joka Theben jälkeen tuli Egyptin pääkaupungiksi. Tämäkin kaupunki on
kadonnut maan päältä, ja maahan lahistunut hirmuinen kivinen kuvapatsas
ynnä jotkut suuret kivet ovat sen ainoat jäännökset. Paikalla, jossa
kaupunki ennen seisoi, kasvaa nyt tiheässä palmupuistoja — ja karja käy
laitumella musertuneen Memphiin tomusta nousemassa ruohostossa.
Tuo vanha, voimallinen Egypti on nyt ainoastaan hämäräisenä, ikivanhana
muistona. Se on kasvanut, kukoistanut ja kadonnut, ennenkuin meidän
aikuiset voimalliset valtakunnat saivat perusteensakaan.
Tämä maa on herättämä suurta osanottoa, syvää haikeutta matkustajassa;
sillä sen rajain sisässä lepää mainio muinaisuus ikäänkuin haudattuna,
ja se säilyttää povessaan suuren kadonneen kansakunnan. Nuo murtuneet
rauniot ovat hirmuisten hautapatsasten kaltaisia, joiden himeät
kirjoitukset kertovat mitä nuo vanhat edesmenneet Egyptiläiset ovat
olleet, mitä jumalia he ovat palvelleet ja mitä mainioita töitä he ovat
tehneet.
Wiides luku.
Erämaassa-matkustuksen alku.
Kairosta aioimme Jerusalemiin, mutta olimme kahdella päällä minkä tien
valitsisimme, sillä kolme tietä vie täältä Pyhään Maahan. Yksi menee
Alexandrian kautta meritse Joppe'en ja sieltä Jerusalemiin, johon
matkaan kuluu neljä tai viisi päivää. Toinen läpi erämaan suorastaan
Hebron'iin Jerusalemiin, jota matkaa kestää neljätoista päivää. Ja
kolmas, pisin tie, menee niinkutsutun pitkän korven läpitse Suezin,
Sinain ja Hebronin kautta Jerusalemiin, joka matka vie lähes kuukauden
ajan. Niin hyvin minä kuin matkakumppanini toivoimme halulla saada
matkata tätä viimeksimainittua tietä, joka oli kaikkein viehättävin;
mutta tämä retki ei ole mikään helppo tehtävä. Moni koetti luovuttaa
meitä tästä aikomuksesta, kuvaten tätä matkaa sangen määrälliseksi,
toiset taasen kehoittivat meitä siihen kaiken mokomin, vakuuttaen
sen olevan mitä suloisimpia matkoja, joita tehdä voidaan. Muutaman
päiväisen miettimisen perästä teimme viimein päätöksemme. Me
tutustuimme nimittäin kolmen amerikalaisen kanssa, jotka aikoivat
samalle matkalle, ja koska he olivat taipuvaiset yhtymään meidän
seuraamme, päätimme matkata yhdessä heidän kanssa. Nämä amerikalaiset
olivat: eräs jumaluusopin tohtori, herra Nickels, herra Moor — jotka
molemmat olivat iällisiä miehiä, 50 ja 60 vuoden vaiheilla — sekä herra
Doughty, joka oli vähän yli kahdenkymmenen. Mitä enemmän näitä miehiä
tulimme tuntemaan, sitä suuremmassa arvossa rupesimme heitä pitämään,
ja pidimme itseämme onnellisina, että olimme löytäneet semmoista seuraa
semmoiselle matkalle. Moni käy Sinailla ja pyhässä maassa enemmän
uuteliaisuuden tähden, nähdäksensä näitä paljon ylistettyjä paikkoja,
kuin pyhästä halusta, saadaksensa käydä samoilla paikoilla, jossa hänen
Jumalansa on ilmestynyt, jossa hänen Vapahtajansa on työtä tehnyt,
kärsinyt ja kuollut. Semmoinen halu löytyi kumminkin kahdella meidän
matkakumppaneistamme, ja me tunsimme itsemme kiitollisiksi Jumalaa
kohtaan, että Hän oli saattanut meidät heidän pariinsa.
Useimmat niistä, jotka lähtevät tälle retkelle, suostuvat jonkun
kuljettajan kanssa, että hän vie heidät erämaan läpitse ja hankkii
kamelit, teltit, muonan ja kaikki mitä matkalla tarvitsevat, joko
määrättyä palkintoa vastaan koko retkellä kerrallaan tahi joka päivältä
erältään. Kuljetusmaksu on silloin tavallisesti hyvin kallis, aina
puoleen-kolmatta englantin puntaan päivässä hengeltä.
