Suez on vähäinen, halpa-arvoinen kylä keskellä erämaita Punaisen meren

luoteisen lahdekkeen päässä. Ainoa seikka, joka tätä nykyä antaa

kylälle jotakin arvoa, on se, että sitä käytetään kaikkein niiden

tavarain purkauspaikkana, joita tätä tietä kuljetetaan Englannin ja

Indian väliä. Sinne on nimittäin rakettu hirmuisen suuri hotelli niitä

matkustajia varten, joita joka viikko englantilaiset ja indialaiset

höyrylaivat tullessaan tuovat tänne.

Me emme asuneet itse kylässä, vaan pystytimme leirimme sen ulkopuolelle

eräälle törmälle, josta meillä oli vapaa näköala yli Punaisen meren ja

sen ihanain rantain.

Sunnuntai, 11:s päivä, jonka me vietimme täällä, antoi meille

tilaisuuden tarkastelemaan tätä viehättävää paikkaa ja virkistämään

mielessämme muinaisia muistoja näiltä seuduilta. Me luimme kaikki

yhdessä 2:sen Mos. Kirjan 14:nnen luvun, ja tiesimme, että me nyt olimme

meikein samalla paikalla, jossa se ihmeellinen tapaus tapahtui, josta

mainitussa luvussa kerrotaan.

Meidän leirimme ulkopuolla levisi suuri aavikko pitkin Punaisen meren

läntistä rantaa; tämän lakeuden rajana idässä päin oli Punainen meri,

joka ennen ulottui paljoa ylemmäksi Suezin ohitse, mutta myrskyt

ovat vähitellen täyttäneet osan tästä merenlahdesta hiedalla, jota

läheisistä erämaista ryöpyttävät, ja tämä lentävä hieta on aikain

kuluessa niin mataloinnut merta hyvän matkaa Suezista, etteivät

höyrylaivat voi uida kaupunkiin saakka, vaan pysähtyvät kappaleen

matkan päässä ulkona merellä, josta sitten pienempi höyryvene kuljettaa

matkustajat ja tavarat kaupunkiin.

Etelässä rajoittivat tätä lakeutta korkeat vuoret, jotka ulottuivat

aina mereen asti, mutta lännessä ja Pohjosessa katosi lakeus tuohon

avaraan hieta-aavikkoon. Tähän luultavasti olivat Israelin lapset

pystyttäneet leirinsä paetessaan Egyptistä kun he olivat matkalla

maahan, jonka Jumala heidän isillensä oli luvannut. Tässä Israelilaiset

eräsnä päivänä nostivat silmänsä ja näkivät Pharaon koko sotajoukkonsa,

vaunuinsa ja ratsasmiestensä kanssa ajavan heitä takaa. He peljästyivät

silloin sangen suuresti ja huusivat Herran tykö ja sanoivat Mosekselle:

"eikö hautoja ollut Egyptissä, ettäs rupesit meitä johdattamaan korpeen

kuolemaan." Moses vastasi kansalle: "Älkäät peljätkö, seisokaat ja

katsokaat, minkä autuuden Herra tänäpänä tekee teille; sillä näitä

Egyptiläisiä, jotka te tänäpänä näette, ei pidä teidän ikänänsä enämpi

näkemän ijankaikkisesti. Herra sotii teidän puolestanne ja teidän pitää

alallanne oleman."

Kuinka voi tämä ainoa mies olla niin ilman pelkoa keskellä tätä

vapisevaa joukkoa? Tunsiko hän ehkä jonkun tien, joka vei ulos tästä

paikasta, jossa hän ja hänen kansansa olivat niin hyvästi suljetut

meren, erämaiden, vuorien ja vihollisen sotalaumain väliin? Ei, hän ei

tuntenut mitään semmoista tietä. Kaikki mitä hän tiesi oli se, että

Herra oli käskenyt hänen viedä kansan tälle lakeudelle Punaisen meren

rannalla, ja että Jumala jo ennakolta oli sanonut tahtovansa voittaa

kunnian Pharaosta ja kaikesta hänen sotajoukostansa, että Egyptiläiset

näkisivät että Hän on Herra. Moses oli tehnyt niinkuin Herra oli

käskenyt, ja tässä seisoi hän nyt Israelin lasten kanssa, Punainen meri

edessään, tuolta läheni Pharaon sotajoukko ja vaara suureni joka hetki.

