Noin penikulman matkaa etelään päin Kairosta oli muinoin Memphis,

joka Theben jälkeen tuli Egyptin pääkaupungiksi. Tämäkin kaupunki on

kadonnut maan päältä, ja maahan lahistunut hirmuinen kivinen kuvapatsas

ynnä jotkut suuret kivet ovat sen ainoat jäännökset. Paikalla, jossa

kaupunki ennen seisoi, kasvaa nyt tiheässä palmupuistoja — ja karja käy

laitumella musertuneen Memphiin tomusta nousemassa ruohostossa.

Tuo vanha, voimallinen Egypti on nyt ainoastaan hämäräisenä, ikivanhana

muistona. Se on kasvanut, kukoistanut ja kadonnut, ennenkuin meidän

aikuiset voimalliset valtakunnat saivat perusteensakaan.

Tämä maa on herättämä suurta osanottoa, syvää haikeutta matkustajassa;

sillä sen rajain sisässä lepää mainio muinaisuus ikäänkuin haudattuna,

ja se säilyttää povessaan suuren kadonneen kansakunnan. Nuo murtuneet

rauniot ovat hirmuisten hautapatsasten kaltaisia, joiden himeät

kirjoitukset kertovat mitä nuo vanhat edesmenneet Egyptiläiset ovat

olleet, mitä jumalia he ovat palvelleet ja mitä mainioita töitä he ovat

tehneet.

Wiides luku.

Erämaassa-matkustuksen alku.

Kairosta aioimme Jerusalemiin, mutta olimme kahdella päällä minkä tien

valitsisimme, sillä kolme tietä vie täältä Pyhään Maahan. Yksi menee

Alexandrian kautta meritse Joppe'en ja sieltä Jerusalemiin, johon

matkaan kuluu neljä tai viisi päivää. Toinen läpi erämaan suorastaan

Hebron'iin Jerusalemiin, jota matkaa kestää neljätoista päivää. Ja

kolmas, pisin tie, menee niinkutsutun pitkän korven läpitse Suezin,

Sinain ja Hebronin kautta Jerusalemiin, joka matka vie lähes kuukauden

ajan. Niin hyvin minä kuin matkakumppanini toivoimme halulla saada

matkata tätä viimeksimainittua tietä, joka oli kaikkein viehättävin;

mutta tämä retki ei ole mikään helppo tehtävä. Moni koetti luovuttaa

meitä tästä aikomuksesta, kuvaten tätä matkaa sangen määrälliseksi,

toiset taasen kehoittivat meitä siihen kaiken mokomin, vakuuttaen

sen olevan mitä suloisimpia matkoja, joita tehdä voidaan. Muutaman

päiväisen miettimisen perästä teimme viimein päätöksemme. Me

tutustuimme nimittäin kolmen amerikalaisen kanssa, jotka aikoivat

samalle matkalle, ja koska he olivat taipuvaiset yhtymään meidän

seuraamme, päätimme matkata yhdessä heidän kanssa. Nämä amerikalaiset

olivat: eräs jumaluusopin tohtori, herra Nickels, herra Moor — jotka

molemmat olivat iällisiä miehiä, 50 ja 60 vuoden vaiheilla — sekä herra

Doughty, joka oli vähän yli kahdenkymmenen. Mitä enemmän näitä miehiä

tulimme tuntemaan, sitä suuremmassa arvossa rupesimme heitä pitämään,

ja pidimme itseämme onnellisina, että olimme löytäneet semmoista seuraa

semmoiselle matkalle. Moni käy Sinailla ja pyhässä maassa enemmän

uuteliaisuuden tähden, nähdäksensä näitä paljon ylistettyjä paikkoja,

kuin pyhästä halusta, saadaksensa käydä samoilla paikoilla, jossa hänen

Jumalansa on ilmestynyt, jossa hänen Vapahtajansa on työtä tehnyt,

kärsinyt ja kuollut. Semmoinen halu löytyi kumminkin kahdella meidän

matkakumppaneistamme, ja me tunsimme itsemme kiitollisiksi Jumalaa

kohtaan, että Hän oli saattanut meidät heidän pariinsa.