Me emme seuranneet tätä tapaa, vaan järjestimme valmistuksemme toisella
lailla. Me vuokrasimme itse kamelimme, ostimme telttimme, muonavaramme
j.n.e., ja palkkasimme kuljettajan määrättyyn hintaan kuukaudelta.
Hän seurasi muassa vaan meidän palvelianamme ja tulkkinamme. Paitsi
tätä pestasimme me kokin ja passaajan. Tällä tavoin tuli matka paljoa
halvemmaksi. Tämän neuvon antoi meille t:ri Nickels joka tyystin oli
nämä seudut tutkinut ja jonka opettajana oli ollut eräs t:ri Robinson;
ja tämä viimeksimainittu oli retkeillyt paljon sekä erämaassa että
Palestiinassa ja on antanut painosta hyvin ansiollisen, kolmea suurta
niosta vahvan kirjan matkoistaan.
Me suostuimme erään Beduini-Sheikin kanssa, että hän hankkisi meille
kameleja määrättyyn hintaan kappaleelta, ja että hän itse seuraisi
myötä, varjellaksensa meitä niiltä eri Beduini-heimoilta, joiden
alueiden läpitse aioimme matkata.
Meidän valmistuksiimme kului viikon päivät, ja keskiviikkona Maaliskuun
7 p:nä olimme valmiit lähtemään.
Meidän kamelimme olivat jo ennen puolta-päivää koossa hotellin edessä,
ja puolipäivän-aikoina rupesivat beduinimme niitä kuormittamaan.
Paitsi niitä kameleita, joita me itse ja meidän kuljettajamme käytimme,
oli meillä kolmetoista kantamassa kapineitamme, niin että meidän
karavanissa oli yhteensä yhdeksäntoista kamelia. Tämä näyttänee hyvin
paljolta, kun meitä oli ainoastaan viisi matkustajaa; mutta meidän oli
myöskin kuljettaminen muassamme kaikki, mitä enemmän kuin kuukauden
kuluessa tarvitsimme. Meidän muonavaramme, huonekalumme, asuntomme,
neljä suurta vesitynnyriä, ja paitsi näitä vielä meidän matkasäkkimme
ja me itse — kaikki oli enemmän kuin kolmekymmentä päivää kuljetettava
kamelin selässä läpi kuivain, hedelmättömäin seutujen, jossa ainoastaan
hyvin harvassa löytyy lähteitä ja jossa aivan niukasti saa muonavaroja
ostaa.
Kun kamelia kuormitetaan, pakoitetaan hän ensin laskeumaan polvillensa.
Hänestä ei ole tämä mieluista, vaan hän tepastelee vastaan ja mörähtää
silloin useasti kuin kiukkuinen sonni. Hänen on kuitenkin totteleminen,
ja nyt kiinnitetään tuo raskas kuorma hänen selkäänsä vahvoilla
köysillä, jonka jälkeen hän ensimäisellä käskyllä mieluisasti nousee
taasen jaloillensa, ellei kuorma tunnu hänestä liian raskaalta, sillä
siinä tapauksessa on melkein mahdoton saada häntä nousemaan.
Kun kaikki kamelimme oli kuormitettu, lähetimme ne menemään edeltäpäin,
ja ainoastaan ne kamelit, joiden tuli kantaa meidät itse, odottivat
vielä hotellin edessä, sillä aikaa kuin me suoritimme maksettavamme.
Wähässä ajassa olimme valmiit lähtemään; me sanoimme jäähyväiset
niille ystäville ja auttajille, sotka olivat tulleet katsomaan meidän
lähtöämme ja nousimme kameleimme selkään aloittaaksemme tätä omituista
matkaa.
Meidän matkakumppaneistamme Niili-virralla oli h:ra Pulling jo palannut
takaisin Englantiin, h:rat Due ja Robinson olivat vielä Kairossa.