Moses ei näytä pelkäävän tätä vaaraa, hän rohkaisee kansaa, ja julistaa

heille mitä Herra oli sanonut: että hän itse tahtoi sotia Israelin

puolesta ja että he seisoisivat alallansa silloin. Mutta yhtä kaikki

mahtoi hän tuntea sisällistä kauhua ja pelkoa, sillä raamattu sanoo

näin: "Ja Herra sanoi Mosekselle: mitäs huudat minun tyköni?" Kansa ei

tätä huutoa kuullut, he kuulivat hänen vaan sanovan: "älkäät peljätkö,

Herra on sotiva teidän puolestanne;" mutta Herra, sydämen tutkia,

kuuli kuinka hänen sydämensä hädässä huusi Herraa ja sanoi hänelle:

"mitäs huudat minun tyköni, sano Israelin lapsille, että he vaeltavat."

Kummallinen käsky, eihän tässä mitään tietäkään ollut; mutta Herra

selitti kohta sen jälkeen, mitä tietä Hän tarkoitti, kun hän sanoo:

"Mutta nosta sinä sauvas ja ojenna kätes meren ylitse ja erotta se

yhdestä, että Israelin lapset kävisivät keskeltä merta kuivaa myöten."

Sitte nousi pilvenpatsas, joka kävi Israelin edellä, näyttäen heille

tietä, ja pilvi siirtyi heidän ja heidän vihollistensa väliin, niin

etteivät he koko yönä voineet toinen toistansa lähestyä, ja pimeässä

valaisi tämä pilvi kuin kirkas tuli.

Tämä pilvi, josta puhutaan niin paljon Israelin lasten matkan aikana

Kanaan maahan, ja joka "ei milloinkaan erinnyt kansasta", ansaitsee

todellakin likempää tarkastusta. Mitä siitä pitää uskoa? Raamatun

yksinkertainen vastaus tähän kysymykseen kuuluu näin: "Ja Herra kävi

heidän edellänsä päivällä pilven patsaassa, johdattaaksensa heitä

tiellä, ja yöllä tulen patsaassa, valistaaksensa heitä vaeltamaan

sekä yöllä että päivällä". Mikä oli pilvi, mikä oli tulen patsas

tämän selityksen jälkeen? Eivät ne olleet muuta kuin se puku, jonka

Jehovah otti, kun hän tuli täyttämään sitä lupausta, jonka hän oli

vannonut Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, että Hän antaisi luvatun

maan heidän jälkeentulevaisillensa omaisuudeksi, että Hän veisi

Israelin pois maasta, jossa heitä ahdistettiin, maahan, joka tulisi

olemaan heidän omanansa. Tämän kansan seassa aikoi Hän panna toimeen

ne "mainiot työt," jotka tulisivat olemaan koko mailman pelastuksen

ikuisena perusteena. Siinä maassa, johon Hän nyt kuljetti tätä kansaa,

aikoi hän sytyttää sen kirkkaan valkeuden, joka poistaisi mailman

pimeyden. Heidän siassansa aikoi hän antaa sen ruhtinaan ilmestyä, joka

oli perustava Jumalan valtakunnan ihmisten seassa, sen ruhtinaan, josta

Hän sanoi Abrahamille: "sinun siemenessäs pitää kaikki sukukunnat maan

päällä siunatuksi tuleman."

Aika rupesi nyt lähestymään, jolloin Jumala tahtoi täyttää tämän

lupauksensa ja Hän alotti valmistuksiansa siihen sillä, että teki

Israelin omaksi erityisiksi kansaksensa ja vei heidät Kanaan maahan,

joka oli tuleva Hänen suurten ihmeillensä näyttämöpaikaksi.

Hän lähestyi kansaa puettuna pilviin, peittääksensä loistoansa. Hän

tuli heidän luoksensa samassa puvussa, jossa Hän ilmaantui Thaborin

vuorella, kun hän tuli puhumaan pojastansa mailmalle. Tämä ihmeellinen

pilvi siirtyi nyt Israelin lasten taaksi ja varjeli heitä heidän

vihollisiltansa koko yön.

"Koska Moses ojensi kätensä meren ylitse, antoi Herra vedet juosta pois

vahvalla itätuulella koko sen yön; ja teki meren kuiville ja vedet

erkanivat. Ja Israelin lapset kävivät keskeltä merta kuivaa myöten,

ja vedet olivat heille niinkuin muurit heidän oikialla ja vasemmalla

puolellansa."

