korkea vuorenselkä. Sinne kävi meidän kulkumme ensimäisenä päivänä; me
menimme siis yli virran toiselle rannalle. Koko tämä vuorenjono oli
niin sanoen tehty läpikuultavaksi koko joukolla vähempiä ja isompia
hautoja, jotka hakattuina tuohon kamaan kallioon, läpäsivät vuoren
ristiin ja rastiin.
Me kävimme ensiksi katsomassa niin kutsuttuja kuningasten hautoja,
joista tähän saakka on löydetty jo seitsemäntoista. Ensimäinen, jota
me katselimme oli Velzon'in hauta, kutsuttu niin erään matkustajan
jälkeen, joka sen löysi. Tämän haudan sisäänkäytävä on taipaleen
matkaa ylöspäin vuoren sivulla. Jotenkin jyrkkiä portaita myöten
astutaan alas itse holvin aukkoon. Täällä sytytti oppaamme laivasta
puusta tehdyn suuren tulisoiton, osoittaaksensa meille tietä, joka
pimeänä, viertävänä käytävänä kulki vuoren sisään. Kuljettuamme täällä
hyvän matkaa, saavuimme vihdoin avaraan saliin, joka oli varustettu
useammilla aimollisilla pylväillä. Seinät, katto ja pylväät olivat
täyteen piirustetut hieroglyphejä ja kuvia, jotka olivat erinomaisen
hyvin säilyneet; värit olivat vielä niin selviä, ikäänkuin olisivat
ne olleet vasta muutamia päiviä sitten maalatut. Tästä salista kävi
meidän tiemme erästä toista käytävää, siksi kunnes me saavuimme vielä
toiseen saliin. Niin kuljimme me käytävästä käytävään ja salista
saliin, kunnes vihdoin tulimme käytävään, joka ulottui niin pitkälle ja
niin viertävänä vuoren sisään, että meidän oppaamme vakuutti, ettemme
voisi sitä myöten kulkea. Me astuimme kuitenkin sitä myöten alas
taipaleen matkaa. Useammissa näissä pimeissä saleissa löytyi hirmuisten
katafalkien (Ruumis-alttarien) jäännöksiä, joissa muinoin kuningasten
balsameeratut ruumiit olivat levänneet. Muutamissa paikoissa löytyi
myös pienempiä ja suurempia sivukammioita, jotka luultavasti olivat
olleet erityisiä hautoja.
Me kävimme vielä samana päivänä katsomassa muutamia noita toisia
kuningasten hautoja, jotka olivat enemmän tai vähemmän toinen toisensa
näköisiä, mutta suurin ja viehättävin niistä kaikista on Belzon'in
hauta.
Toisella puolella vuoren ovat kuningattarien haudat. Ne olivat jotenkin
samankaltaiset kuin kuningasten haudat ja yhdessä niistä löytyy vielä
sälillä useampia mumieita (balsameerattuja ruumiita).
Paitsi näitä kuninkaallisia hautoja löytyi myöskin koko joukko muita
niin kutsututta yksityisiä hautoja, joissa Theben entinen väestö lepää
haudattuna. Muutamissa näissä haudoissa olivat lattiat tykkänään
peitetyt mumieilla, joista muutamat olivat eheitä, toiset särjettyjä ja
silvottuja, niin että pääkallot, kädet, sääret ja jalat viruivat sikin
sokin.
Koko tämä hirmuinen vuori oli sillä tavoin vaan yhtenä ainoana
suurena hautana, joka talletti pimeässä povessaan sen uutteran
ja nerokkaan väestön, joka muinoin vuosisadan toisensa perästä
asui Egyptin mahtamassa pääkaupungissa. Tämä ihmeellinen kansa on
jättänyt jälkimailmalle ei ainoastaan aimollisia kivitemppeleitänsä,
palatsejansa ja pyramidejansa, vaan myöskin noissa hirmuisissa
kalliohaudoissa omat ruumiinsa, jotka he ovat osanneet niin hyvin
balsameerata, että useat niistä vielä monien vuosituhansien perästä
ovat eheinä säilyneet.
Paitsi hautoja, kävimme me myös katselemassa muutamia temppeliraunioita
tällä puolella virtaa. Wiehättävin kaikista näistä temppeleistä oli
niin kutsuttu Memnonium, joka oli erinomaisen suuri ja kaunis, mutta
jota ei kuitenkaan käynyt verrata Karnakissa oleviin raunioihin.
