Nyt olen pannut toimeen aikeeni ja tehnyt pienen kiertomatkan. En
kadu sitä, vaikka yskäni on tullutkin melkein sietämättömäksi,
luultavasti kovan vedon johdosta junavaunussa. Toissa yönä en saanut
yskältä nukkuakkaan, ja samalla oli oloni muutenkin niin tuskallista
ja tunsin, semmoisia pistoksia kyljessäni, että pelkäsin taas saavani
keuhkotulehduksen. Tänään kuitenkin tuntuu jumalankiitos paljon
paremmalta.
Ensiksi matkustin siis tervehtimään Emmyä eli, niinkuin hänen
nimensä nyt on, rouva Häuslingiä. Sain omin silmin nähdä, että hänen
asiansa menevät hyvin, ja siitä olen erinomaisesti iloinen. Monta
pyyntöä he olivat minulle lähettäneet, että kävisin kerran heidän
luonaan, ja molemmat ottivat minut erittäin sydämellisesti vastaan.
He ovat toistaiseksi ainakin hyvin tyytyväisiä toisiinsa, Emmy vaan
on Schanistaan hirveästi mustasukkainen. Heillä on pieni hieno
ravintola ja anniskelevat ainoastaan viiniä ja paraita olutlajeja.
Emmystä on tullut sangen muhkea emäntä, hän on yleensä hyvin paljon
muuttunut näinä vuosina. Talossaan pitää hän kovaa komentoa, niinpä
hän pitemmittä puheitta ajoi ulos keittäjänsä, kun tämä oli pyrkinyt
erästä kyökkityttöä hyväilemään. Ylimalkaan hän näyttää tulleen kovasti
siveelliseksi eikä kärsi minkäänlaisia helliä suhteita palvelusväkensä
kesken. No niin, siinä asiassahan saa kukin tehdä miten tahtoo, ja
luulenpa että onkin välttämätöntä tässä suhteessa pitää palvelijoitaan
silmällä, ainakin heidän kotona ollessaan. Mutta Emmy rupesi haukkumaan
ylikyyppariaan siitäkin, kun oli kuullut hänellä ulkona kaupungilla
olevan vakinaisen ystävättären, ja siihen hänellä ei minun mielipiteeni
mukaan ollut pienintäkään oikeutta, jonka hänelle itselleen sanoinkin.
_Yksi_ kohtaus hänen luonaan minua oikein totisesti suututti.
Istuimme tuossa kymmenen tienoissa eräänä iltana hänen lokaalissaan
viinipullon ympärillä, Emmy, joku hänen miehensä tuttava ja minä. Astuu
silloin sisään nainen, istuu erään pöydän ääreen ja tilaa tusinan
ostereita ja puolipullon viiniä.
Näin heti tuon vieraan olevan »ammattinaisia» eikä suinkaan säätynsä
ensimäisiä, sillä hän näytti sangen ränstyneeltä paksusta ihomaalista
huolimatta.
Emmy oli tuskin ennättänyt nähdä tytön, kun hän ponnahti ylös,
syöksähti hänen luokseen ja kuiskasi hänelle korvaan pari sahaa. Vieras
katseli neuvotonna ympärilleen, koetti naurahtaa ja vastasi jotain,
mutta Emmy keskeytti hänet paikalla. Samassa tuli edeskäypä osterien
ja viinin kanssa. Emmy antoi hänelle merkin, mies kääntyi tavaroineen
takaisin tarjoiluhuoneeseen samalla kuin tyttö nousi paikaltaan ja
poistui kadulle.
Emmy torui vielä tuota taitamatonta palvelijaa kauan aikaa ja palasi
sitten vihdoin, vieläkin kokonaan siveellisen suuttumuksensa vallassa,
meidän pöytäämme.
»Tuon roskaväen hävyttömyys menee todella liian pitkälle», sanoi hän
kiivaasti.
»Mitenkä niin?» minä kysyin.
»Etkö sinä sitten nähnyt?» hän sanoi. »Tuommoinen katulutka. Otappas ja
tule sisään hienoon ravintolaan niinkuin hyväkin ryökkynä, arvatenkin
vaanimaan kundeja itselleen. Senkin ruoja!»
»Mutta hänhän istui kauniisti paikallaan eikä häirinnyt ketään»,
huomautin minä.
»Se ei muuta asiaa vähintäkään. Tuommoinen olento karkottaa oikeat
vieraat ravintolasta. Mitäpä arvelet, jos esim. hänen ylhäisyytensä
salaneuvos tuosta vastapäätä olisi tullut naisväkineen juomaan
seidelinsä, niinkuin hän usein iltaisin tekee, ja tuommoinen nainen
olisi istunut täällä... Ei, semmoinen ei vetele, sen minä sanon. Schani
on myös vanha hölmö, joka ei tuommoisesta niin paljon välitä, mutta
minä välitän, minä!»