Useimmat niistä, jotka lähtevät tälle retkelle, suostuvat jonkun

kuljettajan kanssa, että hän vie heidät erämaan läpitse ja hankkii

kamelit, teltit, muonan ja kaikki mitä matkalla tarvitsevat, joko

määrättyä palkintoa vastaan koko retkellä kerrallaan tahi joka päivältä

erältään. Kuljetusmaksu on silloin tavallisesti hyvin kallis, aina

puoleen-kolmatta englantin puntaan päivässä hengeltä.

Me emme seuranneet tätä tapaa, vaan järjestimme valmistuksemme toisella

lailla. Me vuokrasimme itse kamelimme, ostimme telttimme, muonavaramme

j.n.e., ja palkkasimme kuljettajan määrättyyn hintaan kuukaudelta.

Hän seurasi muassa vaan meidän palvelianamme ja tulkkinamme. Paitsi

tätä pestasimme me kokin ja passaajan. Tällä tavoin tuli matka paljoa

halvemmaksi. Tämän neuvon antoi meille t:ri Nickels joka tyystin oli

nämä seudut tutkinut ja jonka opettajana oli ollut eräs t:ri Robinson;

ja tämä viimeksimainittu oli retkeillyt paljon sekä erämaassa että

Palestiinassa ja on antanut painosta hyvin ansiollisen, kolmea suurta

niosta vahvan kirjan matkoistaan.

Me suostuimme erään Beduini-Sheikin kanssa, että hän hankkisi meille

kameleja määrättyyn hintaan kappaleelta, ja että hän itse seuraisi

myötä, varjellaksensa meitä niiltä eri Beduini-heimoilta, joiden

alueiden läpitse aioimme matkata.

Meidän valmistuksiimme kului viikon päivät, ja keskiviikkona Maaliskuun

7 p:nä olimme valmiit lähtemään.

Meidän kamelimme olivat jo ennen puolta-päivää koossa hotellin edessä,

ja puolipäivän-aikoina rupesivat beduinimme niitä kuormittamaan.

Paitsi niitä kameleita, joita me itse ja meidän kuljettajamme käytimme,

oli meillä kolmetoista kantamassa kapineitamme, niin että meidän

karavanissa oli yhteensä yhdeksäntoista kamelia. Tämä näyttänee hyvin

paljolta, kun meitä oli ainoastaan viisi matkustajaa; mutta meidän oli

myöskin kuljettaminen muassamme kaikki, mitä enemmän kuin kuukauden

kuluessa tarvitsimme. Meidän muonavaramme, huonekalumme, asuntomme,

neljä suurta vesitynnyriä, ja paitsi näitä vielä meidän matkasäkkimme

ja me itse — kaikki oli enemmän kuin kolmekymmentä päivää kuljetettava

kamelin selässä läpi kuivain, hedelmättömäin seutujen, jossa ainoastaan

hyvin harvassa löytyy lähteitä ja jossa aivan niukasti saa muonavaroja

ostaa.

Kun kamelia kuormitetaan, pakoitetaan hän ensin laskeumaan polvillensa.

Hänestä ei ole tämä mieluista, vaan hän tepastelee vastaan ja mörähtää

silloin useasti kuin kiukkuinen sonni. Hänen on kuitenkin totteleminen,

ja nyt kiinnitetään tuo raskas kuorma hänen selkäänsä vahvoilla

köysillä, jonka jälkeen hän ensimäisellä käskyllä mieluisasti nousee

taasen jaloillensa, ellei kuorma tunnu hänestä liian raskaalta, sillä

siinä tapauksessa on melkein mahdoton saada häntä nousemaan.

Kun kaikki kamelimme oli kuormitettu, lähetimme ne menemään edeltäpäin,

ja ainoastaan ne kamelit, joiden tuli kantaa meidät itse, odottivat

vielä hotellin edessä, sillä aikaa kuin me suoritimme maksettavamme.

Wähässä ajassa olimme valmiit lähtemään; me sanoimme jäähyväiset

niille ystäville ja auttajille, sotka olivat tulleet katsomaan meidän

lähtöämme ja nousimme kameleimme selkään aloittaaksemme tätä omituista

matkaa.

Meidän matkakumppaneistamme Niili-virralla oli h:ra Pulling jo palannut

takaisin Englantiin, h:rat Due ja Robinson olivat vielä Kairossa.