Meidän oli nyt sanominen jäähyvästi kauniille Kairolle, ja sivutessamme
jonkun puiston tahi lehväkkään käytävän, jonka suloisessa siimeksessä
me täällä ollessamme usein olimme käyskennelleet, viipyi silmä
siinä kauvan; me emme luultavasti milloinkaan enää saisi nähdä tätä
paikkaa, emmekä moneen aikaan katsella niin runsasta kasvullisuutta
kuin tämä on, sillä erämaa oli nyt edessämme — nuo hiekka-aavikot ja
alastomat vuoret ilman puita, ilman vihannuutta. Nyt oli tämä elävä
totuus; meidän matkamme kävi pyhään maahan sen erämaan kautta, josta
jo lapsuudessa olimme lukeneet niin paljon ihmeellisiä asioita, jonka
vaaroista moni on puhunut ja jonka suloutta moni toinen on ylistänyt;
me saimme nyt itse tilaisuuden nähdä näitä outoja seutuja ja kokea tätä
omituista romantillista elämää erämaassa, ja tuskin minä puolestani
vielä voin käsittää, että tämä kaikki oli totta.
Mieleni oli hehkunut saada tehdä tämä retki korven läpitse ja samassa
saada viipyä matkallamme muutamat päivät Sinailla, mutta useita esteitä
näytti ilmaantuman tätä aikomusta vastaan, kun se ensin juohtui
meille mieleen, niin että minä jo kerran olin heittänyt toivonkin.
Sitä suurempi oli sentähden iloni nyt, kun kaikki nämä esteet olivat
kadonneet ja tämä halattu matka todellakin aloitettu.
Ennenkuin rupeen kertomaan matkaamme erämaan läpitse, on ehkä sopivin
että tässä ensin mainitsen jotakin siitä merkillisestä, omituisesta
elävästä, jota näillä seuduilla on käyttäminen. Kameli on varustettu
monilla omaisuuksilla, jotka tekevät hänen erittäin sopivaksi
tänkaltaisille retkille. Hän on väkevä, niin että hän voi kantaa
hirmuisia kuormia ja pitkittää kulkuansa koko päiväkauden, varhaisesta
aamusta myöhäiseen iltaan, lepäämättä. Paahtava aurinko ja tuo usein
tukehduttava kuumuus ei näytä hänelle miksikään haitaksi olevan.
Hän voi kuljeskella noilla kuivilla hieta-aavikoilla päiväkaudet,
tarvitsematta mitään vettä, ja jos hän jolloin kulloin tapaa lähteen,
juo hän kerrallaan monen tulevan päivän varaksi. Hän tarvitsee
aivan vähän ruokaa ja tulee hätätilassa toimeen niillä ohdakkeilla
ja puoliksi poltetuilla kasveilla, joita hän kohtaa tiellänsä. Hän
haukkelee niitä suuhunsa käydessään eteenpäin, ja kun hän iltasin
päästetään kuormastansa, menee hän etsiskelemään lähitienoilta
tänkaltaista ruokaa. Hänen jalkansa on jotenkin leveä, jonka tähden hän
ei vajookkaan liian syvälle hietaan niillä paikoilla, jossa pohja on
höllää ja antaa myöten hänen askeleillensa. Paksu nahka peittää hänen
jalkansa, ja se seikka tekee mahdolliseksi että hän voi käydä kuumalla
hiekalla kärsimättä mitään vahinkoa siitä.
Kameli on hyvin korkea, niin että, noustuasi sen selkään, istut lähes
seitsemää jalkaa korkealla maasta. Tämä tuntuu ensi-alussa vähän
haitalliselta, sillä kamelin käynti on hyvin heiluva, niin ettäs
olet alituisessa liikunnossa edes ja takaisin, etkä siis voi istua
oikein vakaasti satulassa. Silloin tällöin päästelee hän mörähtävän
äänen, josta tiedät hänen olevan pahalla päällä; silloin pelkäät
hänen kiukkunsa puhkeevan vielä johonkin, vikurimaisuuteen, ja varot
putoovasi selästä, ehkä niin pahasti, ettet enää milloinkaan nouse.
Tämä kaikki on muutamissa vaikuttanut sen, että heistä on tämmöinen
matkustaminen tuntunut hankalimmaksi mitä milloinkaan kokeneet ovat.
Muutaman päiväisen harjoituksen perästä havaitsimme me kuitenkin
kokonaan tottuneemme istumaan kamelin selässä, ja meistä tuntui
tämmöinen matkustustapa hyvin mukavalle. Tuon ylhäisen aseman, joka
alusta näytti vähän pelottavalta, huomasimme me jälestäpäin olevan
hyvin edullisen, sillä, kun kuumeentunut hieta uumasi liiallista
lämpöä, oli meillä siitä vähemmän haittaa kamelin selässä kuin alhaalla
maassa.
