kautta, jota historiankirjottajat ovat ruvenneet kutsumaan Egyptin
hermoksi, sydämeksi ja ajatukseksi. Hän oli syntynyt Makedoniassa ja
tuli monivaiheisten kohtaloin kautta Egyptin hallitsiaksi v. 1805.
Mamelukit eivät häntä valinneet, vaan kansa, jonka vaalin Turkin
hallitus Konstantinopolissa vahvisti. Nuo vanhat hallitsiat eivät
kuitenkaan tahtoneet väistyä syrjään tuon uuden varakuninkaan tieltä,
joka taasen puolestansa ei suvainnut mitään kanssahallitsioita.
Sisällinen sota oli alkamaisillaan, ja Mehemed Ali päätti vapauttaa
maan semmoisen sodan kauhuista raivaamalla pois tieltä kaikki
Mamelukit, musertaen sillä tavoin sen vallan, joka vuosisatoja oli
ollut Egyptin vitsauksena. Tämän aikeensa toimeen panemiseen valitsi
hän semmoisen keinon, joka todistaa oikeata itämaalaista julmuutta.
— Maaliskuun 1 p:nä v. 1811 kutsui hän kaikki Mamelukit, jotka
olivat Kairossa, palatsissa pidettävään kestiin. Kun pidot olivat
lopussa, suljettiin palatsin portit, ja Mamelukit saivat surmansa
sotamiehiltä, jotka olivat seisoneet varoilla kaltereissa. Nuo kopeat
ja urholliset Mamelukit, jotka olivat kamppailleet itsellensä voiton
niin monessa kunniallisessa taistelussa, kaatuivat täällä yksi
toisensa perästä ilman mahdollisuutta vastustukseen, sillä he olivat
suljettuina ahtaasen pihaan, jossa sotamiehet, seisoen noilla korkeilla
ympäröivillä muureilla, ampuivat heidät maahan. "Heidän kuolemansa oli
kauhistava ja kunniaton." Ainoastaan yksi ainoa heistä kaikista pääsi
pakoon syökseymällä hevosineen päivineen alas hirmuttavaan syvyyteen,
joka yhdeltä taholta ympäröi sitä alaa, jossa he olivat suljettuina.
Hänen hevosensa musertui, mutta hän itse jäi henkiin ja pakeni.
Samalla aikaa, kuin tämä verinen työ tapahtui Kairossa, surmattiin
kaikki Mamelukit maakunnissa varakuninkaan käskystä. Tällä tavoin
teloitettiin 6 tai 7 tuhannen miehen paikoille.
Mehemed Alilla oli nyt yksin valta, eikä kukaan vastustellut hänen
kruunuansa. Egypti oli vapautettu niiden muukalaisten orjain
paljoudesta, jotka niin kauvan olivat sitä vallinneet, ja sillä oli nyt
oma järjestetty hallitsiasukunsa.
Mehemed Alin hallituksen aikana — vaikka kyllä tirannillinen — rupesi
maa yhä enemmän ja enemmän nousemaan pitkällöisestä alennustilastaan.
Maanviljelys parantui, kauppa ja teollisuus rupesi kukoistamaan,
eikä varakuningas säästänyt mitään keinoja, auttaaksensa raha-asiain
kehnoa tilaa ja avataksensa maatansa europalaiselle sivistykselle.
— Mitä Egyptin valtiolliseen tilaan tulee, kohosi se tähän aikaan
ihmeteltävään voimaan ja mahtavuuteen. Tähän asti oli se ollut
vierasten kansain poljettavana, mutta nyt rupesivat he pelkäämään sen
voimaa. Woitollisna kulkivat sen sotalaumat halki Syrian, kuninkaan
pojan, tuon urhollisen Ibraim Pashan johdolla. Siellä valloitettiin
useain muiden linnoitusten ohessa myöskin tuo luja S:t Jean d'Acre,
joka vähää enemmin oli kukistumatta vastustellut maailman voittajaa
Napoleonia. Täällä saatiin monta loistamaa voittoa Syrialaisista
ja turkkilaisista apujoukoista. Itse Konstantinopoli vapisi tämän
voitollisen sotajoukon edessä, kun se läheni hänen aluettansa. Turkin
laivasto ei tohtinut lähteä ulos Bosporista kamppailemaan Egyptin
laivaston kanssa, joka tarjosi tappelua. Vihdoin täytyi Sultanin pyytää
apua Wenäläisiltä, ja siinä rauhanteossa, joka kohta sen jälkeen
toimeen pantiin, tuli Mehemed Ali Syriankin pashaksi.