Merkillisimmät näiden raunioin joukossa olivat kaksi hirmuista
kivistä kuvapatsasta, jotka seisoivat kappaleen matkaa itse temppelin
sisäänkäytävän edessä. Toinen näistä kuvapatsaista oli hakattu yhdestä
ainoasta kivestä, toinen oli rakettu useammista lohkareista. Ne ovat
noin 6, 7 kymmentä jalkaa korkeat ja niiden hartiat ovat noin 20 jalkaa
leveät. Toista näistä patsaista sanotaan soivaksi Memnon'iksi. Tarun
mukaan olisi tämä patsas muinoin joka aamu, kun auringon ensimäiset
säteet siihen sattuivat, antanut suloisesti sointuman äänen. Nämä
patsaat, vaikka jotenkin särkyneinä, kaunistivat kumminkin paikkaansa
ja tekivät raunion sitä uhkeammaksi.
Me viivyimme Thebessä ainoastaan 5 päivää ja ehdeimme tällä lyhyellä
ajalla ainoastaan varsin pintapuolisesti ja vaillinaisesti tarkastella
sen mailman-mainioita muistomerkkejä, mutta siitä mitä näimme,
voimme kuitenkin saada jonkinlaisen käsityksen tämän kaupungin
entisestä suuruudesta. Näiden mailman suurimpain raunioin tarkkaan
tutkistelemiseen menisi kuukausia.
Helmikuun 8 p:nä jätimme me Theben ja oli meillä muutamat päivät
hirveä hieta-myrsky, niin ettemme voineet purjehtia, vaan vene ajeli
vitkalleen alas pitkin virtaa. Tuuli ryöpytti hiekkaa noista läheisistä
erämaista niin rajusti, että ilma näytti melkein semmoiselta, kuin
meidän kotimaassa vahvan pyryn aikana.
Eräsnä iltana tuuli niin tuimasti, että meidän oli laskeminen maalle,
sillä me pelkäsimme purtemme kaatuvan, niin ankara oli tuuli, niin
rajusti kävivät aallot.
Muutaman päivän perästä taukosi myrsky, ja me saimme taas kauniin ilman.
10:tenä p:nä saavuimme erääsen arabialaiseen kylään, nimeltä Khine,
jossa meidän purtemme laski maalle, sillä meidän teki mielemme nähdä
vastaisella rannalla Den- Derassa löytyvää temppeliä. Me laskimme
maalle Khinessa, koska siellä oli parempi valkamapaikka. Sitten
soudimme ylitse toiselle rannalle pienellä kuirullamme, otimme sieltä
borikkoja ja ratsastimme rauniolle, joka oli noin puolen penikulman
päässä rannasta. Tämä raunio oli jotenkin suuri, ja melkein parhain
säilynyt kaikista kuin nähneet olimme. Siihen kuului propyloni ja sen
takana useampia isoja saleja, vahvoilla seinillä; katot oli rakettu
suurista kivilohkareista. Kaikkein Pyhin kammio oli täällä suurempi
kuin missäkään muussa rauniossa ennen olimme nähneet. Se oli leveä ja
korkea huone, paksuilla kiviseinillä. Ylt'ympäri tämän adytumin kulki
jotenkin leveä käytävä, jota taas vuorostaan rivi pienempiä pimeitä
kammioita ympäröitsi.
Matkallamme alas virtaa myöten seisahdimme vielä useassa kohden
niinkuin Syout'issa, Benihassanissa ja Minieh'ssä, katsellaksemme
siellä löytyviä hautoja ja raunioita. Koska ne olivat jotenkin noiden
ennen mainittuin kaltaisia, tulisin vaan matkimaan mitä ennen olen
sanonut, jos niitä koettaisin tässä kuvailla.
Muutamia päiviä ennenkuin saavuimme takaisin Kairoon, istuimme
me matkakumppanit keskenämme eräsnä iltana peräsalongissa ja
keskustelimme, sillä aikaa kuin purtemme ajeli jotenkin vahvaa
vauhtia alas myötävirtaa. Kello oli noin 10 paikoilla, niin että oli
jo ihan pimeä, kun samassa meidän purtemme sattui johonkin esineesen
niin kovasti, että me kaikki olimme luiskahtaa pois paikoiltamme. Me
kuulimme samassa vahvan ryskeen, ikäänkuin olisi purren kylki särkynyt,
ja alus painui kallelleen. Me riensimme ulos ja näimme koko etumaisen
ison salongin seinän puhkaistuna ja kaikki akkunaruudut pirstaleina.