Kello puoli-neljältä iltapuolla päivää läksimme me Kairosta. Me emme
ensi päivänä ehtineet ratsastaa, pitkälle, mutta sen verran kumminkin
että matkamme oli aloitettu. Jo puoli-kuudelta rupesi hämyttämään
ja me seisahduimme, matkattuamme noin penikulman matkan erämaahan.
Kahdessa-kymmenessä minutissa olivat meidän kamelimme riisutut,
telttimme pystytetyt ja vuoteemme valmistetut.
Amerikalaisilla ystävillämme oli yhteinen iso teltti; L. ja minä
asuimme vähän pienemmässä. Meidän telttimme oli sisäpuolelta verhottu
siniseksi ja keltaseksi noilla rakkailla Ruotsin väreillä. Ilman sitä
oli meillä vielä vähempi teltti, joka samassa oli sekä kyökkinä että
kuljettajamme, kokkimme ja passaajamme lepokammiona.
Kun pienen leirimme olimme pystyttäneet, oli se niin omituisen
näköinen, etten sitä milloinkaan voi unohtaa, mutta työläs on minun
kuitenkin kuvata sitä semmoiseksi, kuin se todella oli. Siinä seisoivat
nuo kolme matkoista telttiä juuri lähellä toinen toistaan avaralla
hieta-aavikolla. Kamelimme makasivat ympärillä aivan tyynesti ja
rauhallisesti, leväten päivän vaivoista, ja tuossa istuivat kehässä ne
kaksitoista Beduinia, jotka seurasivat meidän karavania; he haastelivat
keskenänsä äkäisellä, tiuskimalla äänellä, niinkuin heidän tapansa on
ja toisinaan tuli heidän kiistansa niin ankaraksi, että me pelkäsimme
heidän tarttuvan aseisiinsa; he olivat nimittäin kaikki aseilla
varustetut. Ympäri koko leirin hyppeli noin sata-määrä kananpoikia,
jotka äsken oli päästetty ulos ahtaista häkeistään; ne taistelevat nyt
voimainsa perästä, ja kukkoin hyvintunnettu laulu teki tämän kaiken
jotenkin kodikkaaksi ja ikäänkuin muutti meidät takaisin asutuille
seuduille.
Aurinko oli jo laskenut ja lakeus kävi yhä pimeämmäksi, mutta ei kauvan
viipynyt ennenkuin täysikuu nousi veripunaisena taivaan rannalle ja
levitti omituista valoaan noille autioille seuduille.
Eräs amerikalainen lähetyssaarnaaja h:ra Barnet, joka asuu Kairossa,
tuli kaupungista meidän leiriimme katsomaan kuinka me voimme ja
ilahdutti meitä läsnäolollaan aina myöhään iltaseen. Syötyämme
ystäväimme teltissä päivällistä ja juotuamme teetä, palasi h:ra Barnet
Kairoon. L. ja minä sanoimme hyvää yötä matkatovereillemme ja menimme
telttiimme lepäämään yöksi. Meidän pieni telttimme oli todellakin
miellyttävä eikä meistä suinkaan näyttänyt vaikealta elää täällä kolme
kuukautta, joka aika meiltä oli kuluma korvessa ja Palestinassa. Teltin
hietalattia oli peitetty sievillä matoilla, vastapäätä sisäänkäytävää
toisella seinuksella seisoi pöytä, jolla meidän kynttilämme, kirjamme
ja kirjotuskalumme olivat, kahden puolin seisoivat nuo keveät ja
mukavat telttivuoteet, joiden alle olimme panneet matkasäkkimme, ja
teltin tankoon, joka kohosi keskeltä kelttiä ja kannatti sitä, oli
tehty vaatevaarna, jossa meidän takkimme riippuivat, ottamatta suurta
tilaa.
Me viihdyimme hyvin siirtonaisessa majassamme ja menimme levolle tänä
iltana, aivan tyytyväisinä matkamme alkuun.
Mainitsin äsken jotakin meidän Beduineista, ja ennenkuin menen
edemmäksi, tahdon kirjoittaa muutaman sanasen tästä omituisesta
kansasta; ansaitseehan se erityistä huomiota.