Ei kauvoja viipynyt, ennenkuin sota syttyi uudestaan. Turkin Sultani ei
voinut unohtaa sitä häpeätä, jota hän oli saanut kärsiä vasalliltansa.
Hän varusti suuren armeijan ja lähetti sen Syriaan. Egyptiläiset ja
Turkkilaiset kohtasivat toinen toisensa vielä kerran, ja Turkkilaiset
kärsivät hirveän tappion. Uudestaan oli Turkinmaa vaarassa, ja korkea
Portti (Se on Turkin hallitsian palatsi eli hovi. Suom. muist.) pelkäsi
tulevansa syöstyksi Egyptin varakuninkaan kautta. Europan suurivaltain
oli käyminen väliin hillitäksensä Egyptiä voittokulussaan — tätä samaa
Egyptiä, joka monta vuosisataa oli ollut ainoastaan raunioin pesänä,
hämäräisenä varjona entisestä suuruudestaan.
Englantilainen laivasto tuli Turkkilaisille avuksi, ja Mehemed Alin oli
väistyminen ylivoiman tieltä. Hänen oli heittäminen Syria ja tyytyminen
vaan varakuninkaan arvoon Egyptissä ja maksaminen vuotuista veroa
Turkin hallitukselle; määrättiinpä myöskin kuinka paljon sotaväkeä hän
sai pitää maassaan.
Mehemed Ali kuoli v. 1848, ja hänen poikansa Ibraim Pasha seurasi häntä
hallituksessa; tämän veli Said Pasha on nykyään maan varakuninkaana.
Tämä Egyptin uusin historia näyttää osoittavan, että parempi aika on
ruvennut koittamaan tälle onnettomalle, rikkirevitylle ja poljetulle
maalle. Egyptillä on myös odotettava semmoinen parempi aika, sillä
sama Jumala, joka ennakolta oli ilmoittanut ne vitsaukset, jotka me
olemme nähneet sanasta sanaan käyneen toteen on myöskin antanut sanoa:
Herra on vaivaava Egyptiläisiä, hän on vaivaava ja parantava jälleen;
sillä he palajavat Herran tykö ja he rukoilevat häntä ja hän parantaa
heitä. Silloin on tie avoin Egyptistä Assyriaan, Assyrialaisten
mennä Egyptiin, ja Egyptiläisten Assyriaan; että Egyptiläiset ja
Assyrialaiset ynnä palvelisivat (Jumalata). Silloin Israel pitää
itse kolmantena olevan, Assyrialaisten ja Egyptiläisten kanssa, sen
siunauksen kautta, joka on oleva keskellä maata. Sillä Herra Zebaoth
on siunaava heitä ja sanova: siunattu olkoon Egypti minun kansani, ja
Assur minun käsialani, ja Israel minun perimiseni!
Kolmas Luku.
Niili-virralla.
Kairossa emme monta päivää viipyneet, sillä meidän teki mielemme päästä
ylös Niili-virtaa myöten niin varhain kuin mahdollista. Me saimme
matkakumppaniksi tälle retkelle herra Due'n, joka saapui Kairoon
muutamia päiviä meidän jälkeemme, ja kaksi Englantilaista, herrat
Robinson ja Pulling, joista jälkimäinen oli pappismies Londonista,
kuuluva Independentien lahkokuntaan.