Minä en voinut juuri mitään sanoa tuon vieraan herran aikana, mutta
kauheasti minua suututti mokoma suvaitsemattomuus. Jälestäpäin
kahdenkesken ollessamme palasin vielä samaan asiaan.
»Sinä, Emmy, mitä sinä oikeastaan ajattelet? Jos meidät olisi ennen
noin ykskaks heitetty ravintolasta ulos? Suoraan puhuakseni, minä en
ymmärrä miten _sinä_ voit olla noin suvaitsematon...»
Hän katsoi minuun silmät suurina eikä nähtävästi ollut ensinkään
hyvillään, kun olin menneisyydestä muistuttanut.
»Mikä on kerran mennyt, sitä ei enää ole. Nykyisyydestä on kiinni
pidettävä. Minä olen nyt säädyllinen, naimisissa oleva rouva ja pidän
huolta liikkeeni hyvästä maineesta. Ja muuten en ole milloinkaan sillä
tavalla pitkin katuja kuljeksinut kuin tuo äskeinen nainen ja muut
hänen tapaisensa.»
Näin olevan turhaa vaivaa hänen kanssaan enempää väitellä. Merkillinen
seikka, miten heikko muisto useimmilla ihmisillä on niihin asioihin
nähden, jotka heistä eivät ole mieluisia muistella.
Dresdenistä matkustin Leipzigiin, Kindermannia tapaamaan. Hän asuu
sievän, huvilamaisen talon alikerrassa ja näytti tulevan hyvin
toimeen. Paikalla hän tunsi minut ja oli nähtävästi iloissaan tästä
kohtauksesta. Mutta kovin hän on paljon muuttunut. Hän on hirveästi
vanhennut ja kasvonsa ovat käyneet terävän ja ankaran näköisiksi.
»No, Te olette kurssinne suorittanut, Thymian», sanoi hän, »sen näen
Teistä heti enkä tarvitse siitä mitään kysellä. Mutta Te näytätte,
rasittuneelta, lapseni. Teidän on nyt pian katsottava, että saatte
varman turvapaikan. Kolmanteenkymmeneen vuoteen asti sitä elämää voi
kestää, mutta silloin pitää lopettaa, muuten ei ihminen lopulla ikäänsä
kelpaa mihinkään. Oletteko saanut mitään säästöön?»
Kerroin hänelle olleeni naimisissa ja sanoin itselläni nyt olevan
vanhan rikkaan ystävän, joka pitää huolta minusta, ja hän nyökytti
päätään ja hymyili tyytyväisesti.
»Niin, niin. Tiesinhän minä että Te eteenpäin pääsette, ja kun
Kindermann on Teitä opettanut... mutta tahtoisinpa neuvoa Teitä
menemään vieläkin naimisiin. Noiden vanhain herrain laita on niin
ja näin. He ovat kyliä valmiit lupaamaan vaikka tähdet taivaalta,
mutta jos sattuvat kuolemaan eikä ole mitään kirjallista sitoumusta,
minkäs teet? Viisainta on tehdä ajoissa ero ja vaatia itselleen
kohtuullinen hyvitys ja mennä sitten naimisiin. Jos Teillä nyt esim.
olisi kolmekymmentä tuhatta markkaa, voisin hankkia Teille paikalla
erinomaisen miehen.»
»Niin paljoa minulla ei ole», vastasin.
»Mutta Te voisitte helposti saada, kun ystävänne on rikas ja
korkeassa asemassa. Ei tarvita muuta kuin saada aikaan pieni
riita, ja pelkästä häväistysjutun pelosta antaa hän Teille mitä
vaan tahdotte. Jos menettelette viisaasti, voitte saada kyllä
viisikymmentä tuhatta, jopa enemmänkin. Minulla olisi useita Teille
sopivia herroja, musikkitirehtööri jolla on seitsemäntuhannen
markan tulot, kirjakauppias joka kustantaa lääketieteellisiä
teoksia, ja taidekauppias. Taikka, jos panette arvoa akatemialliseen
sivistykseen, opettaja; on myöskin yksi lääkäri, mutta hän tahtoo saada
kahdeksankymmentä tuhatta mukana. Kaikki arvossa pidettyjä herroja,
iältään kolmenkymmenen viiden ja viidenkymmenen välillä. Lääkäri on
juutalainen, muut evankelisia.»
Kiitin ystävällisestä tarjouksesta; K. kehotti minua vakavasti
ajattelemaan asiaa ja tulemaan toisen kerran hänen luokseen.
»Jos minulla olisi Teidän liikeälynne», sanoin, »niin minäkin ryhtyisin
johonkin itsenäiseen yritykseen; elämäni tuntuu niin sisällöttömältä
juuri sentähden, että minulla ei ole mitään oikeaa työtä.»