Beduini on yhteinen nimitys kaikille erämaan arabialaisille. He asuvat
näillä autioilla seuduilla, siirtyen paikasta paikkaan, etsiäksensä
laidunta kameleillensa, vuohilleen ja lampailleen sekä juottaaksensa
niitä siellä täällä erämaassa löytyvillä lähteillä; noilla harvassa
tavattavilla aaseilla harjoittavat he myös jonkinlaista maanviljelystä.
He ovat jaetut eri heimokuntiin, joita jokaista hallitsee oma
sheikkinsä, ja he asuvat eri piirikunnissa.
Jos joku heimokunta joutuu elatuksen puutteesen, tapahtuu usein
että se lähtee liikkeelle ryöstämään jotakin toista paremmin voipaa
heimokuntaa, ja silloin syttyy monasti verisiä taisteluita. Beduinit
käyvätkin aina aseilla varustettuna ja ovat julmia ulkonäöltään. Heidän
vaatepartensa on hyvin yksinkertainen; valkoinen paita on köytetty
vyöllä ympäri ruumiin. Tällä vyöllä he kantavat miekkaansa ja toisinaan
pistoliakin. Tämän paidan päällä on heillä ruskea ja valkea, tahi
kokonaan valkea viitta. Heidän päähineenänsä on turbani eli pää- verho;
jaloissaan käyttämät sandaleja, se on nahka-anturaa, joka sidotaan
jalan alle. Heidän parhaimpana aseenansa on pitkä pyssy, jota kantavat
olallaan.
Mitä niihin vaaroihin tulee, jotka matkustajaa täällä uhkaavat, ei
ne ole niin suuria, kuin tavallisesti luullaan; sillä Beduineilla
on täällä aina tilaisuutta ansaita jotakin vuoroamalle kamelinsa
matkustajille sekä myymällä vuohia ja lampaita; he kohtelemat
sentähden muukalaista usein jonkinlaisella ystävyydellä. Mutta
ei vaara kuitenkaan ole varsin vähäpätöinen. Se näyttää minusta
jotenkin sen vaaran kaltaisetta, jolle eläin-kesyttäjä on alttiiksi
annettuna joka kerta, kuin hän käy petojensa luoksi; hänen yrityksensä
onnistuu useimmasti, mutta voi myös käydä päinvastoin. Tänään on
tie, jota matkustat, turvallinen, sillä beduinit ovat rauhallisia ja
ystävällisiä, huomenna voi kaikki olla toisin; joku beduini-heimo
on lähtenyt ryöstöretkelle, ja ne paikat, joiden kautta sinun on
kulkeminen, saattavat olla veristen taisteluin tepastus-aloina; silloin
on karavani vaarassa tulla ryöstetyksi, ja matkustajat saavat lunastaa
henkensä semmoisissa tiloissa useinkin jotenkin suurella rahasummalla.
Jos silloin joku matkustajista sattuisi olemaan niin varomaton, että
ampuisi vihollisiansa ja haavoittaisi tahi tappaisi jonkun heistä,
niin joutuisi, ei ainoastaan hän yksin, vaan myös kaikki hänen
matkatoverinsa arvattavasti noiden jälkeenjääneitten koston uhriksi.
Semmoisissa tiloissa ei siis juuri muuta ole tehtävänä kuin maksaa pois
ja olla iloinen, jos sittenkään pääsee hengissä heidän käsistään.
Beduinein, niinkuin kaikkein muidenkin Arabialaisten, luullaan
todellakin olevan Ismaelin, Abrahamin toisen pojan, jälkeläisiä. Kun
hän ja hänen äitinsä Hagar ajettiin pois Abrahamin majasta, "sillä
ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa", niin "eksyi
hänen äitinsä korpeen, ja Ismael kasvoi ja asui siellä ja tuli tarkaksi
joutsi-mieheksi". Jo Ismaelin syntyissä oli Herra ennustanut: "Hän
tulee tylyksi mieheksi ja hänen kätensä jokaista vastaan, ja jokaisen
käsi häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkein veljeinsä edessä." Ja
vielä lisäksi: "Minä teen hänen hedelmälliseksi ja lisään hänen sangen
suuresti ja teen hänen suureksi kansaksi".