Me vuokrasimme yhden niistä kauniista, mukavista pursista, sotka joka
talvi purjehtivat ylös tuota merkillistä virtaa myöten, kuljettaen
matkustajia, jotka tulevat Egyptiin joko etsimään terveyttänsä sen
ihanassa ilmanalassa tahi katselemaan maan merkillisiä muinais-muistoja.
Kun aika jo oli pitkälle kulunut, päätimme me siekailematta lähteä
matkalle ja jättää takaisintuloomme asti kaikkein niiden paikkain
katselemisen, jotka Kairossa ja sen läheisyydessä likempää tarkastusta
ansaitsivat. Me pestasimme kokin ja tulkin, ja kun purtemme oli
varottu kaikilla muonavaroilla, mitä retkellämme tarvitsimme, astuimme
purteen ja odotimme nyt vaan myötäistä tuulta, nostaaksemme ankkurin
ja alottaaksemme matkamme. Muutaman päivän perästä kääntyi tuuli, joka
tähän saakka oli puhaltanut ihan vastaan. Me kohotimme purjeet ja
jätimme Kairon, — se oli 29 p. Joulukuuta.
Meidän purtemme oli kaksimastoinen ja varustettu kahdella
kaleeriseilillä, joista etumainen oli hyvin suuri, toinen paljoa
pienempi. Wäestönä oli kaksitoista miestä, joista muutamat olivat
hiilimustia nubialaisia, toiset ruskealäntäsiä egyptiläisiä ja
arabialaisia. Meidän kapteenimme oli pitkävartinen egyptiläinen,
ruskean voipa muodoltaan ja mustalla parralla. Hänen kasvonsa juonteet
olivat kauniit ja osottivat voimaa, niinkuin laita on useimpain tämän
maan asukasten.
Monessa suhteessa oli tämä retki viehättävä. Merkillinen oli maa, jonka
läpitse matkasimme; ja yhtä merkillinen oli virta, jolla me purjehdimme.
Jos katselet Egyptin karttaa, havaitset maan muodostavan nelikulman,
joka on melkein yhtä leveä kuin pitkä. Mutta suurin osa siitä,
jaa koko läntinen puoli ja hyvä lohko ikäistäkin, on hedelmätöntä
hieta-aavikkoa, jossa ainoastaan siellä täällä tapaat isompia tai
pienempiä oaseja, tilkkuja, jotka hedelmällisyytensä, lähteittensä,
palmujensa ja vihannoitsevien kenttäinsä kanssa näyttävät suloisille
saarille tuolla autiolla, polttavalla hietaulapalla. Oikeastaan
hedelmällinen osa maata on kaita kaistale kahden puolin Niili-virtaa,
joka juoksee läpi maan etelästä Pohjoseen. Tämä maankaistale on
toisinaan ainoastaan muutamia harvoja syliä leveä ja leveimmästä
paikasta ainoastaan muutamia penikulmia. Sitä ympäröitsevät joka
taholta vuoret tahi hieta-aavikot ja on sillä tavoin suurellaisen
oasin kaltainen, jonka lähteenä on tuo mahtava Niili-virta. Tämä
siunausta-tuottava virta, joka vedellään kostuttaa koko maakuntia,
tulee Afrikan sydänmaista, jossa sen lähteet vielä ovat tuntemattomat.
Armeliaan niiden olevan Kuuvuorten seuduilla. Se juoksee sitten
Kordofanin, Sennaarin, Nubian ja Egyptin läpitse. Juoksunsa
alkupuolella ottaa se useampia lisäjokia. Viimeinen niistä laskee
Niilivirtaan melkein keskellä Nubiaa. Sitten etenee tuo mahtava virta
aina Wälimereen asti, noin kolmesataa Ruotsin penikulmaa, ottamatta
vedenpisartakaan mistäkään lisäjoesta.
Joka vuosi, syksyn puoleen, nousee virta yli reunainsa ja tulvaa
yli suuren osan maata ja pitää pellot veden peitossa useat viikot.