Egyptiläiset ajoivat heitä takaa, mutta kun Israel oli ehtinyt toiselle

rannalle, sanoi Herra pilvistä Mosekselle: "ojenna kätes meren Ylitse,

että vedet juoksisivat Egyptiläisten ylitse, heidän vaunuinsa ja

ratsasmiestensä ylitse. Niin ojensi Moses kätensä meren ylitse, ja

meri palasi ennen huomenta voimiinsa. Ja koska Egyptiläiset pakenivat,

kohtasi heitä vesi ja Herra syöksi heidän keskelle merta, niin että

vedet kävivät vaunuin ja ratsasmiesten ja koko Pharaon sotajoukon

ylitse, niin ettei yksikään heistä päässyt, mutta Israelin lapset

kävivät kuivaa myöten keskeltä merta, ja vedet olivat heille niinkuin

muuri heidän oikialla ja vasemmalla puolellansa, ja niin vapahti Herra

sinä päivänä Israelin Egyptiläisten kädestä."

Niin kertoo raamattu Israelilaisten matkasta Punaisen meren kautta ja

sanoo sitä ihmeeksi, jonka Jumala teki osoittaaksensa että Hän on Herra.

Paljon ovat ihmiset ajatelleet ja puhuneet tästä tapauksesta, ja moni

on selittänyt asian varsin yksinkertaisesti riippuvan siitä vahvasta

luoteesta ja vuoksesta, joka kunakin päivänä ilmaantuu näillä tienoin.

He sanovat ettei Jumalalla ollut mitään muuta tämän tapauksen kanssa

tekemistä, paitsi että Hän lähetti vahvan tuulen puhaltamaan yöllä,

joten vesi luoteen aikana laski enemmän kuin tavallisesti. Mikään ei

kuitenkaan ole helpompi näyttää vääräksi kuin tämä luulo; ensiksikin ei

itä-tuuli täällä auttaisi veden laskemista, sillä se puhaltaa suoraan

poikki meren; vaan sen tuulen, jolla semmoinen vaikutus pitäisi olla,

täytyy tulla Pohjosesta ja puhaltaa pitkin merenselkää, että se ajaisi

medet ulos Suezin lahdesta; — toiseksi tapahtui Israelin matkustus yli

meren yölliseen aikaan aina aamuun asti, joka on juuri se aika, jolloin

vuoksi on voimassa ja meri on korkeimmallansa; kumminkin oli laita

semmoinen niinä päivinä kuin minä olin Suezissa; — kolmanneksi sanotaan

kahdessa paikassa tuossa piplian kertomuksessa, että vedet olivat kuin

muuri heidän oikealla ja vasemmalla puolellansa, ja tätä ei voi mikään

luode eikä vuoksi sinä ilmoisna ikänä vaikuttaa, eikä myöskään palaja

vuoksi niin pikaisesti, että se hukuttaisi kokonaisen armeian, joka on

lähtenyt kulkemaan luoteen aikana kuivuneelle matalalle, ja hukuttaisi

sen niin, ettei yksikään jäisi jälille; vaan kun vesi luoteen perästä

taasen rupee nousemaan, tapahtuu se niin hiljakseen, että sen

nousemista tuskin voi huomatakaan.

Ilman sitä, eihän kukaan voi otaksua ett'eivät Egyptiläiset, jotka

olivat niin korkealla sivistyksen asteella, olisi tunteneet luoteen ja

vuoksen aikoja eivätkä voineet arvata, mikä vaara oli odotettavana, jos

mentiin matalalle, kun vuoksi oli tulossa.

Raamattu esittelee tämän tapauksen ihmeenä, Jumalan tekemänä työnä;

ja epäusko, joka aina nauraa semmoiselle, joutuu hyvin ahtaalle tätä

tapausta tyydyttävästi selittäissään.

Kuudes Luku.

Erämaassa matkustuksen jatkoa.

Me viivyimme vielä maanantainkin Suez'issa, sillä meillä oli yhtä

ja toista toimittamista Sheikkimme kanssa täkäläisten Turkin

hallitusmiesten edessä.

Me emme sentähden jatkaneet matkaamme, ennenkuin vasta tiistaina

13:tena päivänä. Silloin purjehdimme yli Suez'in lahdekkeen Aasian

rannalle ja odotimme siellä kameleitamme, jotka kiersivät lahden ympäri.