Meidän oli nyt sanominen jäähyvästi kauniille Kairolle, ja sivutessamme

jonkun puiston tahi lehväkkään käytävän, jonka suloisessa siimeksessä

me täällä ollessamme usein olimme käyskennelleet, viipyi silmä

siinä kauvan; me emme luultavasti milloinkaan enää saisi nähdä tätä

paikkaa, emmekä moneen aikaan katsella niin runsasta kasvullisuutta

kuin tämä on, sillä erämaa oli nyt edessämme — nuo hiekka-aavikot ja

alastomat vuoret ilman puita, ilman vihannuutta. Nyt oli tämä elävä

totuus; meidän matkamme kävi pyhään maahan sen erämaan kautta, josta

jo lapsuudessa olimme lukeneet niin paljon ihmeellisiä asioita, jonka

vaaroista moni on puhunut ja jonka suloutta moni toinen on ylistänyt;

me saimme nyt itse tilaisuuden nähdä näitä outoja seutuja ja kokea tätä

omituista romantillista elämää erämaassa, ja tuskin minä puolestani

vielä voin käsittää, että tämä kaikki oli totta.

Mieleni oli hehkunut saada tehdä tämä retki korven läpitse ja samassa

saada viipyä matkallamme muutamat päivät Sinailla, mutta useita esteitä

näytti ilmaantuman tätä aikomusta vastaan, kun se ensin juohtui

meille mieleen, niin että minä jo kerran olin heittänyt toivonkin.

Sitä suurempi oli sentähden iloni nyt, kun kaikki nämä esteet olivat

kadonneet ja tämä halattu matka todellakin aloitettu.

Ennenkuin rupeen kertomaan matkaamme erämaan läpitse, on ehkä sopivin

että tässä ensin mainitsen jotakin siitä merkillisestä, omituisesta

elävästä, jota näillä seuduilla on käyttäminen. Kameli on varustettu

monilla omaisuuksilla, jotka tekevät hänen erittäin sopivaksi

tänkaltaisille retkille. Hän on väkevä, niin että hän voi kantaa

hirmuisia kuormia ja pitkittää kulkuansa koko päiväkauden, varhaisesta

aamusta myöhäiseen iltaan, lepäämättä. Paahtava aurinko ja tuo usein

tukehduttava kuumuus ei näytä hänelle miksikään haitaksi olevan.

Hän voi kuljeskella noilla kuivilla hieta-aavikoilla päiväkaudet,

tarvitsematta mitään vettä, ja jos hän jolloin kulloin tapaa lähteen,

juo hän kerrallaan monen tulevan päivän varaksi. Hän tarvitsee

aivan vähän ruokaa ja tulee hätätilassa toimeen niillä ohdakkeilla

ja puoliksi poltetuilla kasveilla, joita hän kohtaa tiellänsä. Hän

haukkelee niitä suuhunsa käydessään eteenpäin, ja kun hän iltasin

päästetään kuormastansa, menee hän etsiskelemään lähitienoilta

tänkaltaista ruokaa. Hänen jalkansa on jotenkin leveä, jonka tähden hän

ei vajookkaan liian syvälle hietaan niillä paikoilla, jossa pohja on

höllää ja antaa myöten hänen askeleillensa. Paksu nahka peittää hänen

jalkansa, ja se seikka tekee mahdolliseksi että hän voi käydä kuumalla

hiekalla kärsimättä mitään vahinkoa siitä.

Kameli on hyvin korkea, niin että, noustuasi sen selkään, istut lähes

seitsemää jalkaa korkealla maasta. Tämä tuntuu ensi-alussa vähän

haitalliselta, sillä kamelin käynti on hyvin heiluva, niin ettäs

olet alituisessa liikunnossa edes ja takaisin, etkä siis voi istua

oikein vakaasti satulassa. Silloin tällöin päästelee hän mörähtävän

äänen, josta tiedät hänen olevan pahalla päällä; silloin pelkäät

hänen kiukkunsa puhkeevan vielä johonkin, vikurimaisuuteen, ja varot

putoovasi selästä, ehkä niin pahasti, ettet enää milloinkaan nouse.

Tämä kaikki on muutamissa vaikuttanut sen, että heistä on tämmöinen

matkustaminen tuntunut hankalimmaksi mitä milloinkaan kokeneet ovat.

Muutaman päiväisen harjoituksen perästä havaitsimme me kuitenkin

kokonaan tottuneemme istumaan kamelin selässä, ja meistä tuntui

tämmöinen matkustustapa hyvin mukavalle. Tuon ylhäisen aseman, joka

alusta näytti vähän pelottavalta, huomasimme me jälestäpäin olevan

hyvin edullisen, sillä, kun kuumeentunut hieta uumasi liiallista

lämpöä, oli meillä siitä vähemmän haittaa kamelin selässä kuin alhaalla

maassa.