Kun tulimme ylös kannelle, havaitsimme sattuneemme kahteen suureen
venheesen, jotka olivat sidotut yhteen ja yhteisesti lastatut hirmuisen
suurella heinäkeolla. Nämä venheet makasivat ankkurissa keskellä virtaa
ja me olimme työtäneet pimeässä niitä vastaan.
Suurella vaivalla saivat molempain venheitten miehistöt meidät viimein
irti, ja kun nyt tutkimme sitä vauriota, jonka purtemme oli saanut
kärsiä, havaitsimme iloksemme, että itse laivan runko, joka oli rakettu
raudasta, oli ollut niin vahva, ettei se tuosta todellakin hirmuisesta
työtäyksestä ollut mitään vahinkoa saanut, paitsi maalaus, joka oli
hiestautunut. Salongin sivu sitä vastaan, joka oli rakettu puusta
ja oli yläpuolla vedenrajan, oli saanut pahimman työtäyksen ja oli
melkeinpä palasiksi särkynyt.
Seuraavina päivinä kohtasimme me suurempia ja vähempiä purje-venheitä
kosolta, ja niiden luku lisääntyi mitä likemmäksi Kairoa tulimme, niin
että me toisinaan saatoimme lukea aina sataan asti yhdellä haavaa
näkymissä olevia venheitä.
Helmikuun 18 päivän illalla, kun jo oli pimeä, saavuimme takaisin
Kairoon, ja olimme siis onnellisesti päättäneet tämän niin viehättämän
ja suloisen matkan. Kaipauksella jätimme sitten purtemme ja sanoimme
jäähyvästi oivalliselle kapteenillemme ja hänen matruuseillensa;
mutta iloitsimme samalla että tämä osa retkestä oli tehty; olimme nyt
ikäänkuin lähempänä kotoa, ja aika, jolloin saisimme palata sinne, ei
ollut enää niin etäällä.
Me olimme taas Kairossa, jonka kaupungin näimme uudestaan samalla
ilolla, kuin vanhaa ystävää tavataan; ja mitäpä pitäisi minun lopuksi
sanoa tästä kauniista itämaalaisesta kaupungista, nykyisen Egyptin
pääkaupungista! Sanoin kaupunkia "kauniiksi", ja toden perästä luulen
sen ansaitsevan sen nimityksen. Niin kutsutusta "Sitadellista",
jossa Pashan palatsi löytyy ja jossa näet sen linnan pihan, jossa
Mehemed Ali antoi ampua niin monta tuhatta Mamelukkia — tästä,
korkealle kalliolle raketusta Sitadellista on vapaa näköala yli koko
kaupungin. Se on rakettu hajalleen avaralle, melkein yli-näkymättömälle
lakeudelle. Korkealle yli noiden valkoisten huonetten laaka-kattoja
nousemat moskeijain kupoolit ja minareetit. Lukuisa soukka lehtokujia,
puutarhoja ja puistoja tekevät vihannuudellaan suloisen värinmuutteen
rakennusten häikäsevästä valkeudesta, ja näyttävät antavan tuolle
päivänpaisteiselle kaupungille varjoa ja viileyttä. Mamelukkein ja
Kalifein kauniit, pienempäin moskeijoin näköiset haudat ympäröivät
puolipyöränä kaupungin itäisiä puolta. Tuolla luikertaa sitten
hyvintunnettu Niili-virta ohitse Kairon ja ikäänkuin viruttaa sen
läntistä kylkeä, ja tuolla etäällä, noin puolentoista penikulmaa
kaupungista, seisoo kolme pyramidia, ja vielä kappaleen matkaa
etäämpänä useampia toisia näitä iki-vanhoja jättiläis-rakennuksia,
jotka muodostamat kauniin pohjan tälle näköalalle, jossa Kairo on
keskustana.
Tämän kaupungin kadut tarjoamat omituisen näön, jota on vaikea kertoa.
Ihmisiä melkein kaiken värisiä, valkeasta europalaisesta ruveten
hiilimustaan neekeriin, tungeiksen noilla ahtailla kaduilla. Puvut ovat
kirjavat, itämaalaiset ja tekevät tämän hyörinän vielä eloisammaksi.
