luoteisen lahdekkeen päässä. Ainoa seikka, joka tätä nykyä antaa
kylälle jotakin arvoa, on se, että sitä käytetään kaikkein niiden
tavarain purkauspaikkana, joita tätä tietä kuljetetaan Englannin ja
Indian väliä. Sinne on nimittäin rakettu hirmuisen suuri hotelli niitä
matkustajia varten, joita joka viikko englantilaiset ja indialaiset
höyrylaivat tullessaan tuovat tänne.
Me emme asuneet itse kylässä, vaan pystytimme leirimme sen ulkopuolelle
eräälle törmälle, josta meillä oli vapaa näköala yli Punaisen meren ja
sen ihanain rantain.
Sunnuntai, 11:s päivä, jonka me vietimme täällä, antoi meille
tilaisuuden tarkastelemaan tätä viehättävää paikkaa ja virkistämään
mielessämme muinaisia muistoja näiltä seuduilta. Me luimme kaikki
yhdessä 2:sen Mos. Kirjan 14:nnen luvun, ja tiesimme, että me nyt olimme
meikein samalla paikalla, jossa se ihmeellinen tapaus tapahtui, josta
mainitussa luvussa kerrotaan.
Meidän leirimme ulkopuolla levisi suuri aavikko pitkin Punaisen meren
läntistä rantaa; tämän lakeuden rajana idässä päin oli Punainen meri,
joka ennen ulottui paljoa ylemmäksi Suezin ohitse, mutta myrskyt
ovat vähitellen täyttäneet osan tästä merenlahdesta hiedalla, jota
läheisistä erämaista ryöpyttävät, ja tämä lentävä hieta on aikain
kuluessa niin mataloinnut merta hyvän matkaa Suezista, etteivät
höyrylaivat voi uida kaupunkiin saakka, vaan pysähtyvät kappaleen
matkan päässä ulkona merellä, josta sitten pienempi höyryvene kuljettaa
matkustajat ja tavarat kaupunkiin.
Etelässä rajoittivat tätä lakeutta korkeat vuoret, jotka ulottuivat
aina mereen asti, mutta lännessä ja Pohjosessa katosi lakeus tuohon
avaraan hieta-aavikkoon. Tähän luultavasti olivat Israelin lapset
pystyttäneet leirinsä paetessaan Egyptistä kun he olivat matkalla
maahan, jonka Jumala heidän isillensä oli luvannut. Tässä Israelilaiset
eräsnä päivänä nostivat silmänsä ja näkivät Pharaon koko sotajoukkonsa,
vaunuinsa ja ratsasmiestensä kanssa ajavan heitä takaa. He peljästyivät
silloin sangen suuresti ja huusivat Herran tykö ja sanoivat Mosekselle:
"eikö hautoja ollut Egyptissä, ettäs rupesit meitä johdattamaan korpeen
kuolemaan." Moses vastasi kansalle: "Älkäät peljätkö, seisokaat ja
katsokaat, minkä autuuden Herra tänäpänä tekee teille; sillä näitä
Egyptiläisiä, jotka te tänäpänä näette, ei pidä teidän ikänänsä enämpi
näkemän ijankaikkisesti. Herra sotii teidän puolestanne ja teidän pitää
alallanne oleman."
Kuinka voi tämä ainoa mies olla niin ilman pelkoa keskellä tätä
vapisevaa joukkoa? Tunsiko hän ehkä jonkun tien, joka vei ulos tästä
paikasta, jossa hän ja hänen kansansa olivat niin hyvästi suljetut
meren, erämaiden, vuorien ja vihollisen sotalaumain väliin? Ei, hän ei
tuntenut mitään semmoista tietä. Kaikki mitä hän tiesi oli se, että
Herra oli käskenyt hänen viedä kansan tälle lakeudelle Punaisen meren
rannalla, ja että Jumala jo ennakolta oli sanonut tahtovansa voittaa
kunnian Pharaosta ja kaikesta hänen sotajoukostansa, että Egyptiläiset
näkisivät että Hän on Herra. Moses oli tehnyt niinkuin Herra oli
käskenyt, ja tässä seisoi hän nyt Israelin lasten kanssa, Punainen meri
edessään, tuolta läheni Pharaon sotajoukko ja vaara suureni joka hetki.