Kello puoli-neljältä iltapuolla päivää läksimme me Kairosta. Me emme

ensi päivänä ehtineet ratsastaa, pitkälle, mutta sen verran kumminkin

että matkamme oli aloitettu. Jo puoli-kuudelta rupesi hämyttämään

ja me seisahduimme, matkattuamme noin penikulman matkan erämaahan.

Kahdessa-kymmenessä minutissa olivat meidän kamelimme riisutut,

telttimme pystytetyt ja vuoteemme valmistetut.

Amerikalaisilla ystävillämme oli yhteinen iso teltti; L. ja minä

asuimme vähän pienemmässä. Meidän telttimme oli sisäpuolelta verhottu

siniseksi ja keltaseksi noilla rakkailla Ruotsin väreillä. Ilman sitä

oli meillä vielä vähempi teltti, joka samassa oli sekä kyökkinä että

kuljettajamme, kokkimme ja passaajamme lepokammiona.

Kun pienen leirimme olimme pystyttäneet, oli se niin omituisen

näköinen, etten sitä milloinkaan voi unohtaa, mutta työläs on minun

kuitenkin kuvata sitä semmoiseksi, kuin se todella oli. Siinä seisoivat

nuo kolme matkoista telttiä juuri lähellä toinen toistaan avaralla

hieta-aavikolla. Kamelimme makasivat ympärillä aivan tyynesti ja

rauhallisesti, leväten päivän vaivoista, ja tuossa istuivat kehässä ne

kaksitoista Beduinia, jotka seurasivat meidän karavania; he haastelivat

keskenänsä äkäisellä, tiuskimalla äänellä, niinkuin heidän tapansa on

ja toisinaan tuli heidän kiistansa niin ankaraksi, että me pelkäsimme

heidän tarttuvan aseisiinsa; he olivat nimittäin kaikki aseilla

varustetut. Ympäri koko leirin hyppeli noin sata-määrä kananpoikia,

jotka äsken oli päästetty ulos ahtaista häkeistään; ne taistelevat nyt

voimainsa perästä, ja kukkoin hyvintunnettu laulu teki tämän kaiken

jotenkin kodikkaaksi ja ikäänkuin muutti meidät takaisin asutuille

seuduille.

Aurinko oli jo laskenut ja lakeus kävi yhä pimeämmäksi, mutta ei kauvan

viipynyt ennenkuin täysikuu nousi veripunaisena taivaan rannalle ja

levitti omituista valoaan noille autioille seuduille.

Eräs amerikalainen lähetyssaarnaaja h:ra Barnet, joka asuu Kairossa,

tuli kaupungista meidän leiriimme katsomaan kuinka me voimme ja

ilahdutti meitä läsnäolollaan aina myöhään iltaseen. Syötyämme

ystäväimme teltissä päivällistä ja juotuamme teetä, palasi h:ra Barnet

Kairoon. L. ja minä sanoimme hyvää yötä matkatovereillemme ja menimme

telttiimme lepäämään yöksi. Meidän pieni telttimme oli todellakin

miellyttävä eikä meistä suinkaan näyttänyt vaikealta elää täällä kolme

kuukautta, joka aika meiltä oli kuluma korvessa ja Palestinassa. Teltin

hietalattia oli peitetty sievillä matoilla, vastapäätä sisäänkäytävää

toisella seinuksella seisoi pöytä, jolla meidän kynttilämme, kirjamme

ja kirjotuskalumme olivat, kahden puolin seisoivat nuo keveät ja

mukavat telttivuoteet, joiden alle olimme panneet matkasäkkimme, ja

teltin tankoon, joka kohosi keskeltä kelttiä ja kannatti sitä, oli

tehty vaatevaarna, jossa meidän takkimme riippuivat, ottamatta suurta

tilaa.

Me viihdyimme hyvin siirtonaisessa majassamme ja menimme levolle tänä

iltana, aivan tyytyväisinä matkamme alkuun.

Mainitsin äsken jotakin meidän Beduineista, ja ennenkuin menen

edemmäksi, tahdon kirjoittaa muutaman sanasen tästä omituisesta

kansasta; ansaitseehan se erityistä huomiota.