Wielä tänä päivänä ovat Ismaelin jälkeläiset semmoisia, jommoiseksi
ennustus tässä kuvailee heidän esi-isäänsä — he ovat hurjaa ja julmaa
sukua, jokaisen miehen vihollisia. Ei milloinkaan ole valloittajalle
onnistunut kukistaa heitä, eivätkä he ole milloinkaan käyneet minkään
toisen kansan kanssa liittoon. He ovat aina olleet erityisenä
sukukuntana, heidän kätensä on ollut jokaista vastaan ja jokaisen käsi
heitä vastaan.
Ennustus kansan "suuresta kasvamisesta", sen mahtavuudesta kävi
toteen silloin kun Arabialaiset seitsemännellä vuosisadalla rupesivat
tulvana levenemään yli suuren osan tunnettua mailmaa ja valloittivat
alueen, joka oli suurempi kuin noiden ylpeitten Roomalaisten hallussa
milloinkaan on ollut. Wäärän uskon kiihkossa läksi tämä hurja kansa
valloittamaan mailmaa heidän prophetansa Muhammedin hyväksi ja sen
uskonnon eduksi, jonka hän oli antanut heille. He valloittivat
Palestinan, Syrian ja suuren osan Aasiaa aina Judiaan asti. He
valloittivat Egyptin ja koko pohjoisen Afrikan aina Gibraltarin
salmeen saakka. He kävivät yli tämän salmen ja Espanjakin lankesi
heidän käsiinsä. He menivät Pyrenein vuorten yli Franskan maahan,
laskeaksensa koko Europan heidän prophetansa jalkain juureen; mutta
täällä Karl Martellin miekka särki heidän voimansa ja pani rajan heidän
valloitus-retkellensä Poitiers'in tappelussa vuonna 732.
Kauvan pysyivät he vallanpitäjinä niissä maissa, jotka he olivat
voittaneet, kunnes he vihdoin kadottivat yhden toisensa perästä, ja
heidän valtansa supistui takaisin entisiin rajoihinsa.
Waikka Arabialaiset näin kauan aikaa olivat yhteydessä niin monen
kansakunnan kanssa, ovat he kuitenkin pitäneet vanhat tapansa ja
alkuperäisen, jo ennen ennustetun luonteensa, — he ovat vielä tänä
päivänä villiä kansaa, julmaa ja kesyttämätöntä sukukuntaa — heidän
kätensä on jokaista vastaan ja jokaisen käsi heitä vastaan.
Eräs kirjailia, joka nykyään on käynyt arabialaisissa maissa, lausuu
tästä asiasta muun ohessa näin: "Tämä kansa on alhaisimmankin laskun
jälkeen pitänyt samat tavat ja samaa elinkeinoa vähintänsäkin kolme
tuhatta vuotta. Täten toteutuu kaikin puolin se ennustus, joka
Ismaelin syntyissä julisti että hän ja kaikki hänen jälkeisensä
olisivat ja tulisivat aina olemaan villiä kansaa, vaikka he aina
tulevat asumaan veljeinsä edessä. Että vilpas ja toimelias kansakunta,
eläen keskellä kukoistavia, viljelyksen tilassa olevia heimokuntia, on
muinaisista ajoista ruveten nyky-aikaan asti pysynyt villinä kansana,
kukistumattomana ja muuttumattomana, on todellakin silmiin-pistävä ihme
— yksi niistä käsittämättömistä seikoista, jotka näyttävät ennustuksen
käyneen toteen (Porter'in Travels)."
Meidän päiväjärjestyksemme erämaassa matkustaissamme oli seuraava.
Joka aamu nousimme vähän ennen aurinkoa, s.t.s. k:lo 5 aikaan. Kun
kapineemme oli kokoon sälytetty ja kaikki valmisna lähtöön, syötiin
aamiaista isommassa teltissä; sillä aikaa kuormittivat Beduinit
kamelimme, ja kun kaikki oli valmisna, nousimme korkeain konkareimme
selkään ja alotimme päivämatkamme. Ratsastamista pitkitettiin siten
k:lo 12:een, jolloin seisahdimme ja nautimme vähän virvokkeita,
niinkuin lihaa ja leipää, apelsineja ja taateleja. Matkaa jatkettiin
sitten k:lo 3:een tai 4:ään j.p.p., jolloin seisahdimme ja pystytimme
leirimme. Päivällistä syötiin nyt niin pian kuin se ehti valmistua,
päivällisen perästä joimme teetä, ja sitten oli meillä muutamia
tunteja loma-aikaa, jota käytimme lukemiseen, kirjottamiseen ja
keskustelemisiin, ennenkuin tuli aika mennä levolle. Tervetulleet
olivat todellakin nämä levähdyshetket tuon jotenkin rasittavan
päivämatkan perästä.