Puolipäivän aikaan tulivat kamelimme perille, jolloin me pitkitimme

matkaamme, ja saavuimme muutaman tiiman kuluttaa erääsen oasiin,

nimeltä Ayun Mosa. Täällä löytyi useita lähteitä, joita sanottiin

"Moseksen lähteiksi", ja tällä paikalla kasvoi palmuja sekä muita

puita. Me pystytimme tähän leirimme yöksi, ja olipa varsin hyvä että

saimme seisahtaa niin varhain, sillä tuuli puhalsi jotenkin vahvasti ja

oli meille varsin vastainen.

Seuraavana päivänä pitkitimme matkaamme yli avaran hietalakeuden,

ja tämä päivämatka oli kenties raskahin kaikista; sillä koko päivän

kesti tuima, myrskyn-kaltainen tuuli. Hieta lensi kuin lumi meidän

talvipäivinä, niin ettemme voineet nähdä pitkälle eteemme. Tuo hieno

hieta tunkihe silmiin ja kirventeli pahasti, vaikka me peitimme

kasvomme hunnulla, varjellaksemme itseämme. Matkaa voitiin kuitenkin

pitkittää koko päiväkausi; me seisahdimme illalla tavalliseen aikaan

ja pystytimme leirimme erään töyrään varjoon, jolta toivoimme jotakin

suojaa tuulta ja lentävää hiekkaa vastaan. Auringon tehdessä laskua,

taukosi toki tuuli, niin että saimme kauniin ja tyvenen ehtoon, jonka

me tosiaankin pidimme suuremmassa arvossa kuin tavallisesti, semmoisen

päivän perästä kuin tämä oli ollut.

Seuraavana päivänä kävi meidän matkamme vähän epätasaisemman seudun

läpitse ja etäällä näimme kauniita, hämäräisiä törmiä. Päivän päälle

sivusimme erään paikan, nimeltä Mara. Täältä löysimme muutaman töyrään

kukkulalta lähteen, jonka vesi oli katkeran suolaista. Töyräan alla

näimme tuoreita hyenain jälkiä. Pedot olivat luultavasti edellisenä

yönä käyneet lähteellä juomassa.

Tälle paikalle tulivat Israelin lapset, kun lähdettyänsä Suezista kolme

päivää olivat kulkeneet Surin korvessa, löytämättä mitään vettä. Kun

tulivat Maraan, eivät voineet he juoda siellä löytyvää vettä, sillä se

oli sangen katkeraa, jonka tähden tämän paikan nimikin on Mara. Siellä

napisi kansa Mosesta vastaan ja sanoi: "Mitä me juomme? Hän huusi

silloin Herran tykö, ja Herra osotti hänelle puun, jonka hän heitti

veteen, ja vedet tulivat makiaksi".

Sieltä matkustavat Israelin lapset edemmäksi ja tulivat Elimiin. Siellä

oli kaksitoista vesikaivoa ja seitsemän kymmentä palmupuuta; siellä

sijoittivat he itsensä vetten luoksi.

Saman päivän illalla, jolloin Maran olimme jättäneet, saavuimme mekin

tälle paikalle. Wielä löytyi siellä useampia lähteitä ja koko joukko

palmupuita, ja me pystytimme sinne leirimme lähelle vettä.

Omituiselta tuntui sillä tavoin seurata Israelin lasten matkaa

erämaassa, ja raamattu oppaana etsiä heidän jälkiänsä korvesta. Tästä

syystä tuntui erämaa minusta melkein vanhalle tuttavalle, hyvälle

ystävälle. Usein luin jo lapsuuden aikana halulla ja kummastuksella

niitä ihmetöitä, joita Jumala täällä teki, ja nyt sain minä lukea

kaikki nämä tapaukset juuri samoilla paikoitta, jossa ne olivat

tapahtuneet.

Seutu, jonka kautta seuraavana päivänä kuljimme, rupesi käymään yhä

vuorisemmaksi. Me sivusimme kolme lähdettä, joiden vesi oli katkeraa,

ja niitä kutsuttiin Murk-hahen katkeriksi lähteiksi.

Illalla tulimme me Punaisen meren rannalle. Siitä asti kuin Suez'in

jätimme, oli meidän matkamme kulkenut eteläistä suuntaa tasan tämän

meren rantojen kanssa, vaikka hyvän matkaa sisämaahan päin, niin

ettemme olleet voineet merta nähdä. Se tuli nyt taas näkymiimme ja

suloista oli katsella tuota raitista sinistä merta, elettyämme useat

päivät erämaassa, keskellä hietaa ja alastomia kallioita. Me pystytimme

täällä leirimme juuri meren rannalle.