Beduini on yhteinen nimitys kaikille erämaan arabialaisille. He asuvat

näillä autioilla seuduilla, siirtyen paikasta paikkaan, etsiäksensä

laidunta kameleillensa, vuohilleen ja lampailleen sekä juottaaksensa

niitä siellä täällä erämaassa löytyvillä lähteillä; noilla harvassa

tavattavilla aaseilla harjoittavat he myös jonkinlaista maanviljelystä.

He ovat jaetut eri heimokuntiin, joita jokaista hallitsee oma

sheikkinsä, ja he asuvat eri piirikunnissa.

Jos joku heimokunta joutuu elatuksen puutteesen, tapahtuu usein

että se lähtee liikkeelle ryöstämään jotakin toista paremmin voipaa

heimokuntaa, ja silloin syttyy monasti verisiä taisteluita. Beduinit

käyvätkin aina aseilla varustettuna ja ovat julmia ulkonäöltään. Heidän

vaatepartensa on hyvin yksinkertainen; valkoinen paita on köytetty

vyöllä ympäri ruumiin. Tällä vyöllä he kantavat miekkaansa ja toisinaan

pistoliakin. Tämän paidan päällä on heillä ruskea ja valkea, tahi

kokonaan valkea viitta. Heidän päähineenänsä on turbani eli pää- verho;

jaloissaan käyttämät sandaleja, se on nahka-anturaa, joka sidotaan

jalan alle. Heidän parhaimpana aseenansa on pitkä pyssy, jota kantavat

olallaan.

Mitä niihin vaaroihin tulee, jotka matkustajaa täällä uhkaavat, ei

ne ole niin suuria, kuin tavallisesti luullaan; sillä Beduineilla

on täällä aina tilaisuutta ansaita jotakin vuoroamalle kamelinsa

matkustajille sekä myymällä vuohia ja lampaita; he kohtelemat

sentähden muukalaista usein jonkinlaisella ystävyydellä. Mutta

ei vaara kuitenkaan ole varsin vähäpätöinen. Se näyttää minusta

jotenkin sen vaaran kaltaisetta, jolle eläin-kesyttäjä on alttiiksi

annettuna joka kerta, kuin hän käy petojensa luoksi; hänen yrityksensä

onnistuu useimmasti, mutta voi myös käydä päinvastoin. Tänään on

tie, jota matkustat, turvallinen, sillä beduinit ovat rauhallisia ja

ystävällisiä, huomenna voi kaikki olla toisin; joku beduini-heimo

on lähtenyt ryöstöretkelle, ja ne paikat, joiden kautta sinun on

kulkeminen, saattavat olla veristen taisteluin tepastus-aloina; silloin

on karavani vaarassa tulla ryöstetyksi, ja matkustajat saavat lunastaa

henkensä semmoisissa tiloissa useinkin jotenkin suurella rahasummalla.

Jos silloin joku matkustajista sattuisi olemaan niin varomaton, että

ampuisi vihollisiansa ja haavoittaisi tahi tappaisi jonkun heistä,

niin joutuisi, ei ainoastaan hän yksin, vaan myös kaikki hänen

matkatoverinsa arvattavasti noiden jälkeenjääneitten koston uhriksi.

Semmoisissa tiloissa ei siis juuri muuta ole tehtävänä kuin maksaa pois

ja olla iloinen, jos sittenkään pääsee hengissä heidän käsistään.

Beduinein, niinkuin kaikkein muidenkin Arabialaisten, luullaan

todellakin olevan Ismaelin, Abrahamin toisen pojan, jälkeläisiä. Kun

hän ja hänen äitinsä Hagar ajettiin pois Abrahamin majasta, "sillä

ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa", niin "eksyi

hänen äitinsä korpeen, ja Ismael kasvoi ja asui siellä ja tuli tarkaksi

joutsi-mieheksi". Jo Ismaelin syntyissä oli Herra ennustanut: "Hän

tulee tylyksi mieheksi ja hänen kätensä jokaista vastaan, ja jokaisen

käsi häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkein veljeinsä edessä." Ja

vielä lisäksi: "Minä teen hänen hedelmälliseksi ja lisään hänen sangen

suuresti ja teen hänen suureksi kansaksi".