Moses ei näytä pelkäävän tätä vaaraa, hän rohkaisee kansaa, ja julistaa
heille mitä Herra oli sanonut: että hän itse tahtoi sotia Israelin
puolesta ja että he seisoisivat alallansa silloin. Mutta yhtä kaikki
mahtoi hän tuntea sisällistä kauhua ja pelkoa, sillä raamattu sanoo
näin: "Ja Herra sanoi Mosekselle: mitäs huudat minun tyköni?" Kansa ei
tätä huutoa kuullut, he kuulivat hänen vaan sanovan: "älkäät peljätkö,
Herra on sotiva teidän puolestanne;" mutta Herra, sydämen tutkia,
kuuli kuinka hänen sydämensä hädässä huusi Herraa ja sanoi hänelle:
"mitäs huudat minun tyköni, sano Israelin lapsille, että he vaeltavat."
Kummallinen käsky, eihän tässä mitään tietäkään ollut; mutta Herra
selitti kohta sen jälkeen, mitä tietä Hän tarkoitti, kun hän sanoo:
"Mutta nosta sinä sauvas ja ojenna kätes meren ylitse ja erotta se
yhdestä, että Israelin lapset kävisivät keskeltä merta kuivaa myöten."
Sitte nousi pilvenpatsas, joka kävi Israelin edellä, näyttäen heille
tietä, ja pilvi siirtyi heidän ja heidän vihollistensa väliin, niin
etteivät he koko yönä voineet toinen toistansa lähestyä, ja pimeässä
valaisi tämä pilvi kuin kirkas tuli.
Tämä pilvi, josta puhutaan niin paljon Israelin lasten matkan aikana
Kanaan maahan, ja joka "ei milloinkaan erinnyt kansasta", ansaitsee
todellakin likempää tarkastusta. Mitä siitä pitää uskoa? Raamatun
yksinkertainen vastaus tähän kysymykseen kuuluu näin: "Ja Herra kävi
heidän edellänsä päivällä pilven patsaassa, johdattaaksensa heitä
tiellä, ja yöllä tulen patsaassa, valistaaksensa heitä vaeltamaan
sekä yöllä että päivällä". Mikä oli pilvi, mikä oli tulen patsas
tämän selityksen jälkeen? Eivät ne olleet muuta kuin se puku, jonka
Jehovah otti, kun hän tuli täyttämään sitä lupausta, jonka hän oli
vannonut Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, että Hän antaisi luvatun
maan heidän jälkeentulevaisillensa omaisuudeksi, että Hän veisi
Israelin pois maasta, jossa heitä ahdistettiin, maahan, joka tulisi
olemaan heidän omanansa. Tämän kansan seassa aikoi Hän panna toimeen
ne "mainiot työt," jotka tulisivat olemaan koko mailman pelastuksen
ikuisena perusteena. Siinä maassa, johon Hän nyt kuljetti tätä kansaa,
aikoi hän sytyttää sen kirkkaan valkeuden, joka poistaisi mailman
pimeyden. Heidän siassansa aikoi hän antaa sen ruhtinaan ilmestyä, joka
oli perustava Jumalan valtakunnan ihmisten seassa, sen ruhtinaan, josta
Hän sanoi Abrahamille: "sinun siemenessäs pitää kaikki sukukunnat maan
päällä siunatuksi tuleman."
Aika rupesi nyt lähestymään, jolloin Jumala tahtoi täyttää tämän
lupauksensa ja Hän alotti valmistuksiansa siihen sillä, että teki
Israelin omaksi erityisiksi kansaksensa ja vei heidät Kanaan maahan,
joka oli tuleva Hänen suurten ihmeillensä näyttämöpaikaksi.
Hän lähestyi kansaa puettuna pilviin, peittääksensä loistoansa. Hän
tuli heidän luoksensa samassa puvussa, jossa Hän ilmaantui Thaborin
vuorella, kun hän tuli puhumaan pojastansa mailmalle. Tämä ihmeellinen
pilvi siirtyi nyt Israelin lasten taaksi ja varjeli heitä heidän
vihollisiltansa koko yön.
"Koska Moses ojensi kätensä meren ylitse, antoi Herra vedet juosta pois
vahvalla itätuulella koko sen yön; ja teki meren kuiville ja vedet
erkanivat. Ja Israelin lapset kävivät keskeltä merta kuivaa myöten,
ja vedet olivat heille niinkuin muurit heidän oikialla ja vasemmalla
puolellansa."