»Valitettavasti Teiltä puuttuu liikeäly kokonaan, rakas lapsi», sanoi
hän hieman kyynillisesti. »Senhän olen aina sanonut: Te katsotte
asioita liian ihanteelliselta kannalta. Ja että ihanteinenne olette
kuitenkin noin pitkälle päässyt ettekä ole aikoja sitten kuollut
kurjuuteen, se on onni eikä Teidän oma ansionne. Te ette aavista,
mitä kaikkea rakkaudesta voi puristaa esiin, kun sitä käytännöllisen
liikemiehen kokemuksella käsittelee. Minä itse olen työskennellyt
sillä alalla ensin käytännöllisesti, mutta nyt olen ryhtynyt enemmän
sen aatteelliseen puoleen. Täysi kukkaro toisella puolen ja sievä
arvonimi taikkapa vaan se ominaisuus, että on mies, toisella, puolen,
siinä kaksi voimaa, jotka useimmiten jo riittävät yhdistämään sydämiä
toisiinsa.»
Merkillinen nainen tuo Kindermann, yhdessä suhteessa minun täytyy
oikein ihailla häntä. Hänen joustavuutensa ja häikäilemättömyytensä
ovat kerrassaan hämmästyttävät.
Hän ei laskenut minua sinä päivänä enää pois. Kolmesta viiteen on
hänellä vastaanottotuntinsa ja kello kuusi söimme päivällistä. Runsaan
ja hyvän aterian jälkeen joimme kahvia arkihuoneessa. Yskäni vuoksi
en minä uskalla tupakoida, mutta hän itse poltti sikaarin ja auttoi
samalla minua perehtymään liikkeensä salaisuuksiin. Hänen välitystään
käyttävät enimmäkseen vain herrat, ainoastaan poikkeustapauksissa
naiset. Hänellä on suuri joukko agentteja, joiden toimena on hankkia
tietoja rikkaista, miestä vailla olevista naisista. Hänen, Kindermannin
asia on sitten asettua yhteyteen noiden naisten kanssa, mikä ei hänen
ovelalle kekseliäisyydelleen niinkään vaikea temppu ole. Hänellä on
todellakin vallan eriskummallinen kyky kääntyä milloin minkin tekosyyn
nojalla ventovierasten ihmisten puoleen ja esittää heille ehdokkaitaan,
sillä hänen toimensa menestyvät hyvin, sanoo hän itse. Huvittavinta
tässä kaikessa on se seikka, että asianomaiset naiset tuskin koskaan
aavistavat mitään hänen välittäjätoimestaan ja luulevat »menneensä»
naimisiin, vaikka itse asiassa heidät on »naitettu». K. saa 4—10
prosenttia myötäjäisistä ja elää sillä pulskasti. »Minä olen viime
vuosina perustanut niin monta laillista avioliittoa, että ne kokonaan
peittävät minun entiset laittomuussyntini», sanoi hän nauraen. »Ja jos
Te tulette luokseni, Teille minä teen tuon palveluksen ilman _mitään_
korvausta, vanhan ystävyyden vuoksi, ja valikoin vielä kauneimman ja
täysipainoisimman tavaran mitä minulla sattuu varastossa olemaan...
Aika kului nopeasti rupatellessa. Hän saattoi minut itse junalle ja
minun täytyi luvata ensi helluntaina tulla hänen luokseen pariksi
päiväksi, jolloin tekisimme yhdessä pienen matkan Saksin Sveitsiin.
Kun tulin asuntooni, ei siellä ollut ketään kotona. Palvelustyttö
oli ulkona, kun oli luullut minun tulevan vasta viimeisellä junalla.
Arkihuoneessani olivat ikkunaverhot alhaalla ja koko huone oli täynnä
kukkia. Kreivi oli lähettänyt ruusuja, Julius korillisen liljoja ja D.
puolen vaunulastia ruusuja. Niitä oli kaikkialla, vaaseissa, pöydillä,
ikkunoilla, vieläpä lattiallakin, ja huone oli täynnä huumaavaa
tuoksua. Katsellessani siinä ympärilleni tuntui äkkiä omituinen
ahdistus painavan rintaani. Tulin ajatelleeksi kuolinhuonetta. Kukkain
tuoksun seassa olin tuntevinani heikkoa mädäntyneen hajua; huonetta
ei ollut luultavasti muutamaan päivään tuuletettu, ja keltaiset
ikkunaverhot saivat aikaan omituisen valaistuksen, joka muistutti
kynttilänvaloa... Työnsin nopeasti verhot syrjään ja avasin ikkunat;
ulkoilma ja kadun melu tunkivat sisään ja ahdistava tunne hävisi.