pääsisi, jollemme maksaisi heille mitä he vaativat. Etäällä

näkyi suuri Beduinein leiri, jossa oli kolmen neljän kymmenen teltin

paikoille. Yksi amerikalaisista matkatovereistamme, joka oli hyvin

tulinen luonteeltaan, väitti lujasti ettei meidän pitänyt maksaa

mitään ja oli kovin pahoillaan heidän hävyttömyydestänsä, kun tohtivat

seisattaa meidän kameleitamme. Me kysyimme tulkiltamme mitä hän arveli

asiasta, ja hän sanoi meillä ei muuta neuvoa olevan kuin maksaa mitä

he vaativat; sillä muuten ottaisivat he yhden meidän kameleistamme

ja veisivät sen leiriinsä, ja meidän olisi siinä tapauksessa ollut

maksaminen paljoa suurempi summa sen lunastukseksi. Me maksoimme siis

vihdoinkin dollarin, ja saimme vapaasti matkata tietämme.

Kilo 11 aikaan samana päivänä tulimme me kaupunkiin nimeltä Dhoheriych,

joka on keskellä Judan eteläistä vuorenjonoa. Se ei ole mikään

merkillinen paikka, emmekä olisikaan pysähtäneet täällä, jollei meidän

täällä olisi ollut vaihtaminen kameleita viimeisen kerran.

Täällä syntyi hirveä kiista meidän tulkin ja kylän asukasten välillä,

sillä he pyysivät enemmän kameleistansa kuin me tahdoimme maksaa.

Viimein oli meidän kuitenkin maksaminen mitä he vaativat ja päälliseksi

vielä puoli napoleondoria juomarahaksi, lepyttääksemme kylän

päällikköä, joka oli suuttunut siitä että eräs Amerikalaisista oli

uhannut häntä nyrkillään.

Pitkällisen puuhan ja viivytyksen perästä tulimme vihdoinkin valmiiksi

lähtöön, ja viiden tiimaisen kovin vaivalloisen matkustuksen perästä

saavuimme illan tullen Hebroniin, ensimäiseen varsinaiseen kaupunkiin,

jonka Kairosta lähdettyämme tapasimme.

Me jätimme nyt kamelimme iäksi päiväksi. — Erämaa luultuin ja

todellisten vaarainsa kanssa oli nyt takanamme. Kiitollinen olin,

että olin saanut matkata sen läpitse, ja kiitollinen myös siitä

suojeluksesta, jota sillä aikaa olin saanut.

Erämaassa matkatessamme olimme ikävyydellä halanneet onnellisesti

päästä matkamme perille; kun sinne olimme päässeet, muistelimme

kaipauksella menneitä, tämän matkan aikana kuluneita päiviä.

Nyt olimme muistorikkaalla paikalla. Täällä saatoimme aatoksessamme

ikäänkuin keskustella noiden kolmen suuren patriarkan kanssa, jotka

olivat täällä viettäneet enimmän aikansa. Täällä oli heidän majansa,

heidän keveä telttinsä usein pystytettynä. Näillä vuorilla, näissä

laksoissa kävivät heidän karjalaumansa laitumella. Täällä eleli

Abraham "uskovaisten isä", täällä Isaak, "lupauksen poika", ja Jakob,

"jota Jumala rakasti" — täällä elivät nämä kolme armoitettua miestä

tuttavallisessa yhteydessä Jehovan kanssa, joka tunnusti itsensä

"Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumalaksi". Täällä saivat he lupauksen

lupauksen perästä siitä siunatusta "vaimon siemenestä", joka jo oli

luvattu Paradisissa, joka oli poistava kirouksen ja sen siaan tuova

runsaimman siunauksen kaikille sukukunnille, sillä Jumala lupasi että

vapahtaja oli syntyvä heidän siemenestänsä.

Mainitsin Bersaban olevan vanhimpia kaupunkeita mailmassa, mutta Hebron

on vielä vanhempi; sitä mainitaan vanhemmaksi Damaskoa Syriassa ja

Laonia Egyptissä, jotka molemmat kaupungit ovat iki-vanhoja.

Kaupungin asema on erinomaisen kaunis. Se on syvällä Escholin lakson

pohjassa, jonka korkeita äyräitä kaunistavat viinamäet ja runsaat öljy-

ja muiden hedelmäpuiden istutukset. Wuorilla ja laksoissa on siellä

täällä kyliä, jotka näyttävät kaunisten esikaupunkien kaltaisilta.

Kaupungilla on kaksi jotenkin suurta lammikkoa, joista kumminkin toinen

on Davidin aikuinen.

Tänne jäi Abraham asumaan, kun hänen ja Lotin oli eroaminen. Täällä

eli hän hiljaisuudessa ja rauhassa, kun sanoma Sodoman perikadosta ja

Lotin vankeudesta tuli hänelle. Täällä kokosi hän sitte miehensä, ajoi

pahantekiöitä takaa, tappoi heidät ja pelasti sukulaisensa.

Täällä sai hän vieraiksensa kolme miestä, kun hän Mamren lakeudella

istui majansa ovella, koska päivä oli palavimmallansa, ja sai lupauksen

poikansa syntymisestä. Täällä piti hän sittemmin tuota merkillistä

keskustelua Jumalan kanssa Sodomasta ja Gomorrasta, jotka kaupungit

Jumala oli sanonut aikovansa hävittää.

Täällä kuoli Sara ja Abraham osti pellon, jonka perällä oli Macpelan

luola, Ephronilta Hethläiseltä hautauspaikaksi Saralle, itsellensä

ja jälkeentulevaisillensa. Tämä oli ainoa osa siitä maasta, joka oli

luvattu hänelle ja hänen siemenellensä, jota hän voi sanoa omaksensa.