Tähän tulvaan arvellaan olevan syynä raskas, joka vuosi palajava sade
niissä vuorimaissa, jossa Niili-virran lähteet varmaankin ovat. Kun
virta muutaman ajan perästä taasen on ruvennut laskemaan, jättää se
jälkeensä jonkinlaista liejua, joka tekee tuon veden vallassa olleen
maan mailman hedelmällisimmiksi maiksi. Entisiin aikoin johdatettiin
tätä veden-tulvaa useita kanavia pitkin moniin paikkoihin, joihin ei
se nyt enää ulotu, ja sillä tavoin saattoi maa elättää lukemattoman
väenpaljouden.
Kun vesi on juossut pois, rupeevat asukkaat kohta kylvämään tuohon
vielä kosteaan maahan, joka vähässä ajassa antaa heille runsaan
saaliin; kuitenkin pitää sitä kasvavaa orasta vielä yhtä mittaa
kasteltaman, jos sitä mielitään estää kuihtumasta maan helteisen
auringon paisteessa. Tässä kastelemisen työssä käytetään niinkutsuttuja
"sjaduffeja" — hyvin yksinkertasta laitosta, joten tankoin ja sankoin
avulla noudetaan vettä virrasta.
Niili-virta on siis Egyptin elinvoima — sen valtasuoni. Jos nuo vielä
kätkössä olevat lähteet kerran kuihtuisivat, ei siinä maassa enää
voitaisi asua — sen pellot eivät enää kasvaisi mitään viljaa, sillä
siellä ei juuri koskaan sada — ihmiset ja eläimet kuolisivat janoon,
sillä siellä on puute lähteistä, ja koko maa tulisi vaan pieneksi
osaksi tuosta äärettömästä, vielä mittaamattomasta hieta-aavikosta,
joka peittää kenties kolmanneksen Afrikan maanpintaa.
Ei ihmettä siis, että vanhat Egyptiläiset palvelivat virtaansa kuin
jumalaa ja rakensivat sen rannoille uhkeita temppeleitä, rukoillaksensa
niissä tätä jumalaansa. He eivät vielä olleet tulleet tuntemaan luodun
mailman alkua — he eivät olleet oppineet lukemaan Hänen rakkauttansa
luonnon ihmeellisestä kirjasta; he palvelivat sentähden lahjaa
Lahjottajan siasta — he palvelivat luotua mailmaa Luojan siasta.— —
Pian kuluivat päivät, jotka purressa vietimme, ja viikot vierivät
sukkelaan. Maan ilmanala on ihana ja hyvin meidän keskikesäin kaltanen;
sen taivas on melkein aina pilvetön, mutta kaunistuu toisinaan keveistä
läpihohtavista hattaroista. Luonnonilmiöt olivat suurellaisia täällä
kuuman ilmanalan läheisyydessä. Tuo hohde taivaanrannalla, joka aamusin
ilmoitti auringon nousua, ja jota iltasin vielä kesti hetken aikaa,
auringon mentyä mailleen, oli täällä seesteisempi ja tehokkaampi, kuin
missäkään muualla olen nähnyt.
Muutamia päiviä sitten kuin Kairon olimme jättäneet, näimme vanhan
vuoden auringon laskevan Libyan erämaan taaksi. Tuolla kotona pohjassa
on joka uudenvuoden ilta kylmä; aurinko on silloin niin etäällä ja
taivas usein lumi-pilvien peitossa; — täällä näin minä meidän purtemme
kannelta vanhan vuoden auringon laskevan viimeisen kerran, kirkkaana,
polttavan kuumana ja lähempänä, kuin Ruotsin kesäsydännä sitä olen
nähnyt. Erämaa ikäänkuin heijasti sen valoa, ja tiheä palmupuisto, joka
kasvoi virran rannalla, valastui kirkkaasti tuolla takana loistavasta
valomerestä ja muodosti tummalla vihannuudellaan ja tuuheilla
latvoillaan ihanan keskustan tähän valoiseen tauluun.
Tammikuun 1 päivä oli kaunis, niinkuin Joulukuun viimeinenkin.
Uudenvuoden auringon nousu oli kirkas ja toivorikas, niinkuin vanhan
vuoden laskeminen oli ollut haikea ja suloinen.