Me olimme suostuneet siitä, ettemme matkustaisi sunnuntaisin, vaan
lepäisisimme pyhäpäivänä häiritsemättömässä rauhassa, ja me havaitsimme
siitä olevan suurta hyötyä niinhyvin ruumiin kuin sielun puolesta.
Me olimme päättäneet matkata joka päivä noin 10 tiimaa, mutta
ensimäisenä päivänä sen jälteen tuin Kairosta taksimme, emme ehtineet
ratsastamaan enempää kuin 6 tiimaa; sai nimittäin useampia tunteja
kuluneeksi, ennenkuin kaikki meidän kamelimme olivat koossa, sillä
miehemme olivat palanneet useimmilla niistä Kairoon ostamaan yhtä
ja toista, mitä olivat unohtaneet hankkia itsellensä matkaa varten.
Päivänä sen jälkeen ratsastimme 10 tiimaa ja seuraavana päivänä
saavuimme Suez'iin, pitkitettyämme sinä päivänä ratsastustamme 12
tiimaa yhtä mittaa. Tämä oli sangen raskas päivämatka, ja me tulimme
leiripaikkaamme jotenkin väsyneinä; mutta seuraava päivä oli sunnuntai,
jonka me lepäsimme Suez'issa, ja saimme niin tilaisuuden koota uusia
voimia.
Se matka, jonka me näinä päivinä olimme tehneet, kävi yli autioin
hieta-ulappain ja hietakumpuin, jossa tuskin yhtään ruohonkortta
kasvoi; muutamia ohdakkeita näkyi vaan siellä täällä vihannoivan.
Paikka paikoin kohosi eriskummallisia alastomia muoria, jotka
vivahtivat kaikenlaisilta väreiltä ja antoivat koko seudulle kolkon ja
aution muodon. Molempina ensimäisinä päivinä oli meillä vahva tuuli,
niin että hietaa lentää ryöpytteli; mutta koska tuuli oli meille
myötäinen, ei ollut siitä suurta haittaa.
Me olimme jo jotenkin tottuneet kameleihimme. Tuo keinuminen, jonka
heidän raskas käyntinsä tuotti, vaikutti että me ensi iltoina tunsimme
itsemme jotenkin runnelluiksi; mutta nyt olimme jo siitä päässeet ja
toivoimme tästä lähin varsin hyvin voivamme kestää matkan vaivoja.
Kamelimme olivat ylimalkaan aivan rauhallisia ja siivoja; kuitenkin
sattui silloin tällöin että joku niistä rupesi vikuroimaan. Yksi meidän
kuormaa kantavista kameleistamme teki nimittäin useat kerrat semmoisia
hurjia hyppäyksiä, että köydet, joilla hänen kuormansa oli sidottu,
katkesivat ja kaikki tavarat syöksyivät hänen selästänsä maahan, jonka
jälkeen hän kiiri täyttä nelistä hyvän matkaa aukealle. Matkamme
toisena päivänä säikähti kameli, jota L. käytti, ja alkoi hyppiä niin,
että minä pahoin pelkäsin ystäväni putoavan satulasta. Beduini, joka
johti hänen kameliansa, sai kuitenkin sen pian lannistetuksi, jonka
jälkeen se kulki tyynesti koko ajan. Muutamat kerrat tapahtui, kun
annoin kamelini ravata, että hän yhtäkkiä seisahtui ja alkoi vikuroida.
Kamelia ei ole vaikea johtaa; siihen tarkoitukseen käytetään ainoastaan
kuonovyö, köyden kanssa, jolla se seisahdetaan, ja keppi, jolla sitä
ohjataan oikealle ja vasemmalle keveillä lyönneillä vastaiselle
puolelle kaulaa.
Ensimäiset päivät annoimme Beduinimme johtaa kameleitamme, mutta
sitte ajoimme niitä itse ja se tuntui meistä varsin hupaiselle. Me
ratsastimme enimmästä päästä käyntöjalkaa, mutta jolloin kulloin myös
ravia.