Egyptiläiset ajoivat heitä takaa, mutta kun Israel oli ehtinyt toiselle
rannalle, sanoi Herra pilvistä Mosekselle: "ojenna kätes meren Ylitse,
että vedet juoksisivat Egyptiläisten ylitse, heidän vaunuinsa ja
ratsasmiestensä ylitse. Niin ojensi Moses kätensä meren ylitse, ja
meri palasi ennen huomenta voimiinsa. Ja koska Egyptiläiset pakenivat,
kohtasi heitä vesi ja Herra syöksi heidän keskelle merta, niin että
vedet kävivät vaunuin ja ratsasmiesten ja koko Pharaon sotajoukon
ylitse, niin ettei yksikään heistä päässyt, mutta Israelin lapset
kävivät kuivaa myöten keskeltä merta, ja vedet olivat heille niinkuin
muuri heidän oikialla ja vasemmalla puolellansa, ja niin vapahti Herra
sinä päivänä Israelin Egyptiläisten kädestä."
Niin kertoo raamattu Israelilaisten matkasta Punaisen meren kautta ja
sanoo sitä ihmeeksi, jonka Jumala teki osoittaaksensa että Hän on Herra.
Paljon ovat ihmiset ajatelleet ja puhuneet tästä tapauksesta, ja moni
on selittänyt asian varsin yksinkertaisesti riippuvan siitä vahvasta
luoteesta ja vuoksesta, joka kunakin päivänä ilmaantuu näillä tienoin.
He sanovat ettei Jumalalla ollut mitään muuta tämän tapauksen kanssa
tekemistä, paitsi että Hän lähetti vahvan tuulen puhaltamaan yöllä,
joten vesi luoteen aikana laski enemmän kuin tavallisesti. Mikään ei
kuitenkaan ole helpompi näyttää vääräksi kuin tämä luulo; ensiksikin ei
itä-tuuli täällä auttaisi veden laskemista, sillä se puhaltaa suoraan
poikki meren; vaan sen tuulen, jolla semmoinen vaikutus pitäisi olla,
täytyy tulla Pohjosesta ja puhaltaa pitkin merenselkää, että se ajaisi
medet ulos Suezin lahdesta; — toiseksi tapahtui Israelin matkustus yli
meren yölliseen aikaan aina aamuun asti, joka on juuri se aika, jolloin
vuoksi on voimassa ja meri on korkeimmallansa; kumminkin oli laita
semmoinen niinä päivinä kuin minä olin Suezissa; — kolmanneksi sanotaan
kahdessa paikassa tuossa piplian kertomuksessa, että vedet olivat kuin
muuri heidän oikealla ja vasemmalla puolellansa, ja tätä ei voi mikään
luode eikä vuoksi sinä ilmoisna ikänä vaikuttaa, eikä myöskään palaja
vuoksi niin pikaisesti, että se hukuttaisi kokonaisen armeian, joka on
lähtenyt kulkemaan luoteen aikana kuivuneelle matalalle, ja hukuttaisi
sen niin, ettei yksikään jäisi jälille; vaan kun vesi luoteen perästä
taasen rupee nousemaan, tapahtuu se niin hiljakseen, että sen
nousemista tuskin voi huomatakaan.
Ilman sitä, eihän kukaan voi otaksua ett'eivät Egyptiläiset, jotka
olivat niin korkealla sivistyksen asteella, olisi tunteneet luoteen ja
vuoksen aikoja eivätkä voineet arvata, mikä vaara oli odotettavana, jos
mentiin matalalle, kun vuoksi oli tulossa.
Raamattu esittelee tämän tapauksen ihmeenä, Jumalan tekemänä työnä;
ja epäusko, joka aina nauraa semmoiselle, joutuu hyvin ahtaalle tätä
tapausta tyydyttävästi selittäissään.
Kuudes Luku.
Erämaassa matkustuksen jatkoa.
Me viivyimme vielä maanantainkin Suez'issa, sillä meillä oli yhtä
ja toista toimittamista Sheikkimme kanssa täkäläisten Turkin
hallitusmiesten edessä.
Me emme sentähden jatkaneet matkaamme, ennenkuin vasta tiistaina
13:tena päivänä. Silloin purjehdimme yli Suez'in lahdekkeen Aasian
rannalle ja odotimme siellä kameleitamme, jotka kiersivät lahden ympäri.