Valkeat, mustat, vihreät tai punaiset turbanit ovat tavallisimmat
päähineet. Egyptiläisten pukuna on fez eli turbani, leveät housut,
kiinitetyt alapuolta polvien, sukat ja kengät, monivärinen silkkiliivi
ja punoksilla kirjaeltu takki.
Useat noista ahtaista kaduista ovat varustetut katoilla, suojaksi
paahtaman auringon hellettä vastaan; erinomattainkin on näin niiden
katujen laita, joiden varrella kauppapuodit ovat. Joka paikassa on
vilkas liike, ja toisinaan on tungos niin suuri, että on vaikea päästä
liikkumaan. Kaupungin kadut eivät ole kivillä lasketut, jonka tähden
vaunut ilman jyskettä vierivät matkojaan. Jokaisella ajoneuvolla
on keveään, mukavaan pukuun puettu edelläjuoksiansa, joka juoksee
vaunujen edessä tekemässä tilaa väkijoukossa. Kaupungilla ei ole
mitään yhteistä valaistusta, jonka tähden kaikki, niin pian kuin
aurinko on laskenut, peittyy syvään pimeyteen, ja sentähden täytyy
jokaisen, joka jälkeen auringonlaskun liikkuu kaduilla, käyttää
lyhtyä. Heillä on hyvin sieviä semmoisia, halpaan hintaan. Ne omat
tehdyt monivärisestä kankaasta. Joka taholla näet iltasin runsaasti
näitä lyhtyjä, ja hyvin omituista on niitä katsella. Ajoneuvoilla ei
ole mitään lyhtyä, vaan edelläjuoksijalla on tavallisesti kädessään
suuri palava tulisoitto, joka kirkkaasti valaisee koko kadun sitä
myöten kuin hän etenee. Aina iltapuolla päivää kuullaan europalaista
soitantoa jossakin kauniissa lehtevässä puistossa, joita Kairossa
löytyy yltäkyllin. Ne Europalaiset, jotka ovat kaupungissa, kokoontuvat
sentähden tavallisesti siihen aikaan sinne. He käyskentelevät
silloin kesäverhoissa keskellä talvea noiden mahtavain lehvakkain
Akasia-puiden alla tahi lepäävät loikovat palmulehdistä tehdyillä
penkeillä ja tuoleilla, juoden Turkin kahvia, jota täällä tarjotaan
vartavasten raketuissa ravintoloissa. Hyvin suloista oli tavata täällä
Europalaisia, joiden kanssa olimme tutustuneet joko matkalla Egyptiin
tahi Niili-retkellä.
Soitantoa kesti vielä hetken aikaa jälkeen auringon laskun, ja silloin
valaistiin puisto suurilla kuivasta puusta tehdyillä tulisoitoilla.
Tuota viileätä illanilmaa nautitsimme siksi, kunnes aika oli palata
hotelliin päivälliselle, joka Itämailla aina syödään hyvin myöhään.
Ehtoot kuluvat enimmästä päästä sisällä huoneessa keskusteluissa
hotellissa asuvain kumppanein kanssa tahi lukemisessa ja
kirjoittamisessa.
Muutamana perjantaina olimme tilaisuudessa näkemään niin kutsuttuja
"kiljuvia ja tanssimia dervishejä", kun he harjoittivat nurin-niskaista
jumalanpalvelustansa. Kerran viikossa viettävät he sitä ja luulevat
siten osottavansa Allahille suurta kunniaa.
Tämä jumalanpalvelus toimitettiin pienenlaisessa moskeijassa. Ensin
istuivat kaikki dervishit puoliympyrässä, rähisten muutamia rukouksia
ja virsiä ja keikkuen samassa yhtaikaa tahdissa oikealle ja vasemmalle
päin. Kun tätä oli hetken aikaa kestänyt, nousivat he seisaalle, ja nyt
vasta alkoi tuo niin kutsuttu tanssi, joka oli siinä, että he kaikki
seisten puoliympyrässä yhtäaikaa kumartuivat syvästi maahan päin,
jonka perästä he nousivat ja taivuttivat ruumistansa taaksepäin niin
paljon kuin voivat. Näitä kumarruksia tekivät he ensin vitkaan, mutta
vauhti enentyi ehtimiseen, kunnes he vihdoin kumarsivat niin vilppaasti
kuin mahdollista oli. Sitä tepastusta kesti sitten pitkän aikaa, kunnes
he vihdoin näyttivät menettäneen tuntonsa ja vaan koneentapaisesti
kumartuivat eteenpäin ja taaksepäin, tuontuostakin huudahtaen: Allah.