Matkamme ensimäisinä päivinä oli meillä hyvä tuuli, joka kuljetti meitä
pikaisesti ylös tuota jotenkin vihaista virtaa myöten. Usein sattui
näinä päivinä, että meidän purtemme karahti karille, sillä Niili on
täällä täynnä hietasärkkiä. Joka kerta kuin tämmöinen onnettomuus
tapahtui, riisuivat meidän mustanlännät matruusimme keveän pukunsa,
hyppäsivät virtaan ja veivät tuon jotenkin raskaan venheen karin yli,
kunnes taasen tultiin syvälle vedelle. Toisinaan saivat he tällä tavoin
vetää meitä pitkät matkat, niin että ne miesparat monasti olivat
useita tiimoja vedessä, joka ei kuitenkaan näyttänyt heihin mitään
vaikuttavan, vaikka vesi tähän vuodenaikaan on jotenkin kylmää.
Kun myötäinen tuuli lakkasi, niin ettemme voineet edemmäksi purjehtia,
kävi miehistö maalle ja veti pitkällä köydellä venhettä eteenpäin, joka
kuljetustapa oli hyvin vitkallista, mutta sangen mukavaa, sillä meillä
oli silloin aina tilaisuutta käydä maalla kävelemässä.
Kentät vilisivät kaikenlaisista linnuista, joista enimmät olivat
kyyhkyjä, suorsia ja metsähanhia; me otimme sentähden tavallisesti
pyssyt myötämme näille kävelyille, enentääksemme muonavarastoamme
jollakin siivellisen otuksen lihalla. Nämä matkustukset maalla olivat
hyvin suloinen vaihetus tuolle monipäiväiselle venheessä-ololle,
jolloin tuskin oli tilaisuutta ollut asettamaan jalkaansa maalle.
Me kävimme silloin milloin viljavain pelloin ylitse, milloin halki
autioin hietanummein, jossa ainoastaan siellä täällä joku palmupuisto
ja suuret puunkaltaiset orjantappurapensaat tarjosivat suloista suojaa.
Keskellä tämmöisiä palmupuistoja olivat tavallisesti Arabialaisten
kylät raketut. Joka kerta kuin lähestyimme semmoista kylää, tervehti
meitä koko joukko koiria, joita maassa on yltäkyllin; ne hyökkäsivät
usein meitä vastaan suurissa joukoissa, ja haukkuivat vimmatusti,
näyttäen kauniita hampaitansa, niin että me usein luulimme että meidän
oli käyminen taisteluun; mutta ne tyytyivät kumminkin vaan siihen, että
seurasivat meitä kintuillamme, haukkuen luksuttaen pahasti. Kun sillä
tavoin olimme saapuneet kylään, lisääntyi meidän kutsumaton seuramme
koko joukolla lapsia ja nuorempia ja vanhempia Arabialaisia, jotka
uuteliaina katselivat muukalaisia ja lakkaamatta mankuivat "baksjisjia"
(juomarahaa). Tämä hännässä-juokseva seurue saatteli meitä toisinaan
kauas kentälle.
Kylät olivat melkein ilman poikkeusta matalia Niili-virran savesta
tehtyjä majoja; useimmat näistä asunnoista olivat kattoa vailla, ja
niissä elelivät ihmiset, hevoset, kamelit ja aasit sekaisin, toinen
toisensa kanssa.
Asukkailla ylimalkaan täällä on kaunis, puhdas kasvoin-muoto. Monella
halvalla Arabialaisella on paljoa jalompi ja kunnianarvoisempi ryhti
kuin useimmilla niillä, jotka ovat syntyneet ylemmille asemille.
Jos hän huomenna tulisi sultaniksi, olisi hän yksinkertaisessa
luonnollisessa ylevyydessään oleva valtaistuimensa kaunistuksena, ja
näissä matalissa majoissa elää monta kaunotarta, jotka riepaleisina,
ainoastaan yksinkertaisella, teeskentelemättömällä suloudellaan,
luonnollisella hienoudellaan ja sievyydellään, joka joka liikunnossa
on huomattava, voisivat tulla määrällisiksi kilpailijoiksi Europan
silkkiin puetuille tyttärille.