Puolipäivän aikaan tulivat kamelimme perille, jolloin me pitkitimme
matkaamme, ja saavuimme muutaman tiiman kuluttaa erääsen oasiin,
nimeltä Ayun Mosa. Täällä löytyi useita lähteitä, joita sanottiin
"Moseksen lähteiksi", ja tällä paikalla kasvoi palmuja sekä muita
puita. Me pystytimme tähän leirimme yöksi, ja olipa varsin hyvä että
saimme seisahtaa niin varhain, sillä tuuli puhalsi jotenkin vahvasti ja
oli meille varsin vastainen.
Seuraavana päivänä pitkitimme matkaamme yli avaran hietalakeuden,
ja tämä päivämatka oli kenties raskahin kaikista; sillä koko päivän
kesti tuima, myrskyn-kaltainen tuuli. Hieta lensi kuin lumi meidän
talvipäivinä, niin ettemme voineet nähdä pitkälle eteemme. Tuo hieno
hieta tunkihe silmiin ja kirventeli pahasti, vaikka me peitimme
kasvomme hunnulla, varjellaksemme itseämme. Matkaa voitiin kuitenkin
pitkittää koko päiväkausi; me seisahdimme illalla tavalliseen aikaan
ja pystytimme leirimme erään töyrään varjoon, jolta toivoimme jotakin
suojaa tuulta ja lentävää hiekkaa vastaan. Auringon tehdessä laskua,
taukosi toki tuuli, niin että saimme kauniin ja tyvenen ehtoon, jonka
me tosiaankin pidimme suuremmassa arvossa kuin tavallisesti, semmoisen
päivän perästä kuin tämä oli ollut.
Seuraavana päivänä kävi meidän matkamme vähän epätasaisemman seudun
läpitse ja etäällä näimme kauniita, hämäräisiä törmiä. Päivän päälle
sivusimme erään paikan, nimeltä Mara. Täältä löysimme muutaman töyrään
kukkulalta lähteen, jonka vesi oli katkeran suolaista. Töyräan alla
näimme tuoreita hyenain jälkiä. Pedot olivat luultavasti edellisenä
yönä käyneet lähteellä juomassa.
Tälle paikalle tulivat Israelin lapset, kun lähdettyänsä Suezista kolme
päivää olivat kulkeneet Surin korvessa, löytämättä mitään vettä. Kun
tulivat Maraan, eivät voineet he juoda siellä löytyvää vettä, sillä se
oli sangen katkeraa, jonka tähden tämän paikan nimikin on Mara. Siellä
napisi kansa Mosesta vastaan ja sanoi: "Mitä me juomme? Hän huusi
silloin Herran tykö, ja Herra osotti hänelle puun, jonka hän heitti
veteen, ja vedet tulivat makiaksi".
Sieltä matkustavat Israelin lapset edemmäksi ja tulivat Elimiin. Siellä
oli kaksitoista vesikaivoa ja seitsemän kymmentä palmupuuta; siellä
sijoittivat he itsensä vetten luoksi.
Saman päivän illalla, jolloin Maran olimme jättäneet, saavuimme mekin
tälle paikalle. Wielä löytyi siellä useampia lähteitä ja koko joukko
palmupuita, ja me pystytimme sinne leirimme lähelle vettä.
Omituiselta tuntui sillä tavoin seurata Israelin lasten matkaa
erämaassa, ja raamattu oppaana etsiä heidän jälkiänsä korvesta. Tästä
syystä tuntui erämaa minusta melkein vanhalle tuttavalle, hyvälle
ystävälle. Usein luin jo lapsuuden aikana halulla ja kummastuksella
niitä ihmetöitä, joita Jumala täällä teki, ja nyt sain minä lukea
kaikki nämä tapaukset juuri samoilla paikoitta, jossa ne olivat
tapahtuneet.
Seutu, jonka kautta seuraavana päivänä kuljimme, rupesi käymään yhä
vuorisemmaksi. Me sivusimme kolme lähdettä, joiden vesi oli katkeraa,
ja niitä kutsuttiin Murk-hahen katkeriksi lähteiksi.
Illalla tulimme me Punaisen meren rannalle. Siitä asti kuin Suez'in
jätimme, oli meidän matkamme kulkenut eteläistä suuntaa tasan tämän
meren rantojen kanssa, vaikka hyvän matkaa sisämaahan päin, niin
ettemme olleet voineet merta nähdä. Se tuli nyt taas näkymiimme ja
suloista oli katsella tuota raitista sinistä merta, elettyämme useat
päivät erämaassa, keskellä hietaa ja alastomia kallioita. Me pystytimme
täällä leirimme juuri meren rannalle.