Kuin vihdoin merkki annettiin lakkaamaan, jatkoivat useat temppuansa
ottamatta huomioonsa tätä ilmoitusta. Kun sitten heidän johtajansa
seisahti heidät, vaipuivat he vääntelyksiin ja päästelivät suuria
huutoja.
Wastenmielistä oli katsella tätä kaikkea, ja kun läksimme moskeijasta,
makasivat muutamat dervishit puolikuolleina lattialla.
Kairosta teimme useampia retkiä maaseuduille, sillä sen läheisyydessä
on yhtä ja toista joka ansaitsee katselemista.
Muutamana päivänä läksimme me kahden Amerikalaisen kanssa aamulla
varhain katsomaan noita merkillisiä pyramideja. Me ratsastimme
borikka-aaseilla Niilivirran rannalle, purjehdimme suoraan poikki
virran isolla venheellä, jossa oli tilaa kylliksi meille ja meidän
aaseillemme. Täältä pitkitettiin ratsastusta noin puolentoista
penikulmaa läpi palmupuistoin, yli viljavain kenttäin ja halki
hedelmättömäin hieta-aavikkoin. Kun lähestyimme matkamme määrää, saimme
tekemistä arabialaisten kanssa, joita siellä aina on varulla auttamassa
matkustavaisia, jos heidän mielensä tekee nousta jonkun pyramidin
huippuun. Siihen tarkoitukseen valitaan tavallisesti Keop'in pyramidi,
joka on korkein, mutta samassa myös helpoimmin kiivettävä. Nämä
arabialaiset huusivat nyt kaikki yhtä suuta: "take me, sir, take me,
sir" (ota minut, herra, ota minut). Kaikki nämä arabialaiset osasivat
puhua jotenkin hyvästi Englannin kieltä. Siinä oli hirveä rähinä
siksi kun me vihdoin jokainen valitsimme itsellemme muutamia heistä
avuksemme ja alotimme kiipeemistä. Minä olin ottanut kaksi näistä
miehistä itseäni varten; mutta tuskin olin ruvennut kiipeemään, kun
näin neljä heitä ympärilläni, jotka väittivät, ettei nouseminen voinut
tapahtua vähemmällä määrällä, ja samoin oli käynyt matkakumppaneilleni.
Nouseminen on hyvin hankala. Jonkinlaiset portaat vievät aina huippuun
asti, mutta nämä portaat ovat aivan epäsäännölliset noin kahden
neljän jalan korkeat ja tuskin jalkaa leveät. Minä alotin kiipeämisen
ilman avutta ja nousin jotenkin sukkelaan, mutta kun olin ehtinyt
puolimatkaan, olin niin väsynyt ja hengästynyt, että pelkäsin että, jos
tällä tavoin olisin pitkittänyt, ei olisi minulla ollut voimia kylläksi
nousta huippuun asti. Minä annoin sentähden arabialaisten auttaa minua
ja nyt kävi kiipeeminen hyvin helposti. Itse huippu on laakea ja sille
mahtuu hyvin pari kolmekymmentä henkeä seisomaan. Täällä istuimme liki
tunnin ajan ja ihmettelimme tuota merkillistä rakennusta, jonka päälle
olimme kiivenneet. Tämä pyramidi peittää yli 550,000 neliöjalan alan
maata ja on lähes 500 jalkaa korkea. Se on hirmuisen suuri kiviraunio,
jonka pohja on nelikulma ja nuo neljä kolmionkaltaista sivua
kallistuvat toinen toistansa kohden, kunnes ne päättyvät terävällä
kärjellä. Tämä kärki oli jollakin tavoin Kropin pyramidista tullut
katkaistuksi, niin että itse huippu nyt oli tasainen.
Mitä enemmän tätä tavatonta rakennusta katselimme, sitä suuremmalta
näytti se ja me melkein kummaksuimme, kuinka se oli voitu saada
valmiiksi ainoastaan 30 vuoden kuluessa.
Luullaan pyramidein olleen muutamain Egyptin mahtavimpain kuningasten
hautoja ja vielä nähdään eräässä kammiossa keskellä Keopin pyramidia
katafalkin jäännöksiä. Me kävimme tässä kammiossa alas-astuissamme.