Yksi virhe on kuitenkin yhteinen koko tälle suvulle — nimittäin
vastustamaton rahan himo, yhdistettynä epäselvään käsitteesen toisen
omasta. Syynä tähän virheesen on ehkä heidän uskontonsa ja se alhainen
aste, jolla heidän sivistyksensä muuten on.
Koko matkamme ajalla ylös virtaa myöten oli tuuli hyvin epävakainen:
milloin oli ihan tyyni, niin että tuskin hivaustakaan kuului, mutta
seuraavassa tuokiossa saattoi nousta jo ankara myrsky. Kolme kertaa
saimme kestää melkein täydellistä orkaania, niin että purjehdus oli
hyvin vaarallista, ja kerran repi äkkinäinen tuulenpuuska meidän
ison-seilimme rikki, niin että meidän oli nouseminen maalle ja saimme
odottaa useampia hetkiä, ennenkuin miehet saivat seilin korjatuksi.
Me olimme järjestäneet päivämme seuraavalla tavalla: k:lo 7 aikaan
aamulla nousimme ja teimme silloin tavallisesti pienen kävelyn
kannella ja katselimme ympärillä olevia maisemia, joita äsken noussut
aurinko kirkkaasti valaisi. Kello 8 söimme aamiaista, johon kuului
tee ja joku laji lämpöistä liharuokaa. Aamupuolet päiviä mietimme
joko purressa lukemisella, kirjoittamisella ja haastelemisella, tahi
kävimme me maalle ja astuskelimme, pyssy olalla, pitkin virran rantaa
ja poikkesimme tiellemme sattuviin kyliin. Päivällistä söimme k:lo 2
aikaan, ja oli meidän englantilainen kokkimme silloin aina valmistanut
kolme makeata ruokalajia. Ilta-puolet päiviä vietettiin enimmästi
purressa. Ehtoilla, kun ei tuuli käynyt, laskimme maalle, johon
purtemme kiinnitettiin yöksi, ja nautittuamme teetä, kävimme levolle.
Kun tuuli oli hyvä, pitkitettiin matkaa koko yökausi.
Erinomaista huvitusta oli meillä kahdesta matkustajavenheestä, jotka
me tapasimme matkamme ensimäisinä päivinä Niilivirralla ja jotka
sitte seurasivat meitä aina Assuan'iin asti, josta me palasimme
takaisin Kairoon. Yksi näistä pursista kuljetti amerikalaista, toinen
englantilaista perhettä, ja tulimme me pitämään näitä molempia perheitä
suuressa arvossa. Kun iltasin, tuulen lakattua, laskimme maalle,
kiinnitettiin kaikki kolme purtta juuri lähelle toinen toisiansa,
ja me kävimme silloin ystäviämme katsomaan ja mietimme illan heidän
seurassansa. Usein kun purjehdimme täyttä vauhtia, tulivat venheet
niin likelle toinen toisiansa, että voimme haastella toinen toistemme
kanssa. Meidän miehistömme purjehtivat silloin tavallisesti kilpaa,
ja oli varsin hupaista katsella, kuinka välistä yksi, välistä toinen
voitti.
Matkallamme ylöspäin emme seisahtaneet käydäksemme katsomaan niitä
merkillisiä raunioita, joita löytyy siellä täällä virran läheisyydessä,
vaan niitä katsellaan tavallisesti vasta alaspäin tullessa, sillä
silloin ei riiputa niin paljon tuulesta.