Seuraavana päivänä kulki meidän tiemme useat tiimat pitkin rantaa. Meri
oli meidän oikealla puolellamme ja vasemmalla kädellä kohosi korkeita
vuoria. Nämä vuoret olivat toisinaan niin lähellä vettä, että tie
supistui vaan kaidaksi poluksi, jolla kamelein oli käyminen yksitellen.
Kahdessa paikassa ylettyivät vuorensivut aina mereen asti, niin että
meidän oli kiertäminen niitä kahlaamalla, jolloin vesi nousi kameleimme
polviin saakka. Onneksemme sattui sinä päivänä olemaan jotenkin tyyni
ilma, sillä tuulisena aikana mahtaa tämä tie olla ihan mahdoton kulkea.
Seurattuamme muutamat tiimat meren rannikkoa, poikkesi tiemme taasen
sisämaata kohden. Me ratsastimme nyt jotenkin suuren lakeuden poikki,
se oli Ginin korpi, jossa Israelin lapset napisevat Mosesta ja Aronia
vastaan ja sanomat heille: "joska Jumala olisi suonut, että olisimme
Egyptin maalla Herran käden kautta kuolleet, koska me istuimme
lihapatain tykönä ja oli leipää yltä kyllä syödä; sillä te olette
sentähden johdattaneet meidän tähän korpeen kuollettaaksenne nälällä
kaikkea tätä joukkoa."
Täällä rupesi Herra antamaan kansalle mannaa ja peltokanoja ja antoi
käskyn, että he kokoisivat sitä joka aamu niin paljon kuin päiväksi
tarvitsivat, mutta sabbatina eivät he saaneet mitään koota, vaan piti
heidän edellisenä päivänä koota kahta vertaa enemmän.
Kuljettuamme tämän korven läpitse, tulimme korkea-vuoriseen seutuun,
jossa tie kävi ahtaita laksoja pitkin. Nämä laksot kapenivat
kapenemistansa, kunnes vihdoin olimme tulleet umpisoppeen keskellä
vuoristoa, josta ei näkynyt olevan mitään uloskäytävää. Me ohjasimme
nyt kulkumme erään näiden vuorten juurille, ja vasta sitte kun varsin
lähelle sitä olimme tulleet, huomasimme kapean käytävän, joka ei
ollut kamelin jalkaa leveämpi, monimutkaisena luikertavan ylös vuoren
jyrkkää rinnettä pitkin. Oli tosiaankin omituista nähdä kaikkein
meidän suurten, uljasten kameleimme hirmuisten kuormainsa kanssa
pitkänä jonona ikäänkuin kiipeevän ylöspäin tätä yhtä kapeata kuin
jyrkkää tietä myöden. Minä en milloinkaan ollut aatellut että nämä
suuret ja raskaat eläimet voivat niin hyvin ja niin vakaasti käydä
raivaamattomilla poluilla. Tällä osalla matkastamme oli meillä useamman
kerran tilaisuus ihmetellä tätä heidän oivallista kykyänsä. Tämän
vuoripolun arabialainen nimi on: Nuklo Bade-reh (tie miekan terällä).
Samana päivänä kuljimme läpi lakson, nimeltä luolien lakso, jossa
näimme vuoreen piirrettynä useita hieroglyphejä ja hebrealaisia
puustaveita, sekä kaksi suurta luolaa, jotka oli hakattu kappaleen
matkaa ylös vuoreen.
Me pystytimme leirimme illalla avaraan laksoon, nimeltä Wady Mukatteb
(kirjoitusten lakso); täällä olivat nuo korkeat vuoret kahden puolin
laksoa milt'ei täyteen kirjaellut hieroglyphejä ja hebrealaisia
puustaveja, jotka muistuttavat Israelin lasten matkustuksesta näiden
seutujen kautta ja näyttävät todeksi mitä raamattu kertoo tästä
mailman-mainiosta retkestä. Kirjoitusten paljous todistaa, että
Israelilaiset täällä mahtoivat viipyä enemmän aikaa, joka myöskin pitää
yhtä raamatun kertomuksen kanssa heidän matkastansa Sinaille. Seuraava
päivä oli Sunnuntai, jonka me lepäsimme täällä, ja tämä levähdys oli
aivan tervetullut koko viikkoisen raskaan matkustuksen perästä, jolloin
me olimme ratsastaneet kameleimme selässä noin yhdeksän tiimaa joka
päivä. Lepopäivä oli aivan hiljainen ja häiritsemätön näillä autioilla
seuduilla, jossa me olimme eroitettuina kauas muusta mailmasta.