Wielä tänä päivänä ovat Ismaelin jälkeläiset semmoisia, jommoiseksi

ennustus tässä kuvailee heidän esi-isäänsä — he ovat hurjaa ja julmaa

sukua, jokaisen miehen vihollisia. Ei milloinkaan ole valloittajalle

onnistunut kukistaa heitä, eivätkä he ole milloinkaan käyneet minkään

toisen kansan kanssa liittoon. He ovat aina olleet erityisenä

sukukuntana, heidän kätensä on ollut jokaista vastaan ja jokaisen käsi

heitä vastaan.

Ennustus kansan "suuresta kasvamisesta", sen mahtavuudesta kävi

toteen silloin kun Arabialaiset seitsemännellä vuosisadalla rupesivat

tulvana levenemään yli suuren osan tunnettua mailmaa ja valloittivat

alueen, joka oli suurempi kuin noiden ylpeitten Roomalaisten hallussa

milloinkaan on ollut. Wäärän uskon kiihkossa läksi tämä hurja kansa

valloittamaan mailmaa heidän prophetansa Muhammedin hyväksi ja sen

uskonnon eduksi, jonka hän oli antanut heille. He valloittivat

Palestinan, Syrian ja suuren osan Aasiaa aina Judiaan asti. He

valloittivat Egyptin ja koko pohjoisen Afrikan aina Gibraltarin

salmeen saakka. He kävivät yli tämän salmen ja Espanjakin lankesi

heidän käsiinsä. He menivät Pyrenein vuorten yli Franskan maahan,

laskeaksensa koko Europan heidän prophetansa jalkain juureen; mutta

täällä Karl Martellin miekka särki heidän voimansa ja pani rajan heidän

valloitus-retkellensä Poitiers'in tappelussa vuonna 732.

Kauvan pysyivät he vallanpitäjinä niissä maissa, jotka he olivat

voittaneet, kunnes he vihdoin kadottivat yhden toisensa perästä, ja

heidän valtansa supistui takaisin entisiin rajoihinsa.

Waikka Arabialaiset näin kauan aikaa olivat yhteydessä niin monen

kansakunnan kanssa, ovat he kuitenkin pitäneet vanhat tapansa ja

alkuperäisen, jo ennen ennustetun luonteensa, — he ovat vielä tänä

päivänä villiä kansaa, julmaa ja kesyttämätöntä sukukuntaa — heidän

kätensä on jokaista vastaan ja jokaisen käsi heitä vastaan.

Eräs kirjailia, joka nykyään on käynyt arabialaisissa maissa, lausuu

tästä asiasta muun ohessa näin: "Tämä kansa on alhaisimmankin laskun

jälkeen pitänyt samat tavat ja samaa elinkeinoa vähintänsäkin kolme

tuhatta vuotta. Täten toteutuu kaikin puolin se ennustus, joka

Ismaelin syntyissä julisti että hän ja kaikki hänen jälkeisensä

olisivat ja tulisivat aina olemaan villiä kansaa, vaikka he aina

tulevat asumaan veljeinsä edessä. Että vilpas ja toimelias kansakunta,

eläen keskellä kukoistavia, viljelyksen tilassa olevia heimokuntia, on

muinaisista ajoista ruveten nyky-aikaan asti pysynyt villinä kansana,

kukistumattomana ja muuttumattomana, on todellakin silmiin-pistävä ihme

— yksi niistä käsittämättömistä seikoista, jotka näyttävät ennustuksen

käyneen toteen (Porter'in Travels)."

Meidän päiväjärjestyksemme erämaassa matkustaissamme oli seuraava.

Joka aamu nousimme vähän ennen aurinkoa, s.t.s. k:lo 5 aikaan. Kun

kapineemme oli kokoon sälytetty ja kaikki valmisna lähtöön, syötiin

aamiaista isommassa teltissä; sillä aikaa kuormittivat Beduinit

kamelimme, ja kun kaikki oli valmisna, nousimme korkeain konkareimme

selkään ja alotimme päivämatkamme. Ratsastamista pitkitettiin siten

k:lo 12:een, jolloin seisahdimme ja nautimme vähän virvokkeita,

niinkuin lihaa ja leipää, apelsineja ja taateleja. Matkaa jatkettiin

sitten k:lo 3:een tai 4:ään j.p.p., jolloin seisahdimme ja pystytimme

leirimme. Päivällistä syötiin nyt niin pian kuin se ehti valmistua,

päivällisen perästä joimme teetä, ja sitten oli meillä muutamia

tunteja loma-aikaa, jota käytimme lukemiseen, kirjottamiseen ja

keskustelemisiin, ennenkuin tuli aika mennä levolle. Tervetulleet

olivat todellakin nämä levähdyshetket tuon jotenkin rasittavan

päivämatkan perästä.