Luxor'issa, joka kylä on lähellä vanhaa Thebe'ä, seisahdimme noin
tiiman aikaa, matkatessamme ylöspäin. Siellä makasi höyrylaiva, jossa
Ruotsin ja Norjan konsuli Alexandriassa, herra Testa, oli isäntänä. Hän
oli seurannut Said Pashaa matkalla ylös Niiliä myöten. Varakuningas
oli nyt kääntynyt takaisin Kairoon ja oli jättänyt tämän höyryaluksen
herra Testan ja hänen perheensä käytettäväksi. Niinpian kuin tulimme
maalle, saimme ystävällisen kutsumuksen tulla hänen alukseensa. Hän oli
nimittäin tuntenut meidät Ruotsalaisiksi siitä Ruotsin lipusta, joka
oli nostettu meidän ison-maston huippuun. Haastettuamme hänen kanssansa
hetken aikaa, kävimme taasen purteemme ja matkasimme eteenpäin.
Melkein puolimatkassa Luxorin ja Assuanin välillä laski meidän
purtemme maalle eräässä paikassa, jossa kapteenimme ja enimpäin hänen
matruuseinsa perheet asuivat, ja oli varsin liikuttavaa nähdä, millä
ilolla nämä tässä tapasivat ystäviänsä ja sukulaistansa ja millä
riemulla he otettiin vastaan. Meidän miehemme hyppäsivät maalle,
niin pian kuin pursi tuli tarpeeksi lähelle rantaa, ja heittäytyivät
omaistensa syliin; he suutelivat toinen toisiansa ja seisoivat kauvan,
rinta vasten rintaa, lujassa ja sydämellisessä syleilyssä. Suuri
joukko lapsia, kaikki enemmän tai vähemmän kauniita, oli koossa heidän
ympärillänsä ja ottivat osaa matkustajin tervetuliaisiin.
Yhtä liikuttava kuin heidän iloinen yhtymisensä oli myös heidän
surullinen hyvästijättönsä, kun meidän oli lähteminen taasen matkalle,
ja saatoimme niinhyvin tuosta yhtymisestä kuin erosta nähdä, että
hellät sydämet sykkivät heidän mustanruskeissa rinnoissaan.
Tammikuun 25 p:nä tulimme me Assuan'iin, jotenkin suureen kylään
Niili-virran ensimäisen kosken korvalla. Me olimme nyt Nubian rajalla,
matkattuamme 27 päivää ja kuljettuamme noin 80 Ruotsin penikulmaa.
Meidän aikomuksemme oli ollut matkata vielä edemmäksi katsomaan Niilin
toista vedenputousta, joka on noin 18 penikulman päässä Nubiassa, mutta
aika oli täpärällä ja meidän olisi siinä tapauksessa myöskin ollut
vaihtaminen iso, tilava purtemme pieneen venheesen, josta niin suurelle
seuralle kuin me olimme, olisi ollut paljon haittaa; paitsi sitä eivät
täällä löytyivät venheet meitä ensinkään miellyttäneet. Me päätimme
siis kääntyä takaisin.
Assuanin läheisyydessä on yhtä ja toista merkillistä katseltavana. Me
viivyimme siellä neljä päivää ja retkeilimme niinhyvin virralla kuin
maaseuduilla.
Luonto oli täällä suurellaisempi kuin missäkään muualla ylöspäin
matkatessamme olimme nähneet. Wirta juoksi korkeain jylhäin vuorten
välistä, jotka kohosivat korkeuteen, tehden eriskummaisimpia muotoja
ja kaarroksia; milloin olivat ne korkeain pylvästön kaltaisia, ladotut
raskaista kallionlohkareista toinen toisensa päälle, milloin näyttivät
ne hirmuisen suurille lahonneiden jättiläisrakennusten raunioille.
Koko niiden ulkomuoto oli jylhä ja epäsäännöllinen, joka näytti
todistavan että joku väkevä maanmullistus oli ne muodostanut. Kenties
mursi Niili-virta tämän vuorenselänteen silloin, kun se ensin raivasi
tiensä mereen, tahi on virta sen vähitellen kuluttanut ja kaivertanut,
ruvetessaan kuohuamaan sen ylitse, jolloin vuori oli virranuomana,
tahi on tuo kova kallio äkkiä särkynyt jonkun väkevän maanjäristyksen
kautta, ettei se olisi esteenä Niilin siunaustatuottaville tulville?