Erämaissa ympärillämme vallitsi syvin rauhallisuus, joka on niin
omituista näillä seuduilla.
Me itse, meidän miehemme ja eläimemme, olimme ainoat elävät olennot
tässä tyynessä, kuolleessa mailmassa, paitsi muutamia kaarneita, jotka
silloin tällöin lensivät ohitse, ja joitakuita vikkeliä sisiliskoja,
jotka juosta vilahtelivat lakson kulmissa pensaissa.
Seuraavana maanantaina saavuimme illan tullessa erääsen oasiin,
jota hirmuiset vuoret ympäröivät. Tämän paikan nimi oli Wady Feran.
Täällä löytyi lähde ja koko joukko palmupuita, joiden varjoon me
sioituimme. Täällä tapasimme useita viljeltyjä kenttiä ja joukko
Beduineja kokoontui meidän leirimme ympärille, niinhyvin pakisemaan
meidän miestemme kanssa, joiden hyviä ystäviä he näyttävät olevan, kuin
myöskin myymään muonavaroja.
Me viivyimme täällä koko tiistain, noustaksemme eräälle korkealle
vuorelle, nimeltä Serbel, lähellä sitä oasia, johon me olimme leirimme
pystyttäneet.
Serbel on yli 7000 jalkaa korkea, ja lähes neljä tiimaa kesti,
ennenkuin olimme sen harjalla. Tämä vuori ynnä itse Sinai ovat
merkillisimmät kohdat tällä niemellä. Se kohouu korkealle yli tuon
ympäröivän vuoriseudun. Sen harja on jakautunut useampiin korkeisin
huippuihin, jotka näyttävät nousevan pystysuorasti ilmaan ja ovat
eroitettuina toisistaan syvillä uurroksilla.
Warhain aamulla läksimme leiristämme, noustaksemme vuorelle. Me
ratsastimme ensin kameleillamme noin tiiman matkan yli korkeain ja
jyrkkäin kiviraunioin, vuoren juurelle asti. Sitte rupesimme kiipeemään
ja monta sangen raskasta hetkeä kului, ennenkuin vihdoinkin pääsimme
kukkulalle. Hyvin usein oli meidän pysähtäminen, levätäksemme ja
kootaksemme uusia voimia. Tie oli toisinaan niin jyrkkä ja täynnä
pienempiä ja isompia kiviä, että näytti melkein mahdottomalta päästä
edemmäksi. Kappaleen matkan päässä ylhäällä vuoren sivulla tapasimme
kirkkaan vuorilähteen, jonka äärellä lepäsimme hyvän tuokion ja
virvottelimme itseämme sen raittiilla vedellä. Lähes neljä-tiimaisen
matkustuksen perästä saavuimme vuoren korkeimman kukkulan huipulle.
Me olimme silloin jotenkin uuvuksissa, niin että istuimme hyvän
hetken ja levähdimme, ennenkuin rupesimme katselemaan tuota vuorista,
jylhää seutua, joka nyt leveni melkein meidän jalkaimme alla. Näköala
tältä korkealta vuorenhuipulta palkitsi kyllin sen vaivan, minkä
sinne kiipeäminen oli maksanut. Nuo ympärillä olevat vuoret, joita
ennen syvistä laksoista olimme katselleet ja joita olimme pitäneet
mahdottoman suurina, näyttivät nyt tältä ylhäiseltä asemalta pieniltä,
mitättömiltä kummuilta, ja etäältä näimme tuon äärettömän hieta-ulapan
levenevän pohjaan ja koilliseen päin. Tämän lakeuden kautta oli
meidän tiemme kulkeva Pyhään Maahan, kuin ensin olimme matkanneet
tuon mahtaman vuoriseudun läpitse, joka nyt varsin hämärästi häämötti
tuolla etäällä etelässä. Niin! täältä näimme ensimäisen kerran sen
merkillisen vuoren, jota niin suuresti olimme halanneet nähdä ja jonka
tähden olimmekin lähteneet tälle pitkälle matkalle erämaahan. Niinkuin
Serbel tässä kohosi noiden ympärillä olevain vuorten yli, niin nousi
Sinai tuolla etäällä yli läheisyydessään olevan vuori-maiseman, ja me
näimme sen täältä ihan selvästi, vaikka olimme enemmän kuin päiväkauden
matkan päässä siitä. Lännessä päin meistä näkyi vielä kerta Punainen
meri, jonka vastaiselta rannalta Egyptin vuoret kohosivat, niin että
me olimme tilaisuudessa vielä luomaan silmäyksen hyvästijätöksi sille
maalle, jossa olimme viettäneet niin monta kallista päivää.