Sen sisäänkäytävä on keskellä pohjoista kylkeä, jotenkin korkealla
maasta. Ylösnouseminen tapahtuu itäistä kulmaa pitkin. Käytävä, joka
vie pyramidiin sisään, oli hyvän matkaa niin matala, ettemme voineet
käydä siinä suorana, ja se oli alkupäästä hyvin viertävä. Kun näin
olimme kotvasen aikaa kulkeneet, kääntyi käytävä oikealle ja heti
sen perästä vasemmalle. Tässä nousi käytävä hyvin ylöspäin ja kohta
kun olimme poikenneet vasemmalle kädelle, tulimme erään pystysuoran
kallion luoksi, joka oli noin 7 jalkaa korkea. Me nousimme sen päälle
Arabialaistemme avulla, joista jokaisella oli tulisoitto kädessä,
valaistaksensa tätä pimeätä tietä. Tämän vähäisen kallion edessä aukeni
syvyys, joka luultavasti oli suuna jollekin toiselle maanalaiselle
käytävälle. Kuinka syvä tämä aukeama oli, emme voineet nähdä, sillä
se oli ihan pimeä. Kaita polku kävi meidän käytävän oikeata puolta
myöten tämän pimeän syvyyden ohitse tuolle ennen mainitulle kalliolle.
Me kuljimme tätä polkua yksi erältään. Minä kävin keskimmäisnä, kaksi
Arabialaista kävi minun edelläni ja kaksi seurasi perästä. Ensimäinen
miehistöni kiipesi, liukkaana kuin kissa, ylös kalliolle, jossa tuskin
oli mitään jalan pidäkettä. Mies, joka järjestyksessä oli toinen
heistä, otti minuun uumilta kiini ja nosti minun ylös tuota toista
kohden, joka seisoi ylhäällä, ja minä heiluin nyt tuokion aikaa yli
tuon äsken mainitun syvyyden seuralaiseni vahvoilla käsivarsilla.
Tie kävi nyt jyrkästi ylöspäin, kunnes me vähänläntäisen kiviholvin
kautta, joka oli niin matala ettemme voineet suorana kulkea siitä,
tulimme pyramidin sisustaan. Täällä oli ilma tukehduttavan lämmin.
Pimeä käytävä johti tästä suoraan eteenpäin erääsen vähempään
huoneesen, jota on ruvettu kutsumaan kuningattaren kammioksi. Isompi
huone löytyy sen yläpuolta ja sillä on nimenä kuninkaan kammio.
Tullaksemme tuohon jälkimmäiseen huoneesen oli meidän seuraaminen
jotakin niistä kaidoista, katuvierustain kaltaisista poluista, jotka
nousivat hyvin jyrkkinä pitkin seinuksia kahden puolin sitä isoa,
tuohon ensin mainittuun kammioon viepää käytävää. Näiden polkuin
pohja oli liukkaista kivistä, joilla jalka luiskahteli melkein kuin
sileällä jäällä. Meidän oli kulkeminen tässä yksi erältään; ja ilman
Arabialaisten apua emme suinkaan olisi päässeet pois tällä liukkaalla
tiellä. Jos nyt joku Arabialaisistamme tässä olisi astunut harhaan tahi
vaan vähän luiskahtanut, olisimme me suistuneet alas syvyyteen, joka
eroitti nuo molemmat polut toinen toisistansa.
Minun Arabialaiseni käyttivät tätä tilaisuutta, jolloin minä olin
kokonaan heidän vallassansa, pyytääksensä vaativalla äänellä
"baksjisjia". Mutta kun olin kuullut erään amerikalaisen, joka nykyään
oli käynyt pyramideilla, tulleen ryöstetyksi myötäseuraavain miestensä
kautta, juuri kuin hän oli pyramidin sisässä, olin minä jättänyt rahani
kumppaneilleni, jotka eivät olleet seuranneet minua sisään, niin
ettei minulla ollut muassani yhtäkään piasteria. Minä vastasin siis
heille, kun he pyysivät rahaa, ettei minulla mitään ollut. He kysyivät
nuhaisella äänellä, miks'en ollut ottanut rahaa myötäni, ja minä annoin
heidän ymmärtää, että muutamilta, jotka tunsivat asian, olin saanut
viittauksen siitä että oli paras olla ilman rahoja, kun pyramidiin
sisään aiottiin. He rukoilivat, että lupaisisin antaa heille kun ulos
tultiin. Minä vastasin: "sitte se nähdään" ja siihen se jäi.
