Tuo viikko Dresdenissä oli minulle hyvin hauska. Tuntui virkistävältä
saada pitkästä aikaa puhua jonkun ihmisen kanssa aivan vapaasti. Eräänä
iltana olimme yhdessä jonkun Emmyn tuttavan, erään hotellinomistajan,
ja toisen vieraan herran, erään amerikkalaisen kanssa, ja jälkimäinen,
mister Staak, oli minut ihan hukuttaa mielistelyihinsä; kotimatkalla
hän alkoi tulla liian rohkeaksi, ja silloin käskin hänen tietää huutia.
Ei sillä että minulla olisi ollut mitään erityistä häntä vastaan, mutta
se olisi ollut petos kreivillistä ystävääni ja suojelijaani kohtaan.
Hän oli luvannut minut tälle matkalle, luottaen lupaukseeni pysyä
hänelle uskollisena, ja lupaustani en ole vielä koskaan rikkonut enkä
kenenkään luottamusta pettänyt.