Oli ehkä vielä vaikeampi astua alas Serbeliltä, kuin ylösnouseminen
oli ollut, ja tunsimme itsemme hyvin kiitollisiksi, kun kaikki taasen
terveinä istuimme telteissämme.
Illalla saivat meidän Beduinimme vieraikseen koko joukon Beduineja
näiltä tienoilta, ja hyvin omituista oli nähdä näiden mustanruskeain,
aseilla varustettuin miesten istuvan koossa ympäri ison valkean,
jonka kuumassa tuhassa he kypsensivät leipäänsä ja valmistivat
illallisatriaansa, pakisten vilkkaasti ja korkealla äänellä. Yhellä
heistä oli jonkinlainen yksikielinen viulu, jolla hän soitti ja
lauloi samassa, ilahduttaaksensa kumppaneitansa. Me istuimme hyvän
aikaa tuoleillamme teltteimme edessä katsellen tätä erämaan elämää.
Seuraavana päivänä matkasimme yhdeksän tiimaa ja sioitimme leirimme
erääseen laksoon, kuuden tiiman matkan päässä Sinaista, ja toisena
päivänä, joka oli tuorstai Maaliskuun 22:s päivä, saavuimme mainitulle
vuorelle. Kun tie oli tehnyt polven ja minä viimeinkin sain Sinain
näkyviini, en voinut kääntää silmiäni siitä pois koko sillä ajalla,
joka vielä kului, ennenkuin sen saavutimme. Wuoren edessä levisi
mahdottoman suuri ylhäinen tasanko, joka ulottui aina vuoren juurelle
asti. Tältä lakeudelta katseli vapiseva Israel Jumalan ihmeitä, jotka
tapahtuivat tuolla korkealla vuorenhuipulla, ja kuuli Hänen äänensä,
kun Hän julisti heille lakinsa. Täällä rupesivat he pelkäämään ja
pakenivat, siirtyen taaemmaksi.
Minkä suurellaisen näyn lie tämä korkea, jylhä vuori monien kukkulainsa
kanssa silloin tarjonnut, kun Jehova astui alas sen päälle tulessa
ja kun nuo kovat harmaat kalliot vapisivat Hänen jalkainsa alla ja
suitsivat ja savusivat kuin pätsi ja jolloin taivaallisten pasunain
ääni enemmän ja enemmän eneni, kunnes Jumala vihdoin julisti
jumalallisen lakinsa.
Tätä suurta tapausta aattelin sydämessäni, kun vitkalleen keikuin
edespäin kamelini selässä yli suuren lakeuden, kunnes me viimein
saavuimme tuon halatun vuoren juurelle.
Muutamassa kapeassa laksossa, jota Sinain vuoret joka taholta
ympäröivät, on kreikkalainen luostari, johon matkustajat voivat
majaantua. Siinä tapauksessa on ainoastaan tarpeesen hankkia itsellensä
lupakirja kreikkalaiselta pispalta Kairossa. Muutamat asuvat
mieluisemmin telteissään luostarin ulkopuolella, mutta me puolestamme
majoitimme itsemme luostariin, saadaksemme asua edes muutaman päivää
varsinaisissa huoneissa.
Sinain luostari on oikea oasi erämaassa-matkustavalle. Suloinen levon
ja turvallisuuden tunne valtaa hänet, niinpian kuin hän astuu muurien
sisään — tunne, jota ainoastaan se voi käsittää, joka on kokenut tämän
pitkän ja vaarallisen matkan vaivoja, kulkeissaan läpi aution maan,
jossa ainoastaan villit Beduinit ovat hänellä seuralaisina.