Seuraavana päivänä kulki meidän tiemme useat tiimat pitkin rantaa. Meri

oli meidän oikealla puolellamme ja vasemmalla kädellä kohosi korkeita

vuoria. Nämä vuoret olivat toisinaan niin lähellä vettä, että tie

supistui vaan kaidaksi poluksi, jolla kamelein oli käyminen yksitellen.

Kahdessa paikassa ylettyivät vuorensivut aina mereen asti, niin että

meidän oli kiertäminen niitä kahlaamalla, jolloin vesi nousi kameleimme

polviin saakka. Onneksemme sattui sinä päivänä olemaan jotenkin tyyni

ilma, sillä tuulisena aikana mahtaa tämä tie olla ihan mahdoton kulkea.

Seurattuamme muutamat tiimat meren rannikkoa, poikkesi tiemme taasen

sisämaata kohden. Me ratsastimme nyt jotenkin suuren lakeuden poikki,

se oli Ginin korpi, jossa Israelin lapset napisevat Mosesta ja Aronia

vastaan ja sanomat heille: "joska Jumala olisi suonut, että olisimme

Egyptin maalla Herran käden kautta kuolleet, koska me istuimme

lihapatain tykönä ja oli leipää yltä kyllä syödä; sillä te olette

sentähden johdattaneet meidän tähän korpeen kuollettaaksenne nälällä

kaikkea tätä joukkoa."

Täällä rupesi Herra antamaan kansalle mannaa ja peltokanoja ja antoi

käskyn, että he kokoisivat sitä joka aamu niin paljon kuin päiväksi

tarvitsivat, mutta sabbatina eivät he saaneet mitään koota, vaan piti

heidän edellisenä päivänä koota kahta vertaa enemmän.

Kuljettuamme tämän korven läpitse, tulimme korkea-vuoriseen seutuun,

jossa tie kävi ahtaita laksoja pitkin. Nämä laksot kapenivat

kapenemistansa, kunnes vihdoin olimme tulleet umpisoppeen keskellä

vuoristoa, josta ei näkynyt olevan mitään uloskäytävää. Me ohjasimme

nyt kulkumme erään näiden vuorten juurille, ja vasta sitte kun varsin

lähelle sitä olimme tulleet, huomasimme kapean käytävän, joka ei

ollut kamelin jalkaa leveämpi, monimutkaisena luikertavan ylös vuoren

jyrkkää rinnettä pitkin. Oli tosiaankin omituista nähdä kaikkein

meidän suurten, uljasten kameleimme hirmuisten kuormainsa kanssa

pitkänä jonona ikäänkuin kiipeevän ylöspäin tätä yhtä kapeata kuin

jyrkkää tietä myöden. Minä en milloinkaan ollut aatellut että nämä

suuret ja raskaat eläimet voivat niin hyvin ja niin vakaasti käydä

raivaamattomilla poluilla. Tällä osalla matkastamme oli meillä useamman

kerran tilaisuus ihmetellä tätä heidän oivallista kykyänsä. Tämän

vuoripolun arabialainen nimi on: Nuklo Bade-reh (tie miekan terällä).

Samana päivänä kuljimme läpi lakson, nimeltä luolien lakso, jossa

näimme vuoreen piirrettynä useita hieroglyphejä ja hebrealaisia

puustaveita, sekä kaksi suurta luolaa, jotka oli hakattu kappaleen

matkaa ylös vuoreen.

Me pystytimme leirimme illalla avaraan laksoon, nimeltä Wady Mukatteb

(kirjoitusten lakso); täällä olivat nuo korkeat vuoret kahden puolin

laksoa milt'ei täyteen kirjaellut hieroglyphejä ja hebrealaisia

puustaveja, jotka muistuttavat Israelin lasten matkustuksesta näiden

seutujen kautta ja näyttävät todeksi mitä raamattu kertoo tästä

mailman-mainiosta retkestä. Kirjoitusten paljous todistaa, että

Israelilaiset täällä mahtoivat viipyä enemmän aikaa, joka myöskin pitää

yhtä raamatun kertomuksen kanssa heidän matkastansa Sinaille. Seuraava

päivä oli Sunnuntai, jonka me lepäsimme täällä, ja tämä levähdys oli

aivan tervetullut koko viikkoisen raskaan matkustuksen perästä, jolloin

me olimme ratsastaneet kameleimme selässä noin yhdeksän tiimaa joka

päivä. Lepopäivä oli aivan hiljainen ja häiritsemätön näillä autioilla

seuduilla, jossa me olimme eroitettuina kauas muusta mailmasta.