Me olimme suostuneet siitä, ettemme matkustaisi sunnuntaisin, vaan

lepäisisimme pyhäpäivänä häiritsemättömässä rauhassa, ja me havaitsimme

siitä olevan suurta hyötyä niinhyvin ruumiin kuin sielun puolesta.

Me olimme päättäneet matkata joka päivä noin 10 tiimaa, mutta

ensimäisenä päivänä sen jälteen tuin Kairosta taksimme, emme ehtineet

ratsastamaan enempää kuin 6 tiimaa; sai nimittäin useampia tunteja

kuluneeksi, ennenkuin kaikki meidän kamelimme olivat koossa, sillä

miehemme olivat palanneet useimmilla niistä Kairoon ostamaan yhtä

ja toista, mitä olivat unohtaneet hankkia itsellensä matkaa varten.

Päivänä sen jälkeen ratsastimme 10 tiimaa ja seuraavana päivänä

saavuimme Suez'iin, pitkitettyämme sinä päivänä ratsastustamme 12

tiimaa yhtä mittaa. Tämä oli sangen raskas päivämatka, ja me tulimme

leiripaikkaamme jotenkin väsyneinä; mutta seuraava päivä oli sunnuntai,

jonka me lepäsimme Suez'issa, ja saimme niin tilaisuuden koota uusia

voimia.

Se matka, jonka me näinä päivinä olimme tehneet, kävi yli autioin

hieta-ulappain ja hietakumpuin, jossa tuskin yhtään ruohonkortta

kasvoi; muutamia ohdakkeita näkyi vaan siellä täällä vihannoivan.

Paikka paikoin kohosi eriskummallisia alastomia muoria, jotka

vivahtivat kaikenlaisilta väreiltä ja antoivat koko seudulle kolkon ja

aution muodon. Molempina ensimäisinä päivinä oli meillä vahva tuuli,

niin että hietaa lentää ryöpytteli; mutta koska tuuli oli meille

myötäinen, ei ollut siitä suurta haittaa.

Me olimme jo jotenkin tottuneet kameleihimme. Tuo keinuminen, jonka

heidän raskas käyntinsä tuotti, vaikutti että me ensi iltoina tunsimme

itsemme jotenkin runnelluiksi; mutta nyt olimme jo siitä päässeet ja

toivoimme tästä lähin varsin hyvin voivamme kestää matkan vaivoja.

Kamelimme olivat ylimalkaan aivan rauhallisia ja siivoja; kuitenkin

sattui silloin tällöin että joku niistä rupesi vikuroimaan. Yksi meidän

kuormaa kantavista kameleistamme teki nimittäin useat kerrat semmoisia

hurjia hyppäyksiä, että köydet, joilla hänen kuormansa oli sidottu,

katkesivat ja kaikki tavarat syöksyivät hänen selästänsä maahan, jonka

jälkeen hän kiiri täyttä nelistä hyvän matkaa aukealle. Matkamme

toisena päivänä säikähti kameli, jota L. käytti, ja alkoi hyppiä niin,

että minä pahoin pelkäsin ystäväni putoavan satulasta. Beduini, joka

johti hänen kameliansa, sai kuitenkin sen pian lannistetuksi, jonka

jälkeen se kulki tyynesti koko ajan. Muutamat kerrat tapahtui, kun

annoin kamelini ravata, että hän yhtäkkiä seisahtui ja alkoi vikuroida.

Kamelia ei ole vaikea johtaa; siihen tarkoitukseen käytetään ainoastaan

kuonovyö, köyden kanssa, jolla se seisahdetaan, ja keppi, jolla sitä

ohjataan oikealle ja vasemmalle keveillä lyönneillä vastaiselle

puolelle kaulaa.

Ensimäiset päivät annoimme Beduinimme johtaa kameleitamme, mutta

sitte ajoimme niitä itse ja se tuntui meistä varsin hupaiselle. Me

ratsastimme enimmästä päästä käyntöjalkaa, mutta jolloin kulloin myös

ravia.

Matkamuistelmia Egyptistä, Siinailta ja Palestiinasta 1859-1860 · 第 5 / 25 段