Kun olimme kulkeneet tuota vaivalloista polkua neljän, viidenkymmenen
jalan paikoille, tulimme taas leveään ja tasaiseen käytävään. Kun
muutamia askelia olimme astuneet, kääntyi minun edelläni käymä
Arabialainen taaksepäin ja laski, lausumatta sanaakaan, kätensä
minun pääni päälle, painaaksensa minua maahan. Minä kysäsin vähän
kummaksuen, mitä hän tällä aikoi, mutta ennenkuin hän ehti vastaamaan,
huomasin syyn siihen; käytävä oli, näet, nyt yht'äkkiä tullut niin
matalaksi, ettei voitu siinä suorana käydä, ja hän tahtoi vaan estää
minua loukkaamasta päätäni. Muutamain askelten perästä saavuimme nyt
niin kutsuttuun kuninkaan kammioon, erääsen isoon saliin. Täällä
seisoi äsken mainittu katafalki, mutta ainoastaan jalka siitä oli enää
jälillä. Tämä pimeä sali, himeästi valaistuna meidän tuliltamme, näytti
hyvin omituiselle. Nuo mustan-ruskeat Arabialaiset, jotka rähisten
ympäröivät meitä, samassa kuin he päästelivät hilpeitä hurraahuutoja
ja vielä jupisivat "baksjisjiansa", enensivät vielä tämän näyn
omituisuutta.
Paitsi jo mainittuja kammioita, löytyy myös käytäviä ja komeroita
syvemmällä pyramidin sisässä.
Kun taasen olimme ulkoilmaan tulleet, katselimme kauan aikaa pyramidia
alhaalta maasta, ja mitä enemmän tätä jättiläistä rakennusten seassa
silmäisimme, sitä enemmän se meitä ihmetytti, ja tuskin voimme uskoa,
että ihmiskäsi oli tämän vuoren tehnyt.
Toiset pyramidit olivat eri suuria, muutamat hyvin vähäisiä, muutamat
isompia, vaan ei yksikään niin korkea kuin Keopin.
Lähellä pyramideja löytyi useita hautoja ja temppeliraunioita, joista
enimmät olivat täynnä hietaa.
Kappaleen matkaa Keopin pyramidista seisoo hirmuisen suuri sphinksi,
joka on hakattu yhdestä ainoasta kallionlohkareesta. Mahdottoman
suuruutensa tähden kaunistaa se paikkaansa, vaikka nuo hirmuiset
pyramidit sitä ympäröivät. Et oikein tiedä kumpaa sinun enemmän
tulee ihastella, pyramidiako, tätä rakennustaiteen ihmettä, vai
jättiläis-sphinksiä sen juurella, tätä verrattoman suurta, mutta niin
hyvästi hakattua kiveä. — Kuinka tämä suunnaton kivenlohkare on lohottu
kalliosta, kuinka se on hakattu ja kuljetettu paikalleen, tämä näyttää
katselialle ihan ihmeeltä.
Wielä kerran loimme silmäyksen näihin maailman mainioihin
muinaisjäännöksiin ja palasimme sitte Kairoon, jonne saavuimme auringon
laskeissa.
Noin tiiman matkaa Kairosta toiselle suunnalle päin löytyy
huvilinna nimeltä Schubra, jota ympäröivi puutarha, niin ihana
ja runsaskasvuinen, jommoista en milloinkaan ennen ole nähnyt.
Itse rakennus pylväittensä, marmorilattiainsa, vesisäiliöinsä ja
koristelluin saleinsa kanssa näyttää lumotulta linnalta, josta jossakin
itä-maalaisessa sadussa kerrotaan.
Kahden tiiman matkan päässä itäänpäin Kairosta löytyi muinoin
ihana Heliopolis (auringon kaupunki). Se on nyt kadonnut, ja ainoa
muistomerkki, joka vielä on jälillä osoittamassa sen asemaa, on
eräs obeliski, joka kerran kaunisti auringolle pyhitetyn temppelin
sisäänkäytävää. Wähän matkaa tästä obeliskista löytyy kaivo, jota
sanotaan auringon lähteeksi, eikä juuri etäällä siitä seisoo vanha puu,
jonka juurella, niinkuin taru kertoo, pyhä perhe lepäsi pakomatkallaan
Palestinasta Egyptiin.