Erämaissa ympärillämme vallitsi syvin rauhallisuus, joka on niin

omituista näillä seuduilla.

Me itse, meidän miehemme ja eläimemme, olimme ainoat elävät olennot

tässä tyynessä, kuolleessa mailmassa, paitsi muutamia kaarneita, jotka

silloin tällöin lensivät ohitse, ja joitakuita vikkeliä sisiliskoja,

jotka juosta vilahtelivat lakson kulmissa pensaissa.

Seuraavana maanantaina saavuimme illan tullessa erääsen oasiin,

jota hirmuiset vuoret ympäröivät. Tämän paikan nimi oli Wady Feran.

Täällä löytyi lähde ja koko joukko palmupuita, joiden varjoon me

sioituimme. Täällä tapasimme useita viljeltyjä kenttiä ja joukko

Beduineja kokoontui meidän leirimme ympärille, niinhyvin pakisemaan

meidän miestemme kanssa, joiden hyviä ystäviä he näyttävät olevan, kuin

myöskin myymään muonavaroja.

Me viivyimme täällä koko tiistain, noustaksemme eräälle korkealle

vuorelle, nimeltä Serbel, lähellä sitä oasia, johon me olimme leirimme

pystyttäneet.

Serbel on yli 7000 jalkaa korkea, ja lähes neljä tiimaa kesti,

ennenkuin olimme sen harjalla. Tämä vuori ynnä itse Sinai ovat

merkillisimmät kohdat tällä niemellä. Se kohouu korkealle yli tuon

ympäröivän vuoriseudun. Sen harja on jakautunut useampiin korkeisin

huippuihin, jotka näyttävät nousevan pystysuorasti ilmaan ja ovat

eroitettuina toisistaan syvillä uurroksilla.

Warhain aamulla läksimme leiristämme, noustaksemme vuorelle. Me

ratsastimme ensin kameleillamme noin tiiman matkan yli korkeain ja

jyrkkäin kiviraunioin, vuoren juurelle asti. Sitte rupesimme kiipeemään

ja monta sangen raskasta hetkeä kului, ennenkuin vihdoinkin pääsimme

kukkulalle. Hyvin usein oli meidän pysähtäminen, levätäksemme ja

kootaksemme uusia voimia. Tie oli toisinaan niin jyrkkä ja täynnä

pienempiä ja isompia kiviä, että näytti melkein mahdottomalta päästä

edemmäksi. Kappaleen matkan päässä ylhäällä vuoren sivulla tapasimme

kirkkaan vuorilähteen, jonka äärellä lepäsimme hyvän tuokion ja

virvottelimme itseämme sen raittiilla vedellä. Lähes neljä-tiimaisen

matkustuksen perästä saavuimme vuoren korkeimman kukkulan huipulle.