Tänne haudattiin ensin Sara, sitte Abraham itse; senjälkeen Isaak ja

hänen vaimonsa Rebekka, sitten Lea, ja muutaman ajan perästä tuotiin

tänne Jakobinkin balsameerattu ruumis Egyptistä.

Hauta on vielä jälillä — kaksoisluola jonka Abraham osti — ja

arvattavasti säilyttää se povessaan patriarkkain tomun, ja luultavaa on

että Jakobin ruumis, joka Egyptissä balsameerattiin, on kestänyt ajan

hammasta samoin kuin Egyptin mumiat.

Tuo suuri patriarkkain hauta, jonka nimenä on Haram — Macpelan luola

— on tätä nykyä merkillisin paikka Hebronissa. Sitä on pidetty pyhänä

vuosisatain kuluessa lähes 4000 vuotta. Sitä ovat sekä Juutalaiset,

että Kristityt ja Muhamettilaiset pitäneet kunniassa. Tämä seikka

juuri selittää, kuinka tämä paikka on säilynyt kaikilta myrskyiltä,

jotka Pyhällä Maalla ovat riehuneet. Kun Jerusalem niin monasti on

hävitetty, tasoitettu maan kanssa, sen temppelit ja muurit kukistetut,

ovat kaikki taistelevat puolueet kuitenkin kunnioittaneet tätä pyhää

paikkaa, ja jokainen voittava kansa on aina pitänyt tämän haudan

omistamista kalliimpana voittonansa. Muhamedilaiset, joiden hallussa

tämä paikka, niinkuin koko maa, tätä nykyä on, pitävät patriarkkoja

suurimpina prophetoinansa ja heidän hautaansa niin pyhänä, että

niinhyvin Kristityiltä kuin Juutalaisilta on hengen-uhalla kielletty

sisäänpääsy sinne, sillä Muhamedilaiset luulevat että "uskomattomain"

salat saastuttaisivat tämän pyhän sian.

Jumala näyttää suojeleman tätä hautaa, jossa "uskovaisten isän" tomu

lepää, vaikka Hän muutamaksi ajaksi on hylännyt sen kansan, jotka ovat

hänen jälkeläisiänsä lihan jälkeen. Sillä ajalla kuin Abrahamin maja

täällä on ollut rauhassa, on hänen kansansa kummallisia kohtaloita

kokea saanut. He ovat huo'anneet Egyptin kovassa orjuudessa, sieltä

tulleet takaisin siihen maahan, joka oli heille annettu. He ovat

kärsineet Babylonin vankeutta ja sieltä toistamiseen palanneet isäinsä

maahan. He ovat nyt, ristiinnaulittuansa Kunnian Herran, hajoitetut

kaikkiin maihin ja kansakuntiin, joiden joukossa he vielä ovat häväisty

sukukunta, jonka ajoittain on täytynyt kärsiä kovimpaa vainoomista.

Jumalan lupauksen jälkeen ovat he vielä kerta palajavat maahansa,

isäinsä haudalle. He tulevat takaisin, löydettyänsä Messiaansa, ei

sitä, jota he vielä yhtenään etsivät, vaan sen, jonka heidän isänsä

ristiinnaulitsivat Golgathalla. He tulevat takaisin otettuansa vastaan

sen evankeliumin, jonka niin tylysti ja ykspäisesti ovat hylänneet. He

palavat siunattuna sillä siunauksella, jonka Abrahamin siemen Herran

lupauksen jälkeen oli tuottava mailmaan; sama siunaus on vihdoin

kohtaava heitäkin. Silloin ylistävät he täällä Abrahamin haudalla sitä

Jumalaa, jonka hämäräisiin lupauksiin Abraham uskoi, joka usko luettiin

hänelle vanhurskaudeksi.

Yli haudan on tehty iso rakennus, joka on 200 jalkaa korkea, 115 jalkaa

leveä ja viittä eli kuutta kymmentä jalkaa korkea. Muurit ovat isoista

hakatuista kivistä, samoin kuin Jerusalemin temppeli.

Kun lähestyimme tämän rakennuksen sisäänkäytävää, kokoontuivat kaikki

kadulla olevat Muhamettilaiset meidän ympärillemme, ja katsellen meitä

vihaisilla silmäyksillä, seurasivat he meitä aina portille asti,

nähdäksensä astuimmeko me siitä sisään.

Hebronissa asui kuningas David Saulin kuoleman jälkeen 7 vuotta, niin

kauvan kuin hän oli ainoastaan Judan kuninkaana. Hebronin väkiluvun

arvellaan nousevan 10,000 henkeen, joiden joukkoon on luettu 500

Juutalaista. Täällä ei löydy yhtään kristittyä. Asukkaat ovat tunnetut

kaikkein hurjimmiksi ja raivokkaimmiksi koko maassa, jonka vuoksi

heidän usein nähdään jollakin tavoin osoittavan nurjuutta matkustavia

kohtaan.

Huhtikuun 9 p:nä läksimme me varhain aamulla Hebronista ja matkasimme

nyt tuota ikivanhaa tietä täältä Jerusalemiin. Tämä oli omituisin

päivämatka kaikista kuin me teimme, sillä illaksi aioimme ehtiä

"pyhään kaupunkiin", viivyttyämme ensin matkallamme muutaman tiiman

Bethlehemissä. Minä olin aina pitänyt Jerusalemia meidän matkamme

varsinaisena päämääränä, ja nyt olin tätä määrää niin lähellä.

Matkamuistelmia Egyptistä, Siinailta ja Palestiinasta 1859-1860 · 第 8 / 25 段