Keskellä virtaa, taipaleen matkaa yläpuolla vesi-putousta, suuri näiden
ruhjottuja muorien, näiden luonnon jättiläis-raunioiden sylissä, on tuo
viehättävän ihana saari Philæ, joka kauniin asemansa tähden on saanut
liikanimen: "ihana". Täällä seisoi kerran kuun jumalalle Isissille
pyhitetty temppeli, yksi niistä Egyptin mestariteoksista, jotka vielä
monien tuhansien vuosien perästä ihmetyttävät maailmaa.
Kaikki ne temppelein rauniot, joita me olimme tilaisuudessa näkemään,
olivat enemmän tai vähemmän toinen toisensa kaltaisia, ja selvästi
saattoi havaita, että ne kerran oli rakettu saman mallin mukaan.
Suuren portin kautta tullaan tavallisesti käytävään, jonka kahden
puolin seisoo sphinksejä, kuvaillen hirmuisen suuria leijonia
ihmiskasvoilla, hakatut yhdestä ainoasta kallionlohkareesta. Kun
olet käynyt näiden sphinksikäytäväin läpitse, tulet niinkutsuttuun
propyloniin, temppelin esikartanoin varsinaiseen sisäänkäytävään.
Tämmöisenä sisäänkäytävänä on kaksi hirmuisen suurta pyramidinkaltaista
kivirakennusta, jotka, samassa kun ne kaunistivat temppeliä, myöskin
olivat vartiatorneina. Näiden välissä on vähempi portti. Wähän
matkan päässä näiden propylonein edessä seisoi tavallisesti molemmin
puolin itse sisäänkäytävää kaksi obeliskia, ja kohta niiden takana
kaksi mahtavaa kivistä kuvaa, ikäänkuin vartioimassa temppelin
sisäänkäytävää. Propylonin kautta tullaan temppelin esikartanolle, joka
on avara nelikulma ja sen seininä ovat ihanat pylväsrivit. Itse piha
eli kartano oli tavallisesti tyhjä, ja ainoastaan muutamissa harvoissa
temppeleissä näimme pylväskäytävän jäännöksiä, jotka kävivät suoraan
yli kartanon propylonista varsinaisen temppelin sisäänkäytävään.
Muutamilla temppeliraunioilla oli useampia esikartanoita perätysten,
eroitetut toinen toisistaan yhtä monella propylonilla.
Wiimeisen propylonin kautta tullaan vihdoin varsinaiseen temppeliin,
johon kuuluu yksi tai useampi neljäkulmainen kammio mahtavilla
pylväsriveillä, jotka käyvät tasasuuntaisesti toisesta seinästä
toiseen. Kun kaikkein näiden läpitse olet käynyt, tulet temppelin
kaikkein pyhimpään siaan (adytum), erääsen vähempään tai isompaan
huoneesen, yksinkertaisilla kiviseinillä. Täällä seisoi mahtavia kuvia,
esitellen niitä jumalia, joille temppeli oli pyhitetty. Tätä huonetta
ympäröi sitten joukko pyhiä kammioita, jotka olivat joko varsin pimeitä
tahi valaistut pienillä nelikulmaisilla aukoilla muurissa. Paitsi
näitä löytyi siellä täällä vähempiä syrjätemppeleitä ynnä koko joukko
käytäviä ja pimeitä maanalaisia kammioita, joiden tarkoituksesta
ei tarkoin tiedetä; arvellaan niiden olleen sekä aarreaittoja että
vankihuoneita.
Kaikki nämä temppelit olivat ihan täyteen varustetut kuvilla,
hieroglypheillä ja merkkikirjotuksilla. Seinät, katot, obeliskit,
propylonit, esikartanot, pylväät, vieläpä nuo pimeät, pyhät kammiotkin
olivat täyteen kirjaellut. Tämä kaikki yhteensä, vaikka nyt raunioksi
rauenneena, ajan hampaan raiskaamana, näytti kuitenkin niin
suurellaiselta, että ken kerta sen on nähnyt, ei milloinkaan voi sitä
unohtaa.