Me olimme silloin jotenkin uuvuksissa, niin että istuimme hyvän

hetken ja levähdimme, ennenkuin rupesimme katselemaan tuota vuorista,

jylhää seutua, joka nyt leveni melkein meidän jalkaimme alla. Näköala

tältä korkealta vuorenhuipulta palkitsi kyllin sen vaivan, minkä

sinne kiipeäminen oli maksanut. Nuo ympärillä olevat vuoret, joita

ennen syvistä laksoista olimme katselleet ja joita olimme pitäneet

mahdottoman suurina, näyttivät nyt tältä ylhäiseltä asemalta pieniltä,

mitättömiltä kummuilta, ja etäältä näimme tuon äärettömän hieta-ulapan

levenevän pohjaan ja koilliseen päin. Tämän lakeuden kautta oli

meidän tiemme kulkeva Pyhään Maahan, kuin ensin olimme matkanneet

tuon mahtaman vuoriseudun läpitse, joka nyt varsin hämärästi häämötti

tuolla etäällä etelässä. Niin! täältä näimme ensimäisen kerran sen

merkillisen vuoren, jota niin suuresti olimme halanneet nähdä ja jonka

tähden olimmekin lähteneet tälle pitkälle matkalle erämaahan. Niinkuin

Serbel tässä kohosi noiden ympärillä olevain vuorten yli, niin nousi

Sinai tuolla etäällä yli läheisyydessään olevan vuori-maiseman, ja me

näimme sen täältä ihan selvästi, vaikka olimme enemmän kuin päiväkauden

matkan päässä siitä. Lännessä päin meistä näkyi vielä kerta Punainen

meri, jonka vastaiselta rannalta Egyptin vuoret kohosivat, niin että

me olimme tilaisuudessa vielä luomaan silmäyksen hyvästijätöksi sille

maalle, jossa olimme viettäneet niin monta kallista päivää.

Oli ehkä vielä vaikeampi astua alas Serbeliltä, kuin ylösnouseminen

oli ollut, ja tunsimme itsemme hyvin kiitollisiksi, kun kaikki taasen

terveinä istuimme telteissämme.

Illalla saivat meidän Beduinimme vieraikseen koko joukon Beduineja

näiltä tienoilta, ja hyvin omituista oli nähdä näiden mustanruskeain,

aseilla varustettuin miesten istuvan koossa ympäri ison valkean,

jonka kuumassa tuhassa he kypsensivät leipäänsä ja valmistivat

illallisatriaansa, pakisten vilkkaasti ja korkealla äänellä. Yhellä

heistä oli jonkinlainen yksikielinen viulu, jolla hän soitti ja

lauloi samassa, ilahduttaaksensa kumppaneitansa. Me istuimme hyvän

aikaa tuoleillamme teltteimme edessä katsellen tätä erämaan elämää.

Seuraavana päivänä matkasimme yhdeksän tiimaa ja sioitimme leirimme

erääseen laksoon, kuuden tiiman matkan päässä Sinaista, ja toisena

päivänä, joka oli tuorstai Maaliskuun 22:s päivä, saavuimme mainitulle

vuorelle. Kun tie oli tehnyt polven ja minä viimeinkin sain Sinain

näkyviini, en voinut kääntää silmiäni siitä pois koko sillä ajalla,

joka vielä kului, ennenkuin sen saavutimme. Wuoren edessä levisi

mahdottoman suuri ylhäinen tasanko, joka ulottui aina vuoren juurelle

asti. Tältä lakeudelta katseli vapiseva Israel Jumalan ihmeitä, jotka

tapahtuivat tuolla korkealla vuorenhuipulla, ja kuuli Hänen äänensä,

kun Hän julisti heille lakinsa. Täällä rupesivat he pelkäämään ja

pakenivat, siirtyen taaemmaksi.

Minkä suurellaisen näyn lie tämä korkea, jylhä vuori monien kukkulainsa

kanssa silloin tarjonnut, kun Jehova astui alas sen päälle tulessa

ja kun nuo kovat harmaat kalliot vapisivat Hänen jalkainsa alla ja

suitsivat ja savusivat kuin pätsi ja jolloin taivaallisten pasunain

ääni enemmän ja enemmän eneni, kunnes Jumala vihdoin julisti

jumalallisen lakinsa.

Tätä suurta tapausta aattelin sydämessäni, kun vitkalleen keikuin

edespäin kamelini selässä yli suuren lakeuden, kunnes me viimein

saavuimme tuon halatun vuoren juurelle.

Muutamassa kapeassa laksossa, jota Sinain vuoret joka taholta

ympäröivät, on kreikkalainen luostari, johon matkustajat voivat

majaantua. Siinä tapauksessa on ainoastaan tarpeesen hankkia itsellensä

lupakirja kreikkalaiselta pispalta Kairossa. Muutamat asuvat

mieluisemmin telteissään luostarin ulkopuolella, mutta me puolestamme

majoitimme itsemme luostariin, saadaksemme asua edes muutaman päivää

varsinaisissa huoneissa.

Sinain luostari on oikea oasi erämaassa-matkustavalle. Suloinen levon

ja turvallisuuden tunne valtaa hänet, niinpian kuin hän astuu muurien

sisään — tunne, jota ainoastaan se voi käsittää, joka on kokenut tämän

pitkän ja vaarallisen matkan vaivoja, kulkeissaan läpi aution maan,

jossa ainoastaan villit Beduinit ovat hänellä seuralaisina.

Matkamuistelmia Egyptistä, Siinailta ja Palestiinasta 1859-1860 · 第 6 / 25 段